Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Marokonsoturi kirjoitti:
Dirk Gently kirjoitti: Rikoskomisario Markku Vornanen sanoo Iltalehdelle, että miehen kuvaama videomateriaali helpotti poliisin työtä rikoksen ratkaisemisessa merkittävästi.

- Se helpottaa tutkintaa, että on olemassa autenttista materiaalia, josta epäillyt on helppo tunnistaa, Vornanen sanoo.

Sillä, että video on saanut suuren yleisön sosiaalisessa mediassa, ei ole Vornasen mukaan tutkinnan kannalta oleellinen asia.
Harvemmin poliisi on oma-aloitteisesti saattanut tutkintaa tähän vaiheeseen ja näin nopealla aikataululla. Eli suurella yleisöllä some:ssa taisi sittenkin olla vaikutusta ja tutkintaa nopeuttava vaikutus.
Perjantaina sattunut ja nyt jo taputeltu tähän vaiheeseen, mahtaa olla uusi ennätys kun ottaa huomioon että välissä oli viikonloppukin. Kyllä taitaa Vornanen puhua vähän omiaan kun vähättelee somen vaikutusta tähän.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Marokonsoturi kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Rikos oli tuossa jo loppunut.

Etenkin talvisaikaan on huomattavasti tärkeämpää korjata humalaiset pois kaduilta, joihin he voivat paleltua kuoliaaksi, kuin ottaa kiinni aiemmin rikoksia tehneitä ihmisiä, joiden henkilöllisyys on tiedossa ja jotka saadaan arkenakin kuulusteluihin ja oikeuteen.

Kannattaa ymmärtää, että "putkaan vieminen" ei ole Suomessa mikään rangaistus.
Ai putka ei ole rangaistus? Mä veikkaan, että olisit täysin eri mieltä, jos hakisin asunnostasi kaiken irtaimiston valoja ja vessanhanaa lukuunottamatta ja makuuhuoneenasi toimisi olohuoneen matto, jonka päälle kusisin lähtiessäni.

Juoppojen ja nistien suhteen voitaisiin Darwinin lain antaa toimia. Samalla yhteiskunnan kulut pienenevät. Ja poliiseille jää enemmän resursseja oikeisiin rikoksiin. Juoppojen kuskaamisen ei muutenkaan pitäisi olla poliisin tehtäviä.
Tuohan riippuu täysin siitä miten asiaan suhtautuu, eikä putkassa joudu olemaan päiviä enempää joten ei paha. Kaiken lisäksi melkoinen osa sinne joutuneista on kännissä eikä välitä oloista.

Olisi täysin eri asia jos siellä joutuisi olemaan selvinpäin viikon jne.
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Jaguaari sitten kertoo, mitä poliisi siellä jälkikäteen tekee.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja putsari »

Reipas Reijo sitten kertoo mitä yleensä poliisi tekee rikospaikalla sen jälkeen kun rikos on jo tapahtunut?
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Putsari kertoo, mitä tekemistä siellä on, kun on tekijöistä selkeää videomateriaalia, sekä nimet ja osoitteet.
peja
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 4:10 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja peja »

Kun täällä väännetään siitä olisiko poliisin pitänyt tulla paikan päälle vai ei ,niin selitys sille ettei tullut on todella helppo; resurssipula.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8228
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Jep, siksi onkin äärimmäisen tärkeää että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus kuvata telomisensa, jotta saadaan poliisi liikkeelle. Mitenpä vitussa resurssipula katosi kun Jore laittoi tapahtuman nettiin?
Taisi tulla Euroopan ennätys kiinniotoissa ja kuulusteluissa.
Piilohomot on in.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja poikani »

peja kirjoitti:Kun täällä väännetään siitä olisiko poliisin pitänyt tulla paikan päälle vai ei ,niin selitys sille ettei tullut on todella helppo; resurssipula.
Ehkäpä syrjäseuduilla pitäisi olla Ameriikan tyyliin laajennettu oikeus puolustaa kotirauhaa väkivalloin, kun kerran poliisin apuun ei siellä(kään) voi luottaa.
????? ?? ??????.
Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1968
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

reijoreipas kirjoitti:
Jaguaari kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Mitä se poliisi siellä pystyisi jälkikäteen tekemään?
Voisiko ylläpito poistaa tän näsäviisastelevan pellen jolla ei ole koskaan mitään viisasta sanottavaa. "Tuomion Pasuuna" olet kyllä tän keskustelupalstan häpeäpilkku. Mutta jos on lahjaton niin on lahjaton, kukaan ei siitä sinua voi syyttää..
Jaguaari sitten kertoo, mitä poliisi siellä jälkikäteen tekee.
Jaguaari kertoo idiootille.. Jos mies on pahoinpidelty, taltioidaan ja otetaan valokuvat ja muut vahingot, otetaan syylliset kiinni jos ne tiedetään jotta voidaan aloittaa tutkinta ja uhrin ei tarvitse pelätä kuolemaa kuten tässäkin uhri uhattiin tappaa.. ei tämä varmaan sinulle riitä koska olet varsin vajavainen ihminen.
Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja samoilija »

On kyllä erikoista ettei pahoinpitely saanut poliiseja liikkeelle. Tulee väistämättä mieleen, onko jonkinlaista ennakkoasennetta rikoksen ilmoittanutta kohtaan. Vanha tuttu kenties? Itse näin tuossa asetelmassa kyllä mahdollisen henkirikoksen, joten pelkkä resurssipula tuntuu ontuvalta selitykseltä.
When the goings get weird, the weird turn pro
trapper
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 116
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2014 1:53 am

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja trapper »

Juu tuo voi olla totta tai onkin varmaan tuo ennakkoasetelma,eli varmaan poliisin tuttu tai tuntema henkilö ja vielä humalassa
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

kakkosurpo kirjoitti:Jep, siksi onkin äärimmäisen tärkeää että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus kuvata telomisensa, jotta saadaan poliisi liikkeelle. Mitenpä vitussa resurssipula katosi kun Jore laittoi tapahtuman nettiin?
Taisi tulla Euroopan ennätys kiinniotoissa ja kuulusteluissa.
Mikä resurssipula? Ei ole mitään resurssipulaa. Töissä olevat hoitelevat laiskasti hommiaan, että voidaan vinkua ainaisesta resurssipulasta.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja aga »

Poliisi tutkii netissä levinneen pahoinpitelyvideon tapausta: kaksi miestä tunnusti teon

Maanantai 5.2.2018 klo 16.01

Padasjokelainen mies joutui viime perjantaina asunnossaan kahden miehen pahoinpitelemäksi. Tapauksesta levisi video Youtubessa, jossa näkyy, kuinka miehen asuntoon tunkeudutaan ja häntä pahoinpidellään.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan, että pahoinpidellyksi joutunut mies ilmoitti tapahtuneesta poliisille. Poliisin mukaan asianomistajan asuntoon tulleet miehet löivät nyrkein asianomistajaa, joka kuvasi tapahtuman ja latasi sen sosiaaliseen mediaan.

Poliisi tutkii tapausta kahtena pahoinpitelynä ja törkeänä kotirauhan rikkomisena. Poliisi kutsui miehet kuulusteltaviksi ja kuulusteli heidät tänään maanantaina. Miehet myönsivät pahoinpidelleensä asianomistajaa. Kuulustelujen jälkeen miehet vapautettiin.

HENNA KORKALA
[email protected]


http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018020 ... 7_u0.shtml
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

Tota joren kanavaa sillontällön kahellut.Vissiin aika aika harmiton kiljunkittaaja.Tietää moottoreista aika paljon.Viina on kuskina huono.Jos tuossa olisi päässyt tämä keittiöön kävelijä pidemmälle,ei tuota videota olisi julkaistu.Tuommosia oon nähny tusinan jos toisen.Kimppuun vaan avuttomalle holistille.
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
albaanisissi
Frank Drebin
Viestit: 382
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 8:59 pm

Re: Tubettaja pahoinpideltiin kotiinsa Padasjoella

Viesti Kirjoittaja albaanisissi »

Eikö keneenkää muun korvaan särähtäny ku se jore alko soittaan poliisia ni se mustalainen sanoo: Ei se soita kytillä, jos se soittaa ni siltä palaa kaikki, sillä on täälä kukkaa ja jotain mistä ei saa selvää...
This one time, i shot a guy to his adams aple just to see how long it takes to him to die. I was with other guy and we had 15 dollar bet on it, i lost. It tooked a few minutes, he drowned in hes own blood actually.
-richard kuklinski-
Vastaa Viestiin