Murhan yritys Joutsassa 4.2.2018 - tekijä syyntakeeton

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Murhan yritys Joutsassa 4.2.2018 - tekijä syyntakeeton

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Alle kolmekymppisen naisen epäillään yrittäneen murhata miehensä: Puukotti hengenvaaralliselle alueelle ja poistui kotoa

Murhan yrityksestä epäilty nainen otettiin kiinni sunnuntai-iltana.

Poliisi epäilee alle kolmekymppisen naisen yrittäneen murhata aviomiehensä viime sunnuntaina pariskunnan yhteisessä asunnossa Joutsassa Keski-Suomessa.

Nainen on syntynyt vuonna 1989 ja mies vuonna 1974.

Teon epäillään tapahtuneen sunnuntaina aamuyöstä. Poliisi epäilee naisen puukottaneen miestä mattoveitsellä "hengenvaaralliselle alueelle".
– Tutkimme tekoa murhan yrityksenä, koska epäilemme siihen liittyvän harkintaa ja suunnitelmallisuutta. Selvittelemme vielä sitä edelsikö tekoa jonkinlainen riita, rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisista kertoo.

Pariskunta oli tekohetkellä kahdestaan asunnolla. Molemmat ovat paikkakuntalaisia.

Teon jälkeen nainen poistui kotoa. Mies sai soitettua myöhemmin itselleen apua. Hänet kuljetettiin sairaalaan, mutta hän ei saanut puukotuksessa vakavia vammoja.


mtv.fi
06.02.2018 13:40

Otsikkoa muokattu tapauksen oikeuskäsittelyn päätyttyä
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8239
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Mattoveitsellä ei pysty oikeastaan muita vammoja aiheuttamaan kuin viiltohaavoja. Olisiko kaulalle tehnyt viiltoja.

Eikä tule menemään murhan yrityksenä edes oikeuteen, ehkä tapon yrityksenä, tai törkeänä pahoinpitelynä.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Riita edelsi veritekoa - poliisi vaatii avio-onnea hehkuttanutta naista vangittavaksi miehensä murhan yrityksestä

Naisen kuulusteluissa on tullut ilmi vakaa harkinta ja suunnitelmallisuus.

Poliisi vaatii tänään Keski-Suomen käräjäoikeudessa vangittavaksi vuonna 1989 syntynyttä naista, jonka epäilee yrittäneen viime sunnuntain aamuyöllä murhata 1974 syntyneen aviomiehensä.

Naisen epäillään lyöneen riidan päätteeksi miestään mattoveitsellä hengenvaaralliselle alueelle.

Murhan yritys nimikkeenä edellyttää vakaata harkintaa ja suunnitelmallisuutta. Tämä on tullut ilmi, kun naista on puhutettu, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari.
- Se on tullut näissä suoritetuissa kuulusteluissa, mitä tässä on näihin päiviin asti tehty. Siinä se on tavallaan tullut epäillyn itsensä kertomana.

Motiiviasiat ovat poliisilla vielä tarkemman syynin alla. Jonkinlaisesta riidasta epäilty on kuitenkin kertonut.
- Jonkinasteista riitaa on ollut jostain asiasta ja tämä on siinä ainakin osittain ollut pohjalla.

Tarkemmin riidan syytä Välisaari ei kerro. Poliisi selvittää vielä, montako kertaa nainen miestä mattoveitsellä puukotti.

Poliisi kuulustelee vielä lisää henkilöitä, eikä senkään takia voi kertoa tapahtumista kovin tarkasti, etteivät kuulustelut häiriinny.

Huomiota kiinnittänyt etsintä

Epäilty murhan yritys tapahtui sunnuntaina pariskunnan yhteisessä asunnossa Joutsan keskustassa Keski-Suomessa. Sekä mies että nainen ovat paikkakuntalaisia.

Teon arvioidaan tapahtuneen sunnuntaina kello 01-04 välisenä aikana. Teon jälkeen nainen poistui kotoa. Mies sai soitettua myöhemmin itselleen apua.

Vaikka naisen kerrotaan puukottaneen hengenvaaralliselle alueelle, vammat osoittautuivat kuitenkin lievemmiksi. Mies on päässyt sairaalahoidosta.
- Kotiin on jo päässyt. Toipuminen on käynnissä.

Tuoretta avio-onnea somessa

Naisen someprofiilin mukaan pariskunta on ollut vasta vähän aikaa naimisissa.

Nainen hehkutti tuoretta avio-onnea viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa lisätyissä valokuvissa.

Nainen poseeraa kuvissa kahden lapsen kanssa.

Tiedossa ei ole, ovatko lapset parin yhteisiä. He eivät kuitenkaan olleet epäiltyä veritekoa näkemässä.
- Ei siellä ollut ketään muita siellä asunnossa. En lähde tässä vaiheessa kommentoimaan näistä lapsista mitään.

Silminnäkijöitä ei ole muitakaan.
- Tässä vaiheessa esitutkintaa ei ole ilmennyt, että siellä olisi muita ollut paikalla.

Rauhallinen kiinniotto

Nainen löydettiin huomiota herättäneen etsinnän jälkeen alkuillasta eräästä toisesta yksityisasunnosta Joutsasta. Hän ei vastustanut kiinniottoa.
- Se oli ihan semmoinen rauhallinen. Ei ollut mitään ihmeempiä vääntöjä, että olisi poliisin tarvinnut voimankäyttöjä tehdä tai muuta. Se oli ihan normaali kiinniotto.

Tutkinnanjohtaja Välisaari vaatii naista vangittavaksi oikeudenkäynnissä, joka alkaa tänään kello 14.30.


Iltalehti
8.2.2018 klo 09.39
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
sonniman
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 7:02 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja sonniman »

Kukas tämä on?
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Oon kuullu huhuja et nivusten alueelle ois vetässy..
"If you aim for a king, you better not miss"
sonniman
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 7:02 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja sonniman »

No kuka veti
MadMadamMim
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Maalis 18, 2013 1:24 am

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja MadMadamMim »

SL, ent. SP ja myös omaa sukua SP.
Gloria
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 11:41 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Gloria »

Uhri ML on ahkerasti laitellut live-videoita FB päiväkännit ryhmään. Kaula viilletty auki videoiden mukaan. Kämppä siinä kunnossa, että taitaa ongelmia olla enemmänkin tällä pariskunnalla.
loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja loyder »

MadMadamMim kirjoitti:SL, ent. SP ja myös omaa sukua SP.
laittakaa jooko ne kokonimet, ei tarvi täällä pelätä :) nimiä vaan jakoon.
MissYou
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2018 1:44 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja MissYou »

loyder kirjoitti:
MadMadamMim kirjoitti:SL, ent. SP ja myös omaa sukua SP.
laittakaa jooko ne kokonimet, ei tarvi täällä pelätä :) nimiä vaan jakoon.
En viitsi sen tarkemmin nimeä mainita, mutta pari vihjettä voin antaa:

- Uskonnollinen lapsuusperhe
- Monta sisarusta
- Muuttaneet Joutsasta pois S:n ollessa nuorempi
- S palasi Joutsaan tavattuaan aviomies nro 1:n

Ja juu, ei todellakaan oo kaikki ihan kunnossa tällä pariskunnalla... Eiköhän aivot oo vedetty narikkaan kaikenmaailman mömmöjen kanssa...
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005615152.html
Julkaistu: 23.3. 12:46

Syyte: Vaimo asetteli nukkuvan miehensä sopivaan asentoon, viilsi mattopuukolla kaulaan ja lukitsi kylpyhuoneeseen

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii 28-vuotiaalle joutsalaisnaiselle vähintään seitsemän vuoden vankeusrangaistusta murhan yrityksestä.
Syytteen mukaan nainen yritti murhata 43-vuotiaan aviomiehensä pariskunnan yhteisessä asunnossa.

Nainen on myöntänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla.

Rikos tapahtui sunnuntain vastaisena aamuyönä helmikuun alussa. Nainen viilsi kylpyhuoneessa nukkumassa olleen puolisonsa kaulaan mattoveitsellä kaksi poikittaista syvää haavaa ja yhden pienemmän, pinnallisen haavan.

Haavoista alkoi välittömästi vuotamaan runsaasti verta. Mies havahtui tilanteessa ja yritti vastustaa vaimonsa hyökkäystä.

Nainen poistui kylpyhuoneesta, lukitsi oven ja jätti miehensä sisälle verta vuotavana. Mies oli vankina kylpyhuoneessa useita tunteja.

Potentiaalisesti hengenvaarallisista viilloista huolimatta murha ei onnistunut. Miehen nukahdettua nainen poistui asunnosta. Myöhemmin mies onnistui soittamaan itselleen apua.

Syyttäjä pitää tekoa vakaasti harkittuna sekä erityisen raakana ja julmana. Rikoksen törkeyttä korostavat sitkeä surmaamistarkoitus, menettelyn yllättävyys sekä teon kohdistuminen puolustuskyvyttömään puolisoon.

– (Vastaaja) on suunnitellut tekotapaa jo ennen tekopäivää ja tekopäivänä useita tunteja tekoa edeltävästi punniten eri vaihtoehtoja (asianomistajan) tappamiseksi. Päätettyään viiltää (asianomistajan) kaulan auki (vastaaja) on odottanut (asianomistajan) nukahtamista, ja nukahtamisen jälkeen suorittanut viiltämisen, syyttäjä katsoo.

– Tekotapa osoittaa erityistä raakuutta, koska (vastaaja) on asetellut (asianomistajan) viiltämiselle sopivaan asentoon sekä viiltänyt kolme haavaa varmistaakseen (asianomistajan) kuoleman. Menettely on ollut erityisen julmaa (vastaajan) estäessä (aviomiehen) poistumisen kylpyhuoneesta.

IS:n tietojen mukaan pariskunta oli mennyt naimisiin viime vuonna. Naisella on kaksi lasta aiemmasta avioliitosta. Lapset on otettu huostaan.
Kaikentietävä
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ma Touko 07, 2018 7:15 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Kaikentietävä »

Sanni Lestelin ent. Partanen os. Pihlaja. Sekopää eukko.

Omanlainen persoona paikkakunnalla. Aina ollu vähän "outo"

Tää mies niin okei ollu aika alkon vankina. Oli naimisissa aikaisemmin ja raitis mutta eron jälkeen alkoi juomaan ja sai uudesta vaimostaan ryyppykaverin.
Nainen paria kk aikasemmin leikki myös puukon kanssa mutta omien ranteiden kanssa.
Se mitä fb livestä on saanu käsityksen niin se on aika väärä. Uhri on aika tarkka ollut siisteydestä. Siivosi tämän uuden vaimon aikana kun tämä itse ei sitä tehnyt. Tälläkin hetkellä asunto on todella siisti.
Ja nyt meni käräjiltä mielentilaan mutta menee murhanyrityksenä.
Äitylit-Oulu
Poliisikoira Rex
Viestit: 287
Liittynyt: Ti Tammi 02, 2018 6:36 am

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Äitylit-Oulu »

Kaikentietävä kirjoitti:Sanni Lestelin ent. Partanen os. Pihlaja. Sekopää eukko.

Omanlainen persoona paikkakunnalla. Aina ollu vähän "outo"

Tää mies niin okei ollu aika alkon vankina. Oli naimisissa aikaisemmin ja raitis mutta eron jälkeen alkoi juomaan ja sai uudesta vaimostaan ryyppykaverin.
Nainen paria kk aikasemmin leikki myös puukon kanssa mutta omien ranteiden kanssa.
Se mitä fb livestä on saanu käsityksen niin se on aika väärä. Uhri on aika tarkka ollut siisteydestä. Siivosi tämän uuden vaimon aikana kun tämä itse ei sitä tehnyt. Tälläkin hetkellä asunto on todella siisti.
Ja nyt meni käräjiltä mielentilaan mutta menee murhanyrityksenä.
Nainen kuin kymppi

Kuva
Kaikentietävä
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ma Touko 07, 2018 7:15 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Kaikentietävä »

kakkosurpo kirjoitti:Mattoveitsellä ei pysty oikeastaan muita vammoja aiheuttamaan kuin viiltohaavoja. Olisiko kaulalle tehnyt viiltoja.

Eikä tule menemään murhan yrityksenä edes oikeuteen, ehkä tapon yrityksenä, tai törkeänä pahoinpitelynä.
Kyllä sillä sai niin hyvää jälkeä et oli 2millistä kii ettei henki lähteny. Ja meni mielentilaan mutta menee murhan yrityksenä.
Kaikentietävä
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ma Touko 07, 2018 7:15 pm

Re: Murhan yritys Joutsassa - nainen vangittu

Viesti Kirjoittaja Kaikentietävä »

Kuva poistettu. Turhaa toistoa.
-NILS-


Juuri tämä.
Ollut aina aika kummallinen tapaus. Oli ennen naimisiin menoa 4 erimiehe kanssa polyamorisessa suhteessa. Ja enneku joku epäilee niin olen paikkakunnalla asuva ja miehen ja tämän entisen vaimon tuttavia.
Vastaa Viestiin