Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkauksesta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
MarokonLokka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 5:31 pm

Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkauksesta

Viesti Kirjoittaja MarokonLokka »

Teinipojan törkykäytös johti tuomioon ja tonnien korvauksiin: Otti tietämättömästä tytöstä alastonkuvan ja solvasi Snapchatissa

Tänään klo 10:28

Poika kuvasi samanikäistä tyttöä julkeasti ilman lupaa ja solvasi tätä nuorten suosimassa some-palvelussa. Tyttö vaati peräti 20 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä.

Teinipojan panetteleva Snapchat-päivitys johti tuntuvaan sakkorangaistukseen ja 3 000 euron korvauksiin kahdesta viestintärikoksesta.

Poika kuvasi alastonta tyttöä ilman lupaa ja panetteli uhria seksuaalisesti kavereilleen.

Tuomittu vapautui yhdestä syytteestä, vaikka olisi itse myöntänyt sen oikeaksi.

Espoon käräjäoikeus on tuominnut 16-vuotiaan pojan koviin sakkoihin ja korvauksiin salakatselusta ja kunnianloukkauksesta nuorena henkilönä.

Rangaistuksen suuruus oli yhteensä 60 päiväsakkoa eli pojan pienillä tuloilla 360 euroa. Oikeus tuomitsi pojan maksamaan uhrille 3 000 euroa korvausta henkisestä kärsimyksestä. Asianomistajat vaativat peräti 20 000 euroa kolmesta eri rikoksesta.

Poika syyllistyi salakatseluun ja kunnianloukkaukseen nuorena henkilönä. Tapaus sattui viime vuoden puolella.

Poika oli kylässä omanikäisensä nuoren tytön luona. Kaksikko oli päivän mittaan jonkinlaisessa seksuaalisessa kanssakäymisessä keskenään, muttei yhdynnässä. Poika otti ilman lupaa kuvan alastomasta tytöstä ja latasi sen Snapchatiin kaveriensa nähtäville.
Julkeaa tekstiä

Tuomittu liitti mukaan halventavaa tekstiä. Hän kirjoitti seksistiseen sävyyn tytön ulkonäöstä ja väitetystä seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Loukkaava some-päivitys levisi pojan mukaan 13 henkilölle ja asianomistajan mukaan korkeintaan 30 henkilölle. Tyttö kertoi, että loukkaus oli vaikuttanut hänen itsetuntoonsa ja aiheuttanut painajaisia.

Poika myönsi syytteen salakatselusta ja myös teonkuvauksen syytteestä, joka koski törkeää yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä. Puolustus kuitenkin vaati oikeutta puntaroimaan, oliko kyse sittenkin kunnianloukkauksesta. Pojan mielestä teko ei ollut ainakaan törkeä.

Oikeus tuomitsi pojan salakatselusta, koska hän oli ottanut kuvan ilman lupaa ja yksityisasunnossa, joka kuuluu kotirauhan piiriin. Levittämisasian oikeus katsoi syyttäjästä poiketen kunnianloukkaukseksi.

– Viestin tavoitteena on ollut esittää [asianomistaja] halventavassa ja naurettavassa valossa eli herättää häneen kohdistunutta halveksuntaa, oikeus perustelee.

Oikeuden mukaan ei ollut mielekästä arvioida väitteiden todenmukaisuutta. Oikeus siis linjasi pojan herjaustekstin suoraan valheelliseksi, kuten kunnianloukkauksen tunnusmerkistö edellyttää.

Viestin sisältö oli käräjäoikeuden mielestä erityisen loukkaavaa. Kiistattomasta kärsimyksestä huolimatta törkeän tekomuodon raja ei ylittynyt. Oikeus alensi rangaistusta tekijän nuoren iän perusteella, mutta huomautti, että poika rikkoi teollaan arkaluonteiseen tilanteeseen liittynyttä erityistä luottamuksellisuutta.

Uhri tuomittiin saamaan julkeasti käyttäytyneeltä teinipojalta 3 000 euron korvaukset.

Pääsi syytteestä, vaikka tunnusti rikoksen
Tuomiossa oli poikkeuksellista syyte numero kaksi, joka koski sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä. Poika myönsi itse syytteen sellaisenaan, mutta käräjäoikeus kaatoi sen.

Vuoden 1997 hallituksen esityksessä katsotaan, että rikosnimikkeessä on kyse erityisesti laajemmasta tai jatkuvasta toiminnasta. Tuomitsemisen edellytyksenä on myös, että kuva on ehdottoman seksuaalissävytteinen.

Oikeuden mukaan näin ei ollut, vaikka kyse oli alastonkuvasta. Pojan tarkoitus oli ennen muuta halventaa tyttöä, mikä hälvensi Snapchat-jaon seksuaalista sävyä.

Asianomistajat vaativat kaikkein suurinta korvaussummaa, 10 000 euroa, juuri kaatuneesta syytteestä. Poika piti vaatimuksia liian korkeina. Oikeuden mukaan raskain rikos oli kunnianloukkaus, josta tuomittiin 2 000 euroa korvausta. Salakatselurikos maksoi pojalle sakon lisäksi 1 000 euroa kärsimyskorvauksena.

Tuomio ei ole lainvoimainen.
Oikeus tuomitsi pojan salakatselusta, koska hän oli ottanut kuvan ilman lupaa ja yksityisasunnossa, joka kuuluu kotirauhan piiriin. Levittämisasian oikeus katsoi syyttäjästä poiketen kunnianloukkaukseksi.

– Viestin tavoitteena on ollut esittää [asianomistaja] halventavassa ja naurettavassa valossa eli herättää häneen kohdistunutta halveksuntaa, oikeus perustelee.

Oikeuden mukaan ei ollut mielekästä arvioida väitteiden todenmukaisuutta. Oikeus siis linjasi pojan herjaustekstin suoraan valheelliseksi, kuten kunnianloukkauksen tunnusmerkistö edellyttää.
Oikeutta ei siis kiinnostanut, että onko kyseessä kunnianloukkaus vai rehellinen saateteksti. Ilja ja Bätmän saivat tuomion myös totuuden kertomisesta Jessikasta. Onko totuuden julkituominen nykyisin siis rikollista toimintaa?
Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Svimba »

On. Joudut oikeuteen jos kerrot faktoja niinkuin esim Hakkarainen, tai sitten saat linnaa niinku esim Ilja.
Ei Suomessa ole sananvapautta.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Hienosti taas vedetty Jessikka tähänkin mukaan AP:n toimesta.

Kuva


Asiaan, tuntuu että tuota snapchat-pasketta käytetään enemmän juurikin tällaiseen paskaan, kuin mihinkään järkevään. Jatkuvasti saa lukea vastaavista, tai sitten olen vain liian vanha tajuamaan ko. palvelun ideaa.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

"Koviin sakkoihin ja korvauksiin" hah hah tämä on jutun toimittajan näkemys ilmeisesti. Ylinopeudestakin saa enemmän sakkoja. Tässä on taas päästetty tuleva raiskaaja olankohautuksella ja pään taputtelulla. Onkohan ollut ruskea mies asialla.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Aika paljon saa ajaa ylinopeutta, että saa yli 60 päiväsakkoa. Toki onkin ihan oikein, että kanssaihmisten hengen vaarantaminen rangasitaan yhtä kovasti kuin kunnianloukkaus.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Hyvä että jätkä sai tuomion ja että asiasta uutisoidaan lööppeihin, jospa tuontyyppiset naisvihaajan alulla olevat teininilkit lukisivat edes Iltalehtien rivejä jos ei laki ja moraali ole käynyt mielen perukoilla.

Kuinka moni tyttö tekisi vastaavaa, ensiksi leikkisi välittävänsä pojasta, saisi luottamusta, ollaan yksityistyyppisesti kosketuksissa ja hä hää, kuvataan kiusausmateriaalia jotta päästään joukolla sitten halventamaan ja huorittelemaan. Sosiopaattista kamaa.

:!: Kouluihin olisi oikeasti tärkeää saada valistusta tästä aiheesta. Sitä selkeästi tarvittaisiin ja se koskettaa koululaisia, jotka joka tapauksessa tulevat kokeilemaan viinaksia ja bileitä ja suhteiden opettelemisia.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Aika paljon saa ajaa ylinopeutta, että saa yli 60 päiväsakkoa.
360 euroa "pojalle" kovia sakkoja eli 6 per euroa päivä. Työssäkäyvä saa helposti yli tuon ylinopeussakkoja.

Yritätkö puolustaa paskaläjää?
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Haluan vielä lisätä, että aloituksen saateteksti on asiaton ja aiheeseen liittymätön, vastenmielisesti uhripuolta syyllistävä propagandistinen derailaus.

Keissistä vielä sen verran, että olisiko alla oleva pätkä tulkittavissa niin, että kusipääjätkä ei saanut syytettä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, koska tuo laajempi tai jatkuva toiminta ei myöskään olisi toteutunut...? Ja miten esim. laajempi toiminta määritellään, hmm.

Haen tuolla sitä, että muutoin on kyseenalaista mielestäni kaataa syyte vain sillä perusteella, ettei kuvan ollut mukamas tarkoitus olla ehdottoman seksuaalisävyinen - eihän häpäiseminen, loukkaamistarkoitus poissulje seksuaalisävytteisyyden tarkoitusta.

Ja jos tuon kohdan lukee alta tarkasti, niin siinä lukee : tuomitsemisen edellytyksenä on myös...., jolloin olisi pääteltävissä että molempien kohtien (laajempi/jatkuva toiminta ja ehdoton seksuaalisävyisyys) tulee täyttyä syytteen läpiviemisen onnistumiseen.
... Tuomiossa oli poikkeuksellista syyte numero kaksi, joka koski sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä. Poika myönsi itse syytteen sellaisenaan, mutta käräjäoikeus kaatoi sen.

Vuoden 1997 hallituksen esityksessä katsotaan, että rikosnimikkeessä on kyse erityisesti laajemmasta tai jatkuvasta toiminnasta. Tuomitsemisen edellytyksenä on myös, että kuva on ehdottoman seksuaalissävytteinen.

Oikeuden mukaan näin ei ollut, vaikka kyse oli alastonkuvasta. Pojan tarkoitus oli ennen muuta halventaa tyttöä, mikä hälvensi Snapchat-jaon seksuaalista sävyä. ...
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

Lassie kirjoitti:Haluan vielä lisätä, että aloituksen saateteksti on asiaton ja aiheeseen liittymätön, vastenmielisesti uhripuolta syyllistävä propagandistinen derailaus.

Keissistä vielä sen verran, että olisiko alla oleva pätkä tulkittavissa niin, että kusipääjätkä ei saanut syytettä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, koska tuo laajempi tai jatkuva toiminta ei myöskään olisi toteutunut...? Ja miten esim. laajempi toiminta määritellään, hmm.
Olet oikeassa noissa molemmissa tekstikappaleissasi.

Kun puhutaan tästä jälkimmäisestä, niin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen tarkoittaa todella sitä, mitä ilmaisussa sanotaankin. Kuvan pitää olla ihan rajusti sukupuolisiveellisyyttä loukkaava ja selkeästi pornografinen. Sitähän tuo kuva ei ollut. Koko pykälä on kirjoitettu ensisijaisesti lapsi-, eläin- ja väkivaltapornon tuottamista ja levittämistä vastaan. Sellaista on hyvin vaikea löytää tästä tapauksesta.

Kuva oli kuitenkin loukkaava ja sen takia sälli sai tuomion kunnianloukkauksesta. Kuva oli otettu ilman lupaa ja sälli sai tuomion salakatselusta. Siis kaksi rikosnimikettä, joista rapsahti tuomio. Tuon kolmannen rikosnimikkeen tunnusmerkit eivät täyttyneet.

Millainen sitten on "sukupuolisiveellisyyttä loukkava" kuva ja sen levitys? Tuomioistuin ei kysy tässä minun mielipidettäni, eikä minfolaisten viisaiden näkemyksiä. Nämä määritelmät löytyvät lain valmisteluasiakirjoista, niitä tuomioistuimet käyttävät ohjenuoranaan. Nämä määritelmät (usein jopa sivujen mittaiset selitykset) voivat poiketa hyvinkin paljon siitä, mitä me puhekielisillä ilmaisuilla ymmärrämme. Kuten tässäkin tapauksessa tapahtui.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10836
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Vaikutti olevan taas valkoihoinen suomalainen asialla, tutka värähtelee siihen malliin. Se kuuluu niiden kulttuuriin.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Kuolemannaakka kirjoitti:Vaikutti olevan taas valkoihoinen suomalainen asialla, tutka värähtelee siihen malliin. Se kuuluu niiden kulttuuriin.
Sulla tutka värähtelee vähän miten sattuu. Modus operandi kertoo tässä tapauksessa iranilaisesta ja arabialaisesta musulmaanikulttuurista. Tästä esimerkkinä suomesta englantiin paennut tuomittu iranilainen seksuaalirikollinen ja salakatselija axl smith.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Teinipojalle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkaukses

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

John Kimble kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Aika paljon saa ajaa ylinopeutta, että saa yli 60 päiväsakkoa.
360 euroa "pojalle" kovia sakkoja eli 6 per euroa päivä. Työssäkäyvä saa helposti yli tuon ylinopeussakkoja.

Yritätkö puolustaa paskaläjää?
Derp. Päiväsakon suuruus määräytyy tulojen mukaan. Päiväsakkojen määrä sen sijaan rikoksen vakavuuden mukaan.

Veikkaan, että mun ylinopeudesta aikanaan saamat 20 päiväsakkoakin on enemmän kuin sun kuukausiliksas, mutta ei se silti ankara rangaistus ollut. :twisted:
Vastaa Viestiin