2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanjassa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
nassu76
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: To Marras 17, 2016 2:37 pm

2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanjassa

Viesti Kirjoittaja nassu76 »

Kuilu on vain 25 senttimetriä leveä, eikä pelastustyötä voida tehdä sitä pitkin.

Porausreikä sijaitsee kukkuloilla maastossa, jossa perhe oli piknikillä.
Eteläisessä Espanjassa on suuri pelastusoperaatio meneillään kaksivuotiaan pojan kadottua. Julen-nimisen pojan uskotaan pudonneen 110 metriä syvään porausreikään. Kuilu alas on hyvin kapea, vain 25 senttimetriä.
Lapsen etsinnät alkoivat sunnuntaina lähellä Totalánin kylää Málagan koillispuolella.

Toistaiseksi lapsesta ei ole näkynyt merkkiäkään. Ainoastaan Julenin mukana ollut makeispussi on löytynyt, kertoi Málagan pelastusviranomainen María Gámez Antena 3 -kanavalle.

Karkkipussi ja muovikuppi paikannettiin kuiluun lasketun kameran avulla 78 metrin syvyydessä, espanjalaismedia raportoi. Mediatietojen mukaan poika oli kiirehtinyt piilottamaan karkkejaan kuoppaan.

Pelastustehtävä on erittäin vaikea. Porausreiässä on kosteaa ja kylmää, eikä pelastustiimillä ole teknisiä valmiuksia operaatioon, jossa porausreikää levennettäisiin. Kukaan ei myöskään mahdu kapeaa kuilua pitkin hakemaan poikaa syvyyksistä.

Onko elossa vai ei?
Julenia on yritetty paikantaa porausreikään laskettujen kahden kameran avulla, mutta yritykset ovat epäonnistuneet.
Seuraavaksi pojan luo alas syvyyksiin pyritään pääsemään poraamalla toinen kuilu alkuperäisen viereen. Tämäkin operaatio on erittäin hankala.

Viranomaiset eivät tiedä, onko lapsi yhä elossa vai ei.
Lapsi katosi hänen ollessaan perheensä kanssa piknikillä sunnuntaina. Pojan isä soitti hälytyskeskukseen sunnuntaina kello kahden aikaan ja kertoi, että heidän poikansa Julen on pudonnut kaivoon. Vanhemmat ovat syvästi järkyttyneitä tapahtuneesta, pelastusviranomaiset kertoivat tiedotusvälineille.
Espanjalaislehdet El País ja El Mundo kertoivat tiistaina, että perhettä on koskettanut syvä tragedia jo aiemmin: heidän toinen poikansa Oliver kuoli 3-vuotiaana vuonna 2017. Lapsi kuoli äkillisesti perheen ollessa kävelyllä rannalla.

nassu76
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: To Marras 17, 2016 2:37 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja nassu76 »

Espanjalaismediat ovat kertoneet perheen kärsineen jo aiemmin tragediasta: perheen 3-vuotias poika kuoli äkillisesti vuonna 2017 perheen ollessa kävelyllä rannalla. Julen oli tapahtumahetkellä pieni vauva.
Alkaa kuulostaa hämärältä, että kumpikin taapero kuolee yhtäkkiä jossain retkellä/rannalla....

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Silli »

nassu76 kirjoitti:
Espanjalaismediat ovat kertoneet perheen kärsineen jo aiemmin tragediasta: perheen 3-vuotias poika kuoli äkillisesti vuonna 2017 perheen ollessa kävelyllä rannalla. Julen oli tapahtumahetkellä pieni vauva.
Alkaa kuulostaa hämärältä, että kumpikin taapero kuolee yhtäkkiä jossain retkellä/rannalla....
Sanopa muuta.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ilta-Sanomien mukaan aiemmin kuollut lapsi menehtyi sydänsairauteen. Sairautta ei kai oltu havaittu aikaisemmin. Ja nyt tuo kaivanto on kuulemma tehty noin kuukausi sitten vesilähdettä etsittäessä ja se oli jäänyt peittämättä. Huono-onninen perhe. Arvaan 2-vuotiaan jo tukehtuneen, koska aukko on niin kapea.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja damfin »

Karkkipussi ja muovikuppi paikannettiin kuiluun lasketun kameran avulla 78 metrin syvyydessä, espanjalaismedia raportoi.
Joko porausreiässä on vettä jonka pinnalla nuo karkkipussi ja muovikuppi kelluivat, tai sitten poika tuskin on siellä reiässä ollenkaan.
Oli sitten vettä tai ei, niin happea noin syvässä reiässä ei ole eli henki siellä lähtee minuuteissa.

loikkari

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja loikkari »

No jos se lapsi parka siellä reijässä on niin ei kai luulisi olevan kovinkaan kummoinen homma kuvata se läpeensä nykyajan kameroilla ja kaapelelilla? Ylös lapsi raukkaa ei varmaan ihan helpolla saada jos ei onnistu köyden avulla tai jonkinlaisen kauko-ohjattavan robotin avustuksella?

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bdc ... 9e80778ea1

Julenin, 2, etsinnät yli 100 metriä syvästä porausreiästä jatkuvat Espanjassa: Kuilusta löytynyt pojan hius, turmapaikalle lähetettiin ruotsalaisasiantuntijoita

Tänään klo 10:56

Kuilusta löytynyt hius vahvistui DNA-kokeissa Julenin hiukseksi.

Etelä-Espanjassa vaikeat pelastustyöt jatkuivat keskiviikkona 2-vuotiaan pojan nostamiseksi 110 metriä syvästä porausreiästä. Julen-nimisen pojan uskotaan pudonneen sunnuntaina porausreikään Málagan läheisessä Totalánissa, missä pojan perhe oli viettämässä sunnuntaipiknikiä kukkuloilla.

Kuilu on vain 25 senttimetriä leveä, eikä pelastajilla ole mahdollisuutta nostaa poikaa ylös sitä pitkin. Lasta ei ole onnistuttu kameroiden avulla paikantamaan kuilun pohjalla, eivätkä viranomaiset tiedä, onko lapsi elossa vai ei.

Kuva
Tästä kapeasta kolosta lapsen uskotaan pudonneen syvyyksiin. [MALAGA FIRE BRIGADES / EPA / AOP]

Kuilusta löytyi kuitenkin hius, Andalusian viranomainen Alfonso Rodríguez Gómez de Celis kertoi espanjalehti El Mundolle. DNA-testeissä vahvistettiin, että hius kuuluu Julenille.

Ruotsalaisyhtiöltä teknikoita apuun

Viranomaiset löysivät porausreikään laskettujen kameroiden avulla jo aiemmin 78 metrin syvyydestä karkkipussin ja muovikupin, jotka Julenilla oli turmapäivänä mukanaan. Espanjalaismedian mukaan lapsi olisi kiirehtinyt piilottamaan makeisiaan kuoppaan.

Koska kuiluun ei ole pääsyä, viranomaiset poraavat sen viereen samansuuntaisen toisen kuilun. Tehtävä on vaikea, sillä se on hoidettava samaan aikaan mahdollisimman nopeasti että turvallisesti.

Kuva
Viranomaiset julkaisivat keskiviikkona tuoretta kuvaa pelastusoperaatiosta. [ANDALUSIAN GOVERNMENT HANDOUT, EPA / AOP]

El País -lehti kertoi, että ruotsalainen yhtiö, joka auttoi 33 chileläisen kaivosmiehen pelastamisessa maan syvyyksistä vuonna 2010, on lähettänyt paikalle kaksi asiantuntijaansa.

Gómez de Celis sanoi keskiviikkoaamuna, että ”jos olemme onnekkaita”, Julenin luo voidaan päästä 48 tunnin kuluessa.

”Kuulin poikani itkun”

Vanhemmat uskovat vakaasti, että Julen putosi porausreikään.

– Kuulin poikani itkun, ja 30 sekunnin päästä en kuullut häntä enää, Julenin isä José sanoi TVE-kanavalla.


Kuva
Turmapaikka sijaitsee kukkulaisessa maastossa Málagan läheisessä Totálanissa. [EPA / AOP]

Espanjalaismediat ovat kertoneet perheen kärsineen jo aiemmin tragediasta: perheen 3-vuotias poika kuoli äkillisesti vuonna 2017 perheen ollessa kävelyllä rannalla. Julen oli tapahtumahetkellä pieni vauva.

NINA DALE
[email protected]
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8116
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Onpas siellä ollut jo melkoinen kuolemanloukku kuukaudenkin ajan. Millähän aikavälillä moinen loukku on ollut ajatus peitelläkin ettei sinne eläimiäkään putoaisi saatikka sitten juuri kohdalle osunut pikkulapsi.

Palautui mieleen kotimainen vastine vuodelta 2011 kun suunnilleen samanikäinen poika putosi heikosti suojattuun sadevesikaivoon ja kuoli. Silloin riitti vain parimetrinen mutta tarpeeksi kapea onkalo ettei pelastus ehtinyt tarpeeksi ajoissa. Kylläpä mahtaa olla ettei tässäkään mikään isomman onkalon kaivaminen enää uhria pelasta, mutta voihan sitä aina jotain ihmettä toivoa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Ei kai nyt 110m:n pudotuksesta voi säilyä hengissä? Aika optimistista olettaa, että hengissä olisi. :?

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Silli kirjoitti:
nassu76 kirjoitti:
Espanjalaismediat ovat kertoneet perheen kärsineen jo aiemmin tragediasta: perheen 3-vuotias poika kuoli äkillisesti vuonna 2017 perheen ollessa kävelyllä rannalla. Julen oli tapahtumahetkellä pieni vauva.
Alkaa kuulostaa hämärältä, että kumpikin taapero kuolee yhtäkkiä jossain retkellä/rannalla....
Sanopa muuta.
Vanhemmat julkisuushakuisia (ja rahahakuisia) psykopaatteja?

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Toivottavasti kuilusta löytyy muutakin kuin karkkipussi ja hius. Jos lapsi olisi hengissä niin ääniä sieltä olisi varmaankin saatu kuuluviin tavalla tai toisella?

Todella hämmentävä ja järkyttävä tämä kokonaisuus. Joko tässä on jotakin outoa, tai sitten näitä vanhempia on paiskattu liian kovalla taakalla. :shock: Kamalaa.
All is pretty.
- Andy Warhol

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kai siellä on ensin toivottu, ettei lapsi olisi pudonnut suoraan pohjalle vaan takertunut lähelle suuaukkoa, koska kuilu on niin kapea ja isä mielestään kuuli lapsen itkua vähän aikaa. Kuilu näyttää kuitenkin juuri niin suurelta, että 2-vuotias putoaa sinne helposti eikä säikähtäessä ymmärrä yrittää kiilata itseään niin ettei putoaisi alemmas.

Tuosta tulee varmaan oikeusjuttu kunhan poliisit saavat selville, kuka jätti noin vaarallisen kuilun peittämättä.

Avatar
Belsebuubi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 104
Liittynyt: Pe Marras 11, 2011 4:27 pm

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Belsebuubi »

Kummelia lainatakseni - döööd

Ei perustu mihinkään lähteisiin

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tiina kirjoitti:Ei kai nyt 110m:n pudotuksesta voi säilyä hengissä? Aika optimistista olettaa, että hengissä olisi. :?
Miten voi tällaisella "tietämyksellä" selvitä edes arkisista askareista? Eihän se objekti suoraan putoa yli sataa metriä noissa olosuhteissa.
????? ?? ??????.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: 2-vuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanja

Viesti Kirjoittaja Tiina »

poikani kirjoitti: Miten voi tällaisella "tietämyksellä" selvitä edes arkisista askareista? Eihän se objekti suoraan putoa yli sataa metriä noissa olosuhteissa.

Kuule oikein hyvin. :D
Käytännöllisyyshän on toinen nimeni.

Miten voit tietää miten on pudonnut? Mihin olisi muka jäänyt matkalla jaaraamaan suorassa kuilussa?
Kerroppa jos tiedät!

Vastaa Viestiin