Ihmiskauppa ja pakkoavioliitot Suomessa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Ihmiskauppa ja pakkoavioliitot Suomessa

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ja taas olemme saaneet uuden ilmiön kotimaahamme. Särähti korvaan uutisia katsellessani; Heitä myös pakotetaan avioliittoon.

https://yle.fi/uutiset/3-10698927
Myös suomalaisia lapsia ja nuoria joutuu ihmiskaupan uhreiksi – "Emme ole heränneet tähän asiaan"

Turvapaikanhakijoiden joukosta ihmiskaupan uhrit tunnistetaan, mutta kantasuomalaisista huonosti, kertoo tuore raportti.

21.3.2019 klo 09:00 päivitetty 21.3.2019 klo 11:04

Syrjäytyneet tai muuten heikossa asemassa olevat nuoret ja lapset ovat erityisessä vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi ja jopa ihmiskaupan uhreiksi Suomessakin.Henrietta Hassinen / Yle

Suomessa tapahtuu lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa ihmiskauppaa. Se on tänään julkaistun raportin hätkähdyttävä (siirryt toiseen palveluun) pääviesti.

Raportin ovat tehneet Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkijat Elina Kervinen ja Natalia Ollus.

Raportin mukaan lapsia ja nuoria pakotetaan ja houkutellaan prostituutioon, seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä tekemään rikoksia. Heitä myös pakotetaan avioliittoon.

Uhreiksi joutuvat niin kantasuomalaiset kuin taustaltaan ulkomaalaiset. Ihmiskaupan uhreja on yleisesti myös turvapaikanhakijoiden joukossa.

Moni uhri jää ilman apua

Raportin toinen hätkähdyttävä viesti on se, että todennäköisesti vain pieni osa lapsiin ja nuoriin kohdistuvista ihmiskaupparikoksista huomataan. Etenkin suomalaiset uhrit näyttävät jäävän ilman apua.

– Meillä ei ole herätty suomalaisten lasten osalta tähän asiaan, raportin toinen kirjoittaja Elina Kervinen sanoo.

Raportin on tilannut ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän projektipäällikkö Veikko Mäkelä. Sisäministeriön alainen, vuonna 2006 perustettu, auttamisjärjestelmä on valtakunnallinen uhrien tukiorganisaatio.

Projektipäällikkö Mäkelä on huolestunut siitä, että uhreja ei tunnisteta.

– Ihmiskauppa ei näy päällepäin, Mäkelä sanoo.

Turvapaikanhakijoiden kohdalla asia on raportin mukaan toisin.

– Heidät osataan tunnistaa paremmin kuin suomalaiset uhrit, Mäkelä kertoo.

Raportin mukaan poliisi, lapsia auttavat koulutetut sosiaaliviranomaiset tai edes oikeusoppineet eivät osaa hahmottaa, että jotkin seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset ovat ihmiskauppaa. Tai että varasteleva nuori on pakotettu tekemään rikokset ja joku toinen hyötyy niistä.

Heikossa asemassa olevat suurimmassa vaarassa
Valmiiksi heikossa asemassa olevat lapset ja nuoret ovat erityisessä vaarassa joutua jopa ihmiskaupan uhreiksi.

Uuden raportin mukaan vaarassa ovat esimerkiksi huostaanotetut lapset tai nuoret, jotka karkaavat sijoituspaikastaan. He saattavat esimerkiksi joutua maksamaan asuinpaikastaan seksillä tai rikoksilla.

Elina Kervinen kertoo, että alaikäisen kohdalla hyväksikäyttö voi olla ihmiskauppaa, jos hyväksikäyttäjä luo ensin luottamussuhteen uhriinsa. Sen jälkeen tekijä käyttää lapsen luottamusta hyväkseen tarkoituksenaan esimerkiksi pakottaa hänet myymään seksiä muille tai tekemään rikoksia.

Toinen esimerkki ovat päihderiippuvaiset. Etenkin huumeiden käyttäjät velkaantuvat herkästi huumeiden välittäjille. Velassa oleva päihderiippuvainen lapsi tai nuori voidaan pakottaa varastelemaan tai myymään seksiä maksaakseen velkansa.

Kolmas esimerkki liittyy pakkoavioliittoihin. Raportin tekijät huomasivat, että Suomessa asuu ulkomaalaistaustaisia miehiä, jotka hankkivat itselleen vaimon mahdollisesti lähtömaastaan. Raportin mukaan nuoria naisia tuodaan Suomeen pakkoavioliittoa varten.

Myös Suomessa asuvia ulkomaalaisia naisia saatetaan pakottaa avioliittoon ulkomaille.

Projektipäällikkö Veikko Mäkelä painottaa, että kuka tahansa voi joutua ihmiskaupan uhriksi. Rikoksen tekijät ovat Mäkelän mukaan usein lapsen tai nuoren tuttuja – vanhempia, opettajia, sukulaisia, kavereita. Lapsi luottaa heihin ja on riippuvainen heistä. Rikosta tehdessään tuttu ihminen käyttää valtaansa väärin lasta kohtaan.

Kuusi hyväksikäyttäjää tuomittu ihmiskaupasta
Suomessa on annettu kaiken kaikkiaan kuusi tuomiota lapsiin tai nuoriin kohdistuvasta ihmiskaupasta. Tapauksista viisi koski kantasuomalaisia lapsia tai nuoria.

Ihmiskauppa on kriminalisoitu Suomessa vuonna 2004.

Aivan kaikki rikolliset teot eivät siis jää pimentoon.

Yksi tuomioista tuli tapauksesta, jossa keski-ikäinen mies pakotti (siirryt toiseen palveluun) teini-ikäisen tytön prostituutioon. Mies houkutteli huonoissa kotioloissa eläneen 14-vuotiaan tytön asumaan kanssaan ja alkoi myydä tyttöä muiden miesten käyttöön. Mies sai tuomion törkeästä ihmiskaupasta.

Toisessa oikeustapauksessa viisi samassa huumepiirissä ollutta henkilöä (siirryt toiseen palveluun) pakotti 18-vuotiaan nuoren prostituutioon tekaistun velan vuoksi. Tekijäjoukko jopa piti tyttöä vankina tekijöiden asunnoissa ja kellarissa.

Moni turvapaikanhakija kokenut kauheuksia
Selvityksen kirjoittaja Elina Kervinen pitää tuomioiden määrää vähäisenä.

– Ne ovat vai jäävuoren huippu, Kervinen sanoo.

Raportin tekijät eivät pysty antamaan tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon ihmiskaupaksi luokiteltavia rikoksia Suomessa tapahtuu.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään on ohjautunut kaikkiaan lähes 200 lasta tai 18–21-vuotiasta nuorta. Järjestelmä on toiminut vuodesta 2007 sisäministeriön alaisuudessa.

Kervinen arvelee avuntarvitsijoiden todellisen määrään olevan suurempi.

Turvapaikkaa hakeneet lapset ja nuoret ovat suurin auttamisjärjestelmästä tukea saanut ryhmä.

– He ovat saattaneet kokea kauheita asioita ja monenlaista hyväksikäyttöä, Veikko Mäkelä sanoo.

Osa turvapaikkaa hakeneista on kokenut hyväksikäyttöä niin kotimaassa, matkalla kuin vielä Suomessakin. Yleisimmin heitä on käytetty hyväksi seksuaalisesti ja pakkotöissä.

"Sokerideittailu” on riski
Tutkija Elina Kervinen ja projektipäällikkö Veikko Mäkelä toivovat, että ihmiskaupan riskiin herättäisiin Suomessakin. Tutkija Kervinen pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten epäasialliseen kohteluun puututtaisiin herkästi.

A-studiossa kerrottiin viime syksynä niin sanotusta “sokerideittailu”-ilmiöstä.

Siinä vanhemmat miehet solmivat seksisuhteita nuoriin naisiin ja jopa lapsiin nettipalvelujen kautta. Nuoret ja lapset saavat miehiltä lahjoja tai rahaa.

Kervisen mukaan nuoret ja lapset voivat olla vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi myös tällaisessa toiminnassa.
Ketjuun yhdistetty kaksi pakkoavioliitoista kertovaa ketjua. Samalla otsikkoa muutettu. Ketjuun lisätty Oulaisten kivitehdas-ketju epäillyn ihmiskaupan takia
-NILS-
Nohuhhuh
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Maalis 21, 2019 3:38 am

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Nohuhhuh »

Olen tämän kokenut jo ihan työpaikallanikin. Fiksu ja ihan pätevä kaveri töistä, alunperin kotoisin Kosovosta mm. pakkonaittaa tyttärilleen tuntemattoman miehen Kosovosta. Ja he eivät perusteluidenkaan jälkeen näe siinä mitään väärää. Näin saadaan tutun perheen mies sivistyksen pariin nauttimaan paremmasta elintasosta. Tuskin nämä naitetut miehet mitään pohjasakkaa ovat, mutta menee aikaa oppia kieli, löytää työpaikkaa ja ennenkaikkea onko tyttärille oikein olla jumissa jonkun muun kuin itse valitun kumppanin kanssa?
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Iivis »

90-luvulla luokallani ollut tyttö kertoi kauhuissaan ja alistuneena tilanteeseen, että hänen vanhempansa pakottavat hänet vieraan kanssa avioliittoon, valmistumisen jälkeen hänen oli määrä mennä kotimaassaan avioon. Eipä sitä silloin osattu muuta kuin kauhistella tilannetta, en tiedä miten tytön kävi.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10641
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Raportin mukaan lapsia ja nuoria pakotetaan ja houkutellaan prostituutioon, seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä tekemään rikoksia. Heitä myös pakotetaan avioliittoon.

Uhreiksi joutuvat niin kantasuomalaiset kuin taustaltaan ulkomaalaiset. Ihmiskaupan uhreja on yleisesti myös turvapaikanhakijoiden joukossa.
Saisinko vielä esimerkin tapauksesta jossa kantasuomalainen lapsi on pakotettu ihmiskaupan uhrina avioliittoon?
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Silli »

damfin kirjoitti:
Raportin mukaan lapsia ja nuoria pakotetaan ja houkutellaan prostituutioon, seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä tekemään rikoksia. Heitä myös pakotetaan avioliittoon.

Uhreiksi joutuvat niin kantasuomalaiset kuin taustaltaan ulkomaalaiset. Ihmiskaupan uhreja on yleisesti myös turvapaikanhakijoiden joukossa.
Saisinko vielä esimerkin tapauksesta jossa kantasuomalainen lapsi on pakotettu ihmiskaupan uhrina avioliittoon?
Nimiä en voi tässä yhteydessä antaa, vaikka ehkä pystyisinkin. Pyydän asiasta kiinnostuneita minfolaisia kuitenkin miettimään hetken ajan mielessään esimerkiksi sellaista tilannetta, jossa 100% kantasuomalaisen lapsen perhe on enemmän tai vähemmän syvällisesti sotkeutunut esimerkiksi KGB:hen* tai johonkin muuhun vastaavaan organisaatioon. Luuletteko, että tällaisten perheiden jälkikasvu voi elää elämäänsä vapaana kuin taivaan lintu vielä aikuisiässäkään - saati alaikäisenä? Kuten eräs tällaisessa tilanteessa elävä nuorehko kantasuomalainen vuosia sitten asian ilmaisi:
  • "Elän vankilassa, jossa ei ole seiniä, kattoa eikä lattiaa, mutta ei myöskään mitään mahdollisuutta paeta."
Haluan korostaa, että en halua näistä asioista syyttää yksinomaan KGB:tä tai Venäjää, jota niin usein kaikesta mahdollisesta syytetään (joskus aiheesta, joskus aiheetta). Kyllä tätä samaa esiintyy monissa kulttuureissa, maissa ja mm. uskonnoissa. Olen myös kuullut, että Suomessakin mm. lestadiolaisten piirissä esiintyy ainakin jossain määrin pakkonaittamista. Järjestäytynyt rikollisuus -alueella onkin lestadiolaisuudesta kirjoiteltu. Myös romanit tulevat minulle mieleen. Heidän kulttuurinsa on jänskästi sellainen, että naimattomuutta pidetään erittäin leimaavana. Ei saa olla homoseksuaali, eikä oikein naimatonkaan, eikä tietenkään myöskään naida ns. väärän suvun edustajaa. Eli avioliittoon ei toki pakoteta, eikä avioliittoja aina järjestelläkään. On vaan luotu sellainen yksinkertainen labyrintti, jota pitkin kulkiessaan yksilöiden on likipitäen pakko valita se ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Mietin myös oliko sattumaa, että samoihin aikoihin tämän ihmiskauppauutisen aikaan mediassa muistutettiin, että Venäjän mafia toimii Suomessa. Myös rikollisjärjestöissä lasten pakkonaittaminen haluttujen henkilöiden kanssa on kautta aikain ollut ihan peruskauraa. Italian mafian avioliittojärjestelyistä ja -helveteistä on jopa suomennettu teos Mafian naiset (toim. Lirio Abbate). Kyseinen kirja on nopealukuinen ja niin helppotajuinen, ettei lukijalla tarvitse olla mitään ennakkotietoja Italian mafiasta.
Mafian naiset -kirjan kansi.jpg
Mafian naiset -kirjan kansi.jpg (67.53 KiB) Katsottu 6590 kertaa
Kantasuomalaisten keskuudessa ihmiskaupasta tai pakkoavioliitoista puhuminen ei ole lainkaan liioiteltua, kun huomioi näiden ryhmittymien käyttämät metodit: uhkailu, kiristys, fyysiset ja psyykkiset pahoinpitelyt, erilaisten tilanteiden ja tapahtumien järjestäminen elämänpolulle, hunaja-ansat, huijaukset jne. Haluan nostaa ketjun avaukseen kopioidusta YLEn uutisesta vielä esiin alla olevan kohdan, jota hieman alleviivailin. Kyse on siis siitä, että näitä esim. rikoksiin tai pakkoavioliittoihin pakotettuja kantasuomalaisia henkilöitä on alistettu ja laiminlyöty jo vauvaiästä lähtien. Heitä on lähes aina myös aivopesty niin, etteivät he ole kykeneviä esimerkiksi hakemaan apua tilanteeseensa, koska hyvin tyypillisesti heille on kerrottu ja myös käytännössä osoitettu, ettei heitä uskota, eikä viranomaisiin voi luottaa jne. Eikä ole edes mitenkään harvinaista, etteikö tällainen alistava rikollisvanhempi voisi toimia korkeassa asemassa kuten vaikkapa pappina, rehtorina, poliisina, tuomarina, sosiaalityöntekijänä, lääkärinä, Lions-klubin presidenttinä, urheiluseuran toiminnanjohtajana tms.
Iivis / YLE kirjoitti: Projektipäällikkö Veikko Mäkelä painottaa, että kuka tahansa voi joutua ihmiskaupan uhriksi. Rikoksen tekijät ovat Mäkelän mukaan usein lapsen tai nuoren tuttuja – vanhempia, opettajia, sukulaisia, kavereita. Lapsi luottaa heihin ja on riippuvainen heistä. Rikosta tehdessään tuttu ihminen käyttää valtaansa väärin lasta kohtaan.
Iivisille vielä sellaisia terveisiä, että ei tämä ole uusi ilmiö sen enempää Suomessa kuin maailmallakaan. Esimerkiksi Italian mafian järjestetyt avioliitot ovat jo useita sukupolvia vanha ilmiö. Todennäköisesti lasten järjesteltyjen avioliittojen perinnettä on harrastettu Italiassa jo ennen mafiaa, mutta mafia on jalostanut perinteen omiin tarpeisiinsa sopivaksi. On myös hyvä muistaa, että nykyiset kruununperilliset ovat useimmissa Euroopan maissa ensimmäistä sukupolvea, jotka ovat jo lähes vapaasti saaneet valita puolisonsa. Heidän vanhemmilleen annettiin useimmissa tapauksessa lähinnä jonkinlaisia mahdollisuuksia ilmaista mielipiteensä asioista, mutta se on eri asia, oliko niillä mielipiteillä paljon painoarvoa. Sitten on hyvä muistaa sekin, että vaikka kuninkaallisten ja ammattirikollisten vertaaminen tällaisessa asiassa keskenään ontuu pahan kerran, on kummassakin tapauksessa lapsia kasvatettu perheen elämänmuotoon jo ihan kehdosta asti. Kuninkaallisten perheiden lapset - kruununperilliset eritoten - ymmärtävät, että hallitsijalla on oltava perhe eikä kuningaskunnan säilyminen tai oman suvun hallitsijana pysyminen ole itsestään selvää. Toki kruunusta luopuminen on vaihtoehto, jota moni kuninkaallisten perheiden lapsi on hyödyntänyt. Rikollisten puolella sitä vaihtoehtoa ei välttämättä ole tarjolla.

* Tiedän, ettei KGB:tä enää kyseisellä nimellä ole olemassa, mutta käytän ko. kirjainyhdistettä silti edelleen.

Ps. Juuri äsken luin saudiarabialaisten siskosten onnistuneen pääsemään heille turvapaikan tarjonneeseen maahan. Kippis sille!
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Mietin myös oliko sattumaa, että samoihin aikoihin tämän ihmiskauppauutisen aikaan mediassa muistutettiin, että Venäjän mafia toimii Suomessa
Mediassa muistutettiin ja vedottiin tuohon Galleottin kirjaan joka on kaukana tietokirjasta.
Sande hienosti blogissaan toimi faktantarkastajana ja oikoi hieman propagandaa mitä tuossa kirjassa kerrotaan.
http://rayhablogi.blogspot.com/2019/03/ ... lheet.html
Tämä nyt hieman OT.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Venäjän mafia ei ole Suomeen juuri kyllä jalkautunut, tietoni on viisi vuotta vanhaa ja uutisten perusteella samoilla mennään - rahanpesua, talousrikoksia ja pientä auto-&tarvikebisnestä lähinnä kauttakulkuna siinä Suomi. Huumekauppoihin ryssämafia toki aina liittyy, mutta melko vähäiseksi tuo jäi verrattuna pelkoihin millä joitakin säikyteltiin. Todisteena tästä on esimerkiksi heroiinin äärimmäisen huono saatavuus, vaikka väylä olisi olemassa. Markkina on parempi muualla riskiin nähden, Suomi hoitaa kuitenkin itärajaansa hyvin, enkä vähättelisi myöskään venäläisviranomaisten toimintaa huumekuljetusten valvonnassa.

Ihmiskaupan uhreina on heillä jotkut huorat, mutta onko lapsia? Venäläishuoria pyörii täällä niin monenlaisella taustatuella, että en enää edes tiedä mikä venäläismafiaksi luetaan, kun mietin vaikkapa paria liikemiestä?

Lapsiavioliitoista piti ihan kysäistä ja etelä-suomalainen gangstatietotoimisto ei tällaisesta ollut kuullut kuin romaneiden ja islamilaisten kulttuureissa. Tuo kantasuomalainen pakotettu lapsiavioliitto voisi ihan hyvin olla romanikin, ei saa syrjivästi ajatella?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Silli »

sikakoira kirjoitti:
Mietin myös oliko sattumaa, että samoihin aikoihin tämän ihmiskauppauutisen aikaan mediassa muistutettiin, että Venäjän mafia toimii Suomessa
Mediassa muistutettiin ja vedottiin tuohon Galleottin kirjaan joka on kaukana tietokirjasta.
Sande hienosti blogissaan toimi faktantarkastajana ja oikoi hieman propagandaa mitä tuossa kirjassa kerrotaan.
http://rayhablogi.blogspot.com/2019/03/ ... lheet.html
Tämä nyt hieman OT.
Juu, no minua eivät kaikki yksityiskohdat niin kiinnostakaan. Sanamuodoista (Venäjän mafia / venäläisten rikollisliiga / itänaapurin vekkuliveljeskunta / whatever) voidaan kiistellä, mutta minua ne eivät niin kiinnosta. Ilmiö on kuitenkin olemassa ja vaikuttaa Suomessakin. On kuitenkin eksoottista, että sellainen kulttihahmo kuin Johan Bäckman on tehnyt aiheesta oikein väitöskirjatutkimuksen ja vieläpä Poliisiammattikorkeakouluun :roll: :oops:
Puheet itämafian vyörystä Suomeen ovat tuoreen väitöskirjan mukaan perusteettomia. Johan Bäckmanin Espoon Poliisiammattikorkeakouluun tekemän tutkimuksen mukaan Venäjän ja venäläisten vaikutus Suomen rikollisuustilanteeseen on liki olematon. Hän teilaakin väitteet ulkomailta johdetusta itämafiasta amerikkalaispropagandana.
** ** **
- Väitteet Venäjän rikollisuuden soluttautumisesta Suomeen liittyvät amerikkalaisperäiseen poliittiseen paranoiaan, tutkija toteaa.

Lähde: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001463337.html
Sikakoiran kommentteja pidempään seuranneena on ymmärrettävää, että hän tarttui tässä yhteydessä tähän venäläiseen yksityiskohtaan. Toivottavasti ketju ei nyt kuitenkaan juutu tästä asiasta jankuttamiseen, koska aiheena on kuitenkin ihmiskauppa. Lisäksi kuten jo aiemmassa viestissä yritin viestittää, asia koskettaa todella monia ihmisiä niin Suomessa kuin varsinkin monissa vähemmän kehittyneissä maissa. Ja vaikka tässä ketjussa onkin tarkoitus keskittyä Suomeen, rikollisuus tai muutkaan sosiaaliset ilmiöt eivät pysähdy valtioiden rajoille eivätkä ne ano Schengen-viisumeita. Venäjään tavalla-tai-toisella kytköksissä olevien lisäksi mainitsin yllä olevassa viestissäni monta muutakin ryhmittymää. Otetaanpa verkosta löytyvät materiaalit mukaan rautalangan vääntämiseen.
Kuin airoton vene. Sellaista on, kun lestadiolaisnuori astuu avioon ja aloittaa perhe-elämän. Ennalta ei voi tietää kuinka paljon lapsia tulee, ja miten kasvavan perheen kanssa jaksaa. Miten onnistuu avioelämä?

Enemmän Johanna oli silti pelännyt sitä, että jäisi yksin. Hän tunsi olevansa solmussa uskonsa kanssa, eikä nähnyt itselleen paikkaa liikkeen parissa.

”Naimattomilla naisilla on oma roolinsa seurojen keittiöllä ja äitien apuna. En nähnyt itseäni siinä roolissa, mutta vaihtoehtojakaan ei tuntunut olevan.”

Siksi oli ihanaa, kun 16-vuotiaana löytyi poikakaveri. Tuntui, että kelpasi sittenkin.

Seurusteluaika on lestadiolaispiireissä vain välietappi ennen oikean elämän alkamista. Monelle se on myös suurten sisäisten ristiriitojen aikaa. Luonnollinen halu ja läheisyyden kaipaus aiheuttivat syyllisyyden tunteita myös Johannalle.

Ei ollut mahdollisuutta tutustua kunnolla toiseen. Se on sitten vähän arpapeliä, että minkälainen ihminen siitä toisesta paljastuukaan aviossa.
** ** **
Ennenhän minulla ei ollut mitään omia mielipiteitä tai toiveita. Ne kaikki annettiin minulle valmiina. Oli kova työ opetella tuntemaan kuka minä oikeastaan olin.”

Haastateltavana Johanna I., joka on eronnut paitsi vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä että aviomiehestään.

Koko artikkelin voi lukea täällä: https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/en ... lison-sai/

Huom! Alleviivaukset Sillin tekosia.
Suomen kaksi suurinta lestadiolaisliikettä ovat vanhoillis- ja esikoislestadiolaisuus. Hannan uusi mies kuului niistä jälkimmäiseen. Esikoislestadiolaiset saattavat mennä naimisiin jo parin viikon kuluttua tapaamisesta, ja niinpä Hanna oli kihloissa jo kuukauden päästä tapaamisesta.

”Tämä on Jumalan tahto, sanoi ex-anoppini. Hän sanoi myös, että on huoruutta, jos kihlauksen purkaa.
** ** **
Hänen oli vaikea sopeutua uskonnon vaatimuksiin, kun kaikki ulkopuolinen elämä oli saatanasta – järkikin.

Painostuksen alla jäin kuitenkin koukkuun. Varmaan vähän sama kuin jos huumeissa olisi”, Hanna sanoo.

Jälkeen päin Hanna on ymmärtänyt, että voimakkaasti tunnetiloihin vetoava uskonto vaikutti häneen niin syvästi juuri adhd:n ja masennuksen takia. Samalla häntä kiellettiin käyttämästä mielenterveyspalveluja ja kehotettiin hylkäämään lääkkeet.

Hannan mukaan esikoislestadiolaispiireissä nainen ei saa tehdä rikosilmoitusta, jos mies on väkivaltainen tai makaa hänet väkisin. Tai jos kuulee, että lasta käytetään hyväksi tai pahoinpidellään.

Hän sanoo tietävänsä, että uskovaisten piirissä tapahtuu insestiä ja pedofiliaa.

Lastensuojeluun ei näitä asioita saisi mennä kertomaan. Lastensuojelulakikin kun on saatanasta.
** ** **
Minua on vuosikausia manipuloitu raskaasti ja saatu uskomaan asioihin, joihin en usko,” Hanna sanoo.

”Vuosien univelat, fyysinen ja psyykkinen rasitus painavat edelleen. Olen kuin sodasta palannut.”

Haastateltavana Hanna V., joka on eronnut paitsi esikoislestadiolaisesta liikkeestä että aviomiehestään.

Koko artikkelin voi lukea täällä: https://seura.fi/ilmiot/tarinat/seitsem ... ie-vuosia/

Huom! Alleviivaukset ovat Sillin tekosia.
Nyt, kun jo elämme Jumalan vuotta 2019, varmaan enää aika harvat väittävät, ettei lestadiolaisten piireissä tapahtuisi rikoksia tai ettei siellä ketään painostettaisi tahi manipuloitaisi. Lestadiolaisten rikoksista on keskusteltu Järjestäytynyt rikollisuus -alueella omassa ketjussaan. Asialistalla on jo tähän mennessä ollut niin seksuaalirikoksia, talousrikoksia, politiikkaan kytkeytyviä epäselvyyksiä mm. tontti-, kaavoitus- ja kilpailutusasioissa, kuluttaja-asiamiehen aloittamia tutkimuksia lestafirmojen epäasianmukaisista toimista, antisemitismia, paloittelumurha jne. Lisää tekstiä ketjuun on tulossa ja ehkä raastupaankin haastetaan uusia lestakonnia, sillä lestojen toimintaan vuosikymmenten ajan pillastuneet kansalaiset ovat todella pistäneet hösseliksi, minkä lisäksi lestaryhmittymien sisältä on noussut mukavan runsaasti ilmiantajia.

Lestapiirien sisältä ilmiantajiksi ryhtyneet ovat kertoneet ikäviä asioita mm. rikoksiin pakottamisesta ja pakotetuista avioliitoista, jotka ovat tämän ketjun mukaisia ihmiskauppajuttuja. Tiedän monien ajattelevan, että tuollaiset typerät naiset eivät ole ihmiskaupan vaan typeryyden uhreja. Sen verran paljon olen kuitenkin niin lestadiolaisuuden kuin ammattirikollisuuden piirissä kasvaneita kantasuomalaisia elämäni aikana tavannut, että väitän ettei esimerkiksi heidän avioliittopäätöksiään voi pitää samalla tavalla itsenäisinä päätöksinä kuin ihan kenen tahansa mattimeikäläisen. Asiaa epäilevien kannattaa lukea aiemmin mainitsemani kirja Mafian naiset ja sen lisäksi ymmärtää, ettei Suomikaan ole mikään lintukoto.

Jatketaan ihmiskaupasta juttelua tässä ketjussa niin lestojen kuin muidenkin osalta. Muista lestarikoksista puhutaan JR-alueella: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=6&t=26467
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Silli »

On Anoi Kaa kirjoitti:Lapsiavioliitoista piti ihan kysäistä ja etelä-suomalainen gangstatietotoimisto ei tällaisesta ollut kuullut kuin romaneiden ja islamilaisten kulttuureissa. Tuo kantasuomalainen pakotettu lapsiavioliitto voisi ihan hyvin olla romanikin, ei saa syrjivästi ajatella?
Sinä käytät sanaa "lapsiavioliitto". Minä olen kirjoituksissani puhunut täysi-ikäisten avioliitoista. Lapsia ne täysi-ikäistyneetkin henkilöt ovat vanhemmilleen. Siinä mielessä puhumme siis eri asiasta. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että täysi-ikäisenkin ihmisen voi pakottaa avioliittoon kuten myös tekemään rikoksia jne.

Tässä on ihan hyvä ja mukavan pitkä lehtijuttu Italian mafian perhesuhteista. Vaikka yhteen lehtijuttuun ei kaikki kiemurat mahdukaan, siitä käy ilmi kuinka noihin ympyröihin synnytään ja sitten niihin yleensä vain juututaan - monissa tapauksissa ilman realistista mahdollisuutta lähteä puh-pah-pelistä-pois.
Yksi Mericon isän [Emilio Di Giovine, italialainen tunnettu mafiajohtaja] siskoista Rita Di Giovine oli pidätetty ekstaasitablettien hallussapidosta. Hän oli työskennellyt mafiaperheen hyväksi 12-vuotiaasta lähtien. Hän ei ollut käynyt kouluja, vaan Rita oli käyttänyt koko elämänsä perheen huumeorganisaation pyörittämiseen. Hänellä oli kolme lasta kolmen eri miehen kanssa ja taustallaan useita vankeustuomioita sekä riippuvuuksia huumausaineista.

Lue juttu kokonaisuudessaan täältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/har ... #gs.2gn29d
Yllä oleva Maikkarin juttu kertoo siis ns. mafiaprinsessa Marisa Mericon elämästä, josta hän on kirjoittanut kirjan Mafia Princess. Kyseistä kirjaa ei ole käsittääkseni suomennettu, mutta englanniksi se toki löytyy. Marisa Mericon italialainen isä Emilio Di Giovine on/oli mafiajohtaja 'Ndranghetassa. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta varmaan sekin valoittaa mm. sitä, miten "vapaata" mafiaperheiden lasten elämä on ja miten "vapaasti" he voivat mm. puolisonsa valita. Jo aiemmin suosittelemassani Mafian naiset -kirjassa kuvattiin, kuinka jo pienet lapset valjastetaan mukaan perheen rikosbisneksiin ja mm. opetetaan ampumaan joskus jo ennen kuin osaavat lukeakaan. En ole voinut välttyä ajattelemasta, että Italian mafian lasten kasvatuksessa on paljon yhtymäkohtia eräään Irakin ja Syyrian alueella ihan viime aikoina vaikuttaneen terroristijärjestön lasten kasvatukseen :shock: ...
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Silli kirjoitti:Sinä käytät sanaa "lapsiavioliitto". Minä olen kirjoituksissani puhunut täysi-ikäisten avioliitoista.
Minä otan joskus huomioon avauksen ja siinä puhutaan nyt kantasuomalaisistakin lapsista. Yritin kysyä, mutta käytännössä vesiperä muilla kuin mitä jo aiemmin mainitsin.

Tässä on tarkoituksena keskustella ihmiskaupasta Suomessa, enkä mitenkään saa päähäni kuinka italialaistarinat tähän liittyy, varmaan joku parempi paikka löytyy näille? Vai voisko siel tilata jonkun asepenikan tänne Suomeen, jos myisi vaikka metsää heille? Siellä on pari ihan toimivaa paperitehdasta, Burgossa mahdettu nopeusennätyksiäkin tehty? Ihan vaan esimerkiksi, kuinka ketju menee vituksi, jos ei pysy aiheessa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Silli »

On Anoi Kaa kirjoitti:Tässä on tarkoituksena keskustella ihmiskaupasta Suomessa, enkä mitenkään saa päähäni kuinka italialaistarinat tähän liittyy, varmaan joku parempi paikka löytyy näille? Vai voisko siel tilata jonkun asepenikan tänne Suomeen, jos myisi vaikka metsää heille? Siellä on pari ihan toimivaa paperitehdasta, Burgossa mahdettu nopeusennätyksiäkin tehty? Ihan vaan esimerkiksi, kuinka ketju menee vituksi, jos ei pysy aiheessa.
Ai mitenkö? No voisiko johtua vaikka siitä, että Italian mafia kyllä toimii ihan täällä Suomessakin, vaikka sitä ei ole Hesarissa tai iltauutisissa kai koskaan meille kerrottukaan. Mafioosoilla on kantasuomalaisia puolisoita, joilla on 50% suomalaisia lapsia mafioosojen kanssa. Sitten kun puhutaan jo lapsenlapsista, jotka ovat siis ehkä vain yhden isovanhemman osalta niin sanottuja kolmannen polven maahanmuuttajia, niin kai voidaan jo puhua aika tavalla kantasuomalaisista, jos ovat 75% suomalaisten jälkeläisiä ja täällä kasvaneet. Niitä kolmannen polven mafioosojakin meinaan asuu täällä Suomessa. En kylläkään ole kuullut, että kukaan heistä olisi mennyt alaikäisenä naimisiin ja uuden lain mukaan se ei enää Suomessa ole onneksi mahdollistakaan.

Laitan tähän vielä alle YLEn jutusta kohdan, jonka perusteella tosiaan saa käsityksen, että nimenomaan alaikäisiä "myös pakotetaan avioliittoon". Ja heti perään todetaan, että "uhreiksi joutuvat niin kantasuomalaiset kuin..." Juttu on hieman sekava, koska vaikka se pääasiassa käsittelee lasten ja nuorten tilanteita, se käsittelee osin kai täysi-ikäisiäkin, kun puhutaan naisten lähettämisestä ulkomaille pakkoavioliittoihin tai ulkomailta Suomeen pakkoavioliittoihin.
Iivis / YLE kirjoitti:Raportin mukaan lapsia ja nuoria pakotetaan ja houkutellaan prostituutioon, seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä tekemään rikoksia. Heitä myös pakotetaan avioliittoon.

Uhreiksi joutuvat niin kantasuomalaiset kuin taustaltaan ulkomaalaiset. Ihmiskaupan uhreja on yleisesti myös turvapaikanhakijoiden joukossa.
Olen kanssasi samaa mieltä kylläkin siitä, että kantasuomalaisten alaikäisten pakkoavioliitot lienevät harvinaisia, jos niitä onkaan. Toisaalta samaan hengenvetoon minun on pakko todeta, että olen kyllä ollut ihan henkilökohtaisesti paikalla, kun vanhoillislestadiolaiset ovat käyttäneet melkoista joukkopainostusta (rajua henkistä väkivaltaa uhkailuineen yms!) teini-ikäisten saamiseksi naimisiin tiettyjen henkilöiden kanssa. Kyseisten lestadiolaisperheiden tiedettiin tehtailevan rötöksiä ja mm. huumeiden pyörittely kuului heidän perhebisneksiin. Naitettavat tyttöset olivat 15-17-vuotiaita eli rippikoulun käyneitä (hehheh :lol: :shock: :oops: ), mutta alaikäisiä joka tapauksessa. Heille tyrkytetyt sulhot olivat jo lähes 30-vuotiaita "unelmalestoja". Ei kyllä onneksi syntynyt naimakauppoja niistä uhkailuista. Tämä toiminta kuitenkin kesti kauan ja yhdessä vaiheessa lestat yrittivät sellaistakin väittää, että tytöt olisivat jo luvanneet mennä naimisiin kyseisten ukkojen kanssa ja syyllistivät tyttöjä siitä, että kyseiset miehet "ovat odottaneet heitä vuosia". Vanhoillislestadiolaiseen tapaan naimakauppojen osapuolet eivät saaneet tietenkään olla kahden kesken missään vaiheessa ja itse asiassa he eivät juuri olleet edes nähneet toisiaan, koska asuivatkin etäällä toisistaan. Painostus siis toteutettiin ukkojen perheiden toimesta tyyliin "ota-sika-säkissä" :lol: Myös lestaukkojen vanhemmat osallistuivat tähän painostukseen, vaikka nämä heidän unelmapojat olivat jo liki kolmekymppisiä. Että tällaista. Pakotettuja/painostettuja avioliittoja ei nyt kuitenkaan onneksi syntynyt. Tämä tapahtui 1990-luvulla ja nämäkin lestat olivat tietenkin yksityisyrittäjiä, kansankynttilöitä, kunnallispoliitikkoja (kesk., tietty), lestadiolaissaarnaajia yms. Kyseisten tapahtumien jälkeen olenkin kokenut suurta mielenkiintoa lestadiolaisuutta kohtaan - en kuitenkaan uskonnollisessa mielessä :lol:

Myös romanit perustavat usein parisuhteita ja perheitä tosi nuorina. Heillehän avioliitto on ihan eri juttu kuin valtaväestöllä. Tyttöjen tulee olla neitsyitä avioliiton eli yhteiselon alkaessa, mutta mitään juridista tai uskonnollista avioliittoa he eivät yleensä solmi. Siihen on monia syitä, miksi he eivät yleensä avioidu virallisesti. Joka tapauksessa seksielämän aloittaessahan romanityttö vasta saa siirtyä käyttämään samettihametta ja kyllähän noita samettihameisia näkee välillä jo yläkouluilla, mikä ei aina johdu siitä, että luokkia on jouduttu tuplaamaan, vaan siitä että parisuhde on perustettu alaikäisenä. Tällaisia romanien "avioliittoja" ei uusi lakikaan estä eikä varmaan edes hidasta. Parisuhteesta eroaminen on romaneilla siinä mielessä mutkikasta, että eronneen romaninaisen osa ei ole ihan helppo, eikä hän kai oikeastaan saisi uutta suhdetta solmiakaan ainakaan (ex-)miehensä elinaikana ellei mies sitä sitten jostain syystä sallisi. Aiemmin romaninaiset eivät juuri eronneetkaan, joskin saattoivat saada olla rauhassa ukoistaan, kun nämä huitelivat kuukausikaupalla jossain Ruotsissa tai missä lie. Nykyään olen kuullut monista nuorista romaninaisista, jotka ovat ottaneet hatkat parisuhteistaan, mutta nämä ovat asettuneet omien äitiensä tai vanhempiensa luokse asumaan. Romaneiden surullisista eroista kertoo mm. oheinen tarina, joskaan en väitä, että kaikki romanien parisuhteet päättyisivät näin kurjasti. Tässä on kuitenkin tyypillisiä kulttuurisia piirteitä, joissa ovat mukana niin kunniaväkivallan elkeet kuin päiväkoti-ikäisten lasten jääminen miehelle: Lähestymiskieltoon määrätty mies surmasi vaimonsa Kirkkonummella – kuristi ja puukotti suuhun useita kertoja niin, että naisen kieli halkesi Hiusten leikkaaminen lyhyiksi on romanikulttuurin mukaista naisen häpäisemistä. Sama juttu hameen leikkelyillä. Näin häpäisijä ns. merkitsee naisen häpeälliseksi tavalla, jonka kaikki näkevät. Naisuhri oli mediatietojen mukaan 30-vuotias ja lisäksi osapuolien kerrottiin olleen "runsaan kymmenen vuoden ajan" parisuhteessa. Aika nuorena on siis tämäkin suhde perustettu, ei välttämättä kuitenkaan alaikäisenä, mutta on sekin mahdollista. Media puhuu vaimosta, mutta veikkaan vahvasti, että juridisessa mielessä nämä eivät olleet aviopari.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
kaarmis
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

Onko tää se Body Shop Foorumissa?
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10641
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Syy miksi minä pyysin esimerkkejä katasuomalaisista avioliittoon pakotetuista lapsista oli se että vaikka nyt muutamassa uutisessa asia koitetaankin esittää jälleen että "kyllä suomalaisetkin" niin kun se ei vaan suomessa ole käytännössä mahdollista, eli suomessa ei voi esiintyä kantasuomalaisten lasten pakkoavioliittoja koska täällä laki ei salli lapsiavioliittoja, eli virallista avioliittoon vihkimistä ei voi täten tapahtua.

Epäviralliset uskonnolliset tai muusta syystä tapahtuvat orjuuttamiset ovatkin sitten asia erikseen, mutta avioliitoiksi niitä ei voi suomessa kutsua.
Averell
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja Averell »

Uudessa monikulttuurisessa suomessa on pakko hyväksyä meille vieraampiakin asioita kuten moni-avioisuus ja lapsivaimot eikä pienimuotoinen perheväkivaltakaan saa olla aivan vierasta.
Oleskelulupa, tarkoittaako se lupaa oleskella ilman velvollisuuksia?
kaarmis
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Ihmiskauppa Suomessa

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

Moniavioisuushan on ollut jo pitkään yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Viranomaisia ei yhtään ihmetytä esimerkiksi monilapsiset yksinhuoltajanaiset, joille putkahtaa aina uusia kakaroita, samalle isukille joka "ei ole koskaan asunut" ko. huoneistossa. Kaupunki järkkää sitten isompaa kämppää lapsikatraan kasvaessa. Parhaimmillaan nämä mussukat tulee sitten ummikkoina kouluun, kun äippä ei suomea osaa...
Vastaa Viestiin