Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17089
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rikos­syyte kuin elokuvasta: Miljonääri yritti ostaa seksiä Helsingissä, mutta menettikin 50 000 euron rahalaukun – Oli lopuksi sidottuna ja tulessa rappukäytävässä

Syyttäjä vaatii vuonna 1986 syntyneelle miehelle ehdotonta vankeustuomiota törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

NUOREHKO suomalainen monimiljonääri on tuoreen syytteen mukaan joutunut hyvin erikoisen rikoksen uhriksi Helsingin ydinkeskustassa. Mies luuli saavansa maksullista seksiä, mutta päätyikin menettämään 50 000 euroa sisältäneen rahalaukun ja syttymään tuleen epäselvissä olosuhteissa.

Yrjönkadulla sijaitsevassa asunnossa tammikuisena yönä 2017 sattuneita monenkirjavia tapahtumia puidaan paraikaa Helsingin käräjäoikeudessa. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

1980-LUVULLA syntynyt miljonääri joutui syytteen mukaan suunnitelmallisesti toimineen ryöstökoplan uhriksi. Taktiikan kulmakivi oli houkutuslinnun käyttäminen, eli uhri luuli olevansa saamassa seksiä prostituoidulta.

Kello oli 2.45, kun nainen otti miehen vastaan.

”[Uhrin] päästyä asuntoon on hän välittömästi mennyt suihkuun. Samanaikaisesti asuntoon on tullut [syytetty] seuranaan toinen mies, jonka jälkeen [uhri] on mennyt toistamiseen rahalaukkunsa kanssa suihkutilaan asunnossa olleen naisen seuratessa häntä”, kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski kertoo haastehakemuksessaan.

Haastehakemus ei valota tarkemmin sitä, miksi mies kulki 50 000 euroa laukussaan. Hän oli joka tapauksessa tehnyt kyseisen käteisnoston vain pari päivää aiemmin pankkikonttorissa.

”Miehet ovat heittäneet [uhrin] makuuhuoneen sängyn päälle.”

SYYTETTYNÄ ON vuonna 1986 syntynyt mies. Toinen mies sekä tiettävästi vain prostituoitua esittänyt nainen ovat onnistuneet pysyttelemään viranomaisten tavoittamattomissa, joskin heidän henkilöllisyytensä ovat poliisin tiedossa.

Kolmikon miehet olivat syytteen mukaan paitsi saapuneet yllättäen asuntoon myös menneet tutkimaan uhrin rahalaukkua. Juuri suihkusta tullut ja pelkkään kylpytakkiin pukeutunut miljonääri ryhtyi estelemään omaisuutensa kajoamista.

Vastarinta tyrehtyi kuitenkin nopeasti, kun miehet ryhtyivät kuristamaan uhria ja tarrasivat myös tämän jaloista kiinni.

”Miehet ovat heittäneet [uhrin] makuuhuoneen sängyn päälle. Miehet ovat laittaneet sängyn päällä vatsallaan olevan [uhrin] kädet selän taakse lukiten ne käsiraudoilla sekä sitoneet hänen jalat yhteen kylpytakin vyöllä”, haastehakemuksesta ilmenee.

Kuristamisen aikana uhrin kaulan ympärille sidottiin syyttäjän mukaan myös valkea liina, joka oli yhdistetty käsirautoihin.

”Josta johtuen [uhri] on ollut täysin liikuntakyvytön, jolloin hänen sormessaan ollut timanttisormus on anastettu.”

Uhrilta ryöstettiin syytteen mukaan myös valkokultainen timanttiriipus sekä kultainen panssariketju, jossa on risti.

”Muutoinkin liikuntakyvytön [uhri] on lisäksi sidottu kiinni rapun kaiteeseen kylpytakin nauhalla.”

SEURAAVAKSI UHRI siirrettiin makuuhuoneen takaovesta rappukäytävään ja pakotettiin istumaan rappusille alastomana selkä porraskaidetta vasten.

”Muutoinkin liikuntakyvytön [uhri] on lisäksi sidottu kiinni rapun kaiteeseen kylpytakin nauhalla”, Velitski kertoo haastehakemuksessa.

Jo valmiiksi värikäs tapahtumasarja sai entistä yllättävämmän lopputuloksen, kun uhri oli lopuksi tulessa rappukäytävässä. Vielä poliisikuulusteluissa uhri kertoi ryöstäjien sytyttäneen hänen käsiinsä sidotut liinat liekkeihin, mutta perui IS:n mukaan puheensa käräjäoikeudessa.

”Miehen mukaan ’häpeän’ tunne oli syynä, miksi hän kertoi asiasta eri lailla poliisille. Hänen mukaansa sidontaliinojen polttaminen oli ainoa keino pois päästä pälkähästä”, IS uutisoi torstaina.

OIKEUDENKÄYNNIN kirjallisiin todisteisiin listatun valokuvan perusteella uhri makasi alastomana rappukäytävässä vielä kello 8.30. Oli siis kulunut jo tunteja siitä, kun hänen kimppuunsa hyökättiin.

Ryöstöseurueen nainen puolestaan tallentui ensin valvontakameraan Yrjönkadulla ja toisen kerran 26 tunnin päästä Helsinki-Vantaan lentoasemalla nousemassa lentokoneeseen. Määränpää oli Espanjan Marbella.

Miehet poistuivat samana päivänä Madridiin.

NYT SYYTETYN penkillä oleva vuonna 1986 syntynyt mies jäi kiinni pari viikkoa Suomesta poistumisen jälkeen. Kiinnijäänti tapahtui kuitenkin ilmeisesti Suomessa, koska miestä syytetään samana päivänä Vantaalla tehdystä huumausaineen käyttörikoksesta.

Syyttäjä Velitski vaatii hänelle vähintään 2,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Mies kiistää muut syytteet paitsi huumesyytteen.

Helsingin käräjäoikeus antaa asiassa tuomion myöhemmin kirjallisesti. Oikeus päätti pääkäsittelyssä, että syytetty pysyy siihen asti vangittuna.

UHRIN ASEMASSA oikeudessa ollut varakas suomalaismies kuuluu sukuun, joka on muun muassa omistanut suuryrityksen. Hänen pääomatulonsa olivat toissa vuonna yli 650 000 euroa.
Helsingin Sanomat
5.4. 12:15
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11372
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Seksiä 50000 eurolla? Vai onko summa miljonäärin pikkuraha taskunpohjalla? Jotenkin vaikuttaa siltä, kuin ryöstäjät olisivat arvanneet mukana olevan melko iso summa.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Pitäiskö tähän nyt laittaa sama mitä raiskatuille naisillekin, "mitäs läksit".
Jätkällä on rahaa kun roskaa mutta ei sitten pysty järkkään itselleen haluaamansa sessiota niin ettei itse joudu vaaraan. Siinä on kyllä rahat ihan väärällä ihmisellä.
dlf
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: To Elo 04, 2011 12:59 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja dlf »

Seksin ostajan (uhrin) henkilöllisyyskin selvisi minuutin työllä; ei ole turhan montaa 1980-luvulla syntynyttä, 650-700k pääomatuloja tienannutta sälliä, joka on omistanut osan suuryrityksestä. :roll: Olikohan Hesarin tarkoitus...
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Oliko miljonääri vai "miljonääri"?
dlf
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: To Elo 04, 2011 12:59 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja dlf »

Papa Legba kirjoitti:Oliko miljonääri vai "miljonääri"?
Ihan miljonääri. Vuodelta 2017 pääomatuloja alle miljoonan, mutta viime vuonna hillonnut useita miljoonia sukuyrityksensä kaupoista. Tarkemmat tulot viime vuodelta tietty saadaan vasta myöhemmin tänä vuonna.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

dlf kirjoitti:
Papa Legba kirjoitti:Oliko miljonääri vai "miljonääri"?
Ihan miljonääri. Vuodelta 2017 pääomatuloja alle miljoonan, mutta viime vuonna hillonnut useita miljoonia sukuyrityksensä kaupoista. Tarkemmat tulot viime vuodelta tietty saadaan vasta myöhemmin tänä vuonna.
Ok. On vaan oudon varomaton heppu.
dlf
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: To Elo 04, 2011 12:59 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja dlf »

Papa Legba kirjoitti:
dlf kirjoitti:
Papa Legba kirjoitti:Oliko miljonääri vai "miljonääri"?
Ihan miljonääri. Vuodelta 2017 pääomatuloja alle miljoonan, mutta viime vuonna hillonnut useita miljoonia sukuyrityksensä kaupoista. Tarkemmat tulot viime vuodelta tietty saadaan vasta myöhemmin tänä vuonna.
Ok. On vaan oudon varomaton heppu.
Juu, tai sitten 50k tuntui miljonääristä sopivalta korvaukselta niistä palveluksista, mitä nainen tarjosi ja mies halusi. :shock: Tai taustalla olisi joku hämärä kiristyskuvio; miljonääri oli ennenkin ostanut naiselta seksiä, nainen oli kuvannut teot ja pyysi 50k vaitiolosta, mutta jotain meni pieleen tms.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Tai pieleen menneet huumekaupat. Ei kuulosta kovin realistiselta, että joku haluaisi 50 000€ edestä pillua, kun sitä saa muutamalla kymmenellä eurollakin.

Kuka tämä mieshenkilö oli nimeltään?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

MohammedMohammed kirjoitti:

Laatu maksaa ja mistäs sen tietää että oliko se pillunkiilto silmissä. Voinut olla erikoisempi tilaus.
Mutta tosiaan ihme tyyppi, luulis että tollanen ois ollut kyntämässä jotain semijulkkuja ja malleja Kämpin lakanoissa.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

ReissuLasse kirjoitti:

Tarkoitatko siis, että alaikäinen? Kun suunnilleen laadukkaimman huorankin saa 7000-8000€:lla vuorokaudeksi käyttöönsä ihan dokumenttien mukaan, joissa on tutkittu prostituutiota.

Enemmän tuo kyllä vaikuttaa pieleen menneiltä kokaiinikaupoilta. Niitähän nuo ökyrikkaat nuuhkivat kovasti kansanedustajista lähtien. Salkku täynnä pieniä seteleitä, törkeä huumausainerikos, 300-500g kokaiinia.. 50000€. Kaverihan valehteli jo, että hänet oli sytytetty tuleen, mutta olikin itse sytyttänyt liinansa tuleen, että pääsee vapaaksi..

..naisestakaan joka on esiintynyt prostituoituna ja paennut ulkomaille ei varmaankaan ole julkaistu valvontakameran kuvaa..? Että miltä näyttää nainen, joka ennemmin järjestelee törkeän ryöstön, vapaudenriiston ja sellaista kuin ottaa kullin suuhun ja perseeseen 50 000€?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Ehkä se olikin kyse juurikin tuollaisen ryöstöfantasian toteuttamisesta.
Jos olisin miljonääri en todellakaan itse lähtisi käteisen kanssa ostelemaan huumeita. Rahalla saisin juoksupojan(tai tytön) hoitamaan päihteet.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Ei sitten tippunut miljonäärille pesää muutakuin stadin räkäsimmältä Tatjaanalta,just joo.
Jotain tais jäädä nyt tarinasta uupumaan. :lol:
50000 taskurahaa nyt pitää aina olla et jos näkee jotain mielenkiintosta ni sen voi sitte ostaa vai miten se ny menikää
Tuo itsensä tuleen sytyttäminen jaksaa huvittaa :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

ReissuLasse kirjoitti:Ehkä se olikin kyse juurikin tuollaisen ryöstöfantasian toteuttamisesta.
Jos olisin miljonääri en todellakaan itse lähtisi käteisen kanssa ostelemaan huumeita. Rahalla saisin juoksupojan(tai tytön) hoitamaan päihteet.
Jos olisit miljonääri niin tuollainen 50 000€ olisi sinulle pikkuraha. Ylinopeussakko. Ja, jos olisit miljonääri et sinäkään kertoisi yrittäneesi ostaa koko rahalla kokaiinia. Koska siitä joutuu istumaan, mutta kun sepittää tarinan ryöstöstä ja prostituoidusta saa korkeintaan sakkorangaistuksen :lol:
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Seksiä ostava miljonääri hakattiin ja rahasalkku vietiin

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Varmasti näinkin. Mutta kun sitä rahaa on käytännössä niin paljon että voi vaikka suoraan tehdä kaupat päihteiden alkulähteiltä ja vielä niin ettei itse tarvitse fyysisesti kulkea vaan kattoo vaikka Netflixiä ja priimapäihteet tulevat suoraan kotiovelle.
Sehän on selvää että massimiehen toiminta ja puheet eivät ihan kohtaa.
Vastaa Viestiin