Kunniaväkivaltatapausten suuri määrä on yllättänyt poliisin

Tähän osioon kaikki muut rikoksiin liittyvät asiat

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3469
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Kunniaväkivaltatapausten suuri määrä on yllättänyt poliisin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006100881.html

Kunniaväkivalta yllätti Helsingin poliisin täysin: ”Vasta nyt ymmärretty ongelman todellinen laajuus”

Julkaistu: 10.5. 15:26

Länsinaapurista tutut ongelmat ovat nyt arkipäivää myös Suomessa.
Ilta-Sanomat kertoi tänään afgaanitaustaisen Evan, 29, karun kertomuksen Suomessa kokemastaan kunniaväkivallasta.

Poliisi on asiantuntijajärjestöjen kanssa samaa mieltä siitä, että kunniaväkivalta on lisääntynyt Suomessa. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että nyt kunniaväkivaltatapaukset tunnistetaan eri viranomaissektoreilla aiempaa paremmin, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Sirpa Koskela Helsingin poliisista.

– Nykyään poliisin tietoon tulee jatkuvasti lisää kunniaväkivaltatapauksia. Pääasiassa siihen liittyvää rikostutkintaa tapahtuu pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa paine niiden suuntaan on kasvanut, Koskela sanoo.

Maahanmuuttajamäärän lisääntyminen selittää suureksi osaksi kunniaväkivaltarikosten kasvua, koska heitä on tullut Suomeen myös maista, joissa kunniaväkivalta on osa kulttuuria. Helsingin poliisissa asia on alettu ottaa jo niin vakavasti, että nyt kunniaväkivalta kuuluu sen rikosnimikekoodistoon.

Ruotsissa kunniaväkivallan kirjaamista suunnitellaan parasta aikaa rikoslakiin. Länsinaapurista tutut ongelmat ovat nyt arkipäivää myös Suomessa.

– Tapausten suuri määrä on yllättänyt poliisin. Koska tilastointia ei aiemmin ollut, vasta nyt poliisissa on ymmärretty ongelman todellinen laajuus.

Kunniaväkivaltarikoksissa tekijöitä on usein useita. Koskelan mukaan tämä hankaloittaa poliisin työtä.

Useimmat kunniaväkivaltarikokset ovat lieviä. Ne liittyvät muun muassa yksittäisen henkilön liikkumisen rajaamiseen sekä sosiaalisten suhteiden kampittamiseen.

– Yleisin muoto on parisuhteessa tapahtuva henkinen tai fyysinen väkivalta. Eli yleensä nainen on uhri ja mies väkivallan käyttäjä, ja sitten perhe saattaa ignoorata miehen käyttämän väkivallan.

Oliver
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 16, 2018 8:41 pm

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Oliver »

Kunniaväkivalta on yllättänyt paitsi poliisin niin ainakin myös kaikki vihervasemmistolaiset unelmahöttöpoliitikot. Valtaosaa kansasta se tuskin on yllättänyt, päinvastoin. Onneksi tämä väkivalta kohdistuu pääasiassa näihin väkivaltakulttuurin edustajiin.

Avatar
Villeri
Sledge Hammer
Viestit: 1588
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Hain tunti sitten lapseni päiväkodista. Samaan aikaan somali-isä haki viisi lastaan päiväkodista - neljä tyttöä ja yhden pojan. Kaikki tytöt olivat omana valintanaan® ja siveyttään suojellakseen päätyneet käyttämään huivia. Hyvin säilyvät sukupuoli- ja kunniakäsitykset myös seuraavalle sukupolvelle ja tapausmäärät kasvavat.

Harmittaa pirusti, että tällainen vanhakantainen roska ei vain päästetty vaan hurrattiin maahan.

Avatar
jukuripää
Wallander
Viestit: 1088
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Tuo termi "kunniaväkivalta" on aika ärsyttävä, koska kunnia on kuitenkin jotain arvokasta ja tavoiteltavaakin. Sanaa käytetään meillä kuvaamaan samaa, kuin siellä jossain hiekka-aavikoilla, jossa toiminta on laillista ja jopa suositeltavaa. Olisi hyvä keksiä tuolle ihmisen tuhoamiseen suvun alkukantaisten ajatusten vuoksi tehtävälle raakalaismaisuudelle jokin täkäläisesti ymmärrettävämpi ja tuomittavampi nimi.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Avatar
Villeri
Sledge Hammer
Viestit: 1588
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Villeri »

jukuripää kirjoitti:Tuo termi "kunniaväkivalta" on aika ärsyttävä, koska kunnia on kuitenkin jotain arvokasta ja tavoiteltavaakin. Sanaa käytetään meillä kuvaamaan samaa, kuin siellä jossain hiekka-aavikoilla, jossa toiminta on laillista ja jopa suositeltavaa. Olisi hyvä keksiä tuolle ihmisen tuhoamiseen suvun alkukantaisten ajatusten vuoksi tehtävälle raakalaismaisuudelle jokin täkäläisesti ymmärrettävämpi ja tuomittavampi nimi.
Sharia-väkivalta? Unelmapahoinpitely?

Silli
Hercule Poirot
Viestit: 2189
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Silli »

Joko tästä aiheesta - siis kunniaväkivallasta - saa puhua julkisesti Suomessa?
Vielä pari vuotta sitten tästä piti vaieta esimerkiksi terveydenhuollon työntekijöiden keskuudessa. Sama vaikenemiseen käskytys on vallinnut myös nuorison parissa työskentelevien keskuudessa.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3469
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006101487.html

Kunniaväkivalta pöyristyttää ministeri Kai Mykkästä – ”Samaa sarjaa kuin lasten seksuaaliset hyväksi­käyttö­tapaukset”

Kuva
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) suhtautuu kunniaväkivaltaan erittäin tiukkasanaisesti. (KUVA: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA)
Julkaistu: 10.5. 19:50

Kunniaväkivalta on uusi ilmiö Suomessa. Se puhuttaa nyt myös poliitikkoja.

Kunniaväkivalta nousi perjantaina puheenaiheeksi Ilta-Sanomien julkaistua aiheeseen liittyvän juttukokonaisuuden. Poliisin ja asiantuntijajärjestöjen, Monika-Naisten ja Ihmisoikeusliiton, mukaan kunniaväkivalta on lisääntynyt Suomessa selvästi viime vuosina.

Kunniaan liittyvän väkivallan epäkohdat on viime aikoina alettu tiedostaa viranomaistasolla, eikä aihe ole jäänyt huomaamatta poliitikoiltakaan. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) suhtautuu kunniaväkivaltaan erittäin tiukkasanaisesti.

– Kunniaväkivalta on usein rajua, ja pidän tätä ilmiötä pöyristyttävänä. Nämä tapaukset ovat samaa sarjaa kuin lasten seksuaaliset hyväksikäyttörikokset, Mykkänen lataa.

– Suomessa ei missään nimessä voida hyväksyä tämänkaltaisten rikosten viriämistä yhteiskuntaan. Asiaan on pakko puuttua, ja itse asiassa joitakin toimenpiteitä on jo tehty.

HALLITUS ehti Mykkäsen mukaan perehtyä ongelmaan jo ennen kevään eduskuntavaaleja. Mykkänen nostaa esiin hallituksen helmikuussa julkaiseman, ulkomaalaistaustaisten rikollisuuden torjuntaohjelman, jossa esitettiin kolme keinoa epäkohdan oikaisemiseksi.

– Kansainvälisen suojelun piiriin kuuluvien oleskelulupien kohdalla pitäisi ihan ensimmäisenä edellyttää, että maahanmuuttaja läpäisee ihmisten koskemattomuutta ja yhdenvertaisuutta koskeva asennetestin. Tämä ei tietysti ole vedenpitävä keino, mutta se olisi vesiselvä viesti siitä, että esimerkiksi Suomessa koskemattomuus ja yhdenvertaisuus ovat jakamattomia arvoja, ilman minkäänlaisia kulttuuritulkintoja, Mykkänen korostaa.

– Toiseksi kansainvälisen suojelun kohdalla oleskelulupa pitäisi olla mahdollista purkaa törkeisiin rikoksiin syyllistyneiltä. Talvella mietimme ministeriössä keinoja siihen, miten tämän saisi kirjattua lakiin, ja se on ilman muuta mahdollista. Maasta karkottamisen uhka on tehokkain ennaltaehkäisevä keino, kun puhutan asenteisiin vaikuttamisesta.
Lue lisää: Kunniaväkivalta yllätti Helsingin poliisin täysin: ”Vasta nyt ymmärretty ongelman todellinen laajuus”
Kolmas keino on Mykkäsen mielestä se, että perheväkivallan torjuntaan panostetaan aiempaa enemmän.

– Perheväkivalta on laajemminkin katsottuna selkeä ongelma Suomessa. Poliisien kouluttamisessa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota tähän, ja lisäksi poliisien työssä perheväkivallan torjumiseen tarvitaan lisää resursseja, Mykkänen ruotii.

– Lähisuhdeväkivallan torjuntaan on jo panostettu, mutta edelleen valitettavan usein tapaukset hautautuvat poliisin tai syyttäjän pöydälle. Vaikka rikoksen uhrin ei enää tarvitse tehdä itse rikosilmoitusta, asiat junnaavat usein näyttökysymysten vuoksi. Tähän on saatava muutos.

PERUSSUOMALAISTEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio suhtautuu hiljalleen paljastuneeseen kunniaväkivalta-ilmiöön erittäin kriittisesti.

– Kunniaväkivalta on yksi huonon maahanmuuttopolitiikan lieveilmiöistä. Tämäkin ongelma tulee vain kasvamaan, mikäli hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa jatketaan, Tavio näkee.

– Varsinkin muslimitaustaisissa maahanmuuttajissa on paljon länsimaalaisille ihmisille vieraita asenteita naisia ja tasa-arvoa kohtaan. Nämä asenteet eivät todennäköisesti tule muuttumaan, vaikka sinisilmäiset suomalaiset kuina toivoisivat.

Lääkkeeksi Tavio ehdottaa aiempaa tiukempaa sanktiopolitiikkaa.

– Suomen tulee tehdä kaikkensa turvatakseen maahanmuuttajanaisten turvallisuus. Tämä edellyttää vanhoillisen islamilaisen toiminnan kieltämistä Suomessa, kuten naisten täyspeittävän hunnuttamisen kieltoa, Tavio sanoo.

– Suomen tulee edellyttää, että maahanmuuttajat noudattavat länsimaista arvomaailmaa, johon kuuluu esimerkiksi naisten vapaus päättää itse elämästään ja valita itse seurustelukumppaninsa.

MYKKÄNEN ei lämpene Tavion esitykselle vanhoillisen islamilaisen toiminnan kieltämistä Suomessa. Mykkänen mielestä huntukielto toisi todennäköisesti uusia ongelmia mukanaan.

– Minusta esimerkiksi huntukiellon käyttöönotto sen vapaaehtoisesti valitsevilta olisi väärä tie. Silloin valtakulttuuri ikään kuin alistaisi vähemmistön tiettyyn muotoon, mikä todennäköisesti provosoisi vähemmistöä. Muun muassa Ranskassa on nähty, että huntukielto sai aikaan kapinointia ja jopa radikalisoitumista, Mykkänen perustelee.

– Sen sijaan vetoan voimakkaasti Säätytalolla parhaillaan hallitusohjelmasta neuvotteleviin, että heidän on otettava ulkomaalaistaustaisen rikollisuuden torjunta vakavasti. Suurin osa pakolaisista käyttäytyy moitteetta, eikä se huonosti toimiva vähemmistö saa päästää leimaamaan koko maahanmuuttoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on pystyttävä karkottaman maasta.

Miettijä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 123
Liittynyt: La Joulu 05, 2015 3:43 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Miettijä »

Iivis kirjoitti: HALLITUS ehti Mykkäsen mukaan perehtyä ongelmaan jo ennen kevään eduskuntavaaleja. Mykkänen nostaa esiin hallituksen helmikuussa julkaiseman, ulkomaalaistaustaisten rikollisuuden torjuntaohjelman, jossa esitettiin kolme keinoa epäkohdan oikaisemiseksi.

– Kansainvälisen suojelun piiriin kuuluvien oleskelulupien kohdalla pitäisi ihan ensimmäisenä edellyttää, että maahanmuuttaja läpäisee ihmisten koskemattomuutta ja yhdenvertaisuutta koskeva asennetestin.
Eiköhän ongelma ole tällä ratkaistu.

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3469
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bcd9 ... 606bd1b66a

Kunniaväkivalta alkoi heti kun Eva, 29, luopui huivista - Tuttu mies repi hiuksista ja löi: ”Olen joutunut katkaisemaan välini ihmisiin, joita rakastin”
Tänään klo 18:57

Eva Tawasoli kertoo kokemastaan yhteisönsä sisäisestä väkivallasta ja toivoo myös päättäjien heräävän tähän koko ajan kasvavaan ongelmaan.

Eva on itsekin kokenut rajua väkivaltaa: – Kerran eräs yhteisöömme kuuluva mies repi hiuksistani ja pyöritteli ympäri lattiaa. Sen jälkeen tuli potkuja ja nyrkiniskuja, Eva muistelee..

Kun Eva Tawasoli, 29, istuu haastateltavana toimittajan edessä, niin ensimmäinen mielikuva naisesta on: rohkea.

Rohkea siksi, että nainen antaa kasvonsa myös Suomessa tapahtuvalle ihmisoikeusrikokselle – kunniaväkivallalle. Suomen historiassa on lukuisia rohkeita naisia, jotka ovat sosiaalisen statuksen menettämisen pelosta huolimatta tuoneet epäkohtia rohkeasti esille, jotta niistä puhuttaisiin. Minna Canth on yksi heistä. Evan ystävät usein osuvasti vertaavat häntä Minna Canthiin.

Eva on kulkenut pitkän tien nykyiseen tilanteeseensa. Kolmetoista vuotta sitten Eva tuli Suomeen kiintiöpakolaisena. Evan vanhemmat ovat kotoisin Afganistanista, mutta Eva on syntynyt Iranissa ja sieltä hän muutti Suomeen. Kielitaidoton Eva opetteli suomen kielen, opiskeli, hankki ammatin ja nykyään auttaa maahanmuuttajia terveydenhoitajan ammatissaan. Nykyisessä työssään Eva myös kohtaa ongelmia, jotka ovat hänelle itselleenkin jopa liian tuttuja.

– Olin jo täysi-ikäinen, mutta perheeni asetti minulle tiukkoja kotiintuloaikoja. Iltaisin piti olla kotona jo kello 18.00. Jos myöhästyi annetusta kotiintuloajasta, niin sitä ei katsottu hyvällä.

Yhteisössä kunnioitetaan väkivallantekijöitä.

Eva on aiheuttanut perheelleen ja ulkomailla asuville sukulaisilleen häpeää riisumalla huivinsa, jota kulttuurin mukaan tulisi käyttää. Lisäksi Eva on alkanut pukeutua länsimaalaisemmin, joka ei myöskään ole miellyttänyt perheenjäseniä, eikä afgaaniyhteisöä.

– Kunniaväkivalta ei aina ole fyysistä, vaikka sitäkin on paljon. Se on usein myös henkistä väkivaltaa: alistamista, kyttäämistä, rajojen määräämistä ja muun muassa pakkoavioliittoja, Eva tietää.

Väkivallantekijää kunnioitetaan
Muslimikulttuurissa pääsääntöisesti mies on johtaja. Esimerkiksi Evan sukulaismiehet ulkomailta ovat soittaneet Evalle ja kertoneet, kuinka hänen kuuluisi käyttäytyä ja pukeutua. Koska Eva ei ole heitä totellut, niin välirikkoja on tullut perheen kesken.

– Olen joutunut katkaisemaan välini ihmisiin, joita rakastin, Eva sanoo hiljaa pyyhkiessään silmäkulmaansa.

Eva on aiheuttanut perheelleen ja ulkomailla asuville sukulaisilleen häpeää riisumalla huivinsa, jota kulttuurin mukaan tulisi käyttää.Eva on aiheuttanut perheelleen ja ulkomailla asuville sukulaisilleen häpeää riisumalla huivinsa, jota kulttuurin mukaan tulisi käyttää.
Eva on aiheuttanut perheelleen ja ulkomailla asuville sukulaisilleen häpeää riisumalla huivinsa, jota kulttuurin mukaan tulisi käyttää. MIRKKU MERIMAA
Yllättävää kyllä, Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naisiin kohdistuvassa väkivallassa. Syynä tähän voi olla myös se, että Suomessa väkivallan teot ilmoitetaan herkemmin poliisille, ja hyvä niin.

Ero kunniaväkivallan ja meille suomalaisille valitettavasti tutumman lähisuhdeväkivallan välillä on tässä kohtaa tehtävä selväksi: lähisuhdeväkivalta on lähes aina piilotettua ja sen harjoittaminen tuomitaan yleisesti, kun taas kunniaväkivalta on yhteisössä täysin avointa ja siihen jopa kannustetaan. Kunniaväkivallassa tekijä saattaa olla kuka tahansa sukulaismies.

– Yhteisössä kunnioitetaan väkivallantekijöitä. Sitä enemmän miestä arvostetaan, mitä tiukemmin saa pidettyä naisen kurissa.

Suomessa on ollut puhetta suurmoskeijasta. Eva on sitä mieltä, että sellaista hanketta ei tulisi Suomeen sallia. Eva tietää, että erilaisia muslimien rukoushuoneitakin Suomessa on jo päälle kaksisataa.

– Mitähän niissäkin tapahtuu, se on iso kysymysmerkki. Sen verran tiedän, että eräs imaami on kehottanut hakkaamaan vaimonsa, jos tämä on aikeissa hakea avioeroa. Olen kuullut muitakin käsittämättömiä kannanottoja imaamilta, jotka ovat vahvasti ristiriidassa tasa-arvon kanssa. Eri etnisiin ryhmiin kuuluvien musliminaisten kanssa käydyistä keskusteluista on noussut esiin, että heillä on samanlaisia kokemuksia rukoushuoneista.

Iltalehti ei ole pystynyt varmentamaan Evan väitettä imaamin puheista.

Eva Tawasoli on tänä päivänä jo vahva kertomaan kokemuksistaan. Esimerkillään hän haluaa saada päättäjät heräämään ja puhumaan vaietusta aiheesta. ja pyöritteli minua ympäri lattiaa. Sen jälkeen tuli potkuja ja nyrkiniskuja, Eva muistelee.Eva Tawasoli on tänä päivänä jo vahva kertomaan kokemuksistaan. Esimerkillään hän haluaa saada päättäjät heräämään ja puhumaan vaietusta aiheesta. ja pyöritteli minua ympäri lattiaa. Sen jälkeen tuli potkuja ja nyrkiniskuja, Eva muistelee.

Vaiettu ongelma
Eva kertoo, että on yrittänyt ottaa kunniaväkivalta-asiaa monta kertaa esille eri yhteyksissä, mutta hänelle on sanottu, että aiheesta ei saa puhua.

– En jaksa olla enää hiljaa. Sanotaan, että tästä puhuminen muka ruokkii rasismia. Miksi en saisi puhua ihmisoikeusongelmasta? Se on mielestäni tekopyhyyttä valikoida ihmisryhmiä, joita on turvallista puolustaa. Tunnen monia tyttöjä ja naisia, jotka kokevat tätä päivittäin. Se on surullista. Jos esimerkiksi suku huomaa, että tyttö rupeaa länsimaalaistumaan liikaa, niin hänet koetetaan saada mahdollisimman nopeasti naimisiin.

– Toisaalta olen saanut valtavasti positiivista palautetta, siitä, että uskallan puhua näistä asioista. Suomi on tasa-arvoinen maa, ja maassa tulisi elää maan tavalla. Kyllä tasa-arvo kuuluu kaikille, niin naisille, miehille, seksuaalivähemmistöille – kaikille. Ruotsissa on jo voimassa laki, jossa maahanmuuttajille järjestetään 60 tuntia opetusta siitä, kuinka maassa tulee käyttäytyä. Saman lain toivoisin tulevan myös Suomeen.

Eva, vaikka rohkea onkin, myöntää jännittävänsä tästä haastattelusta seuraavaa palautetta.

– Pelkään vastareaktiota tästä avautumisesta. Luulen, että saan jyrkkää kritiikkiä siitä, että olen häpäissyt yhteisöni. Enää en vaikene! Suomessa vain ihmisoikeusjärjestöt ovat satunnaisesti nostaneet esiin kunniaväkivaltailmiön, mutta poliitikot ovat olleet syvässä hiljaisuudessa. Omassa kulttuurissani kunnian kanssa synnytään, toisin kuin Suomessa, jossa kunnia ansaitaan teoilla. Julkisesti puhuminen kunniakulttuuriin liittyvistä ongelmista on muslimikulttuurin näkökulmasta häpeällistä, mutta suomalaisessa kulttuurissa pyrkimys ongelmien ratkaisuun nähdään kunniallisena. Suomessa meidän on opeteltava keskustelemaan kiihkottomasti myös aiheista, joita ns. äärioikeisto on lähes yksinoikeudella käsitellyt. Keskustelun on oltava avointa ja ongelmat tiedostavaa, mutta rasismin tuomitsevaa. Ongelmat eivät poistu sillä, että vaikenemme, koska pelkäämme rasistien provosoituvan.

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3469
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Miettijä kirjoitti:
Iivis kirjoitti: HALLITUS ehti Mykkäsen mukaan perehtyä ongelmaan jo ennen kevään eduskuntavaaleja. Mykkänen nostaa esiin hallituksen helmikuussa julkaiseman, ulkomaalaistaustaisten rikollisuuden torjuntaohjelman, jossa esitettiin kolme keinoa epäkohdan oikaisemiseksi.

– Kansainvälisen suojelun piiriin kuuluvien oleskelulupien kohdalla pitäisi ihan ensimmäisenä edellyttää, että maahanmuuttaja läpäisee ihmisten koskemattomuutta ja yhdenvertaisuutta koskeva asennetestin.
Eiköhän ongelma ole tällä ratkaistu.
Niinhän ne suvakit kuvittelee :roll:

kaarmis
Sammakkoprofessori
Viestit: 467
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

Suurin osa pakolaisista käyttäytyy moitteetta, eikä se huonosti toimiva vähemmistö saa päästää leimaamaan koko maahanmuuttoa.
Ihan vaan uteliaisuudesta kysyn, että edustaako tämä vaimoaan kunniahakannut ja muita ihmisryhmiä vastaan vihapuhunut viheriöstön kiiltokuvapoika Al-Taee "moitteetta käyttäytyvää suurinta osaa", vai sitä "huonosti toimivaa vähemmistöä"?

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3469
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Iltalehti ei ole pystynyt varmentamaan Evan väitettä imaamin puheista.
Iltalehti voisi katsoa Ylen dokkarin Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa: Fatma ja Mohammed kuvasivat salaa moskeijoissa
https://www.youtube.com/watch?v=rw-rI7NXwYg

Eiköhän se ole yks ja sama kuka imaami kertoo.

aumari
Wallander
Viestit: 1081
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja aumari »

Mikä se uutinen oli vasta, että perheväkivaltatapauksia ei saa julkistaa tai pitää salata? Ainakin ymmärsin jotenkin tuohon tapaan. Eikö kunniaväkivalta ole perheväkivaltaa, useimmiten?

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3469
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Kunniaväkivaltatapausten suuri määrä on yllättänyt polii

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Eva avasi is:n jutussa näin kunniaväkivaltaa:
Kunniaväkivalta alkoi heti. Se oli sekä henkistä että fyysistä, ja tekijöinä oli useampia yhteisöni jäsenistä. Minua syyllistettiin liian länsimaiseksi, Tawasoli kertoo.

– Minua huoriteltiin ja minusta levitettiin ankaria juoruja. Yhteisössäni minun sanottiin häpäisseen sukuni. Fyysinen väkivalta oli rajua, sillä minua esimerkiksi riepoteltiin hiuksista ja potkittiin maassa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006099323.html

Avatar
Gladys
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4428
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Kunniaväkivalta,tapausten suuri määrä on yllättänyt poli

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Oliver kirjoitti:Kunniaväkivalta on yllättänyt paitsi poliisin niin ainakin myös kaikki vihervasemmistolaiset unelmahöttöpoliitikot. Valtaosaa kansasta se tuskin on yllättänyt, päinvastoin. Onneksi tämä väkivalta kohdistuu pääasiassa näihin väkivaltakulttuurin edustajiin.
Kunniaväkivalta näyttää yllättäneen Helsingin poliisin (hehheh, naurattais ellei itkettäis, onhan näistä ilmiöistä varoiteltu jo vuosia), mutta vihervasemmistolaiset unelmahöttöparemmistolaiset (mukaanlukien poliitikot) uinuvat vielä pitkään omissa unelmissaan. Kyllä tässä vaaditaan paljon lisää, jotta heidät saadaan kohtaamaan todellisuus. Ainakin toistaiseksi nämä ns. pienet ikävyydet voidaan selittää ja perustella kotoutumisongelmilla, kantaväestön kyvyttömyydellä ja rasismilla, sekä länsimaisen valkoisen heteromiehen patriarkaattisella toksisella maskuliinisuudella, mansplainingilla ja manspreadingilla.

Seuraavat neljä vuotta mennään näillä.
All is pretty.
- Andy Warhol

Vastaa Viestiin