Kunniaväkivalta Suomessa - määrä yllätti poliisin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Kunniaväkivalta Suomessa - määrä yllätti poliisin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Tapaukselle saattaa olla ketju jossain syövereissä.

Äiti ja täti tönäisivät nuoren naisen portaita alas ja täti löi tätä nyrkillä suuhun, kun eivät hyväksyneet naisen seurustelu­suhdetta – oikeuden mukaan kyse oli kunnia­väkivallasta
Hovioikeus alensi äidin ja tädin rangaistuksia. Perhe halusi järjestää nuorelle naiselle rahalla ostetun miehen maineensa säilyttämiseksi, nainen kertoi esitutkinnassa.

Iiro-Matti Nieminen STT
17:19
HELSINGIN hovioikeus alensi maanantaina rangaistuksia tapauksessa, jossa äiti ja täti tekivät väkivaltaa perheen tyttärelle Helsingissä elokuussa 2016.

Syyttäjän mukaan äiti ja täti muun muassa väänsivät tyttären kädet selän taakse ja tönäisivät hänet portaita alas. Sen jälkeen täti löi tytärtä kahdesti nyrkillä suuhun, minkä jälkeen tytär pakeni paikalta, syytteessä sanotaan.

Tytär kertoi poliisitutkinnassa, että hänen elämäänsä oli rajoitettu 6-vuotiaasta lähtien ja että häneen kohdistunut kontrollointi alkoi 10-vuotiaana.

Tytär sanoi, että hänen vanhempansa olivat lyöneet häntä vyöllä ja potkineet, jos näkivät hänen puhuvan pojan kanssa. Tyttären mukaan eno oli sanonut tappavansa hänet, jos kuulee hänen seurustelevan.

Parikymppinen tytär kertoi esitutkinnassa, että oli seurustellut miehensä kanssa kaksi vuotta. Tyttären kertoman mukaan äidin ja tädin suhtautumisen taustalla oli kulttuurinen tapa, jossa lapset eivät itse saa valita puolisoaan. Tytär kertoi kuuluvansa sikheihin, Intiasta lähtöisin olevaan uskontokuntaan.

MAINEENSA säilyttämiseksi perhe halusi järjestää tyttärelle rahalla ostetun miehen, tytär kertoi esitutkinnassa. Tyttären mukaan hänen äitinsä oli uhannut, että he järjestävät miesystävän takaisin Intiaan ja että mies tapetaan siellä.

Äiti ja täti kiistivät pahoinpidelleensä tytärtä. Helsingin käräjäoikeus oli eri mieltä ja katsoi heidän syyllistyneen syytteen mukaiseen pahoinpitelyyn. Oikeus totesi, että teon motiivina olivat kulttuuriset ja uskonnolliset syyt ja että kyse oli niin sanotusta kunniaväkivallasta.

Käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden helmikuussa äidin ja tädin viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä.

TUOMITUT valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että käräjäoikeuden viime vuoden tammikuussa tekemä päätös tyttären vaitiolo-oikeuden syrjäyttämisestä kumotaan ja tytärtä koskeva esitutkinta-aineisto määrätään hyödyntämiskieltoon.

Hovioikeus päätyi kuitenkin syyttäjän kannalle ja linjasi, että tyttären esitutkintakertomusta ja muuta aineistoa on voinut käyttää todisteena.

Myös hovioikeus piti tapahtumia pahoinpitelynä ja katsoi, että teon motiivina olivat kulttuuriset ja uskonnolliset syyt ja että kyse oli kunniaväkivallasta.

Jatkuu....

https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000813 ... t=promobox

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Kunniaväkivalta Suomessa - määrä yllätti poliisin

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Ilta-Sanomat, 22.11.2021, toimittaja Laura Manninen : Saranasukupolvet voivat katkaista perinteen | Vanhempi konstaapeli Kristiina Komulainen on nähnyt, kuinka kunniaan liittyvä väkivalta voi loppua. | Helsingin poliisin ennaltaehkäisevässä toiminnossa työskentelevä Komulainen on poliisissa ainoa, joka keskittyy kokonaan kunniaan liittyvään väkivaltaan.
  • "Tyypillisin Komulaiselle tuleva tapaus onkin se, että aviomies rajoittaa vaimonsa elämää monin tavoin ja estää häntä olemasta tekemisissä muiden miesten kanssa. Perheessä on myös fyysistä väkivaltaa ja erilaista uhkailua.

    Monissa perheissä tyttäret pakotetaan viettämään kaiken vapaa-aikansa kotona ja heitä estetään käyttämästä puhelinta. Veljet saattavat siskonsa kotoa kouluun ja takaisin ja pitävät heitä silmällä. Tyttäriä kielletään usein jopa tervehtimästä luokkansa poikia, Komulainen kertoo.

    Eräässä perheessä isä ja veljet kiristivät tyttöjä uhkaamalla, että jos he eivät noudata sääntöjä, he ilmoittavat maahanmuuttovirastoon tyttöjen tulleen maahan väärennetyillä passeilla. Kun tytär sitten jäi kiinni sääntöjen rikkomisesta, isä päätti lähettää hänet ulkomaille, missä hänet oli määrä murhata.

    Onneksi koulusta otettiin yhteyttä poliisiin, kun tyttö ei tullut kouluun.

    Tyttö tiesi itsekin, mitä varten häntä oltiin viemässä ulkomaille, ja lähellä se olikin. Hänelle saatiin kuitenkin tieto, että apu oli tulossa. Satamassa tyttö pelasi itselleen aikaa teeskentelemällä menettävänsä tajuntansa. Hänet saatiin turvaan ja isä poistui myöhemmin itse Suomesta."
-
  • "KOMULAISEN mukaan Suomessa on myös maahanmuuttajia, jotka käyttävät rikosilmoituksia välineenä parantaakseen mahdollisuuksiaan jäädä maahan.

    – Järjestelmää yritetään käyttää hyväksi aika häikäilemättömästi myös näiden asioiden kautta, niin raadolliselta kuin se ehkä kuulostaakin, Komulainen sanoo.

    Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että Suomeen jo saapuneen maahanmuuttajan perässä tulee tälle kumppani. Ensimmäisenä saapunut toivoo ehkä aidosti, että heistä tulee pariskunta, mutta jälkimmäinen käyttää suhdetta voidakseen jäädä maahan.

    – Hän tietää, että jos saa tietynlaista näyttöä toisesta osapuolesta, saattaa käydä niin, että tämä toinen lähteekin maasta pois ja hän saa itse jäädä.

    Kumppanista saatetaan tehdä perättömiä lausumia. Kyse voi olla myös aidosta parista, jonka välillä sitten tapahtuu jotain, jota päätetään käyttää väärin.

    – Se saattaa mennä sellaiseksi pallotteluksi, että osapuolet tekevät toisistaan kymmenittäin rikosilmoituksia. Ihmiset sotivat niin, että käyttävät järjestelmää hyväkseen.

    Tällaisessa tilanteessa Komulaisen tehtäviin kuuluu tilanteen rauhoittaminen keskustelemalla molempien osapuolten kanssa erikseen ja yhdessä.

    Kun osapuoliin syntyy luottamuksellinen suhde, toinen saattaa alkaa kertoa, etteivät asiat menneetkään aivan niin kuin hän aiemmin väitti. Kumppaninsa pahoinpitelemäksi tullut on esimerkiksi tunnustanut hänelle, että aiheutti tarkoituksella tilanteita, joissa toinen saattaisi käyttää väkivaltaa.

    Väkivalta on yksiselitteisesti väärin, eikä Komulainen halua vähätellä kunniaan kytkeytyvää väkivaltaa. Hän haluaa kuitenkin tuoda esiin myös väärinkäytökset, koska ne kuormittavat viranomaisia.

    – Puhumalla asiasta haluan turvata niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti hädässä ja avun tarpeessa. Koske tämä vaikuttaa joka tapauksessa heidän uskottavuuteensa."
-
  • "RANKKOJEN tarinoiden lisäksi Komulainen on kohdannut työssään isoja onnistumisia. Nähnyt, kuinka väkivaltaa käyttänyt mies puhkeaa itkuun ja kertoo, mikä saa hänet toimimaan niin.

    Hyvin usein väkivallantekojen taustalla on häpeä. Sitä voi aiheuttaa vaikka puolison halu erota, jos omassa kulttuurissa avioeroja paheksutaan. Jos tunteen saa myönnettyä itselleen, moni on valmis muuttamaan toimintaansa.

    – Usein se menee niin, että mies itkee ja purkaa häpeän tunnetta ja samalla sanallistaa sen itselleen. Kun tuntematon asia ei enää ohjaa toimintaa, ihminen on usein valmiimpi päästämään irti toisesta osapuolesta. Sitä ennen toiminta on usein pakonomaista, kun häpeä ohjaa toimintaa.

    Usein tavoitteena on sopuisa ero. Komulainen työskentelee myös joidenkin imaamien kanssa, sillä osa islaminuskoisista pariskunnista pitää merkityksellisempänä imaamin kanssa sovittua avioeroa kuin maistraatin paperia.

    – Joskus tilanne voi olla se, että istun moskeijassa imaamin ja osapuolten kanssa. Tulkki on mukana puhelimen kautta ja väännetään siitä, kuka maksaa kultaa kenelle ja kuinka paljon.

    Ja joskus sitten väkivallan uhri toteaa, että hänen on paras vaihtaa nimeä ja paikkakuntaa, ehkä muuttaa ulkonäköäänkin."
Lue IS:n koko juttu täältä

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kunniaväkivalta Suomessa - määrä yllätti poliisin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tällaista on kunniaväkivalta – yksi seikka erottaa sen lähisuhdeväkivallasta: "Kun uhri hakee apua, se on otettava vakavasti"

Tällaista on kunniaväkivalta Suomessa: Moni uhri pelkää hakea apua – poliisilla tietty kysymyspatteristo selvittää, onko kyse kunniaväkivallasta.

Poliisi selvittää, liittyykö Helsingin Pikku Huopalahdessa tapahtuneeseen tapon yritykseen kunniaväkivaltaa. Vakavasti haavoittunut nainen löydettiin autosta viime viikolla. Nainen ehti virua autossa ainakin päivän ennen kuin hänen omaisensa löysivät hänet. Tapon yrityksestä epäiltynä on vangittu 49-vuotias mies.

Kunniaväkivallasta puhutaan Suomessa verrattain vähän. Kunniaan liittyvä väkivalta on sukupuolistuneen väkivallan muoto ja ihmisoikeusloukkaus.
– Väkivallalla pyritään saamaan perheen tai suvun kunnia takaisin ja sillä perustellaan väkivaltaa. Sen muotoja voivat olla fyysinen, seksuaalinen, taloudellinen tai henkinen väkivalta, joka voi olla uhkailua, kiristämistä tai painostamista. Lisäksi kunniaväkivallaksi luetaan avioliittoon pakottaminen ja tyttöjen sukuelinten silpominen, sukupuolistuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö Duin Ghazi Ihmisoikeusliitosta kertoo Rikospaikan haastattelussa.

Yhteisöllistä ja ylirajallista
Kunniaväkivallan erottaa lähisuhdeväkivallasta yhteisöllisyys ja ylirajallisuus.
– Usein kunniaväkivallan taustalla on koko perhe, suku tai jopa laajempi yhteisö. Ylirajallisuus tarkoittaa sitä, että paine väkivaltaan voi tulla ulkomailta, Ghazi kertoo.

Kunniaväkivalta ei ole sidoksissa tiettyyn uskontoon, maahan tai kulttuuriin.
– Se on yhteisöllistä ja jokaisella yhteisöllä on oma kunniamerkitys.

Suomessa kunniaväkivaltaa ei tilastoida, mutta eri järjestöjen kautta siitä saadaan tietoa. Järjestöistä uhrit myös voivat saada apua.
– Moni on hakenut apua esimerkiksi Monika-naisista, kun he pelkäävät vaikkapa pakkoavioliittoa. Nuorten kohdalla on ollut tilanteita, joissa heitä on painostettu, käsketty pukeutumaan tietyllä tavalla tai määrätty, kenen kanssa nuori saa liikkua tai seurustella.

Erilaista naisilla ja miehillä
Kunniaväkivalta kohdistuu erityisesti naisiin ja tyttöihin, mutta sen uhriksi voivat joutua myös miehet ja pojat. Kunniaan liittyvä väkivalta kohdistuu myös seksuaalivähemmistöihin.
– Pojat ja miehet kokevat erilaista kunniaväkivaltaa kuin naiset ja tytöt. Pojilla se näyttäytyy enemmän henkisenä väkivaltana, eli heitä painostetaan vaikkapa kontrolloimaan tai seuraamaan sisariaan. Miehillä se voi näyttäytyä niin, että heidät painostetaan ylläpitämään perheen kunniaa.
– Tytöillä ja naisilla kontrollointi kohdistuu esimerkiksi siihen, miten he saavat pukeutua tai kenen kanssa seurustella.

Pelko estää puhumasta
Läheskään kaikki kunniaväkivaltatapaukset eivät paljastu poliisille. Uhrit ottavat avun toivossa herkemmin yhteyttä järjestöihin, kuten Monika-naisiin, kuin poliisiin. Monika-naisiin ottaa vuosittain yhteyttä noin 40-60 henkilöä, jotka kokevat joutuneensa kunniaväkivallan uhreiksi.
– Uhrin kynnys hakea apua on tyypillisesti hyvin korkea. Silloin kun uhri hakee apua, se on otettava todella vakavasti.

Joskus uhrin puhumattomuutta estää se, ettei hän itsekään tiedä omista oikeuksistaan, rikosprosessista, Suomen lainsäädännöstä tai edes siitä, mistä apua voisi saada.
– Myös pelko estää uhria puhumasta. Uhri voi pelätä rikosprosessin seurausta perheelle tai suvulle tai väkivallan lisääntymistä.

Ihmisoikeusliitossa nähdään, että Suomen viranomaiset tarvitsisivat lisää koulutusta ja tietoisuuden lisäämistä kunniaväkivallasta. Myös lainsäädäntöä tulisi vahvistaa.
– Meillä ei esimerkiksi ole kriminalisoitu pakkoavioliittoa, kuten muissa Pohjoismaissa.
mtvuutiset.fi
2.5.2023 5:37
Kunniaväkivalta ei ole sidoksissa tiettyyn uskontoon, maahan tai kulttuuriin.
Tässä kohtaa mennään metsään ja halutaan vähätellä islamin osuutta asiaan sekä sitä, että kunniaväkivalta yleistyi ja arkipäiväistyi (huom! sitä oli Suomessa jo aiemminkin) islamilaisista maista alkaneen haittamaahanmuuton myötä.
-Sitä ennen kunniaväkivaltaa esiintyi - ja esiintyy edelleen - lähinnä mustalaisten keskuudessa
Pojilla se näyttäytyy enemmän henkisenä väkivaltana, eli heitä painostetaan vaikkapa kontrolloimaan tai seuraamaan sisariaan. Miehillä se voi näyttäytyä niin, että heidät painostetaan ylläpitämään perheen kunniaa.
– Tytöillä ja naisilla kontrollointi kohdistuu esimerkiksi siihen, miten he saavat pukeutua tai kenen kanssa seurustella.
Tässä taasen mennään suoraan islamin ytimeen; seuratkaa sisarianne ja tappakaa jos he edes puhuvat vääräuskoisten kanssa tai menevät ulos ilman huivia ja saattajaa tai kieltäytyvät avioliitosta serkkunsa kanssa.

Silti, vieläkin halutaan kolmasti kieltää, että ei ei ei! Tämä ei ole yhteydessä mihinkään uskontoon tai kulttuuriin!
- Miksi ihmeessä ei voida sanoa että asiat ovat niin kuin ne ovat?

Surkuhupaisaa, että sana kunnia - siis KUNNIA - on tässä kohtaa liitetty perheisiin ja sukuihin sekä kansoihin, jotka eivät pysty luomaan minkäänlaista toimivaa sekä tasa-arvoista yhteiskuntaa, vaan heidän elämänsä perustuu toisten kyttäämisiin, muiden kustannuksella elämiseen ja väkivallan käyttöön.
- Mitä helvetin kunniaa - siis KUNNIAA - on sellaisissa ihmisissä, suvuissa ja kansoissa?
Joskus uhrin puhumattomuutta estää se, ettei hän itsekään tiedä omista oikeuksistaan, rikosprosessista, Suomen lainsäädännöstä tai edes siitä, mistä apua voisi saada.
Kotouttamisessa näitä asioita ei osata eikä uskalleta ottaa esille, sillä mehän kunnioitamme islamia ja saapujien kulttuuria.
- Sen sijaan esille otetaan suomalaisten harjoittama rasismi, että ilmoittakaa heti kun teitä ei kunnioiteta suomalaisten toimesta.
Meillä ei esimerkiksi ole kriminalisoitu pakkoavioliittoa, kuten muissa Pohjoismaissa.
Koska Suomessa halutaan, että "pitäkää oma kulttuurinne ja vaalikaa sitä, sillä se on paljon parempaa kuin meidän vähäpätöinen paskakulttuurimme, jossa ei ole muuta kuin sauna ja makkara.

Ruotsissakin pakkoavioliitto on kriminalisoitu - sen valvominen ja pyhien ihmisten asioihin puuttuminen on tosin niin ja näin - vaikka hekin vähättelevät omaa kulttuuriaan;
"Teillä on kulttuuri, identiteetti, historia ja jotain, mikä yhdistää kansanne. Meillä ruotsalaisilla ei ole kuin juhannus ja jotain muita yhtä tyhmiä asioita."
-Sosialidemokraatti Mona Sahlin puheessaan turkkilaiselle nuorisojärjestölle Euroturkille maaliskuussa 2002.

Hassua on se, että nimimerkit putsari (alter ego -paskoineen), annaanna sekä likeavirgin vetävät tähän "nii mutku Suomi on vaarallisin naisille" -tilaston. Putsari ottaa esiin tilaston perussuomalaisten suhtautumisesta Venäjään, likeavirgin alkaa kehua Milan Jaffia ja Puotilassa ammuttua Miladia ja annaanna (fiksuin näistä kolmesta) tajuaa häipyä takavasemmalle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Uncle Bentso
Lauri Hanhivaara
Viestit: 133
Liittynyt: To Heinä 27, 2023 8:03 am

Re: Kunniaväkivalta Suomessa - määrä yllätti poliisin

Viesti Kirjoittaja Uncle Bentso »

Naisiin ja lapsiin asennetaan jopa paikantimia – Miehen ”kunnia” näkyy julmana väkivaltana Helsingin seudulla

HS kävi läpi yli sata viimeisen vuoden aikana ratkaistua lähestymiskieltotuomiota. Joukosta löytyi useita tapauksia, joissa uhka väkivaltaan liittyi kunniakulttuuriin.

Kesällä 2022 isä kertoi tyttärelleen myyvänsä kaiken omaisuutensa, jotta hän voi hankkia tarpeelliset välineet vaimonsa surmaamiseksi.

Pojalleen hän vannotti, ettei tämä ole kunnon mies, jollei hän tapa äitiään.

Miestä ravistellut viha ja tarve kostaa johtui yhdestä ainoasta asiasta: hänen vaimonsa halusi erota.

Käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan mies meni niinkin pitkälle, että hän soitti puolisonsa perheelle Irakiin, että nainen on mennyt uusiin naimisiin. Tyttären mukaan isä yritti saada lankonsa surmaamaan perheelle ”häpeää” aiheuttaneen naisen. Nainen itse kielsi menneensä uusiin naimisiin ja sanoi miehen valehdelleen.

Viikkoa tai kahta ennen käräjäoikeuden käsittelyä naisen poika otti yhteyttä. Hän syytti äitiään ja uhkasi tappaa hänet. Isän viesti oli mennyt perille.

HS kävi tätä juttua varten läpi yli sata viimeisen vuoden aikana pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksissa ratkaistua lähestymiskieltoasiaa. Vaikka suurimmassa osassa oli kyse lähisuhdeväkivallasta, myös ”kunniaan” liittyvää väkivaltaa nousi esiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määritelmän mukaan ”kunniaan liittyvä väkivalta on yhteisöllistä väkivaltaa, jossa perhe, suku tai muu yhteisö kontrolloi yksilöä väkivaltaisesti syyttäen normien vastaisesta käytöksestä.” Sen taustalla on THL:n mukaan yhteisöllinen, usein epätasa-arvoinen ja miesvaltainen arvomaailma.

Termin ”kunniaan liittyvä väkivalta” käyttäminen helpottaa ilmiöstä puhumista. Sanomattakin on selvää, ettei väkivallassa itsessään ole mitään kunniakasta.

Kunniaan liittyvä väkivalta on suurimmalta osin piilorikollisuutta. Nykyään väkivaltatapauksia tulee kuitenkin aiempaa enemmän ilmi, sillä uhrit ovat tietoisempia oikeuksistaan ja saatavilla olevasta avusta.

Helsingin poliisin rikosilmoitusjärjestelmään kirjatuissa perheväkivaltaepäilyissä kunniaan liittyvä väkivalta mainitaan noin parikymmentä kertaa vuositasolla. Väkivallan todellinen määrä on todennäköisesti moninkertainen.

HS:n läpikäymistä yli sadasta tuomiosta tuli esiin noin kymmenen tapausta, joissa oli kunniaan liittyvän väkivallan määritelmään kytkeytyviä piirteitä.

Viime vuosina Suomessa on pyritty panostamaan yhä enemmän naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn. Yksi osa tätä on Helsingin poliisin perustettu pilottiryhmä, jonka työ keskittyy pitkittyneen lähisuhdeväkivallan ja kunniaan liittyvän väkivallan ennalta estämiseen.

Kunniaan liittyvä väkivalta on pääosin hyvin samanlaista kuin muukin lähisuhdeväkivalta, kertoo ryhmää vetävä ylikonstaapeli Sirpa Koskela. Tyypillisesti siihen liittyy voimakasta kontrollia, joka voi olla esimerkiksi liikkumisen rajoittamista.

Ilmiön keskiössä on yhteisö ja sen normeista kiinnipitäminen. Normien haastamisesta voi seurata tiukempaa kontrollointia tai väkivaltaa. Normit voivat säädellä esimerkiksi sitä kenen seurassa saa olla, mitä tulee pitää päällä ja voiko esimerkiksi opiskella tai tehdä töitä.

Kunniaan liittyvän väkivallan uhrit ovat pääsääntöisesti naisia ja tekijä on oma puoliso. Joskus tekijänä on oma perheenjäsen. Aina väkivalta ei etene uhkauksia pidemmälle. Jutun alussa kuvaillun perheen tapauksessa käräjäoikeus päätyi pitämään väkivallan uhkaa todellisena ja määräsi miehelle lähestymiskiellon.

Tuomioiden joukossa oli useampia tapauksia, joissa tuli esille selkeitä kunniaan liittyvän väkivallan piirteitä. Uhrit muun muassa kuvailivat jatkuvaa uhkailua ja kontrollin ylläpitämistä.

Eräässä hakemuksessa nainen kertoi olleensa miehensä kanssa naimisissa liki 20 vuotta. Suhteen aikana oli ollut väkivaltaa ja uhkailua, mutta tilanne paheni kun pariskunta muutti Suomeen. Hakemuksesta ei käy ilmi, mistä maasta pari muutti Suomeen.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui naisen työssäkäynti.

Mies piti perheen taloutta hallussaan, ja taloudelliset kysymykset aiheuttivat konflikteja jo ennen naisen työllistymistä. Hakemuksen mukaan mies oli uhannut käydä naiseen käsiksi, jos tämä yrittäisi poistua kotoa. Naisen oikeudelle kuvailemassa tilanteessa mies oli tarttunut naisen vaatteista kiinni ja lyönyt. Nainen lähti kotoaan turvakotiin.

Mies määrättiin perheen sisäiseen lähestymiskieltoon ja jättämään pariskunnan koti.

Yksi riskialtteimmista hetkistä kunniaan liittyvälle väkivallalle on eroaminen puolisosta.

Koskelan mukaan poliisille asti tulevissa tapauksissa korostuvat tilanteet, joissa nainen pyrkii jonkinlaiseen itsenäisyyteen. Erot ovat näistä suurin riskitekijä, mutta myös koulunkäynti, työllistyminen, sivusuhteet tai nuoremmilla naisilla seurustelusuhteet voivat olla vaaranpaikkoja.

Vastaan on tullut tilanteita, joissa naisia on pyritty kontrollin keinoin estämään integroitumasta Suomeen ja esimerkiksi kielletty kielikursseille meneminen, Koskela kertoo.

Uhreista iso osa on maahanmuuttajataustaisia, mutta myös Suomen romaniyhteisöissä ja joissain uskonnollisissa yhteisössä on tunnistettavissa kontrollia.

Yhteisöä käytetään myös kiristyksen keinona. Naista voidaan esimerkiksi uhata ulossulkemisella, jos hän hakee avioeroa.

Uhrit voivat jäädä näissä tilanteissa täysin tyhjän päälle, Koskela kuvailee. Naiset saattavat kulkea turvakodista toiseen, koska kotiin ei ole menemistä.

Työ väkivallan estämiseksi lähtee kunkin yhteisön normien ymmärtämisestä ja luottamuksen rakentamisesta, Koskela sanoo. Vaikka väkivallan uhka olisikin olemassa, ei voi ajatella, että uhri vain repäistään yhteisöstään ja pelastetaan jonnekin toisaalle.

”Meidän täytyy muistaa, että ne ihmiset myös palaavat niihin yhteisöihin”, Koskela muistuttaa.

Kaikkien yhteisöjen kanssa luottamuksen rakentaminen ei ole helppoa. Suomessa on joitain etnisiä ja kristillisiä yhteisöjä, joiden sisällä tapahtuvista asioista poliisilla ei ole tietoa, Koskela myöntää.

Yksi käräjäoikeudessa kuultu nainen kertoi, että hän oli joutunut toistuvasti aviopuolisonsa lyömisen, uhkailun ja herjaamisen kohteeksi.

Nainen oli päättänyt hakea avioeroa ja oli saanut oman asunnon. Mies ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan, vaan oli tunkeutunut asuntoon useita kertoja. Nainen kertoi pelkäävänsä ja haki siksi lähestymiskieltoa.

Naisen kertoman mukaan mies myös seurasi häntä, otti hänestä valokuvia ja mustamaalasi naista jatkuvasti sukulaisille. Hänen mukaansa mies oli uhannut kurittaa häntä, koska asia oli viety oikeuteen.

Mies kiisti syytökset väkivallasta, mutta myönsi ottaneensa naisesta kuvia. Selitys kuville oli, että hän halusi kertoa sukulaisille naisen oikeanlaisesta pukeutumisesta. Mies myös kertoi soitelleensa naiselle, koska hänen piti puolustaa kunniaansa. Oikeus määräsi miehen vuoden mittaiseen lähestymiskieltoon.

Fyysisen väkivallan lisäksi kunniaan liittyvään väkivaltaan liittyy usein laaja skaala erinäistä henkistä väkivaltaa. Kyse voi olla esimerkiksi puolison painostamista tai lasten avulla kiristämistä. Nykypäivänä digitaalinen väkivalta on isossa roolissa.

Koskela kertoo kohdanneensa useita tapauksia, jossa kontrollinhaluinen mies on laittanut paikantimia uhrin tai heidän lastensa vaatteisiin. Pelkkä paikantimen asentaminen ei kuitenkaan täyty vielä rikoksen tunnusmerkistöä.

Myös kuvilla tai videoilla voi kiristää. Kumppani voi esimerkiksi ottaa naisesta kuvan vähissä vaatteissa ja uhata lähettää sen perheenjäsenille.
:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009745866.html

Cut. Pykälä 21.
-NILS-

Vastaa Viestiin