Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Rundi kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 3:51 pm
Se sellien kävelylusiminen oli yleisintä siellä vanhassa ajassa kuritushuone aikaan, kuka kävellen lusi.
Silloin sellitoiminnat olivat niukkoja, ei välttämättä edes raamattua tai testamenttia, ne sai kai pyynnöstä.
Selliraamatut oli poistettu muistaakseni syystä, että niiden sisältö hupeni sätkien käärimiseen.
Niitä sai kai sittemmin vain pyynnöstä papilta.

Kuri aikaan kai piti kirjasto-oikeuskin ansaita.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kyllä sana lusia oli vielä lähellä 80- luvun puoliväliä, tosin jo 10- vuotta aiemmin olleilla. Yksi pääsi tuolloin vankilasta ja asunnollani käveli kuin lusien ja virnisteli. Luonani kylässä oli muitakin, mutta en tiedä tiesivätkö mitä tämä vapautunut tarkoitti, tiesivät kuitenkin sen, että ukko oli vasta vapautunut.

Samaa muistan linnasta, mutta se oli niin luontevaa, etten kiinnittänyt asiaan huomiota. Kun vangeilta armahdettiin pieni osa tuomiosta Kekkosen presidentti- aikana Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Tätä vähennettyä osaa kutsuttiin: Kekkonen lusi sen, 1967.

Tutkintolaisena muuan Kemppis, täyttä ymmärrystä vaille tuli selliini ja valitteli kun sellikaveri kävelee kumisaappaat jalassa edestakaisin. Joku päivä tämän jälkeen Kemppis tuli ja kertoi sanoi sanoneensa: Kuule jos et justiinsa lopeta kävelyä, hän lyö nyrkillä leuan kärkeen. Sellissä lusiminen oli loppunut.

Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Nessit »

Lupasin 1990-luvulla tutulle konnalle pariksi yöksi korteerin ennen kun se lähtisi vaeltamaan pohjoiseen kotia kohti. Oli ollut viiden vuoden reissu ja oli kovasti rauhaton mitä kotona odottaa, kun oli vissiin kirjeiden tulokin harventunut loppua kohti. Aamuyöllä heräsin kolinaan, ukko painoi kun ratikka sätkä suussa pitkin olohuonetta. Ehdotin, että lepäisi sohvalla välillä, että ei mene hapoille, ja saa muutkin nukkua. Kertoi aamulla, että oli tehnyt tavaksi sahata sellissä öisin pohtimassa asioita, oli kuulemma aina pärjännyt vähillä unilla. Siinä se sitten pari yötä sipsutti pitkin olkkaria, ennen kuin hyppäsi Oulun junaan, ja sen koommin en ole siitä miehestä kuullut mitään, tiedä sitten onko hyvä vai huono asia.

Linnassa ei näitä kävelijöitä samoihin selleihin osunut, mutta minun aikaan olikin jo telkkareita ja kaikkea muuta viihdettä kopeissa.

tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

Tuossa abouttia 2010 alkua jtn,muistan,kun kaveri tokaisi,mitenkä helppoa olisi tehdä nopeasti rahaa.Tämän tapauksen tuntiessa,kysyin samantien,paljonko on piuhaa,ja kui kireellä.Oli haku jo päällä,kun ehotti nopeeta rahnaa.Turkikset.Ei siinä hurjasti aikaa mennyt,kun ajelin minkit,ja vastaavat kyydissä.En ihan yksityiskohtiin mene.Kyseinen kaveri ei omistanut pahoja piuhoja,jäi paikanpäälle,oli jointti huulessa,ja kalja kourassa,kun saapuivat paikalle.Otti samalla kuvia tuosta hetkestä.Vissiin sen verran oli laitostunu tohon hetkeen,ettei lähtenyt edes juoksemaan.Halus taloon,kylmähermoinen tapaus.Monessakin asiassa .Lusikoi tuomionsa suu supussa.Pidetään vieläkin yhteyksiä.Luotto tapaus.
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-

Never
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: La Joulu 28, 2019 8:06 pm

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Never »

Clarence kirjoitti:
Ke Huhti 27, 2022 11:53 pm
Täällä vankilassa olleet tietävät mitä vankilassa tarkoittaa sana lusia? Jokainen M- infossa kirjoittaja tietää, että lusiessa lusii, istuu annettua tuomiota. Sanalla on myös toinen merkitys, jota kysyn.
[/

Olen vähän myöhässä tässä Clarencen kysymyksessä.Kun lusiessa lusii niin silloin todellakin kävelee sitä pientä matkaa sellissään edestakaisin.Tästä tulikin mieleeni että kuinkahan monta pyörähdystä sitä onkaan tullut tehtyä ,välillä nimittäin kävelytti vähän pirusti.Varsinkin silloin kun joku juttu oli juuri tulossa käsittelyyn esim huomenna tai olit juuri pidätetty ja kuulustelut sekä tutkinnat olivat päällä.Kyllä silloin kävelytti aikalailla.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Olen vähän myöhässä tässä Clarencen kysymyksessä. Kun lusiessa lusii niin silloin todellakin kävelee sitä pientä matkaa sellissään edestakaisin. Tästä tulikin mieleeni että kuinkahan monta pyörähdystä sitä onkaan tullut tehtyä ,välillä nimittäin kävelytti vähän pirusti. Varsinkin silloin kun joku juttu oli juuri tulossa käsittelyyn esim. huomenna tai olit juuri pidätetty ja kuulustelut sekä tutkinnat olivat päällä. Kyllä silloin kävelytti aikalailla.
[/quote]

Niin, kyllä se hermokävely sisältyi varmaan pidätettynä putkassa olemiseen ja tutkintavankeuteen, tavallaan lusinut tuomioita etukäteen,
kun joutunut miettimään, mitä poliisit tietää, kuinka paljon on näyttöjä, onko jutussa kavereita, kuka on puhunut jne.
Ja itse olen kokenut muutamaan otteeseen aikoja, että pidätyssellissä sänky nostettiin seinälle päiväksi tai betonibunkkerissa patja läksi päiväksi varastoon ja itse jouduit sen kiikuttamaan. Ei siinä betonilaverilla tai betoni penkillä viihtynyt koko päivää. Oli käveltäväkin.

Onhan siellä omatuntokin kilkuttanut hyvin monella. Täysin paatuneita on harvassa ja osa niistäkin pystyy peittämään tunteitaan.
Sellissä alkaa "valehdella itselleen" - jossitella. Jos olisin tehnyt niin, jos olisin tehnyt noin tai näin... Harmittaa se totta kai.
Valmis tuomio päällä sitä jo osasi asettua lusimisen moodiin, alkoi kotiutua.

Totta kai lisäjännitepelkoa perseeseen saattoi tuoda keskeneräiset jutut tai hoviin valitetut. Paljonko sieltä tulee? Yhdistyykö. Ehtiikö vapaaksi välillä. Henkisiä rasitteita oli paljonkin vapauden riiston lisäksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Tuomioiden loppupuolella sai pelätä ja jännittää tyssejä :D Useimmille se oli vakio 2 kk vähintään.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Meitä oli kaksi nuorta samassa sellissä odottelemassa hovioikeuden päätöstä. Toinen käveli sellissä edestakaisin, kertoen erittäin hyvällä tuulella tehdyistä mahtavista keikoista, ja tulevaisuudessa vielä mahtavimmista. Kuuntelin sujuvasti. Kummallekaan tämä ei ollut ensi reissu vankilaan, itselle toinen ja kaverille toinen tai kolmas. Vuosia tämän jälkeen eri vuosikymmenellä, joimme usein minun kämpässä kahvit. Enään ei puheissa ollut yhtä suurta hehkua.

Kyllä lusia voi hyvällä tuulellakin.

Putkassa ensi reissulla otettiin patja päiväksi pois. Illalla sen sai hakea takaisin. Ruoka-aikaan poliisi aukaisi putkan oven ja kysyi: Haluatko tulla ruokaa jakamaan. Tietenkin halusin. Jaettavia ei tosin ollut kovin montaa. Kova betonipunkka oli makuualustana, ja kyllä siinä pystyi päiväunet ottamaan.

Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Nessit »

Kyllä lusia voi hyvällä tuulellakin.
Tuosta hyvästä lusimisfiiliksestä tuli mieleen, olin viimeistä viikkoa talossa aika tasan 30 vuotta sitten, tosin toukokuun kelit oli lämpimämmät. Tuomion loppupuolelle ei ollut lomia irronnut, sen reissun ensimmäinen loma meni pitkäksi kun rannekello oli unohtunut erään mimmin yöpöydälle. Osastolla oli omituisen rento tunnelma, ja pamputkin pudotteli vitsejä karmiin nojaillessaan. Viimeiset päivät meni todella leppoisasti rupatellessa ja sellitavaroita jakaessa, ihan kun koulussa lukuvuoden lopulla lomaa odotellessa. Jopa yksi taposta istuva jäärä, jonka kanssa oli ollut vääntöä naureskeli ja jutteli kun hyvälle kaverille.
Sen jälkeen en ole tuollaista kokenut, liekkö kaikilla kevättä rinnassa vai safkan sekaan roiskunut jotain onnellisuusjauhetta koko porukalle. Oli se sen verran epätodellista näin jälkikäteen mietittynä. :D

Hyvät viikonloput kaikille!

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Muistan kun 60- luvulla asuttiin kerrostalossa, missä oli ravintola. Meillä toinen kerros ja ravintola oli siinä alapuolella. Ennen menivät ravintolat aiemmin kiinni mitä nykyään. Usein oli tappeluita takapihalla aivan alapuolella. Joskus jonkun raahasivat hakattavaksi, ja se hakkaus oli perusteellista. Erittäin raakoja hakkaajia!

Noissa vuosiluvuissa oli eräs huvittavakin seikka. Tällaisen hakkaamisen jälkeen joskus sen oli joku nähnyt muukin, niin kuului raivoisa huuto: Älkää menkö mihinkään, poliisit on jo soitettu!

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Nyt on käräoikeus, ennen oli hiukan erilainen tämä alioikeus. Oli kihlakunnan- ja raastuvanoikeus. Erona näillä oli, ettei raastuvanoikeudessa ollut lautamiehiä. Lisäksi raastuvaan juttu tuli nopeammin käsittelyyn kuin kihlakunnan oikeudessa. Joku oli pidätettynä 17 vrk, niin kihlakunnan oikeudessa saattoi juttu olla esillä ensi kerran kuukauden kuluttua. Raastuvassa vangitsemisen jälkeen taisi olla viikko ennen ensimmäistä oikeudenkäyntiä, läpihuutojuttu. Sen jälkeen kahden viikon välein.

Monille on sana rosis outo. Rosis tarkoitti raastuvanoikeutta, vaikka jotkut käytti sanaa synonyyminä kaikille alioikeuksille. Oli myös vankilarosis, joka oli Sörkan porttirakennuksessa. Myös pidätysajoissa tuli muutoksia jo 80- luvun loppuluolella. Viimeisen visiittini oikeudessa oli Oulun raastuvanoikeus. Siellä kävin Oulun lääniltä saatettuna, ja sinne palasin saatettuna vankilan autossa jutun jälkeen.

Joskus kihlakunnan oikeudessa arvioin syytettyjen penkiltä lautamiehiä. Katselin silmiin, kuka olisi hyväsydäminen. Tuomion tultua ei hyväsydämistä ollut koko tuon tyhjäntoimittajien aitiossa. Joskus oli juttuihin kytkeytynyt muitakin. Ankaran tuomion jälkeen koko sakin saattoivat poliisit poliisilaitokselle ja putkasta lääninvankilaan.

Treworer
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Loka 07, 2020 11:01 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Treworer »

Tää on kyl hyvä ketju, meni aikaa että sen sai luettua mutta joka hetken arvoinen.. Mielensäpahoittaja tais olla oikeessa näköjään ennen kaikki oli paremmin, nykyään nuorilla niin erilainen meininki.
Allekirjoitus

Treworer
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Loka 07, 2020 11:01 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Treworer »

Never kirjoitti:
Ke Touko 11, 2022 8:01 pm
Clarence kirjoitti:
Ke Huhti 27, 2022 11:53 pm
Täällä vankilassa olleet tietävät mitä vankilassa tarkoittaa sana lusia? Jokainen M- infossa kirjoittaja tietää, että lusiessa lusii, istuu annettua tuomiota. Sanalla on myös toinen merkitys, jota kysyn.
[/

Olen vähän myöhässä tässä Clarencen kysymyksessä.Kun lusiessa lusii niin silloin todellakin kävelee sitä pientä matkaa sellissään edestakaisin.Tästä tulikin mieleeni että kuinkahan monta pyörähdystä sitä onkaan tullut tehtyä ,välillä nimittäin kävelytti vähän pirusti.Varsinkin silloin kun joku juttu oli juuri tulossa käsittelyyn esim huomenna tai olit juuri pidätetty ja kuulustelut sekä tutkinnat olivat päällä.Kyllä silloin kävelytti aikalailla.

Tulee vähä se papillonin pyöriminen jostain syystä mieleen,ite syylistyn kans tuohon heilumiseen jos on yksiö ollut ja ovi kiinni.. matkasellissa joskus käy ärsyttää se hyöriminen jos siellä joku kävelee ympyrää yötäpäivää..
Allekirjoitus

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Treworer kirjoitti:
Ke Touko 18, 2022 8:32 pm
Tää on kyl hyvä ketju, meni aikaa että sen sai luettua mutta joka hetken arvoinen.. Mielensäpahoittaja tais olla oikeessa näköjään ennen kaikki oli paremmin, nykyään nuorilla niin erilainen meininki.
Näissä ketjuissa käy meitä muutama vanha venkula, joiden lusimiset on takanapäin kauemmin sitten tai kauan taaksepäin kuitenkin.
Yritämme muistella eri aikoja hyväntahtoisesti.
Kyllähän monet asiat oli ennen paremmin mutta monta asiaa nykyajastakin olisi saanut olla jo silloin.
Meistä muutamasta kaikki ovat lusineet legendaariset paljuselli ajat.
Tuolla ohessa on toinenkin ketju "Vankilassa oloa ja kulttuuria". Tutustu.

Treworer
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Loka 07, 2020 11:01 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Treworer »

Rundi kirjoitti:
To Touko 19, 2022 12:04 am

Se on kans hyvä ketju ja työn alla, mulla ei oo itellä kokemusta kuin vuodesta 2010 ylöspäin, ikävä kyllä.. noista paljuselleistä ei oo me nuoret ku kuullu,ja vikat muistaakseni oli hämeenlinnassa..

Enään ei taida olla varsinaisia nupiksia vaan enemmänkin sit nuoriso-osastoja,mikä on toki toisaalta hyvä mutta ainakin saramäessä se oli aika eläintarha..
Allekirjoitus

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Treworer kirjoitti:
To Touko 19, 2022 10:36 am
Rundi kirjoitti:
To Touko 19, 2022 12:04 am
Treworer kirjoitti:
Ke Touko 18, 2022 8:32 pm
Tää on kyl hyvä ketju, meni aikaa että sen sai luettua mutta joka hetken arvoinen.. Mielensäpahoittaja tais olla oikeessa näköjään ennen kaikki oli paremmin, nykyään nuorilla niin erilainen meininki.
Näissä ketjuissa käy meitä muutama vanha venkula, joiden lusimiset on takanapäin kauemmin sitten tai kauan taaksepäin kuitenkin.
Yritämme muistella eri aikoja hyväntahtoisesti.
Kyllähän monet asiat oli ennen paremmin mutta monta asiaa nykyajastakin olisi saanut olla jo silloin.
Meistä muutamasta kaikki ovat lusineet legendaariset paljuselli ajat.
Tuolla ohessa on toinenkin ketju "Vankilassa oloa ja kulttuuria". Tutustu.

Se on kans hyvä ketju ja työn alla, mulla ei oo itellä kokemusta kuin vuodesta 2010 ylöspäin, ikävä kyllä.. noista paljuselleistä ei oo me nuoret ku kuullu,ja vikat muistaakseni oli hämeenlinnassa..

Enään ei taida olla varsinaisia nupiksia vaan enemmänkin sit nuoriso-osastoja,mikä on toki toisaalta hyvä mutta ainakin saramäessä se oli aika eläintarha..
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Paljusellit aikoinaan olivat osa vankilaa, eikä parempaa oikeastaan osannut edes odottaa. Keravan nuorisovankilan vanhan talon itäpäässä oli potat. Nupiksessa ei ollut paljua ollenkaan, sillä ovet olivat auki 19.30 asti, jos ei televisiota katsonut. Nupiksessa oli ´pissaa lavuaariin´ systeemi. Mitä muissa taloissa paljuja oli, oli myös niiden tyhjennyskoppi. Tyhjennettyä paljuun sai laitettua kalkkia, ettei haisisi. Vaikka ovet olivat vähän auki, sopeutui elimistö siihen, että isompi asia ovien auki ollessa. Tuolloin 70- 80- luvulla vanhat hörhöt isomman hädan tullen laittoivat sellijakkaran kuin pöntöksi, ja sitten siihen. Kerran sellikaverilla kaatui palju. Läppä ulos ja pamppu kysyi mitä asiaa. Kerrottuaan asiansa sai mies puhdistaa sotkun.

Tiukin paljusysteemi oli muistaakseni Vaasan lääninvankilassa. Aamulla 6.00- 6.30 oli paljun tyhjennyskoppi auki, sitten meni kiinni ja seuraavan kerran sai paljun siihen tyhjentää seuraavana aamuna. Vaasan läänillä oli myös muuta erikoista. Rundit olivat kakkoskerroksella merisiivessä. Niitä käytettiin myös naisten matkaselleinä.

Treworer
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Loka 07, 2020 11:01 am

Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset

Viesti Kirjoittaja Treworer »

Oon kans kuullu noilta vanhemmilta ukoilta niitä palju ajan juttuja, onneks on ollut omilla tuomioilla aina sentään pönttö sellissä, junassa taitaa olla vielä vai liekö sekään enää käytössä..
Allekirjoitus

Vastaa Viestiin