15-vuotias heitti 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja Coyote »

VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 3:16 pmTilannehuoneessa näkyy Jyväskylässä "ihmisen pelastaminen ylhäältä/alhaalta 27.04.2020 1:17:21" Jos se tämä pelastustapahtuma, niin aika myöhään on 10-vuotias ulkona. Ja oikeastaan tuo 15-vuotiaskin.
Vanhemmille luvattu tulla viimeistään klo 22 kotiin, 15-vuotias heittänyt illalla johonkin aikaan 10-vuotiaan alas. Sit on ajatellut piileskelevänsä siihen asti että vanhemmat nukkuu ja hiippailee hiljaa kotiin.
No siellä onkin olleet vanhemmat hereillä(huolissaan kun olivat) ja utelevat että missäs se 10-vuotias kaverisi on kun yhdessä olitte ulkona ja hänen vanhemmatkin ovat soitelleet. No ei muuta kuin tunnustamaan mitä tuli tehdyksi. Vanhemmat sitten soittaneet klo 1.17 hätäkeskukseen.
10-vuotias ollut esim. tajuttomana tai sit tajuissaan mutta puhelin mennyt paskaksi /kotona niin ei oo voinut itse soittaa apua.

Itse veikkaan tajuttomuutta koska aina voi huutaa apua.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5153
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Noi ei aina ole reaaliaikaisia. Viime viikolla oli meillä paloautot tekemässä lähtöä kun tilannehuoneeseen ilmestyi tehtävä, ja vaikka miten lujaa tulisi pillit päällä, niin ei alta puolen tunnin sen tunnuksen auto ole paikalla.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja aumari »

Tuli ihan spekuna mieleen semmoinen mahdollisuus, että tämä 10-vuotias on vaikka kiusannut 15-vuotiaan pikkusiskoa tai -veljeä ja siitä riitaantuneet. Oliko niin, että osapuolet olivat tyttöjä?
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Coyote kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 5:25 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 3:16 pmTilannehuoneessa näkyy Jyväskylässä "ihmisen pelastaminen ylhäältä/alhaalta 27.04.2020 1:17:21" Jos se tämä pelastustapahtuma, niin aika myöhään on 10-vuotias ulkona. Ja oikeastaan tuo 15-vuotiaskin.
Vanhemmille luvattu tulla viimeistään klo 22 kotiin, 15-vuotias heittänyt illalla johonkin aikaan 10-vuotiaan alas. Sit on ajatellut piileskelevänsä siihen asti että vanhemmat nukkuu ja hiippailee hiljaa kotiin.
No siellä onkin olleet vanhemmat hereillä(huolissaan kun olivat) ja utelevat että missäs se 10-vuotias kaverisi on kun yhdessä olitte ulkona ja hänen vanhemmatkin ovat soitelleet. No ei muuta kuin tunnustamaan mitä tuli tehdyksi. Vanhemmat sitten soittaneet klo 1.17 hätäkeskukseen.
10-vuotias ollut esim. tajuttomana tai sit tajuissaan mutta puhelin mennyt paskaksi /kotona niin ei oo voinut itse soittaa apua.

Itse veikkaan tajuttomuutta koska aina voi huutaa apua.
Apua voi huutaa, mutta se on luultavasti ihan turhaa, jos on jossain kallion takana pusikossa paikassa, jossa ei juurikaan liiku ihmisiä. Lapsen ääni on myös hentoinen ja luultavasti on jotain ruhjeitakin saanut vartalon alueelle, joten huutaminen voi olla tuskallista. Onkohan jotkut puskat pehmentäneet alastuloa tai lapsi tullut osin kierien mäkeä pitkin, kyllä tuo vähin vammoin selviäminen tuntuu niin uskomattomalta.

Jos tuo tilannehuoneen kellonaika pitää paikkaansa, niin tuossa vaiheessa olisi pitänyt olla 10-vuotiaan etsinnät jo täysillä käynnissä.

Kyllä 10-vuotias voi olla todella veemäinen kiusaaja, jos niikseen tulee ja voi kiusata isompia ja kiltempiään. Vähän erikoiselta kyllä tuntuu tuo viiden vuoden ikäero, kun monesti silloin ollaan eri kouluissakin.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

Coyote kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 5:25 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 3:16 pmTilannehuoneessa näkyy Jyväskylässä "ihmisen pelastaminen ylhäältä/alhaalta 27.04.2020 1:17:21" Jos se tämä pelastustapahtuma, niin aika myöhään on 10-vuotias ulkona. Ja oikeastaan tuo 15-vuotiaskin.
Vanhemmille luvattu tulla viimeistään klo 22 kotiin, 15-vuotias heittänyt illalla johonkin aikaan 10-vuotiaan alas. Sit on ajatellut piileskelevänsä siihen asti että vanhemmat nukkuu ja hiippailee hiljaa kotiin.
No siellä onkin olleet vanhemmat hereillä(huolissaan kun olivat) ja utelevat että missäs se 10-vuotias kaverisi on kun yhdessä olitte ulkona ja hänen vanhemmatkin ovat soitelleet. No ei muuta kuin tunnustamaan mitä tuli tehdyksi. Vanhemmat sitten soittaneet klo 1.17 hätäkeskukseen.
10-vuotias ollut esim. tajuttomana tai sit tajuissaan mutta puhelin mennyt paskaksi /kotona niin ei oo voinut itse soittaa apua.

Itse veikkaan tajuttomuutta koska aina voi huutaa apua.
Siis onko tämä omaa spekulaatiota vai oikeaa tietoa tapahtumista ja kellonajoista? Sehän olisi aina hyvä käydä viestistä ilmi, ettei pelkät arviot ala kulkea ketjussa faktoina eteenpäin.
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 3:16 pm Oliko jossain maininta entisen kivääritehtaan seudusta? Mahtaako se olla virhe? Seutu on aika alavaa kauttaaltaan, niin missähän noin suuri jyrkänne voi olla. Yritin google mapsista katsella satellittikuvaa. Kallio nimenomaan mainittiin, että kyse ei voi olla jonkun rakennuksen katto.
Tietysti jos tapahtumapaikka on varsinaisen taajaman ulkopuolella, niin kartasta etsiminen työläämpää.
Jyväskylän lentokentän kohdalla näkyy nykyään olevan reilumminkin kalliojyrkännettä, kun siinä tehdään nelostien oikaisua. Tikkakoskeksi se alue kai lasketaan.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
lammas1
Martin Beck
Viestit: 773
Liittynyt: Pe Loka 31, 2014 11:36 am

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja lammas1 »

Asia on tapahtunut myöhään illalla, mutta onhan asia voinut edetä jo päätökseen kun tiedote on annettu. Ensinnäkin tapahtuma sattui myöhään. Siihen päälle vielä tekijän kotiin paluu, vanhemille kertominen, poliisin saamiminen paikalle, asian varmistaminen ja viimein myös pelastuslaitoksen hälytys. Vaikka on ollut myöhä on kuitenkin ollut jo tarpeeksi ajoisa selvillä missä nuorempi lapsi on ja kenen kanssa ollut, ja noiden tietojen perusteella tapahtumakin, ei nuoremmasta. ole mitään katoamisetsintää aloitettu.
Js tekijä ilmoitti heti teosta. Tekoon johtuneet syyt ovat kauemmalta ajalta,.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

Chikatilo kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 10:07 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 3:16 pm Oliko jossain maininta entisen kivääritehtaan seudusta? Mahtaako se olla virhe? Seutu on aika alavaa kauttaaltaan, niin missähän noin suuri jyrkänne voi olla. Yritin google mapsista katsella satellittikuvaa. Kallio nimenomaan mainittiin, että kyse ei voi olla jonkun rakennuksen katto.
Tietysti jos tapahtumapaikka on varsinaisen taajaman ulkopuolella, niin kartasta etsiminen työläämpää.
Jyväskylän lentokentän kohdalla näkyy nykyään olevan reilumminkin kalliojyrkännettä, kun siinä tehdään nelostien oikaisua. Tikkakoskeksi se alue kai lasketaan.
Lasketaan. Voi olla juuri tuo muuten.
meitzi kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 5:29 pm Noi ei aina ole reaaliaikaisia. Viime viikolla oli meillä paloautot tekemässä lähtöä kun tilannehuoneeseen ilmestyi tehtävä, ja vaikka miten lujaa tulisi pillit päällä, niin ei alta puolen tunnin sen tunnuksen auto ole paikalla.
Tikkakoskella on varmaankin varuskunnan takia oma paloasema, joten apu saattaa tulla nopeastikin. Tietty nuo tilannehuoneen ajat ei aina pidä paikkaansa. Seuraan useampaakin kaupunkia ja olen ollut siinä uskossa, että päivittyvät aika hyvin ja aika on nimenomaan se kun tehtävä on hälytyskeskukselta tullut. Siksi ne muuttuukin ennakkotiedoista (esim rakennuspalo pieni keskisuureksi tai päinvastoin), koska se on hätäkeskussoiton tietojen perusteella tehty arvio. Tätähän tukisi tuo meitzin havaintokin tehtävän illmestymisestä ja liki yhtäaikaisesta paloauton lähdöstä.

Ainakin aiemmin Tikkakoskella on ollut jonkinlainen lastensuojelun asumisyksikkö. Nämä lapsethan olisivat voineet tutustua ja riitaantua siellä. Käsittääkseni huumeongelma on aika iso ja kaikenlaista päihdevalikoimaa laajasti tarjolla. Miksei tämäkin voisi liittyä päihteisiin? Uutisessa puhuttiin "läheisistä", mikä saattaisi olla korrekti ilmaus myös henkiökunnasta/hoitajista kertomatta liikaa lasten tilanteesta julkisuuteen.
Nyt olisi kiinnostavaa saada ihan faktoja näiden lasten suhteesta ja teon motiivista, samoin kuin liittyykö asiaan päihteitä ja/tai lastensuojelun asiakkuus.

Tästä ei ole niin kauaa, kun lapsia oli houkuteltu seksuaalisiin tekoihin samalla seudulla. Keski-ikäinen lautamies/kunnanvaltuutettu sai tuomionkin. Siitä ketju tässä:

viewtopic.php?t=27598

Onko missään mainittu uhrin ja tekijän sukupuolta? Itse tosiaan pidin itsestäänselvyytenä, että kyseessä olisivat pojat, mutta toisaalta Seinäjoen teinisurmassa sekä uhri, että tekijä olivat tyttöjä. Pitää tosiaan malttaa ettei oleta automaattisesti jotain, mitä ei ole mainittu. :mrgreen:
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5153
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja meitzi »

VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 10:28 pm
meitzi kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 5:29 pm Noi ei aina ole reaaliaikaisia. Viime viikolla oli meillä paloautot tekemässä lähtöä kun tilannehuoneeseen ilmestyi tehtävä, ja vaikka miten lujaa tulisi pillit päällä, niin ei alta puolen tunnin sen tunnuksen auto ole paikalla.
Seuraan useampaakin kaupunkia ja olen ollut siinä uskossa, että päivittyvät aika hyvin ja aika on nimenomaan se kun tehtävä on hälytyskeskukselta tullut. Siksi ne muuttuukin ennakkotiedoista (esim rakennuspalo pieni keskisuureksi tai päinvastoin), koska se on hätäkeskussoiton tietojen perusteella tehty arvio. Tätähän tukisi tuo meitzin havaintokin tehtävän illmestymisestä ja liki yhtäaikaisesta paloauton lähdöstä.
Tarkennan sen verran, että mä asun tapahtumapaikan vieressä, ja pelastuslaitoksen yksikkö oli hommansa hoitanut ja lähti takaisin noin 40 kilometrin päähän josta olivat keikalle alunperin lähteneet kun ensitieto ilmestyi tilannehuoneeseen.

Ei ne aina ole reaaliajassa. Tuossa tapauksessa vaikutti siltä, että kirjautui kun tehtävä kuitattiin suoritetuksi.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
berzerk
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Tammi 09, 2019 4:08 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja berzerk »

Tekijä on poika.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja aga »

Tekijä on luultavasti kehitysvammainen, jonka henkinen kehittyneisyys on paljon alempana kuin ikä edellyttäisi, alle 10-vuotiaan tasolla.
semiconcious
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Loka 18, 2018 2:27 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja semiconcious »

Käsittääkseni siellä ei ole lastenkotia ollut enää aikoihin.
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

meitzi kirjoitti: Ke Huhti 29, 2020 5:29 pm Noi ei aina ole reaaliaikaisia. Viime viikolla oli meillä paloautot tekemässä lähtöä kun tilannehuoneeseen ilmestyi tehtävä, ja vaikka miten lujaa tulisi pillit päällä, niin ei alta puolen tunnin sen tunnuksen auto ole paikalla.
Ajat on todellisia, se koska nuo tilannehuoneeseen ilmestyvät onkin sitten eri juttu. Ajat kun tulee suoraan hätäkeskuksen järjestelmästä...
Kaikista tehtävistä vain ei tuonne tietoa tule, vaan tietyt tehtäväkoodit on rajattu pois. Tuokin on tullut todennäköisesti tullut aluperin jollain ihan toisella koodilla (esim. 741, 551 tai 552) joka ei tuonne tule. Tehtävän koodi on sitten joko muutettu ihmisen pelastamiseksi tai sitten kyseinen tehtävä ei liity tuohon mitenkään.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: 15-vuotiaan epäillään heittäneen 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

15-vuotiasta nuorukaista syytetään tapon yrityksestä Jyväskylässä – tönäisi alakouluikäisen kaverinsa alas kalliojyrkänteeltä

Keski-Suomen käräjäoikeus alkoi tänään käsitellä tapausta, jossa 15-vuotiaan nuorukaisen epäillään heittäneen muutamaa vuotta nuoremman pojan alas vanhan asetehtaan päältä.

Nuorukaista syytetään nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä. Välikohtaus sattui Jyväskylän Tikkakosken Tunnelinmäessä kallioon louhitulla sodanaikaisella kivääritehtaalla huhtikuun lopussa.

Pojat olivat viettäneet kahdestaan aikaa vanhan tehtaan päällisosalla, eli noin 15 metriä korkealla kalliojyrkänteellä. He olivat aiemmin tavanneet toisensa skeittiparkilla, nähneet kavereitaan ja pyöräilleet lähialueen tutuissa paikoissa. Huoltoasemalla he olivat pyytäneet vanhempaa miestä ostamaan heille alkoholijuomia ja juoneet niitä.

Myöhemmin pojat olivat polkeneet vanhan tehtaan kallioille, jutelleet ja kuunnelleet musiikkia.

Asia käy ilmi poliisin esitutkintamateriaalista, joka on useasta kohdasta salattu.

Tönäisi suutuspäissään
Illan saatossa pojille oli tullut riitaa. Vanhempi pojista kertoi kokeneensa suurta vihaa ja surua tilanteessa.

Vihaistuksissaan hän tönäisi kaveria ylävartalosta olkapäiden kohdalta. Poika kertoi kuulusteluissa, että hänen tarkoituksenaan oli kaataa kaveri maahan lähellä olevalle kalliotasanteelle, mutta hän tönäisikin väärään suuntaan.

Nuorukainen sanoi, ettei hän muista kaikkea tekoa edeltävistä tapahtumista, koska oli juonut.

Poliisin mittausten mukaan pudotus kalliojyrkänteeltä on noin 15 metriä. Jyrkännereunan alapuolinen maa oli luminen ja jäinen.

Pudottamisen jälkeen poika meni paniikkiin, koska luuli ystävänsä kuolleen. Hän kertoi juosseensa metsään ja olleensa sekavassa tilassa parin tunnin ajan, kunnes soitti lopulta itse poliisille.

Sen jälkeen poika oli saanut soiton isältään, ja vanhemmat olivat löytäneet pojan. Poliisit tulivat perheen kotiin setvimään tilannetta.

Nuorukainen kertoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa kaveria, mutta hän myöntää aiheuttaneensa putoamisen. Poikien kertomukset tapahtumien kulusta ovat osittain ristiriitaiset.

Aiempia isoja keskinäisiä riitoja heillä ei kuitenkaan aiemmin ole ollut.

Pyöräili kotiin pudotuksen jälkeen
Nuorempi poika kertoi, ettei hän muista pudotuksesta juuri mitään. Hän havahtui tilanteeseen ollessaan alhaalla maassa polviltaan. Tämän jälkeen hän polki pyörällä kotiinsa. Tapahtuma-aikaan maanantaisena kevätiltana metsäisellä alueella oli jo täysin pimeää.

Kotona äiti huomasi pojassa verisiä ruhjeita. Hän väitti kaatuneensa pyörällä. Äiti soitti loukkaantuneelle pojalle ambulanssin. Hänet vietiin kuvantamistutkimuksiin sairaalaan.

Illan kuluessa poikien äidit olivat viestitelleet keskenään ja saaneet selvyyttä tapahtumien kulusta. Poliisipartio oli mukana selvittämässä asiaa.

Todistajana kuultu poliisi kertoi, että putoamispaikka oli kallioseinämästä tippuneiden jäälohkareiden seassa noin neljä metriä kallion reunasta. Hänen mielestään oli täyttä tuuria, ettei poika ollut osunut jäälohkareisiin. Putoamispaikkaan oli jäänyt kuoppa, josta lenkkarinjäljet johtivat pois.

15–17-vuotiaana rikoksen tehneelle voidaan tuomita enintään kolme neljäsosaa tuomiosta, jonka täysi-ikäinen saisi vastaavasta rikoksesta. Alaikäistä ei myöskään yleensä tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Jos oikeus katsoo, että teko on johtunut ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta, nuori rikoksentekijä voidaan jättää kokonaan tuomitsematta.

Keski-Suomen käräjäoikeus antaa tuomionsa asiasta myöhemmin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/15- ... #gs.faygel
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: 15-vuotias heitti 10-vuotiaan alas kalliolta Tikkakoskella

Viesti Kirjoittaja URSA »

Heittäjä on tainnut saada humalassa hallitsemattoman raivarin ja pysyy toivottavasti jatkossa erossa alkoholista, kun se ei selvästi hänelle sovi. Ihme kun uhri pystyi poistumaan paikalta omin avuin. Se on sentään hyvä merkki, että heittäjä soitti itse poliisille ja kertoi teostaan.


Kuva
Kuva rikospaikasta MTV:n uutisessa.
Vastaa Viestiin