Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Miki77
Nikke Knakkertton
Viestit: 194
Liittynyt: Ti Touko 05, 2020 8:32 pm

Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Miki77 »

Syyttäjä: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

STT

Miestä pidettiin vankina useiden päivien ajan maaliskuussa Uudellamaalla, syyttäjä sanoo. Syytteiden mukaan uhria pahoinpideltiin julmasti, hänet sullottiin oman autonsa takakonttiin sekä häneltä varastettiin omaisuutta ja rahaa tuhansien eurojen edestä.
Asian käsittely alkoi torstaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Syytettyjä on yhteensä kahdeksan.

Syyttäjän mukaan törkeä vapaudenriisto kesti kuusi päivää. Tapahtumat saivat alkunsa keskiviikkona 18. maaliskuuta helsinkiläisessä asunnossa, josta uhria estettiin poistumasta ja häntä viillettiin veitsellä, lyötiin lasipullolla ja hakattiin nyrkeillä päähän, syytteissä kerrotaan.

Seuraavana päivänä mies pakotettiin matkustajaksi omaan autoonsa, jolla hänet kuljetettiin Tuusulaan omaan asuntoonsa. Siellä uhri syyttäjän mukaan sidottiin kaiutinkaapeleilla ja kytkettiin käsiraudoilla vesijohtoon.

Syytetyt vaativat uhrilta rahaa ja tehostivat vaatimustaan hakkaamalla tätä pesäpallomailalla, nyrkeillä ja koiran talutushihnalla. Syytteiden mukaan pesäpallomailan iskuista koitui uhrille muun muassa oikean lonkkaluun ja jalkapöydän murtuma. Syytetyt myös uhkasivat tappaa uhrin, jos tämä ei anna heille rahaa.

Syyttäjän mukaan syytetyt veivät asunnosta muun muassa kaksi televisiota, tietokoneen kiintolevyn, kaiuttimia, koruja, vaatteita ja astioita. Lisäksi kaksi heistä vei uhrilta pankkikortin ja verkkopankkitunnukset. Uhrin tililtä nostettiin käteistä ainakin 3  000 euroa, minkä lisäksi tililtä siirrettiin yhteensä yli 6  500 euroa neljän eri ihmisen tileille. Verkkopankkitunnuksilla syytetyt nostivat uhrin nimissä 20  000 euron lainan.

Uhri yritti soittaa apua itselleen

Syytteiden mukaan uhria pidettiin vankina omassa asunnossaan perjantaista sunnuntaihin asti. Haastehakemuksesta ilmenee, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä uhri oli saanut soitettua hätäkeskukseen ja yrittänyt saada apua itselleen. Tuntia myöhemmin yksi syytetyistä kuitenkin soitti hätäkeskukseen ja perui uhrin avunpyynnön.

Sunnuntaina mies syyttäjän mukaan pakotettiin oman autonsa tavaratilaan ja kuljetettiin Keravalla sijaitsevalle teollisuushallille. Kyydityksen aikana miestä uhattiin jälleen väkivallalla. Keravalta matka jatkui asuntoon Askolassa, jossa uhri sidottiin nippusiteillä. Lopulta maanantaina uhri jäi yksin asunnon haltijan kanssa, joka vapautti uhrin ja toimitti tämän Porvoon sairaalaan, syytteessä sanotaan.

Esitutkinnassa osa syytetyistä myönsi osan väkivallasta ja rahansiirroista. Syyttäjä vaatii pääsyytetyille, kolmelle miehelle ja yhdelle naiselle, yli kahden vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia. Kolmelle syytetylle vaaditaan ehdollisia rangaistuksia ja yhdelle sakkoja.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uuti ... tem/252861
Avatar
Maigreeni
Harjunpää
Viestit: 313
Liittynyt: Su Maalis 31, 2019 8:59 am

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Maigreeni »

huumevelanperintä?
Että naisella ei voi olla peeenistä on itsepintainen myytti, joka valistunut aikakautemma on luojan kiitos murtanut kuten luotettava media Newsweek tässä paljastaa! https://www.newsweek.com/can-woman-have ... ed-1093051
Leisure Suit
Sabrina Duncan
Viestit: 358
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2013 4:18 pm
Paikkakunta: Hki FiN

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Leisure Suit »

Toivottavasti ei romaneita. Huonoa mainetta tullut aikanaan
Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Svimba »

Minkä kirjekurssi-koulutuxen noi häke-työntekijät on saaneet? Ja yli tunti ois kytillä ollut aikaa tulla ennen kuin se ilmoitus peruttiin.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja URSA »

Olisiko velkaisella nistillä melkein kymppitonni tilillä? Osallistuisiko huumevelkojen perintään myös nainen? Väärä porukka taisi saada selville uhrin rahatilanteen. Olisiko kukaan valkolainen niin röyhkeä, että soittaa hätänumeroon ja peruu uhrin tekemän avunpyynnön?
JammuSetä

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Joko ne muiluttu ”Tush keisi fam” Milania?
Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1975
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Roskaväeltä =mustalaisilta haiskahtaa.
vägengara
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2020 2:55 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja vägengara »

Asialla on tällainen ryhmittymä:
Xxxxxxx ovat pohjoisen Intian alueelta joskus vuosien 400–1100 välillä lähtenyt kansa, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa. Kaakkois-Eurooppaan xxxxxxx tulivat 1300-luvulla, ja 1400-luvulla heitä alkoi siirtyä Länsi-Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen. Xxxxxxxx tarkkaa kokonaismäärää on vaikea arvioida, sillä he eivät aina näy väestönlaskennoissa, mutta Euroopan unionin alueella heitä elää arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa ja Amerikassakin noin kaksi miljoonaa.
Cunnianlouccu
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Pe Syys 20, 2019 4:51 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Cunnianlouccu »

Svimba kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 8:55 am Minkä kirjekurssi-koulutuxen noi häke-työntekijät on saaneet? Ja yli tunti ois kytillä ollut aikaa tulla ennen kuin se ilmoitus peruttiin.
Tämä pisti itselläkin silmään. Soitat häkeen että mut on kidnapattu, ryöstetty ja mua hakataan. Tunnin päästä joku muu henkilö soittaa että ei sillä mitään hätää ole, ja homma on sillä taputeltu.
Ei ehkä näin.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Karjalainen kirjoitti:Haastehakemuksesta ilmenee, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä uhri oli saanut soitettua hätäkeskukseen ja yrittänyt saada apua itselleen. Tuntia myöhemmin yksi syytetyistä kuitenkin soitti hätäkeskukseen ja perui uhrin avunpyynnön.
Svimba kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 8:55 am Minkä kirjekurssi-koulutuxen noi häke-työntekijät on saaneet? Ja yli tunti ois kytillä ollut aikaa tulla ennen kuin se ilmoitus peruttiin.
Cunnianlouccu kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 1:56 pm Tämä pisti itselläkin silmään. Soitat häkeen että mut on kidnapattu, ryöstetty ja mua hakataan. Tunnin päästä joku muu henkilö soittaa että ei sillä mitään hätää ole, ja homma on sillä taputeltu.
Ei ehkä näin.
Aika mielenkiintoista, että hätäkeskus ja poliisi ovat näin helposti huiputettavissa. Ja sekin, että edes tunnin kuluttua hätäkeskukseen soitosta poliisia ei ole tullut paikalle maakunnassa jossa on eniten poliiseja koko Suomessa.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja putsari »

Svimba kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 8:55 am Minkä kirjekurssi-koulutuxen noi häke-työntekijät on saaneet? Ja yli tunti ois kytillä ollut aikaa tulla ennen kuin se ilmoitus peruttiin.
Etkö tiedä, että häkessä on töissä apinat?
Uhri oli hakenut apua useasti, mutta ei ollut onnistunut pääsemään eroon miehestään. Hän oli jopa soittanut hätäkeskukseen vähän ennen tekoa ja pyytänyt apua. Hätäkeskus oli vastannut, että "elä nyt normaalisti siinä vaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sellon_am ... 4likohtaus
Hätäkeskus apua pyytäneelle miehelle: "Otat sä naiselta pataan?"
Lista on loputon. Nyt on kuudesosa häkeapinoista syytettynä rikoksista.
58 hätäkeskuspäivystäjää epäiltynä rikoksesta
https://yle.fi/uutiset/3-11358979
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

putsari kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 10:17 pm
Svimba kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 8:55 am Minkä kirjekurssi-koulutuxen noi häke-työntekijät on saaneet? Ja yli tunti ois kytillä ollut aikaa tulla ennen kuin se ilmoitus peruttiin.
Etkö tiedä, että häkessä on töissä apinat?
Uhri oli hakenut apua useasti, mutta ei ollut onnistunut pääsemään eroon miehestään. Hän oli jopa soittanut hätäkeskukseen vähän ennen tekoa ja pyytänyt apua. Hätäkeskus oli vastannut, että "elä nyt normaalisti siinä vaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sellon_am ... 4likohtaus
Hätäkeskus apua pyytäneelle miehelle: "Otat sä naiselta pataan?"
Lista on loputon. Nyt on kuudesosa häkeapinoista syytettynä rikoksista.
58 hätäkeskuspäivystäjää epäiltynä rikoksesta
https://yle.fi/uutiset/3-11358979
Mitäs sitten jos omalle kohdallesi sattuis tapahtumaan tilanne että tarvitsisit apua?pelkäätkö että ne sielä 112ssa vittuilee sulle ja et soita vai soitatko ja vittuilet ja silti pyydät apua?
:mrgreen:
Avatar
EnemyOfGod
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: To Kesä 11, 2020 11:33 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja EnemyOfGod »

On kyllä jotenkin ihan uskomatonta että poliisilla vois mennä yli tunti siihen että pääsevät paikalle kun muilutukset ja kidnappaus kesken mitähän se on sanonut sitten hätäkeskukseen.. Ja minusta kukaan muu ei pitäis pystyä perumaan sitä soittoa ku se joka sen avunpyynnön on alunperin tehnyt ja siinäkin tilanteessa vois olla epäilys et pakotettuna niin sais jokatapauksessa poliisi käydä varmistamassa. Onkohan tässä niin että se on kirjattu järjestelmään jonku idiootin hätäkeskustyöntekijän toimesta "kiireettömänä tehtävänä" ja siksi ei ole poliisi yli tuntiin päässyt paikalle.
"Whoever fights monsters should see to it that in the process he does not become a monster. And if you gaze long enough into an abyss, the abyss will gaze back into you." -Friedrich Nietzsche
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

EnemyOfGod kirjoitti: La Kesä 13, 2020 9:31 am On kyllä jotenkin ihan uskomatonta että poliisilla vois mennä yli tunti siihen että pääsevät paikalle kun muilutukset ja kidnappaus kesken mitähän se on sanonut sitten hätäkeskukseen.. Ja minusta kukaan muu ei pitäis pystyä perumaan sitä soittoa ku se joka sen avunpyynnön on alunperin tehnyt ja siinäkin tilanteessa vois olla epäilys et pakotettuna niin sais jokatapauksessa poliisi käydä varmistamassa. Onkohan tässä niin että se on kirjattu järjestelmään jonku idiootin hätäkeskustyöntekijän toimesta "kiireettömänä tehtävänä" ja siksi ei ole poliisi yli tuntiin päässyt paikalle.
Varmaan samasta numerosta soitettu, ettei ole mitään hätää niin perunut ilmoituksen. Mikä lie idiootti siellä on töissä huippupalkalla.
Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Miestä pidettiin vankina päivien ajan ja muilutettiin auton takakontissa ympäri Uuttamaata

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Eikö häken mulkeroita ja poliisiakin voisi alkaa tuomita heitteillejätöstä.Sitähän tuo on.
Ja tuo häketyöntekijä pitäisi kyllä erottaa.
Pitäisi antaa KÄYTÄNNÖN opetusta 112:n pakkotyöläisille siten,että he joutuisivat kuvitellun uhrin asemaan.Erilaisissa lavastetuissa tilanteissa.Jopa yllättäen.
Häkessä ei yleensäkään tajuta niitä soittajia,jotka ovat paniikissa.Tai joilla aikaa ei ole jäädä siihen selittelemään,vaan oikeasti on paettava.Rauhotu,hengitä,ja muuta paskaa.
On kyllä tuollakin uhrilla ollut pitkä ja vittumainen odotus;odottaa apua,jota ei sitten tule.Henkisesti varmaan raskasta vielä jälkeenkin päin.
Vastaa Viestiin