Jämsä: PS:n vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - hovioikeudesta 6 vuotta, KKO vapautti

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1542
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Tilan säästämisen vuoksi jätän lainaamatta.

Kenenkään ei tarvitse oikeusvaltiossa noteerata yksittäisten henkilöiden omia käytäntöjä tai ns. kirjoittamattomia lakeja, koska vain lakiin kirjoitettu teksti ja se oikea oikeuskäytäntö ovat merkityksellisiä. Kummatkin ovat toki muuttuvia, mutta tietyt oikeusvaltion periaatteet eivät, joten niihin liittyvää keskustelu ei ole mielekästä. Oikeusvaltiossa ja vaapaassa maassa em. keskustelu on tietenkin sallitua, mutta minä en sitä henkilökohtaisesti tämän enempää käy.

Oikeusvaltiossa asianomistajarikoksissa asianomistajilla on oikeus peruuttaa rangaistusvaatimuksensa. Siitä ei kuitenkaan loogisesti parane eikä voi tehdä mitään muita päätelmiä kuin sen, että asianomistaja on vain luopunut rangaistusvaatimuksista.

Täällä ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, etteikö esimerkiksi joku narkomaani murtautunut Torssosen autoon, ja Torssonen käyttänyt sitten tilaisuuden hyväkseen väittämällä aseiden olleen autossa jne. Yleensä automurtoja tekevät henkilöt ovat narkomaaneja ja muita pikkurikollisia. Tämä on vain yksi hypoteeseista ja vaihtoehtoisista tapahtumien kuluista, joiden falsifioiminen kuuluu oikeusvaltiossa syyttäjälle. Tai mainitaan vielä esimerkin vuoksi sekin hypoteesi, että Torssosen tuttava ollut kateellinen (ihmisen perusluonne) hänen aseistaan ja varastanut ne autosta. Ei Torssosta voi oikeusvaltiossa rangaista toisen ihmisen itsenäisesti tekemästä teosta, johon Torssonen ei ole vaikuttanut millään lailla.

Muistutan, että Neuvostoliitossa oli sellainen käytäntö, että kun "syyllinen" tiedettiin, niin hänelle keksittiin rikos. Yleensä se oli jotain hyvin ympäripyöreää ja mahdollisimman tulkinnanvaraista kuten työläisten paratiisin sabotoiminen tai jotain muuta yhtä idioottimaista.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja teppo »

JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 1:44 pm
Täällä ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, etteikö esimerkiksi joku narkomaani murtautunut Torssosen autoon,
...Torssosen äidin autoon.
JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 1:44 pm
Yleensä automurtoja tekevät henkilöt ovat narkomaaneja ja muita pikkurikollisia.
Äiti ei vaadi vahingonteosta eli autonsa rikkomisesta, sotkemisesta ja natsiksi ja huoraksi solvaavien lappusten jättämisestä rangaistusta, joten turha vihjailla, ei rikosta tässä.
En ole todellakaan hajottanut autoani, Torssonen sanoo.
Niinkuin ei tehnytkään.

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

teppo kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 2:16 pm
JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 1:44 pm
Täällä ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, etteikö esimerkiksi joku narkomaani murtautunut Torssosen autoon,
...Torssosen äidin autoon.
JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 1:44 pm
Yleensä automurtoja tekevät henkilöt ovat narkomaaneja ja muita pikkurikollisia.
Äiti ei vaadi vahingonteosta eli autonsa rikkomisesta, sotkemisesta ja natsiksi ja huoraksi solvaavien lappusten jättämisestä rangaistusta, joten turha vihjailla, ei rikosta tässä.
En ole todellakaan hajottanut autoani, Torssonen sanoo.
Niinkuin ei tehnytkään.
Hyvä huomio tosiaan. Politiikko Torssonen puhuu totta, kun hänellä ei ole autoa. Eli, vaikka olisi äidin autoon murron lavastanutkin niin puhuu totta viemällä aiheen omaan autoonsa, jota hänellä ei ole, koska on köyhä pummi 8)

JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1542
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Likeavirgin kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 4:22 pm

Se on tosiaan erittäin hyvä huomio, jos pitää mielekkäänä saivartelua autoani-sanan semantiikasta tässä kontekstissa.

Olen todella pahoillani, ettei minun henkisillä lahjoillani voi kyetä ymmärtämään, miten Torssosen äidin peruuttama rikosilmoitus osaltaan rakentaa loogisen päätelyn metodein täysin aukottoman ja kiistattoman yhteyden sen johtopäätöksen välille, että Torssonen lavasti kyseisen automurron.

"Meidän isillä on hienompi ja kalliimpi auto kuin sinun isilläsi"-argumentaatio viimeistelee sen asian selvyyden, että kyseessä on sivistyneen keskustelun huipentuma. Ollaan täysin ilmeisesti päästy hiekkalaatikolta niin kauas kuin mahdollista.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja teppo »

JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 5:09 pm
Se on tosiaan erittäin hyvä huomio, jos pitää mielekkäänä saivartelua autoani-sanan semantiikasta tässä kontekstissa.
Oma edeltänyt saivartelusi on tietenkin punnittua pohdintaa eikä saivartelua ollenkaan.
JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 5:09 pm
...sen johtopäätöksen välille, että Torssonen lavasti kyseisen automurron.
Minkä automurron? Onko joku oikeudettomasti mennyt toisen autoon ja vienyt sieltä jotain? Se, mitä tiedetään, on että Torssosen äidin autoa on hajotettu ja sotkettu ja jotakuta natsitettu ja huoritettu.

Rakentelemasi skenaariot kateellisista kavereista tai tekijän huumeriippuvuudesta vaikuttavat kaukaa haetuilta.

JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1542
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

teppo kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 6:12 pm

On todella objektiivista ja älyllisesti rehellistä rakentaa omat skenaariot sen mukaan, mikä mustamaalaa parhaiten poliittisesti eri mieltä olevaa henkilöä. Todisteita skenaarioillenne en viitsi enää edes kysyä, kun järjenjuoksu on sillä tasolla, että "Torssonen moukaroi Katajaa päähän, koska Katajan kodista löytyi paketti, jossa oli Torssosen sormenjälki".

Lukekaa nyt niitä viranomaisen dokumentteja, niin näette, miten asioita oikeasti arvioidaan objektiivisesti. Alkuun pääsee siitä valtionsyyttäjän tekemästä Torssosen syyttämättäjättämispäätöksestä.

Lavastus, persujen/natsien/fasistien/tms. salaliitto Keski-Suomen poliisissa, valehteleva todistaja yms. Mitähän sarjaan voidaan vielä lisätä.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja teppo »

JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 6:34 pm

Itse lisäsit listaan narkomaanit ja aseista kateelliset ystävät. Oli auton sotkija ja natsilappujen jättäjä kuka tahansa, niin toivottavasti hänet saadaan avun piiriin.

Avatar
Etsivä Shitlock
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1452
Liittynyt: Ti Joulu 17, 2013 11:42 am

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja Etsivä Shitlock »

Onko Torssosella tallella ne Minimanista ostetut aurinkolasit?
Lapuan terassivideo https://emalm.com/?v=lOXkX/

JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1542
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

teppo kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 7:46 am
JasseHames kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 6:34 pm
Lavastus, persujen/natsien/fasistien/tms. salaliitto Keski-Suomen poliisissa, valehteleva todistaja yms. Mitähän sarjaan voidaan vielä lisätä.
Itse lisäsit listaan narkomaanit ja aseista kateelliset ystävät. Oli auton sotkija ja natsilappujen jättäjä kuka tahansa, niin toivottavasti hänet saadaan avun piiriin.
Automurtoja tekevät yleensä narkomaanit, ja kateellisuus on ihmisten kesken yleistä. Vapaassa maassa nämä asiat saa toisaalta rinnastaa poliisilaitoksen salaliittoon ja murhan yrityksestä epäillyn eduksi valehtelevaan todistajaan. Sitäkään keskustelua en ryhdy käymään, kuinka päteviä tällaisten rinnastusten perustelut voivat olla.

Minä en tiedä enkä väitä kuka Torssosen äidin omistamaa autoa on sabotoinnut yms. Yritin sanoa, että kaikki vaihtoehtoiset tapahtumien kulut on otettava asianmukaisella tavalla huomioon. Esimerkkinä taas se Torssosen syyttämättäjättämispäätöksen pohdinta hänen sormenjälkensä löytymisestä Katajan moukaroijien jälkeensä jättämästä paketista.

Kyrsi
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Elo 13, 2020 8:36 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja Kyrsi »

Etsivä Shitlock kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 10:12 am
Onko Torssosella tallella ne Minimanista ostetut aurinkolasit?
Veikkaan että ne sattumalta tipahtivat sinne järveen samalla reissulla, kun se sattumadaami löytyi kaikkine onkineen parkkikselta jota ei ole olemassa.

On tässä vielä semmoinenkin vaihtoehto että se on se mutsi joka on hoitanut katajan tukkapöllyn. Koska mitäpä ei äiti tekisi poikansa eteen. Ja kiusaajat varokoot nahkaansa.

JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1542
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Kyrsi kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 1:50 pm

Tämä on luultavasti vitsi, mutta olettavasti 60-80-vuotiaan vanhan naisen sotkeminen asiaan tässä laajuudessa ja laadussa osoittaa erittäin huonoa makua.

Monella kirjoittajalla on karannut mopo käsistä samalle pellolle, jossa ne ovat kyntäneet, uineet sonnassa ja törmäilleet toisiinsa. Jossakin vaiheessa bensa ja hauskuus kuitenkin loppuvat.

Kyrsi
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Elo 13, 2020 8:36 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja Kyrsi »

JasseHames kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 2:07 pm

Tämä on luultavasti vitsi, mutta olettavasti 60-80-vuotiaan vanhan naisen sotkeminen asiaan tässä laajuudessa ja laadussa osoittaa erittäin huonoa makua.

Monella kirjoittajalla on karannut mopo käsistä samalle pellolle, jossa ne ovat kyntäneet, uineet sonnassa ja törmäilleet toisiinsa. Jossakin vaiheessa bensa ja hauskuus kuitenkin loppuvat.
On hän jo mukana. Antanut auton käyttöön johon on piilotettu ne torrakot, jotka sitten joku vei.

JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1542
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Kyrsi kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 2:29 pm
On hän jo mukana. Antanut auton käyttöön johon on piilotettu ne torrakot, jotka sitten joku vei.
Taidat sittenkin olla tosissasi.

Eikai siinä sitten muuta kuin mopo kiinni, tankki täyteen ja uudestaan keulimaan pellolle jne.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja teppo »

JasseHames kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 1:22 pm
Automurtoja tekevät yleensä narkomaanit, ja kateellisuus on ihmisten kesken yleistä.
Spekuloit sillä, että joku Torssosen tuttava olisi kateuttaan varastanut tämän aseet. Aseet on tavattu Torssosen kaverin hallusta, mutta ei häntä ole taidettu varkaaksi epäillä. Torssosen äidin autoa oli sotkettu ja hajotettu ja natsihuoralaputettu. Epäilemättä erikoisella tavalla käyttäytyvän ihmisen touhua. Mistään automurrosta ei ole kuitenkaan vihiä.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - syyte murhan yrityksestä kaatui

Viesti Kirjoittaja putsari »

teppo kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 9:22 pm
Torssosen äidin autoa oli sotkettu ja hajotettu ja natsihuoralaputettu. Epäilemättä erikoisella tavalla käyttäytyvän ihmisen touhua.
Tyypillistä antifan käytöstä.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Vastaa Viestiin