Tapon yritys Joroisissa heinäkuussa 2020

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Tapon yritys Joroisissa heinäkuussa 2020

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Poliisi tutkii tapon yritystä Joroisilla – epäilty puukotti miestä, pakeni asunnosta

Julkaistu: 15:48
1980-luvulla syntynyttä miestä epäillään tapon yrityksestä.

Itä-Suomen poliisi tiedottaa ottaneensa keskiviikkona kiinni 1960-luvulla syntyneen uhrin puukottamisesta epäillyn miehen. Rikoshetki ajoittuu tiistai-iltaan, jolloin poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Joroisten taajama-alueella sijaitsevaan rivitaloasuntoon.

Asunnosta löytynyttä uhria oli poliisin mukaan isketty teräaseella alaselän alueelle. Uhrin lisäksi asunnossa oleskeli asunnon haltia, mutta 1980-luvulla syntynyt epäilty oli kerennyt pötkiä pakoon. Rikoshetkellä asunnolla oli poliisin selvitysten mukaan oleskellut vielä kaksi muuta ihmistä. Poliisi ei kuitenkaan epäile heidän syyllistyneen rikoksiin.

Poliisi kertoo löytäneensä puukkomiehen seuraavana päivänä tekopaikan läheisyydessä sijaitsevasta asunnosta. Mies vangittiin torstaina Etelä-Savon käräjäoikeudessa epäiltynä tapon yrityksestä.

Uhri kuljetettiin poliisin mukaan tiistai-iltana välittömästi sairaalahoitoon, eikä hänellä ole enää hengenvaaraa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006579900.html

Otsikko päivitetty
-NILS-

Avatar
OJ's Glove
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: La Tammi 04, 2020 12:01 pm

Re: Poliisi tutkii tapon yritystä Joroisilla

Viesti Kirjoittaja OJ's Glove »

Iivis kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 6:09 pm
Uhrin lisäksi asunnossa oleskeli asunnon haltia
Mikäs taruolento siellä on pyörinyt? 😄

Ynnikki
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 1:07 pm

Re: Poliisi tutkii tapon yritystä Joroisilla

Viesti Kirjoittaja Ynnikki »

OJ's Glove kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 6:22 pm
Iivis kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 6:09 pm
Uhrin lisäksi asunnossa oleskeli asunnon haltia
Mikäs taruolento siellä on pyörinyt? 😄
Haltia Joroisilla. 😃

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Poliisi tutkii tapon yritystä Joroisilla

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Ynnikki kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 6:25 pm
OJ's Glove kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 6:22 pm
Iivis kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 6:09 pm
Uhrin lisäksi asunnossa oleskeli asunnon haltia
Mikäs taruolento siellä on pyörinyt? 😄
Haltia Joroisilla. 😃

Haltija vai haltia?

Mytologista olentoa tarkoittavan haltija-sanan oikeinkirjoitus mietityttää kielenkäyttäjiä. Monen mielestä sana pitäisi kirjoittaa ilman j:tä erotukseksi vaikkapa asunnon haltijasta.

https://www.kielikello.fi/-/haltija-vai-haltia-
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Avatar
OJ's Glove
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: La Tammi 04, 2020 12:01 pm

Re: Poliisi tutkii tapon yritystä Joroisilla

Viesti Kirjoittaja OJ's Glove »

Jep, jos hallussasi on jotain, olet aina haltija. Haltiat on sitten erikseen.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tapon yritys Joroisissa heinäkuussa 2020

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämän tapauksen uutisointi oli melko vähäistä. Mutta jotain sentään löytyi:
Miehelle langetettiin Joroisissa tapahtuneesta tapon yrityksestä viisi vuotta vankeutta – aiempi rikoshistoria vaikutti rangaistuksen ankaruuteen

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Syytetty passitetaan Mikkelin vankilaan suorittamaan vankeusrangaistusta, mikäli hän tyytyy ratkaisuun.

Etelä-Savon käräjäoikeus on langettanut viiden vuoden vankeusrangaistuksen miehelle tapon yrityksestä.

Teko tapahtui Joroisissa vuoden 2020 heinäkuussa. Syytetty oli yrittänyt tappaa toisen henkilön yksityisasunnossa lyömällä uhria veitsellä selkään. Kolmannen henkilön mentyä tilanteeseen väliin syytetty oli poistunut paikalta.

Syyttäjä vaati rangaistuksen koventamista, koska henkilöllä oli aiempaa rikollistaustaa. Henkilö oli päässyt ehdonalaiseen syyskuussa 2019 ehdonalaiseen. Koeajan viimeinen päivä olisi ollut kesällä 2022.

Syytetty kiisti itse syyllistyneensä tapon yritykseen ja katsoi kyseessä olleen korkeintaan pahoinpitely.

Käräjäoikeudesta syytetyn on täytynyt pitää varsin todennäköisenä mahdollisuutta, että veitsellä lyönti voi olla kuolettava. Tekoa käräjäoikeus piti moitittavana, vahingollisena ja erittäin vaarallisena. Myös käräjäoikeus päätyi määrittämään rangaistuksen tyypillistä ankarammaksi.

Yhteinen vankeusrangaistus langetettiin täytäntöönpantavasta aiemmasta jäännösrangaistuksesta sekä syyksi luetusta rikoksesta.
YLE
3.9.2021 15:01
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin