Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Haisee mustalaisilta, mutta voivat olla valkoroskaakin. Nimet olisi hyvä saada selville.Oikeuden mielestä lapsen vuosikausia kestänyt rääkkäys ei anna aihetta ehdottoman vankeusrangaistuksen antamiseen.
Suomalaisvanhemmat pitivät pikkulasta nälässä ja telkesivät huoneeseen 15 tunniksi päivittäin, petivaatteina jätesäkit – lapsi ei osannut leikkiä eikä tiennyt mitä sanat isä ja äiti tarkoittavat

Kantahämäläinen pariskunta tuomittiin vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen. Vanhemmat tapasivat teljetä pienen lapsensa huoneeseen jopa 15 tunniksi päivässä. He myös laiminlöivät lapsen kasvatusta ja huolenpitoa vuosien ajan niin, että lapsen kehitys häiriintyi.

Hovioikeus piti voimassa vuonna 1990 syntyneelle naiselle ja vuonna 1959 syntyneelle miehelle luetun tuomion pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Käräjäoikeus oli aiemmin määrännyt molemmat vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeuden ratkaisu tuli aiemmin tällä viikolla.

Rikokset kohdistuivat pariskunnan yhteiseen, vain muutaman vuoden ikäiseen lapseen. Vanhemmat olivat laiminlyöneet lasta vuosien ajan, mikäli oli aiheuttanut lapselle monenlaisia kehityksellisiä ongelmia. Lapsi ei esimerkiksi osannut kunnolla puhua ja oli alipainoinen.

Ennen kaltoinkohtelun ilmituloa vanhemmat olivat tavanneet sulkea lapsen yksin huoneeseensa jopa 15 tunnin ajaksi päivässä. Osan ajasta lapsen huoneen ovi teljettiin kiinni laudalla. Eristäminen oli jatkunut tuomion mukaan vuoden ajan. Lapsi oli tällöin 3-4-vuotias.

Vaikka pariskunta tuomittiin jutussa pahoinpitelystä, heidän ei katsottu tehneen lapselleen fyysistä väkivaltaa. Rikosnimike liittyy laiminlyöntiin ja siitä lapselle aiheutuneisiin ongelmiin.

Lapsen olot paljastuivat kotikäynnillä
Vanhempien järkyttävä käytös omaa lastaan kohtaan valkeni viranomaisille helmikuussa 2017.

Jo aiemmin lastenneuvolassa oli tehty perheestä lastensuojeluilmoitus, sillä vanhempien alkoholinkäyttö oli herättänyt huolta. Helmikuussa 2017 lapsi päätettiin kuitenkin ottaa huostaan kiireellisesti.

Perhetyöntekijä oli tuolloin vieraillut perheen kotona. Vierailun aikana oli käynyt ilmi, että vanhemmilla on tapana teljetä lasta huoneeseensa, ja että telkeäminen oli jatkunut vuoden ajan. Lapsen isä oli kertonut, että vaihtoehtoa ei ollut, sillä muuten lapsi söi jääkaapista herkut ja rikkoi tavaroita.

Kotikäynnillä pantiin merkille myös, että huoneessa, johon lapsi suljettiin tuntikausiksi, oli käytännössä ainoastaan parisänky. Sängyn patjat oli vuorattu jätesäkeillä ja maalarinteipillä, eikä sängyssä ollut vuodevaatteita tai lakanaa.

Sängyn molemmin puolin lattialle oli aseteltu likaiset patjat suojaamaan lasta putoamiselta. Perhetyöntekijän tekemän kirjauksen perusteella huoneessa ei ollut tämän lisäksi kuin vain muutama pehmolelu.

Lapsi otettiin vanhemmilta saman päivän aikana
Vierailulla merkille pantujen asioiden takia perheeseen tehtiin toinen käynti vielä saman päivän aikana. Tällä kertaa asialla oli sosiaalityöntekijä, joka kertoi vanhemmille, että lapsen telkeäminen huoneeseen on vastoin lakia ja lapsen etua.

Lastensuojelun asiakirjojen mukaan lapsen isä oli närkästynyt huomiosta ja todennut, että hän ei jaksa valvoa yhtä paljon kuin lapsi. Äiti oli puolestaan sanonut, että lapsi oli suljettu huoneeseen oman turvallisuutensa takia.

Kotikäynnillä päädyttiin siihen, että lapsi sijoitetaan toiseen perheeseen, ja kiireellisesti. Asiasta tehtiin myös rikosilmoitus.

Asia päätyi Kanta-Hämeen käräjäoikeuden puitavaksi syksyllä 2018. Tuomio tuli seuraavan vuoden alkupuolella.

Ei tarpeeksi liikuntaa tai ulkoilumahdollisuuksia
Oikeudessa saatiin selvitettyä, että virikkeettömään huoneeseen telkeämisen lisäksi vanhemmat laiminlöivät lasta muun muassa antamalla tälle liian vähän ja liian yksipuolista ruokaa. Kasvukäyrän mukaan lapsi oli ollut vanhempiensa luona asuessaan alipainoinen.

Lapsi ei myöskään saanut riittävästi liikuntaa tai mahdollisuuksia ulkoilla, eikä hänellä ollut juurikaan kavereita.

Lapsella oli puheen ja kielen kehityshäiriö, eivätkä vanhemmat olleet kuljettaneet lasta säännöllisesti puheterapiaan, vaikka heitä oli neuvolassa niin ohjeistettu.

Neuvolassa vanhemmat olivat itsekin kertoneet, ettei lapsen puheesta saa usein selvää. He eivät kuitenkaan olleet huolestuneita asiasta.

Neuvolassa oli pantu merkille myös, että lapsen kehityksessä oli kokonaisuudessaan viivettä. Perheelle oli suositeltu, että lasta vietäisiin leikkikerhoon tai päiväkotiin, mikä tukisi lapsen kehitystä. Vanhemmat olivat laiminlyöneet lapsesta huolehtimisen myös tältä osin.

Ongelmia elämänhallinnassa
Lasta oli jossain vaiheessa käytetty seurakunnan järjestämässä kerhossa. Käynnit olivat kuitenkin loppuneet sen jälkeen, kun kerhon ajankohta oli siirretty aamulle. Vanhemmat olivat keskenään sopineet, ettei kerhossa enää käytäisi, sillä sen ajankohta aamuyhdeksän ja yhdentoista välillä ei "luontevasti sopinut heidän arkeensa".

Lapsen äiti kertoi oikeudessa, että hänellä oli tapana herätä noihin aikoihin, ja ettei kerho olisi sopinut perheen päivärytmiin.

Vanhemmilla oli oikeuden asiakirjojen perusteella muitakin elämänhallintaan liittyviä ongelmia.

Oikeussalissa kirjallisina todisteina nähdyistä valokuvista kävi ilmi, että vaikka perheen asunto oli sinällään siisti, asunnossa oli runsaasti tyhjiä olutpakkauksia ja tölkkejä sekä tyhjiä ja täysiä viinapulloja.

Neuvolassa vanhemmista tehtyjen havaintojen perusteella kaksikolla oli päihdeongelma.

Vanhemmat kiistivät rikokset
Oikeudessa kuultiin tietysti myös vanhempia itseään. Heidän mukaansa laiminlyöntejä ei ollut tapahtunut. Kaksikko kiisti rikossyytteet.

Vanhempien kertomusten mukaan lapsen ravinnosta, liikunnasta ja muusta hyvinvoinnista huolehdittiin kuten kuuluikin.

Vanhemmat vetosivat muun muassa vähävaraisuuteensa. Lapsen heikkoa ravitsemusta selitettiin sillä, että perheen taloudellisesta tilanteesta johtuen ruoka ei kaikilta osin välttämättä ollut aina aivan suositusten mukaista. Niin ikään huone, johon lapsi teljettiin jopa 15 tunniksi vuorokaudessa, oli vanhempien mukaan "varustukseltaan tavanomainen" rahatilanne huomioon ottaen.

Kaksikko vetosi myös omaan kyvyttömyyteensä vanhempina. Vanhemmat kiistivät tarkoittaneensa aiheuttaa lapselleen haittaa tahallaan.

– Lisäksi asiassa on otettava huomioon * (äidin) ja * (isän) elämäntavat sekä kyky ja taito toimia lapsen kasvattajina, pariskunta vetosi vastatessaan syytteisiinsä.

– Taitamattomuus, ymmärtämättömyys ja tietämättömyys eivät voi muodostaa perustetta rangaistukselle pahoinpitelystä. Vanhemmalta ei voi vaatia enempää kuin mihin hän pystyy, kaksikon kirjallinen vastaus jatkui.

Huoneeseen telkeämisessä oli vanhempien mukaan puolestaan kyse "erehdyksestä".

He väittivät, etteivät tienneet, että lapsen sulkeminen yksin huoneeseen jopa 15 tunnin ajaksi joka päivä saattaisi olla vastoin lakia.

– Vanhempien menettely ei ole ollut tahallista, koska teon motiivina on ollut lapsen yöaikainen turvallisuus eivätkä vanhemmat tavallisina ihmisiä ole ymmärtäneet miten tiukka vapaudenriiston tunnusmerkistö nykyisin on. Lisäksi lapsi oli osannut avata oven potkaisemalla sitä lujasti eli hän oli halutessaan päässyt pois huoneestaan, vanhempien puolustus kuului.

Oikeus määräsi vankeutta
Oikeutta vanhempien selitykset eivät vakuuttaneet.

Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen seuraamus vanhempien teoista on vankeusrangaistus.

Oikeus piti vanhempien toimintaa hyvin moitittavana, sillä lapsi oli jo pelkästään ikänsä puolesta ollut täysin riippuvainen heistä. Lisäksi vanhemmat olivat oikeuden mukaan itsekin ymmärtäneet toimineensa väärin lapsen huoneeseen telkeämisen osalta. Tämän he olivat myöntäneet esitutkinnassa.

Vaikka vanhemmat olivat käräjäoikeudessa kertoneet, että lapsi oli lukittu huoneeseen yöksi ja päiväunien ajaksi oman turvallisuutensa takia, he olivat aiemmin esitutkinnassa antaneet ymmärtää, että kyse oli enemmänkin kyse heidän omasta mukavuudestaan.

Lapsen isä esimerkiksi kertoi, että oli aamulla päästänyt lapsen ulos suljetusta huoneesta vasta tehtyään aamutoimensa, eli käytyään vessassa, tupakoituaan ja juotuaan aamukahvit. Tämä siitä huolimatta, että lapsi olisi ollut huoneessa jo hereillä.

Käräjäoikeus määritteli sopivaksi rangaistuksen pituudeksi vuoden ja 2 kuukautta. Vankeus määrättiin ehdollisena. Oikeuden mukaan syytä ehdottoman vankeuden tuomitsemiselle ei ollut.

Lapsen tila koheni sijoituksessa
Lapselleen kaksikko määrättiin maksamaan 10 000 euron suuruiset korvaukset. Korvauksia määrättiin muun muassa lapselle aiheutuneesta kärsimyksestä.

Lapsen voinnista selvisi käräjillä, että tilanne oli mennyt parempaan suuntaan sijaisperheeseen muuton jälkeen. Asiasta kertoi sijaisperheen äiti, joka pääsi oikeudessa ääneen todistajana.

Nainen kertoi, että lapsi oli saapuessaan vilkas, iloinen ja nauravainen, mutta ei osannut leikkiä, laulaa lastenlauluja tai edes puhua kunnolla. Lapsi ei ollut tiennyt mitä pyörä, pulkka, Pikku Kakkonen tai suklaavanukas ovat. Hän ei tuntenut talon huoneiden nimiä eikä käsitteitä isä ja äiti.

Lapsi ei osannut myöskään piirtää tai käyttäytyä ruokapöydässä normaalisti. Karkit ja herkut olivat tälle täysin uusi asia.

Tunteita lapsi ei sijaisäidin mukaan näyttänyt pariin ensimmäiseen viikkoon lainkaan. Lapsi oli kuitenkin pelännyt yksin nukkumista, sillä lastenhuoneessa oli tämän mukaan samoja mörköjä kuin kotona. Lapsi oli halunnut nukkua vieressä ja varmistellut vielä yöllä, ettei häntä jätettäisi yksin. Vanhempiaan lapsi ei ikävöinyt, eikä halunnut kotilomalle näiden luokse.

Lapsen kehitys oli sijaisäidin mukaan lähtenyt eteenpäin, kun lapsi oli seurannut perheeseen kuuluneen toisen lapsen touhuja. Kehitys oli hänen mukaansa ollut sijaisperheessä valtavaa.

Myös oikeus totesi, että lapsen kehitys oli sijaisperheeseen sijoituksen aikana selkeän suotuisaa. Poika ei enää ollut yhtä selkeästi alipainoinen ja kehittyi myös kielellisesti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... at/7921576
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Miksi ehdotat romaneja tässä kohtaa? Eivätkö he ole sen verran yhteisöllisiä, että lapsi olisi saanut siinä menossa virikkeitä tai joku sukulainen olisi jopa voinut ottaa onnettoman lapsen hoitoonsa. Alkkiksia nuo ilmeisestikin ovat ja kehitysviiveinen ja vilkas lapsi tuli ikävästi vanhempien oman ajan tielle.
laakijavainaa
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: La Syys 10, 2016 6:19 pm

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja laakijavainaa »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... #gs.f4y0d9

Otsikko pistää jo silmään, Suomalaisvanhemmat
Isä syntynyt v. 59 äiti v. 90 hmmm... Kuulostaa maahanmuuttaja perheeltä.
Paikalla
Rousku
Jane Marple
Viestit: 1080
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja Rousku »

laakijavainaa kirjoitti: Ke Syys 09, 2020 9:21 pm Otsikko pistää jo silmään, Suomalaisvanhemmat
Isä syntynyt v. 59 äiti v. 90 hmmm... Kuulostaa maahanmuuttaja perheeltä.
Eihän noilla ole ikäeroa kuin kaksi vuotta enemmän kuin Salella rouvineen. Ja tuleepa mieleen muutamakin ihan kotimainen pariskunta, joilla enemmän ikäeroa.
Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1618
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

laakijavainaa kirjoitti: Ke Syys 09, 2020 9:21 pm https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... #gs.f4y0d9

Otsikko pistää jo silmään, Suomalaisvanhemmat
Isä syntynyt v. 59 äiti v. 90 hmmm... Kuulostaa maahanmuuttaja perheeltä.
Myös romaneilla on tuollaisen ikäeron perheitä. Itse veikkaan, että kyseessä ovat olleet joku rookeri ja sabina.

Toivottavasti lapsi pidetään sijoituksessa, ja jos tapaamisia biologisten "vanhempien" kanssa sallitaan, ne olisivat vain ja ainoastaan tiukasti valvottuja ja hyvin lyhyitä. Lyhyitä jo siksikin, että näillä niin sanotuilla vanhemmilla ei kuitenkaan sovi aikatauluihin tuntia pitemmät jutut. Eikä aamulla ennen yhdeksää, tupakointia ja kahvittelua. Sopivin aika ehkä klo 14-15?
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Mielestäni tämä kuvaa normi järkevää meininkiä,idiootit kannattaa poistaa kuvioista :wink:

Kirja persoonat toki ovat epäilyjjä aina ja iänkaiken
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
jekkumaisteri
Neuvoja-Jack
Viestit: 589
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:55 am

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

Toivottavasti tämä lapsi pysyy huostassa sillä ei tuollaisille vanhemmille voi lasta takaisin antaa rääkättäväksi
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Vanhemmat rääkkäsivät pikkulasta julmasti vuosikausia - noin vuosi ehdollista

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Vanhemmat pitivät pientä lasta yksin, nälässä ja teljettynä - vuodevaatteena teipattu jätesäkki

Tänään klo 21:54

Nälkiintynyt ja traumatisoitunut poika ei osannut juurikaan puhua tai leikkiä, kun sosiaaliviranomaiset pelastivat hänet ankeasta kotivankilasta.

Oikeus on tuominnut kantahämäläisen pariskunnan vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen pienen lapsensa vuosia jatkuneesta pahoinpitelystä sekä vapaudenriistosta.

Poika joutui vanhempiensa toistuvan kaltoinkohtelun uhriksi jo vuoden ikäisenä. Seuraukset olivat traagiset - lapsi nälkiintyi ja hänen psyykkinen ja motorinen kehityksensä jäivät pahasti jälkeen. Lapsi ei myöskään osannut nelivuotiaana juurikaan puhua. Hän ei edes tiennyt, mitä sanat ”isä” ja ”äiti” tarkoittavat.

Jätesäkki lakanana

Pienen pojan järkyttävä kohtalo paljastui neuvolan tehtyä asiasta lastensuojeluilmoituksen. Sosiaaliviranomaisten mentyä kotikäynnille selvisi, että lasta oli pidetty lukittuna omassa huoneessaan jopa 15 tuntia vuorokaudessa. Tätä oli jatkunut vuoden verran.

Ankean huoneen ovi oli teljetty laudalla yöksi ja lapsen päiväunien ajaksi. Huoneessa oli parisänky, jossa lakanoiden sijaan oli maalarinteipillä kiinnitetyt jätesäkit. Mitään vuodevaatteita ei sängyssä ollut. Lattialle oli laitettu likaiset patjat putoamissuojiksi.

Huoneessa oli kaksi pientä tyhjää kirjahyllyä. Muovisessa lelulaatikossa oli pehmoleluja, joiden päällä pari lastenkirjaa.

Missään muualla ei ollut mitään leluja tai lastenkirjoja. Sen sijaan keittiössä oli runsaasti tyhjiä olutpakkauksia ja -tölkkejä sekä viinipulloja. Olohuoneessa oli useita täysiä viinapulloja.

Sosiaaliviranomaiset ottivat lapsen mukaansa kiireellisesti sijoitettavaksi. Asiasta tehtiin myös rikosilmoitus poliisille.

Ilman läheisyyttä

Selvisi, että vanhemmat olivat laiminlyöneet lapsensa perushoidon lähes koko tämän elinajan.

Kaltoinkohtelu oli ollut paitsi fyysistä myös psyykkistä. Aktiivisena emotionaalisena kaltoinkohteluna pidettiin muun muassa lapsen sosiaalisten kontaktien rajoittamista, vähättelyä ja nöyryyttämistä.

Lapsella ei ollut ikätasoisia kavereita eikä häntä viety päiväkotiin tai muuhun hoitopaikkaan.

Passiivisena emotionaalisena kaltoinkohteluna pidettiin lämmön, läheisyyden ja hoivan rajoittamista. Esimerkiksi kotikäynnin yhteydessä äidillä ei huomattu mitään oma-aloitteista vuorovaikutusta lapseen.

Lasten oikeuspsykiatrian työryhmän arviossa todettiin, että lasta oli pidetty rajoittuneessa ympäristössä lähes kolmasosan elämästään. Asiantuntijoiden mukaan kaltoinkohtelu on lapselle psyykkisesti hankalampaa, kun kohtelu tulee omien vanhempien taholta.

Epäiltiin myös, että lapsi olisi altistunut tupakalle ja alkoholille jo äidin raskauden aikana.

Lapsen todettiin kärsivän aliravitsemuksesta. Fyysisen ja emotionaalisen kaltoinkohtelun johdosta hänen arvioitiin tarvitsevan pitkäaikaista kuntouttavaa sijoitusta ja psykoterapiaa.

Omat toimet ensin

Kuulusteluissa isä myönsi lapsen huoneen salpaamisen. Syynä oli hänen mukaansa se, että muutoin lapsi olisi syönyt herkut jääkaapista ja rikkonut tavaroita. Puolustellessaan ja selitellessään lukitsemista isä myös totesi, ettei hän jaksanut valvoa yhtä paljon kuin lapsensa.

Kun lapsi aamuisin oli koputtanut oveen päästäkseen ulos, häntä oli käsketty odottamaan vanhempien aamutoimien ajan. Puolen tunnin aamutoimiin kuului vessassa käynti, aamukahvit ja yhdessä tupakointi. Vasta sitten lauta otettiin pois oven edestä.

– Hän olisi sillä aikaa voinut tehdä vaikka mitä, äiti perusteli avaamisen viivyttämistä.

Vanhemmat kiistivät lapsensa laiminlyönnin. He väittivät huolehtineensa tämän ravinnosta ja liikunnasta niin kuin keskimääräiset vanhemmat yleensä huolehtivat. Heidän mukaansa taitamattomuus, ymmärtämättömyys ja tietämättömyys eivät voi muodostaa perustetta rangaistukselle pahoinpitelystä.

Vanhemmat esittivät, että he eivät olleet ymmärtäneet, että lapsen lukitseminen huoneeseen oli lainvastaista. He perustelivat asiaa tämän turvallisuudella.

Ei enää mörköpelkoa

Käräjäoikeus ei selityksiä uskonut. Sen mukaan oven telkeämisessä oli enemmänkin kyse vanhempien omasta mukavuudesta kuin lapsen turvallisuudesta. Oikeus katsoi, että vanhempien toiminta oli kaikkiaan ollut hyvin moitittavaa.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1959 syntyneen miehen ja vuonna 1990 syntyneen naisen paitsi ehdolliseen vankeuteen myös maksamaan lapselleen yhteensä 10 000 euron haitta- ja kärsimyskorvaukset.

Turun hovioikeus hylkäsi hiljattain vanhempien tekemän valituksen.

Rikokset tapahtuivat syksyn 2013 ja kevään 2017 välisenä aikana. Lapsi on sijaiskodissa toipunut ja kuntoutunut yllättävän hyvin. Myös hänen painonsa on noussut normaaliksi.

Lapsi on iloinen ja sosiaalinen. Hänen puheensa ja sanavarastonsa on kehittynyt nopeasti, eikä hän enää pelkää pimeässä mörköjä sängyn alla.

RISTO KUNNAS
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c64a ... b27b24c3dd

Ukko on kuusikymppinen ja akka ihan junnu.

Vittu mitä porukkaa.
????? ?? ??????.
Tukulti-Ninurta I
Hetty Wainthropp
Viestit: 488
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Re: Vanhemmat rääkkäsivät pikkulasta julmasti vuosikausia - noin vuosi ehdollista

Viesti Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I »

Mahtoiko olla hieman älyllisesti alentuneita? Toivottavasti muussa tapauksessa joutuisivat vankilaan ja saisivat siellä "maistaa omaa lääkettä".
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "
Avuton
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2020 7:26 am

Re: Vanhemmat rääkkäsivät pikkulasta julmasti vuosikausia - noin vuosi ehdollista

Viesti Kirjoittaja Avuton »

Hyi helvetti mitä ihmissaastaa. Hatunnosto neuvolan suuntaan, josta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Pojastahan olisi voinut tulla seuraava Vilja-Eerika, vaikkei tässä nyt varsinaista fyysistä väkivaltaa ainakaan vielä ole ilmeisesti ollut.
Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1618
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Vanhemmat rääkkäsivät pikkulasta julmasti vuosikausia - noin vuosi ehdollista

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Onko näitä näin räikeitä tapauksia ollut aina, mutta vasta nykyään pääsevät julkisuuteen? Vai ovatko nykyajan vanhemmat jostain syystä muuttuneet näin julmiksi?

Lapsen huono kohtelu (tässä kyseisessä tapauksessa suorastaan tolkutonta ja sadistista) osoittaa, ettei vanhemmilla ole minkäänlaista käsitystä lapsen tarpeista.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Don MC

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja Don MC »

Toivottavasti ehtoollinen tuomittiin ankarana.
Ei vittu...
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Vanhemmat laiminlöivät lastaan - ehdollista vankeutta, lapsi huostaanotettiin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Toivottavasti tämä pariskunta ymmärtää olla lisääntymättä yhdessä tai erikseen, pakkosterilisaatio olisi tarpeen näille saastoille, joita kiinnostaa vaan juominen.
Vastaa Viestiin