Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Kuudesluokkalaisen epäillään pahoinpidelleen 7-vuotiaan Jyväskylässä – isä kertoo kauhunhetkistä koulumatkalla

7-vuotiaan pojan isän mukaan pojat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Elias Kaskela

20:54

Kuudesluokkalaisen pojan epäillään pahoinpidelleen 7-vuotiaan pojan Jyväskylässä. Epäilty teko tapahtui perjantaina yhden ja kahden välillä päivällä.

Rikoskomisario Saara Asmundela Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että poliisi tutkii vastaavana aikana tapahtunutta pahoinpitelyä, jonka osalliset ovat alle 15-vuotiaita. Asmundela kertoo, että tapauksen osapuolten henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa.

Hän ei ota kantaa osallisten ikään sen tarkemmin. Hän ei myöskään halua tarkentaa sitä, missä päin Jyväskylää epäilty pahoinpitely on tapahtunut.

– En haluaisi sitä yksilöidä, ettei tietty koulu tai alue leimaudu. Keskustelu käy myös kuumana sosiaalisessa mediassa ja vanhempien ryhmissä, Asmundela sanoo.

Epäilty teko tapahtui koulumatkalla. 7-vuotiaan pojan isä kertoo, että poika oli lähtenyt kävelemään koulusta kotiin neljän pojan porukassa.

Kaksi vanhempaa poikaa ajoi pyörillä vastaan neljän pojan porukkaa.

Pojat ajoivat poikajoukon ohi, mutta kääntyivät sitten takaisin.

– He olivat kysyneet pojaltani, että haluatko tapella, pahoinpidellyn pojan isä kertoo.

Pojat eivät isän mukaan tunteneet toisiaan entuudestaan.

Toinen pojista tarttui kiinni 7-vuotiaaseen poikaan ja pahoinpiteli hänet.

– Sitä on kuvailtu minulle niin, että hän on heitellyt häntä.

Poika vietiin ambulanssilla sairaalaan. Hänen reisiluunsa murtui ja murtuman hoitaminen vaatii leikkauksen. Isä arvioi, että toipuminen vie kuukausia.

– Nyt vain toivotaan, että ei olisi mitään pysyvää vammaa. Henkiset vammat ovat varmasti pysyviä, mutta jospa fyysiset lähtisivät pois.

Teon jälkeen kuudesluokkalainen poika ja hänen seurassaan ollut poika poistuivat paikalta pyörillä.

Paikalle tuli vanhempi lapsi, joka jäi auttamaan 7-vuotiasta poikaa. Sen jälkeen yksi neljän pojan porukasta soitti äidilleen, joka vei pahoinpidellyn pojan kotiin. Kotoa pojalle soitettiin ambulanssi.

Pojan isä on äärimmäisen järkyttynyt tapauksesta.

– Tämä on yksi pahimmista asioista mitä meille voi käydä, että lapset eivät ole turvassa. Kaikki muut asiat tuntuvat toissijaisilta, jos lapset eivät voi turvallisesti kävellä koulusta kotiin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637479.html
????? ?? ??????.
Avatar
occopution
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:17 pm
Paikkakunta: NaurisMaa

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja occopution »

Mikäköhän koulu mahtaa olla kyseessä? Villi veikkaus; Kuokkala.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!
Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 973
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Villi veikkaus. Tekijä ulkomaalaistaustainen, jota lujaa mainostetaan "suomalaisena", kun on suomessa syntynyt. :roll:
Kaikella on aikansa.
Avatar
occopution
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:17 pm
Paikkakunta: NaurisMaa

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja occopution »

Kuokkalan Kekkolassa, kuten arvasinkin. BINGO! 9-vuotias hakattu sairaalakuntoon.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja poikani »

occopution kirjoitti: Ma Marras 23, 2020 11:03 pm Kuokkalan Kekkolassa, kuten arvasinkin. BINGO! 9-vuotias hakattu sairaalakuntoon.
Mikä tämä 9-vuotiaan tapaus on? Lähde?
????? ?? ??????.
Avatar
occopution
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:17 pm
Paikkakunta: NaurisMaa

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja occopution »

poikani kirjoitti: Ma Marras 23, 2020 11:08 pm
occopution kirjoitti: Ma Marras 23, 2020 11:03 pm Kuokkalan Kekkolassa, kuten arvasinkin. BINGO! 9-vuotias hakattu sairaalakuntoon.
Mikä tämä 9-vuotiaan tapaus on? Lähde?

Siis, sori, -7 vuotias. Kuokkalassa on hakattu joku koululainen sairaalakuntoon. Voi olla eri juttukin...mutta sopii ajankohdallisesti.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6673
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Tuolla on kuudesluokkalaisella varmaan rikollisen moottoripyöräkerhon liivit hakusessa, kun osoittaa tuollaista rohkeutta.

Syyskuun lopulta on Kekkolan tapaus, jossa 9-vuotiaan päälle käytiin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b7e ... 065f806e0b

1990-luvulta muistan tapauksen, jossa tokaluokkalainen tyttö oli mennyt kertomaan valvovalle opettajalle, kuinka vitos- tai
kutosluokkalainen poika oli välitunnin aikana polttanut tupakkaa. Mummo joutui siitä lähtien menemäänn lastenlastaan
kouluun vastaan, kun tämä sankari oli uhannut pieksää itseään neljä vuotta vanhemman lapsen.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Mietaa
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Pe Syys 11, 2020 3:08 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja Mietaa »

Nämä lapsethan voivat olla vaikka rinnakkaisluokilla koska... :x :oops:

Tiedon varmistanut poliisi ei taida tutkia kuitenkaan tapausta? Hänellä on ollut tutkittavana melkoisen HC-keissejä. Tässä muutama huom. (ylen, haulla löytyviä):

https://haku.yle.fi/?language=fi&uiLang ... +Asmundela
JailMind
Nikke Knakkertton
Viestit: 176
Liittynyt: To Syys 03, 2020 6:55 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja JailMind »

Kun taas kerran jo tekopaikankin sijaintia salaillaan, niin ei tarvitse arvailla mikä on oikea syy että salaillaan.
”Kun oppii tuntemaan pelon, tulee rohkeaksi ja oikea rohkeus on sitä, että oppii pitämään pelkonsa kurissa”.
Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Miten ei voi olla rikosoikeudellisesti vastuussa?
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Insattsgruppen kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 12:56 am Miten ei voi olla rikosoikeudellisesti vastuussa?
Alle 15-vuotias?
Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

PoliisimestariSisu kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 3:09 am
Insattsgruppen kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 12:56 am Miten ei voi olla rikosoikeudellisesti vastuussa?
Alle 15-vuotias?
Tosiaankin, laki on yksiselitteinen vaikkakin vastoin oikeustajua.
Alaikäinen on kuitenkin vastuussa teoistaan.
”Vaikka tekijä ei olisikaan rikosoikeudellisessa vastuussa, sovellettavaksi voivat tulla vahingonkorvausoikeudellinen sääntely ja lastensuojelulliset toimenpiteet.”
Jos tämä kakara pääsee täysin ilman toimenpiteitä niin se olisi ihmeellistä.
Avatar
occopution
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:17 pm
Paikkakunta: NaurisMaa

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja occopution »

Kuokkalan yhtenäiskoulun oppilaista/koulusta puhutaan... usealla Jyväskylän alueen keskusteluryhmällä. Myös Kuokkalan Lukkarinpuistossa oli lasten yksipuolista nyrkkihippaa harrastettu. Ulkopuolinen aikuinen kerkesi väliin.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6673
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

JailMind kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 12:37 am Kun taas kerran jo tekopaikankin sijaintia salaillaan, niin ei tarvitse arvailla mikä on oikea syy että salaillaan.
Mikähän tämä 'oikea syy' sitten on. Onko kenties kaikkein korkeimman totuuden vahvistama vielä?

Poliisi on aika tarkka tiedotuslinja silloin, kun mukana on alaikäisiä. Poliisi tuskin salailee mitään. Poliisihan tässä myöntää jotain, kun kysytään, eli tiedotuslinja on tosi tiukka.

Toki epäillä saa kaikenlaista, terve epäily on toivottavaakin, mutta epäily siitä että 'jotain tietoisesti salataa jonkin asian takia jostain' ei tee asiasta totta tai mitenkään vielä todista sitä, että asioita olisi jätetty kertomtta tai salattu.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
KZA
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ti Touko 12, 2015 8:33 pm
Paikkakunta: Kehä 3 ulkopuolella

Re: Jyväskylä: Kuudesluokkalainen pahoinpitelijä mursi 7-vuotiaalta reisiluun - ei rikosoikeudellisesti vastuussa

Viesti Kirjoittaja KZA »

On tuo nyt aikamoista meininkiä pitäny olla. Harvoin lapseltakaan reisiluu murtuu, on niitä tukevimpia luita ihmisellä. Mikäli ei ole mitään edesauttavaa sairautta...
Suattaaha se olla mut suattaa olla olemattakii...
Vastaa Viestiin