Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4192
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

IS:

Kaupasta tuoduista vääristä lihapullista kostoksi syömäkielto kämppä­kaverille – uhri kuihtui 40-kiloiseksi ja joutui hengen­vaaralliseen tilaan

Syytteen mukaan epäilty pakotti uhrin järjestämään hänelle rahaa.

SYYTTÄJÄ vaatii neljän vuoden vankeustuomiota 25-vuotiaalle miehelle, jota epäillään asuintoverinsa törkeästä pahoinpitelystä.

Uhri oli hoitoon toimitettaessa henkihieverissä saatuaan vakavia vammoja, joista seurasi muun muassa munuaisten ja maksan vajaatoiminta. Hänen toinen silmänsä oli sokeutunut ja molemmista kyljistä oli murtunut useita kylkiluita.

Sairaalahoitoon päästyään 24-vuotias uhri oli laihtunut ja painoi noin 40 kiloa, kun vuotta aiemmin hän oli ollut pikemminkin tanakka kuin langanlaiha.

Uhrin kertomuksen mukaan syy elopainon rajuun putoamiseen oli syömäkielto, jonka syytetty oli määrännyt ja hän saattoi olla jopa kolme päivää ilman ruoanmuruakaan. Pitkän sairaalahoidon jälkeen mies oli useita kuukausia kuntoutusjaksolla.

Juttu käsiteltiin maanantaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

PAHOINPITELYYN osallisena epäiltiin myös syytetyn isää ja häntä on kuultu teosta. Isä kuoli ennen kuin juttu eteni käräjäsaliin. Oikeudenkäynnissä hänen kertomuksensa kuultiin todisteena. Syytteessä kuvattu teko ajoittuu vuoden 2018 maaliskuun ja lokakuun väliselle ajalle ja se tapahtui Asikkalassa.

Syyttäjän mukaan uhri sai hengenvaaralliset vammat pahoinpitelyn seurauksena. Teko on tehty erittäin julmalla ja raa’alla tavalla. Pahoinpitelyssä oli käytetty tekovälineitä useita kertoja ja uhrille aiheutettiin syytteen mukaan kipua, kuolemanpelkoa ja kärsimystä.

Miestä syytetään myös pakottamisesta, joka ajoittuu vuoden mittaiselle jaksolle lokakuusta 2017 alkaen.
SYYTTEEN mukaan epäilty pakotti väkivaltaa ja uhkauksia käyttäen uhrinsa useilla eri kerroilla järjestämään hänelle rahaa. Uhri hankki rahaa myös sukulaisiltaan ja siirsi ne syytetylle ja tämän isälle. Hän oli pakotettu antamaan myös pankkikorttinsa tunnuksineen syytetyn käyttöön.

Syytetty uhkasi uhriaan myös moottoripyöräjengiläisillä ja uhrin perheen tappamisella. Seurauksena oli, että uhri järjesti syytetylle ja toiselle epäillylle yli 10 000 euroa, josta 4 000 euroa oli automaattinostoja.

Syytetty myönsi hyvin vähän syytteessä mainituista julmuuksista. Hänen veljeään ja siskoaan kuultiin todistajina. He olivat nähneet, kun syytetty löi uhria kahdesti nyrkillä. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että kyse oli ollut vain yhdestä läpsäisystä.

Miehet asuivat yhdessä ja he olivat toistensa parhaat kaverit. Aluksi kaikki oli mennyt hyvin, mutta pian tilanne muuttui. Ennen kimppakämppään muuttamista he olivat tunteneet toisensa pari vuotta. Syy yhteisasumiseen oli taloudellinen, sillä kumpikin sai muun muassa toimeentulotukea.

ESITUTKINTAKERTOMUKSESTA käy ilmi, että uhri oli joutunut alisteiseen tilanteeseen ja hänet oli nujerrettu henkisesti. Hänellä ei ollut ystäviä ja yhteydenpito vanhempiin ja isoäitiin oli hankaloitunut.

Uhri joutui hoitamaan monet yhteiset asiat. Kämppäkaveri antoi määräyksiä kaupassa käyntiin ja antoi listan, mitä ruokaa pitää tuoda. Jos lihapullat eivät olleet sitä mitä oli tilattu, joutui uhri muutamaksi päiväksi syömäkieltoon ja jos hän kiellon aikana kävi mummolassa, niin hän ei uskaltanut syödä sielläkään, koska pelkäsi jäävänsä kiinni.

Pitkän pahoinpitelyjakson aikana uhri kävi hoidattamassa vammojaan Asikkalan terveyskeskuksessa neljä kertaa. Hän antoi siellä kertomuksia, joiden mukaan joku oli pahoinpidellyt hänet ravintolassa.

Syytetty oli ollut mukana terveyskeskuksessa vahtimassa ja odotteli aulassa. Jossain vaiheessa terveyskeskuksessa oli kuitenkin epäilty miehen kertomuksia. Oikeudessa uhri kuitenkin kertoi, että vammat oli aiheuttanut syytetty.

Poliisitutkintaan juttu päätyi, kun syytetty lopulta itse soitti uhrille apua. Hän oli jutun alkuvaiheessa muutaman päivän vangittuna.

Käräjäoikeus sai jutun käsiteltyä maanantaina maratonistunnossa. Tuomio jutussa annetaan myöhemmin.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007668984.html

Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Krum »

Kaikenlaista se eineslihapulla elättää.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Taitaa mennä kanttihousu ja lekeerikenkä kategoriaan, myös siisti villatakki on mahdollinen.

Derby
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: Ke Huhti 16, 2014 4:32 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Derby »

Tiukkameno kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 2:30 pm
Taitaa mennä kanttihousu ja lekeerikenkä kategoriaan, myös siisti villatakki on mahdollinen.
Mihin muuten on kadonneet West-takit katukuvasta?
Työttömyystilastot kaunistuu
Kun yksi raudoissa, toinen laudoissa poistuu

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4192
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Tiukkameno kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 2:30 pm
Taitaa mennä kanttihousu ja lekeerikenkä kategoriaan, myös siisti villatakki on mahdollinen.
Lakerikengät ja prätkäjengeillä uhkailu ei ehkä oikein istu samaan kanoottiin, mutta mahdollista toki.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja poikani »

Pahoinpitelijän veli ja sisko todistivat, että nyrkkiä oli käytetty? Ohhoh.

Pahoinpitelijän isälle oli siirretty rahaa. Oliko hän tietoinen näistä hämäräpuuhista tai aavisteliko edes? Tietysti selityksenä saattoi olla toimeentulotukikikkailu.

Miten kahden vuoden tuttavuus saa aikaan "parhaat kaverit"? Uhri taisi olla yksinäinen, mutta ehkä tämä kusipää myöskin.
????? ?? ??????.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja meitzi »

poikani kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 7:35 pm
Miten kahden vuoden tuttavuus saa aikaan "parhaat kaverit"
Jos "paras kaveri" onkin tässä tapauksessa synonyymi parisuhteesta, mutta ei olla tultu vielä kaapista.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Jorkos
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Su Joulu 06, 2020 6:06 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Jorkos »

meitzi kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 9:24 pm
poikani kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 7:35 pm
Miten kahden vuoden tuttavuus saa aikaan "parhaat kaverit"
Jos "paras kaveri" onkin tässä tapauksessa synonyymi parisuhteesta, mutta ei olla tultu vielä kaapista.
Eiköhän kyseessä ole ollut ihan pelkkä kädenvääntö.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Jorkos kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 9:26 pm
Eiköhän kyseessä ole ollut ihan pelkkä kädenvääntö.
Kädenvääntö? Mistä?
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Jorkos
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Su Joulu 06, 2020 6:06 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Jorkos »

meitzi kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 9:46 pm
Kädenvääntö? Mistä?
https://youtu.be/-ZOJGnBmIUI tähän viittasin. 😎

Tovi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 22, 2015 12:18 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Tovi »

Että syytetty oli oikein muutaman päivän vangittuna jutun alussa. Varmaan ku ne vähennetään tuomiosta, niin montaa päivää lusittavaakaan ei ole jäljellä.
No jotenkinhan heikommassa asemassa tuo uhri on ollut, ehkä "hidas" tai huumeilla sellaiseksi itsensä aikaan saanut.

JammuSetä

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Derby kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 2:39 pm
Tiukkameno kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 2:30 pm
Taitaa mennä kanttihousu ja lekeerikenkä kategoriaan, myös siisti villatakki on mahdollinen.
Mihin muuten on kadonneet West-takit katukuvasta?
HellyHansenia näkyvät käyttävän.

Minfottava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Su Elo 25, 2019 8:56 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja Minfottava »

Skloddi kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 3:23 pm
Tiukkameno kirjoitti:
Ti Joulu 08, 2020 2:30 pm
Taitaa mennä kanttihousu ja lekeerikenkä kategoriaan, myös siisti villatakki on mahdollinen.
Lakerikengät ja prätkäjengeillä uhkailu ei ehkä oikein istu samaan kanoottiin, mutta mahdollista toki.
Jaa, mulle annettu tiedoksi että ei siellä enää muita olekkaan, kuin whitetrashia ja muita soldiereita, muutamalla acab-läskipäällä vahvistettuna, tarinoitahan nämä vaan on ja yksittäistapauksia.. Niin ja taitaa mennä jo johonkin muuhun säikeeseen(JR-toiminta :roll: ) mutta ilmeisesti kaiken maailman mulattiprätkähiiriäkin on noussut piirretyistä youtubevideoihin saakka.

Ja nyt ei puhuttu tavan motoristeista vaan värillisiä kannattavista liivileeveistä.

Itse vedän stetsonista että ehtoja romaneja, paitsi uhri, vartti ehkä sekin..

semiconcious
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Loka 18, 2018 2:27 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja semiconcious »

Tää on kyllä friikki keissi. Minkälainen riippuvuussuhde tässä voi olla taustalla vaikuttamassa?

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Asikkala: Kämppis kidutti ja kuihdutti "parhaan ystävänsä" 40 kiloiseksi

Viesti Kirjoittaja janita »

Onko jossain vahvistusta, että olisivat romaneja, vai onko ihan palstalaisten omaa spekua? Aika outoa, jos romanimiehet asuisivat kämppiksinä.

Vastaa Viestiin