Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Sipilän ongelma oli lähteä valehtelemaan ja liioittelemaan julkisesti tämä tilanne pahemmaksi kuin se todellisuudessa olikaan.

On totta että tilanteessa oli pientä huutelua ja kanssakäymistä epäilyn toimesta, mutta Sipilä kuvaili tilanteen rajummaksi pahoinpitelyksi kuin se todellisuudessa oli lähinnä tönäisy.

Tämän takia eduskunnan turvallisuuspäällikkö sai potkut, koska ei kestänyt enää Sipilän valehtelua ja halusi kertoa näkemänsä videonauhan perusteella mitä oikeasti tapahtui.

Tähän liittyy myös sellainen poliittinen varjotaistelu, kun pitkään oli puhetta epämääräisestä vihapuheesta ja miten kohta on poliitikot hyökkäyksen kohteena. Mitään hyökkäyksiä ei tapahtunut ja kaikki tapaukset osoittautuivat vähäisiksi. Väkisin tuotiin esiin Soinin kohtaama pieni muovipullokohtaus ja Sipilän valehtelucase. Samaan aikaan valtamediassa oltiin pitkään hiljaa Antifan tekemästä uhkailuhyökkäyksestä Jussi Halla-ahoa ja aiemmasta Laura Huhtasaaren ikkunoiden rikkomisesta.

Tilanteeseen liittyy myös osuvasti eräs äärivasemmistolainen tubettaja, joka kertoi hallituksen tilaamasta vihapuheselvityksestä, jossa oliko 95-%:a kaikesta vihapuheesta tuli nuorison suosimalta Ylilauta-foorumilta. Mutta Ylilaudan ei tiedetä liittyvän yhteenkään oikeaan rikokseen Suomessa, kun samaan aikaan tämä äärivasemmistolaiben tubettaja on itse syyllistynyt törkeään kovempaan poliittiseen väkivaltaan.

Koko vihapuhekeskustelu ja nämä poliittiset hyökkäykset ovat lähinnä isoa kusetusta, jossa ainoa merkitys on oletetun uhrin ja tekijän poliittisella taustalla.

On se myös hyvin kummallista, että entistä Vasemmistoliiton tappouhkauksissa kunnostautunutta aluepäälikköä Turun alueelta ja Li Anderssonin hyvää toveria Misha Dellingeriä ei saada oikeuteen, kun valkunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei näe tappouhkauksia kummoisena rikoksena, kun ne tulevat hallituspuolueen poliittisilta toimijoilta.
Liitteet
kuvituskuvaSipila.jpg
kuvituskuvaSipila.jpg (235.2 KiB) Katsottu 1445 kertaa

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Netflixer kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 4:32 pm
strömmingen kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 2:58 pm
Papa Legba kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 12:31 pm
On selvä asia että kansanedustajaan ei pidä koskea, etenkään aggressiivisesti. Tässä tapauksessa Sipilä uhriutuu mutta politiikkahan on teatteria. Sipilälle toivoisi moni kalsaa karmaa.
Ei pidä, ei. Kansanedustajaa kohtaan hyökkäävä ihminen ei hyökkää ihmistä vaan instituutiota vastaan. Tällasiin täytyy puuttua hyvin matalalla kynnyksellä. Varsinaista idiotismia on ymmärtää tuota tönijää. Tyyppihän on pässi joka pitäis kuohita.

Sen verran oikaisen, että ennemmin sinunkaltaisesi vellipöksy tulisi kuohita.
Juha Sipilä kertoi alunperin henkilön hyökänneen hänen päälleen nyrkein. Kertoi saaneensa ihan kunnolla köniinsä. Tapauksen papereita nähneenä, tein havainnon, että Sipilä ei käynyt lääkärissä tutkituttamassa vammojaan. Video osoittaa, että häntä hieman tuupattiin selästä. Sipilä on silminnäkijöiden kuullen huutanut videon medialle antaanelle, ”sinä paska saat potkut ja maksat kalliisti tästä!’
Kuinkas kävi? No, heppu sai kenkää heppoisin perustein. Sipilä on jälkeenpäin soittanut hänelle ja ilkkunut lisää.

Sellaisia nuo haistapaskan-lestapossunperkeleet on.
Tuo on merkittävä havainto, jos ei käynyt lääkärissä. Koska kaikissa normaaleissa pahoinpitelyissä pitää tietenkin tutkia vammat. Eihän niitä voi pelkästään silmämääräisesti arvioida.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Amnestia kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 11:55 am
Teko oli törkeä, kansanedustajan kimppuun Eduskuntatalon nurkilla keskellä päivää. Jokainen voi miettiä kuinka tärkeä arvo on demokratia.

Ei kuitenkaan eletä missään 1930-luvun Saksassa Valtiopäivävaalien alla, tai nykypäivän Venäjällä, jossa oppositiopoliitikon henki on löysässä.


Kovin oli hiljaista silloin kun Antifa-jengi meni uhkailemaan Jussi Halla-ahoa tai Laura Huhtasaaren kodin ikkunat rikottiin.

Sipilä on hallituspoliitikko.

Paljon enemmän juttua riitti muista kusetuksista, kuten tästä Sipilän casesta, jonka tutki eduskunnan turvallisuuspäällikkö ja sai potkut sen takia, koska huomasi miten räikeästi julkisuudessa valehdeltiin tapauksesta.
Tavallaan ymmärrän että rehellinen suomalainen turvallisuusalan ammattilainen ei voi olla aina täysin hiljaa, jos hallituspoliitikko valehtelee ummet ja lammet julkisuudessa.
Samasta syystä video- ja aihetodisteet ovat niin tärkeitä.
Amnestia kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 11:55 am
Mitäköhän täällä teon puolustelijat olisivat sanoneet, jos kohteena olisi ollut hentoinen Mestari-Jussi pyöränsä päällä? Sitten olisi toki ollut täysin eri asia. Toki kyseessä on täysin teoreettinen kysymys, eikai persumies mestarin päälle kävisi.
Ensinnäkin tämän teon tekijän ei katsota mitenkään liittyvän perussuomalaisiin.
Toisekseen tässä ei ole kiistetty välikohtauksen olemassaoloa, vaan miten siitä valehdeltiin julkisuuteen Sipilän toimesta. Jos Sipilä olisi rehellisemmin kertonut tilanteesta, niin aiheeseen olisi suhtauduttu oikeammin.

Kerroin myös miten julkisuudessa aiempi Antifajengin uhkailtu ohitettiin olankohautuksella, vaikka esimerkiksi Suomen nykyhallituksessa on tunnetun terroristijärjestö Antifan kannattajia ja julkisia tukijoita, jotka ovat olleet mukana oikeissa pahoinpitelytapahtumissa vähintään tukien toimintaa.

riihitonttu
Martin Beck
Viestit: 818
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:48 pm
Sipilä on hallituspoliitikko.
Ei Sipilä ole tällä hetkellä tai ollut teon aikaan hallituspoliitikko (eli ministeri) vaan ihan kansanedustaja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tonttu
Tontut on kuvattu hyväntahtoisiksi olennoiksi.
Riihitonttu
Riihitonttu korjasi ihmisen tekemät virheet
https://www.youtube.com/watch?v=V8xb5uywGsY

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

riihitonttu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:55 pm
holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:48 pm
Sipilä on hallituspoliitikko.
Ei Sipilä ole tällä hetkellä tai ollut teon aikaan hallituspoliitikko (eli ministeri) vaan ihan kansanedustaja.
On hallituspuolueet ja oppositiopuolueet. Keskusta on hallituspuolue. Hallituspuolue keskustan kansanedustaja.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

strömmingen kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 2:46 pm
On Anoi Kaa kirjoitti:
To Huhti 22, 2021 5:53 pm
... väkivaltaa suojatiellä kokeneesta Juhasta on nyt teetetty hologrammi, että hän olisi päässyt puhujaksi suviseuroille, mutta ne on taaskin peruttu, ...
Tämähän on hämmentävä uutinen että suviseuroissa avataan puhemahdollisuus liikkeen ulkopuolisille puhujille. ...
Uhrista teetetty holo(kausti)grammi on tietysti Juhnu 2.0, joka tietysti FullHD:na kelpaa suviseuroille, mutta ei enää rauhan sanalaisten suvijuhlille. On se vain rankkaa perhana.

Sipilästä sen verran, että pidin hepusta Suomen johdossa. Hänellä oli sentään selkeä suunta ja sai taloutta kohennettua, vaikka tyyli olikin turhan hätäinen tällaisen massiivisen sosialistivaltion hallinnolle.

Asiaa ei auttanut lainkaan se, että Suomen valtamedia reagoi Sipilään täysin epäreilusti ja ero oli huikea verrattuna vaikkapa tamppooniryhmään Suomen johdossa. Media meni samanlaiseen shokkiin kuin Trumpin ja UK-Johnsonin astuessa johtoon, joista jälkimmäinen taas meni itse pilalle koronasta ja antoi tunteelle vallan, sulki koko helvetin maan lukkojen taakse (UK lockdown, en puhu siis Brexitistä, mikä taas oli loistava asia, niin saivat vähän muslimivirtaa kuriin ja päätäntävaltaa takaisin).
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

riihitonttu
Martin Beck
Viestit: 818
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:59 pm
riihitonttu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:55 pm
holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:48 pm
Sipilä on hallituspoliitikko.
Ei Sipilä ole tällä hetkellä tai ollut teon aikaan hallituspoliitikko (eli ministeri) vaan ihan kansanedustaja.
On hallituspuolueet ja oppositiopuolueet. Keskusta on hallituspuolue. Hallituspuolue keskustan kansanedustaja.
On toki hallituksessa olevan puolueen kansanedustaja, mutta Sipilä ei siitä huolimatta kuulu hallitukseen. Yksiselitteisesti on virheellistä sanoa Sipilää hallituspoliitikoksi nykyisessä roolissaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tonttu
Tontut on kuvattu hyväntahtoisiksi olennoiksi.
Riihitonttu
Riihitonttu korjasi ihmisen tekemät virheet
https://www.youtube.com/watch?v=V8xb5uywGsY

Amnestia
Theo Kojak
Viestit: 1109
Liittynyt: Ma Touko 04, 2020 8:34 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Amnestia »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:48 pm
Kovin oli hiljaista silloin kun Antifa-jengi meni uhkailemaan Jussi Halla-ahoa tai Laura Huhtasaaren kodin ikkunat rikottiin.
Kerro toki milloin Antifa-jengi oli lyönyt Pula-ahoa niskaan. Tai mitään todisteita siitä, että Laura Huhtasaaren ikkunat rikkoi ulkopuolinen, eikä esimerkiksi aviomies kännissä.

Mikä se "antifa" sitten onkaan? Onko se tälläinen "Antifa kylvää tuhoa ja kuolemaa suomalaisissa kaupungeissa" -keissi?

Huvittavaa myös luulla, että täällä kirjoittavilla olisi mitään yhteyksiä tai sympatioita jotakin Antifaa kohtaan. Antifahan on äärioikeiston Venäjä ensin -roskasakin kanssa kiivaimpia Venäjän puolustelijoita.

Ettei vain olisi käynyt niin, että peräkammarin poijaat elävät omassa kuplassaan, jossa on "me" ja sitten on "punavihreät vassari-antifat".

annaanna

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:48 pm
...

Kovin oli hiljaista silloin kun Antifa-jengi meni uhkailemaan Jussi Halla-ahoa tai Laura Huhtasaaren kodin ikkunat rikottiin.
Tuosta ensimmäiseksi mainitsemastasi tapauksesta eli "antifajengin" saamasta uhkailutuomiosta en ole koskaan kuullutkaan. Perustuiko tuomio tai syytös Halla-ahon tekemään henkilötunnistukseen? Vai miten tunnistettiin uhkailijat?

Toisesta tapauksesta yrität vääntää poliittista attentaattia :D. Totuus on tietenkin todella kaukana siitä, mutta mitäpä siitä välittää henkilö, joka pyrkii vain sotkemaan ketjua viemällä huomion epäolennaisiin ja epätosiin tapahtumiin ja tosiasioihin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sat ... #gs.atsf5v

-"Poliisi kertoo Satakunnan kansalle selvittäneensä suurta huomiota vuoden 2017 lopulla sattuneen Laura Huhtasaaren Porin-kodin ikkunoiden rikkomistapauksen jo vuonna 2018. Lehti kertoo, että tekijät osoittautuivat lapsiksi."

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Ylekin lähtenyt iltapäivä-tabloidien linjalle ylidramaattisissa klikkiotsikoissa:
https://yle.fi/uutiset/3-12087303
Ex-pääministerin pahoinpitelijälle ankara sakkorangaistus käräjäoikeudessa – Juha Sipilä: lyöjä sanoi, että "nyt tulee oikein kunnolla turpiin"

Entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) joutui hyökkäyksen kohteeksi eduskuntatalon lähellä tammikuussa. Oikeus katsoo, että hyökkäyksen motiivi oli Sipilän yhteiskunnallinen asema eikä tällaiselle toiminnalle ole sijaa Suomessa.
Sitten kuitenkin:
– Käräjäoikeus katsoi, että tässä tapauksessa ei ollut kyse lievästä pahoinpitelystä, vaikka tämä vammojen vakavuus olisi voinut siihen viitata.
Aika erikoista pohdintaa käräjäoikeudelta.

Tässä tapauksessa myös edelliset tuomiot ankaroittivat tuomiota, päinvastoin kuin lähes kaikissa muissa tapauksissa, joissa edelliset tuomiot tai muut rikokset alentavat tuomiota ns. "paljousalennus":
Rangaistusta ankaroitti myös se, että miehellä oli kontollaan tuomiota aikaisemmista rikoksista.
Jotenkin nämä Suomen oikeuksien logiikka on varsin kummallista.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1962
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Kuten oikeus on todennut, pahoinpitely on tapahtunut. Todistajan kertomus ,( siis henkilö, jonka kanssa oli Sipilällä puhelinyhteys ) myös on todistuksellaan vahvistanut sen ja myös sen syytetyn nyrkin käytön.
Jo aiemmin täällä kirjoitin näkemykseni Sipilän horjahtamisesta, että vaikuttaisi nimenomaan lyönnistä olevan kysymys.

Ymmärrän myös niiden vitutuksen, jotka täällä ovat vääntäneet tästä omia päätelmiään.
Kun kerran olette sen näkemyksen tänne kirjoittaneet, ei tartte enää ruveta toistamaan sitä 😃

Antsa
Poliisikoira Rex
Viestit: 282
Liittynyt: To Huhti 24, 2008 2:34 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Antsa »

Kansanedustajalla tietenkin pitää olla koskemattomuus, kuten kyllä kaikilla muillakin ihmisillä. Teko oli lievä ja ehkä sitä tuomiota voi sitten koventaa kun kohteena kansanedustaja. Normaali ihminen olisi varmaan mulkaissut perään, kihissyt pari perkelettä ja jatkanut matkaa.

Suurempi ongelma tässäkin tapauksessa poliitikon valehtelu, kusetus ja kusipäisyys kun vielä järjesti potkut henkilölle joka oli rehellinen. No kuvaa varmaan aika hyvin Sipilää ja aika montaa muutakin poliitikkoa. Kusettajia ja ihmisjätteitä suurin osa.

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1962
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Sipilä on kertonut asian, juuri mitä oli tapahtunut, sen myös oikeus totesi.
Sen sijaan potkut saanut valehteli kuukauden verran eduskunnan kansliatoimikunnalle ja se pääasiassa aiheutti potkut.
Savolahan on valittanut tästä ja on hyvä että toinenkin oikeustaho tekee päätöksen.

Netflixer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: La Maalis 24, 2018 7:34 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Netflixer »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 5:37 pm
Netflixer kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 4:32 pm
strömmingen kirjoitti:
Ti Syys 07, 2021 2:58 pm

Ei pidä, ei. Kansanedustajaa kohtaan hyökkäävä ihminen ei hyökkää ihmistä vaan instituutiota vastaan. Tällasiin täytyy puuttua hyvin matalalla kynnyksellä. Varsinaista idiotismia on ymmärtää tuota tönijää. Tyyppihän on pässi joka pitäis kuohita.
Sen verran oikaisen, että ennemmin sinunkaltaisesi vellipöksy tulisi kuohita.
Juha Sipilä kertoi alunperin henkilön hyökänneen hänen päälleen nyrkein. Kertoi saaneensa ihan kunnolla köniinsä. Tapauksen papereita nähneenä, tein havainnon, että Sipilä ei käynyt lääkärissä tutkituttamassa vammojaan. Video osoittaa, että häntä hieman tuupattiin selästä. Sipilä on silminnäkijöiden kuullen huutanut videon medialle antaanelle, ”sinä paska saat potkut ja maksat kalliisti tästä!’
Kuinkas kävi? No, heppu sai kenkää heppoisin perustein. Sipilä on jälkeenpäin soittanut hänelle ja ilkkunut lisää.
Tuo on merkittävä havainto, jos ei käynyt lääkärissä. Koska kaikissa normaaleissa pahoinpitelyissä pitää tietenkin tutkia vammat. Eihän niitä voi pelkästään silmämääräisesti arvioida.
Tämä lääkärissä käymättömyys tuli esille myös uutisoinneissa oikeudenkäynnistä.
Nergin mielestä ei ole syytä huolestua siitä minkälaisia henkilöitä Suomeen tulee, sillä jokainen henkilö tiedetään. Lisäksi he ovat todellisia aarteita.

BLM Burn Loot Murder

Amnestia
Theo Kojak
Viestit: 1109
Liittynyt: Ma Touko 04, 2020 8:34 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Amnestia »

Lääkärissäkäymättömyys olisi säädettävä rangaistavaksi. Ehkä kuolemanrangaistustakin pitäisi harkita. Keskustelun perusteella lääkärissäkäymättömyys on huomattavasti vakavampi rikos, kuin kansanedustajan kimppuun käyminen kadulla.

Vastaa Viestiin