Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kuin salama kirkkaalta taivaalta tulleet ja siinneet taksiraiskaukset ovat muuten yhteispohjoismainen tapa, jopa kulttuurista voinee jo puhua? Näin sitä juntteja rikastetaan, ins allah! Samoin on yhteispohjoismaista taksiraiskausten uutisointi. Aluksi mallia näyttää Ruåttin yle, SVT, josta nimimerkki SYLWAR imee ruotsin uutisensa ja kertoo meille, että kaikki on sielläpäin niin kunnollista, mutta Suomessa kymenlaaksossa vedetään piriä ja mustalaisillakin on upouudet (varastetut) aseet.

SVT kertoo, että kolmikymppinen taksikuski vaani yksinäisiä naisia Uddevallassa syksyllä 2019, joita ensin kyyditsi, sitten raiskasi. Raiskauksen jälkeen taksikuski oli tarjonnut maksua seksistä (eli oli pitänyt ruottinlikkoja aivan huorina, vaikka uutinen ei tätä suoraan sanokaan).
Ei mitään mainintaa mistään muusta, vaikka lukija saattaa uutisen luettuaan ehkä vainutakin, ettei sarjaraiskaajana tehtäväänsä kaikista hädänalaisimpana Ruotsissa suorittavana chafööriraiskurina toiminutkaan Olle tai Pelle?
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/ ... lt-efterat

FriaTider avaa juttua:
30-vuotias irakilainen oli toiminut samalla tavalla eli raiskannut/seksihäirinnyt asiakkaitaan asemaansa taksikuskina hyväksikäyttäen useita kertoja, jolloin raiskauksia ja niihin liittyviä rikoksia oli voitu pitää suunnitelmallisina. Työsuhdetta oli käytetty luottamuksen saamiseen, sillä asiakkaat olivat luottaneet kyydin olevan turvallinen.

Yksi uhri kertoi, että irakki alkoi heti kysyä naiselta, onko hänellä poikaystävää, ja selitti, että hän voisi olla naisen poikaystävä. Hän sanoi myös, että hän oli kaunis. Nainen oli jossain vaiheessa nukahtanut. Kun hän heräsi, taksi oli pysäköity hänen kodinsa ulkopuolelle ja irakkitaksinkuljettaja makasi hänen istuimellaan ja raiskasi hänet imien samalla hänen rintojaan. Nainen repi itsensä irti, löi irakkia korvaan ja käski lopettaa.

:!: EI KANNATTANE sitten luottaa ja jopa nukahtaa, kun taksissa on tällainen kortti :?: :
Uddevallan sarjaraiskaaja ajeli vähän taksia syksyllä 2019 - pikku loma ja päässee ajelemaan vielä syksyyn 2029.jpg
Uddevallan sarjaraiskaaja ajeli vähän taksia syksyllä 2019 - pikku loma ja päässee ajelemaan vielä syksyyn 2029.jpg (33.48 KiB) Katsottu 2677 kertaa
Oikeudessakin vedettiin ilahduttavasti yhteispohjanmaalaista linjaa:
Huolimatta siitä, että mies oli Irakin kansalainen, ei siis ole Ruotsin kansalaisuutta, ei osoitetta Ruotsissa, kamarisyyttäjä Robert Beckard päätti olla edes vaatimatta karkottamista ja irakki sai lopulta pienimmän mahdollisen rangaistuksen raiskauksesta ja kahdesta seksuaalisista häirinnästä, mikä Ruotsissa tarkoittaa kaksi vuotta vankeutta. Suomessa ei perusmuotoisella raiskuulla ja häirinnällä saa kuin ehdollista, joten tässä täytyy Ruotsin muuttaa ankaraa käytäntöään, niin saadaan pidettyä taksikuskit töissä - ei lomalla valtionhotelleissa!

Ruotsin vankeuskäytännöstä ja alennuksista en ole selvillä muuten kuin jutussa mainitaan tuomioista otettavan automaatilla 2/3 pois, mikä tarkoittanee tässä lopulta vuoden ja 4 kuukauden istumista?

https://www.friatider.se/taxichauffor-v ... talt-resan

Tästäkin nähdään, että yhteistyössä ovat niin valtio (matujen haalinta ja hyysäys), työnantajat (epäkelpojen haalinta), media (valkopesu uutisissa, ettei vaaraa tiedosteta) ja oikeuslaitos (kevyet tuomiot ja karkotusten välttely viimeiseen asti, jotta saadaan pidettyä rikastukset tulilla ikuisesti).
Viimeksi muokannut On Anoi Kaa, To Helmi 04, 2021 7:34 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Karhere »

Doctor Lecter kirjoitti:
To Helmi 04, 2021 6:08 pm
Slaikka kirjoitti:
To Helmi 04, 2021 5:55 pm
Näissä taksikuskien rikoksissa ja raiskauksissa peruselementit samat. Tumma orvaskesi ja uskonto.
Ai niinkö: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... f=2&t=8090 ja viewtopic.php?f=2&t=12403
Sannan surma - Mikkeli 2009
Aika harvinainen tapaus verrattuna nykyaikaan, eenempi ennen huumejuntit ryöstivät ja tappoivat taksikuskeja, kuin suomalaiset taksi kuskit asiakkaita. Nyky aikana on mennyt hulluksi tuo taksi touhu, kannattaa valita suomalainen taksikuski, jos on nainen tai humalassa. Ennen täällä Turussa pystyi luottamaan, että taksi vei turvallisesti kotiin, nyt ei, jos ei valitse oikeaa taksia ja kuskia.

Mustasurma

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Mustasurma »

Rasvamaha kirjoitti:
To Helmi 04, 2021 6:22 pm
On vähän hassua kun nykyajan yrittäjillä ei ole kuittia antaa, kun kuittipaperi on aina loppunut. Sama on tietyissa ravintoloissa.

Harmi ettei hallitusta kiinnosta tämmöset verojen kiertämiset
Annahan jos sulla ei ole suojaväriä ja veronkierto paljastuu :lol:

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Vanhuksen pankkikortit varastettiin taksimatkan varjolla tehdyssä huijauksessa

Huijarit väittivät, että vanhuksen käteisellä tekemää maksua ei ollut hyväksytty ja maksu on tehtävä uudelleen maksukorteilla.

Vanhus oli tilannut taksin kotiin Espoon keskukselta, jossa hän oli ollut kauppareissulla. Taksiin noustessaan hän oli nähnyt taksikuskin keskustelevan toisen henkilön kanssa. Vanhus maksoi matkan käteisellä.

Puoli tuntia myöhemmin taksipalvelun työntekijäksi esittäytynyt henkilö soitti vanhukselle. Henkilö kertoi, että aiempaa maksua ei ole pystytty hyväksymään ja siksi häneltä tullaan perimään maksu kotoa. Pian vanhuksen kotiin saapuivat taksikuski ja toinen henkilö, jonka kanssa vanhus oli nähnyt taksikuskin juttelevan Espoon keskuksen edessä.

Huijarit kertoivat tarvitsevansa vanhuksen pankki- ja luottokortit, jotta maksu voidaan käydä suorittamassa taksiauton maksupäätteellä. Vanhus antoi kortit, mutta huijarit eivät palanneet.

Vanhus soitti asiasta hätäkeskukseen ja sai kortit suljettua nopeasti.

"Onneksi tämän tapauksen vanhus huomasi huijauksen nopeasti ja reagoi tilanteeseen oikealla tavalla eli sulkemalla kortit välittömästi ja tekemällä asiasta rikosilmoituksen”, kertoo rikoskomisario Katja Rekola.
Täällä lisää: Helsingin Sanomat
11.2.2021 9:48

Tässä kävi kuulemma niin, että maahanmuuttajataustainen taksinkuljettaja soitti kyydin saatuaan kaverilleen, että nyt olisi taas vanhuskeikka ja että kyyti päättyy osoitteeseen x. Aja sinne. Saman tietolähteen mukaan vastaavia epäilyjä on ollut aiemminkin.
- Yllä oleva voi olla tarinan kerrontaa ja jopa "rikkinäinen puhelin" ja siihen tulee suhtautua varauksella.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Asiallinen
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 4:41 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Asiallinen »

Jotenkin kun näkee takseja tyhjäkäynnillä 10 peräkkäin asemalla ja etelämaalaiset autoissaan niin tulee kuvottava olo takseja kohtaan.
Kyytejä ei ole ja siellä koitetaan kehitellä miten huijattas ketäkin, että saatas edes 50e päiväpalkkaa.

Taksilaki on kaiken huonon alku ja juuri. Ei näitä ongelmia ollut 10vuotta sitte.

Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

On Anoi Kaa kirjoitti:
To Helmi 04, 2021 7:33 pm

Huolimatta siitä, että mies oli Irakin kansalainen, ei siis ole Ruotsin kansalaisuutta, ei osoitetta Ruotsissa, kamarisyyttäjä Robert Beckard päätti olla edes vaatimatta karkottamista ja irakki sai lopulta pienimmän mahdollisen rangaistuksen
Eikö olekin ihanaa mitä käytäntöjä pääsääntöisesti vasemmiston feministinaiset ovat saaneet aikaan?

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Kyllä ennen oli paremmin.
Taxilta sai aina tarvittaessa, viinaa, huoran, ja ennen kaikkea velaksi!
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Asiallinen
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 4:41 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Asiallinen »

Mainio uutinen. Mätämunia saadaan varmasti nyt vähän pois

Verottaja iskee lujaa pimeisiin takseihin – lähes 400 yritystä tarkastetaan

Taksiliitto riemuitsee tehovalvonnasta.

Noin 400 yritykseen kohdistuvat verotarkastukset tehdään ennalta sovituissa tilaisuuksissa.
Taksiliitto kiittää verottajaa, että taksiuudistuksen jälkeen jatkuvasti esille tuotu huoli on vihdoin kuultu.
Liiton mukaan tehostettu verotarkastus parantaa rehellisten ja velvoitteensa hoitavien taksiyrittäjien mahdollisuuksia toimia alalla.

Koko juttu.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3324 ... de183b6d19

Kräki
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Ihmettelen noita otsikoita ”VEROTTAJA ISKEE LUJAA TAKSEIHIN”,no lujaahan se on ihan jokaisen suomalaisen työssäkävijän palkkapussilla on aina käynyt.
Nytkö se on uutisaihe,että aletaan ulkomaalaisia verottaa?
Siis nythän on vain laillistettua tämä heidän pimeät ajelut.

Asiallinen
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 4:41 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Asiallinen »

Kyllä Taksialalla on paljon roskasakkia.

Taksiyrittäjä laskutti kaupungilta 83 000 euron edestä haamu­kyytejä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008273377.html

Asiallinen
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 4:41 pm

Re: Taksikuskien tekemät rikokset; huijaukset, pahoinpitelyt, henkirikokset

Viesti Kirjoittaja Asiallinen »

Tämä ammattikunta on jatkuvasti otsikoissa.

Nainen totesi oikeudessa, ettei enää uskalla käyttää taksia etenkään yksin, vaan käyttää mieluummin kuljetuspalveluja, joissa kuljettajan voi tunnistaa.

Taksimies yllätti naisen tämän odottaessa kuittia.
Hän otti naisesta kovakouraisen otteen niskasta ja suuteli väkisin suulle.
Kuljettaja esti naisen pakenemisyrityksen ja suuteli tätä voimakkaasti toistamiseen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3550 ... 2c7e825573

Vastaa Viestiin