Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Tekoaikaan 15- ja 16-vuotiaat tytöt välttivät ikänsä ja ensikertalaisuutensa ansiosta vankilan.

-15-vuotias tyttö houkuteltiin tapaamiseen, jonka tarkoitus oli hakata ja nöyryyttää häntä.

-Uhri ei voinut panna vastaan ylivoiman edessä.

-Hän menetti osan hiuksistaan ja sai vammoja eri puolille kehoaan.

-16-vuotias epäilty vietti aikanaan yhteensä kolme viikkoa tutkintavankeudessa.

Helsingin hovioikeus tuomitsi nykyään 17- ja 18-vuotiaat tekijät vuoden ja neljän kuukauden sekä vuoden ja kuukauden pituisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Ehdollisen ohella tuomitut määrättiin valvontaan.

Rangaistuksen hovioikeus luki törkeästä pahoinpitelystä, ryöstöstä sekä vahingonteosta, kaikki nämä teot nuorena tehtynä.

Uhrilleen kaksikon tulee korvata yhteisvastuullisesti kivusta 1 200 euroa, kärsimyksestä 3 500 euroa, rikotusta puhelimesta 500 euroa, anastetuista rahoista 20 euroa sekä lompakosta 20 euroa.

Teon motiivina oli jonkinlainen kosto ja nähtävästi myös mustasukkaisuus.

Mattoveitsi ja tulitikut

Rikokset tapahtuivat huhtikuussa 2019.

16-vuotias tyttö kutsui eli houkutteli itselleen puolitutun 15-vuotiaan Helsingin Itäkeskuksen lähelle sijaitsevalle aukiolle. Paikalle saapui myös 15-vuotias tyttö, joka oli 16-vuotiaan ystävä ja naapuri.

Kolmikko meni läheiseen metsikköön, jossa kaksi vihamielistä tyttöä kävi kolmanteen kiinni. 16-vuotias veti uhria hiuksista maata pitkin. 15-vuotias potki uhria sekä löi kasvoihin.

Uhrin kaulalle työnnettiin mattoveitsi, jolla veitsellä hänen hiuksiaan leikattiin väkisin. Myös uhrin alushousut viillettiin rikki.

Uhrin hiuksia poltettiin tulitikuilla toisen tekijän pitäessä päästä kiinni.

Uhri menetti kännykkänsä. Se hajotettiin tarkoituksella kiveä vasten.

Kassin sisältö kiinnosti

16-vuotias tyttö oli väkivallan käytössä aktiivisempi, mutta toinenkin oli mukana.

Tekijät kielsivät uhria puhumasta tapahtumista kenellekään.

–Voitaisiin tappaakin sut, meillä ei ole kiire, meillä on hanskat, ei jää sormenjälkiä, 16-vuotias oli uhrin mukaan todennut.

Viime vaiheessa tekijät pakottivat uhrinsa nuolemaan multaisia kengänpohjia. Tämä ei uskaltanut kieltäytyä, vaikka mutaa meni suuhun.

Ryöstöksi teko muuttui Helsingin hovioikeuden mukaan viime vaiheessa, kun tekijät kiinnittivät huomionsa uhrin maahan tipahtaneeseen kassiin.

Kassista he veivät lompakon kortteineen sekä lompakossa olleet 20 euroa.

Helsingin käräjäoikeuden mielestä rikos oli törkeä ryöstö. Hovioikeuden keskiviikkona antaman tuomion mukaan tekijöiden varsinainen tarkoitus oli kuitenkin ensisijaisesti pahoinpidellä uhria. Anastusrikos tuli mukaan vasta myöhemmin.

Ambulanssilla lastensairaalaan

Lopulta uhri pääsi lähtemään. Tavaroitaan hän ei uskaltanut pyytää itselleen, koska pelkäsi.

Muutaman sadan metrin päässä kirjaston luona mutainen ja verinen tyttö sai avun. Hänet vietiin ambulanssilla lastensairaalaan.

Uhri sai muun muassa ruhjeita päähänsä, mustelmia ja menetti noin 30 senttiä pitkistä hiuksistaan.

Järkytys oli paha. Sitä pahensi se, että tekijöiden kaverit olivat teon jälkeen uhanneet häntä.

Sittemmin tyttö on kuitenkin kertomansa mukaan toipunut järkytyksestään.

Kiistivät ryöstöaikeen

Oikeudessa nuoret syytetyt tunnustivat syyllistyneensä pahoinpitelyyn, lievään vahingontekoon ja toinen myös 20 euron anastukseen. Ryöstön he kiistivät ja etenkin törkeän ryöstön.

Tekijöiden mukaan he olivat varautuneet tappeluun mattoveitsellä ja hansikkailla. Uhria piti opettaa.

Teon motiivi jäi epäselväksi. Tuomio ja oikeudenkäyntimateriaali on osin salainen juuri sen osalta, mikä osapuolten välit oli rikkonut. Tuomiosta on kuitenkin luettavissa, että kyse oli mustasukkaisuudesta ja ehkä myös kateudesta liittyen kolmansiin osapuoliin.

Osapuolet eivät entuudestaan juuri tunteneet toisiaan. 16-vuotias pahoinpitelijä oli kuitenkin 15-vuotiaan uhrin Whatsapp-tuttu. He olivat moikanneet tavatessaan.

Lisää https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc26 ... 9c723d23e5
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja poikani »

Onpa naisellista toimintaa. Ei ihme, että on ollut aihetta mustasukkaisuudelle - kuka tuollaisia kelpuuttaisi?
????? ?? ??????.

Ahmi
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2021 10:26 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Ahmi »

Lakimuutoksia alaikäisten rikoksiin tulossa tätä tahtia kun kakarat ovat hyvin perillä kuinka pitkälle voi mennä ilman vankeustuomiota.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ei hämmästytä tapahtumapaikan olleen Itä-Helsingissä. Hiusten leikkaaminen ja vaatteiden riisuminen viittaa tiettyyn kulttuuritaustaan. Huivikin on varmasti riisuttu.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja poikani »

URSA kirjoitti:
Pe Maalis 12, 2021 9:53 am
Ei hämmästytä tapahtumapaikan olleen Itä-Helsingissä.
Ei.
URSA kirjoitti:
Pe Maalis 12, 2021 9:53 am
Hiusten leikkaaminen ja vaatteiden riisuminen viittaa tiettyyn kulttuuritaustaan. Huivikin on varmasti riisuttu.
Sinulla on vähän vanhentunut, idealistinen käsitys kantasuomalaisista tytöistä.
????? ?? ??????.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja URSA »

Voi olla kantiksiakin mutta vaatteiden riisuminen tai repiminen hajalle on eksoottinen tapa nöyryyttää.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Uhri korkeintaan kantis, tekijät eivät taatusti. Muslimien maailmasta tuttua kengänpohjien nuolettamistakin käytetty alistamisen maksimointina:
Viime vaiheessa tekijät pakottivat uhrinsa nuolemaan multaisia kengänpohjia. Tämä ei uskaltanut kieltäytyä, vaikka mutaa meni suuhun.
Muslimit pitävät kenkiä likaisuuden huippuna ilmeisesti aavikkohygienian ja kenkien vaihtamattomuuden takia, joten tuo mullan syöminen ei ollut se juttu.

Heitäpä kengällä imaamia ja seuraa syntyviä sirkushuveja.

Sitä ei vaan kerrottu, että miksi ja mitä uhrille näin opetettiin? Eikö tässä nähty mitään koventamisperustetta, vaikka selkeästi oli sellaisia kansanryhmäkomponentteja näkyvissä?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Hiusten tai vaatteiden reoiminen ei automaattisesti tarkoita, että rikoksesta epäilty olisi jotenkin 'eksoottnen'. Eiköhän se ole ihan universaali tapa silloin, kun väkivallasta on syytettynä mustasukkainen sadisti. Alla tapaus, jossa mies repi avoovaimonsa vaatteita ja hiuksia sekä pieksi tämän polkaa. Vääränlaiseta makkaran siivuttelusta hermostunut väkivaltainen mielenterveystapaus tuomittiin ehdiolliseen 13 pahoinpitelystä 2017, joten on todennäköisesti jo uuden vaimokandidaatin elämää rikastamassa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mie ... #gs.vx89nt
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja poikani »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Pe Maalis 12, 2021 10:10 am
Uhri korkeintaan kantis, tekijät eivät taatusti. Muslimien maailmasta tuttua kengänpohjien nuolettamistakin käytetty alistamisen maksimointina:
Itä-Helsingin meno on tuttua. Siellä ovat eri kulttuurien tavat sekoittuneet niin, että mistään ei voi sanoa mitään.
????? ?? ??????.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja damfin »

Kyllähän tuo tapaus muistuttaa melko paljon sitä muutama vuosi sitten levitettyä videota jossa mustalaistytöt pieksivät porukalla nuorempaa mustalaistyttöä joka oli pelehtinyt toisen hakkaajan miehen kanssa. Hiukset siinäkin leikattiin ja vaatteita revittiin, ja vähän tunkin varrella mätkittiin.

Avatar
Cacao
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 101
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2021 4:12 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Cacao »

damfin kirjoitti:
Pe Maalis 12, 2021 11:11 am
Kyllähän tuo tapaus muistuttaa melko paljon sitä muutama vuosi sitten levitettyä videota jossa mustalaistytöt pieksivät porukalla nuorempaa mustalaistyttöä joka oli pelehtinyt toisen hakkaajan miehen kanssa. Hiukset siinäkin leikattiin ja vaatteita revittiin, ja vähän tunkin varrella mätkittiin.
Mun mielestä vaikuttais kyllä enemmänkin löyhän kaveriporukan keppostelulta, varsinkin kun ei ole erikseen mainintaa kanta-suomalaisuudesta. Jos Taponen kommentoi asiaan tyypilliseen tapaansa, niin sitten asia varmistuu :mrgreen:
Toivossa on hyvä elää ja Rauhassa kuolla, sanoi lapamato

profiili
Lauri Hanhivaara
Viestit: 121
Liittynyt: La Elo 01, 2020 10:05 am

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja profiili »

damfin kirjoitti:
Pe Maalis 12, 2021 11:11 am
Kyllähän tuo tapaus muistuttaa melko paljon sitä muutama vuosi sitten levitettyä videota jossa mustalaistytöt pieksivät porukalla nuorempaa mustalaistyttöä joka oli pelehtinyt toisen hakkaajan miehen kanssa. Hiukset siinäkin leikattiin ja vaatteita revittiin, ja vähän tunkin varrella mätkittiin.
Sama ajatus tuli itsellekin mieleen, ainakin tekijöiden osalta

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja URSA »

Jos Itä-Helsingissä heittäisi Itiksen vieressä sanotaan vaikka lumipallon, se osuisi suurella todennäköisyydellä muuhun kuin kantasuomalaiseen. Tuolla perusteella (rikospaikka) jutusta ei saa kantasuomalaisvärinöitä.

Liito Narkki
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Huhti 28, 2020 5:53 pm

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Liito Narkki »

Haiskahtaa Miriklin ja Rositan tekosilta

Kräki
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Onneksi heillä kaikilla alkaa alennusmyynnit itiksessä,niin on päivisin jotain tekemistä.
Voi sitten shoppailla kaikennäköistä.

Vastaa Viestiin