Nastola: UB-räppärille syyte tapon yrityksestä - sai tuomion vaaran aiheuttamisesta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Nastola: UB-räppärille syyte tapon yrityksestä - sai tuomion vaaran aiheuttamisesta

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:Kiellettyyn rikosllisryhmään liitetty räppäri vangittiin murhan yrityksestä epäiltynä: Poliisi tutkinut jo kuukausia Nastolassa tapahtunutta rikosta

JULKAISTU TUNTI SITTEN

Vuonna 1990 syntynyt rap-musiikin saralla kunnostautunut mies vangittiin tänään todennäköisin syin epäiltynä Lahden Nastolassa viime vuoden lokakuussa tapahtuneesta murhan yrityksestä.

MTV Uutisten tietojen mukaan mies on tullut tunnetuksi gangsteriestetiikkaa viljelevistä rap-kappaleistaan, ja hän on elämänsä aikana myös lusinut vankilassa törkeästä huumausainerikoksesta. Hän on myös ollut tiiviissä yhteyksissä Uniter Brotherhood -rikollisjärjestön kanssa, joka on nykyään lakkautettu oikeuden päätöksellä.

Aiemmin MTV Uutiset kertoi, että sosiaalisen median kuvien perusteella mies on kantanut United Brotherhoodin puolikasjäsenyyttä kantavia liivejä. Hän myös toi esille tukensa liivijengille myös musiikissaan.

Nykyään mies ilmoittaa ammatikseen rap-musiikkia julkaisevan levy-yhtiön ja vaatemerkin toimitusjohtajuuden.

- -

Tapauksesta on poliisin mukaan tehty rikosilmoitus aikapäiviä sitten.

– Nelisen kuukautta ollaan tutkittu juttua kaikessa hiljaisuudessa, mutta nyt on yksi vangittu, tutkinnanjohtaja toteaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kie ... ta/8088750

Lisää linkin takana.

Lisäys: Tyyppi on siis E.N.R.P., vai?

Otsikko päivitetty; vangittu :arrow: oli vangittuna, taa smuutetu oli vangittuna :arrow: epäiltynä :arrow: otsikko päivitetty tuomionluvun jälkeen
-NILS-
????? ?? ??????.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Sama pässi. tussinaama ,Roope Halinen.

Ammatiltaan idiootti.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Kyseinsen kokelasjäsen pantu 2016 lusimaan, joten ei kauhean pitkään ehtinyt mellestää vapaalla, jos tuon neljä vuotta istui.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016070721861495

https://www.rumba.fi/uutiset/e-n-r-p-pe ... koonpanon/

E.N.R.P. perusti ”ensimmäisen oikean suomalaisen gangstarap-kokoonpanon”


17.12.2020 10:31

Moraalifilosofia julkaisee alkuvuodesta musiikkia 100 Mrk:n kautta. Uuden levymerkin alkutaival on sujunut yli odotusten. Ensi vuonna "hommat alkavat isolla kädellä", lupailee räppäri ja yhtiön pomo E.N.R.P.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Kalabaliikki
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2021 10:18 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Kalabaliikki »

Tämähän on se vajakki, täällä Nick : tussinaama. Kummallinen olio, ollut mielisairaalan vakio asiakas. Nyt sitten alkoi leikkimään urheaa.
Huutoäänestys

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

No joo, ei niin reipas tussunaama, mutta tussunaama kuitenkin.
Piilohomot on in.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Tässä on linkki YouTubeen ja kyseisen ENRP:n käsittääkseni tunnetuimpaan biisiin: https://www.youtube.com/watch?v=SjTCTtaIXQM

Nastola muuten kuuluu nykyään Lahteen. Aiemmin Nastola oli itsenäinen kunta, mutta nyt siis Lahden itäinen osa. ENRP on nimenomaan Lahden UB:n porukoissa pyörinyt, minkä huomaa tuosta biisistäkin.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Ex-agentti
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: To Tammi 14, 2021 9:39 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Ex-agentti »

Mikähän tapaus tämä murhan yritys on?

JH1985

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja JH1985 »

Tämä muakin kiinnostaa...jos menee tuolla läpi, tulee jokunen vuosi lusimista

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Tuottaa ja soittaa sellaista paskaräppiä että sen julkaisu on jo murhan yritys. Onkohan toi oikeasti pahastikkin kehari?
Piilohomot on in.

Kalabaliikki
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2021 10:18 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Kalabaliikki »

Valitettavasti on todettu äö jotain 45 pointsia.
Se ihmetyttää että joku yleensä on tuollaisen kanssa tekemisissä, muut kuin mielisairaalan hoitajat.
Huutoäänestys

JH1985

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja JH1985 »

Mun mielestä noilla muutamilla kuten Pikkis yms. on ihan hyvä biisejä mutta larppaa liikaa tota gangsta-paskaa. Fakta on se että ENRP oli muutaman kuukauden kiinni, ni alko jo itku kuinka ikävä olla vankilassa. Löytyy ihan uutisista.

Toi Tinde tuossa podcastista vaikutti täysin...no en sano mitään.

Sigmanen
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: La Joulu 19, 2020 7:12 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Sigmanen »

JH1985 kirjoitti:
Pe Maalis 12, 2021 11:05 pm
Mun mielestä noilla muutamilla kuten Pikkis yms. on ihan hyvä biisejä mutta larppaa liikaa tota gangsta-paskaa. Fakta on se että ENRP oli muutaman kuukauden kiinni, ni alko jo itku kuinka ikävä olla vankilassa. Löytyy ihan uutisista.

Toi Tinde tuossa podcastista vaikutti täysin...no en sano mitään.
vaikutti ihan UB;n fanilta, punamustissa kledjuissa :D

Ex-agentti
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: To Tammi 14, 2021 9:39 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Ex-agentti »

Mistä se podcasti löytyy?

JH1985

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja JH1985 »

Ex-agentti kirjoitti:
La Maalis 13, 2021 12:13 am
Mistä se podcasti löytyy?
https://www.youtube.com/watch?v=pbsrcY2AQVk

Big Sam yllätti positiivisesti

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: UB-räppäri vangittu Nastolassa tapahtuneesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

JH1985 kirjoitti:
La Maalis 13, 2021 12:45 am
Big Sam yllätti positiivisesti
Hiv testissä?
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Vastaa Viestiin