Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Dr. Sloan
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 8:22 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Dr. Sloan »

Tehtiinköhän epäillylle mielentilatutkimusta vai onko vain katsottu papereita? Kuvaus kuulostaa ihan joltain autismi-/asperger-tapaukselta, vaikka käytöshäiriöstä oli ketjussa juttua aiemmin. Eivät toki poissulje toisiaan.

Uutissuomalaisesta:
Oikeuden mukaan tuomittu kärsii sairaudesta, joka vaikeuttaa hänen kykyään asettua toisen ihmisen asemaan tai ymmärtää toisen ihmisen tunteita. Sairauden takia tuomitulla on myös ongelmia oman käyttäytymisen säätelyssä ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämisessä, tuomiossa sanotaan.
Tosin se tuntuu oudolta, ettei syytetyn asianajaja edes yrittänyt vedota alentuneeseen syyntakeisuuteen. Ei sillä, että sen pitäisi tässä tapauksessa mennä läpi, mutta aika tehottomalta vaikuttaa puolustuksen toiminta. Halusiko syytetty kenties vankilaan?

Aiemmin postatusta IS:stä:
Tuomittu itse on vahvistanut, ettei ollut tapahtumien aikaan syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen.
Uutissuomalaisen koko uutinen alla, ei sinänsä juuri uutta:
Uutissuomalainen 12.4.2021 15:25
13-vuotiaan hirttämistä yrittänyt poika tuomittiin ehdottomaan vankeuteen – teko oli oikeuden mukaan tapon yritys

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut alaikäisen pojan kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen useista toisiin nuoriin kohdistuneista väkivaltarikoksista. Rikokset tapahtuivat kesällä ja syksyllä 2019 päijäthämäläisessä pikkukunnassa. Tapahtuma-aikaan 15-vuotias tuomittu yritti muun muassa hirttää 13-vuotiaan pojan.

Hirttoyritys tapahtui elokuussa 2019 metsämajalla, jonne nuoret olivat kokoontuneet viettämään aikaa. 13-vuotias poika kertoi suostuneensa siihen, että hänen kätensä teipataan yhteen kuvien ottamisen ajaksi. Yllättäen hänen kaulaansa kuitenkin laitettiin hirttosilmukka, ja tuomittu käski häntä poseeraamaan. Oikeuden mukaan tilanteesta on otettu kuva, jossa tuomittu pitää oksan yli heitetyn köyden toista päätä ja hymyilee.

Tämän jälkeen tuomittu roikkui oikeuden mukaan köydessä ainakin minuutin verran siten, että 13-vuotiaan pojan jalat eivät osuneet maahan. Uhri oli vähällä menettää tajuntansa. Oikeuden mukaan teko oli tapon yritys.

– Ottaen huomioon, että hirttämisellä ei ole muuta tunnettua tarkoitusta kuin ihmisen surmaaminen teloittamalla tai itsemurhatarkoituksessa, (tuomitun) on käräjäoikeuden käsityksen mukaan nuoresta iästään huolimatta täytynyt ymmärtää, että hirttämisestä voi varmasti tai varsin todennäköisesti seurata asianomistajan kuolema.

Tuomittu lopetti oikeuden mukaan roikkumisen vasta sitten, kun muut paikalla olleet nuoret puuttuivat tilanteeseen.

Väkivalta jatkui koulussa yli kuukauden
Nyt 17-vuotias poika tuomittiin tapon yrityksen lisäksi saman 13-vuotiaan pojan pahoinpitelyistä ja kahteen muuhun poikaan kohdistuneista väkivallanteoista.

Toinen vakavammista tapauksista kohdistui myöskin tuomittua pari vuotta nuorempaan poikaan. Oikeuden mukaan hän muun muassa kuristi poikaa voimakkaasti useita kertoja. Todistajien mukaan tuomittu otti kerran toisella kädellä tolpasta tukea saadakseen kuristukseen lisää voimaa. Uhri oli mennyt kuristamistilanteissa siniseksi ja melkein menettänyt tajuntansa, todistajat kertoivat.

Lokakuun lopulta joulukuun puoliväliin asti kestänyt törkeä pahoinpitely tapahtui kouluaikana. Yhden nuoren mukaan hän oli sanonut jo syksyllä kahdelle opettajalle, että tuomitun toimintaan pitäisi puuttua. Toisen nuoren mukaan asiasta ei uskallettu kertoa aikuisille.

Tuomion mukaan asiaan puututtiin sen jälkeen kun tapahtumista lähetettiin videota uhrin äidille.

Sairaus vaikeutti käyttäytymisen säätelyä
Alaikäisenä tehdystä rikoksesta ei saa tuomita ehdottomaan vankeuteen, elleivät painavat syyt sitä vaadi. Oikeuden mukaan tässä tapauksessa painavia syitä oli muun muassa hirttämällä tehty väkivalta.

– Hänen tekonsa ovat kohdistuneet useisiin asianomistajiin, useat niistä ovat olleet potentiaalisesti hengenvaarallisia ja aiheuttaneet yleistä pelkoa koulussa, jota asianosaiset olivat käyneet, tuomiossa sanotaan.

Oikeuden mukaan tuomittu kärsii sairaudesta, joka vaikeuttaa hänen kykyään asettua toisen ihmisen asemaan tai ymmärtää toisen ihmisen tunteita. Sairauden takia tuomitulla on myös ongelmia oman käyttäytymisen säätelyssä ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämisessä, tuomiossa sanotaan.

Tuomittu myönsi kaikki teot pahoinpitelyinä, mutta kiisti vakavammat syytteet. Hän kertoi oikeudessa katuvansa tekojaan.
STT ei julkaise tapahtumakuntaa uhrien yksityisyyden suojelemiseksi eikä tuomitun nimeä tämän alaikäisyyden takia.
https://www.uusimaa.fi/uutissuomalainen/4099814

Avatar
ibis
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2018 11:18 am

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja ibis »

Todistaja: Päijät-Hämeen teinihirttäjä nautti väkivallasta – ”Se vaan katsoi vihaisen keskittyneesti”

Päijät-Hämeen alueella tapahtunut kouluikäisen pojan tapon yritys näyttää osoittavan tekijässä samankaltaisia piirteitä kuin Helsingin Koskelan henkirikosjutussa on kerrottu.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi jutussa epätavallisen tuomion, jossa syyksi luettu rikos oli törkeämpi kuin syyttäjän näkemys rikosnimikkeestä. 15-vuotias poika kuristi hirttämällä niin sanottua kaveriaan ja tuli tuomituksi tapon yrityksestä nuorena henkilönä. Syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä.

Loppukesästä 2019 tapahtunut teko johti 2 vuoden ja 7 kuukauden vankeusrangaistukseen. Poika tuomittiin useista lievemmistä väkivaltarikoksista. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Osapuolet tunteneet pojat kuvailivat kuulustelussa, että tuomitulla oli vihanhallintaongelmia. Hirttämisen uhriksi joutunut poika kertoi nähneensä, miten tuomittu oli pakottanut erään uhrin nuolemaan kengänpohjaansa. Ennen törkeintä väkivaltarikostaan tekijä oli muun muassa polttanut uhria tupakantumpilla ja heittänyt koulutoveriaan nyrkin kokoisella kivellä päähän.

”Huudettiin kaikki, että lopeta”
Poikajoukko lähti viettämään aikaa paikalliseen metsään. Tekijää nuorempi ja pienikokoisempi uhri saatiin vitsin varjolla laittamaan kaulaansa hirttosilmukka.

Sitten tekijä heitti köyden puunoksan yli.

– Yhtäkkiä [tuomittu] alkoi vetää siitä narusta muistaakseni. Kyllä siinä sanottiin sille, että pitäisi lopettaa. En tiedä, mikä sen tarkoitus oli siinä, joukossa ollut poika sanoi kuulustelussa.

Teko kesti useita sekunteja. Todistajien mukaan uhrin hätä oli selvästi havaittavissa. 13-vuotias poika yritti pidellä köydestä kiinni niin, että hänen jalkansa olivat ilmassa. Kasvot punehtuivat lyhyessä ajassa. Tekijä lopetti väkivallan vasta, kun muut tulivat tilanteeseen.

– Me menimme siihen viereen ja huudettiin kaikki, että lopeta, mutta hänen keskittymisensä oli aika lailla [uhrissa]. Eli ei hän meitä periaatteessa kuunnellut. Se vaan katsoi [uhria] vihaisen keskittyneesti.

Selitys: Leikkiminen
Lopulta tekijä päästi itse irti köydestä. Uhri kertoi kärsineensä hengenahdistuksesta ja sai näkyviä vammoja väkivallasta.

Tuomittu itse vaikutti pitävän menettelystään. Häneltä kysyttiin todistajan mukaan tekopaikalla, tuliko teosta hyvä olo. Ensivastauksen mukaan tuli.

Tuomittu myönsi huomanneensa, että uhri rimpuili hirttoköydessä saadakseen henkeä. Poika veti hirttoköyttä samalla, kun pyrki painautumaan kyykkyyn. Poliisi kysyi hirttäjältä, ymmärsikö hän, miltä teko uhrista tuntui.

– Varmaan on ollut hätäinen ja sitä on pelottanut ja sattunut, tekijä vastasi.

– Mun mielestä se oli ihan hiljaa ja yritti päästä pois. Se näytti hätääntyneeltä. Sit joku tuli siihen sanomaan, että lopeta. Sit päästin köydestä irti.

Poika ei osannut selittää kovinkaan tyypillistä syytä väkivallalleen. Tarkoituksena oli hänen mukaansa leikkiä.

Kuulusteluissa kerrottiin, että tuomittu ja uhri olivat ajoittain riitaisissa väleissä ja painivat. Tuomittu oli väkivaltaisempi ja muun muassa löi 13-vuotiasta nyrkeillä päähän. Uhrin äiti sai tietää kohtelusta ja saattoi 15-vuotiaalle tiedoksi, että harkitsee jonkinlaisia toimenpiteitä. Tuomittu vakuutti, että jättää uhrin rauhaan. Hirttäminen tapahtui äidin mukaan vain muutama päivä tapahtumien jälkeen.

Herätti pelkoa alueellaan
Uhri kertoi kuulusteluissa, että osa paikkakunnan nuorisosta pelkäsi tuomittua. 13-vuotias kertoi näkemyksistään omaehtoisesti samalla, kun selvitti tutkijalta, miten rikosprosessi etenee.

– Aika kauan on ollut täällä niin sanottu [tuomitun] pelko ainakin joillakin nuorilla. Justiinsa pelätään puhua ja kaikkea tuommoista, koska jotain voi tapahtua, poika kertoi.

Käräjäoikeus piti hirttämistä paitsi hengenvaarallisena, myös erityisen nöyryyttävänä. Tuomittu kohdisti jatkuvaa väkivaltaa myös toiseen itseään nuorempaan ja pienempään uhriin. Lähes päivittäinen kouluväkivalta sisälsi muun muassa vessanpönttöön upottamisyrityksen, kurkusta ilmaan nostamista, pipolla tukehduttamista sekä lyömistä ja potkimista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0202 ... 211a11850d

Blackened
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Su Tammi 19, 2020 4:48 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Blackened »

Voiko noin nuori siis joutua poseen? Hyvä niin.

Lake Bodom
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Pe Maalis 05, 2021 12:00 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Lake Bodom »

Blackened kirjoitti:
Ke Huhti 14, 2021 9:49 am
Voiko noin nuori siis joutua poseen? Hyvä niin.
Tottakai 17-vuotias voi joutua vankilaan ja niin pitääkin. Istuuhan koskela casessakin 15-16vuotiaita vankilassa. Mitä ihmeellistä tässä on?

Mysteerimikitin
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Marras 16, 2020 2:43 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Mysteerimikitin »

Tilasin tapauksen haastehakemuksen ja antaa aika selvän kuvan tapahtumista, jos nyt haastehakemus piti paikkaansa. Toiminta kohdistunut laajaaan porukkaan ja uhrit olleet nopean googlettelun perusteella selvästi nuorempia. Henkilön nimi kyllä löytyy, mutta en sitä viitsi postata, koska en halua levitellä yksityiselämää loukkavaa tietoa. Samoin kuin haastehakemustakaan, ikävästi nousisivat uhrien nimet esiin.

Olo oli lähinnä semmoinen "miksi kukaan ei ole puuttunut tähän"-tyyppinen. Mitä kekseliäintä väkivaltaa, kaikissa muodoissa. Selkeästi vaarallinen tapaus ja toivottavasti ei nyt toiset oikeusasteet kevennä tuomiota.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mysteerimikitin kirjoitti:
To Huhti 15, 2021 11:53 am
Selkeästi vaarallinen tapaus ja toivottavasti ei nyt toiset oikeusasteet kevennä tuomiota.
Hoviin mennään:
Sysmän väkivaltarikoksista ehdottoman tuomion saanut nuori valittaa hovioikeuteen

Poikkeuksellisten väkivallantekojen käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi maanantaina pahoinpitelyistä ja tapon yrityksestä yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen pojan, joka oli tekojen aikaan 15-vuotias.

Tekijä on ilmoittanut käräjäoikeuteen tyytymättömyyttä tuomioon, eli tuomioon tullaan hakemaan muutosta valittamalla hovioikeuteen. Nuori sai tuomiot tapon yrityksestä nuorena henkilönä, viidestä pahoinpitelystä nuorena henkilönä sekä törkeästä pahoinpitelystä nuorena henkilönä.

Tuomion saanut poika oli toistuvasti kohdistanut raakaa väkivaltaa vuonna 2019 tuolloin 13-vuotiaita poikia kohtaan Sysmässä. Osa teoista tehtiin koulussa koulupäivän aikana. Käräjäoikeus katsoi ratkaisussaan, että asiassa on painavia syitä määrätä tekijä ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Täällä enemmän: YLE
15.4.2021 11:35

Nyt kun todellisuus iski vastoin kasvoja, että joutuu "nostelemaan saippuoita", niin pääsi itku eli paska. "Leikkiähän minä vain", "ihan läpällä vaan".
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Sysmähän on sahtipitäjä. Tämän isukki on liottanut mulkkuaan hiivaliemessä ennen kuin on tuon laittanut alulle.

Ehkäpä se on hovioikeudessa puolustuksen selkärankana kusipäämäisyyden selvittelyssä.

Tuomio tulee olemaan vähän siinä ja tässä että mennäänkö ehtoollisella. Hovioikeuden oikeusneuvokset kun on sellaisia joskus että ihan kummastuttaa päätökset.
Piilohomot on in.

mindekt
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ke Loka 22, 2014 11:54 am

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja mindekt »

Mysteerimikitin kirjoitti:
To Huhti 15, 2021 11:53 am
Tilasin tapauksen haastehakemuksen ja antaa aika selvän kuvan tapahtumista, jos nyt haastehakemus piti paikkaansa. Toiminta kohdistunut laajaaan porukkaan ja uhrit olleet nopean googlettelun perusteella selvästi nuorempia. Henkilön nimi kyllä löytyy, mutta en sitä viitsi postata, koska en halua levitellä yksityiselämää loukkavaa tietoa. Samoin kuin haastehakemustakaan, ikävästi nousisivat uhrien nimet esiin.

Olo oli lähinnä semmoinen "miksi kukaan ei ole puuttunut tähän"-tyyppinen. Mitä kekseliäintä väkivaltaa, kaikissa muodoissa. Selkeästi vaarallinen tapaus ja toivottavasti ei nyt toiset oikeusasteet kevennä tuomiota.
Uhrit ovat olleet 13-vuotiaita, 14-15-vuotiaina antaneet todistajan lausuntoja, ei heidän nimiä tarvitse levitellä. Tuskin ovat ymmärtäneet, että iltapäivälehdet tilaavat maksulliset esitutkintapöytäkirjat ja julkaisevat kuulustelujen sisältöä.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Väkivaltainen 15-vuotias suisti koko koulun pelon valtaan – opettaja seurasi tukehduttamista vierestä

Päijäthämäläisen koulun toiminnasta ei ole aloitettu rikostutkintaa.

Hirttämällä tehdystä tapon yrityksestä tuomitun 15-vuotiaan pojan väkivaltakierre aiheutti kuukausien ajan laajaa pelkoa koko paikkakunnan nuorisossa ja pojan omassa koulussa ennen kuin viranomaiset saivat puututtua asiaan.
...

Myös opetustoimen reagointi herättää kysymyksiä. Osallisten kertomuksista käy ilmi, että tuomittu oli luokiteltu erityisoppilaaksi ja että koulun virkamiehet olivat tietoisia vähintään pojan häiriökäyttäytymisestä. Poika erotettiin sittemmin koulusta.

Kouluväkivalta- ja hirttämisjutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure kertoo, että henkilökuntaa ei epäillä asiassa rikoksista eikä koulusta ole tehty rikosilmoitusta.
– Olen siinä käsityksessä ja haluan uskoa, että jos he olisivat tienneet tästä, he olisivat varmuudella toimineet toisin. Niiltä osin kuin asiat ovat tiedossa, toimenpiteitä on tehty, Kuure sanoo Iltalehdelle.
– Käräjäoikeuden tuomiossa sanottiin, että siellä vallitsi vaikenemisen kulttuuri eikä asioista uskallettu kertoa. Tämä viittaisi siihen, että nuoret ovat nähneet ja tienneet, mutteivät ole uskaltaneet kertoa asioista johtuen tekijän valta-asemasta.

”Opettajat vaan katteli vierestä”
15-vuotias teki väkivaltarikoksiaan usein sellaisissa paikoissa, jonne opettajien katseet eivät yltäneet. Hän otti uhreikseen itseään nuorempia ja pienempiä oppilaita. Uhrit olivat tekojen jälkeen itkuisia ja pelokkaita.
...

Opettajat alkoivat valvoa tekopaikkoja vasta, kun ne tulivat muuta kautta henkilökunnan tietoon. Ainakin yhdessä tapauksessa opettaja oli väitetysti silminnäkijänä: tuomittu tukehdutti uhriaan seinää vasten niin, että otti samalla toisella kädellä tolpasta lisää vääntömomenttia. Irti päästessään uhri huojui ja tarvitsi tukea kavereiltaan.
– Siitä mä en tiedä yhtään, että puuttuiko joku oppilas [tekoihin], mutta opettajat ei ainakaan. Ne vaan katteli vierestä, yksi uhreista sanoi poliisille.

Kuristamistapauksessa opettaja oli yhden oppilaan mukaan näköyhteyden päässä. Teko kesti joitakin kymmeniä sekunteja, ja aikuinen antoi sen jatkua, kun oppilaat eivät uskaltaneet viestiä hädästä.
– En muista opettajaa, joka siinä oli, mutta se oli siinä varmaan 10 metrin päässä eikä tehnyt mitään, todistaja kertoi.
...

Näpersi kännykällä kriisipalaverissa
Toisessa tapauksessa välituntivalvoja tuli pihalla paikalle, kun 15-vuotias oli pahoinpidellyt toisen uhrin potkimalla ja piti jalkaansa tämän päällä. Työntekijä kuvaili eleitä ”voitonmerkiksi”. Valvoja katsoi, että uhri nousi itse ylös ja kertoi vielä panneensa merkille, että pahoinpitelijä katosi nurkan taakse tupakalle.
...

Yksi toistuvasti pahoinpidellyistä lapsista peitteli kärsimyksiään omilta vanhemmiltaan, mutta murtui itkien kertomaan asiasta, kun isä oli saanut tietää yhdestä väkivallanteosta. Koululla järjestettiin palaveri, jossa ”kiusaaja” eli väkivaltarikollinen kohtasi uhrinsa. Hän ei juurikaan reagoinut nuhteluihin.
– Se vaan kattoi puhelinta, vaikka sille sanottiin monta kertaa, että ottaa pois sen. Ei sitä oikein jollain tavalla kiinnostanut yhtään, uhri kertoi.
...

”Hyvässä hengessä”
Lapsen isä ei pitänyt koulun toimia kovin järeinä. Isän mukaan palaverista jäi ”paska maku” ja tunne, että koulu oli ollut väkivallasta tietoinen, mutta jättänyt siihen reagoimatta.
– Muistaakseni vinkkinä oli, että ei kannata mennä mihinkään välituntivalvojan silmäpiiristä, isä muisteli.
– Opo vielä ilmoitti, että keskustelu oli käyty hyvässä hengessä poikien kanssa.

Lapsensa kärsimyksistä huolimatta isä ilmoitti poliisille, ettei vaadi tuomitulta korvauksia. Perhe toivoi pahoinpitelijälle apua.
...

15-vuotias poika syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn vielä joulukuun puolessavälissä.
Täällä enempi: Iltalehti
16.4.2021 6:57
...siellä vallitsi vaikenemisen kulttuuri
Hyvin tyypillistä suomalaisuutta. Tuttua mm. Veijo Baltzar-kultista, sekä kysyttäessä AY-liikkeen omistaman pörssiyhtiön verovapaudesta.
- Kumpaankin liittyy SDP.
...ettei vaadi tuomitulta korvauksia. Perhe toivoi pahoinpitelijälle apua.
Kas kun eivät pyytäneet anteeksi oman lapsensa olemassaoloa ja pahoitelleet väkivaltaisen oppilaan saamaa tuomiota.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Vaikenemisen kulttuuri sietää väistyä. Se ei tapahdu nopeasti eikä kivuttomasti, mutta kunhan tapahtuu.

Koskela ketjussa muistan maininneeni oman kokemukseni kouluajoilta, miten eräs opettaja käveli ohi tilanteesta, jossa yhden pojan päätä hakattiin seinään ja tämä huusi kyseistä opettajaa apuun. Nykypäivänä moista ei saa enää tapahtua.

Jos joku oppilaista on niin sairas kuten tämä Sysmän tuomittu, joka pahoinpitelee pienempiään ja melkein onnistuu tappamaankin, niin sellainen oppilas pitää ottaa lastensuojelun hellään huomaan ja sijoittaa muualle saaden samalla hoitoa. Lasten suojelua sekin on.

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Mysteerimikitin kirjoitti:
To Huhti 15, 2021 11:53 am
Tilasin tapauksen haastehakemuksen ja antaa aika selvän kuvan tapahtumista, jos nyt haastehakemus piti paikkaansa. Toiminta kohdistunut laajaaan porukkaan ja uhrit olleet nopean googlettelun perusteella selvästi nuorempia. Henkilön nimi kyllä löytyy, mutta en sitä viitsi postata, koska en halua levitellä yksityiselämää loukkavaa tietoa. Samoin kuin haastehakemustakaan, ikävästi nousisivat uhrien nimet esiin.

Olo oli lähinnä semmoinen "miksi kukaan ei ole puuttunut tähän"-tyyppinen. Mitä kekseliäintä väkivaltaa, kaikissa muodoissa. Selkeästi vaarallinen tapaus ja toivottavasti ei nyt toiset oikeusasteet kevennä tuomiota.
Onko tosiaan kenen tahansa tilattavissa haastehakemus jossa on myös asianomistajien nimet? Tämä on minulle yllättävä tieto. Voikohan esimerkiksi jonkun seri-tapauksen yhteydessä saada haastehakemuksen tilaamalla myös raiskattujen nimet?

Axl Smith-tapauksen tuomarihan sai sakkotuomion kun tuomion julkiseen selosteeseen unohtui uhrien nimiä. Henkilötietojen suojaamisen pitäisi ulottua kaikkeen julkiseen dokumetaation. Ei helv... miten retuperällä nämä asiat oikein ovat.

mindekt
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ke Loka 22, 2014 11:54 am

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja mindekt »

Hermione kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 9:56 am

Jossei ole määrätty salaiseksi tiedot oli ennen luettavissa käräjäoikeuden vitriinissä, idea kai on että samat tiedot saa, vaikkei paikalle tulisi seuraamaan. Samalla lailla kun haastehakemuksen, tuomion voi tila ko:sta. Sähköisestä eivät välttämättä veloita, kun laskutus veisi enemmän työaikaa, kuin lähetys. Paperikopiot maksavat. Esitutkintapöytäkirjatkin ovat melkein kokonaan julkisia. Koskelasta on julkaistu nimineen ja todistajatietoineen useammassa foorumissa. Etpk liitteineen voi maksaa 500 -1000, lehtitaloilla vakio tilauksia. Julkisissa etpk:ssa on se hyvä puoli, että spekulointi (juorut) perustuvat edes osin faktoihin. Jos joutuisin todistajaksi, en haluaisi lukea henkilötietojani ja lausuntojani netistä. Tai 13-vuotiaan lapsen asioita.

Veijo Neste
Neuvoja-Jack
Viestit: 576
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 7:00 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

Melkein eniten suututtaa tuo, että opettaja näki eikä puuttunut.

Joku 20-30 vuotta sitten uutisoitiin tapauksesta, jossa koulun valvontakameraan oli tallentunut seuraava tilanne: Yhtä oppilasta pahoinpideltiin ringissä. Välituntivalvoja näki tilanteen, mutta käänsi selkänsä, ei viitsinyt puuttua, ei ollut huomaavinaan, halusi päästä helpolla.

Huomaan, että mikään ei ole noista ajoista muuttunut, vaikka kaikenmaailman kivakouluja ja muuta olevinaan on...

Jos aikuinen on täysi lapanen, eikä viitsi puuttua tilanteisiin, kuka sen sitten tekee? Kauheaa ajatella, kuinka turvatonta lapsella tai lapsilla on koulussa, jossa opettaja /opettajat ovat noin saamatomia.

Mysteerimikitin
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Marras 16, 2020 2:43 pm

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Mysteerimikitin »

Hermione kirjoitti:
Pe Huhti 16, 2021 9:56 am

Onko tosiaan kenen tahansa tilattavissa haastehakemus jossa on myös asianomistajien nimet? Tämä on minulle yllättävä tieto. Voikohan esimerkiksi jonkun seri-tapauksen yhteydessä saada haastehakemuksen tilaamalla myös raiskattujen nimet?
Et voi. Noissa caseissa lähtökohtaisesti pistetään oikeudenkäyntiasiakirjat salaiseksi ja haastehakemuskin taitaa olla semmoinen. Muuten oikeuden asiakirjat,kuten kaikki muutkin viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ellei niitä luokitella salaiseksi.

Asianomistajien nimet haastehakemuksessa on. Se on semmosta. Näiden nimien levittely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Sysmä: Useita pahoinpitelyjä, osa törkeitä - tekijä 15, uhri 13

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Hirtto­silmukan kaverinsa kaulaan laittanut ja vankeuteen tuomittu nuori valitti hoviin
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007928020.html

Vastaa Viestiin