48 ihmistä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

48 ihmistä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Yle kirjoitti:Ainakin 36 ihmisen kerrotaan kuolleen junaturmassa Taiwanissa – osa vaunuista on jumissa tunnelissa

Onnettomuuden syy saattoi olla raiteille vierinyt kuorma-auto.

Rautatieonnettomuudet
2.4. 07:51 Päivitetty 2.4. 07:58

Taiwanissa Itä-Aasiassa ainakin 36 ihmisen uskotaan kuolleen junaturmassa lähellä Hualienin kaupunkia, kertovat paikalliset viranomaiset. Ainakin 72 on loukkaantunut, joista noin 60 on viety sairaalahoitoon.

Kymmenien kerrottiin olevan yhä jumissa vaunuissa.

Juna suistui kiskoilta tunnelissa, jolloin osa vaunuista törmäsi tunnelin seinään. Pääkaupunki Taipeista matkaan lähteneessä junassa oli kahdeksan vaunua ja noin 350 matkustajaa.

Viranomaisten mukaan tunnelissa on sisällä neljä vaunua, joihin pelastajat yrittävät päästä. Viranomaisten mukaan vaunut ovat vahingoittuneet pahasti.
https://yle.fi/uutiset/3-11868859

Lisää linkin takana.

Veikkaan, että kuolleiden lukumäärä nousee tuosta vielä ainakin 50:een. Ehkä paljon korkeammallekin. Ihmisiä on siellä vaunuissa puristuksissa.

Otsikkoa päivitetty
-NILS-
????? ?? ??????.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Ainakin kymmeniä ihmisiä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Juna olisi osunut lava- tai kuorma-autoon ennen tunneliin menoa. Ihmetyttää vaan että eikö junan massa ole hieman suurempi kuin jonkun tuollaisen auton että kuinka "helposti" juna oikein suistuu raiteilta? Luulisi että pökkää vain auton pois tieltään ja jatkaa matkaa. Tietysti jos auto jäi keulaan ruttuun niin saattaa haitata tunneliin menoa. Tämä vain umpimaallikon pohdintaa :D . Tosin taisi vasta olla tilanne Ruotsissa jossa juna osui kuorma-autoon tms. tasoristeyksessä ja sen vaunuja tippui raiteilta.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ainakin kymmeniä ihmisiä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ei se juna massan puolesta olisikaan moksiskaan yhdestä kuorma-autosta, mutta ei se kuormuri sentään mikään olkipaalikaan ole, vaan voi rutistuessaan muodostaa kiilan, joka kampeaa junan raiteilta.
????? ?? ??????.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Ainakin kymmeniä ihmisiä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Juuri niin, ei siihen kiskoilta suistumiseen välttämättä tarvita muuta kuin sopiva kappale autosta kiilaantumaan junan renkaan ja kiskon väliin.
Toisaalta jos tuo pitää paikkansa että juna törmäsi johonkin kuorma-autoon juuri ennen tunnelia, on voinut käydä niinkin että se auto on kulkeutunut junan keulan mukana sinne tunneliin, ja tunnelissa auton romu kääntynyt ja kiilautunut junan rinnalle jolloin se on työntänyt junan pois raiteiltaan ahtaassa tunnelissa jossa junan kyljen ja tunnelin seinän väliin ei jää kummoista tilaa.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: 48 ihmistä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Kiitos kommenteista! Nyt täytyy raakasti korjata tuota Ruotsi-juttua eli tämä on juuri että on tullut hutaisten luettua juttu taannoin ja katsoin videonkin jne: mutta korjataan siis että juna törmäsi bussiin Ruotsissa ja ilmeisesti siis sen vaunuja ei tippunut raiteilta. Eli puhuin ihan puuta heinää, pahoittelut!

Ohessa kuitenkin video mikä näyttää mitä tapahtuu kun juna törmää bussiin. Eli tätä voi vähän verrata jollakin tapaa tähän Taiwanin onnettomuuteen sillä erotuksella ettei vauhdeista ole tietoa ja että Taiwanissa oli tämä tunneli sitten junalla edessä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jun ... lu/8085846

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 48 ihmistä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Nyt matkustajamääräksi on täsmentynyt jo 490 henkeä, eli alkuperäinen luku oli todella reippaasti alakanttiin. Kuolleita on jo ainakin 50.

Lähde: https://www.bbc.com/news/world-asia-56612248
????? ?? ??????.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 48 ihmistä on kuollut junaonnettomuudessa Taiwanissa - osa vaunuista tunnelissa jumissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

HS kirjoitti:Tuhoisa junaturma tallentui junan keulakameraan: Kuljettajalla oli vain muutama sekunti aikaa reagoida raiteilla olevaan ajoneuvoon

Ainakin 50 ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui perjantaina, kun Taiwanin pääkaupungista Taipeista Taitungiin matkalla ollut juna suistui raiteilta. Junaturma on yksi Taiwanin historian pahimmista.

Ilona Tyystjärvi HS

10:02

TAIWANIN viranomaiset ovat julkaisseet lisää tietoa siitä, mitkä asiat johtivat yhteen maan historian tuhoisimmista junaturmista.

Ainakin 50 ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui perjantaina 2. huhtikuuta, kun Taiwanin pääkaupungista Taipeista Taitungiin matkalla ollut juna suistui raiteilta. Kuolleiden joukossa on yksi Ranskan kansalainen ja kaksi yhdysvaltalaista.

Täydessä junassa oli lähes 500 matkustajaa, joista osa oli joutunut seisomaan matkan aikana tilanpuutteen takia.

ONNETTOMUUDEN todennäköiseksi syyksi selvisi jo perjantaina se, että juna oli törmännyt raiteilla olevaan ajoneuvoon.

Törmäys tapahtui tunnelin suulla lähellä Hualienin kaupunkia. Törmättyään ajoneuvoon juna suistui raiteilta, ja erityisesti junan etuosan vaunut runnoutuivat pahasti tunnelissa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007904369.html

Lisää linkin takana. Artikkelissa on tuo tekstissä mainittu keulakameran video.

Ketjun otsikkoa voisi muuten päivittää taas, kun kuolleita on "ainakin 50".
????? ?? ??????.

Vastaa Viestiin