Tiina Jylhä ja Tape Valkonen tuomittiin dopingvyyhdissä: ”Kuin tukkukauppias”

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Tiina Jylhä ja Tape Valkonen tuomittiin dopingvyyhdissä: ”Kuin tukkukauppias”

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Tiina Jylhä ja miehensä tunnustivat rikokset – ovat sopineet syyttäjän kanssa

Christina ”Tiina” Jylhä-Valkosta saattaa tunnustamisen ansiosta odottaa noin kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.

Tiina Jylhä-Valkosen rikos on vuosina 2011—2013 tapahtunut törkeä velallisen epärehellisyys. Tuolloin hän oli Valkonen Constrictor Levanensis Oy:n omistaja ja määräysvallan käyttäjä.

Yhtiöllä oli vuonna 2012 noin 160 000 euroa verovelkaa ja se teki noin 36 500 euroa tappiota. Siitä huolimatta yhtiöstä maksettiin palkkaa Christina Jylhä-Valkosen aviomiehelle Tapani Valkoselle vuonna 2012 82 642 euroa ja seuraavana vuonna vielä 25  316 euroa.

Palkanmaksu kirjattiin osakaslainaksi. Se vaaransi yhtiön yrityssaneerauksen ja se tapahtui vastoin kirjanpito- ja verolainsäädöksiä.

Yhtiö ajautui konkurssiin.

Kolmen kuukauden alennus
Jylhä-Valkonen on syyttäjän kanssa käymissään neuvotteluissa tunnustanut rikoksen. Syyttäjä ja Jylhä-Valkonen ovat yhtä mieltä siitä, että noin yhdeksän kuukauden vankeus olisi kohtuullinen seuraus teosta.

Näin siis normaalitilanteessa. Koska teoista on kuitenkin kulunut pitkä aika ja maksettavat korvaukset ovat huomattavat, on tunnustamisoikeudenkäynnin lieventävä vaikutus rangaistukseen kolme kuukautta.

Tiina Jylhän rangaistus olisi näin ollen 6 kuukautta vankeutta. Vankeus on ehdollista.

Hallitukseen ilman suostumusta
Tapani Valkosen syyllisyys on merkittävästi vaimoaan suurempi.

Törkeän velallisen epärehellisyyteen hän syyllistyi osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan yhdessä vaimonsa kanssa, mutta hän on syyllistynyt sen lisäksi myös kolmeen rekisterimerkintärikokseen sekä törkeään veropetokseen.

Rekisterimerkintärikos tulee siitä, että Valkonen ilmoitti kaupparekisteriin henkilöitä yhtiön hallituksen jäseniksi ilman, että kyseiset henkilöt tiesivät nimityksestä.

Törkeä veropetos tapahtui vuonna 2013. Valkonen jätti ilmoittamatta verottajalle yhtiöstä saamiaan palkkatuloja 107 940 euroa ja vältti näin 52 244 euron verot.

Ehdollista myös Valkoselle
Kaikki nämä rikokset Valkonen on tunnustanut syyttäjän kanssa käydyissä neuvotteluissa. Syyttäjä ja Valkonen ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kohtuullinen seuraus teoista olisi vuosi ja kahdeksan kuukautta vankeutta.

Tunnustusoikeudenkäynnin lieventävän vaikutuksen ansiosta Valkosen rangaistus putoaisi vuoteen ja kahteen kuukauteen ja ennen kaikkea se vankeus muuttuisi ehdolliseksi.

Verottajan vaatimukset
Verohallinto vaatii törkeän velallisen epärehellisyys -syytteen osalta, että vastaajat korvaavat verottajalle 80 443 euroa. Törkeän veropetoksen osalta verohallinto vaatii Valkosta maksamaan verottajalle tuloveroa verovuodelta 2012 52 344 euroa.

Tunnustusoikeudenkäynti alkoi perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Virossa asuvat Tiina Jylhä-Valkonen ja Tapani Valkoinen olivat itse läsnä istunnossa.

Helsingin käräjäoikeus antaa tuomionsa ensi viikolla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/940b ... e86cbc79c1

Tänään klo 15:40

Miten steroidi-Tapsalle voidaan määritellä ehdollista, kun eikös hänellä ole jotain dopingjuttuja meneillään myös törkeänä tekomuotona, muttei vielä tuomittu?

Otsikko päivitetty tuomion myötä.
-NILS-

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3916
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Ja tältä sitten Sanna ja kumppanit iloisesti tilasi 10 miljoonalla maskeja. :mrgreen:
"Those who want respect, give respect."

Ulibubba
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Ma Maalis 15, 2021 2:17 pm

Re: Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Ulibubba »

jepulis82 kirjoitti:
Pe Huhti 23, 2021 7:28 pm
Ja tältä sitten Sanna ja kumppanit iloisesti tilasi 10 miljoonalla maskeja. :mrgreen:
Sannaa ei tosiaan ole kukaan koskaan syyttänyt järjellä ajattelevaksi yksilöksi. Voi olla että hän jopa ajatteli että homma toimisi kuten Sokkarin 3 + 1 päivillä. Enemmän ihmetyttää miten monta ehtoollista Tapsa saa nauttia ennen kuin kopsahtaa kovennettua?

Kräki
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Tämän takia jylhät bunkkas virossa vuokralla jonkun pahiksen kämpässä(minkä ovat tosin esitelleet omaksi lukaaliksi,mutta tämmöisillähän ne omat ja muiden omaisuudet vähän sekoittuu)
Siellä roina liikkuu kivasti ja voidaan kutsua ”treeni” leireille näitä puolijulkimoita piikitettäviksi.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Silloin kun telkkarissa pyöri "kauneusyrittäjä"- sarja, katsoin mielenkiinnosta jakson tai pari. Tuli silloin jo heti kuva, ettei tuolla Jylhällä ole yrittäjyyden kanssa kaikki ihan lakitekstien mukaista. Mitä ihmeellisimpiä kuvioita asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa, joista kameroille puhuttiin niin ympäripyöreästi, että ohjelman tunnariksi olisi voinut laittaa banjon soittoa.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Nää on näitä todella pitkään alalla toimineita, joista on tiedetty todella laajasti. Suojelua saavat ja sen takia aina kuivin jaloin ulos joka jutusta. Taisi joskus joku Jylhä meikäläistäkin vähän kurmuuttaa, mutten en kerro kui siin loppujen lopuks kävi...
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3916
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

H.Moilanen kirjoitti:
La Huhti 24, 2021 11:34 am
Nää on näitä todella pitkään alalla toimineita, joista on tiedetty todella laajasti. Suojelua saavat ja sen takia aina kuivin jaloin ulos joka jutusta. Taisi joskus joku Jylhä meikäläistäkin vähän kurmuuttaa, mutten en kerro kui siin loppujen lopuks kävi...
Juu, hieman naurattaa kun jotakin Ohisalon poliisiheijastinliiviä tutkittiin kyllä heti, mutta jos jätät veroja maksamatta 50k€, niin ehkä 8 vuoden jälkeen saat ehdollisen tuomion. Haiskahtaa kyllä, mutta minkäs teet kun Suomessa ei ole korruptiota. :lol:
"Those who want respect, give respect."

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja jhou »

jepulis82 kirjoitti:
Pe Huhti 23, 2021 7:28 pm
Ja tältä sitten Sanna ja kumppanit iloisesti tilasi 10 miljoonalla maskeja. :mrgreen:
Niin, taisi olla huoltovarmuuskeskus tilaajana paremminkin. Mutta joo, ihmettelin jo silloin, että sattuiko Sunny Carin Ritaluoman puhelin olemaan varattuna, vai miten ihmeessä ovat päätyneet kaikista mahdollisista tahoista juuri näiden ja Sarmasteen kanssa tekemään kauppaa. Tai siis sitä osaa kaupasta, jossa ostaja maksaa. Se osa jäi sitten heikommalle, jossa myyjä toimittaa.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Kalabaliikki
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2021 10:18 pm

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Kalabaliikki »

Eniten ihmetyttää kuinka yleensä ovat hengissä ?
Molemmat täyteen piilkitettyjä, toi kamala ämmä on naamaansa venyttäny, eikä ukko näytä kyllä yhtään urheilulliselta, päinvastoin molemmat pöhöttyneitä kuten juopot ja sisäelimet mennyttä elämää. . . .
Huutoäänestys

Ulibubba
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Ma Maalis 15, 2021 2:17 pm

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Ulibubba »

Tapelta olisivat voineet imasta öljyt pihalle rikoshyötynä, tuskin on mies syntholeitaan verotettavilla ansioilla maksellut.

koojii
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Pe Kesä 19, 2020 12:58 pm

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja koojii »

Perhepiirissä poliiseja niin tarvitseeko paljon miettiä miksi selviävät jatkuvasti kuin koira veräjästä ja ympäriltä palaa porukkaa...

Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

Tämähän oli se oikeudenkäynti jossa piti selvitä että Tiina oli vain sekoitettu toiseen henkilöön. Heh.

"Iltalehti tavoitti Tiina Jylhän.
– Tämä on viisi vuotta vanha juttu. Kiistän syyllisyyteni, hän viestitti Tallinnasta.
Aiemmin Iltalehdelle Jylhä kertoi, että hänet on sotkettu toiseen henkilöön.
– En ole ollut vangittuna, enkä ota tätä koko asiaa kauhean raskaasti, Jylhä totesi tuolloin.
– Minut on sekoitettu toiseen ihmiseen, mutta turha tässä on tämän enempää arvuutella miten käy. Siellä käräjillä ne kaikki sitten selviävät."

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... f5974b1a37
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tiina Jylhälle tuomio – tunnusti törkeän velallisen epärehellisyyden

Tapani ”Tape” Valkonen myönsi tukun rikoksia ja sai kovemman tuomion.

Kauneusyrittäjä Tiina Jylhä ja hänen miehensä Tapani ”Tape” Valkonen tuomittiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa talousrikoksista.

Kumpikin sai ehdollista vankeutta kauneusalan yritykseen liittyneistä rikoksista. Jylhä sai kuusi kuukautta törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Valkonen tuomittiin samasta rikoksesta ja lisäksi törkeästä veropetoksesta sekä rekisterimerkintärikoksista, joten hänen rangaistuksensa on kovempi: vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta.

Jylhä ja Valkonen myönsivät rikokset. Juttu käsiteltiin tunnustamisoikeudenkäynnissä.

Tunnustamalla molemmat saivat rangaistuksiinsa alennuksen. Syyteneuvotteluista laaditun muistion mukaan alennus oli kolmannes siitä, mitä syyttäjä olisi alun perin vaatinut.

Valkonen ja Jylhä tuomittiin maksamaan Verohallinnolle yli 80 000 euroa korvausta. Verottajan vaatimus hylättiin osin.

JUTUSSA oli kyse vuosikymmenen takaisista asioista, jotka liittyivät Constrictor Levanensis Oy -nimiseen yritykseen.

Törkeä veropetos tapahtui vuonna 2013 ja velallisrikos vuosina 2011–2013. Valkonen nosti yhtiöstä palkkaa ilmoittamatta verottajalle ja yhtiön velkojien vahingoksi.

Yhtiö meni sitten konkurssiin. Konkurssipesä on rauennut varojen puutteeseen. Yhtiön omistaja ja hallituksen jäsen oli Valkonen, mutta todellista määräysvaltaa käyttivät Jylhä ja Valkonen yhdessä.
...
Täällä: IltaSanomat
29.4.2021 10:33
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Jalmari1
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 11:09 am

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Jalmari1 »

Koska tämä amerikkalaismallinen "syyttäjän kanssa sopiminen" on tullut Suomen lakiin?

Ainakaan tuossa 4 vuotta sitten, kun sukulaispoika oli liemessä ja häntä yritin jeesata, minkäänlainen sopiminen tuomion alentamiseksi ei syyttäjän mukaan ollut laillista eikä kuulemma minkäänlaista "tunnustamisalennusta" ollut olemassakaan.

Ulibubba
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Ma Maalis 15, 2021 2:17 pm

Re: Törkeä velallisen epärehellisyys - Doping-Jylhät sopivat syyttäjän kanssa

Viesti Kirjoittaja Ulibubba »

Jalmari1 kirjoitti:
To Huhti 29, 2021 12:41 pm
Koska tämä amerikkalaismallinen "syyttäjän kanssa sopiminen" on tullut Suomen lakiin?

Ainakaan tuossa 4 vuotta sitten, kun sukulaispoika oli liemessä ja häntä yritin jeesata, minkäänlainen sopiminen tuomion alentamiseksi ei syyttäjän mukaan ollut laillista eikä kuulemma minkäänlaista "tunnustamisalennusta" ollut olemassakaan.
Jokunen vuosi sitten taisi tulla, tosin tunnustamisalennus koskee vain verorikoksia. Ideana taisi olla helpottaa veroasioiden setvimistä kun ovat olevinaan niin vaikeita ja pitkäkestoisia selvittää.

Vastaa Viestiin