Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Sienisalaatti
Javier Pena
Viestit: 1870
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4296455

16.9.2021 16:14
Miehet kidnappasivat pojan autoon ja vaativat isältä lunnaita – Poika uhattiin dumpata työmaan sementtiin Kuopiossa

Kaksi kuopiolaista miestä kidnappasi tuntemansa nuoren miehen henkilöautoon ja vaati miehen isältä lunnaita.

Mieskaksikko vaati isältä tuhat euroa rahaa tai he uhkasivat tappaa pojan sekä pahoinpidellä myös isän.

Nuori mies pakotettiin henkilöautoon Kuopion Prisman pihassa viime toukokuussa. Hätääntynyt isä sopi kiristäjäkaksikon kanssa tapaamisen vielä samalle vuorokaudelle Kuopion keskuskentän viereen Kaartokadulle.

Isä joutui maksamaan pojastaan 250 euroa, jotta sai hänet vapaaksi.

Kyse oli muutaman satasen velasta
Erikoinen välikohtaus sai alkunsa siitä, että uhriksi joutunut mies oli ilmeisesti vaihtanut kellon tietokoneeseen. Kello ei ollut kuitenkaan toiminut. 54-vuotias mies väitti, että uhriksi joutunut mies oli hänelle velkaa kelloasiasta ja hän halusi 500 euroa korvauksia. 19-vuotias mies puolestaan väitti uhrin olleen hänelle velkaa 200 euroa.

Mieskaksikko kutsui uhrin Kuopion Prisman parkkipaikalle, jonne osapuolet saapuivat autoilla. Kun uhri ajoi parkkipaikalle, häntä kertomansa mukaan uhattiin pampulla tai vastaavalla esineellä ja käskettiin siirtymään mieskaksikon autoon.

Mieskaksikko myös penkoi uhrin käyttämää autoa ja otti sieltä tavaroita.

Uhrin mukaan hän ei voinut vastustaa käskyä, koska toisia oli kaksi ja heillä oli myös kättä pidempää mukana.

Uhrin isä sai ensin poikansa puhelimesta viestejä, joissa pyydettiin rahaa. Kun isä kieltäytyi rahapyynnöistä, hän sai viestin, jossa poika kertoi olevansa uhattuna ja hengenlähdön olevan lähellä.

Isä sai sitten myös kaksi puhelua, joissa hän kuuli poikansa ja kahden vieraan miehen äänet. Mieskaksikko uhkasi, että poika upotetaan Prisman työmaan sementtiin, jos rahaa ei löydy tuhatta euroa.

Isä soitti tuttavalleen ja pyysi tätä varautumaan lainaamaan hänelle tarvittaessa tuhat euroa. Hän myös lähti Haapaniemelle ja nosti automaatista 350 euroa käteistä.

Neljä osallista tapasivat Kaartokadulla, jossa uhkailijakaksikko oli laittanut jotkin kangaspussit päähänsä naamioidakseen kasvonsa isältä.

Kun isä tuli paikalle, myös poika päästettiin nousemaan ulos autosta. Isä antoi uhkailijoille 250 euroa ja kertoi, ettei hänellä ole enempää. 19-vuotias mies kuitenkin sanoi, että he tulevat vaatimaan seuraavana päivänä 500 euroa lisää.

Kun mies kääntyi kävelemään pois poikansa kanssa, isän ja pojan mukaan 19-vuotias mies yritti lyödä heitä vielä sorkkaraudalla takaapäin päähän, mutta poika oli saanut otettua sorkkaraudan pois riehujan kädestä.
.....

Vaikka poliisi tutki tapausta harvinaisella rikosnimikkeellä eli panttivangin ottamisena, syyttäjä nosti syytteet ryöstöstä, vapaudenriistosta ja laittomasta uhkauksesta.

Lisäksi 54-vuotias mies oli ajanut autolla amfetamiinin vaikutuksen alaisena ja ilman ajokorttia. Hän sai syytteet myös tältä osin.

Käräjäoikeudessa ryöstäjäkaksikko kiisti pakottaneensa uhria auton kyytiin. He väittivät pojan nousseen heidän kyytiinsä vapaaehtoisesti. Miehet myös kiistivät ryöstäneensä ketään.

Käräjäoikeuden mukaan uhri oli ollut puoli tuntia ryöstäjien autossa eikä hän ollut päässyt sieltä itse pois uhkailujen takia.

Isä oli kuullut puhelimessa uhkailut. Hän ei myöskään olisi varoittanut tuttuaan äkillisestä lainarahan tarpeesta huvikseen, vaan hänet oli pakotettu uhkailemalla luovuttamaan rahaa miehille, jotka vaativat rahaa perusteettomasti.

Käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan miehen ryöstöstä, vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta ja varkaudesta 11 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Varkaudeksi katsottiin teko, kun miehet olivat varastaneet ulkopuolisen autosta omaisuutta.

54-vuotias mies tuomittiin ryöstöstä, vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta, varkaudesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhdeksäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Mieskaksikko tuomittiin maksamaan vapaudenriiston uhrille yhteisvastuullisesti 2 500 euroa korvauksia. Lisäksi heidät tuomittiin maksamaan uhrin isälle yhteisvastuullisesti 1 500 euroa kärsimyskorvauksia ja runsaat 1 500 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Tämä on vain omaa mutua, mutta haiskahtaa vahvasti erään kansallispukua käyttävän vähemmisön sisäiseltä gangsterimeiningiltä. Tuskin muissa porukoissa onnistuisi noin helposti.

Molemmat ketjun otsikon rikokset osin samaisen henkilön tekemisiä, joten ketjut yhdistetty ja otsikoitu uudelleen
-NILS-
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Koko roskasta ehdollista?? Mutta joo, vähän liikaa on katsottu leffoja, kun ollaan upottamassa sementtiin. :D Olisi myös keissi voinut onnistua paremmin, ellei jälleen kerran tekijät olisi olleet aivan sooseissa.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

A.Capone
Poliisikoira Rex
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Elo 04, 2020 11:01 am

Re: Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Viesti Kirjoittaja A.Capone »

Selkeitä ammattilaisiahan nämä olivat. Mafian parhaita hitmaneja ja velanperijöitä..nytkin tuli 250e noin vaan :D :D
Kyllä New Yorkin 5 perhettä olisi ennen vanhaan kilpailleet kuka saa nämä omaan porukkaansa :D

Sienisalaatti
Javier Pena
Viestit: 1870
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

No mutta, siinä on nuorukaisilla lähtenyt ura vankoille raiteille tosiaan. Uutinen julkaistu tänään, mutta itse tapauksestahan on jo hieman aikaa. Vaikea uskoa että näillä nykyään täysi-ikäisillä nuorilla yhtään paremmin menee. Joku asiasta enemmän tietävä voisi toki kertoa tähän enemmän. Lihavoinnit omia, ja lainattua uutista leikelty taas hieman tekijänoikeussyistä.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4318900

Kuopiolainen 16-vuotias poika joutui muiden nuorten rajun väkivallan ja kiristyksen kohteeksi Kuopion Särkiniemessä.

Alaikäinen poika oli käyttänyt pitkään kannabista ja hänellä oli joitain raha-asioita kesken muiden nuorten kanssa. Poika sopi yhden toisen pojan kanssa tapaamisen Särkiniementien entisen seurakuntatalon tontille.

Pojan oli tarkoitus saada kymmenen euroa toiselta nuorelta, joka oli karannut sijoituspaikastaan nuorisokodista.

Paikalla oli uhrin lisäksi kolme 16-vuotiasta poikaa ja yksi 19-vuotias mies. Uhrin mukaan joku alkoi puhua, että uhrin epäiltiin aiemmin puhuneen poliisille.

Siitä alkoi arvaamaton väkivalta. Uhria lyötiin nyrkein, heitettiin maahan, potkittiin ja retuutettiin. Hänen kurkullaan myös pidettiin veistä.

Ryöstäjät kaivoivat uhrin repun ja ottivat sieltä nuuskaa, 30 euroa ja uhrin pankkikortin.

...

Särkilahden sillalla uhrin päälle kaadettiin vettä. Lisäksi hänet pakotettiin syömään 1,5 Viagra-tablettia, mutta uhri sai syljettyä lopulta tabletit ulos suustaan. Uhrin mukaan hänen pikkusormeaankin yritettiin puristaa pihdeillä.

.....

Uhri ei antanut ryöstäjille pankkikorttinsa tunnuslukua vapaaehtoisesti, mutta porukka sai sen lopulta tietoonsa uhkailemalla. Sen jälkeen he nostivat uhrin tililtä 200 euroa, jonka neljä ryöstäjää jakoivat tasan keskenään.

Uhri päästettiin vapaaksi ja hän sai puhelimensa takaisin, mutta porukka ilmoitti tulevansa hakemaan rahaa lisää vielä seuraavana päivänä. Porukka uhkasi, että pojan lemmikeille käy huonosti, jos hän ei toimi porukan ohjeiden mukaan.

Kolme ryöstäjää tulikin uhrin kotipihalle seuraavana yönä, mutta uhrin isä hälytti poliisit. Ryöstäjät pakenivat paikalta, mutta poliisi sai rikostutkintaa varten talteen heidän lähettämiään uhkailuviestejä.

Uhkaili nuorisokodin työntekijää
Tapausta selviteltäessä ilmeni, että yksi tapahtuma-aikaan 16-vuotiaista ryöstäjistä oli pari päivää aiemmin ollut putkassa yötä. Kun hänet oli palautettu putkasta nuorisokotiin, poika oli suuttunut hänelle mahdollisista tulevista rajoituksista ja hän oli uhannut hakata käsisammuttimella yhden nuorisokodin työntekijöistä.

Tilanne oli ollut naisesta erittäin vakava ja pelottava.

Poika karkasi nuorisokodista välikohtauksen jälkeen. Uhkauksia pelännyt nainen joutui jäämään työstään sairauslomalle.

Tapahtumat sattuivat lokakuussa 2018, mutta ne käsiteltiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa vasta tänä vuonna.

Nuorisokodista karannut 16-vuotias poika sai pisimmän tuomion. Hänet tuomittiin ryöstöstä, kiristyksen yrityksestä, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja maksuvälinepetoksesta nuorena henkilönä vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Toinen 16-vuotias poika tuomittiin kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja kolmas 16-vuotias poika seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Kaikki kolme määrättiin myös vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi valvontaan.

Tapahtuma-aikaan 19-vuotias mies tuomittiin seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Koko nelikko määrättiin maksamaan yhteisvastuullisesti uhrille korvauksia runsas 3 300 euroa. Lisäksi nuorisokodissa ollut poika määrättiin maksamaan uhkaamalleen työntekijälle runsas 1 400 euroa.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa jo kesällä, mutta toimitti tuomion medialle vasta lokakuussa. Tuomio on lainvoimainen kaikkien muiden paitsi nuorisokotipojan osalta. Hän on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.

Koska asia päätyi käräjäoikeden käsittelyyn pitkällä viiveellä itse tapahtumista, seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion saanut 16-vuotias poika ehti syyllistyä jo uuteen erittäin vakavaan rikokseen ennen oikeudenkäyntiä. Silloin 16-vuotias, mutta nykyään 19-vuotias mies oli mukana kaappaamassa nuoren miehen autoon Kuopion Prisman pihalta toukokuussa eli oikeudenkäyntiä odottaessaan.

Mies sai ryöstöstä, vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta ja varkaudesta yksitoista kuukautta lisää ehdollista vankeutta.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

Asiallinen
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 4:41 pm

Re: Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Viesti Kirjoittaja Asiallinen »

Kyllä osaa olla pahoja, huonosti voivia ihmisiä tässä maailmassa. Itselleni ei olisi tullut tuon ikäisenä mieleenikään olla osallisena moisessa. Mikä saa ihmisen kohtelemaan toista noin. Kaikenlaisia nuorten tekemiä sairauksia on uutisoitu lähes päivittäin jo monta vuotta.

Aivokasvain
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 02, 2020 8:41 pm

Re: Kuopio: Väkivaltaa ja kiristystä 2018, kidnappaus 2021 - sama nuori tekijänä

Viesti Kirjoittaja Aivokasvain »

.......

Koska asia päätyi käräjäoikeden käsittelyyn pitkällä viiveellä itse tapahtumista, seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion saanut 16-vuotias poika ehti syyllistyä jo uuteen erittäin vakavaan rikokseen ennen oikeudenkäyntiä. Silloin 16-vuotias, mutta nykyään 19-vuotias mies oli mukana kaappaamassa nuoren miehen autoon Kuopion Prisman pihalta toukokuussa eli oikeudenkäyntiä odottaessaan.

Mies sai ryöstöstä, vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta ja varkaudesta yksitoista kuukautta lisää ehdollista vankeutta.
Että ehdollista vaan ehdollisen perään. Mahtaakohan vaikuttaa yhtään mitään mihinkäään :?
Aivokas Vain

Vastaa Viestiin