Huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavat palovahingot Leppävirralla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavat palovahingot Leppävirralla

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Leppävirran keskustassa Savonkadulla samassa rakennuksessa sijaitsevat huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavia vahinkoja tulipalossa keskiviikkoiltana 30.3.
Leppävirran palo.jpg
Leppävirran palo.jpg (282.2 KiB) Katsottu 883 kertaa
Kun pelastuslaitos hälytettiin paikalle iltakuuden jälkeen, olivat kalusteliikkeen yhteydessä sijaitsevat lastauslaituri ja myyntivarasto täyden palon vaiheessa.
– Palo oli levinnyt ja paloi avopalona. Kun aloitimme sammutushyökkäyksen palavaan kohteeseen ja myymälätilaan, havaittiin että tuli oli levinnyt jo myyntihallin puolelle, kuvailee Pohjois-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Nyholm.

Poliisi epäilee Leppäviralla Pohjois-Savossa eilen tapahtunutta kerrostalopaloa tahallaan sytytetyksi. Leppävirran Savontiellä oleva kolmikerroksinen kerrostalo paloi osittain.
Poliisi epäilee teosta kolmea leppävirtalaista ihmistä ja tutkii tapausta rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö. Poliisi on kuulustellut epäiltyjä ja tapahtumia on selvitetty "hyvässä yhteistyössä".
Poliisi jatkaa teknistä tutkintaa tapahtumapaikalla sekä selvittää kuulusteluin tapahtumien kulkua ja epäiltyjen osallisuuksia tekoon.

https://yle.fi/uutiset/3-12383898
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.vullmg

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavat palovahingot Leppävirralla

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Tältä päivältä.
Kolmen alaikäisen epäillään sytyttäneen hautaustoimiston tuleen Leppävirralla – tulipalosta 1,5 miljoonan euron vahingot
Poliisin mukaan esitutkinnassa ei ole tullut ilmi, että nuorten olisi ollut tarkoitus tahallaan aiheuttaa vakavaa vahinkoa.

Poliisi epäilee kolmea alle 18-vuotiasta lasta törkeästä tuhotyöstä Leppävirran Savonkadulla sijaitsevan huonekaluliikkeen ja hautaustoimiston tulipaloon liittyen.

Samassa rakennuksessa sijaitsevat huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavia vahinkoja tulipalossa maaliskuun 30. päivä 2022.

Poliisin mukaan tulipalosta aiheutui puolentoista miljoonan euron vahingot.

– Poliisi on tutkinut kolmen alaikäisen osuutta asiaan. Poliisi on epäillyn alaisena kuullut heitä, mutta syyllisyydestä en ota mitään kantaa, sanoo Itä-Suomen poliisin rikoskomisario Tuomo Lepola.

Poliisi on tutkinut nuorten osalta sitä, että onko siellä esimerkiksi tulta käsitelty varomattomasti.

– Esitutkinnan perusteella vaikuttaa, että siellä olisi ja sitten kenties tällaista sytkäriä tai vastaavaa sitten käsitelty.

Lepolan mukaan esitutkinnassa ei ole tullut ilmi, että nuorten olisi ollut tarkoitus aiheuttaa vakavaa vahinkoa.

– Sellaista ei esitutkinta nosta esiin. Sitten on toinen kysymys, että pitäisikö henkilön olla ymmärtänyt se, puhun nyt yleisellä tasolla, että jos henkilö rupeaa tulen kanssa leikkimään, että tässä voi nyt sitten syntyä vahinkoja. Se on sitten toinen juttu.

Esitutkinnassa on selvitetty myös sitä, oliko lastauslaiturilla palokuormaa. Hän ei kuitenkaan ota tähän sen tarkemmin kantaa.

Poliisin osalta esitutkinta alkaa olla valmis ja asia siirtyy syyteharkintaan viikon kuluessa. Syyttäjä ratkaisee, onko aihetta syytteen nostoon ja kenen osalta.

Lepola haluaa muistuttaa kaikkia huoltajia ja nuoria siitä, että tulentekovälineitä ei ole syytä kanniskella mukana.

– Silloin riski ajattelemattomaan tekoon ryhtymisestä kenties kasvaa, jos taskussa nyt sytkäri sattuu kellottelemaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.
https://yle.fi/a/74-20019379

Vanhempi uutinen.
Palaneen hautaustoimiston yrittäjä kertoo, että hänen elämänsä on viety – asuu nyt mökillä Leppävirralla
Kukkakaupan ja hautaustoimiston yrittäjä kertoo kärsineensä mittavat tappiot tulipalon vuoksi.

Ei ole muita vaihtoehtoja kuin nousta niin sanotusti tuhkasta, luonnehtii tulipalossa tuhoutuneen kukkakaupan ja hautaustoimiston yrittäjä Sirpa Kinnunen.

– Ystävät sanovat, että kyllä sinä Sirpa niin topakka olet, että kestät tämänkin. Ei tässä ole vaihtoehtoja. Ei voi eläkkeellekään jäädä ja liiketoimintaa lopettaa, Kinnunen kertoo.

Leppävirran keskustassa Savonkadulla samassa rakennuksessa sijaitsevat huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavia vahinkoja tulipalossa maaliskuun 30. päivä.

Maanantaina kerrottiin, että poliisi epäilee huonekaluliikkeen ja hautaustoimistorakennuksen paloa tahallaan sytytetyksi. Poliisi epäilee teosta kolmea leppävirtalaista henkilöä. Poliisi ei esitutkinnan tässä vaiheessa kommentoi tekotapaa, epäiltyjen ikää tai sukupuolta tarkemmin. Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa, että tämänhetkisen tiedon mukaan teko ei liene erityisen suunnitelmallinen.

Vuokralaisia joutui lähtemään kodeistaan

Sirpa Kinnunen kertoo asuvansa nyt perheensä kanssa mökillä. Tulipalossa tuhoutui paitsi hänen yrityksensä toimitilat, myös hänen asuntonsa.

– Yrittäjien lisäksi talossa on myös vuokralaisia, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan.

Kinnusen mukaan vakuutukset eivät koskaan voi korvata menetystä.

– Tässä on yrittäjältä elämä viety. Kyllä tässä isot henkilökohtaiset taloudelliset tappiot tulevat vakuutuksista huolimatta.

Kinnunen toivoo, että kukkakauppa olisi äitienpäivänä auki korvaavissa tiloissa.

– Kun ei ole keskeytysvakuutusta, joudun nyt maksamaan omasta pussista. Tässä päivä kerrallaan eteenpäin ja huomenna käydään tiloja katsomassa.

Tällä hetkellä Kinnunen pystyy hoitamaan hautausasiakkaat ja kukkalaitetilaukset. Verkkokauppa on auki ja väistötiloihin siirrytään heti kun mahdollista.

Kinnunen sanoo, että ystävät ovat olleet tärkeänä tukena ja tarjonneet apuaan.

– Meillähän meni esimerkiksi tietokone siinä ja sellainen ystävä löytyi, joka auttoi meitä nostamaan tietokoneen raunioista ja saimme laitteesta tiedot ulos.

Kinnunen kertoo myös saaneensa apua Leppävirran seurakunnalta. Tällä viikolla järjestetään kolmet hautajaiset korvaavissa tiloissa.

– Oma juhlahuoneisto tulee olemaan jonkin aikaa kiinni, siellä on myös kaikki tekstiilit ja astiat pestävä ennen kuin päästään toimimaan.

Kinnunen toivoo, että asiakkaat eivät hylkäisi häntä.

– Hautauspalvelu on meille tosi tärkeä sydämen asia. Toivon, että ihmiset soittavat rohkeasti kun tarvitsevat palveluja. Kun saadaan tilat auki, niin tulisivat kukkakauppaan ja auttaisivat meitä eteenpäin.
https://yle.fi/a/3-12389352

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Huonekaluliike ja hautaustoimisto kärsivät mittavat palovahingot Leppävirralla

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Käräjäoikeus: Teinipojan sytkärileikki aiheutti Leppävirran tuhoisan suurpalon – joutuu maksamaan satojen tuhansien korvaukset

Syytettynä olleet kaksi muuta poikaa välttyivät korvauksilta, mutta saivat sakkoja. Palaneen kiinteistön omistajan syyte pelastusrikkomuksesta hylättiin.

Leppävirralla viime vuoden alkupuolella sattunut suuri tulipalo johtui 15-vuotiaan pojan sytytinleikeistä, katsoo Pohjois-Savon käräjäoikeus.

Oikeus tuomitsi pojan 60 päivän ehdolliseen vankeuteen yleisvaaran tuottamuksesta. Pojan tulee lisäksi maksaa mittavat korvaukset palosta kärsineille ja vakuutusyhtiöille.

Palanut rakennus sijaitsi Savonkadulla ja siinä oli sekä liike- että asuinhuoneistoja. Poika määrättiin maksamaan yrittäjille, omistajille ja asukkaille korvauksia vajaat 92 000 euroa ja vakuutusyhtiöille runsaat 187 000 euroa.

Käräjäoikeuden mukaan palo sai alkunsa, kun poika sytytteli kiinteistössä toimineen huonekaluliikkeen lastauslaiturilla pahvinpaloja tuleen. Laiturilla oli samaan aikaan kaksi muutakin teinipoikaa, jotka kielsivät ja toruivat 15-vuotiasta.

Pojat läksivät paikalta omien sanojensa mukaan vasta, kun he olivat varmistaneet, etteivät pahvit pala tai kyde. Oikeuden mukaan tätä ei kuitenkaan tehty tarpeeksi huolellisesti.

Päätuomitun seurassa olleet 16- ja 17-vuotiaat pojat tuomittiin kumpikin 30 päiväsakkoon pelastusrikkomuksesta. Kaikissa tuomioissa otettiin huomioon tekijöiden alaikäisyys.

Kiinteistön omistaja katsottiin syyttömäksi
Tuomion saaneita teinipoikia epäiltiin alun perin tuhotyöstä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan katsonut näytetyksi, että pojat olisivat toimineet tietoisesti tulipalo mielessään, joten syytteistä luovuttiin.

Poikien lisäksi Leppävirran palosta oli syytettynä liikekiinteistön omistaja, jota epäiltiin pelastusrikkomuksesta. Syyte liittyi muun muassa kieltoon, jonka mukaan rakennuksen seinustoilla ei saa säilyttää palavaa materiaalia.

Käräjäoikeus ei löytänyt todisteita siitä, että poikien sytyttämät pahvit olisivat olleet lastauslaiturilla omistajan toiminnan vuoksi. Myös epäily laiturilla olleen rakennelman, josta palo lähti liikkeelle, luvattomuudesta oli vailla näyttöä.

Liikekiinteistön omistajan syyte hylättiin.
YLE
15.8.2023 21:51
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin