Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa
Lähetetty: Ke Touko 18, 2022 8:01 am
Hui! Pukkas muistoja pintaan.
Mun sisaruksen tenavat, joille on siis aina ollut tarkka kuri ja rajat. He olivat 2. ja 3.luokalla tapahtuma-aikaan ja minä olin eräänä päivänä heidän kanssaan, kun yh-sisaruksellani oli muuta menoa. Olin tuohon aikaan itse aika uupunut ja masentunut, mutta suostuin hänen lastensa seuraksia pariksi tunniksi. Laitoin heille koulun jälkeen välipalaa ja siirryin sitten sohvalle itse lepäämään.
Voitte arvata, että kaikki muu karisi siinä hetkessä mielestä ja väsymys hälveni (hetkeksi), kun keittiöstä kuului vanhemman tenavan parahdus: "Se löi mua veitsellä selkään!"
Salamana juoksin paikalle ja tarkistin lapsen selän. Onni onnettomuudessa, se oli sellainen ruokailuveitsi ja selässä vain punainen raapaisujälki.
Tässä kohtaa kerron, että lapsilla (ja koko perheellä) oli tuohon aikaan rankkaa, sillä lapsia yritettiin väkisin huostaanottaa, vain siksi että yh-vanhempi oli pyytänyt tukea arkeen. Toki hän sitä sai meiltä sisaruksilta ja vanhemmiltakin tukea ja lapsille oli saatu myös tukivanhemmat, mutta siitä huolimatta lastensuojelu toimi lasten edun vastaisesti. (Nämä lastensuojelun tyypit on niitä samoja, jotka joutuivat virkavirheistään oikeuden eteen ja siitä oli otsikoissa paljon juttua sillon.)
Lisäksi tämä nuorempi on lievästi kehitykseltään jäljessä.
Kysyin kuopukselta tiukasti, miksi hän oli tehnyt niin ja syy oli, että hän oli yrittänyt ajatella jotain ja esikko oli sitten keskeyttänyt hänet.
Minä huokaisin syvään ja kysyin: "Kulta pieni. Tiedätkö monta kertaa sinä itse olet keskeyttänyt meitä aikuisia, kun sinulla on ollut asiaa meille?" "Monta kertaa", vastasi lapsi. "Onko kukaan, koskaan sinua silloin lyönyt?" kysyin ja tämä pudisti päätään. "Niin, aina on keskeytetty juttumme ja siirretty huomiomme sinuun. Ja mitä sinulle on lyömisestä sanottu?" kysyin. "Niin ei saa tehdä", vastasi kuopus.
Nyökkäsin ja kysyin lapselta: "Haluatko sinä asua kotona ja pysyä perheen lähellä?" "Haluan", tuli vastaus. "Sitten, et enää koskaan toista tuota virhettä. Tuollaiseen voi oikeasti kuolla. Ja jos sinä olisit vähänkään vanhempi, niin poliisille ei kelpaa selitys, että hän keskeytti sinun ajatuksesi. Sinut suljettaisiin vankilaan pitkäksi aikaa ja et saisi tavata meitä kovinkaan usein. Ymmärrätkö?"
Ja kyllä ymmärsi.
Sitten sanoin lapselle, että tämä menee nyt nurkkaan ensimmäiseksi miettimään mitä tuli tehtyä ja jutteluamme ja että kun vanhempi tulee kotiin, niin sitten jutellaan porukalla tapahtuneesta ja sitten saa vanhempi päättää mikä on se sopivin rangaistus.
Juttelin sitten esikon kanssa asiasta ja onneksi se asia saatiin lopulta selvitettyä.
Miksi kerroin tämän?
Koska joskus voi tulla jopa ihan kodin ulkuopuolelta syyt, miksi lapsen mielessä keikahtaa kuppi nurin ja jos on vielä erityislapsi, niin silloin se kuppi keikahtaa herkemmin.
---
Nuo kyseiset lasut oli aika monilahjakkaita, kun esikon vatsaongelmista kuultuaan pakottivat varaamaan tälle ajan psykiatrille ja sinne mentiin, koska muuten olisi saatu taas yksi miinusmerkintä lisää papereihin.
Kun heistä tehtiin sitten kirjallista kantelua, heidän toimistostaan sihteeri erikseen pyysi laittaa kantelu toimistoon, niin hän toimittaa sen henkilökohtaisesti eteenpäin, etteivät voi väittää ettei sitä ole tullut.
Ja siitä lähtikin sit isompi naru purkaantumaan ja tapaus ei valitettavasti ollut ainoa.
Koulunvaihtokin jouduttiin tekemään siksi, kun aiempi rehtori pelasi lasun pussiin. Ilmoitti "epäkohtia" lasuun, mutta kotiin ja tukihenkilöille ei kerrottu mitään. Rehtori pakotti jopa erityislapsen oman opettajan kohtelemaan tätä kylmästi. Rehtori toimi näin, koska hän odotti ylennystä, mutta kun asia selvisi, hän saikin potkut.
Opettaja pyysi lopulta lapselta reilusti anteeksi ja järjesti hymypatsaan, koska kaikesta pelostaan huolimatta lapsi aina hymyili ja oli kohtelias. Mua alkoi itkettämään, koska se lapsi oli niin kauan taistellut ja hymyillyt, vaikka sitä kiusattiin rehtorin ja oman opettajan puolesta niin kovasti. Kunnes sitten kotona kaatui kuppi nurin, kun oli niin paljon kestänyt ja kantanut. Tämän episodin jälkeen lisättiin perheen suunnalta tukitoimia ja isovanhemmat alkoivat vuoroviikoin asumaan heidän luonaan ja sitä jatkettiin useampi kuukausi, kunnes tilanne tasapainottui.
Mun sisaruksen tenavat, joille on siis aina ollut tarkka kuri ja rajat. He olivat 2. ja 3.luokalla tapahtuma-aikaan ja minä olin eräänä päivänä heidän kanssaan, kun yh-sisaruksellani oli muuta menoa. Olin tuohon aikaan itse aika uupunut ja masentunut, mutta suostuin hänen lastensa seuraksia pariksi tunniksi. Laitoin heille koulun jälkeen välipalaa ja siirryin sitten sohvalle itse lepäämään.
Voitte arvata, että kaikki muu karisi siinä hetkessä mielestä ja väsymys hälveni (hetkeksi), kun keittiöstä kuului vanhemman tenavan parahdus: "Se löi mua veitsellä selkään!"
Salamana juoksin paikalle ja tarkistin lapsen selän. Onni onnettomuudessa, se oli sellainen ruokailuveitsi ja selässä vain punainen raapaisujälki.
Tässä kohtaa kerron, että lapsilla (ja koko perheellä) oli tuohon aikaan rankkaa, sillä lapsia yritettiin väkisin huostaanottaa, vain siksi että yh-vanhempi oli pyytänyt tukea arkeen. Toki hän sitä sai meiltä sisaruksilta ja vanhemmiltakin tukea ja lapsille oli saatu myös tukivanhemmat, mutta siitä huolimatta lastensuojelu toimi lasten edun vastaisesti. (Nämä lastensuojelun tyypit on niitä samoja, jotka joutuivat virkavirheistään oikeuden eteen ja siitä oli otsikoissa paljon juttua sillon.)
Lisäksi tämä nuorempi on lievästi kehitykseltään jäljessä.
Kysyin kuopukselta tiukasti, miksi hän oli tehnyt niin ja syy oli, että hän oli yrittänyt ajatella jotain ja esikko oli sitten keskeyttänyt hänet.
Minä huokaisin syvään ja kysyin: "Kulta pieni. Tiedätkö monta kertaa sinä itse olet keskeyttänyt meitä aikuisia, kun sinulla on ollut asiaa meille?" "Monta kertaa", vastasi lapsi. "Onko kukaan, koskaan sinua silloin lyönyt?" kysyin ja tämä pudisti päätään. "Niin, aina on keskeytetty juttumme ja siirretty huomiomme sinuun. Ja mitä sinulle on lyömisestä sanottu?" kysyin. "Niin ei saa tehdä", vastasi kuopus.
Nyökkäsin ja kysyin lapselta: "Haluatko sinä asua kotona ja pysyä perheen lähellä?" "Haluan", tuli vastaus. "Sitten, et enää koskaan toista tuota virhettä. Tuollaiseen voi oikeasti kuolla. Ja jos sinä olisit vähänkään vanhempi, niin poliisille ei kelpaa selitys, että hän keskeytti sinun ajatuksesi. Sinut suljettaisiin vankilaan pitkäksi aikaa ja et saisi tavata meitä kovinkaan usein. Ymmärrätkö?"
Ja kyllä ymmärsi.
Sitten sanoin lapselle, että tämä menee nyt nurkkaan ensimmäiseksi miettimään mitä tuli tehtyä ja jutteluamme ja että kun vanhempi tulee kotiin, niin sitten jutellaan porukalla tapahtuneesta ja sitten saa vanhempi päättää mikä on se sopivin rangaistus.
Juttelin sitten esikon kanssa asiasta ja onneksi se asia saatiin lopulta selvitettyä.
Miksi kerroin tämän?
Koska joskus voi tulla jopa ihan kodin ulkuopuolelta syyt, miksi lapsen mielessä keikahtaa kuppi nurin ja jos on vielä erityislapsi, niin silloin se kuppi keikahtaa herkemmin.
---
Nuo kyseiset lasut oli aika monilahjakkaita, kun esikon vatsaongelmista kuultuaan pakottivat varaamaan tälle ajan psykiatrille ja sinne mentiin, koska muuten olisi saatu taas yksi miinusmerkintä lisää papereihin.
Kun heistä tehtiin sitten kirjallista kantelua, heidän toimistostaan sihteeri erikseen pyysi laittaa kantelu toimistoon, niin hän toimittaa sen henkilökohtaisesti eteenpäin, etteivät voi väittää ettei sitä ole tullut.
Ja siitä lähtikin sit isompi naru purkaantumaan ja tapaus ei valitettavasti ollut ainoa.
Koulunvaihtokin jouduttiin tekemään siksi, kun aiempi rehtori pelasi lasun pussiin. Ilmoitti "epäkohtia" lasuun, mutta kotiin ja tukihenkilöille ei kerrottu mitään. Rehtori pakotti jopa erityislapsen oman opettajan kohtelemaan tätä kylmästi. Rehtori toimi näin, koska hän odotti ylennystä, mutta kun asia selvisi, hän saikin potkut.
Opettaja pyysi lopulta lapselta reilusti anteeksi ja järjesti hymypatsaan, koska kaikesta pelostaan huolimatta lapsi aina hymyili ja oli kohtelias. Mua alkoi itkettämään, koska se lapsi oli niin kauan taistellut ja hymyillyt, vaikka sitä kiusattiin rehtorin ja oman opettajan puolesta niin kovasti. Kunnes sitten kotona kaatui kuppi nurin, kun oli niin paljon kestänyt ja kantanut. Tämän episodin jälkeen lisättiin perheen suunnalta tukitoimia ja isovanhemmat alkoivat vuoroviikoin asumaan heidän luonaan ja sitä jatkettiin useampi kuukausi, kunnes tilanne tasapainottui.