Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kaikenlaisia se leipä elättää. Eikö tuosta olisi voinut jo tuomita ehdotonta?
Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään – seuraaminen ja ahdistelu loppuivat vasta, kun pariskunta muutti pois koko kaupungista

Parikymppinen haminalaismies terrorisoi naapurinsa naisystävää ja uhkasi tämän miestä tappamisella. Nuorukainen tuomittiin vainoamisesta, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksista. Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta.

Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan tänään, kun hovioikeus päätti, ettei se ota miehen valitusta käsiteltäväksi. Vuonna 1997 syntynyt mies oli yrittänyt valittaa tuomiostaan, jolla hänet määrättiin 40 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tuomion perusteella mies oli maaliskuussa 2020 iskenyt silmänsä naapurissaan asuneen miehen naisystävään ja ryhtynyt häiriköimään tätä monin eri tavoin. Rikokset jatkuivat saman vuoden syksyyn.

Mies oli esimerkiksi tarkkaillut naisen liikkumista ja lähestynyt tätä useampaan otteeseen, vaikka nainen oli tehnyt selväksi, ettei haluaisi olla miehen kanssa tekemisissä.

Joskus mies oli ollut rappukäytävässä vastassa, kun nainen oli ollut lähdössä miesystävänsä luota. Toisinaan hän oli tyytynyt esittelemään keskisormeaan asuntonsa ovelta. Mies oli myös jäänyt kiinni siitä, että oli kuunnellut salaa pariskunnan keskusteluja rapussa.

Lisäksi mies oli tuomion mukaan kahdella eri kerralla ajanut pariskunnan auton perässä pyörällä ja kuvannut näitä.

Nainen kertoi oikeudessa, ettei enää uskaltanut mennä rappuun, koska mies oli "aina jossain nurkan takana tai pihalla".

Uhkasi tappaa
Fyysisen seurailun ja tarkkailun lisäksi mies oli lähetellyt naiselle sekä tämän läheisille asiattomia viestejä verkossa.

Osansa sai myös naisen miesystävä, jota mies oli uhannut ensin väkivallalla ja myöhemmin vuonna 2020 tappamisella.

Osan halventavista viesteistä mies oli kirjoittanut naisen lähiomaisen julkiselle Instagram-tilille, suuremman yleisön nähtäville.

Viesteissään hän muun muassa haukkui naapurissaan asuvaa miestä ja väitti tämän kohtelevan naisystäväänsä kaltoin. Naiselle ja tämän siskolle lähettämissään yksityisviesteissä mies halvensi myös naista eri tavoin.

Joutui muuttamaan pois
Uhriksi joutunut nainen kertoi oikeudessa, että puoli vuotta jatkunut vainoaminen oli niin intensiivinen ja raskas kokemus, että se on aiheuttanut hänelle ahdistusta, pelkoa ja unettomuutta. Nainen kertoi näkevänsä tapahtuneen takia painajaisia.

Ahdistelu loppui vasta siinä vaiheessa, kun nainen muutti miesystävänsä kanssa pois Haminasta. Samoihin aikoihin nainen oli hakenut miehelle lähestymiskieltoa, joka myös määrättiin.

Nainen kuitenkin pelkää yhä, että mies ottaa selville, missä hän asuu. Naisen mukaan yksin kotona oleminen mietityttää häntä edelleen.

Nainen on myös joutunut rajoittamaan sosiaalisen median tilejään. Mies teki hänen mukaansa valetilejä, minkä seurauksena luottamus muihin ihmisiin on heikentynyt. Tuntemattomien yhteydenotot ahdistavat.

Nainen kertoi oikeudessa, ettei tuntenut vainoajaa entuudestaan mitenkään. Hän sai kuitenkin miehen tekojen alettua tietää, ettei ole miehen ensimmäinen uhri. Sekin lisäsi pelkoa.

Tuomittiin myös vuonna 2019
Miehen tuoreesta tuomiosta käy ilmi, että mies on tuomittu myös vuonna 2019 vainoamisesta, lähestymiskiellon rikkomisesta, kunnianloukkauksesta sekä laittomasta uhkauksesta.

Tuolloin mies selitti tekojaan Aspergerin oireyhtymällä. Sellaisesta ei kuitenkaan esitetty oikeudessa lääketieteellistä näyttöä. Tuolloin mies sai 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Tällä kertaa rangaistuksena on 40 päivää ehdollista, minkä lisäksi mies määrätään maksamaan naiselle 3000 euron suuruiset kärsimyskorvaukset. Naisen miesystävälle mies joutuu maksamaan 2100 euroa.

Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio tuli viime helmikuussa. Mies valitti siitä Itä-Suomen hovioikeuteen, joka kuitenkin päätti tänään, ettei asiaa oteta käsiteltäväksi. Hovioikeus ei nähnyt perusteltua syytä epäillä käräjätuomion oikeellisuutta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vai ... #gs.19y02o
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja jhou »

Vuonna 2019 annettu edellinen ehdollinen vankeustuomio ja vasta 2020 päätyi samasta syystä taas käräjille? Oikeuslaitos ilmeisesti arveli, että kyllä se siitä toisella ehdollisella tokenee, mutta ei anneta ihan niin pitkää tuomiota nyt, ettei tule paha mieli.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Voimamies lahest
Poliisikoira Rex
Viestit: 288
Liittynyt: Ke Touko 04, 2022 6:53 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Voimamies lahest »

Missä rikos ?
Kuka uhri ?
Mäntyharjun ihmemies

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja meitzi »

kotiteurastaja kirjoitti:
Ke Touko 25, 2022 4:47 pm
Missä rikos ?
Haminassa
Kuka uhri ?
Vainoajan naapuri sekä hänen tyttöystävänsä.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 402
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

Näitä muutaman kymmenen päivän ehdollisia tuomioita voi minusta pitää uhrien halventamisena.

Ainoa valopilkku tässä keississä on se, että vainoaja ei ole fiksautunut vain yhteen uhriin, joten uhrilla on pientä toivoa päästä eroon vainoajasta ennen kuin jotain oikeasti pahaa tapahtuu.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Mukava valkku kirjoitti:
Ke Touko 25, 2022 10:09 pm
Näitä muutaman kymmenen päivän ehdollisia tuomioita voi minusta pitää uhrien halventamisena.
Se on oikeastaan aika herttasen yhdentekevää, että onko ehdollinen rangaistus 40 vai 400 päivää. Kyseessä on joka tapauksessa kirjallinen huomautus ja vieno kaino toive, ettei toimisi samalla tapaa jatkossa. Jos toimii, niin tulee uusi ehdollinen, eli kirjallinen huomautus.

Uhrin näkökulmasta katsottuna tekijä on täysin vapaa uusimaan tai jatkamaan.

Siksi varmaan muuttivatkin pois kunnasta.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Lasa
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Touko 25, 2022 10:51 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Lasa »

Ei ole uhannut tappaa eikä myöskään vainonnut.Nainen ei edes asunut samassa talossa vaan vieraili poikaystävän luona.Kohtaamisia oli tasan kaksi kertaa pihalla.Nainen olisi voinut pysyä kotonaan jos ei halunnut nähdä naapuria.L**** H******** ja N**** T****** ovat keksineet koko vainoamisen. H******** on uhkaillut naapuria monta kertaa.Uhkasi myös soittaa poliisit maaliskuussa 2020 jos vielä sanoo jotain naiselle mutta naapuri tapasi poliisin ensimmäistä kertaa lokakuussa.

Lasa
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Touko 25, 2022 10:51 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Lasa »

Asia on keksitty että saisi korvauksia haettua.Syyttivät myös naapuria että joutuivat muuttamaan liian kalliiseen asuntoon.Ihan omaa hölmöyttä kun muuttivat.Naapurista tehty syyllinen ilman mitään todisteita.

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja jhou »

***********

Kaksi tuomiota samoista asioista, kummallakaan kerralla mitään ei ole tehnyt ja tämäkin jälkimmäinen tuomio on kuulemma annettu ilman näyttöä. Uhrien vika, selkeästi. :)
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Lasa
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Touko 25, 2022 10:51 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Lasa »

B
Liitteet
Screenshot_20220527-093946_Drive.jpg
Screenshot_20220527-093946_Drive.jpg (126.22 KiB) Katsottu 1411 kertaa
Screenshot_20220527-093928_Drive.jpg
Screenshot_20220527-093928_Drive.jpg (98.32 KiB) Katsottu 1411 kertaa
Screenshot_20220527-093801_Drive.jpg
Screenshot_20220527-093801_Drive.jpg (140.09 KiB) Katsottu 1411 kertaa

Lasa
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Touko 25, 2022 10:51 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Lasa »

Tämä uhri on todellinen tyhjäpää ja mies sairaalloisen mustasukkainen ja kontrolloi naista jatkuvasti.Kieltää puhumasta muille miehille ja lukee naisen viestejä.

Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Nessit »

Turha noilla otteilla omasta hovivalituksesta on yrittää mitään todistella, siinähän yritetään tuomittu näyttää mahdollisimman hyvässä valossa. Kun oikeus on puhunut ja valitusluvat evätty, kannattaa vaan nyt niellä tappio ja keskittyä muuttamaan omaa käytöstään. Jos vaikka aluksi lopettaisit vieraiden naisten vainoamisen, joku muu harrastus voisi olla hyvä, vaikka kalastaminen. :D

Lasa
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Touko 25, 2022 10:51 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Lasa »

Nessit kirjoitti:
Pe Touko 27, 2022 1:05 pm
Turha noilla otteilla omasta hovivalituksesta on yrittää mitään todistella, siinähän yritetään tuomittu näyttää mahdollisimman hyvässä valossa. Kun oikeus on puhunut ja valitusluvat evätty, kannattaa vaan nyt niellä tappio ja keskittyä muuttamaan omaa käytöstään. Jos vaikka aluksi lopettaisit vieraiden naisten vainoamisen, joku muu harrastus voisi olla hyvä, vaikka kalastaminen. :D
Hovioikeus ei ikinä ota näitä käsittelyyn.Käräjäoikeuden päätöksessä on monia virheitä

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja jhou »

Lasa kirjoitti:
Pe Touko 27, 2022 1:12 pm
Hovioikeus ei ikinä ota näitä käsittelyyn.Käräjäoikeuden päätöksessä on monia virheitä
Niitä monia virheitä ei ilmeisestikään näytetty toteen valituksessa, koska...
putsari kirjoitti:
Ke Touko 25, 2022 3:26 pm
Hovioikeus ei nähnyt perusteltua syytä epäillä käräjätuomion oikeellisuutta.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Vainoaja iski silmänsä naapurin tyttöystävään

Viesti Kirjoittaja Fire »

Lasa kirjoitti:
To Touko 26, 2022 10:57 pm
Ei ole uhannut tappaa eikä myöskään vainonnut.Nainen ei edes asunut samassa talossa vaan vieraili poikaystävän luona.Kohtaamisia oli tasan kaksi kertaa pihalla.Nainen olisi voinut pysyä kotonaan jos ei halunnut nähdä naapuria.L**** H******** ja N**** T****** ovat keksineet koko vainoamisen. H******** on uhkaillut naapuria monta kertaa.Uhkasi myös soittaa poliisit maaliskuussa 2020 jos vielä sanoo jotain naiselle mutta naapuri tapasi poliisin ensimmäistä kertaa lokakuussa.
Kappas samana päivänä kun tuomio on julistettu rekisteröityi nimimerkki Lasa murha.infoon puolustamaan tuomittua. Voi tätä sattumaa

Vastaa Viestiin