Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4289
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Iltalehti kertoo tuommoisista Haikosen-velikullista Oulussa. En löytänyt hauilla ainakaan ketjua tästä. Vaikkei jutussa olekaan mainittu, niin varmaan tuomioihin on tullut tuon törkeän ryöstön lisäksi ainakin törkeät pahoinpitelyt myös.

Edit: kun nämä veljekset on jo ihan ns. aikamiehiä, niin eivät varmaankaan ole ensimmäistä kertaa asialla. Eli vähän kiinnostaisi ovatkohan Oulussa kuinkakin tuttuja hahmoja?

IL:
"Veljekset vankilaan Oulussa – ”Anna tavarat tänne, ettei tarvitsisi veitsen kanssa alkaa heilumaan
Oulun käräjäoikeus tuomitsi kolmikymppiset veljekset ehdottomaan vankeuteen huhtikuussa tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut 1990-luvun alussa syntyneet veljekset ehdottomiin vankeusrangaistuksiin huhtikuussa tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä. Oikeus antoi asiassa kansliatuomion perjantaina.

Tuomion mukaan veljekset veivät väkivaltaa käyttäen uhriksi joutuneelta mieheltä kaksi matkapuhelinta ja lompakon, joka sisälsi 300 euroa rahaa ja maksukortteja.

29-vuotias Jan Tuure Christian Haikonen ja rikoksen jälkeen 30 täyttänyt Miska Christian Haikonen tuomittiin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomiin vankeusrangaistukiin.

Lisäksi he joutuvat maksamaan uhrille erilaisia korvauksia yhteensä noin 5 000 euron edestä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Uhria uhattiin
Ryöstö tapahtui Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen läheisyydessä sijaitsevassa Kaijonharjun kaupunginosassa noin kuuden kilometrin päässä Oulun keskustasta.

Oikeus totesi annetun näytön perusteella, että uhri vietiin maahan, häntä lyötiin ja potkittiin ja lisäksi häntä kohti huidottiin puukolla..."

Koko juttu -> https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8621 ... 2a20dd0780
Scum
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Huhti 29, 2021 3:38 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Scum »

Nistejä. Piuhat ollu ilmeisen tiukalla kun sivullisia pitää taskurahan vuoksi ryöstää.

Totta puhuen ihmetyttää miten näitä rottia ei ole kukaan vielä polkenut suonsilmään. Olisi vain ja ainoastaan hyvä asia, kunhan ei jätteen käsittelyssä syyllisty kovin pahoihin rikkomuksiin.
Blackened
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Su Tammi 19, 2020 4:48 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Blackened »

Scum kirjoitti: Ma Kesä 20, 2022 1:43 pm Nistejä. Piuhat ollu ilmeisen tiukalla kun sivullisia pitää taskurahan vuoksi ryöstää.

Totta puhuen ihmetyttää miten näitä rottia ei ole kukaan vielä polkenut suonsilmään. Olisi vain ja ainoastaan hyvä asia, kunhan ei jätteen käsittelyssä syyllisty kovin pahoihin rikkomuksiin.
Mistä tiedät, että nistejä?
Scum
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Huhti 29, 2021 3:38 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Scum »

Blackened kirjoitti: Ma Kesä 20, 2022 2:02 pm Mistä tiedät, että nistejä?
Ainoastaan nistit ryöstää väkivalloin (luultavasti) tuntemattoman kauppiaan. Lisäksi, on pieni jokisuisto tuo Oulu, tarina kulkee sen mukaisesti.
jolkuttelija
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: La Kesä 04, 2022 11:50 am

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja jolkuttelija »

Tuttuja naamoja Oulussa varsinkin J:llä alkava veljes. Ehkä jopa kaupungin tunnetuin pyörävaras?
Nistejä tosiaan ovat ja noilla pyörävarkauksilla ja näpistelyllä rahoitettu aineiden käyttöä. Onneksi nyt tapahtui sitten jotain vankilatuomion arvoista, millä nämä saadaan edes hetkeksi pois varastelemasta ja pyörimästä sekaisin pitkin kaupunkia. Suomen oikeusjärjestelmä kun ei taparikollisia saa muuten kuriin.
Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1280
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

No ei nämä oo edes olleet mitenkää vaarallisia kellekkään muille..Eli vähän liioittelun makua
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Skloddi kirjoitti: La Kesä 18, 2022 10:05 pmEli vähän kiinnostaisi ovatkohan Oulussa kuinkakin tuttuja hahmoja?
Nimien perusteella eivät taida olla ihan suomalaissukuisia saati oululaisia. Viittaisi näihin Suomen ympärillä oleviin naapurimaihin. Vaikuttavat kenties jossain Rajakylässä, Toppilassa tai Kaukovainiolla missä näitä varmaan pyörii.

Ketjun otsikon "vuosia vankeutta" on kyllä aika mahtipontisen paisutteleva kun tuomio on vaivaiset 2v 7kk joka taitaa puolittua hieman yli vuoden vankeudeksi. Korvauksiakin on määrätty vähemmän kuin keskiverto duunari saisi ylinopeussakkoja.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Luigii
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Kesä 20, 2022 8:35 am

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Luigii »

Oulun tunnetuimpia rotta nistejä. On muuten koko suku täysin mätä ja täynnä rottia. Kannattaa kiertää helvetin kaukaa, vaarallisia rottia kyseessä.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Luigii kirjoitti: Su Kesä 26, 2022 5:59 pm Oulun tunnetuimpia rotta nistejä. On muuten koko suku täysin mätä ja täynnä rottia. Kannattaa kiertää helvetin kaukaa, vaarallisia rottia kyseessä.
Tuskimpa,facebookin profiilissa "Rehellinen,luotettava työmies. Meistä voisi tulla hyviäkin ystäviä tai enemmän." ja vajaa tuhannen kaveria joten tuskin mikään idiootti on.
Toinen nimellä mirko haikonen myyny kaljaa ja ties mitä facebookin sivullaan eli eivät edes juo,löytäneet ne.
Väärinkäsitystä koko elämä.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
Luigii
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Kesä 20, 2022 8:35 am

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Luigii »

Ei ole mikään uskon asia vaan ihan fakta että on häikäilemättömia rottia koko porukka. Paljon olen näistä kavereista kuullut, koskaan ei mitään hyvää.

On esim. Oulun puskaradiossakin tuttu tämä Haikosten rottasuku.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Luigii kirjoitti: Su Kesä 26, 2022 10:25 pm Ei ole mikään uskon asia vaan ihan fakta että on häikäilemättömia rottia koko porukka. Paljon olen näistä kavereista kuullut, koskaan ei mitään hyvää.

On esim. Oulun puskaradiossakin tuttu tämä Haikosten rottasuku.
Eikö tuo 2.7 vuottakaan kuulosta hyvälle minkä hankkivat?

Ovat semmosia rentoja,hurmureita ja kaikkien avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isiä?
Sen äiti on ainaki kuollu 15 vuotta sitten,isää näillä ei kai olekaan?
"Äidin haudalla kävin ikävä on kova 15 vuotta sitten lähdit liian aikaisin"
https://www.instagram.com/janhaikonen/?hl=fi
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7445
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Ho­vi­oi­keus lyhensi ou­lu­lais­vel­jes­ten van­keus­tuo­mioi­ta – ryös­ti­vät uhrin vä­ki­val­tai­ses­ti Kai­jon­har­jus­sa
Rovaniemen hovioikeus on lieventänyt Oulussa tehdystä törkeästä ryöstöstä langetettuja ehdottomia vankeusrangaistuksia.
Oikeuden mukaan kaksi veljestä kävi yllättäen kolmannen miehen kimppuun Kaijonharjussa huhtikuussa 2022. Miehet vetivät uhrin maahan, painoivat polvella kurkusta, löivät, potkivat sekä huitoivat veitsellä. Uhrilta varastettiin kaksi matkapuhelinta ja lompakko, jossa oli muun muassa 300 euroa käteistä rahaa.
Uhri sai pinnallisia ruhjeita eri puolille kehoa ja nirhaumia käteensä.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi kolmekymppiset veljekset 2 vuoden ja 7 kuukauden mittaisiin vankeusrangaistuksiin viime kesäkuussa.
Molemmat miehet valittivat tuomiosta hovioikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä tai ainakin rangaistuksen lieventämistä. Heidän mielestään uhri oli itse aiheuttanut tilanteen hyökkäämällä toisen miehen kimppuun. Toinen tuomituista oli mennyt auttamaan veljeään ja katsoi toimineensa hätävarjelutilanteessa.
Veljekset myös katsoivat, että uhrille maksettavaksi määrätty 5 000 euron korvaus oli liian suuri.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin miesten syyllistyneen törkeään ryöstöön. Väkivallan ei kuitenkaan katsottu olleen kovin voimakasta, joten hovioikeus piti rangaistusta liian ankarana.
Se alensi Jan Tuure Christer Haikosen ja Miska Christian Haikosen ehdottomia vankeusrangaistuksia 2 vuoden ja 2 kuukauden mittaisiksi. Uhrille maksettava korvaus alennettiin 1 500 euroon.

https://www.kaleva.fi/hovioikeus-lyhens ... io/5277085

27.01.2023 11:32
JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Veljeksille vuosia vankeutta törkeästä ryöstöstä Oulussa

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

John Kimble kirjoitti: Ma Kesä 20, 2022 6:33 pm
Skloddi kirjoitti: La Kesä 18, 2022 10:05 pmEli vähän kiinnostaisi ovatkohan Oulussa kuinkakin tuttuja hahmoja?
Nimien perusteella eivät taida olla ihan suomalaissukuisia saati oululaisia. Viittaisi näihin Suomen ympärillä oleviin naapurimaihin. Vaikuttavat kenties jossain Rajakylässä, Toppilassa tai Kaukovainiolla missä näitä varmaan pyörii.

Ketjun otsikon "vuosia vankeutta" on kyllä aika mahtipontisen paisutteleva kun tuomio on vaivaiset 2v 7kk joka taitaa puolittua hieman yli vuoden vankeudeksi. Korvauksiakin on määrätty vähemmän kuin keskiverto duunari saisi ylinopeussakkoja.
Ihan kantasuomalaisia molemmat nistit. Ei Cristian ole mikään erikoinen toinen nimi Suomessa, juontaa kristuksesta.
Vastaa Viestiin