Puukotukset Turussa 11.-12.7.2022 ja 27.1.2023 - 15-vuotiaalle 2 v 8 kk vankeutta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7519
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

15-vuotias puukottaja hakkasi vanginvartijat Turussa
Alaikäinen tutkintavanki vastusti väkivaltaisesti eristysselliin siirtämistä. Tapauksen esitutkinnassa alaikäistä kuulusteltiin ilman oikeusavustajaa.

15-vuotias poika oli elokuussa Turun vankilassa tutkintavankina puukotettuaan muutamaa vuotta vanhempaa poikaa kolme kertaa selkään. Vankilassa hän syyllistyi uusiin väkivaltarikoksiin. Vartijoiden mukaan poika oli käyttäytynyt osastolla epäasiallisesti useiden päivien ajan, mutta asiaa oli katsottu läpi sormien tämän nuoren iän takia.
Tilanne kärjistyi, kun poika pyysi päästä soittamaan oikeusavustajalleen, eikä puhelua pystytty heti järjestämään. Nuori oli hermostunut ja potkinut sellin ovea.
Kun pojan aggressiivisuus oli lisääntynyt, hänet oli päätetty siirtää osastolta eristysselliin. Kesken siirron poika oli päässyt livahtamaan käytävälle. Vartijoiden mukaan poika oli uhannut tappaa heidät ja asettunut nurkkaan nyrkit pystyssä.
Kun tilanne ei vartijoiden käskyistä huolimatta rauhoittunut, poika yritettiin saada maahan kolmen vartijan voimin. Tilanteessa poika oli lyönyt ja potkinut vartijoita, ja paikalle hälytettiin lisää vankilan henkilökuntaa. Lopulta nuori kannettiin useiden vartijoiden toimesta eristysselliin.

Tapausta tutkittiin virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, mutta 15-vuotiaan kuulustelua ei voitu hyödyntää oikeudenkäynnissä. Nuorta oli kuultu esitutkinnassa ilman avustajaa, eikä hänen esitutkintakertomuksellensa voitu antaa näyttöarvoa vertailuaineistona.
Nuori kertoi helmikuussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, että hänen mielestään eristämiselle ei olisi vankilassa ollut perustetta. Hän kiisti vartijoiden uhkailun ja potkimisen, mutta myönsi lyömisen. Nuoren mukaan vartijat olivat piirittäneet hänet, ja hän oli lyönyt vasta, kun vartijat olivat käyneet häneen käsiksi.
Nuori vetosi siihen, että oli erehtynyt luulemaan, että hänellä oli oikeus puolustautua.

15-vuotias tuomittiin nuorena henkilönä huumausainerikoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Tällä hetkellä 15-vuotias on jälleen vangittuna. Häntä epäillään tapon yrityksestä. Kyseessä on tammikuussa Turussa tapahtunut puukotus. Aikuista miestä lyötiin yksityisasunnossa puukolla kaulaan. Puukottaja poistui paikalta ennen poliisin ja ambulanssin saapumista

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7d31 ... 5ffc8878eb
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7519
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Laitoksesta toiseen
Nuorella puukottajalla on poikkeuksellisen vaikea elämä takanaan. Huostaanotto huumeperheestä ei estänyt kaltoinkohtelua. Poliisi epäilee, että poika joutui 13-vuotiaana viiden koulukotiohjaajan pahoinpitelemäksi.
15-vuotias tuomittiin viime syyskuussa vuoden ja viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Turussa tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hän oli puukottanut pari vuotta vanhempaa poikaa selkään. Tutkintavankeuden aikana hän pahoinpiteli vartijoita.
Nyt hän on syytteessä puukotettuaan aikuista miestä kaulaan.

Karu tausta
Pojan perheessä on päihderiippuvuutta jo useassa sukupolvessa. Tilanne on vaihdellut vuosien mittaan rajusti. Äiti on onnistunut ajoittain olemaan pitkiäkin aikoja raittiina, jolloin perhe-elämä on ollut turvallista ja normaalia. Retkahdukset ovat kuitenkin seuranneet hyviä jaksoja.
Noin kuusi vuotta kestäneen paremman jakson jälkeen pojan äiti pyysi sosiaaliviranomaisilta useita kertoja apua estääkseen ajautumisen takaisin huumekierteeseen. Apua ei kuitenkaan ollut saatavilla, ja neljä vuotta sitten äiti retkahti.
Tästä alkoi tuolloin 11-vuotiaan pojan sijoituskierre, jossa häntä palloteltiin ympäri Suomea sijaishuoltopaikasta toiseen. Pysyvää paikkaa ei löytynyt, vaikka juuri sellaista rikkonaisen lapsuuden kokenut poika olisi tarvinnut.

Valvontanauha paljastaa
Sijoituspaikassaan pojan epäillään joutuneen aikuisten väkivallan uhriksi. Työntekijöiden mukaan poika oli väkivaltainen, joten heidän täytyi turvautua lapsen kiinnipitoon. Lopulta sosiaalityöntekijän tarkkaavaisuuden ansiosta virheelliset tiedot tulivat julki.
Tapahtumapäivänä poika oli ollut koulukodissa mukana tilanteessa, jossa toinen nuori oli sanallisesti vastustanut ohjaajia. Tilanne oli kuitenkin rauhoittunut, ja poika makasi sohvalla kaikessa rauhassa viltin alla katsomaan televisiota. Toisin kuin koulukodin antamassa selvityksessä kerrottiin, ohjaajat valmistelivat tilannetta pojan selän takana ilman, että poika huomasi mitä tapahtuu. Toinen nuori suljettiin omaan huoneeseensa, ja yksi ohjaaja asettui hänen ovelleen estämään ulospääsyn.
Kolme ohjaajista veti käsiinsä hanskat.
Ohjaajat siirtelivät huonekaluja sivummalle, ennen kuin he lähestyivät poikaa. Kun miesohjaaja repäisi viltin pojan päältä, poika pelästyi ja yritti nousta ylös sohvalta, mutta ei onnistunut. Miesohjaaja tarttui poikaa rinnuksista kiinni, ja repäisi hänet rajusti pää edellä sohvan selkänojan yli lattialle. Kun poika oli lattialla, viisi ohjaajaa osallistui kovakouraisilta näyttävin ottein hänen käsiensä ja jalkojen paikallaan pitämiseen. Lasta pidettiin maassa väkisin useiden minuuttien ajan.
Poliisi tutki viiden koulukodin ohjaajan toimintaa pojan pahoinpitelynä ja virkavelvollisuuden rikkomisena. Asia on edennyt jokaisen kohdalta syyteharkintaan.
Koulukodin tapahtumien jälkeen poika sijoitettiin jälleen uuteen paikkaan.

”Turvallisuuden tunne”
Tapahtuma-aikaan vasta 13-vuotias poika oli erityisen vaikeassa tilanteessa, jossa hän oli joutunut eroon perheestään. Elämä perheessä ennen äidin retkahtamista oli ollut tavanomaista lapsiperhearkea. Pojalla oli sijoittamisen jälkeen jatkuva huoli äidin päihteidenkäytöstä ja pärjäämisestä. Tämän lisäksi häntä oli sijoitettu yhä uusiin laitoksiin, joista koulukoti oli jo viides lyhyen ajanjakson sisällä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/82b4 ... 63d847c494
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Ikävä lapsuus pojalla varmasti, mutta ei tuollainen muille vaarallinen yksilö kuulu ihmisten joukkoon. Oli tausta sitten mikä tahansa, hän tekee täysin samaa nyt muille mitä on itse koulukodissa ja kotonaan saanut. Eikä ymmärrä, ettei toiminnallaan ole tulevaisuutta muuten kuin vankila ja päihdekierteenä.
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4294
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Niin, oliko tämän jantterin taustoista mitään faktatietoa? Useamman polven päihderiippuvuus ja äidin huumeriippuvuus ei jotenkin ensimmäisenä tuo mieleen maahanmuuttajataustaa. Suomalaisen tai suomen mustalaisen kyllä. Jälkimmäinen voisi selittää myös sen, ettei äidille tullut apuja vaikka niitä pyysi, ennen kuin sitten retkahti jutun mukaan uudelleen.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Skloddi kirjoitti: Su Huhti 23, 2023 12:34 pm Niin, oliko tämän jantterin taustoista mitään faktatietoa? Useamman polven päihderiippuvuus ja äidin huumeriippuvuus ei jotenkin ensimmäisenä tuo mieleen maahanmuuttajataustaa. Suomalaisen tai suomen mustalaisen kyllä. Jälkimmäinen voisi selittää myös sen, ettei äidille tullut apuja vaikka niitä pyysi, ennen kuin sitten retkahti jutun mukaan uudelleen.
Käyttääkö romaniäidit nykyisin huumeita? Aikaisemmin eivät ainakaan.

Voi olla ihan suomalainen elämänkoulu yh kyseessä. Tutka värisee siihen malliin.
Millavaan
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1388
Liittynyt: Su Elo 28, 2022 8:31 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Millavaan »

Varmasti voi olla päihteitä käyttäviä romaneita mutta kyllä toi useamman polven päihdeongelma viittaa musta ihan kantasuomalaiseen..
jmit
Vic Mackey
Viestit: 1923
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja jmit »

Vankiloissa työskentelevä tuttava totesi, että Suomen vankiloissa ei hänen käsityksensä mukaan ole ainuttakaan mustalaista jolla ei olisi päihdeongelmaa. itse olen pohtinut, että tokoopa sellaisia on vankilan ulkopuolellakaan. Tai voihan niitä muutama olla, mutta ei syyllistetä kaikkia. Eikä saa yleistää.
Puuha-Pete
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:46 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Puuha-Pete »

Roki80 kirjoitti: Ke Huhti 05, 2023 9:18 pm Eikö tätä kehitysmaa rottaa saada joko linnaan tai hautaan!?? Bandidos, UB,HA hoitakaa rotta hautaan!!
Miksi? Tuollaisia rottiahan ne porukoihinsa kaipaa.
Paikalla
Ludmina
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: To Maalis 26, 2020 11:25 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Ludmina »

Aivan ehdottomasti henkilö kuuluu lukkojen taakse, siitä nyt ei ole epäilystäkään.

Siltikin jotenkin todella surullista, että äiti pyytää apua päihdeongelman hoitamiseen
->ei saa
->retkahtaa
->lapsi huostaanotetaan
->tottakai, huostaanotetaan, mutta miksi ei voida yrittää auttaa perhettä?
->poikaa kohdellaan väkivaltaisesti sijaislaitoksessa.
->sijoituksia paljon,
En voi mitään että nyt tunnen kyllä jotenkin surua tätä poikaa kohtaan. En ihmettele hänen katkeruuttaan tietyllä tavalla yhteiskunnalle yhtään kun tuollainen tausta .

Joo, tiedän ettei kaikista silti tule väkivaltaisia tms.. enkä puolustele hänen tekoaan/tekojaan yhtään.
Surettaa vaan ettei täällä oikein anneta oikeanlaista tukea perheille, ja viime kädessä myöskään nuorelle vaan tilanne päästetään eskaloitumaan tuollaiseksi.
Erityisesti kun tiedetään kuinka kallista huostaan ottaminen on yhteiskunnalle. Saatika miten ollaan varmaan nyt yhteiskunnan toimien myötä pilattu kokonaan kyseisen henkilön eheytyminen sekä yhteiskuntakelvolliseksi veronmaksajaksi muuttuminen..
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7519
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Turku 27.1.2023: Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Oikeudenkäynti torstaina Turussa

Syyttäjä vaatii 15-vuotiaalle nuorukaiselle yli kolmen vuoden vankeusrangaistusta väkivaltarikoksesta. Syytetyn epäillään lyöneen veitsellä miestä kaulaan yksityisasunnossa Turussa.
Rikos tapahtui kuluvan vuoden tammikuussa.
Syytteen mukaan osapuolten välille oli syntynyt riitaa. Syytetty käytti ensin kaasusumutetta, millä hän sai uhrinsa puolustuskyvyttömään tilaan.
Uhri sai hengenvaarallisen vamman. Hän pelastui sairaalassa tehdyn leikkauksen ansiosta.

Syyttäjä katsoo nuorukaisen syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen tai toissijaisesti törkeään pahoinpitelyyn. Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli asiaa torstaina.

Nuoresta iästään huolimatta syytetyllä on jo raskas rikostausta. Hänet tuomittiin syyskuussa Turun jokirannassa viime kesänä tapahtuneesta toisen nuoren puukotuksesta.
Tuomio oli ehdollinen, sillä tekijä oli tuolloin ensikertalainen.
Jokirannan puukotuksen lisäksi hän oli päätekijänä Puolalanpuistossa viime vuoden tammikuussa tapahtuneessa puukotuksessa, jossa loukkaantui 14-vuotias poika. Syytetty oli teon aikaan alle 15-vuotias, eikä rikosoikeudellisesti vastuussa.

https://yle.fi/a/74-20031374
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Puukotukset Turussa 11.-12.7.2022 ja 27.1.2023 - 15-vuotiaalle 2 v 6 kk vankeutta

Viesti Kirjoittaja Fire »

Laitetaan tuosta Ylen jutusta vielä linkit uutisiin noista kahdesta muusta saman tekijän puukotuksesta. Kas kummaa kun tätä puukottelijaa ei vain näytetä saavan kuriin ehdollisilla tuomioilla ja päänsilittelyillä. Tästä tekijästä näyttäisi olevan murha.infossa toinenkin ketju koska sama henkilö oli päätekijä myös Turun jokirannan puukotuksessa. Jokiranta=Aurajokiranta.
Yle kirjoitti:Alaikäistä nuorukaista epäillään jälleen puukotuksesta – uhri sai hengenvaarallisen vamman

Nuoresta iästään huolimatta syytetyllä on jo raskas rikostausta. Syyttäjä vaatii yli kolmen vuoden vankeusrangaistusta.
---
Nuoresta iästään huolimatta syytetyllä on jo raskas rikostausta. Hänet tuomittiin syyskuussa Turun jokirannassa viime kesänä tapahtuneesta toisen nuoren puukotuksesta.

Tuomio oli ehdollinen, sillä tekijä oli tuolloin ensikertalainen.

Jokirannan puukotuksen lisäksi hän oli päätekijänä Puolalanpuistossa viime vuoden tammikuussa tapahtuneessa puukotuksessa, jossa loukkaantui 14-vuotias poika. Syytetty oli teon aikaan alle 15-vuotias, eikä rikosoikeudellisesti vastuussa.
https://yle.fi/a/74-20031374
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7519
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Puukotukset Turussa 11.-12.7.2022 ja 27.1.2023 - 15-vuotiaalle 2 v 6 kk vankeutta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

15-vuotias poika tuomittiin vankilaan tapon yrityksestä
Vuonna 2007 syntynyt poika on ollut osallisena useammassa puukotustapauksessa Turussa. Pojalla on rankka rikostausta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 15-vuotiaan pojan tapon yrityksestä nuorena henkilönä kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Poika puukotti tammikuussa Turussa toista henkilöä.
Hän sai tuomion myös huumausaineen käytöstä nuorena henkilönä.
Nuorukainen tulee istumaan tuomionsa Turun vankilassa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.

Käräjäoikeuden mukaan teosta pitäisi lähtökohtaisesti tuomita kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen, mutta vastaajan nuoren iän takia rangaistusta lievennettiin.

https://yle.fi/a/74-20033506
Jarmomurha
Sabrina Duncan
Viestit: 370
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2020 9:42 pm

Re: Puukotukset Turussa 11.-12.7.2022 ja 27.1.2023 - 15-vuotiaalle 2 v 6 kk vankeutta

Viesti Kirjoittaja Jarmomurha »

Nyt on kyllä pakko taas kerran myöntää ennakkoluuloisuuteni, ja todeta, että löisin rahani likoon tekijän romanitaustasta. Tämä ihan vaan siitä syystä, että uhri ystävineen tuntuu oikeasti pelkäävän puhua tästä kundista yhtään mitään. Se selittyisi vain sillä, että vapaalla jalalla on tekijän läheisiä, joita on syytä pelätä. Harvemmin kukaan pelkää valkolaisnistejä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/795d ... a1d1540ffd

"Nainen oli haluton selvittämään tapausta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa."
"Uhri itse kertoi paikalle menneelle poliisille leikkineensä veitsellä ja oli aiheuttanut vammansa leikatessaan jotain. Poliisi ei uskonut kokkaustarinaa."
"Naisen mukaan poikaystävä oli ihmetellyt pojalle, että tämä puukotti häntä. Poika lähti asunnolta veitsen kanssa. Uhri meni vessaan hakemaan paperia haavaan. "
"Nainen aikoi soittaa paikalle ambulanssin, mutta he päättivätkin paikata haavan itse. Sideharsoa ei ollut, joten verenvuotoa yritettiin tyrehdyttää vanulapuilla ja teipillä."
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Puukotukset Turussa 11.-12.7.2022 ja 27.1.2023 - 15-vuotiaalle 2 v 6 kk vankeutta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Hovioikeus määräsi pojan vapautettavaksi - vankilaan sitten joskus...
Hovioikeus päästi 15-vuotiaan puukottajan vapaalle jalalle

Oikeuden mukaan nuoren vangittuna pitäminen on kohtuutonta tuomitun iän ja tutkinta­­vankeuden pitkän keston takia.

TURUN hovioikeus on vapauttanut tapon yrityksestä tuomitun 15-vuotiaan pojan. Varsinais-Suomen käräjä­oikeus tuomitsi nuoren viime viikolla yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Samalla käräjä­oikeus määräsi alaikäisen poikkeuksellisesti vangittuna pidettäväksi.

Nuori puukotti täysi-ikäistä ystäväänsä turkulais­asunnossa veitsellä kaulaan tammi­kuussa.

JUTUN syyttäjä vaati tuomitun pitämistä vangittuna, ja käräjä­oikeus määräsi nuoren saman tien Turun vankilaan Saramäkeen.

Alaikäisen tuomitun vangittuna pitäminen on poikkeuksellinen päätös, sillä käräjä­oikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, ja tuomitun tarkoituksena on valittaa asiasta hovioikeuteen.

Yleensä hovioikeuden käsittelyä ja päätöstä pääsee odottamaan vapaalla jalalla

Käräjäoikeuden mukaan 15-vuotiaan vangittuna pitäminen ei ole hänen ikänsä tai muiden henkilö­kohtaisten olojensa vuoksi kohtuutonta.

Pakkokeinolain esitöiden mukaan yksi mahdollinen painava syy alaikäisen vangittuna pitämiselle on se, että vangitseminen on ainoa keino katkaista lapsen rikoskierre.

HS KERTOI alkuvuonna, että 15-vuotias puukottaja on ollut mukana useissa puukotus­tapauksissa. Hän puukotti toista nuorta Aurajoki­rannassa viime vuoden heinäkuussa.

Nuoren puolustus haki muutosta vangittuna pitämiseen hovioikeudesta. Puolustuksen mukaan on kohtuutonta, jos nuori pidetään vangittuna. Tällöin hän ehtii kärsiä käräjä­oikeuden määräämän tuomion kokonaisuudessa ennen kuin hovioikeus ehtii käsitellä hänen valituksensa.

Hovioikeuden päätöksen mukaan vangittuna pitäminen on kohtuutonta tuomitun iän ja tutkinta­vankeuden pitkän keston takia. Nuori oli tutkinta­vankeudessa tammikuusta asti.

Hovioikeus määräsi nuoren päästettäväksi heti vapaaksi.
Helsiungin Sanomat
31.5.2023 16:21
...nuoren vangittuna pitäminen on kohtuutonta tuomitun iän ja tutkinta­­vankeuden pitkän keston takia
Vaan se ei käynyt hovissa kenenkään mielessä, että nuoren pitäminen vangittuna olisi kohtuullista väkivaltaisuuden takia sekä kanssaihmisten hengen ja terveyden turvaamiseksi?

Ehkä hovioikeus ajatteli ettei kahta ilman kolmatta. Annetaas pojan yrittää...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Aldrig
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: Pe Heinä 29, 2022 4:40 pm

Re: Puukotukset Turussa 11.-12.7.2022 ja 27.1.2023 - 15-vuotiaalle 2 v 6 kk vankeutta

Viesti Kirjoittaja Aldrig »

Kyllä nyt täytyy todeta että Suomen oikeuslaitos on poikaa hellästi kohdellut.Onko se itse nuoren kohdalla hyvä vai huono asia aika näyttää varmaan melko nopeastikin.Kaverissa on selkeästi ek:n ainekset.Puukko heiluu herkästi ja vielä jo(i)ltain elämä loppuu.
Itsekin entisenä sijoitus/poika/nuorisokoti jutut käyneenä + Nupis niin voin kyllä kertoa että 60-luvulla ei olisi tällä cv:llä leedinä.
Vastaa Viestiin