Haxxterin kanssa täysin samoilla linjoilla.Haxxter kirjoitti: ↑Ti Tammi 09, 2024 6:11 pmMielestäni spekulointi ei ole turhaa. Tuota äidin IG:tä kun suomentelee, paljastuu, että hän halusi kokoajan mennä jostain syystä kesäreitille, vaikka valitteli sinne kapuamisen raskautta ym. Etsi kokoajan syitä päästä kesäreitille syystä tai toisesta. IG:ssä mm mainitaan, että oli suunnitelmissa, oliko Hannunkurussa katsoa vieraskirjaa olisiko joku lähtenyt kesäreitille ja sitten kun löysi avoimen uran kesäreitille, niin lähti sinne pojan kanssa.Lyhensin kirjoitustasi hieman. Periaatteessa tällainen spekulointi ihmisistä, joita emme kai tunne, on melkoisen julmaa ja turhaa.
Mikä sinne kesäreitille ja tunturin laelle vei ? Tuntuu, ettei tiedostanut lainkaan, ettei kesäreitti ole sovelias kuljettavaksi talviaikaan. Joku hinku hänellä sinne oli, kun IG tarinoita seuraa. Arpoi kokoajan meneekö talvi- vai kesäreitille. Tuntui että asenne oli, että sinne vaan lähdetään ja katsotaan mitä tulee, sama asennehan Strömsö-jaksossa on. Lähdetään rohkeasti vaan liikkeelle turhia miettimättä, sitähän äiti Stömsö-jaksossakin toisteli. Kuulemma liika miettiminen tuo liikaa mutkia matkaan ja voi jäädä matka tekemättä. Minusta aika vaarallinen asenne, jos mukana on lapsi, eikä muita aikuisia. Itse suhtaudun riskeihin vähän erilailla, kun olen lasten kanssa liikkeellä.
Olen ajatellut äitä houkuttaneen ajatuksen kesäreitin avotunturi (kalfjället) voittoisuudesta. Paremmat maisemat, kuvat ja fiilikset oletuksena kesäreitistä versus talvireitti. Turvallisuutta ei ole pohdittu vaan etsitty sattumaa (valmiit jäljet), jonka avulla voisi mielihalun toteuttaa.
Suunnitelmien avoimuus ja hetkeen tarttuminen- mentaliteetti ei ole muuttunut haastattelusta. Riskien hallintaan on suhtauduttu turhan työläänä ja motivaatiota laskevana turhan murehtimisena, joten sitä ei ole tehty vaan on luottu kykyyn ratkaista eteennousevat ongelmat ja vaarat ex tempore in situ. Todellisuudessa ei kuitenkaan taitoja ole harjoitettu etukäteen, koska se olisi ns. turhaa valmistautumista, sillä sen tehdäkseen pitäisi niitä riskejä etukäteen pohtia, jotta voisi tehdä oikeita harjoitteita.
Monissa tilanteissa poika toiminut ongelmanratkaisijana ja palstalla olikin hyvä kirjoitus siihen liittyen.
Ihmettelen, että äidin kohtelua, kokemusta ja kunniaa puolustetaan innokkaasti mutta miksi pojan näkökulma, tunteet ja pelot jäävät sivuun jatkuvasti? Tunnistettaisiinko lapsen hätä paremmin jos kyseessä olisi ollutkin tyttö? Miten asiaan ja tapahtuneeseen suhtauduttaisiin jos kyseessä olisi ollut isä-tytär- kaksikko? Olisiko isän vastaavia valintoja ymmärretty samoissa määrin?