Aikuiset miehet tuhrivat!!!!

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Aikuiset miehet tuhrivat!!!!

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Lehti: Töhrivä nettihuijari kahdeksi vuodeksi vankilaan
27.1.2009 11:29
21-vuotias mies huijasi ilmoitti Huuto.netissä ja Keltaisessa Pörssissä tavaroista, joita hänellä ei ollut.

Mies tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen 52 petoksesta ja kuudesta vahingonteosta. Korvauksia tuli maksettavaksi 10 000 euroa.

Tuomioon sisältyy vuoden, yhden kuukauden ja kahdeksan päivän mittainen jäännösrangaistus. Tuomiossa käytettiin koventamisperustetta.

21-vuotias mies oli ilmoittanut Huuto.netissä ja Keltaisessa pörssissä myyvänsä pelikonsoleita, matkapuhelimia sekä lippuja konsertteihin ja festivaaleille. Petoksen uhrit menettivät rahansa, sillä miehellä ei ollut myymiään tavaroita.

Mies oli myös töhrinyt Tampereella. Hänet saatiin kiinni töhrimispaikan läheltä asunnosta, josta löytyi maalipulloja.


IL
Aikuinen mies ja töhrii. Aika noloa.
Viimeksi muokannut Marsalkka, Ma Helmi 02, 2009 5:44 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
paha tukari
Remington Steele
Viestit: 241
Liittynyt: To Loka 09, 2008 7:01 pm

Viesti Kirjoittaja paha tukari »

Niinpä. Vähät noista huijauksista.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Onhan niitä laillisiakin tuherruspaikkoja.:?
Oli huijauksetkin toki törkeitä. En varmaan sittenkään uskalla ostaa ikinä mitään huuto.netistä tms. nettikaupoista.
rimma
Christopher Lorenzo
Viestit: 1513
Liittynyt: Ma Marras 19, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: Pripyat

Viesti Kirjoittaja rimma »

Siis aikuinen mieskö näin teki. Siis aikuinen. Oho.
Marsa voisi tehdä yhden topicin johon keräisi näitä aikuinen mies teki sitä ja tätä-uutiset. Niitä on jokunen, eikö? :wink:
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ostan esimerkiksi Huutonetistä siten, että tuote on sellaisella etäisyydellä jotta voin käydä sen katsomassa ja maksaa käteisellä. Sama myynnissä, eli käteisellä paikan päällä.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Ostan esimerkiksi Huutonetistä siten, että tuote on sellaisella etäisyydellä jotta voin käydä sen katsomassa ja maksaa käteisellä. Sama myynnissä, eli käteisellä paikan päällä.
Huuto.net:ssä voi melko hyvin luottaa myyjän myyntihistoriaan ja palautteeseen. Itse kartan niitä, joilla on vähän myyntiä taustalla = vähän palautteita (puhumattakaan, jos palautteita on miinusmerkkisiä!). Lisäksi kartan niitä, joilla on käsittämättömän paljon palautetta (=trokareita). Tosin, huuto.net hintataso on mennyt surkeaksi. Tuntuu, ettei ainakaan itse saa omista myynneistään mitään hintaa ja kaikki, mitä itse kaipaisi, on hinnaltaan samalla tasolla uuden tuotteen kanssa. Mennyt vähän maku mulla käyttää ko. lafkaa.

Jokaisella on toki omat fiiliksensä ko. paikasta...
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
rimma
Christopher Lorenzo
Viestit: 1513
Liittynyt: Ma Marras 19, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: Pripyat

Viesti Kirjoittaja rimma »

Jos nyt puhutaan huuto.netistä niin puhutaan sitten:

Itse ostan paljon tavaraa kyseise sivuston kautta. Tarkastelen aina kauppakumppanini sivuja ja palautteita että millanen on. Siitä saa aika hyvin selville että kannattaako ostaa vai ei. Vaikka olisi neutraaleja niin silti pyrin tarkistamaan mistä ne on tulleet. En käy kauppaa vaan sellasten kanssa joilla on paljon kauppoja. Alusta aloittanut itsekin.

Kyllä siellä on ihan luotettavaa porukkaa mutta noista hinnoista en ole samaa mieltä markjan kanssa. Sellainen tavara jota itse ostan niin lähtee kyllä lähes aina puolta halvemmalla kun kaupassa olisi. Uudet pelit saa ostettua halvalla ja urheiluvälineitä myöskin. Tosin ei samoja tuotteita välttämättä ostetakaan.

Harmillista että jotkut kusettaa tuolla ja huuto.nettikin saa huonoa mainosta. Kyllä sieltä silti uskaltaa ostaa, ainakin vielä.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

rimma kirjoitti:Siis aikuinen mieskö näin teki. Siis aikuinen. Oho.
Vaikea sitä on uskoa, mutta näin todella tapahtui!!
Marsa voisi tehdä yhden topicin johon keräisi näitä aikuinen mies teki sitä ja tätä-uutiset. Niitä on jokunen, eikö?
Ihan hyvä idea. Taidanpa aloittaa Aikuinen mies töhri-ketjun, johon kokoan kaikki aiheeseen liittyvät uutiset.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
ns_
Sofia Karppi
Viestit: 430
Liittynyt: Ma Marras 10, 2008 1:27 pm
Paikkakunta: hki

Viesti Kirjoittaja ns_ »

Valoviikate kirjoitti:Onhan niitä laillisiakin tuherruspaikkoja.:?
..Eipä muuten oikein ole, porvoossa on yksi, Tampereella ja Helsingissä ei ainakaan tietääkseni ole yhtään, kuten ei useimmissa muissakaan kaupungeissa.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Aikuinen mies töhri ja huijasi!!!!

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

Marsalkka kirjoitti:
Mies tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen 52 petoksesta ja kuudesta vahingonteosta. Korvauksia tuli maksettavaksi 10 000 euroa.

Tuomioon sisältyy vuoden, yhden kuukauden ja kahdeksan päivän mittainen jäännösrangaistus. Tuomiossa käytettiin koventamisperustetta.
52 petoksesta sai 10 000€ ja tuomiota 8 kk (vanhaa oli jäljellä 1.2v.)

tuon kun istuis puolikkaalla eka kertalainen (tuomio olis vielä reilusti pienempi,kun koventamisperustetta ei olie) niin siinä nettoais 2500€/kk kun linnassa istuu..kuka tässä nyt töihin kohta menee
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Graffitimaalarin käräjillä osoitettiin mieltä

2.2.2009 9:25 | Päivitetty: 2.2.2009 14:29
A A

Lauri Puintila

Pipsa Palttala


Graffitimaalarin käräjillä osoitettiin mieltä ennen oikeusistunnon alkua.

Graffitimaalarin käräjillä osoitettiin mieltä ennen oikeusistunnon alkua.
Mielenilmaus graffitimaalarin puolesta käräjäoikeuden edessä


Helsingin käräjäoikeudessa luettiin tänään graffitimaalarille syytteet lähes sadasta vahingonteosta. Hän myönsi teoista yli 40.

Oikeustalon eteen kerääntyi aamulla ennen istunnon alkua reilut kymmenkunta mielenosoittajaa puolustamaan syytettyä.

"Tämä on yksittäinen tapaus, jossa yritetään antaa mahdollisimman kova tuomio, jotta tämä toimisi varoittavana esimerkkinä", mielenosoittaja Kukka Ranta sanoi käräjäoikeuden edustalla.

Paikalla oli myös syytettynä olevan nuoren miehen äiti. Hän kertoi ottaneensa yhteyttä Vapaa Helsinki -verkostoon, joka järjesti mielenilmauksen käräjäoikeuden edustalla.

"Kai hän on jotain tehnyt, mutta kyllä tämä on kohtuutonta", äiti kommentoi pojan kaksi kuukautta kestänyttä tutkintavankeutta.

Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen perusteli vankeutta sillä, että syytetty saattaisi jatkaa maalaamista. "Tällaisissa jutuissa ei normaalisti pidetä vangittuna. Tässä tapauksessa se oli jatkamisvaara. Toiminta oli saatava loppumaan", hän perustelee.

Mielenilmaus sujui Helsingin poliisin mukaan erittäin rauhallisesti. Poliisi pyysi mielenosoittajia siirtymään oikeustalon edestä parkkipaikalle, mihin he suostuivat.
Aikuinen mies ja tuhrinut noin kauheasti. Onkohan ollut liian ankara pottakasvatus?

Äitinsäkään ei ilmeisesti ole ihan sieltä terävimmästä päästä ihmisiä. Ei vieläkään oikein tiedä mitä poikansa on tehnyt:
Kai hän on jotain tehnyt

Tähän yksi hymiö. Sellainen silmää iskevä.

Ihailtavan paljon tuhrijalla oli kamuja paikalla. Ihan kymmenisen. Kyllä huomaa, että ihmiset pitävät tuollaisista tuhrijoista kamalasti.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Sasse75
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Ma Helmi 04, 2008 4:48 pm

Viesti Kirjoittaja Sasse75 »

Töhrivä lökäpöksy spraymaaleineen on kasvanut isoksi, mutta ei aikuiseksi. Ei siinä sen kummempaa...
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Propsit kaikille aikuisille miehille, jotka peinttaa! Ja naisille kanssa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

^ Lopettaisivat vain aikuiset miehet sen kiukuttelun ja itkupotkuraivarit kuin sitten saavat rapsuja tuhrimisistaan. Hirveän noloa kun aikuinen mies on itkupotkuraivareisa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Marsalkka kirjoitti:^ Lopettaisivat vain aikuiset miehet sen kiukuttelun ja itkupotkuraivarit kuin sitten saavat rapsuja tuhrimisistaan. Hirveän noloa kun aikuinen mies on itkupotkuraivareisa.
Mä tiedän Marsalkka, että sun on vaikeaa ymmärtää monia asioita ja monien on vaikea ymmärtää sua, joten kerrotko mulle lisää näistä itkupotkuraivareista. Miten nää itkupotkuraivarit liittyy tähän asiaan? Kuka niitä on saanut?
Vastaa Viestiin