Enon rekkaturma vuonna 2010 - 6 kuoli

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8132
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Enon rekkaturma vuonna 2010 - 6 kuoli

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Kuljettaja taistelee hengestään

Lauantai 14.8.2010 klo 13.52 (päivitetty klo 15.58)

26-vuotias henkilöauton kuljettaja on kriittisessä tilassa sairaalassa.

Varhain lauantaiaamuna Joensuun Enossa sattuneessa henkilöauton ja puutavararekan kolarissa on kuollut viisi ihmistä. Vaikeasti loukkaantunut henkilöauton kuljettaja toimitettiin kriittisessä tilassa sairaalaan leikattavaksi.

Poliisin mukaan kaikki onnettomuudessa menehtyneet neljä miestä ja nainen olivat kotoisin Pohjois-Karjalan alueelta. Kaikki onnettomuuden uhrit ovat iältään 20-30-vuotiaita.

Poliisi on tähän mennessä alustavasti tunnistanut osan uhreista, loppujen tunnistamista jatketaan. Poliisin mukaan henkilöllisyydet selviävät lopullisesti vasta oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa.

- Uhrien tunnistaminen on vielä kesken. Osaa suruviesteistä ollaan parhaillaan viemässä, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Airaksinen Pohjois-Karjalan poliisista sanoo. Airaksisen mukaan uhrit eivät ole saman perheen jäseniä.

Poliisin mukaan puoli yhdeksältä Ahvenisen risteyksessä tapahtuneella onnettomuudella ei ollut ulkopuolista silminnäkijää. Rekkaa kuljettanut 34-vuotias mies hälytti paikalle välittömästi apua.

- Rekan kuljettaja kertoi ensimmäisessä hätäviestissä onnettomuuspaikalla olevan ainakin neljä kuollutta, päivystävä palomestari Jukka Saarelainen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta sanoo.

Kuljettaja kriittisessä tilassa

Onnettomuudesta ilman vammoja selvinneen rekan kuljettajan mukaan henkilöauto näytti olevan jo väistämässä. Kolmion takaa tullut henkilöauto päätti kuitenkin jatkaa matkaa.

Rekka osui henkilöauton oikealle puolelle, takapenkin kohdalle. Kuutta henkilöä kyydinnyt Seat Cordoba -merkkinen auto pyöri akselinsa ympäri ja päätyi parinkymmenen metrin päähän risteyksestä.

Ensimmäinen pelastuslaitoksen yksikkö ennätti paikalle yhdeksässä minuutissa. Henkilöauto oli pahoin vaurioitunut.

- Ambulanssi lähti viemään henkilöauton kuljettajaa Pohjois-Karjalan keskussairaalaan kello 9. Mies oli kriittisessä tilassa, Saarelainen sanoo.

Poliisilla ei tämän hetkisten tietojen perusteella epäile, että alkoholilla olisi osuutta onnettomuuteen.

IL


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010081 ... 6_uu.shtml

Sitä kun henkilöauto ja rekka näin kohtaavat niin pahaa jälkeä tulee. Jälleen vaarallista risteystä ja huonoa näkyväisyyttä. Huono jatko viikonlopulle.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Seat Cordobassa ollut vähän ylikuormaa näemmä myös, kuusi ihmistä yhteensä.
No, se tuskin on aiheuttanut kolaria, mutta kunhan pisti silmään.
"Yöperho on koteloitunut"
hellämustapääfinnilä
Martin Beck
Viestit: 834
Liittynyt: Su Helmi 14, 2010 8:52 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja hellämustapääfinnilä »

^ Todennäköisesti olisi yksi ruumis vähemmän jos (oletettavasti) takapenkkiläisiä olisi ollut kyydissä vain sallittu määrä. Tulee olemaan rankka paikka henkilöauton kuljettajalle, mikäli selviää elossa. Kylmät väreet tulee tällaisista tapauksista :(.

Kuva
(tapahtumapaikkakuvia löytyy neljä kpl Karjalaisen sivuilta)
Kolari sattui Ahvenisentiellä niin sanotussa Romppalan risteyksessä, joka on vähän ennen Ahvenisen siltaa Enosta katsottuna.

Poliisin mukaan henkilöauto oli tullut risteykseen kolmion takaa rekan eteen. Rekka oli törmännyt keskelle henkilöauton oikeaa kylkeä renkaiden väliin.

Rekka oli tullut Ahvenisentietä Lieksan suunnasta ja henkilöauto Romppalantieksi muuttuvaa Lätäkköläntietä Uimaharjun suunnasta.

Törmäyksen seurauksena henkilöauto oli pyörinyt akselinsa ympäri ja päätynyt noin 20–30 metrin päähän törmäyspaikasta. Viranomaistietojen mukaan onnettomuudessa menehtynyt nainen oli lentänyt autosta ulos pyörimisen aikana.

Vainajia irrotettiin pahoin vaurioituneesta henkilöautosta pitkään. Työ haluttiin tehdä rauhassa ulkopuolisilta muun muassa omaisten suruun liittyvistä syistä.

Hälytys onnettomuudesta tehtiin kello 8.33. STT:n mukaan apua hälytti rekan kuljettaja. Ensimmäiset pelastushenkilöt olivat paikalla yhdeksässä minuutissa. Loukkaantunut saatiin ambulanssiin noin 20 minuutissa.

Poliisi välitti tiedon viidestä kuolonuhrista kello 9.39.

Umpinainen yhdistelmäajoneuvo oli pysynyt pystyssä ja se siirrettiin tien sivuun levikkeelle. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut fyysisesti. Sahatavaralastissa ollutta rekkaa ajoi 34-vuotias mies, jolla on pitkä työkokemus raskaan ajoneuvon kuljettajana.

Iltalehden mukaan hän oli hälyttänyt apua välittömästi ja puhunut ensimmäisessä viestissään ainakin neljästä kuolleesta.

Rekan vaurioita luonnehdittiin yllättävän vähäisiksi. Liikenne tapahtumapaikalla alkoi sujua normaalisti varsin pian onnettomuuden jälkeen.

Paikalliset: Vaarallinen risteys

Karjalaisen kuvaaja ja toimittaja ovat palanneet kohteesta. Toimittaja kertoi paikallisten keskustelleen muun muassa risteyksen vaarallisuudesta. Siihen on haluttu stop-merkkiä.

Ahvenisentielle on saatu risteyskohtaan 60 km/h:n nopeusrajoitus kyläläisten toiveesta. Kolareita paikassa on sattunut ennenkin.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Lappalainen kertoi STT:lle, että puskia niitettiin heinäkuussa pari metriä tien reunasta, kun hän valitti huonosta näkyvyydestä.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/U ... 26475.html

Toivon mukaan rekan nopeus on ollut rajoituksen mukainen.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Nyt uutisoidaan jo, että myös henkilöauton kuljettaja olisi kuollut sairaalassa vammoihinsa.
"Yöperho on koteloitunut"
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Solmu kirjoitti:Nyt uutisoidaan jo, että myös henkilöauton kuljettaja olisi kuollut sairaalassa vammoihinsa.
Ja hyvin todennäköistähän tuo onkin, sen verran railakkaa menoa se on heti aamutuimaan ollut. Pienenä ihmeenä pitäisin, jos jäisi henkiin enää tuon jälkeen.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

Ainakin Iltalehden sivuilta tuo tieto löytyy.
Joensuun autokolari on vaatinut kuudennen kuolonuhrin

Henkilöauton kuljettaja kuoli illansuussa sairaalassa, kerrottiin Joensuun poliisista. Kuljettaja oli 26-vuotias mies. Myös muut henkilöautossa olleet olivat 20-30-vuotiaita. Kaikki heistä saivat surmansa.

Vain rekan kuljettaja selvisi onnettomuudesta ja sai hälytettyä apua paikalle. Onnettomuus sattui Enossa aamuyhdeksältä. Alkoholilla ei poliisin tiedon mukaan ollut osuutta onnettomuuteen.
johnny rebel

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja johnny rebel »

Kaikki 2 serkkua meni! Ilosaaren jälke jäätii kulmille talokaupoille. Talokaupat jää nyt..!
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

johnny rebel kirjoitti:Kaikki 2 serkkua meni!
Osanottoni.
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Solmu »

hellämustapääfinnilä kirjoitti:Toivon mukaan rekan nopeus on ollut rajoituksen mukainen.
Jos olettaa että rekkaa ei ole peruutettu kolarin jälkeen (tuskin on?) niin tämän kuvan perusteella ei vauhtia ainakaan kauheasti ole ollut. Noin lähelle risteystä kun on saanut pysäytettyä.
Kuva
"Yöperho on koteloitunut"
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8132
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Valitettavasti se kuudeskin uhri sieltä sitten tuli.

Toivon kyllä ettei tämän toisen osapuolen eli rekan kuljettajan toimissa löydetä mitään väärää(eli ylinopeutta), koska onhan tämä varmaan sellainen järkytys joka jää vaivaamaan pitkäksikin aikaa. Jos ja kun kerta tällainenkin on jonkun koettava, niin toivottavasti siinä voi edes todeta sen ettei olisi voinut itse tehdä mitään toisinkaan.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Wallabi
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 4:08 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Wallabi »

Mitkäköhän syyt tekevät tuosta risteyksestä vaarallisen, viitaten tuohon hellämustapääfinnilän lainaamaan juttuun, jossa kyläyhdistyksen mukaan risteys on vaarallinen. Jos kerran päätiellä (Ahvenisentiellä) on 60km/h rajoitus ja puskiakin leikattu tienreunasta näkyvyyden parantamiseksi, niin aika tavalliselta risteykseltä tuo minusta vaikuttaa. Mikä sitten on säätila ollut, onko ollut vaikkapa sumua?
Näkyvyys risteyksestä kumpaankin suuntaan Ahvenisentietä on Googlemapsista luntaten vähintäänkin kohtuullinen. No, kamera-auto on näemmä kiertänyt tuolla syksyaikaan, jolloin ei ole lehtiä puissa, mutta saa tuosta paikasta nyt silti jonkinlaisen kuvan. Eri asia sitten on, että jos Ahvenisentiellä on paljon liikennettä ja se tekee risteyksestä haasteellisen, mutta ei sitä liikennettä kai nyt puoli 9 lauantaiaamuna niin järjettömästi luulisi olevan...

Vaan on kyllä Seat mennyt ihan päreiksi, pahaa jälkeä vaikka ottaisi huomioon senkin, että noissa kuvissa se on jo palokunnan murjoma, jossain lehtijutussahan sanottiin että palokunta joutui tekemään töitä saadakseen loukkaantuneet ja vainajat irti autonromusta.
Täysin järjeton tapaus, mietin vain mikä lienee ollut syynä. Alkoholia tai huumeita epäilisin ilman muuta, mutta kun poliisi ei niitä epäile. Seatissa on ollut nähtävästi yksi ihminen ylimääräistä, mutta se ei selitä kolaria, se vain lisää yhden kuolonuhrin.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Wallabi kirjoitti:Jos kerran päätiellä (Ahvenisentiellä) on 60km/h rajoitus ja puskiakin leikattu tienreunasta näkyvyyden parantamiseksi, niin aika tavalliselta risteykseltä tuo minusta vaikuttaa. Mikä sitten on säätila ollut, onko ollut vaikkapa sumua?

Täysin järjeton tapaus, mietin vain mikä lienee ollut syynä. Alkoholia tai huumeita epäilisin ilman muuta, mutta kun poliisi ei niitä epäile. Seatissa on ollut nähtävästi yksi ihminen ylimääräistä, mutta se ei selitä kolaria, se vain lisää yhden kuolonuhrin.
Sää ja näkyvyyys sen myötä oli hyvä, mutta mikä tekee ongelmaisen tuosta risteyksestä lukemieni juttujen perusteella, on juuri se näkyvyys (muun kuin sään muodossa), vaikka siihen on yritetty puuttua. En tiedä millaisesta näkyvyysongelmasta siellä on kyse sitten loppupeleissä, mutta tämä on se syy, miksi paikalliset ovat sanoneet ko. risteystä vaaralliseksi. Jostain luin lisäksi, että rekkakuski oli kai jo hieman hidastanut vauhtia, sillä hän kertoi Seatin näyttäneen jo hetken väistävän, mutta lopulta auto oli kuitenkin ajanut eteen seurauksilla, jotka jo tiedämmekin.

Alkoholi- ja huume voidaan siis sen perusteella kiskaista pois, että olisi aiheuttanut jotain kyseisille aineille tyypillisiä näkyvyysongelmia tai muuta ajattelemattomuutta. Taitaa olla ihan tyypillinen "no kyllä mä kerkeen" alta pois siinä vaiheessa, kun kuski ilmeisesti on rekan havainnut (päätellen siitä, että oli jonkinlaista väistöä kai alkanut jo tekemään?)

Voiko muuten yhden ylimääräisen ihmisen paino hidastaa autoa merkittävästi tuollaisessa tilanteessa? Vai oliko auto kenties kuskille oudompi, eli ei oma tai uusi? Vai onko oikeasti kyseessä pelkkä harkintavirhe?

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Wallabi
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 4:08 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Wallabi »

VoDKa kirjoitti:Taitaa olla ihan tyypillinen "no kyllä mä kerkeen" alta pois siinä vaiheessa, kun kuski ilmeisesti on rekan havainnut (päätellen siitä, että oli jonkinlaista väistöä kai alkanut jo tekemään?)

Voiko muuten yhden ylimääräisen ihmisen paino hidastaa autoa merkittävästi tuollaisessa tilanteessa? Vai oliko auto kenties kuskille oudompi, eli ei oma tai uusi? Vai onko oikeasti kyseessä pelkkä harkintavirhe?
Mietin myös vähän samansuuntaisia tuossa, jos kerran alkoholi ja muut päänsekoittimet on suljettu pois, niin oikeastaan ainoa vähänkään looginen selitys olisi juuri se, että on ajateltu kerittävän vielä, mutta ei ole sitten kerittykään.
Voihan siihen yksinkertaisesti olla niinkin "turha" syy kuin se, että kuljettaja ehkä yleensä on ajanut tuota autoa yksin tai max. 1 ihminen kyydissä ja nyt sitten on jostain syystä ollut auto täynnä plus yksi ylimääräinenkin, niin kyllä se tuntuu kiihtyvyydessä jonkin verran. Auto ei lähde ihan niin livakasti liikkeelle kuin mihin on tottunut.
Voihan syitä tällaiseen "kyllä mä vielä ehdin - hups-oho"-tilanteeseen olla muitakin. Auto on tosiaan voinut olla kuskille vieras tai vaikka olisi tuttukin, niin on silti voinut esim. kytkimen kanssa tulla jotain takkua eikä auto olekaan päässyt liikkeelle ihan niin livakasti. Jos on jo vaikka vähän vanhempaa vuosimallia ja kytkin ei toimi ihan 100% moitteettomasti. Tai ihan puhdas arviointivirhe, varsinkin jos rekka on hieman hidastanut ja hlöauton kuljettaja on huomannut sen ja tästä päätellyt, että rekka varmaan kääntyy eli jarruttaa niin paljon että ennen sitä ehtii hyvin alta pois.

Näitähän voi vain arvailla, toivottavasti syitä saadaan selville. Ja toivon kyllä rekkakuskin puolesta, että hänen toimissaan ei olisi mitään sanomisen varaa. Osanotot myös omaisille ja läheisille.
Zukuluku
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ma Loka 27, 2008 12:21 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja Zukuluku »

johnny rebel kirjoitti:Kaikki 2 serkkua meni! Ilosaaren jälke jäätii kulmille talokaupoille. Talokaupat jää nyt..!
Osanottoni.

En usko tuohon, että kyseessä olisi kuskin arviointivirhe. Tai jos oli, arviointi on mennyt täysin pieleen. Rekkahan osui autoa kylkeen, eli henkilöauto ei ollut vielä ehtinyt edes kääntyä kaistalle, vaan oli vasta tulossa sinne. Muutenkin 60 km/h:n nopeusrajoitus on niin pieni, että siinä vauhdissa ehtisi selkeästi hidastaa, jos näkee, että nyt tulee tiukka tilanne.

Veikkaanpa siis, että henkilöauto ei ole edes vilkaissut rekan suuntaan, vaan koska ennenkään ei ole autoja tullut, niin ei tule nytkään. Vaihtoehtoisesti kuskin keskittyminen on herpaantunut, jolloin hän unohti täysin havannoida risteävää liikennettä tai ei vain tajunnut jarruttaa, vaikka näki rekan.

Saa nähdä, mikä paljastuu rekan nopeudeksi. Omien havaintojeni perusteella (varsinkin venäläiset) rekkakuskit eivät hirveästi piittaa kuudenkympin risteysrajoituksista, vaan posottavat kaasu pohjassa noista läpi. Toivotaan, että tässä tapauksessa kuski olisi pudottanut vauhtinsa kuuteenkymppiin, vaikka se ei kuolonuhreja säästänytkään.
vandt
Jack Bauer
Viestit: 917
Liittynyt: La Heinä 05, 2008 10:00 pm

Re: Viisi kuoli kolarissa

Viesti Kirjoittaja vandt »

Jostain lehtijutusta muistan lukeneeni, ettei olisi ollut kuskin oma auto kyseessä.
Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta
Vastaa Viestiin