Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Vaikea tätäkään on näillä eväin lähteä minkään yhden uskonnon tai rodun ominaisuudeksi listaamaan. Suomessa aikoinaan näitä esiintyi Euroopankin mittakaavassa poikkeuksellisen paljon ja tuolloin perimää ei juuri oltu rikastettu ja taidettiinpa jumalankin sanaa kuunnella 1700-luvulla sankoin joukoin. Geeniperimää enemmän noista ajoista lienee muuttunut yhteiskunta, sillä enää taloutta ei pyöritetä omien kotieläinten kautta. Ennen talossa kuin talossa oli karjaa ja muuta kotieläintä, joita paimentamaan nakitettiin nuoria poikia, jotka taas näkivät niiden parittelua säännöllisesti. Lienee ollut tuon ajan nettipornoa kun paljasta pintaa ei juuri ollut tarjolla. Tilaisuus teki lampaannussijan ja kun kirkko asiaan puuttui lisääntyi myös kyyläys, joka taas toi tapauksia päivänvaloon.

"Nykykatsannossa ilmeisimmiltä vaikuttavat selitykset lähtevät seksuaalisesta frustraatiosta. Avioliiton ulkopuolisten suhteiden tiukka kontrolli saattoi painostaa yksilöitä luonnonvastaiseen sukupuolisuuteen, mutta on kyseenalaista, oliko suomalainen maalaisrahvas kristikunnan ahdasmielisintä tai turhautuneintakaan väkeä. Mahdollisesti tapoja ohjaili ankara asenne itsetyydytykseen, joskaan ei ole todistettavissa, että suomalaiset kiinnittivät tähän tabuun intensiivistä huomiota vielä 1700-luvun alkupuolella.

Yksi selitys voi olla se, ettei ihmisen ja eläimen erottavaa rajaa koettu itsestään selväksi. Se saattoi lisätä kiusausta.

Eläimeensekaantumista ei voi selittää edes humalaisten toilailuna, sillä alkoholilla oli vain harvoin osuutta asiaan. Teko ja sen salaaminen vaati päinvastoin selvää päätä ja kylmäveristä suunnittelua. Esimerkiksi saarijärveläinen sotilas kävi navetassa sitomassa lehmän ja rakentamassa korokkeen sen taakse, mutta palasi tekemään tekosensa vasta yöpimeällä luullessaan muun väen nukkuvan.

Osa jäi kiinni, koska ei enää osannut toimia kyllin varovasti. Tapa oli niin arkipäiväistynyt.
"

"...oikeuslaitoksen mielenkiinto ilmiötä kohtaan hiipui, mutta vielä sotien jälkeenkin siitä syytettiin satoja suomalaisia ennen kuin kriminalisointi päättyi vuonna 1970."
Kuka tietää mitä noissa peräkylien navetoissa tapahtuu, eikä asia edes enää näytä kiinnostavankaan, joten melko suopea suhtautuminen täälläkin eläinrakkauteen on.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/12/ ... a-eli.html
ja tuolta lukemaan onko omassa suvussa "pidetty eläimiä hyvänä"
https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... coitux.pdf
Evil...eye...will fall
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Marsalkka kirjoitti:
Kylli kirjoitti: Se kylläkin joskus mietityttää miten joillekin on ihan kauhean vaikeaa perustella väitteitään.
Olettaisin, että jos ei ole perusteita väitteille, niin silloin ihan ymmärerttävä vastaus on esimerkiksi "yleissivistys.fi."
Oletin että Kyllin älli riittäisi ratkaisemaan, ei minun mielestäni, niin vaikean ongelman yksin omassa rauhassaan. Oletin väärin, valitettavasti. Koskapa joukossamme on näitä Marsalkoita ja Kyllejä, minä sitten taivuttelin rautalangasta seuraavanlaisen ratkaisun, vaan tokkopa meni rautalangasta huolimatta oppi perille :(
"Onko sinulla Kylli esittää raportteja jotka kertovat ihmisten seksiaktien määrän eläimien ja samaa sukupuolta olevien kanssa, aivan sellaista ei ole olemassa. Joten mitä intät lähdettä asiasta josta sitä on mahdotonta saada? Siihen että muslimi ja muissa tiukan uskonnolisuuden maissa esiintyy lampaan, vuohen, aasin tai muun eläimen panemista, sekä seksiä oman sukupuolen kanssa esim.Suomea enemmän selittyy ihan sillä, että noissa tiukan uskonnollisuuden maissa seksi ennen avioliittoa on tehty jotakuinkin mahdottomaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa, siispä seksuaalinen tarve sitten puretaan vaikka vuoheen tai samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihan simppeli asia"
Syntyneet räyhäämään
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Kataja kirjoitti:Vaikea tätäkään on näillä eväin lähteä minkään yhden uskonnon tai rodun ominaisuudeksi listaamaan. Suomessa aikoinaan näitä esiintyi Euroopankin mittakaavassa poikkeuksellisen paljon ja tuolloin perimää ei juuri oltu rikastettu ja taidettiinpa jumalankin sanaa kuunnella 1700-luvulla sankoin joukoin. Geeniperimää enemmän noista ajoista lienee muuttunut yhteiskunta, sillä enää taloutta ei pyöritetä omien kotieläinten kautta. Ennen talossa kuin talossa oli karjaa ja muuta kotieläintä, joita paimentamaan nakitettiin nuoria poikia, jotka taas näkivät niiden parittelua säännöllisesti. Lienee ollut tuon ajan nettipornoa kun paljasta pintaa ei juuri ollut tarjolla. Tilaisuus teki lampaannussijan ja kun kirkko asiaan puuttui lisääntyi myös kyyläys, joka taas toi tapauksia päivänvaloon.

"Nykykatsannossa ilmeisimmiltä vaikuttavat selitykset lähtevät seksuaalisesta frustraatiosta. Avioliiton ulkopuolisten suhteiden tiukka kontrolli saattoi painostaa yksilöitä luonnonvastaiseen sukupuolisuuteen, mutta on kyseenalaista, oliko suomalainen maalaisrahvas kristikunnan ahdasmielisintä tai turhautuneintakaan väkeä. Mahdollisesti tapoja ohjaili ankara asenne itsetyydytykseen, joskaan ei ole todistettavissa, että suomalaiset kiinnittivät tähän tabuun intensiivistä huomiota vielä 1700-luvun alkupuolella.

Yksi selitys voi olla se, ettei ihmisen ja eläimen erottavaa rajaa koettu itsestään selväksi. Se saattoi lisätä kiusausta.

Eläimeensekaantumista ei voi selittää edes humalaisten toilailuna, sillä alkoholilla oli vain harvoin osuutta asiaan. Teko ja sen salaaminen vaati päinvastoin selvää päätä ja kylmäveristä suunnittelua. Esimerkiksi saarijärveläinen sotilas kävi navetassa sitomassa lehmän ja rakentamassa korokkeen sen taakse, mutta palasi tekemään tekosensa vasta yöpimeällä luullessaan muun väen nukkuvan.

Osa jäi kiinni, koska ei enää osannut toimia kyllin varovasti. Tapa oli niin arkipäiväistynyt.
"

"...oikeuslaitoksen mielenkiinto ilmiötä kohtaan hiipui, mutta vielä sotien jälkeenkin siitä syytettiin satoja suomalaisia ennen kuin kriminalisointi päättyi vuonna 1970."
Kuka tietää mitä noissa peräkylien navetoissa tapahtuu, eikä asia edes enää näytä kiinnostavankaan, joten melko suopea suhtautuminen täälläkin eläinrakkauteen on.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/12/ ... a-eli.html
ja tuolta lukemaan onko omassa suvussa "pidetty eläimiä hyvänä"
https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... coitux.pdf
No tuohan on sitten se toinen selittävä asia, noissa lampaannussijoiden ja homostelun maissa eletään vieläkin pääosin pimeällä keskiajalla monessa suhteessa. Täällä ollaan pääosin 2000-luvulla pimeimmässäkin tuvan nurkassa. Toki meilläkin eläimiinsekaantumista ja homostelua tapahtuu, mutta se johtuu tekijöiden seksuaalisesta suuntautumisesta. Sen sijaan lampaannussijoiden maissa, voidaan panna lammasta, aasia naapurin Grigoria tai Ahmedia ja sen jälkeen turistityttöjä. Sen vuoksi suosittelisin Kylliä ja Marsalkkaa olemaan tarkkana, mitä suuhunsa pistävät noiden maiden kansalaisten kanssa, voi olla suussa tietämättänne todellinen suklaayllätys :mrgreen:
Syntyneet räyhäämään
Kärsinyt_
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 3:21 pm
Paikkakunta: EP (/Tampere)

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Kärsinyt_ »

Voiii taivas teidän kanssanne...!!! *naurua* :lol:
Hiihahaa... Oisko moperrorostilla( :!: :roll: ) vähän omakohtaisia kokemuksia kun niin kärkkäästi aiheesta jauhaa...? Ja kyllä se käsitys puoli tais olla vialla nyt jollain muulla kuin Kyllillä tai marsalkalla.... :lol:
Kiitos ja Anteeks, risa aita!

- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -

Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Kärsinyt_ kirjoitti:Voiii taivas teidän kanssanne...!!! *naurua* :lol:

No ei, jos olisi en sitä häpeäisi, vaan olisin ylpeä Lammas-Terroristi tai Donkey-Lover :mrgreen: En minä kärkkäästi mielestäni tässäkään asiassa, asiahan on ihan yleisesti tiedossa, ainakin noista maista taustoja tietävälle. Mielestäni annoin hyvän ja järkevän selityksen Kyllillle asiasta hänen tivatessaan sitä, mutta tämä taisi vetää jostain syystä mokkanekun väärään kurkkuun? 8)
Syntyneet räyhäämään
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Kärsinyt_ kirjoitti:Voiii taivas teidän kanssanne...!!! *naurua* :lol:
Hiihahaa... Oisko moperrorostilla( :!: :roll: ) vähän omakohtaisia kokemuksia kun niin kärkkäästi aiheesta jauhaa...? Ja kyllä se käsitys puoli tais olla vialla nyt jollain muulla kuin Kyllillä tai marsalkalla.... :lol:
Voisitko selventää väitteesi: missä minun esittämäni selitys asiasta versus Kyllin tai Marsalkan oneliner-älämölö heittää niin, että epäilet käsityskykyäni?
Syntyneet räyhäämään
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Viimeinen rautalankaesitys, sitten se juna on jo mennyt :mrgreen:

"Siihen että muslimi ja muissa tiukan uskonnolisuuden maissa esiintyy lampaan, vuohen, aasin tai muun eläimen panemista, sekä seksiä oman sukupuolen kanssa esim.Suomea enemmän selittyy ihan sillä että noissa tiukan uskonnollisuuden maissa seksi ennen avioliittoa on tehty jotakuinkin mahdottomaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa, siispä seksuaalinen tarve sitten puretaan vaikka vuoheen tai samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihan simppeli asia."

PLUS+++++++++++++++++++Allaoleva

"No tuohan on sitten se toinen selittävä asia, noissa lampaannussijoiden ja homostelun maissa eletään vieläkin pääosin pimeällä keskiajalla monessa suhteessa. Täällä ollaan pääosin 2000-luvulla pimeimmässäkin tuvan nurkassa. Toki meilläkin eläimiinsekaantumista ja homostelua tapahtuu, mutta se johtuu tekijöiden seksuaalisesta suuntautumisesta. Sen sijaan lampaannussijoiden maissa, voidaan panna lammasta, aasia naapurin Grigoria tai Ahmedia ja sen jälkeen turistityttöjä. Sen vuoksi suosittelisin Kylliä ja Marsalkkaa olemaan tarkkana, mitä suuhunsa pistävät noiden maiden kansalaisten kanssa, voi olla suussa tietämättänne todellinen suklaayllätys"

= Syy miksi Turkin,Iranin,Irakin,Kreikan ym.ahdasmielisissä maissa homostelu ja eläimiinsekaantuminen kuuluu kulttuuriin.
Syntyneet räyhäämään
Kärsinyt_
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 3:21 pm
Paikkakunta: EP (/Tampere)

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Kärsinyt_ »

Ihan nyt vaikka vaan tässä:
Kylli kirjoitti:
Mopoterroristi kirjoitti:Kylli voi miettiä ihan issekseen, miksi muslimi-ja muissa tiukan uskonnollisen moraalin maissa eläimien naiminen ja homoseksuaaliset suhteet ovat yleisempiä, kuin vapaamman ajattelun maissa, ei ole vaikea tehtävä
En minä tahtonut miettiä itsekseni, siksihän kysyin Jack the Rippriltä mistä hän väitteensä perusteet sai. Jostain syystä sinä vastasit, tosin et annettuun kysymykseen. Voiko joku antaa lähteen, missä nuo väitteet esitetään, vai ihanko ovat esim. Mopoterroristi-opiston omia tutkimuksia?
Ja tässä:
Yleissivivistys.fi. Mieti, mieti, ahistaako sellaisen miettiminen? Totuus voi tosin polttaa silmiä:mrgreen:
Tästä puhumattakaan:
Mopoterroristi kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:
Kylli kirjoitti: Se kylläkin joskus mietityttää miten joillekin on ihan kauhean vaikeaa perustella väitteitään.
Olettaisin, että jos ei ole perusteita väitteille, niin silloin ihan ymmärerttävä vastaus on esimerkiksi "yleissivistys.fi."
Oletin että Kyllin älli riittäisi ratkaisemaan, ei minun mielestäni, niin vaikean ongelman yksin omassa rauhassaan. Oletin väärin, valitettavasti. Koskapa joukossamme on näitä Marsalkoita ja Kyllejä, minä sitten taivuttelin rautalangasta seuraavanlaisen ratkaisun, vaan tokkopa meni rautalangasta huolimatta oppi perille :(
"Onko sinulla Kylli esittää raportteja jotka kertovat ihmisten seksiaktien määrän eläimien ja samaa sukupuolta olevien kanssa, aivan sellaista ei ole olemassa. Joten mitä intät lähdettä asiasta josta sitä on mahdotonta saada? Siihen että muslimi ja muissa tiukan uskonnolisuuden maissa esiintyy lampaan, vuohen, aasin tai muun eläimen panemista, sekä seksiä oman sukupuolen kanssa esim.Suomea enemmän selittyy ihan sillä, että noissa tiukan uskonnollisuuden maissa seksi ennen avioliittoa on tehty jotakuinkin mahdottomaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa, siispä seksuaalinen tarve sitten puretaan vaikka vuoheen tai samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihan simppeli asia"
Eikä niitä samoja asioita tarvi toistaa kerta toisensa jälkeen...
Kiitos ja Anteeks, risa aita!

- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -

Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Hyvä kärsinyt. Ymmärrän kyllä, että olet elämässäsi kärsinyt, mutta yritä nyt perkele edes tsempata!

Niin, kaikki alkoi siitä kun....Joku laittoi tänne vuohenpanojutun, Jack TR kertoi asian oleva islamilaisissa maissa ihan yleinen ja kulttuuriin kuuluva juttu. Tästä Kylli veti mokkanekun väärän kurkkuun ja alkoi kärttää lähdettä (ajatuksenakin ihan absurdia, että jossain olisi jonkun maan henkilöiden kaikki seksiaktit ja vieläpä partnerettain eriteltynä :lol: ), sekä sitä mihin tälläinen käsitys perustuu, minä kerroin hänelle.

Leikkaa liimaa pakettisi esittää hyvin loogisesti tapahtumaketjun, ensin oletin Kyllin osaavan ratkaista simppelin ajatusketjun ihan itsekseen, samalla tavalla kuin opettaja antaa sinulle tehtäväksi laskea 2+2=?, kertomatta ensin vastausta hänelle (Yleissivivistys.fi. Mieti, mieti, ahistaako sellaisen miettiminen? Totuus voi tosin polttaa silmiä:mrgreen). Kun ei mene tajuntaan on turvauduttava toistoon ja rautalankaan, jotta luokan tyhmimmätkin oppivat, ihan simmpeliä. Se että sinä osaa leikata ja liimata on ihan hieno juttu Kärsinyt! Tuosta ei kyllä ikävä kyllä saa mitenkään selville, että minun käsityskykyni olisi tämän asian tiimoilta hakoteillä, päinvastoin olen esittänyt järkeenkäyvän selvityksen miksi noissa maissa nussitaan aaseja,vuohia ja muita kotieläimiä, sekä harrastetaan homostelua esim. Suomea enemmän.

Kansankielellä: Et ilmiselvästi käy kaikilla pytyillä, kun et pysty sisäistämään ihan yksinkertaistakaan lukemaasi tekstiä. Ihan ystävällinen neuvo; vähennä subutexin käyttöä! Siitä se lähtee, tsemppiä!
Syntyneet räyhäämään
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Marsalkka kirjoitti:Ja tuosta kävi ilmi, että tuo on varsin yleistä islamistisissa maissa ja osin vaieten hyväksyttyä?
:lol: :lol:
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Mopoterroristi kirjoitti:Viimeinen rautalankaesitys, sitten se juna on jo mennyt :mrgreen:

"Siihen että muslimi ja muissa tiukan uskonnolisuuden maissa esiintyy lampaan, vuohen, aasin tai muun eläimen panemista, sekä seksiä oman sukupuolen kanssa esim.Suomea enemmän selittyy ihan sillä että noissa tiukan uskonnollisuuden maissa seksi ennen avioliittoa on tehty jotakuinkin mahdottomaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa, siispä seksuaalinen tarve sitten puretaan vaikka vuoheen tai samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihan simppeli asia."
Näin siis ilmeisesti sinä olet asian järkeillyt. Se, onko asia todella näin, onkin ihan eri asia.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Onko sinulla Kylli esittää raportteja jotka kertovat ihmisten seksiaktien määrän eläimien ja samaa sukupuolta olevien kanssa, aivan sellaista ei ole olemassa. Joten mitä intät lähdettä asiasta josta sitä on mahdotonta saada?
Siihen että muslimi ja muissa tiukan uskonnolisuuden maissa esiintyy lampaan, vuohen, aasin tai muun eläimen panemista, sekä seksiä oman sukupuolen kanssa esim.Suomea enemmän selittyy ihan sillä,
Ylemmässä toteat, että asiasta ei ole raportteja ja sitten toteat, että tuota tapahtuu tietyissä maissa enemmän kuin Suomessa. Mistä tiedät?

Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Haluan esittää samat kysymykset kuin Marsalkka. Jotain ongelmaa perustella mitään sanomaanne?
Kiiski Vastaranta kirjoitti: Se on normaalia kaikkialla afrikassa että nuorukaiset “tuijottelevat” eläimiä
Kaikkialla?
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Marsalkka kirjoitti:
Onko sinulla Kylli esittää raportteja jotka kertovat ihmisten seksiaktien määrän eläimien ja samaa sukupuolta olevien kanssa, aivan sellaista ei ole olemassa. Joten mitä intät lähdettä asiasta josta sitä on mahdotonta saada?
Siihen että muslimi ja muissa tiukan uskonnolisuuden maissa esiintyy lampaan, vuohen, aasin tai muun eläimen panemista, sekä seksiä oman sukupuolen kanssa esim.Suomea enemmän selittyy ihan sillä,
Ylemmässä toteat, että asiasta ei ole raportteja ja sitten toteat, että tuota tapahtuu tietyissä maissa enemmän kuin Suomessa. Mistä tiedät?
Vain vajakki inttää lähteitä asiassa, josta niitä on mahdotonta saada. Marskalkalle taitaa olla kovapaikka tämä mokkanekku-asia, onhan se tietysti kamalaa kun paljastuu, että Marskalkan turkkilaisen poikaystävän mela on hyvintodennäköisesti ollut ennen Marsalkan suuta, sekä Ahmedin,Kalimeroksen, että Mansikin anuksessa. Vain vajakki inttää typerillä ja mukahauskoilla onlinereilla vastausta kysymykseen yhä uudestaan, kun se on hänelle moneen kertaan rautalalangasta väännetty.

Ihmisellä on tapana kieltää tapahtunut, kun on kokenut jonkin kauhea ja hävettävän asian esim. syyllistynyt henkirikokseen. Marsalkalla,Kyllillä ja Kärsineellä lienee samanlainen ihmimillinen kiletoprosessi meneillään :mrgreen:
Syntyneet räyhäämään
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Miehet jotka tuijottavat vuohia (ja muita eläimiä).

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Ja sitten kun väitteitä ei pystytä perustelemaan, mennään henkilökohtaisuuksiin. Niin tyypillistä...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Vastaa Viestiin