Maailman huvittavin selittely

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Selittelyn huippu. Siinä on loogisuus huipussaan! Mikä nerokas ajatuksenjuoksu!
Hessu52 kirjoitti:
Sariola kirjoitti: Mutta Karjalainen oli nähnyt kaksi miestä Keskiniemessä, ja Gustafsson ei ole kertomansa mukaan käynyt Keskiniemessä lainkaan silloin aamulla. Hän oli käynyt Keskiniemessä edellisenä iltana klo 10:n tienoilla.

Siis Keskiniemessä nähdyistä miehistä ei kumpikaan tämän mukaan ole ollut Gustafsson. Mutta siellä oli kuitenkin kaksi miestä. Sehän tarkoittaa, että siellä oli ainakin ja vähintään yksi ylimääräinen mies, joka ei kuulunut noihin telttailijoihin.

Mahdollista on, että molemmat Keskiniemen miehet olivat ulkopuolisia, mutta todennäköisesti ainakin toinen. Näitä miehiä ei todellakaan ole tunnistettu - se täytyy muistaa.
ALLA HESSUN OSUUS:
===========================================================

Noin se Sariola runoille tuntematta maastoa!

No ei Gustafssonni kertonut näheensä yhtään miestä kello neljän aikaan keskiniemessä, vaan Boismannin.

Kun katsoo Karjalaisen käyttämältä laiturlita keskiniemeen, niin silloin murhaniemellä liikkuva ihminen näyttää tietyssä vastavalossa liikkuvan keskiniemessä.

Keskiniemi on sen muotoinen, että se peittää puolet murhaniemestä, joten mitään näköyhteyttä esim. uimarantaan ei ole Karjalaisen pesupaikalta.

Karjalainen väitti toisen pojista lähteneen juoksemaan lahden pohjukkaa, eli uimarantaa kohden, siispä miten hän sen pystyi päättelemään, oliko juoksija keskiniemessä (keskiniemi on niin korkea ja sen muotoinen, ettei sen päällä ole voinut juosta), vai murhaniemessä, ne kun näyttävät tuolta matkalta ja paikasta yhdeltä ja samalta.

Keskinemi peittää puolet murhaniemestä ja on sen verran korkea, ettei sen toisella rannalla kulkevaa ihmistä olisi nähnyt Karjalaisen laiturilta, siispä telttapaikallekaan ei laiturilta näkynyt!

Kuka sitten voisi väittää, että niemellä on ollut liikenteessä kaksi "vierasta" miestä, sillä täytyyhän Gustafssonnia jossain asiassa uskoa ja siinä uskon, että hän oli toinen noista tuntemattomista miehistä ja toinen oli Boismann!

Kenties Sariolan olisi sittenkin viisainta itse käydä tuolla paikan päällä, että saisi edes pienen ylimalkaisen näkemyksen paikoista, se olisi ehdottomasti järkevintä...

EDIT: Poistettu asiaan kuulumatonta tekstia - RAID
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2585
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja MEG »

Vuoden 2005 oikeudenkäynnin jälkeen ei käsittääkseni ole tullut esille uutta Bodom-aineistoa.
Lukuisilla Bodom ja rikossivustoilla on käsitelty tätäkin "keskiniemen kalastajat" havaintoa eri versioineen varmaan lähes tuhat kertaa, Sariola (eri nimineen) ja Hessu, aktiivisimpina pääasiantuntijoina.
Huvittavaa että samojen litanioiden hokeminen vuodesta toiseen, antaa nautintoa.
Ressu>>
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Elo 12, 2010 4:01 am
Paikkakunta: Alaska

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Ressu>> »

Joo, näissä herroissa on samaa huvittavuutta kuin Tintin sarjakuvissa sillä poliisiparilla Dupond ja Dupont. Vaikka nämä sarjakuvapoliisitkaan ei toisiaan niin pahasti puhutelleet kuin Hessu ja Sariola, niin muuten samanlaisia jaappaajia olivat. :D
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

^Ole sinä sitten vaikka se Tintin koira, kun Ressua (joka on yleinen koiran nimi) käytät nikkinäsi!

Mitöä tulee tuohon Sariolan mölötykseen, niin ainoa huvittava mitä siinä on on juuri nuoa Sariolan omat höpinät!

Eikä tämä sivusto MEG, ole juuri sitä varten, että tänne kirjoitetaan, vai oletko sinäkin halukas suitsimaan ja polkemaan ihmisten sananvapautta, niin kuin nämä muutamat aivonsa narikkaan jättäneet populistipolitikot, kuten kommari Arhinmäki, demarien Mikael Junger, sekä muutama muu, jotka ulvovat kitapurje lepattaen siitä, että vihapuheet pitäisi kaikki tuomita.

Saatana että panee vihaksi, ja puhututtaa niin saakelisti tuollaiset paskan jauhajat.

Se on aivan oikein sanottu, että juuri nuo muutamat (no oikeasti niin ajattelevat vihreätkin) vasemmistolaiset ovat niitä pahimpia vihan lietsojia, kun tuollaisia kirjoittelevat ja häpäisevät Norjalaisten uhrien muistoa, käyttämällä heitä keppihevosinaan Suomen sisäpolitiikassa.

Kuulutko MEG sinä samaan ryhmään.

Minä olen vääränlaista maahanmuuttopolitiikkaa vastaan ja olen aina ollut, mutta en minä sen takia ketään tapa, tai tule tappamaan, keskustella silti vapaasti siitäkin haluan.
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Tässä Hessun "loogista" selittelyä:

Karjalainen väitti toisen pojista lähteneen juoksemaan lahden pohjukkaa, eli uimarantaa kohden, siispä miten hän sen pystyi päättelemään, oliko juoksija keskiniemessä (keskiniemi on niin korkea ja sen muotoinen, ettei sen päällä ole voinut juosta), vai murhaniemessä, ne kun näyttävät tuolta matkalta ja paikasta yhdeltä ja samalta. .....

Hymm ... hymm ... sanoisi awa, jos sanoisi! :D
Ressu>>
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Elo 12, 2010 4:01 am
Paikkakunta: Alaska

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Ressu>> »

:D Hessulla aukes vattahaava ihan täysin näköjään, mutta Sariola ei reagoi oikein milläänlailla? Liekkö nyt nämä kaksi nimimerkkiä ovat aika tutut toisilleen, ellei jopa saman henkilön kaksi eri persoonaa??
Hessu52 kirjoitti:^Ole sinä sitten vaikka se Tintin koira, kun Ressua (joka on yleinen koiran nimi) käytät nikkinäsi!

Mitöä tulee tuohon Sariolan mölötykseen, niin ainoa huvittava mitä siinä on on juuri nuoa Sariolan omat höpinät!

Eikä tämä sivusto MEG, ole juuri sitä varten, että tänne kirjoitetaan, vai oletko sinäkin halukas suitsimaan ja polkemaan ihmisten sananvapautta, niin kuin nämä muutamat aivonsa narikkaan jättäneet populistipolitikot, kuten kommari Arhinmäki, demarien Mikael Junger, sekä muutama muu, jotka ulvovat kitapurje lepattaen siitä, että vihapuheet pitäisi kaikki tuomita.

Saatana että panee vihaksi, ja puhututtaa niin saakelisti tuollaiset paskan jauhajat.

Se on aivan oikein sanottu, että juuri nuo muutamat (no oikeasti niin ajattelevat vihreätkin) vasemmistolaiset ovat niitä pahimpia vihan lietsojia, kun tuollaisia kirjoittelevat ja häpäisevät Norjalaisten uhrien muistoa, käyttämällä heitä keppihevosinaan Suomen sisäpolitiikassa.

Kuulutko MEG sinä samaan ryhmään.

Minä olen vääränlaista maahanmuuttopolitiikkaa vastaan ja olen aina ollut, mutta en minä sen takia ketään tapa, tai tule tappamaan, keskustella silti vapaasti siitäkin haluan.
:)
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Eihän tuohon ole mitään lisäämistä. Jos Rouva Karjalainen on nähnyt kaksi miestä Keskiniemessä aamulla klo 4.15, mutta toisaalta Gustafsson on kertonut, että hän ei käynyt aamulla lainkaan Keskiniemessä, vaikkakin edellisenä iltana noin klo 22, niin onhan selvää, että Keskiniemessä on ollut vieras mies silloin aamulla klo 4.15. Mikäli kumpikin puhuu totta. Siinä Hessun laskupää ei saa oikeaa tulosta. Sille ei mahda mitään.

Myös mikäli Hessu arvioi Keskiniemen niin korkeaksi, että sen päällä ei voi juosta, niin on se hänen arvionsa. Hän arvioi niin. Joku toinen arvioi toisin. Eri ihmisten arviot heittävät toisiinsa verrattuna. Joku osaa arvioida lähemmäs kuin joku toinen.

Tässä voi epäillä herran arviointikykyä, ja sitä mukaa suhtautua varauksella hänen arvioihinsa. Jokainen voi arvioida aivan miten haluaa, mutta kaikkea ei pidä uskoa sellaisenaan. 8)

Sitäpaitsi hyvin hämärässä voivat Keskiniemi ja Murhaniemi näyttää kartanon laiturilta katsottuna yhdeltä niemeltä, mutta tosin vain hämärässä!

:D :D :D
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Mene sinä Sariola sinne keskiniemelle juoksemaan, niin päästään sinustakin hetkeksi aikaa eroon, kun parantelet itseäsi sairaalassa, sillä niin vaikea keskiniemessä olisi juosta muualla, kuin niemen läntisellä rannalla.

Tuota se hulluus tekee.

Kun ei ole käynyt paikan päällä, niin ei ole aavistustakaan missä siellä esim. on voinut kulkea ja mitä siellä eri paikoissa näkee.

Sariola on aivan uuno, väittäessään tuollaisia asioita. Mitä tulee rouva Karjalaisen kertomukseen, niin Gustafssonnin olisi pitänyt nähdä se Sariolan mainostama kolmas mies Sepin kanssa keskiniemessä, vaan eipä kertonut nähneensä, "meitä ei kukaan käyny katsomassa", vaikuttaako lausahdus jotenkin tutulta?

No ei tietenkään Sariolan mielestä, sillä silloin kun tuo kuului, tuulki heilutteli Gustafssonnin huulia, joten ei Gustafssonni ole tuollaista sanonut!

Tuon vajaa-aivoisen Sariolan kanssa keskustelut lopetan tähän!
Naattori
Sofia Karppi
Viestit: 428
Liittynyt: Su Syys 05, 2010 8:05 pm

Re: Maailman huvittavin selittely

Viesti Kirjoittaja Naattori »

Hessu52 kirjoitti:Tuon vajaa-aivoisen Sariolan kanssa keskustelut lopetan tähän!
Se ois kyllä hienoa!
Jos saataisiin Sariolalta vielä vastaava lupaus, luulen, että tulisi Bodom-keskusteluunkin lisää ihmisiä. Itse en siellä ainakaan ole viihtynyt teidän nokittelunne takia.
Conan kirjoitti:Naisvihaa pitäisi alkaa ymmärtämään. Kyllähän naiset on ihan vitun ärsyttäviä, on täysin ok vihata niitä.
Vastaa Viestiin