Maahanmuuttokeskustelu

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Eiköhän tuossa tarkoiteta vaan sitä, että päättäjät ovat munattomina menneet saman vetohevosen perässä kuin Euroopan Unionin johtomaatkin ja tehneet arvovalinnan, että ennemmin tämä siirtolaisporukka kuin koulutus tai vanhukset/lastensairaala. Kertonevat sitten meille tulevaisuudessa ettei ollut muuta vaihtoehtoa(vaikka toki on). Kunpa joku kertoisi minullekin, että miksi juuri muslimit, he ovat ihan todistetusti kaikista huonoiten länsimaihin sopeutuvaa joukkoa - vai onko jossain sopukka, missä eläisivät rauhassa muiden kanssa?

Mä vaan sitä, että miten niin monen koko elämän sisältö on jauhaa eräästä tuomitusta seksuaalirikollisesta päivästä toiseen, tuhansia viestejä? Suomessa?? Maailmalla tollasia epäsiistejä äitiksi itseään nimittäviä on pilvin pimein, he eivät välttämättä ole kuitenkaan noin kauhean julmia. Se, mitä tuo nainen teki tai ei tehnyt ei ole oikeasti kovinkaan tärkeä asia, naisia nyt on nimitelty ja tuomittu läpi historian.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Feministinä aiemmin tunnettu Sunniva Drake on yksi hanakammin naisten alistamiseen tottuneiden muslimimiesten puolustaja ja auttaja - tekeekö hän sitä virka-ajalla ja onnistuuko hän muokkaamaan muslimimiehistä ihmisiä, sitä jutut eivät kerro.
- Kirjastonjohtaja Sunniva Drake palkittiin maahanmuuttajien eteen tekemästään työstä – ”Rohkea ihmisoikeusaktivisti ja feministi”
- Sunniva Drake teki kirjastoista maahanmuuttajien olohuoneita – "Minulla on missio ja rakastan haasteita"

On muuten valtava määrä työtä käytetty yhden tänne kuulumattoman eteen, tsekkaapa lähteet. En löytänyt yhtään arabiankielistä tosin. Lasketaanko nämä palkat yms muuten maahanmuuton kustannuksiin :mrgreen: ?

Tässäpä tätä ihanuutta ja taqiyyaa, kun irakilainen arabi Suomeen pyrki. Kai hänet on jo karkotettu, kertokaa minulle, että on!

Tältä näyttää irakilaismiehen saama kielteinen turvapaikkapäätös
KOTIMAA28.07.2016 12.28

Tph-päätösjuttu.jpg
Tph-päätösjuttu.jpg (86.86 KiB) Katsottu 21029 kertaa
Tältä näyttää irakilaismiehen saama kielteinen turvapaikkapäätös
Sanna Pekkonen
Aamulehti
Irakilaisen turvapaikanhakijan saama kielteinen turvapaikkapäätös julkaistiin tänään ensimmäistä kertaa verkossa. Julkaisemme päätöksen nyt kokonaisuudessaan Aamulehden verkkosivuilla.

Irakilaismiehen saamassa kielteisessa turvapaikkapäätöksessä Maahanmuutovirasto katsoo todeksi, että turvapaikanhakija on saanut tappouhkauksia Isisiltä ja että hänen kotinsa ja työpaikkansa on räjäytetty. Turvapaikkaa tai oleskelulupaa ei kuitenkaan ole myönnetty.

Päätöksen julkaisi LinkedIn-verkkopalvelussa Espoon kaupunginkirjaston aluejohtaja Sunniva Drake. Drake kertoo Aamulehdelle saaneensa asianomaiselta turvapaikanhakijalta luvan päätöksen julkaisemiseen verkossa niin, että sekä turvapaikkaa hakeneen henkilönryyä hakemusta käsitelleiden ja päätöksiä tehneiden virkamiesten henkilötiedot on peitetty.

Aamulehti on saanut nähtäväkseen Maahanmuuttoviraston päätöksen.

Lue Maahanmuuttoviraston koko päätös tästä:
MAAHANMUUTTOVIRASTOPÄÄTÖS

MIGRATIONSVERKET

FINNISH IMMIGRATION SERVICE

12.7.2016

Asiakasnumero *******

Diaarinumero ***********

SALASSA PIDETTÄVÄ

JulkL (621/1999) 24 S 1 mom. 24 k. L 1270/1997 11 S

KANSAINVÄLISTÄ SUOJELUA JA OLESKELULUPAA KOSKEVA

HAKEMUS, KÄÄNNYTTÄMINEN

HAKIJA ********** syntynyt, ******** Mosul, Irak kansalaisuus Irak

Henkilötiedot perustuvat Irakin passin nro. *******, henkilökortin ******* ja kansalaisuustodistuksen *********. Henkilöllisyytesi voidaan pitää varmistettuna

PÄÄTÖS Maahanmuuttovirasto ei anna sinulle turvapaikkaa eikä myönnä oleskelulupaa.

Maahanmuuttovirasto käännyttää sinut kotimaahasi Irakiin.

Maahanmuuttovirasto määrää sinulle 30 päivän ajan vapaaehtoiselle maasta poistumiselle.

HAKEMUS Olet hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua *****2015. Olet kertonut *****2016 järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa hakevasi Suomesta kansainvälistä suojelua. ISIS on uhannut tappaa sinut sekä räjäyttänyt talosi ja työpaikkasi, koska et ole suostunut maksamaan järjestölle rahaa.

Kerroit, että olet etniseltä taustaltasi arabi ja uskonnolliselta suuntautumiseltasi sunnimuslimi.

Kerroit, että olet syntynyt Mosulissa ja olet asunut aina kaupungissa. Olet opiskellut Mosulin yliopistossa ja valmistunut vuonna 2012 arkkitehtuuriinsinööriksi. Lukuvuonna 2009-10 sinut pidätettiin armeijan tarkastuspisteellä.

Sinua haukuttiin sunnien pilkkanimillä. Sinua pidettiin vangittuna ja kidutettiin. Pääsit vapaaksi seitsemän päivän kuluttua kun äitisi oli maksanut 1000 dollaria lunnaita pidättäjillesi.

Valmistuttuasi yliopistosta vuonna 2012 aloitit työskentelyn arkkitehtina ystäväsi *********-nimisessä yrityksessä. Otitte vastaan vain pieniä hankkeita, jotta ette olisi kiinnittäneet huomiota ISISiin. Kertomasi mukaan ISIS uhkailee ja kiristää ihmisiä, jotka menestyvät työssään ja osallistuvat isoihin hankkeisiin. Kertomasi mukaan sinä olet tunnettu työsi vuoksi Länsi-Mosulissa ja olet ansainnut hyvin.

Vuonna 2012 osallistuit valtion hankekilpailuun ja toimit yhteistyössä eteläkorealaisen yrityksen kanssa. Hankkeista ansaitsemillasi tuloilla päätit rakentaa talon tontille, jonka valtio oli antanut sinulle ja äidillesi korvaukseksi isäsi kuolemasta. Elokuussa 2013 ovellisesi ilmestyi yöllä mies, joka väitti sinun olevan Ali. Hän antoi sinulle kirjeen, jossa oli puhelinnumero. Luulit kyseessä olevan erehdys, etkä soittanut numeroon. Kahden viikon kuluttua sait kotiisi toisen kirjeen, jossa oli luoti ja uhkaus tappaa sinut, mikäli et soita. Tällä kertaa nimesi oli kirjoitettu kirjeeseen. Yritit viikon ajan soittaa numeroon kunnes sait yhteyden. He kertoivat olevansa ISIS ja sanoivat tietävänsä sinusta kaiken. He tiesivät sinun olevan tunnettu insinööri ja tienaavan hyvin. He vaativat sinua maksamaan osan tuloistasi ISISille. Et suostunut ja uhkailut jatkuivat tekstiviestitse ja puhelimitse vaikka vaihdoit puhelinnumeroa. Ilmoitit ISISin uhkailuista armeijan tarkastuspisteen upseerille. Hän sanoi, ettei voinut auttaa sinua. Sen sijaan myös hän kiinnostui tuloistasi. Totesit, että olet sekä ISISin että armeijan vainoama ja uhkaama.

Kerroit, että marraskuussa 2013 työnantajasi toimisto räjäytettiin. Lopetit työskentelyn, koska koit olevasi vaarassa. Sait kuitenkin uuden puhelun. Tällä kertaa myös äitisi uhattiin tappaa, jos et suostuisi maksamaan ISISille rahaa. Pakenit saman iltana äitisi kanssa isoisäsi luo, jossa pysyttelit siihen asti kunnes Mosul romahti. Suljit puhelimesi, et ollut yhteydessä kenenkään etkä mennyt lääkäriin, vaikka sairastuit paksusuolentulehdukseen. Kuulit, että ISIS etsi sinua.

Kesäkuussa 2014 ISIS sai Mosulin kaupungin valtaansa. Kerroit, että sinä ja äitisi pakenitte kaupungista monen muun mosulilaisten tavoin pakolaisleirille lähelle Erbiliä. Kuukauden kuluttua lähdöstäsi kuulit, että rakenteilla oleva talosi oli räjäytetty. Et voi palata Mosuliin, koska olet menettänyt kaiken ja pelkäät ISISin tappavan sinut. Et ole suostunut ISISin vaatimuksiin, joten järjestö pitää sinua vastustajanaan, joka tulee tappaa pelotteeksi muille. Totesit, että ISIS ei ole kiinnostunut vain sinusta vaan kaikista Mosulissa asuvista, joilla on työtä ja rahaa. Tämä liittyy ISISin tapaan rahoittaa toimintaansa.

Kerroit, ettet ole saanut apua viranomaisilta ISISin uhkauksiin, vaikka ilmoitit saamistasi uhkailuista armeijan tarkastuspisteellä. Olet kertonut, ettet voi siirtyä sisäisesti muualle Irakiin. Kurdistanin alueelle et arabina pääse ilman oleskelulupaa tai takaajaa. Koet myös, että sunnina sinun olisi vaikea asettautua esimerkiksi Bagdadiin, koska shiiat tappavat siellä sunneja.

LISÄSELVITYKSET

Irakin passi nro. *******, voimassa 17.7.2011- 14.7.2019

Irakin henkilökortti ********

Irakin kansalaisuustodistus *******

Irakin ajokortti

Insinööriliiton jäsenkortti

Isän kuolintodistus

Todistus korvauksesta, jonka sai isän kuoleman jälkeen (maatila)

Todistus yliopistosta

***********

Kuvat räjäytetystä toimistosta

Sähköpostit korealaisen firman kanssa

Kuvat hakijan rakenteilla olevasta räjäytetystä talosta

Asuinkortti äidin nimellä

Ruokakortti

PERUSTELUT KANSAINVÄLISEN SUOJELUN OSALTA

TOSISEIKAT

Olet Irakin kansalainen, syntynyt ja asunut aina Mosulissa. Olet esittänyt Maahanmuuttovirastolle Irakin passin nro. ********, henkilökortin ****** ja kansalaisuustodistuksen ******** , joiden perusteella henkilöllisyyttäsi pidetään varmistettuna. Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikkana kertomuksesi kansalaisuudestasi ja kotipaikastasi. Turvapaikkahakemuksesi tutkitaan suhteessa Irakiin.

Olet etniseltä taustaltasi arabi ja uskonnoltasi sunnimuslimi. Ammatiltasi olet arkkitehtuuri-insinööri. Olet esittänyt Maahanmuuttovirastolle englanninkielisen tutkintotodistuksen Mosulin yliopistosta, insinööriliiton jäsenkortin sekä työtodistuksen. Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikkana kertomuksesi, uskonnostasi, etnisestä taustasi sekä ammatistasi.

Sinut pidätettiin mielivaltaisesti vuonna 2009-10 valtion tarkastuspisteellä Mosulissa armeijan toimesta. Sinua pilkattiin sunnien haukkumanimillä ja kidutettiin, ja pääsit pois vasta kun äitisi maksoi vaaditut lunnaat.

Maahanmuuttovirasto hyväksyy johdonmukaisen kertomuksesi pidätyksestäsi, vangitsemisestasi ja siitä, että sinua on kidutettu vangitsemisen aikana.

ISIS on vaatinut sinulta rahaa ja uhannut tappaa sinut ja äitisi, jos et suostu heidän vaatimuksiinsa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olit osallistunut kansainväliseen rakennushankkeeseen, josta olit tienannut hyvin rahaa.

Uhkailut olivat jatkuvia. Työpaikkasi räjäytettiin ja sen jälkeen elit puoli vuotta piilossa isoisäsi luona. Myöhemmin kuulit, että talosi oli räjäytetty ja että ISIS etsi sinua edelleen.

Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuva aseellinen ryhmittymä (ISIS) on kesästä 2014 alkaen pitänyt hallussaan merkittäviä maa-alueita Irakin keskiosissa. Irakin keskushallinnon ja Irakin Kurdistanin aluehallinnon alaiset turvallisuusjoukot sekä niiden kanssa toimivat puolisotilaalliset joukot taistelevat jatkuvasti ISISiä ja sitä tukevia ryhmiä vastaan, ja konfliktin sekä ISISin kukistamisen arvioidaan kestävän vielä pitkään. Konflikti ja väkivaltaisuudet keskittyvät pitkälti niille alueille, joita ISIS pitää hallinnassaan. Väkivallan uhreiksi ovat joutuneet usein myös siviilit. Jatkuvat taistelut, pommitukset, tykistötuli ja terrori-iskut aiheuttavat siviileille vaaraa joutua summittaisen väkivallan kohteeksi. YK on raportoinut taistelun eri osapuolten syyllistyneen vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin sekä humanitaarisen oikeuden loukkauksiin.

ISISin hallitsemilla alueilla oikeudenloukkauksia kohdistuu erityisesti etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin. Turvallisuus- ja oikeusviranomaiset eivät kykene monissa Keski-Irakin osissa suojelemaan siviilejä asianmukaisesti tai paikoin lainkaan toimimaan. (Migri 2015, UNAMI 2015, UNSC 2015.)

Irakin turvallisuusjoukot, Irakin Kurdistanin peshmerga-sotilaat ja hallintoon liitoksissa olevat shiiapainotteiset militiat ovat tehneet viime kuukausina merkittäviä aluevaltauksia, ottaen ISISiltä haltuunsa esimerkiksi Sinjarin ja Ramadin kaupungit (UNSC 2016). Monet ISISiltä vapautetut alueet ovat muutostilassa. Infrastruktuuria on tuhoutunut taisteluissa, eikä ole selvää, kuka pitää kaikilla alueilla valtaa. ISISin paettua alueelta paikalliset tahot riitelevät siitä, kuka oli ISISin liittolainen ja kuka sitä vastaan. Tämä on aiheuttanut paikallisia väkivaltaisuuksia. (Foreign Policy 2016.) ISISiltä alueita vapauttaneet turvallisuusjoukot ja ISISin vastaiset sunniheimot ovat paikoittain syyllistyneet oikeudenloukkauksiin, kuten sunnimiesten surmiin (Rohwerder 2015). Sunniväestöä on myös joutunut pakenemaan heidän taloihinsa kohdistuneiden tuhopolttojen vuoksi, ja koska heitä ei päästetä palaamaan koteihinsa kaikilla ISISiltä vapautetuilla alueilla (Al 2016).

Maatiedon mukaan ISIS ei halua päästää siviilejä poistumaan hallussaan olevilta alueilta, koska järjestö kerää näiltä veroja ja tarvitsee heitä ihmiskilviksi Irakin turvallisuusjoukkojen hyökkäyksen varalta. ISISin taistelijat vartioivat hallussaan olevia alueita ja ottavat kiinni pakoon yrittäviä. Pääsy pois ISISin alueilta on vaikeutunut viimeisen vuoden aikana. ISISin hallussa olevilta alueilta on viime vuosina voinut poistua väliaikaisesti, esimerkiksi terveydenhoitoa hakemaan, työn tai perhejuhlan vuoksi tai esimerkiksi hoitamaan eläkeasioita Bagdadin virastoissa. Heinäkuussa 2015 uutisoitiin, että väliaikaisesti, esimerkiksi 1-2 viikoksi Mosulista poistuvan henkilön tuli antaa (arvokas) talo tai auto vakuudeksi ISISille. Vaihtoehtoisesti joku muu henkilön lähipiirissä saattoi antaa omaisuuttaan vakuudeksi siitä että ko. henkilö palaa Mosuliin. Joissain tapauksissa Mosulissa on käytetty myös henkilötakaajaa, joka on voitu panna vankilaan, mikäli matkoille lähtenyt ei ole palannut sovitussa ajassa. Syyskuussa 2015 ISIS päästi joitakin vanhempia mosulilaisia pyhiinvaellusmatkalle Saudi-Arabiaan, mutta sillä ehdolla, että he jättävät omaisuuttaan koskevat asiakirjat pantiksi. Lokakuussa 2015 uutisoitiin, että ISIS päästi ihmisiä poistumaan Mosulista enää harvoin. (Niqash 2015b ja 2015c; Spiegel Online International 2015; The Washington Post 2015.)

Monet ovat paenneet tai yrittäneet pakoa ISISin alueelta, koska he ovat pelänneet joutuvansa ISISin oikeudenloukkausten kohteeksi yhteiskunnallisen asemansa tai elämäntapansa vuoksi. ISISin alueilta pakenevat ihmiset maksavat usein salakuljettajille, jotta nämä vievät heidät yöaikaan pois alueelta. Jotkut ISISin taistelijat katsovat sormiensa läpi ihmisten salakuljetusta ja saavat siitä provision. Salakuljetusverkostoon on salakuljetettujen käsityksen mukaan kuulunut rikollisia, ISISin taistelijoita ja Irakin turvallisuusjoukkojen, kuten peshmergan jäseniä. Irakin kurdijoukot ovat kiistäneet tämän. ISIS on rangaissut äärimmäisillä tavoilla ihmisiä, jotka ovat yrittäneet paeta ISISin hallussa olevilta alueilta. Ankarilla rangaistuksilla, kuten surmilla, ISIS levittää pelkoa, ja pyrkii kitkemään muiden asukkaiden halun paeta ISIS-alueelta. (ABNA24 2016; ARA News 2016; BBC 2015; Iraqi News 2016a ja 2016b; Niqash 2015a ja 201 5b•, RFE/RL 2015; The Washington Post 2015.)

Kerrot tapahtumista johdonmukaisesti ja oma-aloitteisesti. Olet esittänyt valokuvia räjäytetystä talosta ja toimistosta. Edellä esitetty maatieto tukee kertomaasi. Maahanmuuttovirasto hyväksyy kertomasi ISISin tappouhkaukset sekä työpaikkasi ja talosi räjäytykset tosiseikkoina. Olet kuullut talosi räjäytyksestä ISISin valloitettua Mosulin etkä ole tuonut esiin mitään sellaisia seikkoja, että työnantajasi toimisto olisi räjäytetty sinuun henkilökohtaisesti liittyvistä syistä. Maahanmuuttovirasto katsoo, että talosi ja työnantajasi toimisto räjäytettiin Mosulin turvattomassa tilanteessa.

Pelkäät, että ISIS tappaa sinut, jos palaat kotimaahasi. Et ole suostunut ISISin vaatimuksiin maksaa heille rahaa, joten ISIS pitää sinua vastustajanaan ja haluaa tappaa sinut pelottelumielessä esimerkiksi muille. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei rahan antamisesta kieltäytyneiden uhkailujen ja heihin tai heidän perheisiinsä kohdistuneiden väkivaltatekojen syyt ole olleet henkilökohtaisia, vaan niiden tarkoituksena on ollut ylläpitää yleistä pelotevaikutusta ISISjärjestöä kohtaan. Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikkana, että olisit tulevaisuudessa vaarassa joutua ISISin tappamaksi henkilökohtaisten syiden vuoksi, vaan ISISin toiminnan rahoittamiseen liittyvän mielivaltaisen väkivallan vuoksi turvattomalla kotialueellasi.

Kerroit, että ilmoittaessani ISISin uhkailusta tarkastuspisteen upseerille, hän kiinnostui tuloistasi. Totesit, että olet myös armeijan uhkaama ja vainoama. Et ole tuonut esiin mitään ongelmia armeijan taholta vuoden 2009-10 jälkeen. Maahanmuuttovirasto ei hyväksy kertomustasi siitä, että olet kotimaahasi palatessasi armeijan vainoama ja uhkaama.

Kerroit, ettet ole saanut apua viranomaisilta ISISin uhkauksiin. Maatiedon mukaan ISISin hallitsemilla alueilla viranomaiset eivät kykene lainkaan toimimaan. Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikkana, ettet voisi saada viranomaisilta suojelu ISISiä vastaan Mosulissa.

Edellä esitetyn maatiedon perusteella Maahanmuuttovirasto katsoo, että on olemassa merkittäviä perusteita uskoa, että olisit vaarassa joutua ISISin erityisen mielenkiinnon ja tätä kautta myös vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi jos yrittäisit palata ISISin hallinnassa tällä hetkellä olevaan Mosuliin, sillä ISIS valvoo tarkasti kulkua Mosulissa. Maahanmuuttovirasto hyväksyy näin ollen tosiseikkana sen, että joutuisit ISISin taholta vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi palatessasi Mosuliin. Sinulla ei ole kotialueellasi mahdollisuutta turvautua viranomaissuojeluun ISISiä vastaan.

OIKEUDELLINEN ARVIO

Ulkomaalaislain 87 S:n 1 momentin mukaan Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei voi tai on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa suojeluun.

Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana kertomaasi siitä, että voisit henkilökohtaisten syiden vuoksi tulla tapetuksi Mosulissa. Maahanmuuttovirasto ei ole myöskään hyväksynyt tosiseikkana, että kotimaahan palatessasi olisit armeijan vainoama tai uhkaama. Pelkosi tulla tapetuksi ei siten näiltä osin ole objektiivisesti perusteltu. Tosiseikkana on kuitenkin hyväksytty, että ISISin hallinnassa tällä hetkellä olevaan Mosuliin palatessasi olisit vaarassa joutua ISISin erityisen mielenkiinnon ja tätä kautta myös vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Pelko on tältä osin objektiivisesti perusteltua.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi myös sen, että järjestö on räjäyttänyt sekä työpaikkasi että talosi, mutta Maahanmuuttovirasto on katsonut, että niin on tapahtunut Mosulin yleisestä turvattomasta tilanteesta johtuen. Talon räjäytys on luonteeltaan omaisuuteen kohdistuva teko eikä Maahanmuuttovirasto pidä sitä vainona.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi sen, että ISIS-järjestö on vaatinut sinulta rahaa ja on toistuvasti uhannut tappaa sinut, jos et suostu heidän vaatimuksiinsa. Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinuun on tältä osin kohdistunut vainoksi katsottavia tekoja. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ole hyväksynyt kertomustasi siitä, että voisit tulla tapetuksi Mosulissa henkilökohtaisten syiden vuoksi. ISISin hallinnassa tällä hetkellä olevaan Mosuliin palatessasi olisit kuitenkin vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten ja siten vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi. (UlkL 87

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt ammattisi arkkitehtuuri-insinöörinä. Tällainen ammatti ei kuitenkaan ole ominaispiirre, joka olisi synnynnäistä, muuttumatonta tai muuten keskeisellä tavalla olennaista henkilön identiteetille tai omatunnolle. Myöskään arkkitehtuuri-insinöörinä toimiminen ei tee henkilöä millään erityisellä tavalla muusta yhteiskunnasta erottuvaksi. Näin ollen

Maahanmuuttovirasto ei voi katsoa sinun kuuluvan ulkomaalaislaissa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään pelkästään ammattisi perusteella. Olet kuitenkin kieltäytynyt maksamasta ISISilIe rahaa, joten sinulla voidaan katsoa olevan oletettu poliittinen mielipide, mikä on yksi ulkomaalaislain mukaisista vainon syistä. Maahanmuuttovirasto ei ole kuitenkaan hyväksynyt kertomustasi siitä, että voisit tulla kotialueellesi palatessasi tapetuksi henkilökohtaisten syiden vuoksi. Tältä osin ulkomaalaislain mukainen edellytys syy-yhteydestä ei täyty. ISISin silmissä jo pelkkä pakeneminen Mosulista voidaan kuitenkin katsoa poliittisen mielipiteen ilmaisuksi. Oletettu poliittinen mielipide on ulkomaalaislaissa mainittu vainon syy. Tältä osin vainoksi katsottavien tekojen ja vainon syyn välillä on ulkomaalaislain mukainen syyyhteys. (Uiki- 87 b S)

ISIS ei ole valtiollinen toimija, mutta sinulla ei ole mahdollisuutta viranomaissuojeluun Mosulissa, joten ISIS voidaan katsoa vainoa harjoittavaksi tahoksi. (UlkL 88 c Sja 88 d S)

Kaikki laissa säädetyt edellytykset turvapaikan myöntämiselle täyttyvät kohdallasi. Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinulla on perustellusti aihetta pelätä joutuvasi kotimaassasi vainotuksi ulkomaalaislain 87 S:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla oletetun poliittisen mielipiteen vuoksi.

SISÄINEN PAKO

Ulkomaalaislain 88 e S:n mukaan turvapaikka tai toissijainen suojelu voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos hänellä ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa tai jos hänellä on jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa mahdollisuus saada suojelua 88 d S:ssä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi hänen on voitava turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan ja hänen on voitava kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä.

Maahanmuuttovirasto on edellä katsonut, että sinulla on perusteltua aihetta pelätä joutuvasi vainotuksi takia kotialueellasi Mosulissa. Olet kertonut, ettet voi siirtyä sisäisesti muualle Irakiin. Kurdistanin alueelle et arabina pääse ilman oleskelulupaa tai takaajaa. Koet myös, että sunnina sinun olisi vaikea asettautua esimerkiksi Bagdadiin, koska shiiat tappavat siellä sunneja.

Maahanmuuttovirasto arvioi mahdollisuuttasi siirtyä sisäisesti Irakissa toiselle alueelle. Irakilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla sisäisen paon mahdollisuutta arvioitaessa voidaan Etelä-Irakin shiiavaltaisten läänien sekä Pohjois-Irakissa sijaitsevan kurdien autonomisen alueen ohella arvioida myös sisäistä pakoa Bagdadin kaupunkiin.

Bagdadin tilanne on vakaantunut merkittävästi vuosien 2006—2008 sisällissotavaiheen jälkeen. Keski-Irakiin vuonna 2014 hyökännyt, Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuva aseellinen ryhmittymä (ISIS) ei ole yrittänyt vallata Bagdadia. Sen solut ovat kuitenkin onnistuneet tekemään terrori-iskuja eri puolilla Bagdadin lääniä. Shiialaiset aseelliset ryhmittymät ovat reagoineet ISISin iskuihin tekemällä summittaisia kostoiskuja sunneja vastaan. Iskuja tapahtuu kaikkialla Bagdadissa, mutta varsinaiset aseelliset yhteenotot osapuolten välillä tapahtuvat pääasiassa Bagdadin kaupunkia ympäröivissä naapurikunnissa ja niiden monissa kaupungeissa ja kylissä. (Landinfo 2015; Migri 2015; UNSC 2015a; Upper Tribunal 2015; Washington Institute 2015.)

Yli puolet Irakin armeijan ja poliisin joukoista on sijoitettu maan pääkaupunkiin

Bagdadiin, missä ne toimivat shiiapainotteisten aseellisten ryhmien, kuten

Asa'ib Ahl al-Haqin, Badrin organisaation, Mahdin armeijana (myös Saraya al-

Salam) tunnettujen militioiden ja Kata'ib Hizbullahin tuella. Bagdadin kaupungin alueella useita vuosia voimassa ollut öinen ulkonaliikkumiskielto kumottiin helmikuussa 2015, koska Bagdadiin kohdistuvan uhan katsottiin vähentyneen, ja vastuu turvallisuuden ylläpitämisestä on siirretty armeijalta poliisille. Konfliktin luonne ja siten myös päivittäisen elämän olosuhteet ovat Bagdadin kaupungissa hyvin erilaisia kuin Irakin keskiosissa. Seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupunki elää väkivaltaisuuksista huolimatta niin normaalia arkea kuin mahdollista. Liikenne on vilkasta, virastot, koulut, kaupat ja ravintolat ovat auki, ja ulkonaliikkumiskiellon loputtua ihmiset liikkuvat ulkona myös myöhään yöllä. (BBC 2015; Migri 2015; NCCI 2015; UNSC 2015a ja 2015b; Washington Institute 2015.)

Bagdadin väestöstä arviolta jopa noin 80 prosenttia on shiioja. Monet shiiamiehet ovat kesästä 2014 lähtien liittyneet shiialaisiin puolisotilaallisiin ryhmiin taistellakseen ISISiä vastaan. ISISin hyökkäysten myötä Irakin uskontoon perustuvat vastakkainasettelut ovat kärjistyneet entistä vakavammin. Shiialaisten puolisotilaallisten ryhmien epäillään syyllistyneen pääasiassa miespuolisten sunnisiviilien sieppauksiin, kidutuksiin ja tappoihin eri puolilla Irakia, mutta etenkin Bagdadin kaupungissa sekä kaupunkia ympäröivällä vyöhykkeellä. Erityisessä vaarassa ovat olleet sunniarabimiehet, jotka ovat kotoisin alueilta, joita ISIS hallitsee tai missä sunnikapinallisia yleisesti tuetaan. Bagdadin alueen sunniväestö kokeekin, että shiialaiset ääriryhmät pyrkivät väkivaltaa ja muita pelottelukeinoja hyväksi käyttäen ajamaan sunnit pois asuinalueiltaan. Viranomaissuojelun saaminen Bagdadissa sunniarabina on useimmiten epätodennäköistä.

Bagdadissa oli huhtikuussa 2016 yli puoli miljoonaa maan sisällä siirtymään joutunutta henkilöä (IDP). Suurin osa heistä tuli Anbarin läänistä, ja oli paennut ISISin ja Irakin turvallisuusjoukkojen välisiä taisteluita. ISISin soluttautujien pelko vaikeuttaa Bagdadiin pääsyä. Bagdadissa moskeijat tarjoavat turvaa Anbarin läänistä lähtöisin oleville maan sisäisesti siirtymään joutuneille henkilöille, vaikka kaikki bagdadilaiset eivät suhtaudu luottavaisesti näihin henkilöihin.

Bagdadissa on alueita, joissa sunnit ovat enemmistöasemassa, kuten

Mansourin kaupunginosassa ja Adhamiyan kaupunginosan länsiosissa. Adhamiyan alueella väkivallanteot kohdistuvat pääasiassa shiioihin ja valtion virkamiehiin sekä ISF-joukkoihin. (Al 2014; The Atlantic 2016; BBC 2016; Columbia University 2015; CRS 2014; Home Office 2016; IDMC 2015; ISW

2015; Reuters 2014; Rudaw 2014; UNAMI 2015; USAID 2016; IOM Iraq 2016.)

Edellä esitetyn maatiedon mukaan sunnimuslimeihin voi Bagdadin tämänhetkisessä tilanteessa kohdistua oikeudenloukkauksia. Maatieto ei kuitenkaan tue sellaista johtopäätöstä, että jokainen Bagdadissa asuva sunnimuslimi olisi vainon vaarassa yksinomaan uskonsuuntauksensa vuoksi.

Irakin kansalaiset ovat maan perustuslain mukaan vapaita muuttamaan, matkustamaan ja asumaan missä tahansa maan sisällä tai ulkomailla (Iraqi Constitution). UNHCR:n mukaan irakilaisilla on pääsy Bagdadiin lentoteitse Bagdadin kansainvälisen lentokentän kautta riippumatta siitä, mistä osista maata henkilö on kotoisin. Maateitse kaupungin rajoilla oleville tarkastuspisteille saapuvilta on saatettu estää pääsy kaupunkiin tai heille on esitetty vaatimus takaajista ennen kaupunkiin pääsyä. (UNHCR 2016.) Maatiedon mukaan Bagdadissa on sunnienemmistöisiä kaupunginosia, joissa erityisesti sunneihin kohdistuvan väkivallan riski on matalampi.

Maahanmuuttovirasto katsoo edellä esitetyn maatiedon perusteella, että sinun on turvallisesti ja laillisesti mahdollista siirtyä oleskelemaan Bagdadin kaupunkiin. Bagdadin kaupungissa sinuun ei kohdistu uhkaa alueen turvallisuustilanteen vuoksi ja ISISin taholta sinuun kohdistuvan uhan katsotaan rajoittuvan Mosuliin ja lähialueille. Bagdadissa asuu paljon sunniarabeja ja kaupungissa on alueita, joilla sunniarabit voivat elää pääosin ilman oikeudenloukkauksien vaaraa. Olet nuori, työkykyinen ja perheetön mies, ja sunnalaisena arabina kuulut edellä mainituissa kaupunginosissa valtaväestöön. Ottaen huomioon henkilökohtaiset olosuhteesi Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinun voidaan kohtuudella edellyttää oleskelevan Bagdadin kaupungissa. Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinulla on mahdollisuus sisäiseen pakoon, etkä ole tästä syystä turvapaikan tarpeessa. (UlkL 88 e S)

Maahanmuuttovirasto on edellä katsonut, että sinulla on mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti siirtyä asumaan Bagdadiin, etkä siellä ole vaarassa joutua vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Näin ollen turvapaikka jätetään myöntämättä.

PERUSTELUT OLESKELULUVAN OSALTA

Ulkomaalaislain 52 S:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Asiassasi ei ole ilmennyt perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

PERUSTELUT KÄÄNNYTTÄMISEN OSALTA

Maassa oleskelusi jatkuminen edellyttäisi oleskelulupaa, jota sinulle ei ole myönnetty, joten sinut voidaan käännyttää kotimaahasi.

Maahanmuuttovirasto on käännyttämisestäsi päättäessään ottanut huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinut voidaan käännyttää Irakiin ilman, että voit joutua siellä vainon, vakavan haitan tai epäinhimillisen taikka ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi tai että sinut voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle

PERUSTELUT VAPAAEHTOISELLE PALUULLE

Ulkomaalaislain 147a S:n 1 momentin mukaan käännyttämistä tai karkottamista koskevassa päätöksessä määrätään vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa ulkomaalaisen on poistuttava maasta vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisen paluun aika lasketaan siitä, kun päätös on täytäntöönpanokelpoinen. Aikaa voidaan erityisestä syystä pidentää.

Ulkomaalaislain 150 S:n 1 momentin mukaan maahantulokielto määrätään, jos ulkomaalainen ei ole paluulle määrätyssä ajassa poistunut vapaaehtoisesti. Maahantulokielto määrätään erillisellä päätöksellä.

MUUTOKSENHAKU Voit valittaa tästä päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

TÄYTÄNTÖÖNPANO Maahanmuuttoviraston päätöstä käännyttämisestäsi ei saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos asiassa tarvitaan valituslupa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, valitus ei estä täytäntöönpanoa, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Ulkomaalaislain 202 S:n mukaan päätös voidaan

panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman, jos sinä kahden esteettömän todistajan läsnä ollessa ilmoitat suostuvasi päätöksen täytäntöönpanoon ja allekirjoitat päätökseen tehtävän sitä koskevan merkinnän.

Päätöstä maastapoistamisestasi ei saa panna täytäntöön 147 a S:n nojalla vapaaehtoiselle paluulle annetun määräajan kuluessa. Täytäntöönpano on kuitenkin sallittua silloin, kun on olemassa pakenemisen vaara tai henkilön katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle.

SOVELLETUT OIKEUSOHJEET

Ulkomaalaislaki (301/2004) muutoksineen.

LÄHTEET ABNA24 2016. ISIS executes 3 Afghan leaders tried to escape from Mosul, 24.1.2016. Osoittees-sa (31.5.2016): http://en.abna24.com/service/middle-eas ... ve/2016/01 /24/731746/story.html

Al - Amnesty International 2016. Iraq: Evidence of deliberate mass destruction in Peshmerga-controlled Arab villages. Osoitteessa (17.3.2016): http://www.amnesty.org.au/news/comments/41128/

Al - Amnesty International 2014. Absolute Impunity — Militia Rule in Iraq.

October 2014. Osoit-teessa (6.5.2016):

http://www.amnesty.org.uk/sites/default ... report.pdf

ARA News 2016. ISIS burns an entire family to death near Kirkuk for trying to

escape the group's territory, 12.5.2016. Osoitteessa (31.5.2016): http://aranews.net/2016/05/isis-burns-e ... ear-kirkuW

The Atlantic 2016. The Hell After ISIS. Osoitteessa (6.5.2016):

http://www.theatlantic.com/magazine/arc ... is/476391/

BBC 2015. Baghdad curfew ended by Iraq PM Haider al-Abadi, 5.2.2015. Osoitteessa (20.10.2015): http://www.bbc.com/news/world-middle-east31146013.

BBC 2015. Raped, beaten and sold: Yazidi women tell of IS abuse, 14.7.2015.

Osoitteessa (31.5.2016): http://www.bbc.com/news/world-middle-east33522204

BBC 2016. Iraq divisions undermine battle against IS, 5.2.2016. Osoitteessa (6.5.2016): http://www.bbc.com/news/world-middle-east-35492067

Columbia University 2015. Bagdad — Ethnic Composition in 2015. Osoitteessa (16.5.2016)http://gulf2000.columbia.edu/images/map ... nic_2015_s

m.png

CRS — Congressional Research Service 2014. The "Islamic State" Crisis and U.S. Policy. 12. No-vember 2014. Osoitteessa (6.5.2016): http://fpc.state.gov/docu ments/organ ization/234351 .pdf

Foreign Policy 2016. High Noon in Iraq's Wild West. Osoitteessa (17.3.2016): http://foreig n policy.com/2016/02/22/hig h-noon-in-i raqs-wild-west/

Home Office 2016. Country Information and Guidance. Iraq: Security situation in Baghdad, the south and the Kurdistan Region of Iraq (KRI). Osoitteessa

(18.5.2016):

https://www.gov.uWgovernment/uploads/sy ... ata/file/5

IDMC 2015. Iraq: IDPs caught between a rock and a hard place as displacement crisis deepens. Osoitteessa (18.5.2016): http://www.internaldisplacement.org/mid ... is-deepens

IOM Iraq 2016. DISPLACEMENT TRACKING MATRIX. DTM ROUND 44. Osoitteessa

(9.6.2016): http://reliefweb.int/sites/reliefweb.in ... d44_Report

_ DTM.pdf

Iraqi News 2016a. ISIS executes 3 young men in Hawija District southwest of Kirkuk, 29.2.2016. Osoitteessa (31.5.2016): http://www.iraqinews.com/iraqwar/isis-e ... st-kirkuk/

Iraqi News 2016b. ISIS executes two people tried to escape from Hawija, 3.2.2016. Osoitteessa (31.5.2016): http://www.iraqinews.com/iraq-war/isise ... pe-hawija/

ISW - Institute for the Study of War 2015. Iraq Situation Report: April 21-22, 2015. Osoitteessa (20.5.2016):

http://www.understandingwar.org/backgro ... -21-222015

Landinfo 2015. Irak: sikkerhetssituation per februar 2015, 13.2.2015. Belgian maahanmuuttovi-ranomaisten laatima englanninkielinen käännös: Topical Note Iraq: Baghdad - the security situation as of february 2015. Osoitteessa (2.6.2016): http://www.refworld.org/pdfid/55b7563c4.pdf.

Migri 2015: Irakin tilanne, lokakuu 2015. Maatietopalvelu, 20.10.2015. Musings on Iraq 2016a. Security In Iraq, Dec 22-28, 2015. Osoitteessa (21.6.2016): http://musingsoniraq.blogspot.fi/2016/01 /security-in-iraq-dec-22-28-2015. html.

NCCI — NGO Coordination Committee for Iraq 2015. Baghdad Governorate Profile. Osoitteessa (8.3.2016):

http://www.ncciraq.org/images/infobygov ... te_Profile.

pdf

Niqash 2015a. On 'Death Road': Civilians Flee Extremist Rule in Hawija, Dodging Checkpoints And Frontlines, 15.7.2015. Osoitteessa (31.5.2016): http://www.niqash.org/en/articles/security/5054/

Niqash 2015b. Escape from the Islamic State: Iraqis Paying People Smugglers To Get Out of Extremist-Controlled Mosul, 17.9.2015. Osoitteessa (31.5.2016): http://www.niqash.org/en/articles/secu rity/51 04/

Niqash 2015c. Escape From the Islamic State: The Iraqi Journalist Who Hid From Extremists in Mosul for a Year, 22.10.2015. Osoitteessa (31.5.2016): http://www.niqash.org/en/articles/security/5141/

Reuters 2014. Special Report - Inside Iraq's 'killing zones', 17.12.2014. Osoitteessa (6.5.2016): http://uk.reuters.com/article/2014/12/1 ... dUKKBNOJV1 OD20141217

RFE/RL 2015. Ghazalals Story: Whether We Live Or Die, The Important Thing Is To Escape, 19.6.2015. Osoitteessa (31.5.2016):

http://www.rferl.org/content/islamic-st ... l/27081860. html Rohwerder, Brigitte 2015. Conflict dynamics and potential for peacebuilding in Iraq. Osoitteessa (17.3.2016): http://www.gsdrc.org/wpcontent/uploads/ ... DQ1263.pdf

Rudaw 2014. Group accuses Iraqi government of expelling Sunnis from Baghdad, 20.12.2014. Osoitteessa (6.5.2016): http://rudaw.net/english/middleeast/iraq/201220141

Spiegel Online International 2015. Relentless Terror: The Everyday Horrors of the Islamic State, 1.7.2015. Osoitteessa (31.5.2016):

http://www.spiegel.de/international/wor ... -state-a-1 041317. html

UNAMI — UN Assistance Mission for Iraq 2015: Report on the Protection of Civilians in Armed Conflict in Iraq: 11 Sep to 10 Dec 2014. Osoitteessa

(20.10.2015):

http://www.ohchr.org/Documents/Countrie ... C_Report_1 1 Sep-IODec2014_EN.pdf.

UNHCR 2016. Relevant COI for Assessments on the Availability of an Internal Flight or Relocation Alternative (IFA/IRA) in Baghdad for Sunni Arabs from ISISHeld Areas, 3.5.2016. Osoitteessa (21.6.2016) http://www.refworld.org/docid/575537dd4.html

UNSC — UN Security Council 2015a. Third report of the Secretary-General pursuant to paragraph 6 of resolution 2169 (2014). Osoitteessa (20.10.2015): http://www.uniraq.org/images/SGReports/N 1 511878 0/020Third%20Report%200f

UNSC — UN Security Council 2015b: Fourth report of the Secretary-General pursuant to para-graph 6 of resolution 2169 (2014), 13.7.2015. Osoitteessa

(20.10.2015) http://www.uniraq.org/index.php?option= ... =item&id=9

UNSC - UN Security Council 2016. Second report of the Secretary-General pursuant to para-graph 7 of resolution 2233 (2015), 26.1.2016. Osoitteessa (17.3.2016): http://www.uniraq.org/images/SGRepofts/ ... 26.01.2016. pdf

Upper Tribunal (Immigration and Asylum Chamber) 2015. Country Guidance — AA (Article 15(c)) Iraq CG [201 5] UKUT 00544 (IAC), 18.-19.5.2015.

Osoitteessa (20.10.2015): http://www.refworld.org/docid/561224e24.html.

USAID 2016. Iraq - Complex Emergency. Osoitteessa (18.5.2016):

https://www.usaid.gov/sites/default/fil ... aq_ce_fs02 03-04-

2016.pdf

Washington Institute 2015. Devils You Don't Know. Osoitteessa (20.10.2015): http://www.washingtoninstitute.org/poli ... -dont-know.

The Washington Post 2015. One man's escape from the Islamic State-ruled city of Mosul, 17.10.2015. Osoitteessa (31.5.2016):

https://www.washingtonpost.com/world/on ... 28-6786-11 e5-bdb66861f4521205_story.html .

Tulosalueen johtaja ******

Ylitarkastaja *********

Tämä päätös on sähköisesti varmennettu ja tulostettu Maahanmuuttoviraston asiankäsittelyjärjestelmästä.

YHTEYSTIEDOT Maahanmuuttovirasto

************

[email protected], http://www.migri.fi

KÄSITTELYMAKSU Maksuton

TIEDOKSI Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Vantaan pääpoliisiasema

Päätös on tulkittava henkilön/henkilöiden äidinkielelle tai muulle hänen/heidän ymmärtämälleen kielelle (UlkL 203 S). Alkuperäinen päätös liitteineen ja valitusosoitus luovutetaan asianomaiselle henkilölle. Päätöksen jäljennökseen otetaan tiedoksiantomerkintä. Tiedoksiantomerkinnässä tulee mainita kieli, jolle päätös on tulkittu. Henkilön/henkilöiden, tiedoksiantajan ja tulkin on allekirjoitettava päätöksen tiedoksiantokappale.

Päätösjäljennös tiedoksiantomerkintöineen palautetaan

Maahanmuuttovirastoon. Tiedoksiantaja merkitsee tiedoksiannon ulkomaalaisrekisteriin.

Henkilölle on palautettavia asiakirjoja, jotka toimitetaan postitse tiedoksiantavalle viranomaiselle.

Olen tänään saanut / antanut tiedoksi tämän päätöksen valitusosoituksineen kielellä ja vastaanottanut / luovuttanut päätöksen alkuperäiskappaleen liitteineen.

Paikka

Allekirjoitus

Nimenselvennys

Tulkkina toimi
[/i]

Tuossapa tuo ja sitten ajatuksia perään:
http://professorinajatuksia.blogspot.fi ... aista.html
TORSTAI 28. HEINÄKUUTA 2016
Sunniva Drake muuntelee irakilaista totuutta
Suomalainen kulttuurialan johtajana toimiva, aiemmin feminismistä ja naisten itsepuolustuskursseista tunnettu Sunniva Drake on saattanut julkisuuteen irakilaismiehen turvapaikkahakemukseen saaman päätöksen. Asian toi julkisuuteen Helsingin Sanomat.

Draken käsiinsä saaman turvapaikkapäätöksen mukaan irakilaismies olisi hakenut Suomesta turvapaikkaa, koska terroristijärjestö ISIS on uhannut tappaa hänet sekä räjäyttänyt hänen talonsa ja työpaikkansa.

Maahanmuuttoviraston mukaan se "hyväksyy Isisin tappouhkaukset sekä työpaikkasi ja talosi räjäytykset tosiseikkoina". Viraston mielestä talon räjäyttäminen ei kuitenkaan olisi mieheen kohdistuvaa vainoa, vaan "luonteeltaan omaisuuteen kohdistuva teko".

ISIS olisi Migrin tekstin perusteella vaatinut mieheltä myös rahaa Irakissa sekä pitänyt tätä pidätettynä. Lisäksi häntä oli kidutettu ja uhkailtu.

Maahanmuuttoviraston mukaan ”kaikki laissa säädetyt edellytykset turvapaikan myöntämiselle täyttyvät kohdallasi”, mutta jättänyt kuitenkin sen myöntämättä, koska "uhkailujen ja väkivallantekojen syyt [eivät] ole olleet henkilökohtaisia, vaan niiden tarkoituksena on ollut ylläpitää yleistä pelotevaikutusta Isis-järjestöä kohtaan".

Lisäksi maahanmuuttovirasto on katsonut, että mies voi asettua Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin, vaikka ei voisikaan palata kotiseudulleen ISISin hallitsemaan Mosuliin. "Bagdadissa asuu paljon sunniarabeja ja kaupungissa on alueita, joilla sunniarabit voivat elää pääosin ilman oikeudenloukkauksien vaaraa. Olet nuori, työkykyinen ja perheetön mies, ja sunnalaisena arabina kuulut edellä mainituissa kaupunginosissa valtaväestöön".

Edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että maahanmuuttoviraston päätös on ollut täysin oikea. Miehellä ei ole ilmeistä kansainvälisen suojelun tarvetta. Sen sijaan hän ei voine asettua vanhalle kotipaikalleen ainakaan niin kauan, kun ISIS pystyy toimimaan siellä entiseen tapaan.

Oikea ratkaisu miehelle on siten muutto Bagdadiin tai muuhun maltillisten sunnimuslimien hallitsemaan kaupunkiin rakentamaan kotimaataan entistä vakaammaksi. Eikä missään tapauksessa jääminen Suomeen veronmaksajien ylläpidettäväksi.

* * *

Asian julkisuuteen tuonut Espoon kaupunginkirjaston aluejohtaja Sunniva Drake vakuuttaa, että teksti on aito turvapaikkapäätös, johon hän on saanut irakilaiselta julkaisuoikeuden. Hänen motiivinaan ulostulolle on nykyisen käytännön arvosteleminen.

Hänen omien sanojensa mukaan "monet ihmiset voidaan tuomita kuolemaan sen vuoksi. Kansanedustajat ovat tehneet päätöksen, vaikka eivät tiedä, mitä se tarkoittaa. Ihmiset joutuvat nyt palaamaan olosuhteisiin, joista he eivät tiedä. He eivät tiedä, tapetaanko heidät", hän sanoo.

Tähän on todettava, ettei Migri halua irakilaismiehen palaavan yhtään minnekään, vaan muuttamaan Suomen sijasta Bagdadiin. On myöskin äärimmäisen epätodennäköistä, että mies tuomittaisiin kuolemaan siellä.

Siten on selvää ja valitettavaa, että kulttuurijohtaja Drake käyttää irakilaisten asiaa ajaessaan keinona muunnellun totuuden levittämistä. Sellainen ei paranna oikeiden turvapaikanhakijoiden asemaa, mutta on omiaan vaikeuttamaan asiallista keskustelua suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, nostaa Sanoma-konserni tapauksen seuraavien päivien ykkösaiheeksi. Tässä tilanteessa ei voi kuin toivoa, että maamme demokraattiset päätöksentekijät pitävät päänsä kylmänä, eivätkä lähde tekemään tyhmyyksiä median paineen alla.

Tässä heitä auttanee se, että kansan ylivoimainen enemmistö on tiukan maahanmuuttopolitiikan kannalla. Tässä yhteydessä on myös muistettava, että Suomen mahdollisuus ottaa vastaan humanitaarisia maahanmuuttajia on rajallinen.

Siksi olisi vahinko, mikäli myönteisiä päätöksiä tehtäisiin sellaisten ihmisten kohdalla, joilla ei ole välitöntä henkilökohtaista vaaraa, koska myös todellisessa tarpeessa turvaa hakevia on enemmän kuin voidaan vastaanottaa. Siksi elintasopakolaisuudesta tulisi päästä eroon erityisesti nyt, kun samaisen lehden mukaan EU:n toimet näiden pysäyttämiseksi ovat olleet riittämättömiä.

Alkup. kirjoituksessa useita linkkejä/OAK
Hakemuksen käsittelyssä on syytä olla tarkkana.jpg
Hakemuksen käsittelyssä on syytä olla tarkkana.jpg (33.65 KiB) Katsottu 21029 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Kuolemannaakka kirjoitti:Osaatko sanoa, miksi Suomessa panostetaan muslimeihin? Mikä on se suuri agenda ja kenen se on?
George Sorosin.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kertokaapas te valtio-opista ja islamista tietävät, mikä tekee muslimimiehistä(tässä somalit, irakit yms muslimi-tph:t) erilaisia verrattuna ukrainalaisiin ihmisiin? Kääntäen: onko ukrainalaisten ihmisten ihmisarvo jotenkin pienempi kuin Lähi-Itä/Afrikkasektorilta tulleiden miesten vai pitävätkö migrissä ukrainalaisia jotenkin kyvykkäämpinä muuttajina?
27.5.2015
Ukrainalaisille lähinnä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä - sisäinen pako mahdollinen

Venäjän media kritisoi Suomea ukrainalaisille turvapaikanhakijoille tehtävistä kielteisistä päätöksistä. Esimerkiksi on nostettu ukrainalaisnainen ja tämän 7-vuotias poika, jotka on mediatietojen mukaan käännytetty Kiovaan.

Ensisijainen suojan antaja ukrainalaisille, kriisialueilta kotoisin oleville turvapaikanhakijoille on Ukrainan valtio. Maahanmuuttovirasto arvioi aina myös, onko ukrainalaisella turvapaikanhakijalla mahdollisuus elää turvassa Ukrainan muilla alueilla.

Vuosina 2014 ja 2015 Maahanmuuttovirasto on myöntänyt oleskeluluvan humanitaarisen suojelun perusteella yhteensä kolmelle ukrainalaiselle. Humanitaarista suojelua voidaan myöntää Itä-Ukrainan huonon turvallisuustilanteen perusteella, mutta se edellyttää aina, ettei henkilöllä ole mahdollisuutta maan sisäiseen pakoon. Donetskissa ja Luhanskissa turvallisuustilanne on huono aseellisen selkkauksen perusteella, mutta muualla Ukrainassa siviileillä ei ole vaaraa.

Maahanmuuttovirasto arvioi jokaisen turvapaikanhakijan kertomuksen perusteella yksilöllisesti, voisiko tämä kotimaahansa palautettaessa joutua vainon tai muiden vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi. Päätökset perustuvat Suomen ulkomaalaislakiin ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön. Jokaisen päätöksen yhteydessä hakijan kertomusta verrataan hänen kotimaataan koskevaan, ajantasaiseen ja puolueettomaan maatietoon. Kansainvälisen maatiedon mukaan Ukrainan valtion harjoittamasta vainosta omia kansalaisiaan kohtaan ei ole todisteita.

Vuonna 2014 Suomesta haki turvapaikkaa 302 ukrainalaista. Tänä vuonna määrä on laskenut selvästi: 27.5. mennessä hakijoita on tullut 24. He ovat olleet kotoisin tasaisesti ympäri Ukrainaa, eivät pelkästään levottomasta Itä-Ukrainasta.

Yksittäisten turvapaikanhakijoiden asioita Maahanmuuttovirasto ei voi kommentoida julkisesti. Turvapaikka-asiat ovat lain mukaan salassa pidettäviä, millä suojellaan hakijoiden itsensä turvallisuutta.

Lisätietoja medialle

johtaja Esko Repo, turvapaikkayksikkö
puh. 0295 430 431, s-posti: [email protected]
Migri
Miksei Irakissa, Afganistanissa, somaliseudulla tai monessa muussa islaminuskoisessa tph-kantamaassa voisi "paeta sisäisesti", kuten Ukrainassa? Onko tiedotteessa lievä eriarvoisuuden sävy, mollataan musumiehiä kyvyttömiksi(moni ukrainalainen hakija oli nainen, selvä ero muslimiporukoihin)?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Ärrkele kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:Osaatko sanoa, miksi Suomessa panostetaan muslimeihin? Mikä on se suuri agenda ja kenen se on?
George Sorosin.

Käsittääkseni George Soros ei ole muslimi. Mistä nämä sympatiat? Mikä on tavoite kaiken takana?
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Katos vittu, länsiraja kestää! Harmi, etteivät koirat tai hevoset osaa sanoa taikasanaa "asylum"!
Lapin Kansa: Kaksi hevosta ja passiton koira käännytettiin rajaltaTorniossa
Julkaistu: 9.6. 10:20
Lemmikkieläinten maahantuontia valvottiin Tornion tullissa viime viikolla.

Passiton ruotsalaiskoira ja kaksi terveystodistuksia vailla ollutta ruotsalaishevosta käännytettiin länsirajalta takaisin kotimaahansa kun Lapin aluehallintovirasto valvoi lemmikkieläinten maahantuontia Tornion tullissa viime viikolla.

Asiasta uutisoineen Lapin Kansan mukaan vain noin puolella Tornion kautta Suomen puolelle tulleista koirista olivat lääkitys- ja passiasiat kunnossa. Valvonnassa tarkastettiin yhteensä kaksitoista koiraa. Ainoastaan kuudella olivat asiat kunnossa.

Kuudella koiralla oli puutteita loislääkityksessä tai asiakirjoissa. Passiton ruotsalaiskoira käännytettiin takaisin Ruotsiin, viidelle koiralle annettiin tarkastuksen yhteydessä ekinokokkiloislääkitys. Koirien lisäksi tarkastettiin kaksi Ruotsista tullutta hevosta. Niiltä puuttui terveystodistus, joten ne käännytettiin takaisin Ruotsiin.

SUOMEEN tuotavalla koiralla tulee olla tunnistesiru, passi, voimassa oleva raivotautirokotus ja useimmista Euroopan maista tuotaessa myös ekinokokkilääkitys.

– Mikäli koiralla havaitaan puutteita rokotuksissa tai lääkityksessä, tehdään tapauskohtainen tautiriskiarvio. Arvion perusteella koira joko lähetetään takaisin lähtömaahan, määrätään eristettäväksi tai lopetetaan. Virallinen raivotautiepäily johtaa lähes aina eläimen lopettamiseen, läänineläinlääkäri Pirkko Pirinen kertoo Lapin Kansan haastattelussa.

Suomessa ei esiinny raivotautia eikä ekinokokkia ja huolena on, että kyseiset taudit rantautuvat Suomeen vilkkaan eläinliikenteen seurauksena. Pistokoevalvonta toteutettiin läänineläinlääkäreiden, tullin ja Meri-Lapin kunnaneläinlääkäreiden yhteistyönä.
Mirja Rintala

IS

Eläinten käännytyksiä länsirajalla tehtiin myös vuonna 2015, ihmisten ei, jos oli valmennettu oikein. Nyt käännytettiin sitten koira passinpuutteen takia ja pari hevosta terveystietojen puuttumisen vuoksi, mutta tänäkin vuonna tuhannet ihmiset rullaavat sisään länsirajalta ilman minkäänlaisia rokotuksia tuoden maahan jo kerran tapettuja tartuntatauteja , uusia kivatauteja ja antibioottiresistenttejä bakteereita suomalaisten ja th-järjestelmän iloksi.

Eläinten terveystietojen puute, saati passittomuus tuskin aiheuttaa samanlaista vaaraa kuin epämääräiset hyypiöt, jotka rullaavat sisään ilman vaikeuksia ilman minkäänlaisia virallisia papereita, saati sitten siruja.

En tässä mitenkään yritä väheksyä eläinten valvontaa länsirajalla, itärajan ylihän nuo juoksevat ilman pysäytyksiä ees taas karhut ja supikoirat, ihmettelen vaan miksi eläinten tartuntatautien leviämisen ehkäisy menee ihmisten levittämien tautien edelle? Rajavartiolaitos ja Orpo hoi!
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

[...]ihmettelen vaan miksi eläinten tartuntatautien leviämisen ehkäisy menee ihmisten levittämien tautien edelle? Rajavartiolaitos ja Orpo hoi!
Etkö ymmärrä, että maahan tulvivien ihmislaumojen epäileminen tarttuvien ja Suomesta jo ammoin rokotusohjelmalla karsittujen tautien kantamisesta ja levittämisestä on rasismia! :wink:
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Voee hitsin hitsi, minä en hokannut tuota. Siksihän ne siirtolaislaumoille tehdyt testaukset ovatkin olleet vapaaehtoisuuteen perustuvaa seulontaa ja syykin siihen on validi. Viimeistään tuolloin huomaavat mihin hölmölään ovat saapuneet, kun muka-pakolaiselle kerrotaan tarvittaessa omalla äidinkielellä, että "No voisit nyt mennä testeihin, kun ikenissäkin on hiv:lle tyypillisiä piirteitä? Voisit sä kuitenkin, etkö sä vois? No ei sitten, jos sulle on just tullu diskoraha ja haluut lähtee kaupungille läpsyttelemään".

Muistamme myös kansanedustaja Li Andersonin (VAS) kommentin, missä hän ei hyväksy iänmäärityksen toimintatapoja selvästi ilmoittamaansa ikää vanhemmalta näyttäville lapsukais-siirtolaisille, joilla ei joko ole papereita tai ne eivät ole luotettavat. Monella ne hukkuivat pitkällä ja vaarallisella matkalla, mikä on ollut pidempi mihin monella rehellisellä suomalaisella olisi varaa. Tässä Lin topakka mielipide, mikä perustuu täysin hänen omiin aivoituksiinsa, jotka ovat tässäkin tapauksessa vailla tieteellistä pohjaa:
"– Iänmäärittely voi myös olla yksin tulleelle alaikäiselle turvapaikanhakijalle hyvin stressaava ja henkistä rasitusta lisäävä prosessi"[, joten sitä ei tule suorittaa tämänhetkisen (oikeus)lääketieteen parhain käytännöin, vaan psykologiaa ja haastatteluja käyttäen.] Hakasulkeissa lyhennettynä saman edustajan mielipiteitä iänmääritysprosessista, siitä jäi pois se, kuinka polvesta iänmäärityksen tueksi otettu röntgen voi olla haitallista, eikä sitä tulisi tehdä lainkaan. Koko haastattelu: Verkkouutiset
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kun itärajan yli tulee venäläinen turvapaikanhakija - juu, nyt tästä kirjoituksesta saa jakomielitautisen tupla- ja ties kuinka monen nimimerkin käyttäjän, palstan ryssätrollin Äitylit-Oulu ja hänen uskollisen aseenkantajansa putsarin kimppuunsa - niin käynnistetään rikostutkinta valtiorajarikoksena.

Mutta kun itä- ja länsirajan yli tulee neekereitä sekä lähi-itäläisiä, niin rikostutkintaa eikä valtiorajarikosta tapahdu.

Toki tässä voi olla takana jotain muutakin:

Venäläinen turvapaikanhakija tuli luvatta rajan yli Suomeen kävellen - rajavartiosto tutkii rikosta

Pohjois-Karjalan rajavartiosto otti 14. kesäkuuta aamulla kiinni venäläisen miehen.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii epäiltyä luvatonta rajanylitystä Venäjältä Suomeen Kiteen Välivaaran alueella.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto otti 14. kesäkuuta aamulla kiinni venäläisen miehen, jonka epäillään tulleen luvatta jalkaisin Venäjältä Suomeen. Henkilö on hakenut turvapaikkaa Suomesta.

Kyseessä on vuoden 2018 ensimmäinen turvapaikanhakijan maahantulo Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella.

Rajavartiosto on aloittanut esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta.

Rajavartiosto on ollut tapahtuman vuoksi yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun.


Iltalehti
14.06.2018 klo 21:27

En muista, että vuoden 2015 "pakolaisaallossa" tapahtuneissa sekä itä- että länsirajan luvattomissa ylityksissä olisi oltu yhteyksissä sen paremmin Muurmannin kuin Haaparannan alueen rajavaltuutettuihin.

Onko linja siis kiristinyt, vai onko rajan luvaton ylittäminen sallittua vain nk "akavalaisille"?

Tietty siinä voi olla se pointti, että kaikkien muiden ihmisten kohdalla menee noin 20 vuotta ennen kuin he ovat valmiita tuottavaan työelämään, mutta luku- ja kirjoitustaidottomilla barbaareilla siihen menee vain pari vuotta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2785
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Suomen puolella länsirajaa se valvonta on pitkään keskittynyt nuuskaan ja sen maahantuontiin. Jos siitä joku jihadisti parta hulmuten surauttaisi ruotsin armeijalta pöllityllä tankilla joen yli, niin äkkiä voisi arvella, että ei kiinostaisi tullikopissa, kun ei näytä suomalaiselle nuuskan hakijalle.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kurtturuusu, lupiini sun muut julistettu haitallisiksi vieraslajeiksi, susia kuitenkin täytyy suvaita myös pihapiirissä, ei saa tuhota.
Lupiini: Tuo väriä eli ”rikkautta” teiden varsille, haittana että valloittaa alueita alkuperäiskasveilta. Ei aiheuta oikeastaan mitään haittaa ihmisille. Kasvin olemassaolo ei maksa veronmaksajille penniäkään. Päinvastoin, jokainen voi poimia lupiineja vaaseihin. Kukkakauppias voi kärsiä tästä taloudellisesti kesäisin, haitta hyvin marginaalinen.
Päätös: ”–Lupiini on tehokas lisääntyjä, joka yksipuolistaa tienvarsien lajistoa. Näin alueiden luonnon monimuotoisuus vähenee, ekosysteemin toimivuus kärsii ja pölyttäjähyönteisten saatavilla olevien ravintokasvien määrä vähenee.”

Entä kun on kyse ihmisistä jotka tulevat Suomeen agressiivisilta sota-alueilta, näin ollen psyyken empaattinen osio tuhottuna, testosteroni-ikäisinä? Heillä on vain harvoin maassamme hyödynnettävissä olevaa koulutusta tai osaamista, myös motivaatio puuttuu usein täysin ja asenne on perseestä - jopa hengenvaarallista. Voisimmeko kirjoittaa seuraavanlaisesti, silti haluten näitä lisää Suomeen?:

Valloittaja-klaanien nuoret urokset: Islamkulttuuri-arabi tai afrikkalainen on tehokas lisääntyjä, joka historian todistamana syrjäyttää alkuperäiskansat, ja heidän kulttuurinsa, sivistyksensä ja elintason. Kun heidän annetaan kukoistaa ja rellestää ilman määrätietoisia vastatoimia, ennen rikkaan ja monipuolisen monikulttuuriperinteiden kirjon tilalle tulee moskeijavetoinen monokulttuuri, missä afrikkalaisten värikkäät kaavutkin vaihtuvat mustaan. Islaminuskoiset vieraslajit valloittavat jo alkumetreillä katu-alueita ja kortteleita omaan käyttöön, syrjien ja syrjäyttäen kanta-asukkaat niin, että muodostuu yhä enemmän no-go -alueita ja myöhemmin vieraslajit alkavat rapauttaa yhteiskunnan valtarakenteita kuin sienirihmasto, joka lopulta kaappaa isäntänä toimivan kasvin.
Uroksilla on todettu ja tilastollisesti merkittävä taipumus häiritä jatkuvasti tyttölapsia ja naisia, ja pahimmassa tapauksessa raiskata ja murhailla heitä. Nämä koppavat testosteronipommit ovat alkaneet myös hyökkäillä miehiä vastaan väkivaltaa käyttäen. Tulijat maahantuovat myös alapääsilpomista ja muita Suomen laissa kiellettyjä asioita. Tälle haitalliselle vierasainekselle on lajityypillistä myös geneettinen degeneroituminen, mikä alkuvaiheessa tuottaa mittavia kansantaloudellisia kuluja, loppuvaiheessa mattoja tamppaavan ölinään ja ulinaan keskittyneen takapajuisen väkivaltakansan, kun alkuperäislajin rippeet ja aikaansaannokset saatu tuhottua, taide ja tiede tuhottua.

Päätös: Etelän nuoret villit ovat tervetulleita lisäämään levottomuutta, angstia ja kärsimystä maamme naisille ja lapsille, sekä valloittamaan elintilaa kanta-asukkailta, varsinkin ilta- ja yöaikaan.

He ovat tervetulleita tuhoamaan myös sen tosiasian että ilman näitä maahantuotuja monokullttuuri&moniongelmavyyhtejä maamme väestö vähenisi YK:n ja Suomen hallituksen keskenään allekirjoittamien Kestävän kehityksen periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti ilman ongelmia tai vaikeuksia. Nämä tulijat ovat pakkomielteisesti lisääntyviä, eli luonnonsuojelun torppaamisen lisäksi he ovat myös alati lisääntyvä taakka veronmaksajien selkänahassa kuin tauteja levittävä jättiläispunkkilauma. Päättäjillä on tapahtunut omituista aivopiereskelyä jo vuosia, kun yrittäneet perustella väkiluvun keinotekoista kasvattamista milloin työvoimalla, milloin vanhustenhoivalla, vaikka kumpikaan näistä ei toteudu missään, missä lähi-itäläisiä, p-afrikkalaisia ja somalialaisia vieraslajeja on yritetty hyödyntää. Lisäksi päättäjät vaikuttavat sikäli tietämättömille, että heille ei ole kerrottu näidenkin vanhenevan. He luulevat muuta, koska luottavat näiden esittämiin papereihin ja omakertomiin ikiin.

Päätös: Alapääsilvontaa pitää maamme viranomaisten mielestä suojella perinnekulttuurina, vaikka sitä toisaalta käytetään estämään palautuksia ja vaikka YK yrittää kitkeä tämän silmittömän väkivallan muodon pois maailmasta. Silvonnan ja muun haittakulttuurin on oltava laissa rangaistavissa, mutta tätä lakia ei tule missään nimessä käyttää, koska vieraslajit kokisivat sen hyvin rasistisena ja voisivat aktivoitua lajinomaiseen räjähtelyyn tai yleiseen kantalajiston kurkunviiltelyyn.

Jos vastustaa yllä kuvattua ”rikkautta”, on rasisti, natsi ja peräkylän umpimielinen juntti, joka ei tajua maamme parasta. Olemme ihmisiä, joiden (kuulemma) tulisi uhrata lapsensa monikulttuurisuuden alttarilla, tai vähintään työntää lapsensa nykyisen koulutusjärjestelmän uuniin paistumaan kaiken ylläolevan nöyrästi kohtalokseen hyväksyväksi multikulti-jokasukupuoli-ilmastohysteerikoksi, joka toistaa ainoastaan oikeaa totuutta, hän ei ajattele enää väärin kuten vanhempansa.
Miksi suomalais-ugrilaisten kansojen perimä on susiin ja omiin kasvilajeihimme verrattuna täysin irrelevantti ja yhdentekevä asia?? Me olemme vähemmistökansa siinä missä muutkin, mutta rasistinen taho on määrännyt että suomalaisia ei saa katsoa vähemmistökansaksi, kuten mitään muutakaan valkoihoista...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Syskon S kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 7:30 pm
Gladys kirjoitti:
La Huhti 04, 2020 8:49 pm
Kotimaista työvoimaa löytyy kunhan palkka on sillä tasolla että sillä pystyy elättämään itsensä.
Tänne ei todellakaan kaivata nyt yhtään ulkomailta tuotettua halpatyövoimaa - hoidetaan työehdot sellaiseksi että suomalainen elää Suomessa tehdyllä työllä. Saattaa vaatia yhteiskunnalta vastaantuloa, mutta kokonaisuus tulee silti edullisemmaksi pitkällä juoksulla kuin työvoiman roudaaminen muista maista.
Suuri ongelma tuossa työssä on se, että se on kausityötä. Palkkojen pitäisi olla sen verran hyvät, että ne kattaisivat ne työttömät, päivärahoilla menevät talvikuukaudet. Tunnen muutaman ihmisen, joka tekee noita töitä. Heillä ei ole juurikaan lomaa kesäisin, hyvä jos saavat yhden tai kaksi yksittäistä viikkoa puhuttua itselleen. Koko kesä töissä, kun muu perhe lomailee, ei kuulosta minusta kovinkaan houkuttelevalta. Opiskelijoille tuo voi olla ihan hyvä homma. Valtio voisi kyllä näinä aikoina tulla vastaan työnantajamaksuissa tai tehdä jonkinlaisen helpotuksen työntekijän verotukseen poikkeuslain nojalla.
Ei palkkojen tietenkään tarvtse kattaa talvikuukausia, ei työttömyys ole millään tavalla asia, jonka tuleekin olla ympärivuotista, kun kerran siihen on joutunut. Se riittäisi vallan mainiosti, että palkka olisi suhteessa itse työhön, ja niin se joskus olikin. Pitäisi jonkun selvittää, että mitä on muuttunut palkanmaksukyvyssä, koska eihän sitä muutosta mikään muu voi selittää. Maajussithan elävät kannattavuuden rajamailla, niin kuin ovat eläneet vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Ainakin jos itse saavat asiaa kommentoida.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ajat voivat muuttua, koska tämä homma voi vaikuttaa tavoin mitä ei vielä hoksaakaan, mutta nyt on peruttu jo niin monelta työt, että ei kiitos. Tämä hallitushan tosin vääntää nuo työvoimat ulkoa tänne, koska vääntävät nyt jotain unisex-henkilötunnuksiakin, mistä tullee valtavat kustannukset!


Tätä tulin laittamaan, että ohisuvakin Maria on kyllä nyt ihan höpsö!

Maria Ohisalo tekee töitä jopa 15 tuntia päivässä, aamuöisin ja viikonloppuisin – yksi varma kikka saa rentoutumaan stressin keskellä
- Ajattelen Japania!
16.4.2020/Me naiset
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmis ... muoisin-ja

Tietääköhän Maria nyt ihan varmasti että Japanissa asiat nyt vaan sattuvat olemaan niin, jotta:
- Sharialaki on kielletty
- Muslimien on osattava maan oma kieli ja tunnettava maan lait
- Japani on ainoa maa, joka ei anna muslimeille kansalaisuutta
- Yliopistoissa ei opeteta lainkaan arabiaa tai muita "musulmaanikieliä"
- Islamin julistaminen ja muu levitys on kiellettyä. Arabiankielistä koraania ei saa edes tuoda maahan
- Maa pitää kaikkia muslimeja fundamentalisteina, eikä suostu muuttamaan lakejaan tai näkemyksiään asiaan liittyen
- Muslimi ei saa vuokrata edes asuntoa


Olisikohan näillä mitään tekemistä sen kanssa, että maa on pysynyt niin rauhoittavana? Mikäköhän siinä muuten mahtaa olla, että Japanilla ei ole samanlaisia ongelmia muslimeiden kanssa kuin muilla mailla? :o
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
En tiedä mutta arvaan että ensimmäisen Japanilaisen koraanin kääntänyt herra Shūmei Ōkawa saattaa liittyä asiaan (tai sitten ei) :roll:

Kuva
"Japanese Goebbels"
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

muk

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja muk »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Pe Huhti 17, 2020 8:13 pm
Japanissa asiat nyt vaan sattuvat olemaan niin, jotta:
h
- Sharialaki on kielletty
- Muslimien on osattava maan oma kieli ja tunnettava maan lait
- Japani on ainoa maa, joka ei anna muslimeille kansalaisuutta
- Yliopistoissa ei opeteta lainkaan arabiaa tai muita "musulmaanikieliä"
- Islamin julistaminen ja muu levitys on kiellettyä. Arabiankielistä koraania ei saa edes tuoda maahan
- Maa pitää kaikkia muslimeja fundamentalisteina, eikä suostu muuttamaan lakejaan tai näkemyksiään asiaan liittyen
- Muslimi ei saa vuokrata edes asuntoa
Tiesitkin varmaan jo, että tuo meeminä kiertävä juttu on silkkaa paskaa. :)

https://www.snopes.com/fact-check/muslims-in-japan/

Vastaa Viestiin