Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Antoine kirjoitti:
2.Ovatko kouluammuskelut mielestäni oikein tai siisti juttu?
- Eivät oikein, mutta eivät väärinkään. Eivät sillä tasolla, millä minä oikean ja väärän koen ja määritän. .
Miten sitte määrität tai koet oikean ja väärän? Voisitko mainita esimerkin teoista tai asioista, jotka ovat mielestäsi oikein tai väärin? Tunnustat kuitenkin jonkunlaista moraalia, koska jäsennät asiat mielessäsi oikeiksi tai vääriksi?
Ihmettelen vaan, että mikä sitten on väärin jos ei viattomien ammuskeleminen. Juu, tiedän että kaikki kouluampujat eivät ammu sattumanvaraisesti keitä vaan vaan jotkut valitsevat kohteikseen esimerkiksi kiusaajiaan, mutta eivätkö esimerkiksi Columbinen ampujat valinneet uhrinsa aika sattumanvaraisesti ja alkuperäisen suunnitelman mukaanhan heillä taisi olla tavoitteena vain mahdollisimman iso uhriluku?
Norsula kirjoitti:
Miten sitte määrität tai koet oikean ja väärän? Voisitko mainita esimerkin teoista tai asioista, jotka ovat mielestäsi oikein tai väärin? Tunnustat kuitenkin jonkunlaista moraalia, koska jäsennät asiat mielessäsi oikeiksi tai vääriksi?
Ihmettelen vaan, että mikä sitten on väärin jos ei viattomien ammuskeleminen. Juu, tiedän että kaikki kouluampujat eivät ammu sattumanvaraisesti keitä vaan vaan jotkut valitsevat kohteikseen esimerkiksi kiusaajiaan, mutta eivätkö esimerkiksi Columbinen ampujat valinneet uhrinsa aika sattumanvaraisesti ja alkuperäisen suunnitelman mukaanhan heillä taisi olla tavoitteena vain mahdollisimman iso uhriluku?
Mielessäni vastausta muotoillessani huomasin hyvin äkkiä puhuvani itseni pussiin. Ensin ajattelin sanoa, että niin, en minä oikeastaan jaa mitään oikeaan ja vastakohtaisesti väärään. En kykene käsittämään asiaa, johon tarkemmin olen syventynyt, niin mustavalkoisesti.
Lisäksi pyydän huomioimaan, että sympatiaa ja ihailua voi tuntea mitä tahansa kohtaan, oli se sitten kuinka 'väärin' tahansa. Voimme sopia, että tappaminen on väärin, mutta silti ihailen Columbinen kaltaista massamurhaa.
Harris ja Klebold (ja kehtaan myös väittää, että Jokelan Auvinen) hyökkäsivät koko kouluyhteisöä ja yhteiskuntaa vastaan teollaan. Siksi he eivät tehneet tiettyä tappolistaa ja metsästäneet käsiinsä tarkoin valittuja ihmisiä. Koulumurhia on luonnehdittu täysin uudenlaiseksi rikoksen lajiksi jo siksi, että "teot kohdistuvat aikaisempaa yleisemmin useaan uhriin kerralla, sekä tuntemattomiin."
Antoine kirjoitti:[Lisäksi pyydän huomioimaan, että sympatiaa ja ihailua voi tuntea mitä tahansa kohtaan, oli se sitten kuinka 'väärin' tahansa. Voimme sopia, että tappaminen on väärin, mutta silti ihailen Columbinen kaltaista massamurhaa.
No niin! Nyt aletaan päästä johonkin...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Koulussa huomasin tänään että ihan itseni tietämättä lähelläni on ollut pitkäänkin erän henkilö joka on kiinnostunut samoista asioista kun itse olen. Painatettiin seuloja joilla voi sitten tehdä haluamansa kuvion paitaan ja eräällä oli siinä muunnelma Auvisen kuvasta jossa lukee ylhäällä "humanity is overrated" ja on hahmo jolla on pään tilalla karhun pää.
Siitä sitten alkoi keskustelu tämän henkilön kanssa ja yhteinen kiinnostuksenkohde tuli esille. Mukava hetki ja keskustelut tulevat jatkumana varmasti vielä pitkään.
Hienoa löytää tämmöistä verkostoa vihdoin ympärilleen.
“Most people just started laughing because they thought he was kidding"
Aika uskaliasta tehdä tuollaista paitaa koulussa ottaen huomioon millaisen myllytyksen keskelle voi joutua. Koska toit asian esiin tässä ihannointiketjussa, pakko jatkaa tätä utelu linjaa: yhdistikö teitä kiinnostus koulumurhiin vai ihailu?
Norsula kirjoitti:Aika uskaliasta tehdä tuollaista paitaa koulussa ottaen huomioon millaisen myllytyksen keskelle voi joutua. Koska toit asian esiin tässä ihannointiketjussa, pakko jatkaa tätä utelu linjaa: yhdistikö teitä kiinnostus koulumurhiin vai ihailu?
Hän oli tehnyt sen paidan niin että tarpeen tullen voi kertoa sen olevan vain huono vitsi jos siitä jotakin tulee. Toistaiseksi kukaan muu kun minä itse ei varmaankaan ole yhdistänyt kuvaa mihinkään. Mutta silti kieltämättä aika uskaliasta ja todella ironista painaa sellainen paita juuri koulussa.
Ja tähän kysymykseen vastaan sen minkä pystyn omasta puolestani eli itse olen enemmän kiinnostunut koulumurhista mutta jollakin tapaa myös ihailen suuresti joitakin tapauksia. Toisen puolesta taas on vaikea mennä heti sanomaan mutta jotenkin jäi sellainen kuva että asioista ollaan perillä melko tarkasti ja sellainen terve kiinnostuminen paistoi läpi. Ei ollut mitään suunnatonta ihailijan huumaa niissä keskusteluissa joita käytiin useaan otteeseen. Jotenkin muutenkin vallitsi sellainen uskomaton sanaton ymmärrys toista kohtaan.
Ääh, sori hehkutus
“Most people just started laughing because they thought he was kidding"
En kokonaan lukenut viestiketjua läpi, mutta silti huomasin että karkeasti voi kahteen kastiin jakaa keskusteluun osallistujat. On niitä jotka ymmärtävät ja niitä joiden mielestä koulusurmaajat ja heidän ihannoijansa ovat päähänpotkittuja ja syrjittyjä luusereita.
Ottamatta kantaa ja kuvittelematta oman tarinani tuovan mitään muutosta asetelmaan, aion kertoa sen.
Tiedoksi varmuuden vuoksi, että viranomaisilla on sama tarina jo tiedossaan, että mitään mullistavaa ette saa aikaiseksi olemalla yhteydessä poliisiin tarinani suhteen sillä mikään tästä tuskin on heille uutta. Olen ne rumbat jo käynyt läpi ja käyn psykiatrisella osastolla terapiakäynneillä, vai miksi niitä nyt sitten kutsutaankaan.
Samana päivänä kun Auvinen ammuskeli Jokelassa, pikkuhiljaa alkoi media tihkua tietoa. Ensimmäinen reaktio oli tavallaan riemua siitä että vihdoinkin Suomessa! Olihan siinä tunteet sekavia, niinkuin varmaan kaikilla, mutta päällimmäisenä mieleen jäi ensin ilo siitä että nyt saatiin tänne meillekin vähän ison maailman mallia, ettei vaan tuudittauduta turvalliseen tunteeseen siitä että "eihän nyt meillä".
Siitä lähtivät keskustelut kavereiden kera rullaamaan, ja päiviteltiin kovasti sitä miten P-E ei saanut listittyäkään hirveästi porukkaa. Koulukompleksi on iso, oppilaita on paljon ja pitkiä suoria käytäviä riitää. En tunne hirveän hyvin kyseistä rakennusta mutta tuon kuvan sain siitä. Oppitunnit olivat varmaankin kesken, ja rehtorin kuulutuksen jälkeen kaikki taisivat jäädä luokkiin kyyhöttämään.
Keskustelut äityivät siihen, että pohdittiin kuinka helppoa olisi saada paljon enemmän tuhoa aikaiseksi kun vaikka olisi kaksi henkilöä ja toimisi järjestelmällisesti oikein taktiikoin.
Kuten arvata saattaa, kaikki jäi puheiksi ja homma vaipui unholaan kunnes Kauhajoella tapahtui ja koin "henkilökohtaisen heräämisen". Ryhdyin pohtimaan ihan toden teolla että olisiko minusta siihen, miksi tekisin sen ja miksi helkkarissa pohdin moisia. Provokaatio oli sitten ainoa mihin päädyin ja laitoin Irc-galleriassa airsoft-aiheisten kuvieni kuvateksteiksi ties mitä, en muista tarkalleen, ymmärtämättä mitä seurauksia moisella voisi olla. Gallerian ylläpito toimi rivakasti ja poisti kuvat kuvateksteineen. Samaan aikaan koulussa sain tietää asian nousseen suurempiin mittakaavoihin kun minut passitettiin rehtorin puheille. Kuulemma yläasteella jotkin tytöt olivat peloissaan sillä olin heidän kertomansa mukaan irc-galleriassa uhannut tulla kouluun ammuskelemaan. Heidän piti sitten kuraattorille näyttää moiset kommentit jotka yllätysyllätys olivatkin puts vek, kun ei niitä alunperin ollut edes olemassa. Kuvatekstit eivät olleet uhkauksia, jos olisivat olleet niin irc-gallerian ylläpito tuskin olisi tyytynyt niiden poistamiseen vaan olisi ollut omalta taholtaan yhteydessä poliisiin. Yläasteen rehtori kuitenkin oli yhteydessä poliisiin ja kerroin lukiomme rehtorille asian laidan, homma jäi sitten siihen sen osalta.
Masennukseni alkamisajankohtaa en osaa määritellä, sen tiedän että huonona koulumenestyksenä se ilmeni loppusyksystä ja on jatkunut aina tähän päivään asti. Joka tapauksessa pääsin jonoon kevättalvella ja kerroin siitä ystävälleni, mainiten samalla että "olipa muuten Pekka-Eric Auvinenkin jonossa hoitoon, vaan eipä ollut hänellä siitä hirveesti apua kuten kaikki tietävät..."
Tästä lähti sitten seuraava tapahtumaketju käyntiin, kun ystäväni kärsi paniikkikohtauksista ja sai moisen myöskin tuon kommentin seurauksena, hän kun veti omat johtopäätöksensä. Johtopäätöksiä teki myös psykologi jonka luona ystäväni kävi kertomassa paniikkikohtauksistaan ja tuostakin tapauksesta. Psykologi ilmoitti asiasta edelleen poliisille, ja seuraavana arkipäivänä poliisit hakivat minut koulusta. Kerroin myös poliiseille mistä oli kysymys ja että olen lähinnä pohdiskellut ja mietiskellyt asioita mutta suunnitelmia ei ole olemassa, eikä sen puoleen aikomustakaan eikä määrätietoista tavoitettakaan.
Ymmärrän osan Auvisen ajattelutavoista, Saari kai lähinnä laihasti maalaili samoille kankaille mutten ole sen syvemmin hänen filosofiaan perehtynyt. Misantropinen puoli on jotenkin ymmärrettävissä ja osittain olen samoilla linjoilla kuin Pentti Linkola. En kuitenkaan halua lainailla kenenkään sanomisia ja voin vain tiivistää sen siihen että ihmiskunta kulkee kohti omaa tuhoaan ja vie siinä samassa lähes kaiken muun elollisen mukanaan. Viimeaikoina ajattelu on ollut lähinnä itsetuhoista nojaten siihen että jos en elämältäni mitään odota niin tuskinpa ihmiskunta jää minua kaipaamaan, eikä minusta historiankirjoihin mainintaa jätetä. Täten olen oikeutettu poistamaan itseni kuormittamasta järjestelmää vaivoineni.
Olenko luuseri? Olen menestynyt koulussa ja kaikki mihin panostan menee suorastaan loistavasti, enkä koe tulleeni koulukiusatuksi, pikemminkin olin itse aikoinani ala-asteella koulukiusaaja. Kavereita on, ystäviäkin ja kyllä, tapaan heitä kasvotusten enkä netin välityksellä. Harrastuksia on, ja jotain tavoitteita elämässä, enkä tällä hetkellä koe epäonnistuneeni mitenkään pahemmin. Onhan noita projekteja mennyt mönkään mutta niin varmasti monella muullakin. Epätoivon hetket taitavat olla niitä kun vaihteeksi koulu tuntuu ylitsepääsemättömältä asialta, miten sitä jaksaisi lukion loppuun jne. Lisäksi soppaan voi lisätä sen että kotona on suhteet isäpuoleen huonot, ja minut on uhattu heittää ulos kotoa kun täytän 18 jos ei koulussa mene hyvin. Jälkimmäinen on minun mielestä hassua, tuollainen uhkailu tuskin motivoi ketään hirveästi, ja kun en todellakaan ole koulunkäyntiäni täysin laiminlyönyt niin huolikin on kohtuullisen aiheeton. Tällä hetkellä keskityn siihen että jatkan harrastuksiani ja tähtään siihen että aloitan yhden uuden harrastuksen elokuussa, terapian suhteen joudun pienelle katkolle kun täytän 18 ja siirryn aikuisten puolelle.
Jos joku tarinani perusteella minut tunnistaa, tämä tarina lienee tuttu muutenkin...
Uskon siihen että viestilläni on jotain annettavaa tälle ketjulle mutta hyväksyn myös sen jos se tuomitaan aiheettomaksi.
Antoine kirjoitti:Harris ja Klebold (ja kehtaan myös väittää, että Jokelan Auvinen) hyökkäsivät koko kouluyhteisöä ja yhteiskuntaa vastaan teollaan. Siksi he eivät tehneet tiettyä tappolistaa ja metsästäneet käsiinsä tarkoin valittuja ihmisiä. Koulumurhia on luonnehdittu täysin uudenlaiseksi rikoksen lajiksi jo siksi, että "teot kohdistuvat aikaisempaa yleisemmin useaan uhriin kerralla, sekä tuntemattomiin."
Tämä uudentyyppisen rikollisuuden teoria pätee, jos kyseenomaiset teot halutaan ehdottomasti erottaa perinteisestä terrorismista. Omasta mielestäni erottelu on kuitenkin hiukan keinotekoista, yhteneväisyyksien ollessa teon kannalta varsin olennaisia. Tätä ollaankin käsitelty aiemmin foorumilla.
Ja NX-speed, olen sitä mieltä että näitä kattavempia kertomuksia tämä ketju juuri kaipaakin.
"Remember, the faint-hearted never fucked a pig!" -Brigadier Graeme Lamb (DSF)-
kiitos NX-speed kirjoituksestasi.
Miten koit viranomaistoiminnan kohdallasi, syyllistettinkö sinua vai miten viranomaiset suhtautuivat tilanteesi? kirjoitit että tuskin sinusta jää historiankirjoihin mitään niin älä huoli moisesta, harvasta meistä jää suurin osa ihmisistä on kumminkin sitä harmaata massa joka kävelee sinne tuhoonsa juurikin niin miten kirjoitit. kasvaessasi hieman ja koulut taaksesi jättäneenä huomaat että elämässä on paljonkin asioita joiden vuoksi hengitellä tätä ilmastoa. Entäpäs miten olet terapiat sun muut jutut joihinka olet joutunut ottanut vastaan, onko niistä mielestäsi sinulle mitään hyötyä vai onko ne vain tyhjää sanahelinää? Toivon, että ajattelisit asiat tuossa iässä vielä niin, että hyvällä koulumenestyksellä sinulla on paremmat eväät elämällesi ja korkeammat tavoitteet joidenka eteen pakertaa. Hyvä että sinulla on ystäviä netin ulkopuolella koska ne on kumminkin pirun tärkeitä ja jo niiden vuoksi kannattaa hengailla tällä mädällä pallolla. Mitä tulee tuohon painostukseen kotoasi niin hyvä, että olet asian ajatellut juurikin noin, koita vaikka hakea lukioon jonnekkin muuaalle paikkakunnalle ja aloita omaelämä aivan uudelta pohjalta ja uusilla näkökulmilla.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
jamppa kirjoitti:kiitos NX-speed kirjoituksestasi.
Miten koit viranomaistoiminnan kohdallasi, syyllistettinkö sinua vai miten viranomaiset suhtautuivat tilanteesi?
Viranomaiset suhtautuivat todella asiallisesti, ymmärsivät että tarvitsen apua ja osittain sen kautta sitten jonottaminenkin "nopeutui" eli pääsin pikemmin terapiaan.
jamppa kirjoitti: Entäpäs miten olet terapiat sun muut jutut joihinka olet joutunut ottanut vastaan, onko niistä mielestäsi sinulle mitään hyötyä vai onko ne vain tyhjää sanahelinää?
Toistaiseksi olen tyytyväinen siihen että on ammattilainen jolle puhua, vaikka terapia näin lyhyellä aikavälillä ei varsinaisesti ole vielä "auttanut". Eipähän ole sitä jonottamisen tuskaa sentään enää.
jamppa kirjoitti: Mitä tulee tuohon painostukseen kotoasi niin hyvä, että olet asian ajatellut juurikin noin, koita vaikka hakea lukioon jonnekkin muuaalle paikkakunnalle ja aloita omaelämä aivan uudelta pohjalta ja uusilla näkökulmilla.
Olen eri vaihtoehtoja pohtinut ja punninnut. Toistaseksi on tyytyminen siihen että kotona on viisainta asua, kun työn saaminen ja itsensä elättäminen jossain muualla on nykyään vähän niin ja näin. Ei täällä kotona tarvitse kuin syödä ja nukkua, onneksi.
Kiitos tuesta, teen parhaani että voisin nähdä asioiden positiiviset puolet.
NX-speed kirjoitti:
Samana päivänä kun Auvinen ammuskeli Jokelassa, pikkuhiljaa alkoi media tihkua tietoa. Ensimmäinen reaktio oli tavallaan riemua siitä että vihdoinkin Suomessa! Olihan siinä tunteet sekavia, niinkuin varmaan kaikilla, mutta päällimmäisenä mieleen jäi ensin ilo siitä että nyt saatiin tänne meillekin vähän ison maailman mallia, ettei vaan tuudittauduta turvalliseen tunteeseen siitä että "eihän nyt meillä".
Toisaalta on melkoisen itsekästä odottaa että täällä meilläkin tapahtuisi jotain tai toivoa että kohta rysähtää ja kovasti ihan vaan siksi että itseään kiinnostaa kouluammuskelut ja ihailee niitä.
Tavallaan ymmärrän sen että jos ja kun niin käy kiinnostuu siitä terveellä tavalla tai vähemmän terveellä, mutta nimenomaa odottaa tapahtumaa että päästään vihdoin kartalle tai että oma fantasia kouluammuskelusta tyydyttyy.
Se on erittäin vaikeaa ymmärtää miten joku ihminen suorastaan hyppelee onnesta kun lukee uutista ammuskelusta ja odottaa jatkuvasti uusia tapauksia. Harvoin tuollainen ihminen voi asettua täysin uhrin rooliin ja miettiä siitä aiheutuvaa tuskaa muille ihmisille. Sitä vaan katsellaan tekijää ihailevasti ja kunnioittavasti muttei todellisuudessa tajuta tilanteen vakavuutta. Oma mielentila- ja terveys ei anna periksi miettiä tilannetta muulta kannalta. Muiden tuska saa oman olon tuntumaan hyvälle.
En nyt puhu erityisesti kenestäkään henkilöstä TÄÄLLÄ joten siitä on turha alkaa jalkaa polkemaan tai hampaita kiristelemään.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
rimma kirjoitti:Se on erittäin vaikeaa ymmärtää miten joku ihminen suorastaan hyppelee onnesta kun lukee uutista ammuskelusta ja odottaa jatkuvasti uusia tapauksia. Harvoin tuollainen ihminen voi asettua täysin uhrin rooliin ja miettiä siitä aiheutuvaa tuskaa muille ihmisille. Sitä vaan katsellaan tekijää ihailevasti ja kunnioittavasti muttei todellisuudessa tajuta tilanteen vakavuutta. Oma mielentila- ja terveys ei anna periksi miettiä tilannetta muulta kannalta. Muiden tuska saa oman olon tuntumaan hyvälle.
Kyllä, se on vaikea ymmärtää..
Mikäköhän siinä on? Ollaankohan sitä tässä sitten hieman psykoottisia?
Mutta sen kyllä haluan korjata, ainakin omalta kohdaltani, että muiden tuska ei anna itselleni kiksejä..!
Kauhajoen tapahtumien aikaan olin duunissa ja kuulin tapahtumasta vasta iltapäivällä. Ensimmäinen reaktio, kun kuulin radiosta tapahtuneesta oli hieman liioiteltu kiljahdus! 'Wohou!' ,ja menin laittamaan radioon lisää ääntä.
Jälkeenpäin hieman nolotti duunikavereiden keskuudessa.
mallory1 kirjoitti:Kauhajoen tapahtumien aikaan olin duunissa ja kuulin tapahtumasta vasta iltapäivällä. Ensimmäinen reaktio, kun kuulin radiosta tapahtuneesta oli hieman liioiteltu kiljahdus! 'Wohou!' ,ja menin laittamaan radioon lisää ääntä.
Kyllä, näitä erilaisia hämmästyksen- ja paremminkin jopa riemunkiljahduksia on tullut päästeltyä kun uutiset ovat ampumavälikohtauksista tiedottaneet. Ihmisten keskuudessa olen osannut hillitä käytökseni niin, ettei kukaan voi arvata olenko hyvilläni vai vain järkyttynyt kuulemistani uutisista. Sydän pamppaillen sitä on juostu kotiin ja karjuttu kotiväelle, että telkkari päälle perkele.
Joo, se oli vaan ensimmäinen reaktio siitä Kauhajoesta. Ihan tahatonta.
Ja sillon taas kun oli tää Jokela, niin se taas oli ihan uutta meikäläiselle ja olin koko päivän ihan sekasin! Mistään muusta miehen kanssa ei puhuttu varmaan kolmeen seuraavaan päivään kun Jokelasta.. --> Siitä sitten kiinnostuin Columbinesta jne.
