Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Neiti Impi Lauha Tuuli Siviä Outolempi ja pojat Mussu Ylermi Hetukainen, Uno Armas Poika Pasianssi ja Malakias Hiski Papinniemi päättivät lähteä Heinävedelle tutkimaan sitä kuuluisaa Tulilahden rikosta. Neiti Outolempi oli saanut houkuteltua mukaansa tuon mielenkiintoisen kolmikon.
Lähestyttiin Tulilahden pohjukkaa. Neiti Outolempi oli itseoikeutettu partionjohtaja. Hän käveli muiden edellä. Hänen perässään asteli painavin askelin Malakias Hiski Papinniemi. Hän oli siitä kuuluisa, että hän keräsi kaikkea krääsää, joka voitiin ajatella liittyvän tuohon rikokseen. Oli hellehattuja, tuokkosia, kattiloita, naisten pikkuhousuja ja kaikkea mahdollista pikkutavaraa. Taisi olla jopa pistoolikin niinkuin oli ollut eräällä epäillyllä. Kaikki tavara oli huolellisesti talletettuna kukin omaan lokeroonsa. Tämä olikin hänen ominta alaansa, sillä hän ei ollut mikään "luovan ajatuksen mestari", hän ymmärsi lähinnä vain materiaa ja materiaalia. Sitä piti olla ja paljon. Johtopäätöksiin materiaalin pohjalta hän ei kyennyt. Sen seikan hän luovutti mielellään muille - tosin hän oli salaa kateellinen niille, joilla oli luovaa mielikuvitusta ja kykyä tehdä joitakin johtopäätöksiä materiaalin pohjalta. Hän edusti tavallaan "pysähtyneisyyden aikakautta" - lähteitä oli, mutta mitään ei tapahtunut, kaikki seisoi paikallaan.
Uno Armas Poika Pasianssi taas oli niin yksioikoinen ja itsepäinen, että siinä Nummisuutarin Eskokin olisi jäänyt selvästi toiseksi. Jos hän otti jonkun kannan asiaan, niin se oli ja pysyi. Sitä eivät mitkään esille tulevat tosiasiat hetkauttaneet mihinkään. Alkuperäinen kanta pysyi ja pysyi, vaikka uudet tosiseikat olisivat osoittaneet aivan muuta. Hän oli valmis väittämään asiansa puolesta ikuisuuteen saakka, siinäkin tapauksessa, että hän oli väärässä, ja itsekin olisi sen jo huomannut. Mutta ei, mies ei voinut muuttaa kantaansa, niin tuulen heiluteltavissa ei tämä mies ollut, vaikka nimi olikin Uno Armas Poika Pasianssi. Sellainen oli Uno.
Mussu Ylermi Hetukainen taas oli mielenkiintoinen omalla tavallaan. Hän oli suorittanut asevelvollisuutensa esikuntakomppaniassa, se on paikka jonne B-miehet lähetettiin. Hevosella ajo, lannan luonti, ja talonmiehen apuna toimiminen olivat siellä sotamiesten tehtävänä. No, oli sotilaskoulutustakin. Heitä äkseerattiin vanhaan tapaan siellä aukiolla pihalla. Kiväärin virkaa toimittivat jostakin hankitut "Pitkä-Betsy" nimiset kiväärit, joilla oli ammuttu viimeksi noin 100 vuotta sitten. Piippuun oli stanssattu vuosiluku 1850. Ase oli niin pitkä, että perä viisti maata, kun se oli selässä. Laukaus tapahtui niin, että osoitettiin sillä torrakolla toista henkilöä ja sanottiin "laukaus, olet kuollut". Tällaisen perusteellisen sotilaskoulutuksen oli saanut Mussu Ylermi Hetukainen. Hän oli myös tunnettu siitä, että totuus ja mielikuvitus menivät mukkelis makkelis hänen päässään. Koskaan ei voinut olla varma, puhuiko hän totta, vai puhuiko hän täysin keksittyä tarinaa. Yleensä oli viisaampaa veikata jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kummassakin tapauksessa hänen puheensa oli aivan yhtä uskottavaa.
Mussu Ylermi Hetukaisella oli jalassaan räpylät, silmillään sukeltajan lasit, ja varusteena snorkkeli. Oli tarkoitus, että hän sukeltaisi Kermajärven syvinpään kohtaan, jossa vettä oli noin 55,5 metrin syvyydeltä, etsimään sinne mahdollisesti upotettuja tavaroita. Uno Armas poika Pasianssilla oli mukanaan iso kieppi ohutta mutta lujaa köyttä. Oli tarkoitus, että köyden pää sidottaisiin Hetukaisen ympärille ennen sukellusta. Jos Hetukainen ei 5. minuutin kuluttua ollut noussut pinnalle vapaaehtoisesti, vedettäisiin hänet pinnalle tuon köyden avulla. Hiski Papinniemen tehtävänä oli kirjata ylös kaikki löytynyt tavara.
Näin oli ryhmän johtaja neiti Impi Lauha Tuuli Siviä Outolempi suunnitellut. Hän oli arvellut, että kun tavaraa löydetään, se osoittaa, että tekijä ei voi olla kovin kaukaa, esim. Pohjanmaalta, vaan varmaan ainakin Savosta, ellei peräti Heinävedeltä. Melko varmasti juuri Heinävedeltä.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia, jotka Neiti Impi Lauha Tuuli Siviä Outolempi on luvannut julkistaa aikanaan.
^ Satusetä - Sariolan jutuissa on se huono puoli että ne on huumoriksi ehkä tarkoitettunakin niin pitkäveteisiä että ne voisi säveltää ja veisata virsinä.
Ehkä tuossa on jotain, en vain jaksa edes lukea, niin kehnoa se kuitenkin on.
Sariola kirjoitti:Jos hän otti jonkun kannan asiaan, niin se oli ja pysyi. Sitä eivät mitkään esille tulevat tosiasiat hetkauttaneet mihinkään. Alkuperäinen kanta pysyi ja pysyi, vaikka uudet tosiseikat olisivat osoittaneet aivan muuta. Hän oli valmis väittämään asiansa puolesta ikuisuuteen saakka, siinäkin tapauksessa, että hän oli väärässä, ja itsekin olisi sen jo huomannut.
Tämän täytyy viitata tapahtumasarjaan, jonka Sariola aloitti väittämällä, että RH:n rikosrekisteristä löytyy mm. törkeä pahoinpitely ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen useaan kertaan: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 86#p294586
Tällä kaikella ei tietenkään ollut nytkään mitään vaikutusta siihen, kuinka Sariola todellisuuden kokee, koska hän ei tyypillisesti erota sepittämiään tarinoita tosiasioista. Tällainen tapahtumankulku on toki tuttu kaikille, jotka ovat joskus yrittäneet Sariolan kanssa asiakeskustelua.
On hyvä, että edes joku on jaksanut lukea tämän "huumoriksi tarkoitetun ja pitkäveteisen tarinan" kokonaan läpi. Mielikuvitus se keksii kaikenlaisia juttuja. No, kevennykseksi tämä oli tarkoitettukin! Odotellaan rauhassa minkälaisen raportin Neiti Outolempi on kirjoittanut koko tutkimusretkestä. "Mitä löytyi, vai löytyikö mitään. Ja miten onnistui Mussun sukellus järven syvimpään (55,50 m) kohtaan?"
Olemukseltaan napanöyhtää muistuttava miehenkuvatus astui ulos taksin etupenkiltä. Oli ajettu jostain Helsingin suunnasta rautatieasemalta, kuulema, tänne maaseudulle, mutta eipä tuo mies asiaa tarkemmin tiedostanut. Taksinkuljettaja katsoi edessään näkyvää kaunista maisemaa ja sanoi,
- Se on luontoa se, viitaten tuulilasista näkyää peltoa ja sen takana siintävää järveä.
Tuonhan kyyditettävä kuuli ja oitis luuli tarkoittavan sitä, että kyyti olisi maksettava luonnossa.
- Jaa, no sopiihan se sitten, mies sanoi ja istui takaisin autoon alkaen kaivaa ikäkulusta laukustaan voipaperiin käärittyä epämääräiseltä tuoksahtavaa pakettia.
- Tuossahan sitä olisi kolmisen viikkoa vanhaa kutunjuustoa, jonka sain naapurilta evääksi, kun tälle retkelleni lähdin, aitoa luonnon tuotetta!
- Saamarin äijä, turpiisiko haluat? kuski karjaisi ja oli jo lyödä kuljetettavaansa otsikkoon.
- No mitenkä sitten sen maksun haluat? kysyi mies hädissään.
- Kunhan annat satasen, niin homma on sillä sovittu ja toivottavasti emme enää koskaan kohtaa, kuski karjaisi kasvot punottaen, painaen samalla ikkunoiden avausnappia, sillä autoon oli lehahtanut mitä kamalin aromi. Mies kaivoi pussihousujensa taskusta laihan ja antoi sieltä viimeiset kymppinsä, jotka juuri ja juuri riittivät matkan maksuun. Hyvä että ukko ehti nousta autosta, ennen kuin auto ampaisi parkkipaikalta sora takapyöristä ropisten ja perä luisuen, kohden pikitietä, jättäen matkustajansa seisomaan orpona parkkipaikalle. Mies lähti kulkemaan pelloon laitaa menevää tietä myöden kohden metsän laitaa, josta polun pitäisi lähteä. Ja siitähän se lähtikin, poluntapainen kohden kaukana siintävää järveä. Mutta missä oli niemi ja teltan paikka, mies mietti? No eipä tässä hätä, hän tuumi ja kaivoi kuluneen repaleisen suunnistuskartan kainalotaskustaan, joka tunnetaan myös povitaskuna. Mies pyöritteli karttaa tovin käsissään, ennen kuin höpäji jotain kompassista ja ympyräasteista. Karttaan mies oli lisännyt omia merkintöjään, eli leveästi mustalla piiretyn polun, sillä tokihan metsän polut aina mustia ovat. Taisi siellä eräässä kohden olla sininen oravakin ja punainen mato, jotka olivat kovasti luontoon sopivia, tai ainakin se orava.
- Kun pyörähdän 360 ympyräastetta, pitäisi niemen olla tuolla edessä päin, jupisi mies itsekseen, kun samalla pyörähti täyden ympyrän. Ja kas kummaa, siellähän edessä siinteli puiden ja pensaiden välistä sinistä, joten siellä täytyi olla vettä.
- Kyllä tämä toimii, turhaan siellä Minfossa ne minua haukkuvat ja näitä suunnistajan taitojani vaatimattomiksi arvostelevat!
- Olisipa vaan nyt se hessun retku ja papillonin perkule paikalla, niin saisivat ihmetellä taitojani, mies hymähti omahyväisesti halveksuen. Hän nappasi käteensä maasta nyssäkän, jota itse kutsui matkalaukuksi, mutta ei se ollut oikeaa matkalaukkua nähnyt kuin Pasilan rautatieasemalla, jossa mies oli jäänyt junasta, kun luuli jo pääteasemalle tulleensa.
- Tuonne kun suunnistan, tämän tarkan karttani perusteella, niin en voi eksyä, mies tuumasi, sukeltaessaan polulta tuuheimpaan pensaistoon, jossa taisi olla ohdakkeiden ja ruusupuskien lisäksi, vielä nokkosiakin. Eihän siitä hyvää seurannut ja jollei paikalle olisi sattunut sopivasti tulemaan eräs toinen mieshenkilö, olisivat hyvät neuvot saattaneet piankin olla tarpeen.
- No mutta! Kuinka te olette sinne tiheikköön joutunut? mies kysyi matkamieheltä, joksi tuota kurjaa tässä on pakko alkaa kutsua.
- Seurasin tätä tarkkaa suunnistuskarttaani ja kompassiltani ottamaani ympyräasteikkoa, joiden ansiosta tänne jouduin, eli tässä on joskus kulkenut polku. Ilmeisesti kartan julkaisemisen aikaan, ei tätä ryteikköä ole tässä ollut, matkamies sanoi.
- No ojentakaahan kättänne, niin autan teidät sieltä ryteiköstä tänne polulle, mies sanoi kun samalla ojensi kätensä matkamiestä kohden. Siitä yhdellä rivakalla tempaisulla mies kiskaisi matkamiehen polulle. Samalla matkalaisen kauhtunut puku sai risujen ja ohdakkeiden, sekä ruusupensaan ansiosta lisää riekaleita seurakseen entisten lisäksi.
- Kiitos nyt kumminkin, vaikka olisin minä tuolta itsekin hyvin päässyt, matkamies tokaisi, katsastaen samalla vastapuolen olemusta. Siinä oli jotain tuttua, mutta matkamies ei vaan saanut millään päähänsä mistä tuo olemus oli tuttu. Siisti mies kuitenkin oli, isoa lierihattua myöten. Ja melkoisen voimakaskin, kun oli yhdellä tempauksella saanut matkamiehen polulle.
- No minnekä sitä pitäisi löytää etsivän tie, mies kysyi matkamieheltä naureskellen, vaan ei mitenkään pilkallisesti, viitaten samalla kartaan.
- Tuonne vaan, tuonne Bodomin murhaniemelle.
- Tuossahan sinne menee hyvä polku, lierihattuinen viittasi juuri kulkemansa polun suuntaan, voin minä tietenkin teidät sinne ohjata, kun nyt täällä satun olemaan, hän lisäksi tarjoutui auliisti oppaaksi.
- Enköhän minä osaa jo itsekin tuon matkan, matkamies vastasi, haluten jo päästä eteenpäin, sillä retki olikin venynyt oletettua pidemmäksi, siitä kolmesta päivästä, joka verran aikaa reissuun oli alunperin varattu. No mitä sen lopulta olikaan väliä, jos aikaa olikin kulunut jo kolme viikkoa, sillä eivät olleet kartat ja ympyräasteet jostain syystä pitäneet paikkaansa, kun oli Länsirannikolta matkusteltu Helsinkiin, vai oliko se sittenkin Itärajalta, vai Etelästä, Pohjoisesta se ei nyt ainakaan ollut, sillä eihän sieltä kulje Helsinkiin edes juniakaan, matkamies päätteli!
- No, mikäpä tässä sitten, jos uskotte pärjäävänne, mukavaa päivänjatkoa vaan, herrasmies sanoi ja jatkoi matkaansa jostain syystä erittäin huvittuneena eteenpäin!
- No niin, aloitetaanpa sitten alusta, matkamies päätti, oikoen karttaansa ja asettaen Tiimarista ostamansa lelukompassin kartan päälle.
- Tuosta tuonne ja sitten 11 ja puoli askelta oikealle, niin siinä sen pitäisi olla, teltan tarkka paikka. Mies lähti kävelemään polkua eteenpäin ja muutaman askeleen otettuaan kääntyi pois jälleen polulta. Kotvan päästä hän saapui pellon reunaan, eikä vettä näkynyt missään. Pellon reunassa kulki kuitenkin lenkkipolku, joka kierteli siitä metsän reunaa pitkin ja haarautui muutamaksi muuksikin poluksi. Taisipa siinä olla jopa hevoselle kulku-ura. Tovin ihmeteltyään, mies huomasi lenkkeilijän juoksevan lenkkipolulla.
- Hohoi, voisitteko hieman auttaa, kun olen täällä hieman outo kulkija? matkamies huusi lenkkeilijälle.
- No mikä hätänä? lenkkeilija kysyi.
- Kun pitäisi löytää tuonne Bodomin murhaniemelle, mutta jotenkin sekosin noissa ympyräasteissani, joten en ole oikein selvillä minne tästä menisi.
- Mennäänpä tuonne noin, nainen sanoi, sillä lenkkeilijä oli nainen. Matkamies alkoi kuuliaisesti seuraamaan lenkkeilijää, joka tuuheitten kuusten välistä suunnisti metsikköön. Metsä kuitenkin pian harveni sellaiseksi lehtomaiseksi ja ilmiselvästi niemeksi, jonka matkamieskin ymmärsi, koska molemmilla puolilla alkoi olla vettä.
- No niin, tuosta kun jatkatte muutamia kymmeniä metrejä eteenpäin, ja pysytte vain polulla, niin ette voi olla eksyä, lenkkeilijä sanoi hymähtäen, heidän tultuaan polkujen risteyskohtaan.
- Jos näyttäisitte vielä minulle, missä kohden tätä tarkkaa karttaa me juuri nyt olemme, matkamies kysyi, rapistellen samalla taas kuluneen karttansa esiin. Kun lenkkeilijä sai paperin käteensä, hän ensin hätkähti, mutta hetken päästä olkapäät hytkyen pidätetystä naurusta, näytti kartalta paikan, jossa he sillä hetkellä juuri seisoivat. Lekkelijä oli kartasta ja ympyräasteista tunnistanut jo tämän matkamiehen! Itsekseen jotain selittämätöntä mutisten, matkamies lähti tallustelemaan polkua alaspäin, sillä niemi vietti loivasti alas sen kärjen suuntaan, samalla tutkien karttaa, eikä huomannut ollenkaan, että polku teki siinä juuri pienen mutkan ja kulki melko lähellä töyrästä, josta tarkkaamaton hyvinkin pystyi suistumaan alas ja niin matkamiehelle juuri kävikin. Juurakko sattui sopivasti jalan eteen ja siihen kompastuttuaan, matkamies suistui turvalleen rinteeseen. Sattumoisin siihen kotaan osui sellainen vesurilla taitettu näre, tai oikeammin sen kanto, joka puhkaisi matkamiehen poskeen repaleisen haavan. Ohimostakin lähti nahka, en osuttua maahan, joten nyt piti kaivella nk. laukusta esiin "kotiapteekki" ja saada verenvuoto loppumaan.
- Onneksi kävin tuolla paikallisessa pikkukaupassa hakemassa näitä sidetarpeita, ukko mutisi, kun kaivoi paketin Allways siteitä laukustaan. Otettuaan yhden siteen esille, hän huomasi siinä teipit molemmissa päissä, joten laastaria hän ei joutusi käyttämään. Ei hänellä laastaria olisi ollutkaan, mutta rullan eristysnauhaa hän oli saanut kaupasta myös mukaansa ostettua. Siinä turpavärkkiään aikansa korjailtuaan, hän uskoi kaiken olevan kunnossa ja niin oli aika taas paneutua teltan paikan etsintään. Taas joutuivat kartta ja kompassi työhön! Kyllä on vaikeakulkuinen tämä paikka ja maasto, ei tästä oikein saa mitään selvää. Entäpä jospa nousisin takaisin tuonne törmälle, matkamies tuumi. Ylös päästyään, hän katseli ympärilleen ja päätteli sitten, että tuossahan on se riukukuusi, joka on niissä valokuvissa, joten tuolla päin pitää teltan paikan olla. Onpa tuo riukukuusi vain kasvanut niistä ajoista paksuutta, sehän on varmaan yli metrin ympärysmitaltaan. Siispä niemen kärki ja telttapaikka ovat tuolla suunnassa ja kas, sielläkauempana näkyi maahan kengän kannalla piirretty iso risti, joka varmaan oli teltan paikka, jollei sitten ollut se jälki, jonka poliisit olivat Gustafssonin mukaan nähneet, jota kukaan muu kuitenkaan ei ollut nähnyt, mutta joka oli tullut siitä, kun surmaaja oli vetänyt Gustafssonia ensin rantaan, mutta tullut toisiin ajatuksiin ja raahannut takain teltanrisan päälle. Hyvin on jälki säilynyt nämä viisikymmentä vuotta. Vihdoinkin, vihdoinkin olen täällä, matkamies iloitsi. Kaikki vaikeudet olen voittanut, mutta nyt olen itse tekopaikalla ja pääsen tarkistamaan, mikä on ollut polun (PULUN) oikea suunta, sillä se on tämän jutun avain, matkamies mietiskeli mielessään. No tuossahan se polku kulkee ja taittuu koivun kohdalta hieman vasemmalle, kuten hessu väittikin, sitten se menee tuonneeee..... ja ei perkele, se hessu oli sittenkin oikeassa, mutta sitä en voi tunnustaa. Mitä nyt, matka oli ollut aivan turha ja vaatteet riekaleina, rahat loppu, sekä kaikkea muutakin kurjuutta tiedossa, mitä tässä nyt oikein tekisi. Matkamies otti maasta nyssäkkänsä ja alkoi astella nolona takaisin kotiaan kohti, sinne Länsirannikolle, tai oliko se Itä-Suomeen, vai Etelä-Suomeen! No, mutta Pohjois-Suomeen hän ei missään tapauksessa lähtenyt, koska sinne ei matkamiehen mielestä kulje junia. Seuraavana päivänä syntyi uusi Bodomin arvoitus, kun niemeltä löytyi kuollut varisparvi (47 kappaletta), jotka olivat kuolleet niille sijoilleen tyhjän haisevan voipaperin viereen. Terveysviranomaiset tutkivat asiaa!
]
