Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
sdude
Sofia Karppi
Viestit: 400
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 9:56 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja sdude »

Jarmomurha kirjoitti:
Pe Joulu 11, 2020 1:19 am
Minusta tutkinnan uudelleen avaamisesta seuranneet oleellisimmat tiedot ovat

1. Silminnäkijä oli väittänyt nähneensä, että kaksi miestä nousee taksiin uhrin lisäksi. Poliisi pystyi kuitenkin todistamaan, ettei em todistaja ole ollut edes paikalla tuolloin.

2. Se hlö, joka jäi ekana taksista pois, oli niin tuubassa, ettei voinut sanoa juuta eikä jaata siitä, oliko hänen lisäkseen taksissa yksi vai kaksi matkustajaa.

3. Eli ainoa, joka väittää, että matkustajia oli kolme, on taksikuski

Näin ollen, taksikuski voi hyvinkin olla syyllinen. On saanut jonkun frendinsä houkuteltua silminnäkijäksi, joka jäikin sitten uusissa kuulusteluissa valheesta kiinni.
Kolmatta matkustajaa ei ole tavoitettu, eikä häntä tuntenut kukaan, koska häntä ei ole olemassa.
Poliisi on selvästi ilmaissut, että taksikuskilla tai taksista ekana jääneellä henkilöllä ei ole surman kanssa mitään tekemistä. Tämä tieto annettiin muistaakseni julkisuuteen silloin kun juttu avattiin uudelleen, 2015(?)

Itse uskon, ja spekuloin, että tuo tuntemattomaksi jäänyt mies on ollut todellisuutta, ja hän on vain nähnyt oivan tilaisuuden maksattaa taksimatka kotinsa lähistölle Mallatilla, ja toteuttanut suunnitelmansa. Antanut Mallatille joko lupauksen tai vihjauksen lemmenyöstä jo siellä taksitolpalla, mistä kyyti lähti. Pyryn kioskilta lähdettyään Mallat lähtenyt perään, ja taksi poistunut paikalta, tyyppi ilmaissut Mallatille, ettei todellakaan aio homostella tämän kanssa, josta Mallat on voinut äityä vaatimaan taksimaksua takaisin, varmasti reagoinut kusettamiseen juuri näin. Tullut riita ja homma edennyt siten, että Mallat luovuttanut kun tyyppi ei ole rahavaatimukseen suostunut, ja Mallat lähtenyt kävelemään kevyen liikenteen väylää keskustaa/kotiaan kohden päättäen kävellä kotiin. Tämä kusettaja tyyppi on ollut sen verran adrenaliineissa ja homovihassa tapahtuneen jälkeen saanut päähänsä lähteä seuraamaan todennäköisesti salaa, aikomuksenaan hakata Mallat, ja mahdollisesti viedä rahat (en tiedä, onko rahat viety, onko siitä kerrottu), ja tarkoitus ei ole välttämättä ollut tappaa, vaan hakata homo huonoon happeen. Mallat on kevyenliikenteenväylällä yllätetty takaapäin aika nopeasti. Heti alkaneen pieksämisen seurauksena tämä onkin kuollut ja liittynyt oikosääristen pataljoonaan tai niinkuin Tampereella sanotaan, Lamminpään laulukuoroon.
There are some people who always feel happy. They're called psychopaths

vasikka
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1304
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Onko se ihan faktaa vai pelkkää oletusta, että Mallat olisi ollut kiinnostunut miehistä romanttisessa mielessä? Eihän se, että henkilö on ollut vihreiden paikallinen puheenjohtaja tai perheetön aikuinen tarkoita, että on homo.

On Anoi Kaa
Frank Columbo
Viestit: 9150
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Onhan nuo Markun meriitit sen verran hyvät, että riittävät aihetodisteeksi monille. Ainoa mikä vähän laittaa epäilemään tätä, on Touko Aalto, mutta eipä sekään peppuläpsyttelijä kovin absolutistille vaikuta.

Tulee mieleen se vihapuhetuomioon johtanut sanominen, missä kerrottiin "ettei kaikki ne-joista-ei-saa-puhua ole teroja, mutta ..." ja olen samaa mieltä myös siitä, että iso osa homoista on fiksuja ja tunne-elämältään vakaita => eivät ole myöskään vihreiden paikallisjohtajia...

Muutenhan mieltymyksillä ei ole merkitystä, mutta tiedän juuri näiden vihervasemmistohomojen olevan joskus todella riitaista porukkaa, kun parisuhdekäsitykset ovat osapuolilla kaukana toisistaan aiheuttaen porua ja mustasukkaisuutta, kun uskollisuus ei ole kaikille se ykkösjuttu. Motiivi voi hyvin liittyä ihmissuhteisiin.
Jossain on pikkutyttö jonka äiti on horostrippari, iskä cracknisti, joka tunnusti tytön omakseen vasta stripparin ja oikeuden pakottaessa. Tytön pappa taas on lastennuuhkija, joka pussaa omia lastenlapsiaan suulle ja hän on myös USAN presidentti.

Jaguaari
Rico Tubbs
Viestit: 1278
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Tampereella kovasti näitä homostelumurhia. Suomen gay-pääkaupunki joten suhteessa varmasti normaalia?

Nice shirt
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Tuntuu oudolta, että henkilöä voidaan epäillä homoseksuaaliksi sen varjolla, että on ollut taksissa toisen miehen kanssa. On niitä homoseksuaaleja sitten aika paljon Suomessa. Ja sitten, että kannattaa Vihreitä tai on Vihreiden edustaja, juu, se tekee tietenkin henkilöstä homoseksuaalin.

Tampereella on todellakin vaikuttanut ja kenties vaikuttaa vieläkin todellinen Draq-homo, todellinen holtiton homo, JD.

Dope Boy
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1463
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Onhan Markku voinut olla semmoinen mies jota seksi ei kiinnosta ollenkaan. Nykyään niitä on paljon. Mun mielestä ei homoudesta tässä tapauksessa ole riittäviä todisteita ja tarviiko niitä ollakkaan?
"If you aim for a king, you better not miss"

Avatar
LokakuunLapsi
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2019 3:37 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja LokakuunLapsi »

Tappona tutkittu Mallatin tapaus on vanhentunut ja tutkinta lopetettu vuonna 2016.

(Uutisartikkelia lainattu lyhentäen)

https://yle.fi/uutiset/3-11893092

Kunnallispoliitikon surmaaja pakeni poliisia 20 vuotta ja selvisi ilman rangaistusta – suuri joukko kansanedustajia haluaa, että tappo ei vanhenisi koskaan

"Pitkäperjantain aamu valkenee Nokialla, aurinko on juuri noussut. On 5. huhtikuuta vuonna 1996. Aamuseitsemältä Koskenmäen kaupunginosassa koiranulkoiluttaja kävelee koulun vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää.

Lenkki keskeytyy, kun hän huomaa miehen makaavan maassa. Miehessä on näkyvissä ulkoisen väkivallan merkkejä. Hän on kuollut.

Poliisi aloittaa välittömästi henkirikostutkinnan. Uhri tunnistetaan Markku Mallatiksi, 37-vuotiaaksi nokialaiseksi nuorisotyöntekijäksi ja kunnallispoliitikoksi. Mallat on Nokialla tunnettu henkilö.

Kuten tavallista, alkajaisiksi poliisi selvittää uhrin viimeisiä liikkeitä. Selviää, että hän on ollut edellisenä iltana Pub Hevosenkengässä.

Uhri poistui ravintolasta yöllä yhden aikaan ja nousi myöhemmin taksiin seurassaan kaksi muuta miestä. Toinen miehistä poistui kyydistä melko pian.

Mallat jatkoi toisen miehen kanssa taksimatkaa Koskenmäkeen. He jäivät pois kioskin kohdalla, parinsadan metrin päässä siitä paikasta, josta Mallat aamulla löydettiin surmattuna.

Tuntemattomaksi jäänyt mies poistui taksista ensin. Mallat maksoi kyydin ja lähti kävelemään tämän perään Vesiveräjäntielle. Tämä on viimeinen tiedossa oleva havainto Markku Mallatista ennen hänen löytymistään.

Taksista poistunut mies on ilmeinen epäilty, mutta rikos ei lähde ratkeamaan. Miehen henkilöllisyyttä ei saada selville, taksikuskikaan ei häntä tunnista. Vuosia kuluu, tutkinta hiipuu vähitellen.

Aika loppui
Poliisi aloittaa nokialaisen miehen henkirikoksen tutkinnan uudelleen vuonna 2013. Vuosien aikana poliisi on saanut vihjeitä ja haluaa nyt tapaukselle ratkaisun.

Takaseinä häämöttää, sillä tappona tutkittava rikos vanhenee kolmen vuoden päästä. Poliisi kuulustelee useita henkilöitä, joukossa on niin todistajia kuin epäiltyjä.

Tapausta selvitetään kirjaimellisesti viimeisille minuuteille asti. Viimeinen kiinniotto tehdään vielä pari päivää ennen kuin tappona tutkittava rikos vanhenee. Ketään epäiltyä vastaan ei ehditä saada riittävästi näyttöä syytteen nostamiseksi. Uhrin seurassa viimeksi nähtyä miestä ei koskaan löydetä.

Kyseinen tappo vanhenee. Siitä ei saada tuomiolle enää ketään. Ei, vaikka tappaja tunnustaisi. 20 vuotta kestänyt tutkinta päättyy."

Jesse Mäntysalo, Yle
- Etsivä löytää -

kakkosurpo
Sherlock Holmes
Viestit: 7432
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Johan oli taas kukkanen tuossa jutussa. Ketään vastaan ei ehditty saada näyttöä määräajassa syytteen nostamiseksi.

Vittu hei, jos ei 20 vuotta tuossa jutussa riittänyt, niin ei olisi riittänyt myöskään 200 vuotta.
Mihinkä ne 20 vuotta katosivat, väittääkö yksikään poliisi että 20 vuotta olisi juttua tutkittu?
Eipä väitä, sillä juttua tutkittiin aktiivisesti alussa ja lopussa, väliajan ei tapahtunut mitään.
Vituiksi meni, mutta ei haittaa.

Chikatilo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1394
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Keskustelu pyörii välillä sen ympärillä, oliko Mallat homo vai ei - ja miksi häntä arveltiin homoksi.

Entäpä jos tekijä oli homo, joka tulkitsi Mallatin taipumukset väärin, tai ei muuten saanut vastakaikua kiihkolleen.

Olen joskus kuullut sanonnan ”homon kosto on hirmuinen”... Mielestäni homojen tappaminen on muutenkin homojen hommaa. Vähemmän niissä touhuissa on heteroita pyörinyt vuoden 1971 jälkeen, kun homojen rullaaminen muuttui huonommin kannattavaksi ja riskialttiiksi bisnekseksi.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Vastaa Viestiin