Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
spiderman83
Sabrina Duncan
Viestit: 371
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 »

Lillukka kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 9:01 pm
Kaavailtu pohjapiirros oli muutamia (tai muutamia kymmeniä sivuja sitten) alakerrassa oli vaan autotallit ei kulkua yläkertaan itse talo oli yksikerroksinen ja melko pieni mahdollisesti vain 3 h asunto. Pohjapiirros ei ollut mikään virallinen vain päätelty ovien ja valikuvien sijainnista.

Paikanpäällä en ole käynyt mutta 10 v sitten kuvatuista google mapsin kartoista kävin tsekkaan niin on kyllä metsäistä ja synkkää aluetta vaikka ihan naapuriin on sittemmin talo rakennettu.
Kuva

Tuo pohjapiirros pitää todennäköisesti kutinsa aika hyvin, makuuhuone eli surmapaikka on ollut autotallin yläpuolella. Se selittää myös miksi työkaverit ja poliisit eivät huomanneet uhreja ennen taloon sisälle menoa, tikkaita olisi tarvittu.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Jos kyseessä oli tuo L-kirjainta muistuttava, niin melko hankala paikka paeta, riippuen tietysti sängyn sijoittautumisesta oveen nähden.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Lillukka
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Ma Kesä 20, 2022 8:06 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Lillukka »

Onko kokonaan poissuljettua että talossa olisi kolmas ehkä pienempi makuuhuone makuuhuoneen ja olohuoneen välissä kun ikkunakin olisi. Mahdollisesti työhuone tai vauvan nukkumahuone. Toinen makkari lienee kaksosten huone. Vauvan sängystä ja hoitopäydästä olen nähnyt kuvan se ei ihan vanhempien sängyn välittömässä läheisyydessä ollut kun muistelisin että vaatetta ois roikkunu pinnasängyn laidalla veressä eivät olleet. Toinen vaihtoehto tietysti vähän kulman takana vanhempien makkarissa. Sitähän ei ihan tarkkaan tiietä missä elämäntilanteessa taloa on alettu rakentaa oliko et lapset lentäneet jo lähestulkoon pesästä ja uutta perhettä ei vielä suunnitteella mutta 30 vuotta sitten jos kaksoset asui suurimman osan äitinsä kanssa 3 h + k ei kuulosta kovin tilavalta 5-henkiselle perheelle. Kuitenkin kaikki lapset asuu vielä vuosikausia oletuksen mukaan huoltajan kanssa näinhän ei sitten käynyt.

Avatar
Quorthon
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Tshernobyl, UKR

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

Pelkästään poliisi-TV:n kuvat paljastavat, ettei pohjapiirros ole oikein. Tai ruokailutila ja keittiö ainakin ovat toisinpäin. Vähintään.
Perhettä pieretti
Puudum järvellä 3 aikaan
Sepi metaanikaasutti
Mä en, veli
Älä velittele minua
3 jaettuna 7 on alle puolikas
Isäni isyys tutkittava
Lex Veritas Asperger Ecce Homo Troglodytis

Lasol

Syytön isäni isis-jäsenyyteen

Avatar
Quorthon
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Tshernobyl, UKR

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

Routalempi kirjoitti:
La Kesä 11, 2022 1:36 am
Kaksi edellytystä on täytyttävä tekijää pohtiessa. Tekijä tunsi talon, ja tiesi tilanteen täsmällisesti sinä iltana ja yönä. Kaksosia ei haluttu missään nimessä uhrata. He lähtivät silloin tavanomaisesta poikkeavalla aikataululla, joka ei pusikossa kyttäämällä selviä.
Ei natsaisi Beritin nistiexään eikä Veikon bisnesvelkoihin. Eikä kehenkään muuhunkaan, joka ei kuulu lähipiiriin. Sen sijaan yhteen epäiltyyn aivan varmuudella, mutta ei poissulje muutamaa muutakaan.

Jos tästä tapauksesta olisi väännetty ja käännetty yhtä paljon kuin vaikka Bodomista, niin epäiltyjä olisi jo ainakin puolisensataa, jotka ovat jonkun mielestä teorioineen loistavia ja varmoja. En toki kiistä, etteikö näistäkin muruista ole saatu aikaan mielenkiintoisia keskusteluja. Mutta ehkä on onni, ettei niin ole käynyt. Ehkä juttu on juurikin sitä miltä se annettujen tietojen perusteella näyttää. Tutkintaa hankaloittavia tekijöitä oli vaan paljon, eikä 1990 tekniikka mahdollistanut kaikkea mitä nykyään.
Perhettä pieretti
Puudum järvellä 3 aikaan
Sepi metaanikaasutti
Mä en, veli
Älä velittele minua
3 jaettuna 7 on alle puolikas
Isäni isyys tutkittava
Lex Veritas Asperger Ecce Homo Troglodytis

Lasol

Syytön isäni isis-jäsenyyteen

spiderman83
Sabrina Duncan
Viestit: 371
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 »

Quorthon kirjoitti:
Su Kesä 26, 2022 9:54 pm
Pelkästään poliisi-TV:n kuvat paljastavat, ettei pohjapiirros ole oikein. Tai ruokailutila ja keittiö ainakin ovat toisinpäin. Vähintään.
Näkeehän näistä kuvista selvästi että ruokapöytä on ikkunoiden vieressä:

Kuva
Kuva

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Quorthon kirjoitti:
Su Kesä 26, 2022 10:04 pm
Routalempi kirjoitti:
La Kesä 11, 2022 1:36 am
Kaksi edellytystä on täytyttävä tekijää pohtiessa. Tekijä tunsi talon, ja tiesi tilanteen täsmällisesti sinä iltana ja yönä. Kaksosia ei haluttu missään nimessä uhrata. He lähtivät silloin tavanomaisesta poikkeavalla aikataululla, joka ei pusikossa kyttäämällä selviä.
Ei natsaisi Beritin nistiexään eikä Veikon bisnesvelkoihin. Eikä kehenkään muuhunkaan, joka ei kuulu lähipiiriin. Sen sijaan yhteen epäiltyyn aivan varmuudella, mutta ei poissulje muutamaa muutakaan.

Jos tästä tapauksesta olisi väännetty ja käännetty yhtä paljon kuin vaikka Bodomista, niin epäiltyjä olisi jo ainakin puolisensataa, jotka ovat jonkun mielestä teorioineen loistavia ja varmoja. En toki kiistä, etteikö näistäkin muruista ole saatu aikaan mielenkiintoisia keskusteluja. Mutta ehkä on onni, ettei niin ole käynyt. Ehkä juttu on juurikin sitä miltä se annettujen tietojen perusteella näyttää. Tutkintaa hankaloittavia tekijöitä oli vaan paljon, eikä 1990 tekniikka mahdollistanut kaikkea mitä nykyään.
Noin se menee.

Mutta toisaalta, tämähän ei ole niin kovin vakavaa pohdintaa täällä, joten toinen toistaan lennokkaammat teoriat on ihan viihdyttäviä.

A
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:59 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja A »

Quorthon kirjoitti:
Su Kesä 26, 2022 9:54 pm
Tai ruokailutila ja keittiö ainakin ovat toisinpäin. Vähintään.
Eivät ole, ne ovat pohjapiirroksessa juuri kuten pitääkin. Saunaosaston ja L-makuuhuoneen suhteen sen sijaan menee arvailun puolelle. Lisätään selvennykseksi Spidermanin kuviin vielä otos ruokapöydän päästä kohti keittiökäytävää:

Keittiö #3.jpg
Keittiö #3.jpg (133.89 KiB) Katsottu 1673 kertaa

Kuten huomaamme, päätyhuoneessa näkyy mankeli, eli kyse on mitä todennäköisimmin kodinhoitohuoneesta. Kuvassa näkyvät myös talon länsipäädyn ovi ja ikkuna, joita voi verrata vaikka tähän kuvaan:


.
Päätyovi.jpg
Päätyovi.jpg (161.21 KiB) Katsottu 1673 kertaa

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Talossa siis 3 sisäänkäyntiä pohjapiirroksen mukaan. Eikä murtojälkiä ? Jollain keinolla murhaaja on sisään päässyt. Onko sinä kesänä vuonna 1990 liikkunut omakoti/mökkimurtautujia Uudellamaalla Etelä-Suomessa ? Onko jollain tietoa/jossain tietoa murroista vuodelta 1990 ?

Entäs talon ikkunat, oliko kiinni/suljettu kuvista päätellen ainakin avoimesta ikkunasta mahtuu sisään? Kuitenkin heinäkuun lopussa ihmiset pitää ikkunoita auki myös öisin lämpötilojen mukaan.
Oliko Veikon ase tallessa?
Murhainfolainen 8) 8)

Avatar
Quorthon
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Tshernobyl, UKR

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

Yritin peitepoliisina mennä lasilapsen kanssa viestittelemään, että olisin voinut osoitteensa saatuaan tulla paikalle Beritin vanhan nistiexän jäljillä olevana mustasukkaisena lankomiehenä, mutta karkuun livahti viesteineen. Harmi. Kuvittelin jo, kuinka luikin sisään ja sanon olleeni Veikolle 20 tonnia pystyssä puunkorjuusta.

Tuli muuten mieleen - olisko tekoaseena voinut olla MOOTTORISAHA? Äänihän on suunnaton, mutta teko hoituu hyvin yhdeltäkin: nopeasti vaan päälle ja sahaa mahaan, ei siinä kauaa mene per henkilö, kun homma on hoidettu niin etteivät liiku, ja sitten loppusilaus.
Perhettä pieretti
Puudum järvellä 3 aikaan
Sepi metaanikaasutti
Mä en, veli
Älä velittele minua
3 jaettuna 7 on alle puolikas
Isäni isyys tutkittava
Lex Veritas Asperger Ecce Homo Troglodytis

Lasol

Syytön isäni isis-jäsenyyteen

NeitiEtsivätär
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: Su Maalis 24, 2013 4:48 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja NeitiEtsivätär »

Kiitos kovasti lehtileikkeistä.

Eli vanhempaa poikaa on poliisinkin toimesta epäilty.
Mihinhän juttu sitten muonoin kaatui?

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Eikö nyt sekin, että vauva ylipäätään oli tuolla vesisängyssä, viittaa siihen, ettei pariskuntaa yllätetty kesken unien? Perheen lapset ovat kertoneet, ettei vauvaa nukutettu pariskunnan sängyssä, ja eikös se melko vaarallista ja hankalaa olekin? Siis miksi nyt juuri kyseisenä yönä vauva löytyy sängystä? Ja ovesta ilman jälkiä hiippaillut (onko 10 metriäkään ovelta makkariin), puukolla (tai kahdella) varustautunut henkilö onnistuu yllättämään, ei ainoastaan perheen päätä, vaan myös vauvansa joka inahdukseen varmaankin heräävän äidin ja tappamaan heidät perusteellisesti?

Eikö taaskin olisi paljon todennäköisempi sellainen skenaario, jossa vauva on otettu tyynnyteltäväksi eteiseen tunkeneiden "liikemiesten" tiukatessa rahaa ja kysellessä, onko talossa muita? Voisi kuvitella, että äiti haluaisi vauvan lähelleen, ettei tämän huuto ärsyttäisi miehiä ja myös alitajuiseksi turvaksi ja "kilveksi"... eihän Suomessa vauvoja sentään tapeta, eikä äitejä.

Mahtaakohan poliisi olla kertonut tarkoituksella väärin tuon yksityiskohdan, että pariskunta on yllätetty kesken unien, että saa mahdolliset väärät tunnustukset pois, mikäli nämä alkavat sepittää tarinaa taloon hiippailusta? Ja toki "yllätettiin/tapettiin omaan sänkyynsä" on ihan eri asia kuin "yllätettiin kesken unien". Uhrit voidaan tappaa sängyllä, mutta ei se sitä kerro, nukkuivatko nämä hyökkäyksen alkaessa.

Tietysti uhrien haavoista asioita varmasti pystyisi päättelemään. Olettaisi, että poliisikin tähän pystyy. Harmi, ettei niistä mitään tiedetä. Lehtijutussa puhuttiin 17 veitseniskusta Rytköseen. Se ei ole tappelussa mitenkään iso määrä. Haavojen sijainti pitäisi tietää. Jos niitä on jossain pitkin kylkiä, niin ei se ainakaan kesken unien tehtyyn hyökkäykseen viittaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

A
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:59 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja A »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 9:27 am
Perheen lapset ovat kertoneet, ettei vauvaa nukutettu pariskunnan sängyssä
Mistä tämä väittämä on peräisin?

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

A kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 9:42 am
Kuolemannaakka kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 9:27 am
Perheen lapset ovat kertoneet, ettei vauvaa nukutettu pariskunnan sängyssä
Mistä tämä väittämä on peräisin?
Itse asiassa en tiedä/osaa sanoa. "Jossain täällä" muutamaan kertaan mainittu mielestäni.
Muistaako joku tarkemmin?

Vauvaa ei ainakaan suositella nukutettavan vanhempien sängyssä, koska on ollut jopa kuolemantapauksia kun vauva on jäänyt alle.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

A
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:59 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja A »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 9:49 am

Itse asiassa en tiedä/osaa sanoa. "Jossain täällä" muutamaan kertaan mainittu mielestäni.
Muistaako joku tarkemmin?
Lähimmäksi päästään ketjun edellisellä sivulla:
Lillukka kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 8:56 pm
Jossakin vaiheessa on ihmetelty vesisängyssä vauvan nukuttamista mutta onhan vauva voitu nostaa tekojen jälkeen vanhempien viereen esim. kaksosilta tai esim. Veikon siskolta (joka oli paanasen kirjeen saapumisen jälkeen vieraillut talossa/ nähty ja ihmetelty kurjettä) saatu tieto että vauvaa ei ole esim. koskaan nukutettu vanhempien vesisängyssä.
Kuten huomamme, tässäkään ei kerrota sellaista tietoa saadun, vaan lähinnä pohjustetaan foorumikeskustelijoiden piirissä herännyttä ihmettelyä siitä, miksi vauva ylipäätään oli vesisängyssä. Kyseessä ei siis ole lähde, joten mielestäni asiasta ei kannata sen suuntaisesti puhuakaan. Muuten tapahtuu jälleen kerran sama sosiaalinen ilmiö kuin tämän ketjun alkupuolella sen väitteen suhteen, että olohuoneen televisio oli päällä ruumiiden löytyessä. Joku "ehkä" oli kuullut, tai "muisteli" kuulleensa jostakin tällaista, mutta tukea väitteelle ei löydy mistään julkisesta lähteestä. Tähän kuitenkin tartutaan, ja muutaman viestin jälkeen siihen suhtaudutaankin jo olennaisena osana tutkintaan liittyvää "tietoa", johon pohjautuva jatkokeskustelu on väistämättä pelkkää epärelevanttia mölinää ja ad hoc -teorioita.

Vastaa Viestiin