Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

Uudessa Avussa (numero 42, 17.10.2013), on juttua tästä tapauksesta:

Raahattiinko ruumista matkalaukussa?

Nuoren naisen surma. Samoihin aikoihin kun Sari Sinisalo katosi mystisesti, hänen avomiehensä kuljetti suuressa matkalaukussa ulos jotain pariskunnan yhteisestä kodista.

Runsaat parikymmentä vuotta sitten Hämeenlinnassa asunut 20-vuotias opiskelija Sari Sinisalo katosi jäljettömiin.
Samoihin aikoihin hänen avomiehensä oli kuljettanut jotain pois pariskunnan yhteisestä asunnosta isossa matkalaukussa.
Sari Sinisalon vanhemmat tekivät tyttärestään katoamisilmoituksen lokakuun lopussa 1992. He epäilivät rikosta.

Poliisi pidätti Sinisalon marokkolaisen poikaystävän Ayoub El Yaakoubin.
Kiihkeä miesystävä ehti olla oikeudessa kaksi kertaa. Oikeus vapautti hänet kuitenkin lopullisesti 12. marraskuuta, koska
mahdollista ruumista ei siihen mennessä ollut löytynyt ja koska poliisilla ei ollut mitään näyttöä siitä, että El Yaakoubi olisi Sinisalon katoamisen takana.

Poliisit olivat harmissaan ja tutkinnallisesti jopa kauhuissaan. Oikeus ei edes langettanut epäillylle matkustuskieltoa, kuten
tällaisissa tapauksissa yleensä oli tapana. Samoin päätutkija kummasteli, miksi oikeus vaati jo vangitsemisistunnossa täyttä näyttöä, vaikka tutkimukset olivat vasta alussa.

Päästyään oikeussalista ulos El Yaakoubi matkusti ystäviensä avustamana Helsingistä Tukholmaan. Sitten hän lensi Kairoon,
Egyptiin, ja lopulta kotimaahansa Marokkoon. Miehen jäljet päättyvät vanhasta jännityselokuvasta tuttuun Casablancaan, jonne etsitty pääsi joulukuun alussa.

Sari Sinisalo oli kuin olikin surmattu. Muuan nainen kiinnitti uudenvuodenaattona 1992 huomiota mustaan jätesäkkiin erään
polun varrella Padasjoen Nyystölän kylässä. Löytöpaikasta oli noin 70 kilometriä Hämeenlinnaan, joka oli Sinisalon ja hänen avomiehensä asuinpaikka ja Sinisalon katoamispaikka.

Huono onni vainosi poliisia vielä säkin löytöhetkelläkin. Viranomaiset olivat aikoneet vielä vaieta karmeasta löydöstä saadakseen mahdollisesti Suomessa oleskelevan miehen kiinni. Tieto säkistä ja sen sisällä olleesta Sinisalon ruumiista vuoti kuitenkin heti julkisuuteen. El Yaakoubia epäiltiin nyt virallisesti murhaajaksi. Hänestä tehtiin kansainvälinen etsintäkuulutus rikospoliisijärjestö Interpolin kautta miltei pariinsataan maahan. Rikospoliisi ei koskaan kertonut, millä tavalla Sari Sinisalo oli surmattu. Joka tapauksessa poliisin tutkimukset osoittivat, että Sinisalo oli ollut isossa matkalaukussa, kun hänet siirrettiin löytöpaikalleen ja piilotettiin jätesäkkiin.

"Hänessä on vain kaksi hyvää ominaisuutta. Mies ei polta eikä juo." Näin arvioi Sari Sinisalon äiti tyttärensä tuoretta avomiestä silloin, kun nuoripari oli jo päättänyt muuttaa yhteen. Vanhemmille oli jo käynyt selväksi, että tulisieluisella miehellä ja heidän tyttärellään ei mennyt hyvin.
Sinisalo ja työtön 29-vuotias kokki El Yaakoubi olivat tutustuneet puolitoista vuotta aikaisemmin. Aika pian, loppukesästä
1992, he olivat jo muuttamassa saman katon alle Hämeenlinnassa.

Jo muutamaa kuukautta myöhemmin naapurit kuulivat seinän takaa rajua riitelyä. Lokakuussa tappelu oli erittäin rajua.

"Hullu, hullu", Sinisalo oli todistajien mukaan huutanut, kunnes ääni vaimeni. Surmattiinko hänet jo silloin vai vaiennettiin
muulla tavoin ja vietiin sitten paikalle, josta hän löytyi kuolleena?
Tunnelma oli täysin toisenlainen vielä hiukan aikaisemmin, kun pariskunta asui Sinisalon vanhempien luona. Kokki teki kaikkensa miellyttääkseen avovaimonsa vanhempia. Hän hankki ja valmisti ruoat joka päivä. Silti vanhemmat havaitsivat, että tytär oli alakuloinen.

Myöhemmin isä arveli julkisuudessa, että hän uskoi marokkolaisen jollain tavalla ottaneen Sarin valtaansa, ehkä kiristämisenkin avulla.
Ennen katoamisilmoituksen tekemistä isä oli vieraillut pariskunnan yhteisessä Hämeenlinnan-kodissa. Se oli ollut poikkeuksellisen siisti. Joka paikka oli siivottu.

Mitään rajun riitelyn ulkoisia merkkejä ei näkynyt. Silti isä oli hyvin huolissaan tyttärensä katoamisesta. Marokkolainen ei osannut sanoa asiaan mitään. Hän huomautti kuitenkin ivallisesti:
"Etsikää tytärtänne Ruotsista tai Helsingin hotelleista".

Katoamisilmoituksen tekemisen jälkeen poliisi aloitti laajat etsinnät. Sinisalon tuntomerkit kerrottiin lehdistölle ja hänen valokuvansa julkaistiin. Maastoetsinnöissä lähiseudulla käytettiin jopa kaivinkonetta ja kadonnutta naarattiin lähivesiltä.
Turhaan.

Avomieheen liittyvissä henkilötutkimuksissa kävi ilmi, että El Yaakoubi oli katoamisen aikoihin lähtenyt kerran aamuyöllä liikkeelle Ford Fiesta-merkkisellä henkilöautollaan. Hän oli liikuskellut Hämeenlinnan ja Lahden välillä. Miksi?
Tutkinnallisista syistä marokkolainen oli jo pidätetty kahteen kertaan. Sinisalon kohtalo ei kuitenkaan selvinnyt. Miestä epäiltiin avoimesti avovaimonsa surmasta. Sitten yritettiin jo mainittua vangitsemisoikeudenkäyntiä. Se meni niin mönkään kuin mahdollista. Mies pääsi vapaaksi - ja pakeni. Vasta sitten Sari Sinisalo löydettiin surmattuna.

Poliisi yritti kaikin keinoin saada vapaana oleva El Yaakoubia uudestaan kiinni. Tosin Suomella ja Marokolla ei ollut sopimusta rikoksesta epäiltyjen luovuttamiseksi.
Joka tapauksessa miehen tuntomerkit levisivät lähes kahteensataan maahan kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin verkoston avulla. Siinä kerrottiin myös pienikokoisesta Sari Sinisalosta (153 senttiä), joka oli sinisilmäinen ja vaaleatukkainen. Marokon poliisi ei juuri vastannut Hämeenlinnan poliisin suoriin tiedusteluihin. Tuntui siltä, että he suojelivat omaa kansalaistaan, vaikka häntä epäiltiin rikoksista pahimmasta, murhasta. Vaikka rikoksesta on kulunut jo 21 vuotta, mies on yhä etsintäkuulutettu. Murha ei rikoksena vanhene koskaan.

Teksti Hannes Markkula
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

Avatar
murha.infon tiimi
Frank Drebin
Viestit: 398
Liittynyt: Ti Tammi 31, 2017 6:32 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja murha.infon tiimi »

Aiheesta etusivulla: Kuumaverisesti Sinun!
Take one for the team!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Toisaalta hyvä, etteivät nämä kuormita vankeinhoitoa erityistarpeineen, mutta kyllä sitä oikeutta pitäisi kuitenkin istua. Marokkolaisillakin hirmuinen hätä ollut, kun joutuneet lähtemään pohjoismaihin asti?

En tiedä löytyiskö meistä suomalaisista enää sen verran yhteishenkeä, että paikallistettaisiin nämä Jaakopit ja muut pakoilevat, montakohan heitä kaikenkaikkiaan on(rötöksiä pakenevia)?
Top10:ssä ei ole kuin murto-osa. Mitenkähän salaista on tilastotieto karkulaisten arabien, somalien ja muiden afrikkalaisten pakoilevien osalta?

Karkurijahdissa voitaisiin ottaa mallia natsienmetsästäjistä, mossadista ja eipä tuo haittaisi pieni esikuulustelu pakussa kohti Suomea.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

"Hullu, lopeta!” Sari, 20, huusi viimeisiksi sanoikseen - uskomattoman töpeksinnän takia epäilty pääsi pakoon Suomesta, mutta nyt vanha murha palasi poliisin pöydälle
Keskusrikospoliisi on ottanut uudelleen tutkittavakseen yli 26 vuotta vanhan henkirikoksen, 20-vuotiaan Sari Sinisalon murhan.
Keskusrikospoliisi on ottanut uudelleen tutkittavakseen yli 26 vuotta vanhan henkirikoksen, 20-vuotiaan Sari Sinisalon murhan.
sinisalo.jpg (51.01 KiB) Katsottu 9127 kertaa
*Poliisi uskoo, että Sari Sinisalo murhattiin omassa asunnossaan, minkä jälkeen tekijä kuljetti ruumiin metsään toiselle paikkakunnalle.
*Naisen ääni oli huutanut ”Hullu, hullu, hullu, lopeta!” Sen jälkeen kuului kova kolahdus, ja huuto loppui.


Naapurit kertoivat poliisikuulusteluissa oudoista äänistä, jotka he olivat kuulleet yöllä 25. lokakuuta vuonna 1992 Sari Sinisalon asunnosta.

Sinisalon Lahdessa asuneet vanhemmat huolestuivat, kun he eivät saaneet yhteyttä tyttäreensä. Katoamisilmoituksesta murhatutkinnaksi muuttunut tapaus kuohutti koko Suomea loppuvuodesta 1992 eikä vähiten siksi, että epäilty käytännössä päästettiin karkumatkalle - jolla hän on edelleen.

Iltalehden perehtyessä vanhaan, auki jääneeseen murhatutkintaan kävi ilmi, että se on ihan hiljattain nostettu uudelleen poliisin pöydälle.

Joutuuko Sari Sinisalon epäilty murhaaja, maasta paennut marokkolainen Ayoub El Yaakoubi lopulta sittenkin oikeuden eteen?
Poliisi epäili jo alkuvaiheessa marokkolaiskokin selityksiä tämän naisystävän ”oudosta katoamisesta”. Ayoub El Yaakoubi oli tekoaikaan 29-vuotias, nyt jo 56. IL
Poliisi epäili jo alkuvaiheessa marokkolaiskokin selityksiä tämän naisystävän ”oudosta katoamisesta”. Ayoub El Yaakoubi oli tekoaikaan 29-vuotias, nyt jo 56. IL
Sinisalo_elämänsä_mies.jpg (50.89 KiB) Katsottu 9127 kertaa
Katoaminen
Vanhemmat huolestuivat, kun tyttärestä ei kuulunut kolmeen päivään mitään.

He lähtivät Hämeenlinnaan tyttärensä asunnolle. Nummen Haratiellä sijaitseva kerrostalohuoneisto oli Sinisalon isän mukaan poikkeuksellisen siisti. Mitään merkkejä mistään riidasta tai katoamiseen liittyvästä ei näkynyt.

Kun vanhemmat menivät Hämeenlinnan poliisilaitokselle tekemään katoamisilmoituksen, poliisi suhtautui siihen vakavasti. Hyvin pian heräsi epäily, että Sinisalo oli joutunut rikoksen uhriksi.

Myös marokkolainen vävykokelas oli kysellyt tietoja ”oudosti kadonneesta” Sarista.

Ruumis jätesäkissä
– Asunto oli huolellisesti pesty ja siivottu. Mitään verijälkiä ei silloisella tekniikalla löydetty, tuolloin teknisenä rikostutkijana toiminut vanhempi konstaapeli Mika Heikkonen muistelee Iltalehdelle nyt yli 26 vuotta myöhemmin.

Nykyisin Hämeen poliisilaitoksen oikeusyksikössä rikosylitarkastajana toimiva Heikkonen kertoo, että poliisi sai silminnäkijähavaintoja, joiden voitiin tulkita liittyneen ruumiin pois kuljettamiseen.

Naapurit kertoivat nähneensä, että asunnosta oli lähtenyt mies pian öisen riidan jälkeen. Autolla poistunut mies oli palannut pari päivää myöhemmin mukanaan huomattavan iso matkalaukku. Vähän ajan kuluttua miehen nähtiin raahaavaan laukkua takaisin autoon.
– Asunnosta oli mahdollisesti kuljetettu uhria. Myös matto oli mukana. Mattokäärö löytyi myöhemmin ruumiin löytöpaikalta, Heikkonen kertoo.

Poliisi pidätti marokkolaismiehen kolme päivää katoamisilmoituksen jälkeen. Epäilty oli kuulusteluissa rauhallinen, joskin hänen kertomansa oli täynnä ristiriitaisuuksia. Hän kielsi edes riidelleensä naisystävänsä kanssa.

Riittävää näyttöä ei kuitenkaan saatu, joten poliisi joutui laskemaan epäillyn vapaaksi.

Tuomari selitteli
Viikkoa myöhemmin, 9. marraskuuta, poliisi sai kuitenkin uutta näyttöä ja pidätti El Yaakoubin uudemman kerran.

Sinisalon ystävät tiesivät kertoa poliisille, että tämä oli kertonut avomiehensä pahoinpidelleen häntä. Kerran Sinisalo oli joutunut menemään Kanta-Hämeen keskussairaalaan miehen lyötyä häntä päähän.

Tutkinnassa selvisi myös, että asunnosta kuuluneiden huutojen jälkeen Sinisalon pankkikortilla oli yritetty nostaa rahaa automaatilta. Nostot olivat kuitenkin epäonnistuneet. El Yaakoubi oli heti tämän jälkeen nostanut samalta automaatilta käteistä omalta tililtään.

Automaatti sijaitsi vajaan kilometrin päässä pariskunnan asunnolta.

Epäilty oli kuulusteluissa kiistänyt käyttäneensä naisystävänsä pankkikorttia. Hän oli myös kiistänyt tämän olleen mukana millään automaatilla.

Kolmen päivän kuluttua El Yaakoubia vaadittiin vangittavaksi Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa. Vaatimus esitettiin vahvimmin, todennäköisin syin murhasta epäiltynä.
– Ruumista ei ollut löytynyt. Asunnossa ei ollut verijälkiä. Se mahdollisuus oli vielä olemassa, että Sinisalo oli lähtenyt vaikkapa vapaaehtoisesti lomamatkalle. Katoamisestakin oli kulunut vasta vähän aikaa, vangitsemisvaatimuksen hylännyt raastuvanoikeuden puheenjohtaja perusteli tuolloin Iltalehdelle.
Poliisi etsi Sari Sinisalon ruumista Hämeenlinnan kaatopaikalta marraskuussa 1992. Etsintöihin osallistui mm. konstaapeli Kimmo Savolainen. RISTO KUNNAS
Poliisi etsi Sari Sinisalon ruumista Hämeenlinnan kaatopaikalta marraskuussa 1992. Etsintöihin osallistui mm. konstaapeli Kimmo Savolainen. RISTO KUNNAS
Sinisalo_kaivauksia.jpg (103.6 KiB) Katsottu 9127 kertaa
”Tunnelmat pettyneitä”
Rikosylitarkastaja Mika Heikkonen myöntää, että tunnelmat Hämeenlinnan poliisissa olivat hyvin pettyneitä.
– Ajatus oli, että vangitsemisella saataisiin lisäaikaa aktiiviselle tutkinnalle. Niin kuitenkin kävi kuin kävi, minkäs teit.

Heikkosen mukaan poliisi piti mahdollisena, että epäilty lähtee karkuun. Tuomari ei kuitenkaan suostunut edes matkustuskieltoon.
– Eihän se meidän mielen mukainen päätös ollut missään tapauksessa. Vangitsemisellekin oli vahvat perusteet.

Vajaan viikon kuluttua poliisi aloitti laajat kaivutyöt Hämeenlinnan kaatopaikalla. Viikon kestäneet etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Ruumista ei löytynyt myöskään lähivesistöissä tehdyissä naarauksissa.

Lukuisista yleisövihjeistä huolimatta tutkinta tuntui polkevan paikallaan. Vuoden viimeisenä päivänä kuitenkin rävähti: Sari Sinisalon ruumis löytyi.

Löytöpaikka on Padasjoella, noin 70 kilometrin päässä Hämeenlinnasta. Löytäjä ohi paikkakuntalainen nainen, joka huomasi metsäpolun vieressä mustan jätesäkin, johon nuoren naisen ruumis oli kätketty.

Pakoreitti selvisi
Ruumis kuljetettiin välittömästi Hämeenlinnaan oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen. Jo päältäpäin näkyi, että uhri oli kuollut ulkoisen väkivallan seurauksena. Poliisit lähtivät heti tavoittamaan tämän marokkolaista miesystävää.

Ayuoub El Yaakoubia ei löydetty. Miehestä lähti heti etsintäkuulutus kaikille rajanylityspaikoille sekä Interpolin välityksellä ympäri maailman. Ruumis riitti kuitenkin Hämeenlinnan raastuvanoikeudelle. Se suostui vihdoin vangitsemaan murhasta epäillyn - tosin poissaolevana.

Vuoden kuluttua selvisi, että epäiltyä on turha etsiä Suomesta. Mies oli poistunut maasta hyvissä ajoin ennen ruumiin löytymistä.

El Yaakoubin matkareitti selvisi Interpolin avulla: Helsingistä laivalla Tukholmaan, sieltä lentäen Kairoon, mistä edelleen Marokkoon. Miehen jäljet hävisivät Casablancaan.

Murhatutkinta siirtyi keskusrikospoliisille kymmenen vuotta sitten lähinnä El Yaakoubin tavoittamiseen liittyviin syiden vuoksi.

Krp on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa ottanut myös varsinaiset murhatutkimukset uudelleen pöydälle. Iltalehden tietojen mukaan krp:lle on toimitettu hiljattain lisää materiaalia, jonka epäillään kytkevän El Yaakoubin entistä vahvemmin naisystävänsä murhaan.

Tutkinta jatkuu taas
– Tutkintaa ei suinkaan ole päätetty. Kuluneen talven ja kevään aikana on tehty selvityksiä ja pidetty palavereja tutkijoiden kanssa, vahvistaa tutkintaa johtava rikoskomisario Olli Töyräs.

Töyräs ei tarkemmin kerro, mitä selvityksissä on paljastunut. Hän kuitenkin myöntää, että toimenpiteet liittyvät nimenomaan murhan tutkintaan.
– Tekniikka on kehittynyt. Katsotaan, josko olisi vielä jotain, millä voisi päästä eteenpäin. Työn alla on vähän ajatuksia, pieniä fundeerauksia on menossa, Töyräs muotoilee.

Marokko ei luovuta
Paikalliset viranomaiset ottivat El Yaakoubin kiinni Interpolin etsintäkuulutuksen perusteella vain puolisen vuotta henkirikoksen jälkeen. He kysyivät, halusivatko Suomen viranomaiset, että oikeuskäsittely pidettäisiin Marokossa.

Sitä eivät suomalaiset halunneet, joten El Yaakoubi laskettiin vapaaksi.

Marokko ei suostunut luovuttamaan omaa kansalaistaan vieraaseen maahan tuomittavaksi.

Suomalaisviranomaiset ovat vuosien aikana yrittäneet saada asiaa etenemään.
– Muistutamme tästä täkäläisiä viranomaisia säännönmukaisesti, kertoi Suomen va. asiainhoitaja Kirsti Westphalen Iltalehdelle keväällä 2000 Marokon pääkaupungissa Rabatissa.

Kun mitään ei tapahtunut, muistuttamiset ja muut toimet alkoivat kuitenkin vuosien mittaan harveta.
– On tehty se, mitä on voitu, toteaa rikoskomisario Töyräs.

El Yaakoubi oli aiemmin myös Europolin etsintäkuuluttama. Miehen tiedettiin käyvän aika ajoin Espanjan puolella, joten Suomen poliisi oli yhteydessä espanjalaisiin virkaveljiinsä epäillyn pidättämiseksi.
– Se on tiedossa, että Marokko ei tule luovuttamaan. Mutta jos epäilty liikkuu Marokon ulkopuolella, tilanne on toinen, Töyräs sanoo.

Töyräs oli itse poliisin yhdysmiehenä Espanjassa kymmenen vuotta sitten. Viritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Oikeuden eteen?
Töyräs toivoo, että Sari Sinisalon murhaaja joutuu vielä vastaamaan teostaan oikeudessa.

Vaikka Suomi oli aikanaan ehdoton vaatimuksissaan järjestää Sari Sinisalon murhaoikeudenkäynti Suomessa, tilanne voisi nyt olla toinen. Oikeuskäsittely Marokossa saattaisi olla parempi kuin asian jättäminen sillensä.
– Yleensä rikosasioissa on territoriaalinen periaate eli syytetään siellä, missä rikos on tehty. Yksi kansainvälisen oikeusavun muoto on kuitenkin syytteen siirto, sanoo hallitusneuvos Merja Norros oikeusministeriöstä.

Hän korostaa puhuvansa yleisellä tasolla, mutta myöntää, että Suomen viranomaiset voisivat pyytää Marokon viranomaisia nostamaan syytteet, mikäli epäilty henkilö tavoitettaisiin.

Norroksen mukaan syytteiden siirtäminen vaatisi kuitenkin ”tiettyjen edellytysten täyttymistä”, eikä se hänen mukaansa ole aina järkevää.

Myös uutta luovutuspyyntöä voitaisiin alkaa valmistella, mikäli epäilty otettaisiin kiinni kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella.
– Toivon, että tämä saataisiin vielä päätöksen tavalla tai toisella. Me olemme valmiita. Omia askelmerkkejä ei tarvitse kovin pitkään miettiä, Töyräs sanoo.

Näin tapahtumat etenivät
25.10.1992 Viimeiset havainnot Sari Sinisalosta elossa. Asunnosta kuuluu naisen hätähuutoja.
28.1. Vanhemmat tekevät tyttärestään katoamisilmoituksen poliisille.
31.10. Poliisi pidättää kadonneen miesystävän, marokkolaisen kokin Ayub El Yaakoubin. Hänet kuitenkin vapautetaan riittävän näytön puuttuessa.
9.11. Poliisi saa uutta näyttöä epäiltyä vastaan.
12.11. Epäilty vaaditaan vangittavaksi. Oikeus hylkää vaatimuksen.
17.11. Poliisi aloittaa laajat kaatopaikkaetsinnät.
4.12. Epäilty poistuu maasta.
6.12. Egyptin poliisi pidättää El Yaakoubin viisumiongelmien vuoksi, mutta vapauttaa hänet kahden päivän kuluttua jatkamaan matkaa Marokkoon.
14.12. Poliisi aloittaa naaraukset Vanajavedellä Hämeenlinnasta Hattulaan saakka.
31.12. Uhrin ruumis löytyy metsästä Padasjoelta.
5.1.1993 Oikeus vangitsee El Yaakoubin poissaolevana.
12.1. Poliisi saa Interpolilta selvityksen epäillyn matkareitistä ja kohteesta.
16.1. Sari Sinisalo haudataan Lahden Mustankallion hautausmaahan.
23.4. Marokon Interpolilta tulee faksi, jonka perusteella voi päätellä, että epäilty on pidätetty. Faksissa tiedustellaan, haluaisivatko Suomen viranomaiset, että oikeuskäsittely pidettäisiin Marokossa. Eivät halunneet.
4.10.1994 Oikeusviranomaisilla ei ole kiire: Käräjäoikeudeksi muuttunut Hämeenlinnan raastuvanoikeus alkaa vasta liki 2 vuotta henkirikoksen jälkeen käsittelyn, jonka perusteella on tarkoitus jättää luovutuspyyntö Marokkoon.
27.1.1995 Käräjäoikeus luovuttaa vihdoin pöytäkirjat poliisille Iltalehden tiedusteltua viivyttelyn syytä käräjätuomarilta.
Maaliskuu 2019 Luovutuspyyntöön liittyvät asiakirjat eivät enää ole oikeusministeriöstä, vaan ne on siirretty Kansallisarkistoon
.
Iltalehti
13.4.2019 8:09
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Huomasin äsken vasta tämän viestiketjun. Siisti nuori ja nätti Sari kuoli aivan turhaan. Ikävä tapaus.

Jutun ainoat positiivisuudet, jos niitä väkisellä etsii:

- Asia avattu uudelleen ja tutkitaan murhana.

- Ainakaan tekijä ei palaa Suomeen vapaaehtoisesti, eli tuosta juipista päästiin.

Kardemumma

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Tällä kurakyrvällä on ollut Sarin jälkeen useita suomilumppuja. Ilmeisesti on tälläkin hetkellä.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Tietenkin näin törkeän teon tekijä pitäisi saada oikeuden eteen. Mutta minusta Marokon viranomaisten tiedusteluun oikeudenkäynnin järjestämisestä Marokossa olisi pitänyt vastata myönteisesti. On varmasti aikaisempaa kokemusta ja tietoa Marokon haluttomuudesta kansalaistensa luovuttamiseen ulkomaille. Jos ei meillä niin varmasti jossain muussa Pohjoismaassa. Olisi saatu edes jonkinlainen oikeudenkäynti. Ja eihän kotimaassakaan pidetyn oikeudenkäynnin, jos oikeus olisi suostunut vangitsemisen, lopputuloksesta ole mitään tietoa.
Olisi ollut myös paljon halvempaa. Ja jos jätkä olisi täällä saanut ek:n niin todennäköisesti olisi ihailijapostia muijilta tullut, jos ei säkeittäin niinkuin poliisimurhaajalle, niin ainakin muovikasseittain. Olisi vuosien aikana ollut aviossa useamman kanssa ja perhetapaamisilla ja lomilla siittänyt monta koko elämänsä tulonsiirroilla elävää tyyppiä veronmaksajien niskoille ja lisäksi itse ollut poliisien vastauksena. Eikä Saria takaisin eläväksi olisi saatu. Muuta kyseenalaista väestönlisäystä kyllä.

Hemppa189
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ke Touko 26, 2021 4:15 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Hemppa189 »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/29ce ... e131cde904

Mikä mahtoikaan olla tuomarin nimi joka vapautti?
Putinin Wagner-joukot tai vastaavat varmaan hakisivat käkkäräpään pientä korvausta vastaan.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Putinille minäkin kilauttaisin, ei kestäisi montaa pv kun mies olisi Suomessa. (Tai halutessamme kylmänä).

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/29ce ... e131cde904

Saako Sari koskaan oikeutta?

Miesystävä surmasi Sarin julmasti liki 30 vuotta sitten, mutta tuomarin jääräpäisyyden vuoksi tekijää ei ole vieläkään saatu tuomiolle.

Kuva
Sari Sinisalon viimeinen leposija on Lahden Mustankallion hautausmaalla. [Risto Kunnas]

Kuva
[IL-ARKISTO]


Keskusrikospoliisi on saanut päätökseen uudet tekniset tutkimukset koskien vuonna 1992 Hämeenlinnassa tapahtunutta henkirikosta.

Poliisi yritti selvittää vuosikymmenten takaisista näytteistä sitä, oliko 20-vuotiaan Sari Sinisalon poissaolevana vangittu miesystävä Ayub El Yaakoubi yksin syyllinen tekoon vai oliko hänellä apuri.

Poliisin saaman vihjeen mukaan joku olisi auttanut tekijää. El Yaakoubilla tiedetään ainakin olleen sukulaisia Suomessa. Poliisi ei kuitenkaan kerro, tuliko vihje Suomesta vai Marokosta, missä miehen epäillään piileskelevän.

Vanhoista näytteistä tehtiin nyt ensimmäistä kertaa dna-tutkimukset. Ne osoittivat kuitenkin muuta.

— Sen voin sanoa, ettei saatu näyttöä siitä, että tekoon liittyisi muita henkilöitä, kertoo keskusrikospoliisin henkirikostutkintalinjan vt. päällikkö, rikostarkastaja Mika Ihaksinen.

Kuva
Rikostarkastaja Mika Ihaksinen kertoo, että poliisi tutki vanhat rikospaikkanäytteet uusin menetelmin. [JOHN PALMEN]


Naapurit kuulivat

Sosiaalialaa opiskelleen Sari Sinisalon traaginen kohtalo ja surmaajan ovela livahtaminen karkuun vaivaavat yhä alkuperäisiä rikostutkijoita.

Hämeen poliisilaitoksen oikeusyksikön rikosylitarkastaja Mika Heikkonen oli juuri palannut alipäällystökurssilta syksyllä 1992, kun hänet liitettiin Sari Sinisalon katoamista koskevaan tutkintaryhmään.

Sinisalo oli ilmoitettu kadonneeksi nuorenparin yhteisestä kerrostaloasunnosta Hämeenlinnan Haratiellä. Naapurit olivat kertoneet poliisille, että asunnosta oli yöllä 25. lokakuuta kuulunut kolinaa ja naisen huutoa ”Hullu, hullu, hullu, lopeta!”

Silminnäkijöiden mukaan asunnosta oli pian riidan jälkeen poistunut mies.

Pian kadonneen etsintä muuttui henkirikostutkinnaksi.

Heikkonen oli mukana, kun rikospoliisin tekniset tutkijat kävivät läpi huoneistoa. Asunnosta ei löytynyt verijälkiä. Siellä ei myöskään näkynyt mitään merkkejä tappelusta tai muutakaan, mikä olisi viitannut naapurien kertomaan.

— Asunnossa oli selvästi siivottu. Se oli poikkeuksellisen siisti, Heikkonen muistelee Iltalehdelle.


Raahasi mattoa

Joku naapureista oli nähnyt, että asunnosta yöllä poistunut mies oli palannut parin päivän kuluttua ja raahannut autoon mattoa sekä isoa matkalaukkua.

Epäilyt Sinisalon miesystävää kohtaan vahvistuivat entisestään. Mies otettiin kiinni kolme päivää katoamisilmoituksen jälkeen. Hänet jouduttiin kuitenkin vapauttamaan riittävän näytön puuttuessa.

Poliisin rikostutkinta jatkui kuitenkin täysillä kierroksilla. Selvisi, että epäilty oli yrittänyt nostaa Sinisalon kortilla rahaa samana yönä, jona naapurit olivat kuulleet asunnosta huutoja. Sinisalon ystävät tiesivät myös kertoa, että tämä oli kertonut avomiehen pahoinpidelleen häntä – kerran jopa sairaalakuntoon.

Nyt poliisi katsoi näytön riittävän. Se otti El Yaakoubin uudelleen kiinni, pidätti ja vaati vangittavaksi. Perusteet olivat vahvimmat mahdolliset: henkirikoksesta todennäköisin syin epäiltynä.

– Vaan eipä näyttö riittänyt oikeudessa, Mika Heikkonen sanoo.

Kuva
Hämeenlinnan Haratiellä sijainnut asunto oli siivottu poikkeuksellisen perusteellisesti heti katoamisen jälkeen. [IL-ARKISTO]

Tuomari kieltäytyi

Hämeenlinnan silloisen raastuvanoikeuden tuomari hylkäsi poliisin vaatimuksen ja laski El Yaakoubin vapaaksi. Miestä ei asetettu edes matkustuskieltoon. Syynä oli se, että Sinisalon ruumista ei ollut löydetty.

Heikkonen muistaa pettymyksen ja turhautumisen, joka iski koko tutkintaryhmään.

– Vangitsemiselle olisi poliisin mielestä ollut vahvat perusteet, Heikkonen sanoo.

Matkustamiskielto olisi ollut poliisin vähimmäisedellytys, sillä pelkona oli, että El Yaakoubi pakenisi maasta. Ja niin hän tekikin, mutta se selvisi poliisille vasta puolitoista kuukautta myöhemmin, kun Sarin ruumis oli löytynyt.


Kuva
Ulkoilija löysi jätesäkkiin sullotun ruumiin Padasjoelta tämän metsätien vierestä. [IL-ARKISTO]

Musta säkki metsässä

Tuomarin päätöksestä huolimatta poliisi kaivautui yhä syvemmälle rikostutkinnassa. Viikon kestäneet kaivutyöt Hämeenlinnan kaatopaikalla eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, joten poliisi siirtyi Vanajavedelle.

Keskustasta Hattulaan asti ulottuneet rantojen naaraukset tuottivat yhtä tyhjän tuloksen.

Lopulta ruumis löytyi, noin 70 kilometrin päässä kotoa. Löytäjä ei tosin ollut poliisi, vaan Padasjoella vuoden viimeisenä päivänä ulkoilemassa ollut eläkeläinen, joka kiinnitti huomiota metsäautotien vieressä olleeseen mustaan jätesäkkiin.

Säkki sisältöineen tuotiin heti Hämeenlinnaan oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen. Jo ulkoisista jäljistä näki, että Sinisalo oli menehtynyt väkivallan uhrina.

Mutta missä oli epäilty avomies?

Poliisi etsintäkuulutti hänet heti ruumislöydön jälkeen. Tieto marokkolaismiehestä annettiin kaikille rajanylityspaikoille sekä Interpolille.

Vasta nyt tuomari suostui poliisin vaatimukseen. Ayub El Yaakoubi vangittiin — tosin poissaolevana.

Kuva
Tunnistuskuva Ayub El Yaakoubista syksyltä 1992, jolloin hän oli hetken pidätettynä Hämeenlinnan poliisissa. (KRP:n mukaan kuvan päivämäärä on väärä). [Interpol]

Hävisi Casablancaan

Tutkinnassa selvisi, että oli käynyt juuri niin kuin poliisi oli pelännyt: epäilty oli häipynyt Suomesta jo 4. joulukuuta eli hyvissä ajoin ennen ruumiin löytymistä.

Interpolin avustuksella selvisi, että mies oli matkustanut laivalla Ruotsiin, sieltä lentäen Egyptiin ja edelleen Marokkoon.

El Yaakoubin jäljet hävisivät Casablancaan.

Ei kuitenkaan mennyt kuin puoli vuotta, kun huhtikuussa 1993 Marokon Interepolilta tuli faksi, joka antoi ymmärtää, että etsintäkuulutettu oli saatu kiinni. Faksissa tiedusteltiin, halusivatko Suomen viranomaiset, että oikeuskäsittely käytäisiin Marokossa.

Sitä ei Suomi syystä tai toisesta halunnut. Ja kun Marokko ei luovuttanut kansalaisiaan ulkomailla syytettäväksi, viritys lässähti.

El Yaakoubi ilmeisesti laskettiin jälleen vapaaksi. Hänestä ei edelleenkään ole muita havaintoja kuin epämääräisiä vihjeitä, joiden mukaan hänet olisi nähty kotiseudullaan pohjoisessa Marokossa.


Kuva
Sari Sinisalon katoaminen ja sen paljastuminen henkirikokseksi herätti aikanaan suurta huomiota. [IL]

”Emme kommentoi”

Suomen Marokon-suurlähetystö oli alkuvuosina varsin aktiivinen asiassa yrittäen saada Marokkoa luovutusmenettelyyn. Lähetystöstä oltiin yhteydessä paikallisiin viranomaisiin niin virallista kuin epävirallistakin tietä.

Enää lähetystö ei vastaa El Yaakoubia koskeviin kysymyksiin millään tavoin.

– Yksittäisiä tapauksia emme voi kommentoida julkisuudessa salassapitosäännösten vuoksi, kuittaa suurlähetystön päällikön sijainen Unna Mustalampi Rabatista.

Oikeusministeriössä puolestaan myönnetään, että etsintäkuulutetun El Yaakobin asia on ollut Suomessa vireillä pitkään.

– Peli ei kuitenkaan ole vielä täysin menetetty, sanoo oikeusministeriön kansainvälisen yksikön päällikkö Merja Norros.

– Tämän tyyppisissä asioissa, jos saataisiin tieto, että henkilö olisi otettu kiinni joko Marokossa tai jossain muualla, niin tilanne voisi aktivoitua.


Kuva
Interpolin sivuille vuonna 2017 tallennettu kuva on ilmeisesti peräisin Marokon viranomaisilta. Kuvan ottamisen ajankohta ei ole tiedossa. [Interpol]

”Täytyykin tiedustella”

Mikäli poissaolevana vangittu marokkolaismies matkustaisi Espanjan puolelle – tai mihin tahansa muuhun Interpolin 95 jäsenmaasta, hänet voitaisiin ottaa kiinni ja luovuttaa Suomeen.

Ainoa, mitä Suomen viranomaispuolella on alkuyritysten jälkeen tapahtunut ja tapahtuu, on viiden vuoden välein päivittyvä Interpolin Most Wanted -etsintäkuulutus. El Yaakoubin kuvat ja tiedot ovat alusta lähtien olleet siellä. Viimeisin päivitys on tehty vuonna 2018.

Poliisi näkee heti, mikäli sivustolle tulee sisäisiä ”alertteja” eli hälytyksiä. Mitään ei El Yaakoubista ole tullut.

– Hänestä ei ole mitään hittitietoja (osumia). Epäillään, että siellä (Marokossa) hän on ja pysyy, sanoo rikoskomisario Ritva Santtila keskusrikospoliisin kansainvälisten asioiden viestiliikennekeskuksesta.

Suomen viranomaisilla ei tällä hetkellä ole tietoa siitäkään, onko 68-vuotias El Yaakoubi enää edes elossa.

– Täytyykin laittaa sinne sinne tiedustelu, onko heillä mitään kerrottavaa, Santtila sanoo IL:n tiedustellessa asiaa.
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

Seniori
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2020 11:26 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Seniori »

Jos olisi oma tytär tai sisko ollut kysymyksessä.

Olisin ajat sitten etsinyt tämän mailmalta..

Silmä silmästä...
Kyllä tälläinen kertoo henkevässä kahden kesken keskustelussa mitä tehnyt..
Ei näissä pidä sääliä yhtään.

RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2083
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Seniori kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 11:02 pm
Jos olisi oma tytär tai sisko ollut kysymyksessä.

Olisin ajat sitten etsinyt tämän mailmalta..

Silmä silmästä...
Kyllä tälläinen kertoo henkevässä kahden kesken keskustelussa mitä tehnyt..
Ei näissä pidä sääliä yhtään.
Sossumediassa hänellä on tilikin. Asuu Casablancassa. Veikkaan vähän ettei suomipoika uskaltaisi lähteä kostoretkelle sinne. Aika helposti olisit jätelavalla taatelikuorman seassa, paloina.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

RL11/6 kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 11:36 pm
Sossumediassa hänellä on tilikin. Asuu Casablancassa. Veikkaan vähän ettei suomipoika uskaltaisi lähteä kostoretkelle sinne. Aika helposti olisit jätelavalla taatelikuorman seassa, paloina.
Joo,ja nuoreni samalla 40 vuotta,ei uskois että tuo haussa löytyvä ja saman niminen on 68 vuotias...tuskin 40 edes...hyvin säilyny,nuoremman näköinen kuin suomessa ollessa 30 vuotta sitten :shock:
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2083
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

tokkaukko kirjoitti:
Ma Joulu 27, 2021 12:10 am
RL11/6 kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 11:36 pm
Sossumediassa hänellä on tilikin. Asuu Casablancassa. Veikkaan vähän ettei suomipoika uskaltaisi lähteä kostoretkelle sinne. Aika helposti olisit jätelavalla taatelikuorman seassa, paloina.
Joo,ja nuoreni samalla 40 vuotta,ei uskois että tuo haussa löytyvä ja saman niminen on 68 vuotias...tuskin 40 edes...hyvin säilyny,nuoremman näköinen kuin suomessa ollessa 30 vuotta sitten :shock:
En tiedä mistä olet katsonut, mutta sellainen pyylevä ja kasvoiltaan kärsineen näköinen. Juttelin parikin kertaa hänen kanssaan. En tiedä ketä 68-vuotiasta etsit, mutta tämä Ayoub on 58-vuotias ja asunut Hämeenlinnassa.

Veera84
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: To Elo 20, 2020 12:39 pm

Re: Vaimonsurmaaja pakeni kotimaahansa

Viesti Kirjoittaja Veera84 »

RL11/6 kirjoitti:
Ma Joulu 27, 2021 3:00 am
tokkaukko kirjoitti:
Ma Joulu 27, 2021 12:10 am
RL11/6 kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 11:36 pm
Sossumediassa hänellä on tilikin. Asuu Casablancassa. Veikkaan vähän ettei suomipoika uskaltaisi lähteä kostoretkelle sinne. Aika helposti olisit jätelavalla taatelikuorman seassa, paloina.
Joo,ja nuoreni samalla 40 vuotta,ei uskois että tuo haussa löytyvä ja saman niminen on 68 vuotias...tuskin 40 edes...hyvin säilyny,nuoremman näköinen kuin suomessa ollessa 30 vuotta sitten :shock:
En tiedä mistä olet katsonut, mutta sellainen pyylevä ja kasvoiltaan kärsineen näköinen. Juttelin parikin kertaa hänen kanssaan. En tiedä ketä 68-vuotiasta etsit, mutta tämä Ayoub on 58-vuotias ja asunut Hämeenlinnassa.
Iltalehden jutussa sanotaan nykyiseksi iäksi 68 vuotta. Se ei siis ole oikein, vai? Facebookissa oli todella monta samannimistä enkä minä ainakaan niistä pystynyt erottamaan kyseessä olevaa hmistä, mutta niistä Casablancan asuinpaikakseen merkannut ei kyllä tosiaan ole 58 eikä 68 iältään, vaan selvästi nuorempi.

Vastaa Viestiin