Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Whicher
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: Ke Loka 28, 2015 2:16 am

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Whicher »

Searcher kirjoitti:
Ti Loka 11, 2022 11:25 pm
Oliko hän siis oikaissut jonkun oikoplun kautta sinne metsätielle? Tuli mieleen semmonen teoria, että joku jonka asunnon pihan poikki on jotkut alkaneet tekemään oikopolkua, on talon omistaja alkanut hermostumaan
Kosti Elon kadulta Hermiaan oikopolku on varsin todennäköisesti Simo Kaarion kadun mutkasta lähtevä kävelytie (sininen) ja siitä ensimmäinen oikealle lähtevä polku, joka kulkee koirapuiston itäpuolta sen pohjoispuolelle yhtyen siinä Näyttämönpuiston ja Hermian väliseen kävelytiehen (sininen).
Ei siis kulje kenenkään pihan läpi.

Polku ei paljon oikaise, mutta sitä kautta tulee vähemmän kiipeämistä, koska kävelytie laskee hieman puistoon, puistossa on jyrkkä mäki jonka jälkeen kävelytie taas vähän laskee koirapuiston portin kohdalla ennen kuin kiipeää taas. Polku on tasaisempaa nousua ja sitä on vähemmän ja myös vähemmän jyrkkää.
Kosti Elon katu - Hermia
Kosti Elon katu - Hermia
KostiEloHermia.png (328.07 KiB) Katsottu 1995 kertaa

SherlockRohde
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 3:56 pm

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja SherlockRohde »

Kahden etelästä tulleen miehen kirjoitettiin lehtijutussa asuneen alle 100 metrin päässä surmapaikasta. Vain kaksi taloa täyttää tuon tuntomerkin - kummankin talon lähimmästä kohdasta on uhrin löytymispaikkaan noin 95 metriä.

Tämän tiedon avulla on mahdollista selvittää mitä kautta nuo kaksi miestä saapuivat surmapaikalle.

Tupakkimies oli helpme-huutojen hetkellä vähintään 135-140 metrin päässä uhrista, JOS oli juuri rakennuksen kulman kohdalla silloin.

Miten osittain ylämäkeen ja omien sanojensa mukaan rauhallisesti etenevä mies saapui noin minuutin aiemmin uhrin luo kuin ainakin 45-50 metriä lähempää saapuneet? Ei kenkien sitomiseen 1,5 minuuttia mene. Ja kaksi muuta miestä tietojen mukaan saapui samaan aikaan, eli kuulostaa siltä että kumpikin tuli niin nopeasti kuin pystyi. Tai random-viive sattumalta oli kummallakin samanlainen - hieman epätodennäköistä.

Kaikkein epätodennäköisintä on kuitenkin että yksikään koira ei tuntunut löytävän metsästä hajujälkeä, vaikka apuna olisi ollut verisen teräaseen jättämä hajuvana. Ja sää ei ollut tuulinen tai muuten haastava.

Occamin partaveitsiteorian mukaan surmaaja oli yhä läsnä surmapaikalla, tai poistunut paikalta kevyenliikenteenväylää pitkin. Sulkiko poliisi automaattisesti tietyt ihmiset pois epäiltyjen joukosta, koska profiloi surman tietynlaiseksi rikokseksi? Palmen surmaajan oletettiin olevan palkkatappaja. Siksi ensimmäinen silminnäkijä suljettiin pois epäiltyjen joukosta. 34 vuodeksi.

Samaan voi syyllistyä silminnäkijätkin, esim. eivät ilmoita poliisille, jos ovat nähneet 12-vuotiaan, 80-vuotiaan, naisen, koiran ulkoiluttajan, tai pyöräilijän, jne.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3997
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

"Sanokaa, mitä sanotte, drooni se on. Sopii sopii, aina epäillä sopii, mutta drooni se on siitä huolimatta."

Droonilla ahdisteltiin satunnaista kulkijaa, jolta viiltyi "vahingossa" kurkku auki.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja ässähai »

SherlockRohde kirjoitti:
To Loka 13, 2022 2:12 pm
Kaikkein epätodennäköisintä on kuitenkin että yksikään koira ei tuntunut löytävän metsästä hajujälkeä, vaikka apuna olisi ollut verisen teräaseen jättämä hajuvana. Ja sää ei ollut tuulinen tai muuten haastava.
Mistä lähteestä väitteesi on peräisin? Vai olitko peräti paikalla todistamassa, miten koirakkopartiot toimivat poikkeuksellisessa rikospaikassa, ja mitä haasteita poikkeuksellinen rikospaikka tuotti jälijitystä suorittaville koirille, kun noin hyvin tunnut tietävän, että "koira ei tuntunut löytävän metsästä hajujälkeä, vaikka apuna olisi ollut verisen teräaseen jättämä hajuvana"

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Tampereen Tyttö kirjoitti:
Ti Loka 11, 2022 9:15 pm
Doctor Lecter kirjoitti:
Ke Touko 31, 2017 12:22 pm
Kiinalaisperhe saapui Suomeen elokuussa – syyskuussa äiti surmattiin ja perhe pakeni Kiinaan

[...]

Syyskuuhun 2011 mennessä perhe oli hädin tuskin ehtinyt asettua vanhaan kotitaloonsa. Aluksi perhe haki vähän huonekaluja Ikeasta, ja sitten he alkoivat tavata vanhoja ystäviään.

Lauantaina 3. syyskuuta Yuqing ja hänen miehensä olivat ystävänsä luona isoissa juhlissa.

Maanantaina Yuqing oli kuollut.

[...]

Tutkinnanjohtaja Pasi Nieminen kertoo, että tutkinnassa ei ole löytynyt mitään syytä epäillä ketään Yuqingin lähipiiristä tai tuttavista.

Lähipiiriä on kuulusteltu Kiinaa myöden, sillä keväällä 2012 poliisi pyysi virka-apua Kiinan poliisilta. Poliisi sai kuulustelukertomukset keväällä 2013, mutta ne eivät paljastaneet merkittäviä uusia tietoja.

Yuqingin koko elämästä on löytynyt vain yksi tapaus, jossa hän koki itsensä uhatuksi.

Vuonna 2008 hänen kännykkäänsä tuli tuntemattomasta numerosta suomenkielisiä tekstiviestejä. Niissä eteläsuomalainen nuori mies aneli, että nainen ei jättäisi häntä.

Mies oli kuitenkin vain erehtynyt numerosta.

[...]
Aamulehti
31.05. 11.00 Päivitetty 11.23
Tuossa jonkinlainen maininta saamistaan viesteistä, jotka ilmeisesti tulivat vain väärään numeroon.
Ei varmuudella selvinnyt tuosta jutusta, saiko tutkinnanjohtaja tiedon Yuqingin vuonna 2008 saamista viesteistä vasta näistä Kiinan poliisin tekemistä lähipiirin kuulusteluista, joista kuulustelukertomukset tulivat tutkinnanjohtajan käyttöön keväällä 2013, vai tuliko nämä viestit tutkinnanjohtajan tietoon jo omissa tutkimuksissa heti Yuqingin surman jälkeen vuonna 2011

Tämän ketjun aiemmassa kommentissa on ollut myös epäilys, että viestinlähettäjä olisi ollut Länsi-Suomesta. Asia on ilmaistu suluissa ja kysymysmerkillä.

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1989
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Murheli »

LexVeritas kirjoitti:
To Loka 13, 2022 2:51 pm
"Sanokaa, mitä sanotte, drooni se on. Sopii sopii, aina epäillä sopii, mutta drooni se on siitä huolimatta."

Droonilla ahdisteltiin satunnaista kulkijaa, jolta viiltyi "vahingossa" kurkku auki.
Droonit olivat käsittääkseni huomattavan harvinaisia vuonna 2011. Jos siellä olisi sellainen lennellyt, olisi siitä varmasti kerrottu
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Annabelle
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: To Helmi 25, 2021 3:43 am

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Annabelle »

SuomenColumbo kirjoitti:
La Helmi 12, 2022 6:00 am
Kyllä toi murha liittyy todennäköisesti noihin Nokian puhelin patentteihin, joita tämä
tod. HUAWEIN vakooja kavalsi.

Se nainenhan oli ollut siellä Hermialla Nokian yksikössä jo 19 vuotta duunissa.

Näissä yritysvakooja kuvioissahan liikkuu yli kymmenien miljoonien eurojen arvoisia liikesalaisuuksia. Että
siinä vaiheessa jos niitä aletaan kavaltaa vaikka Kiinaan, niin alkaa olemaan yritysvakoojan henki halpa. Joten
ilmankos ei ole enää Suomen poliisilla mitään halua tätä murhaa tutkia, kun se olikin tilaustyö, kuten myös
Ulvilan surma.


[/quot


Tahan suuntaan olen itsekin paatellyt. Vuonna 2o21 kirjoitin tapauksesta nain: "Naisen tappoi siis joku teknologian sisäpiiristä. Tämän vuoksi myöskään poliisi ei kykene tekoa tutkimaan, ja tämän vuoksi tekijä saattoi toimia niin avoimesti keskellä päivää keskellä Hervantaa. Siis koska teknologian työntekijät eivät ole ihan tyhmiä, vaan rikollisina niitä "huippuvaarallisia"... Tämän vuoksi näen, että sellainen henkilö kykenee suorittamaan murhan keskellä kirkasta päivää jäämättä kiinni koskaan. Siis henkilö on tekoon lähtiessään tiennyt tämän tasan tarkkaan; silloin kun on tarpeeksi älykäs ja omaa valtaa, niin saattaa tuntua, että kykenee mahdottomaan; tästä tulee se röyhkeys, joka ..." tekijalla siis oli.
"SUPO:n tusinapassipolisit, jotka nettejäkin terrorisoi ovat jo fyysisestikin virkansa ryypänneitä, narkkareita, huume diilereitä, henkisesti loppuun poltettuja hylsyjä ja isomahasekopäitä."
-Tv:sta Tuttu Arto

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja dazu »

SherlockRohde kirjoitti:
Ti Loka 11, 2022 3:48 pm
Ylen jutussa puhutaan että nainen surmattiin oikopolulla, ja että huuto kuului metsiköstä, myös kuvassa on hyvin kapea polku. Voi olla että nainen kuoli kevyenliikenteenväylän viereen, mutta todennäköisesti hyökkäys tapahtui sillä oikopolulla. Ehkä nainen päähän iskun jälkeen lähti juoksemaan takaisin kevyenliikenteenväylälle päin.

Jossain näin pari päivää sitten kartan jossa oli merkattu ne pikkupolutkin, ehkä Tampereen bussiaikatauluja selatessani.

Nyt pitäisi selvittää oliko nainen mennyt lännen vai idän puolella olevalle oikopolulle. Idän puoleinen sikäli huono, että sitä kautta pidempi matka Nokian rakennukselle, koska piti kiertää parkkihalli - kevyenliikenteen väylää pitkin olisi päässyt melko suoraan parkkihallin ja Nokian rakennuksen välistä.
Whicher kirjoitti:
Ke Loka 12, 2022 8:55 pm
Kosti Elon kadulta Hermiaan oikopolku on varsin todennäköisesti Simo Kaarion kadun mutkasta lähtevä kävelytie (sininen) ja siitä ensimmäinen oikealle lähtevä polku, joka kulkee koirapuiston itäpuolta sen pohjoispuolelle yhtyen siinä Näyttämönpuiston ja Hermian väliseen kävelytiehen (sininen).
Ei siis kulje kenenkään pihan läpi.

Polku ei paljon oikaise, mutta sitä kautta tulee vähemmän kiipeämistä, koska kävelytie laskee hieman puistoon, puistossa on jyrkkä mäki jonka jälkeen kävelytie taas vähän laskee koirapuiston portin kohdalla ennen kuin kiipeää taas. Polku on tasaisempaa nousua ja sitä on vähemmän ja myös vähemmän jyrkkää.
Ei Ylen jutussa mainittu mitään "oikopolkua" sanallakaan, vaan siellä puhuttiin "metsäpolusta" ja tuo "metsäpolku" oli siinä jutussa merkattu karttaankin ja näytti olevan ihan tämä kävelytie. Eli metsäpolku=kevyenliikenteenväylä.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Whicher
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: Ke Loka 28, 2015 2:16 am

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Whicher »

dazu kirjoitti:
Pe Loka 14, 2022 3:40 am
Ei Ylen jutussa mainittu mitään "oikopolkua" sanallakaan, vaan siellä puhuttiin "metsäpolusta" ja tuo "metsäpolku" oli siinä jutussa merkattu karttaankin ja näytti olevan ihan tämä kävelytie. Eli metsäpolku=kevyenliikenteenväylä.
Ei mainittu, mutta ei myöskään mainittu näyttämönpuiston halki kulkemista.
Mainitsemani polku lähtee ja tulee mainitulle "metsäpolulle" eli kävelytielle.
Jostain aiemmasta jutusta sain sen käsityksen, että olisi kulkenut noita "oikaisevia" metsäpolkuja pitkin eikä puiston yli.

Pointti vastauksessa oli kuitenkin se, ettei reitti kulkenut kenenkään pihan halki tai edes läheltä.

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja skoone »

Annabelle kirjoitti:
Pe Loka 14, 2022 12:38 am
SuomenColumbo kirjoitti:
La Helmi 12, 2022 6:00 am
Kyllä toi murha liittyy todennäköisesti noihin Nokian puhelin patentteihin, joita tämä
tod. HUAWEIN vakooja kavalsi.

Se nainenhan oli ollut siellä Hermialla Nokian yksikössä jo 19 vuotta duunissa.

Näissä yritysvakooja kuvioissahan liikkuu yli kymmenien miljoonien eurojen arvoisia liikesalaisuuksia. Että
siinä vaiheessa jos niitä aletaan kavaltaa vaikka Kiinaan, niin alkaa olemaan yritysvakoojan henki halpa. Joten
ilmankos ei ole enää Suomen poliisilla mitään halua tätä murhaa tutkia, kun se olikin tilaustyö, kuten myös
Ulvilan surma.


[/quot


Tahan suuntaan olen itsekin paatellyt. Vuonna 2o21 kirjoitin tapauksesta nain: "Naisen tappoi siis joku teknologian sisäpiiristä. Tämän vuoksi myöskään poliisi ei kykene tekoa tutkimaan, ja tämän vuoksi tekijä saattoi toimia niin avoimesti keskellä päivää keskellä Hervantaa. Siis koska teknologian työntekijät eivät ole ihan tyhmiä, vaan rikollisina niitä "huippuvaarallisia"... Tämän vuoksi näen, että sellainen henkilö kykenee suorittamaan murhan keskellä kirkasta päivää jäämättä kiinni koskaan. Siis henkilö on tekoon lähtiessään tiennyt tämän tasan tarkkaan; silloin kun on tarpeeksi älykäs ja omaa valtaa, niin saattaa tuntua, että kykenee mahdottomaan; tästä tulee se röyhkeys, joka ..." tekijalla siis oli.
Olen kanssanne pitkälti samaa mieltä! Todella varteenotettava analyysi ko naisen murhasta. Nämä paikalle tulleet ovat reksvisiittaa ja joku on järjestänyt palaverin mihin aaviomiehen piti osallistua ja tiedettiin, että vaimo käy yksin lounaalla. Ja surman tekopaikka valittiin juuri siihen paikkaan, minne ei näe mistään suunnasta. Millään randomilla tekijällä, joka vain halusi tappaa ei olisi ollut itsehillintää valita tuollainen paikka...siis tekijänä voisi olla 1. kiinalainen, joka kadehti ko perheen työpaikkoja Suomessa, oli sitä mieltä, että nyt olisi hänen tuuri saada töitä 2. joku Nokialta irtisanottu työntekijä, jonka paikan ko nainen/miehensä oli saanut
Muista lähdekritiikki!

Liquidsmoke
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 2:09 pm

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Liquidsmoke »

Kun paikan päällä käy niin kummastus tekopaikasta kasvaa. Paikka ei todellakaan ole mikään ”pomminvarma” vaan hyvin riskialtis paikka. Tämä puhuisi jonkun hörhön puolesta. Mutta on tämä niin kummallinen tapaus että väkisin miettii, onko sittenkin suunniteltu? Olisiko mahdollista että teko on tehty esim. siellä metsän puolella polulla ja nainen päässyt tuohon asti? Miksi ei ole aiemmin huutanut? Paniikki, säikähdys, ei ole saanut ääntä?

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kyllä, riskinsä puolesta se on jonkun hörhön tekemä, lyhyet välimatkat ja kaikki riski tulla huomatuksi. Tuo on kuitenkin ainut paikka naisen kulkureitillä missä tehdä jotakin.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Juuri noin, ja vielä ilmeisesti niinkin, että tekijä yksinkertaisesti on niin täyskaheli, että latvalaho-osastonsa ei ole pystynyt laskemaan, millainen riski tuossa on ollut tulla huomatuksi. Olisko sittenkin joku murrosikäisen tasolla oleva toimija, jolla mielenterveys vaakalaudalla ja saanut tuolla sattumalta päähänpiston jonka toteuttanut heti, ja sitten hullun tuurilla päässyt tilanteesta pakoon.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

ässähai kirjoitti:
Pe Loka 14, 2022 4:22 pm
Juuri noin, ja vielä ilmeisesti niinkin, että tekijä yksinkertaisesti on niin täyskaheli, että latvalaho-osastonsa ei ole pystynyt laskemaan, millainen riski tuossa on ollut tulla huomatuksi. Olisko sittenkin joku murrosikäisen tasolla oleva toimija, jolla mielenterveys vaakalaudalla ja saanut tuolla sattumalta päähänpiston jonka toteuttanut heti, ja sitten hullun tuurilla päässyt tilanteesta pakoon.
Just näin!
Psykoottinen tyyppi, joka on päättänyt tappaa ensimmäisen ihmisen jonka näkee.

Tai sitten narkki, tai näiden molempien yhdistelmä.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Mahdollisesti samanlaisia mielenterveysongelmia kuin Raisan keissin naisparin vanhempi nainen, ihan sopisi sellaisen ihmisen tekemäksi.
Jos naisen oman kansan tekoja olisi niin olisko joku Kiinan ninja ollut noin idootti?

Vastaa Viestiin