Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
riihitonttu
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

JasseHames kirjoitti:
Ma Maalis 01, 2021 4:02 am
Subjektiivinen näkemykseni on, että riippuu oleellisesti paikkakuntien asukastiheyksistä ja -määristä. Järvenpäästä etelän suuntaan tässä tapauksessa ajateltuna vasta Vantaan voisin mieltää turvalliseksi. Oletan tässä myös autolla liikkuvan henkilön sijoittuvan yleisesti muiden ihmisten kanssa tekemisissä olemisen suhteen keskiarvon molemmin puolin jollekin järkevälle välille.

Teon kannalta oleelliset paikat ovat Järvenpään ja Hyvinkään rautatieasemat, hiekkakuopat lähialueineen sekä Meriläisen henkiinjäämisestä johtuen koko Riihimäki. Toisaalta suojaetäisyys voidaan mieltää tarkoittamaan kaupungin rautatieaseman ja koko kaupungin kohdalla melko lähelle samaa asiaa.
Riippuu varmaan vähän viiteryhmästäkin. Iso osa Riihimäen ja Hyvinkään asukkaista ei tunnista toisiaan. Vielä vähemmän Riihimäen ja Järvenpään. Jos on kuitenkin ollut Hyvinkään Tahkon pesapallojoukkueen huoltajana ja ollut paikallispelissä Riihimäellä 90-luvun alussa, niin mahdollisesti iso osa yleisöstä on saattanut kiinnittää jossain vaiheessa huomiota kyseisen henkilön ulkoiseen olemukseen. Tämä oli siis teoreettinen vertaus, en missään määrin epäile Tahkon pesäpallojoukkueen huoltajaa. :) Hausjärvi alueena on sellainen, että iso osa varmasti asio Riihimäellä, pieni osa Hyvinkäällä. Hikiän hiekkakuopan alue kuulunee raja-alueeseen kulkuyhteyksien osalta. Siitä Hyvinkään suuntaan olevista saattaa käydä Hyvinkäällä asioimassa isompi osa ja toiseen suuntaan mennessä taivutaan keskimäärin enemmän Riihimäellä. Riihimäkeen ollaan sidoksissa enemmän jo senkin vuoksi, että Hyvinkää on Uudellamaalla ja Hausjärvi sekä Riihimäki Hämeessä. Eli välissä menee maakuntaraja. Aikoinaan Riihimäki oli osa Hausjärveä, kuten myös puolet Hyvinkäästä parhaimmillaan Jokelaan asti. Tämä on saattanut jättää ylisukupolvisia rakenteita siihen kenen kanssa ollaan tekemisissä arjessa.

Sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät käy kaupassa tai muuten hoidan yhteiskuntaan päin asioita vaan joku muu ne taloudessa tekee. Eli ei olla syrjäytyneitä siinä mielessä, että joudutaan yhteiskunnan kuten sosiaaliturvan kanssa tekemisiin, mutta ei myöskään liikuta arkiaskareissa kaupungilla. Tälläiset henkilöt saattavat kuitenkin muuten liikkua autolla viihdeajeluilla tai hakemassa esimerkiksi viinaksia. Toisaalta joku on saattanut pyöriä kaupungilla paljonkin ajamassa rinkiä yöaikaan silloin kuin se oli yleistä, mutta on niin tavallinen näky ettei siihen kiinnitetä huomiota. Tällöin myös mahdolliset kyytiintarjoamiset pitäisi tehdä aiheuttamatta kohua, jotta pysyisi siinä tilanteessa ettei herätä henkilömä huomiota. Sitten on vielä se kategoria, jotka kiinnittävät huomioita, mutta heidät on luokiteltu jo harmittomiksi. Esimerkiksi kuulin tarinan, jossa eräs henkilö oli jutellut paikallispoliisin kanssa, kun keskustelun aikana ohi ajoi henkilö ajoneuvolla. Poliisit olivat tarinan mukaan tuumanneet, että tossa se taas ajelee kännissä, mutta ei sitä viitsi joka kerta pysäyttää. Toki tämä tarina saattaa olla vain hyvä juttu, mutta aidostikin voi olla tilanne, että joku on hyvin tunnettu tapaus, mutta imagon takia sitä ei oteta edes vakavasti. Siksi tietyissä tapauksissa on eduksi, että niitä tutkii Keskusrikospoliisi eikä paikallispoliisi, jotta saadaan riittävästi etäisyyttä ja objektiivisuutta.

JasseHames kirjoitti:
Ma Maalis 01, 2021 4:02 am
Onko noiden hiekkakuoppien alueilla mitään muuta yleistä käyttötarkoitusta kuin roudata hiekkaa rakennusprojekteihin tai muuhun vastaavaan?
Ei varmaankaan "Hellun" hiekkakuopan tapauksessa sen pienuuden takia. Mutta vieressä oleva huomattavasti vanhempi ja jonkin verran laajempi kuoppa, jota on jälkien mukaan käytetty mopopoikien ajopaikkana ellei jopa kevaripoikien. Ja en tiedä vaikka nykyisin maastopyöräilijät vetäisivät siinä pari rinkkiä silloin tällöin. Joku palstalainen kertoi, että oli lapsuudessaan 90- tai 2000-luvulla tehnyt pyöräretkiä kuopalle tietämättä sen historiaa.
JasseHames kirjoitti:
Ma Maalis 01, 2021 4:02 am
Periaatteessa hiekkakuopan lähistölle haudatut punakaartilaiset kiinnostavat siinäkin mielessä, että tiedän vasta vähän epäilemäni henkilön suvusta. Joku oli vienyt puisen ristinkin 1990-luvulla edellisen paikalle. Kun se ei ole ollut maanomistaja, niin mitä hittoa. Ehkä teloitetut eivät liity tapaukseen, vaikka ne jo sinällään melko mielenkiintoisia ovatkin.
En usko, että liittyvät. Teloitetut olivat paikkakuntalaisia, joten varmaan on ollut tiedossa lähipiirissä keitä ne on. Aihe oli arka pitkään ja varmaan, joku on tuonut sitten myöhemmin ristin muistoksi. Voi olla joku sukulainen tai sitten joku työväen aatteen edustaja. Käsittääkseni osa haudatuista punaisista on tunnistettu ainakin aikalaiskertomuksien perusteella. En ole varma tehtiinkö tunnistaminen DNA:n perusteella, mutta ainakin sitä suunniteltiin. Alueella on ollut muitakin kuolemantapauksia. Viikkoa ennen Lukkarista lähistöltä löytyi metsään sairaskohtaukseen kuollut mies. Kymmeniä vuosia sitten enemmän Erkylän kartanon suuntaan, joku oli hirttäynyt metsään ja Lallujärven rannalla kuoli useampi henkilö aikoinaan humalaisten keskinäisessä kahakoinnissa.
JasseHames kirjoitti:
Ma Maalis 01, 2021 4:02 am
Jos hiekkakuopat ovat tuttuja tekijälle lapsuudestaan, niin se herättäisi kysymyksen, miksei sukulaisillaan ole sytyttänyt, kun ovat varmasti olleet enemmän tietoisia tekijästä autoineen. Se ei ole niin mielenkiintoinen kysymys, mikseivät ole kertoneet poliisille, vaikka olisikin sytyttänyt. Laissa on lähiomaisella vaitiolo-oikeus, jolle lainsäätäjä on nähnyt vähintään jonkinlaiset perusteet.
Voi olla, että jos on tiedetty, niin vain lähiomainen on tiennyt. Paitsi, että lain mukaan ei ole velvoite ilmiantaa lähiomaistaan se olisi voinut olla myös iso häpeä esimerkiksi henkilön vanhemmille varsinkin maaseudulla tuohon aikaan jossa kaikki naapurit tunsivat toisensa ja jossa voi olla jonkinlainen sukupolvien saatossa syntynyt hierarkia. Leima ei olisi tullut pelkästään tekijään vaan perheeseen. Toisaalta jos tekijä ei ole ollut ihan lähipiiriä voi olla, että sitä ei ole osattu edes kuvitellakkaan ja menisi paljastuttuaan kategoriaan "ei olisi ikinä voinut kuvitella". Ja silloin kun on vain kevyt epäilys ei mitään näyttöä tälläisistä asioista ei välttämättä kovin laajasti edes halua asiasta puhua. Siitä saa helposti itse foliohattupään leiman jos alkaa puhua omalla nimellä sarjamurhaajasta ilman pitäviä todisteita.

Polf
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 11:23 am

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Polf »

riihitonttu kirjoitti:
Su Helmi 28, 2021 8:42 pm
Jos miettii taas Lukkarisen henkirikoksen tekotapaa jossa uhria oli silvottu, niin mahdollisesti tekijään on jäänyt verijälkiä. Tällöin varmasti olisi etu, että kotitalo olisi syrjässä jossa voi liikkua yöaikaan muiden näkemättä. Kaupungin keskustassa verinen olemus herättäisi huomiota. Se on totta jos et erotu millään tavalla, niin kaupunkialueella voi liikkua herättämättä huomioita, kun syrjäseudulla kulkijat taas laitetaan helposti tarkastikkin merkille, koska se on poikkeama normaalista. Kuitenkaan yöaikaan Hikiäntien kaltaisella tiellä ajelu ei sinänsä herätä huomiota.
Totta, Lukkarisen tapauksessa vahvalla todennäköisyydellä verta on roiskunut epämiellyttäviä määriä. Suunnitelmallisessa toiminnassa on toki tuolloinkin ollut kohtuullisen vaivan mitoissa varmistaa vaihtovaatteet ja vaikka rälläköinnissä käytettävä maski, joita nykyään näkee kaupan kassoillakin, niin en varmaksi luottaisi siihen, että murhuri on painunut kotiinsa erityisen punavärisenä.

Turskajaba
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Touko 26, 2019 7:55 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Turskajaba »

Onko missä kaikissa ohjelmissa käyty läpi näitä JSM juttuja? Rikospaikka ja kadonneet tässä muistuu äkkiseltään ja on katottavissa. Tosi elämän sherlockit ohjelmaa en oo nähnyt.

Täällä on niin hitosti viestejä, ja ei kahlaamalla äkkiä kaikkia löydä niin mulle tuli mieleen kun on näitä epäiltyjä ja aikajanoja koostettu, niin jos tekis jonkun koosteen näistä "olinkohan hänen kyydissään" kertomuksista.

Noista JSM epäilyistä ois kiva kuulla vähän enemmän näistä Kellokoskella ja nuppulinnassa asuneista. Itse olen sieltä lähtöisin. Ikäeroa olis kyllä heihin, mutta oishan se hurjaa jos ois vaikka tietämättään törmännyt joskus

riihitonttu
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

Turskajaba kirjoitti:
Ma Maalis 01, 2021 11:25 pm
Onko missä kaikissa ohjelmissa käyty läpi näitä JSM juttuja? Rikospaikka ja kadonneet tässä muistuu äkkiseltään ja on katottavissa. Tosi elämän sherlockit ohjelmaa en oo nähnyt.

Täällä on niin hitosti viestejä, ja ei kahlaamalla äkkiä kaikkia löydä niin mulle tuli mieleen kun on näitä epäiltyjä ja aikajanoja koostettu, niin jos tekis jonkun koosteen näistä "olinkohan hänen kyydissään" kertomuksista.

Noista JSM epäilyistä ois kiva kuulla vähän enemmän näistä Kellokoskella ja nuppulinnassa asuneista. Itse olen sieltä lähtöisin. Ikäeroa olis kyllä heihin, mutta oishan se hurjaa jos ois vaikka tietämättään törmännyt joskus
Is-rikos TV jakso ja sit on joissakin pod casteissa ja YouTube jaksoissa käsitelty asiaa. Esim. Renesanssimies käsittelee asiaa youtubesta.

Turskajaba
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Touko 26, 2019 7:55 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Turskajaba »

Mihin Lukkarinen muuten haudattu?

Missä kaikissa alibilehdissä on ollut juttua näistä?

JasseHames
Harjunpää
Viestit: 330
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Tehdään hypoteesi, että tekijä on ollut töissä rakennustyömaalla, jonne on noudettu suuria määriä hiekkaa kyseiseltä hiekkakuopalta, ja että tekijä on käyttänyt Meriläisen kuvailemaa autoa vasta paljon myöhemmin rakennustöiden jälkeen. Tällöin välttämättä kukaan ei osaa yhdistää hiekkakuoppaa, autoa ja tekijää toisiinsa.

Poliisi on varmasti mahdollisimman tarkasti ja kattavasti pyrkinyt selvittämään, milloin kuoppa on ilmestynyt ja mitkä tahot ovat hakeneet hiekkaa sieltä. Tietenkin jos tekijä on ollut raksalla duunissa 1980-luvun alussa tai aiemmin, niin mahtaakohan lähikuntien ja -kaupunkien rakennuttajien, rakennustoimistojen ja muiden rakennusurakoitsijoiden kirjanpidosta enää 1990-luvulla löytynyt sitä, kenelle palkkoja on maksettu. Palkkoja on maksettu paljon pimeänäkin, joten joka tapauksessa tiedot eivät olisi täydellisiä. Toisaalta on ollut muitakin keinoja asian tutkimiseksi.

Jollain perusteella tekijän on ennalta pitänyt todeta paikka henkirikoksen tekemiseen soveltuvaksi, vaikka arvailuahan tämä vain on. Ja kuten sanottua, ei todista oikeudessa oikeastaan mitään, mutta ei toisaalta hyödytöntäkään, jos tekijän jäljille päästään sitä kautta.

riihitonttu
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

JasseHames kirjoitti:
Ti Maalis 02, 2021 4:31 pm
Tehdään hypoteesi, että tekijä on ollut töissä rakennustyömaalla, jonne on noudettu suuria määriä hiekkaa kyseiseltä hiekkakuopalta, ja että tekijä on käyttänyt Meriläisen kuvailemaa autoa vasta paljon myöhemmin rakennustöiden jälkeen. Tällöin välttämättä kukaan ei osaa yhdistää hiekkakuoppaa, autoa ja tekijää toisiinsa.

Poliisi on varmasti mahdollisimman tarkasti ja kattavasti pyrkinyt selvittämään, milloin kuoppa on ilmestynyt ja mitkä tahot ovat hakeneet hiekkaa sieltä. Tietenkin jos tekijä on ollut raksalla duunissa 1980-luvun alussa tai aiemmin, niin mahtaakohan lähikuntien ja -kaupunkien rakennuttajien, rakennustoimistojen ja muiden rakennusurakoitsijoiden kirjanpidosta enää 1990-luvulla löytynyt sitä, kenelle palkkoja on maksettu. Palkkoja on maksettu paljon pimeänäkin, joten joka tapauksessa tiedot eivät olisi täydellisiä. Toisaalta on ollut muitakin keinoja asian tutkimiseksi.
Kuoppa on aika pieni ja syntynyt kartan mukaan 1974-1983. Todennäköistä, että hiekka on mennyt aika paikalliseen ellei jopa yksityiseen käyttöön. Kuoppa taitaa on jonkun paikallisen maanomistajan mailla eikä siis minkään firman omistama. Paikkakunnalla on aika paljon isompiakin hiekkakuoppia missä tavaraa on liikkunut huomattavasti suurempia määriä. Aivan varmasti poliisi on asian selvittänyt ja varmaan ensimmäiseksi ottamalla yhteyttä maanomistajaan, jonka mailla kuoppa sijaitsee. Siitä on varmasti saanut varsin hyvän käsityksen kuopan käyttöhistoriasta mikä on siis täytynyt olla suhteellisen pienimuotoista toimintaa.

JasseHames kirjoitti:
Ti Maalis 02, 2021 4:31 pm
Jollain perusteella tekijän on ennalta pitänyt todeta paikka henkirikoksen tekemiseen soveltuvaksi, vaikka arvailuahan tämä vain on. Ja kuten sanottua, ei todista oikeudessa oikeastaan mitään, mutta ei toisaalta hyödytöntäkään, jos tekijän jäljille päästään sitä kautta.
Poliisinkin käsitys asiasta on se, että henkilön on täytynyt tuntea alue kohtalaisen hyvin eli olla paikallistuntemusta. Paikallistuntemusta voi toki saada monella tavalla. Asua alueella itse tai tuntea alue tuttavien/sukulaisten kautta. Voi työskennellä alueella. Ajaa siellä autolla paljon joko työn, asumisen tai huvin vuoksi. Paikallistuntemusta on voinut saada moottoripyöräilemällä/mopoilemalla alueen maastoissa viereisellä hiekkakuopalla, nykyään alueella myös maastopyöräillään paljon. Siellä on voinut harrastaa myös lenkkeilyä, sienestystä, marjastusta mahdollisesti metsästystä, johon tarvitaan tietysty maaomistajan lupa / kuuluminen metsästysseuraan. Alueella on myös ollut suunnistusmaasto. Voi olla, että kyseiset hiekkakuopat eivät aivan ole suunnistus kartalla näkyneet, koska pääsuunnistusmaasto on ja on ollut Kuruntien toisella puolella. Joskus alueella on käsittääkseni kiertäneet myös autosuunnistajat.

Avatar
poikani
Watson itse
Viestit: 5599
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja poikani »

Onko alueella hyviä marja- tai sienipaikkoja? Vaikka eihän niitä vissiin näin ulkopuolisille paljasteta...
????? ?? ??????.

JasseHames
Harjunpää
Viestit: 330
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Halkaisijaltaan hiekkakuoppa on n. 30 m, joten ei sitä muutama henkilö pelkillä lapioilla käsivoimin kaiva eikä etenkään ilman maanomistajan lupaa. Itse asiassa kuopan perustamiseen tarvitaan ainakin nykyään virallinen lupa. Maanomistaja varmastikin ollut tietoinen hiekkakuopan synnystä ja käyttäjistä. Jos kuoppa on tekijälle tuttu vain pienten hiekkamäärien roudaamisten johdosta ja ilman rakennustyösuhteen liittymistä asiaan, niin poliisilla on tutkinnallisesti vaikeuksia löytää sitä kautta tekijää.

Avatar
poikani
Watson itse
Viestit: 5599
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tietysti ukko on voinut ihan kartoista katsomalla ja paikan päällä patikoimalla etsiä sopivaa paikkaa myöhempiä rikoksiaan varten.
????? ?? ??????.

riihitonttu
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

JasseHames kirjoitti:
Ke Maalis 03, 2021 12:08 am
Halkaisijaltaan hiekkakuoppa on n. 30 m, joten ei sitä muutama henkilö pelkillä lapioilla käsivoimin kaiva eikä etenkään ilman maanomistajan lupaa. Itse asiassa kuopan perustamiseen tarvitaan ainakin nykyään virallinen lupa. Maanomistaja varmastikin ollut tietoinen hiekkakuopan synnystä ja käyttäjistä. Jos kuoppa on tekijälle tuttu vain pienten hiekkamäärien roudaamisten johdosta ja ilman rakennustyösuhteen liittymistä asiaan, niin poliisilla on tutkinnallisesti vaikeuksia löytää sitä kautta tekijää.
Tarkoitin, että pienimuotoista siinä mielessä, että paikkakunnalla tai naapurikunnissaon hiekkakuoppia jotka saattavat olla satojen metrien jotkut jopa yli kilometrin kokoisia joltain kulmaltaan joista soraa ajettu vuosikausia jopa vuosikymmeniä ammattimaisesti. Esimerkiksi Hyvinkäälle päin tältä pieneltä kuopalta oleva soranottoalue jonka Seepsulan Sora tai vastaava omisti. Toki se on selvää ettei tuolta "Hellun" montultakaan sitä soraa ole lapiolla kaivettu. En ole sitä mittaillut sen kummemmin, mutta samaa kokoa se on kuin monet maatilojen yhteydessä olevat kuopat.

riihitonttu
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 3:32 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja riihitonttu »

poikani kirjoitti:
Ti Maalis 02, 2021 6:14 pm
Onko alueella hyviä marja- tai sienipaikkoja? Vaikka eihän niitä vissiin näin ulkopuolisille paljasteta...
Onhan tuolla hyviä marja ja sieni paikkoja. Sama kangas / harjualuetta jatkuu toki Hyvinkään ja osittain Riihimäen suuntaan kilometrejä, joten vaihtoehtoja löytyy.

tj_eme
Martin Beck
Viestit: 844
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Tuon alueen tuntemus on hyvin voinut syntyä esimerkiksi siitä, että henkilö on ollut Seepsulalla sorakuskina. Sellainen henkilö olisi ajanut tuolla alueella paljon ja varasmti tuntisi sen, eikä todellakaan välttämättä menisi Seepsulan kuopalle, vaan jollekin muulle. Oliskohan jollain vähän aikaa siellä ajaneella jotain tekemistä tämän kanssa? Tiedä hänestä.

Avatar
poikani
Watson itse
Viestit: 5599
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ei kyllä yllättäisi, jos sarjamurhaaja olisi ammatiltaan raskaan ajoneuvon kuljettaja. Erimerkkejähän maailmalta löytyy. Oikea stereotypia: rekkakuski murhaamassa prostituoituja tai muita "huonoja naisia".
????? ?? ??????.

Dope Boy
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1463
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

kun saisi nähdä lukkarisen aidot ruumis kuvat. Onko kukaan nähnyt niitä vaikka työn puolesta tai muuten? Onko totta että t.l oli sidottu puuhun?
"If you aim for a king, you better not miss"

Vastaa Viestiin