Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Engineerslogic
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: To Marras 11, 2021 11:04 am

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Engineerslogic »

Vaikuttaisi siltä, että tekosarja katkesi vuonna 1993, tai muutti muotoaan sen jälkeen, Oletettavasti tekijä on sen verran arka ja laskelmoiva, että mm. tekniikan kehittyminen on pakottanut lopettamaan.

-net
-kamerat
-puhelimet
-dna tutkimus

Joitakin yksittäisiä asioita/havaintoja, joista en ole lukenut palstala:

Köysi:
Oranssi, ehkä nylon köysi pituus n. 70cm ja halkaisija 8-9mm, solmu joka on köydessä on joko puoliksi tehty ns. Kirurgin silmukka, tai samoin kun palomar solmu tehdään vaihe 2 ja kiristetty. Köysi tekee silmukan päässä tiukan mutkan, eli voi olla että köyttä käytetty johonkin, jossa taakka roikkunut pidemmän aikaa jotta silmukka saanut uuden muotonsa.(jos uuteen köyteen tekee silmukan siitä tulee loivempi) Köyden loppupää ilmeisesti poltettu sytkärillä tms. jottei pää rispaannu, mikä voi kertoa tekijän huolellisuudesta ym.

Pillerit:
Pillerien nappailu autossa ajaessa (Hellun tapaus) kohti hiekkakuoppaa ei oikein kuullosta aidolta, (hyökkäys epäonnistui, sikäli vaikuttaa aidolta) Tietysti pillerit voisivat olla vaikka jotakin piristeitä esim. Efedriini, mm. voimailupiireissä käytetty piriste - 90 luvullakin.

Luumulikööri:
Tätä oli ilmeisesti tarjottu pillereiden kanssa Hellulle, en löytänyt ainakaan alkon listoilta luumulikööriä, marli vissiin joskus tehnyt luumulikööriä, kotitekoisesti helppo valmistaa.Luumulla voi olla laksatiivisia vaikutuksia.saattoi olla ulkomaantuotantoa myös.

Käsilaukku/asettelu:
Lukkarisen käsilaukku löytyi nätisti aseteltuna puun juurelta. Vaikutelma tulee, että tekijällä ei ole ollut varsinaisesti kiire minnekkään kun on laukun puun juurelle laittanut. Mikäli tämä on ollut murhapaikka niin voi olla, että murhaaja on tässä vaiheessa pitänyt jonkun epämääräisen kuulustelun tai lukenut jonkun tuomiolauselman uhrille, ennen brutaalia loppua, mutta tämä käsilaukkuasetelma on erikoinen, ja merkitys ehkä symbolinen, piruilua tms.

Perhosrintaneula:
Lukkarisella ollut perhosrintaneula (sininen perhonen symboloi onnea ja hyviä energioita) perhonen kuvastaa sielun poistumista ruumiista ja ylösnousemusta jne.
Oliko tuo rintanneula Lukkarisen oma?

Uhrilampaat elokuvassa oli muistaakseni joku perhoskohtaus, olikohan Lukkarisella samantyylinen leikkaustapa kun elokuvan poliisilla, joka roikkui häkin seinällä jossain kohtauksessa, Elokuva tuli ulos joskus 1990.

Vielä jotakin unohtui, laitan myöhemmin lisää...
Wolff
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Su Elo 23, 2020 11:36 am

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Wolff »

Engineerslogic kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 9:04 am Vaikuttaisi siltä, että tekosarja katkesi vuonna 1993, tai muutti muotoaan sen jälkeen, Oletettavasti tekijä on sen verran arka ja laskelmoiva, että mm. tekniikan kehittyminen on pakottanut lopettamaan.

-net
-kamerat
-puhelimet
-dna tutkimus

Joitakin yksittäisiä asioita/havaintoja, joista en ole lukenut palstala:

Köysi:
Oranssi, ehkä nylon köysi pituus n. 70cm ja halkaisija 8-9mm, solmu joka on köydessä on joko puoliksi tehty ns. Kirurgin silmukka, tai samoin kun palomar solmu tehdään vaihe 2 ja kiristetty. Köysi tekee silmukan päässä tiukan mutkan, eli voi olla että köyttä käytetty johonkin, jossa taakka roikkunut pidemmän aikaa jotta silmukka saanut uuden muotonsa.(jos uuteen köyteen tekee silmukan siitä tulee loivempi) Köyden loppupää ilmeisesti poltettu sytkärillä tms. jottei pää rispaannu, mikä voi kertoa tekijän huolellisuudesta ym.

Pillerit:
Pillerien nappailu autossa ajaessa (Hellun tapaus) kohti hiekkakuoppaa ei oikein kuullosta aidolta, (hyökkäys epäonnistui, sikäli vaikuttaa aidolta) Tietysti pillerit voisivat olla vaikka jotakin piristeitä esim. Efedriini, mm. voimailupiireissä käytetty piriste - 90 luvullakin.

Luumulikööri:
Tätä oli ilmeisesti tarjottu pillereiden kanssa Hellulle, en löytänyt ainakaan alkon listoilta luumulikööriä, marli vissiin joskus tehnyt luumulikööriä, kotitekoisesti helppo valmistaa.Luumulla voi olla laksatiivisia vaikutuksia.saattoi olla ulkomaantuotantoa myös.

Käsilaukku/asettelu:
Lukkarisen käsilaukku löytyi nätisti aseteltuna puun juurelta. Vaikutelma tulee, että tekijällä ei ole ollut varsinaisesti kiire minnekkään kun on laukun puun juurelle laittanut. Mikäli tämä on ollut murhapaikka niin voi olla, että murhaaja on tässä vaiheessa pitänyt jonkun epämääräisen kuulustelun tai lukenut jonkun tuomiolauselman uhrille, ennen brutaalia loppua, mutta tämä käsilaukkuasetelma on erikoinen, ja merkitys ehkä symbolinen, piruilua tms.

Perhosrintaneula:
Lukkarisella ollut perhosrintaneula (sininen perhonen symboloi onnea ja hyviä energioita) perhonen kuvastaa sielun poistumista ruumiista ja ylösnousemusta jne.
Oliko tuo rintanneula Lukkarisen oma?

Uhrilampaat elokuvassa oli muistaakseni joku perhoskohtaus, olikohan Lukkarisella samantyylinen leikkaustapa kun elokuvan poliisilla, joka roikkui häkin seinällä jossain kohtauksessa, Elokuva tuli ulos joskus 1990.

Vielä jotakin unohtui, laitan myöhemmin lisää...
Mielenkiinoinen tämä kommenttisi perhosesta. Perhonenhan muuttuu koteloitumisen kautta toukasta perhoseksi,raju muutos. Tämä Lukkarisen perhonen on joku retro koru. Löysin kuvankin vastaavasta korusta netistä,vaan empä enää siittä sen tarkemmin muista. Perhonen/perhoset,harmi kun en osaa jakaa kuvia tänne, yritin mutta herjaa et liian iso tiedosto. Löysin nimittäin eräältä hiekkakuopalta Hikiältä asetelman maasta jossa kiviin maalattuja perhosia ynnä muuta kamaa joista tulkitsin sen olevan muisto lemmikistä. Noh tiedä näistä mitä ovat mutta 4 perhosta maalattuna kiviin + yksi pieni muovinen perhonen. Vaikutti hieman kollaasimaiselta tämä asetelma. ( otin kuvia asetelmasta ja vähän muustakin sillä kuopalla) tuli nyt mieleen tästä perhos kommentistasi ja tulihan vastaavaa mieleen kun löysin tuon asetelman maasta. ei mitenkään piilossa oleva mut paikassa johon ei nyt ihan kaikki eksy. Uhrilampaissa tämä perhonen ja varsinkin uhrien suusta löytyneet perhosen kotelot kuvaavat mielestäni sarjiksen toivetta olla joku muu eli halu tulla joksikin toiseksi ei tässä tapauksessa mies haluaisi olla nainen ja tekee uhreistaan irroittamistaan nahan paloista pukua itselleen. Lukkarisen kohdalla olen heittänyt aikoinaan ilmaan ajatuksen josko samankaltaisesta olisi kyse Lukkarisen kohdalla ( kenties joidenkin muidenkin ) Kuin uhrilampaissa oli. Käsilaukut,naiseus ja tämä oletus että lukkarisen ruumiista olisi otettu jokin osa mukaan,tämä vain tämmöisenä juttuna väliin täällä on vilahtanut.
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2912
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai »

riihitonttu kirjoitti: To Marras 18, 2021 3:59 pm Jos oletetaan, että JSM on tarjonnut kyytiä näille naisille nimenomaan henkirikos tai väkivalta mielessään, niin puhutaan jostain muusta kuin tavanomaisista murhan tapaisista teoista. Suurin osa henkirikoksista tehdään päihteiden alaisena riitojen seurauksena, osa ilman päihteitä riitojen päätteeksi, osassa motiivi on kosto jne, sitten on erikseen ammattirikollisuudessa tapahtuvat erilaiset välienselvittelyt, mutta se on poikkeuksellista, että joku tarkkailee satunnaista sopivaa uhria kadulla, tarjoaa kyydin ja vie syrjäiselle alueelle suorittaakseen henkirikoksen ja toistaa tätä mallia useammin kuin kerran.

Ne poliisin julkisuuteen antamat tiedot siitä, mitä JSM on tehnyt Lukkariselle, niin onhan se niin hirveää ihmisen tekemänä, että ei sitä voi mitenkään käsittää ja tajuta. Sitä pahuutta, ja pahuuden määrää. Miten JSM on voinut toimia ja tehdä niin – ja on vielä kestänyt ja sietänyt omaa pahuuttaan kun on varmastikin joutunut katsomaan kiduttamaansa uhria, Lukkarista, silmästä silmään tekonsa aikana. Onko sadisti-JSM halunnutkin katsoa uhriaan silmiin kun on jatkanut tekojaan!?!?

***
YouTubessa Puheenaihe-kanavalla on jakso, jonka aiheena on pahuus. Linkki keskusteluun: https://youtu.be/CSgDCfvZH_0
Mitä pahuus on? (Ville Päivänsalo & Hannu Lauerma) | Puheenaihe 121 2.10.2020

Miten rikollisuus ja pahuus liittyvät toisiinsa? Minkälaisia ihmisiä psykopaatit ovat? Mitä psykiatria, filosofia ja teologia kertovat meille pahuuden olemuksesta?

Studiossa vieraina teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti Ville Päivänsalo sekä psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma. [oma lisäys: Lauerman uusista työtehtävistä tietoa Ylen jutussa, johon pääset tästä ]

Keskustelua juontaa Rami Kurimo.

Jakso on nauhoitettu 14.8.2020.
  • Mistä psykopatiassa on kysymys? Lauerma vastaa, kuuntele kohdasta 19:20-21:41
  • Jos joku ihminen on syntynyt psykopaatiksi, niin onko hän vastuussa pahoista teoistaan? Päivänsalon ja Lauerman vastaukset kohdasta 21:44-24:52
  • Mistä sadismissa ja toisen ihmisen alistamisessa ja väärässä vallankäytössä on kysymys? Voiko pahuus olla rohkeuden puutetta? Lauerman ja Päivänsalon vastaukset kohdasta 50:20-1:08:46

***
Vink myös tälle journalismin opiskelijoiden videolle: Vimeo - Tutka.pro - 23.11.2012 | Vankilapsykologi Anu Rönnqvist, https://vimeo.com/54127576

Videon kesto on noin 15 minuuttia, joten siitä pääsee nopeasti jyvälle, millaista osaamista ja millaisia valmiuksia vankilapsykologi tarvitsee työssään, jotta ei tulisi vankipotilaita auttaessaan huijatuksi, jos vastaanotolla olisi sellainen henkilö, joka haluaa huijata kaikkia. (Eilen 21.11.2021 videon sai nähtäväksi klikkaamalla)


***
Ja vielä tämä, ja pyynnön kera. Älkää nyt ymmärtäkö minua väärin, älkääkä edes ylitulkitko. Ilman selitystä, ilman johtopäätöksiäni, jätän vaan tämän tähän:

Turun yliopiston lääketieteellisen opinto-ohjelmassa 2020-2022 on uutena kurssina Ammattina ihminen -valinnaisopinnot.
https://opas.peppi.utu.fi/fi/opintojaks ... =2020-2022
YLÄÄ0070 Ammattina ihminen 1: Inhimillisyys, epävarmuuden sieto ja työssä jaksaminen, 2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson käytyään opiskelija
* ymmärtää inhimillisyyden ja potilaan kohtaamisen merkityksen lääkärin työssä.
* tuntee keinoja lääkärin työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukemiseksi
* on saanut valmiuksia sietää epävarmuutta lääkärin työssä

Sisältö
Kurssilla perehdytään ihmisen kohtaamiseen ja vuorovaikutustyön tekemiseen, hoidon jatkuvuuden merkitykseen lääkärin jaksamisen kannalta, epävarmuuden sietoon, työnohjaukseen ja työssä jaksamiseen. Aiheita käsitellään seminaareissa ennakkomateriaalien pohjalta.
"Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu?" Niin justiinsa - mistäköhän. Juujuu ja jepjep... joku veljenpojista tiesi ajoissa mitä tiesi. Mutta kuunteliko kukaan.
Avatar
LexVeritas
Michael Knight
Viestit: 4060
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Ne poliisin julkisuuteen antamat tiedot siitä, mitä JSM on tehnyt Lukkariselle, niin onhan se niin hirveää ihmisen tekemänä, että ei sitä voi mitenkään käsittää ja tajuta. Sitä pahuutta, ja pahuuden määrää. Miten JSM on voinut toimia ja tehdä niin – ja on vielä kestänyt ja sietänyt omaa pahuuttaan kun on varmastikin joutunut katsomaan kiduttamaansa uhria, Lukkarista, silmästä silmään tekonsa aikana. Onko sadisti-JSM halunnutkin katsoa uhriaan silmiin kun on jatkanut tekojaan!?!?
Erinomaisesti muotoiltu nikki Ässähailta, mielestäni.

Tulisi pohtia ja listata keitä tunnettuja, myöhemmin kiinni jääneitä esim. silmiin fiksoituneita psykopaatteja tuolloin oli liikkeellä.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä Raidaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Avatar
LexVeritas
Michael Knight
Viestit: 4060
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Se, että tuon tähänkin keskusteluun Hannu Rissasen, ei välttämättä tarkoita, että väittäisin hänen olevan Hikiän Leopardi.
Rissanen väitti hakeutuneensa psykiatriseen hoitoon oma-aloitteisesti joskus Raija Muukkosen kidutusmurhan jälkeen. Voitaisiin tarkistaa, oliko Rissasella ajallisesti kytky Lukkariseen esim. Kellokosken psykiatrisen sairaalan kautta. Sieltähän Lukkarinen oli asiointilomalla lyhyen hoitojakson jälkeen, joutuessaan murhatuksi.
Viimeksi muokannut LexVeritas, Ma Marras 22, 2021 5:16 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä Raidaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2912
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai »

LexVeritas kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 2:46 pm Tulisi pohtia ja listata keitä tunnettuja, myöhemmin kiinni jääneitä esim. silmiin fiksoituneita psykopaatteja tuolloin oli liikkeellä.

Niinkö? Teitkö tuon johtopäätöksesi mutu-menetelmällä vai onko päätelmäsi pohjana lukemasi tieto sadisti-sarjamurhaajien tavoista ja menetelmistä?

Se on julmaa, mitä JSM:n tiedetään tehneen Lukkariselle. Ja jos JSM on Haantien katoamiseen syypää, niin julmaa on myös omaisten pitäminen epätietoisuudessa Haantien kohtalosta.

Viimeaikaisten uutisten perusteella on jo ihan yleisessä tiedossa, että KRP:ssa tiedon analysointia tehdään ammattitaidolla ja huolellisesti, viimeisintä teknologiaa ja ohjelmistoja hyödyntäen. Jos sadisti-JSM on elossa, niin kohta hän saattaa olla myös raudoissa. Tiedossahan on että JSM on tehnyt virheen ja...

#muuten: Voiko pahuus olla rohkeuden puutetta?
"Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu?" Niin justiinsa - mistäköhän. Juujuu ja jepjep... joku veljenpojista tiesi ajoissa mitä tiesi. Mutta kuunteliko kukaan.
Avatar
LexVeritas
Michael Knight
Viestit: 4060
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Niinkö? Teitkö tuon johtopäätöksesi mutu-menetelmällä vai onko päätelmäsi pohjana lukemasi tieto sadisti-sarjamurhaajien tavoista ja menetelmistä?
Sanoisin mieluummin, että intuitiolla yhdistettynä "kirjaviisauteen". Silpomisissa ja silmien puhkomisissa on kyse uhrien depersonoinnista (myös taipumus piquerismiin mahdollinen) ja murhaaja saattaa vaihdella päähänpinttymänsä toteuttamistapaa aikavälillä, aina välillä.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä Raidaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2912
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai »

LexVeritas kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 4:34 pm
Niinkö? Teitkö tuon johtopäätöksesi mutu-menetelmällä vai onko päätelmäsi pohjana lukemasi tieto sadisti-sarjamurhaajien tavoista ja menetelmistä?
Sanoisin mieluummin, että intuitiolla yhdistettynä "kirjaviisauteen". Silpomisissa ja silmien puhkomisissa on kyse uhrien depersonoinnista (myös taipumus piquerismiin mahdollinen) ja murhaaja saattaa vaihdella päähänpinttymänsä toteuttamistapaa aikavälillä, aina välillä.

Okei. Ja mitä JSM oli tehnyt Lukkarisen silmille?
"Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu?" Niin justiinsa - mistäköhän. Juujuu ja jepjep... joku veljenpojista tiesi ajoissa mitä tiesi. Mutta kuunteliko kukaan.
Avatar
LexVeritas
Michael Knight
Viestit: 4060
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

^Ei tietääkseni mitään, mutta hän ehkä halusi nimenomaan uhrin näkevän itsensä viimeisenä maailmassa, kuten käsittääkseni tavallaan päinvastaisesti omassa kirjoituksessasi viittasit. Kuten sanottua, tällainen tiettyyn kokemukseen liittyvä fiksaatio saattaa muuttaa muotoaan rikoksesta toiseen keskittyen kuitenkin samaan elimeen esim. silmiin.

Mikäli Muukkoselta silmät puhkoneen Rissasen hoitoa Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa samaan aikaan Lukkarisen kanssa ei ole tarkistettu poissulkevasti, niin se ehkä kannattaisi tehdä.
Rissasen kertomuksia voi tuskin pitää luotettavina mutta hän väitti hakeutuneensa oma-aloitteisesti pari kertaa psykiatriseen hoitoon joskus Raija Muukkosen murhan jälkeen.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä Raidaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2912
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai »

LexVeritas kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 4:47 pm ^Ei tietääkseni mitään, mutta hän ehkä halusi nimenomaan uhrin näkevän itsensä viimeiseksi maailmassa, kuten käsittääkseni omassa kirjoituksessakin viittasit. Kuten sanottua, tällainen tiettyyn kokemukseen liittyvä fiksaatio saattaa muuttaa muotoaan rikoksesta toiseen keskittyen kuitenkin samaan esim. aistimukseen.

Mikäli Rissasen hoitoa Kylmäkoskella samaan aikaan Lukkarisen kanssa ei ole tarkistettu poissulkevasti, niin se ehkä kannattaisi tehdä.
Rissasen kertomuksia voi tuskin pitää luotettavina mutta hän väitti hakeutuneensa oma-aloitteisesti pari kertaa psykiatriseen hoitoon joskus Raija Muukkosen murhan jälkeen.

Okei, mutta luit kommentistani enemmän kuin mitä siihen kirjoitin.

En pysty tajuamaan, että jos JSM on katsonut Lukkarista silmiin tekojensa aikana, niin miten ihmeessä JSM on pystynyt siihen, kestänyt itseään ja tekojaan kun on katsonut silmiin ihmistä jota samaan aikaan kiduttaa. Ihan sairasta. Hirviömäistä. Toivottavasti Lukkarinen on sulkenut silmänsä jotta JSM ei olisi saanut tuota haluamaansa, minkä mainitset.

Jos Kylmäkosken työntekijät seuraavat edes silloin tällöin tätä minfon topicia, niin kyllä krp:n telefooni on kilahtanut aikoja sitten vaikkapa tuonkin mainitsemasi vinkin osalta - oletan. En tunne Rissasen tapausta, mutta tuo mitä kerroit, niin siitä oletan myös niin, että eiköpähän ne kellot kilise myös vankilan työntekijöiden päässä, ja sieltäkin vinkki lähtenyt krp:lle. Jos siis olisi niin, että krp:n päässä Rissanen ei ole mitään kelloja soitatellut. Ja tähänhän minä taas en usko, että krp:n kohdalla näin olisi.
"Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu?" Niin justiinsa - mistäköhän. Juujuu ja jepjep... joku veljenpojista tiesi ajoissa mitä tiesi. Mutta kuunteliko kukaan.
Avatar
LexVeritas
Michael Knight
Viestit: 4060
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Sekoilin Kylmäkosken kanssa, se on tietenkin Kellokosken psykiatrinen sairaala, mistä Lukkarinen oli lomalla.

Ei tarvitse ymmärtää psykopaattia. Rikoshistoria on täynnä esimerkkejä, miten tutkinta mokataan. En väitä, että olisivat tässä mokanneet. Ehdotin, että jos ei ole tarkistettu, niin nyt ehkä sitten. Ei ole uskon asia.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä Raidaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2912
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Missä nikki Peugeotti on?
"Suomen talous on ollut miinuksella 15 vuotta – mistä julkisen talouden ahdinko oikein johtuu?" Niin justiinsa - mistäköhän. Juujuu ja jepjep... joku veljenpojista tiesi ajoissa mitä tiesi. Mutta kuunteliko kukaan.
Avatar
Etsivä Shitlock
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: Ti Joulu 17, 2013 11:42 am

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Etsivä Shitlock »

ässähai kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 5:44 pm Missä nikki Peugeotti on?
Varmaankin lomalla intensiivisen JSM-kirjoittelunsa jälkeen. Hyvä on taukoakin pitää.

Mutta tuohon luumulikööriin, niin vuoden 1992 Alkon hinnastosta sellainen löytyy, valmistajana Marli. Sivu 33.
https://drive.google.com/file/d/1UnMe30 ... UI4KY/view
Thesjoart
Hetty Wainthropp
Viestit: 482
Liittynyt: Pe Helmi 14, 2020 12:06 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Thesjoart »

ässähai kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 4:27 pm Ja jos JSM on Haantien katoamiseen syypää, niin julmaa on myös omaisten pitäminen epätietoisuudessa Haantien kohtalosta.
Voi olla että Haantien kohtalo on jäänyt mysteeriksi tekijän mahdollisesti vuosia sitten tapahtuneen kuoleman takia. Rissasesta sen verran ettei taida sopia JSM:n ikähaarukkaan, eikös ollut Muuralan surman aikaan joku vähän päälle kaksikymppinen?
Avatar
LexVeritas
Michael Knight
Viestit: 4060
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Thesjoart kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 8:07 pm
ässähai kirjoitti: Ma Marras 22, 2021 4:27 pm Ja jos JSM on Haantien katoamiseen syypää, niin julmaa on myös omaisten pitäminen epätietoisuudessa Haantien kohtalosta.
Voi olla että Haantien kohtalo on jäänyt mysteeriksi tekijän mahdollisesti vuosia sitten tapahtuneen kuoleman takia. Rissasesta sen verran ettei taida sopia JSM:n ikähaarukkaan, eikös ollut Muuralan surman aikaan joku vähän päälle kaksikymppinen?
Minä en kirjoita Järvenpään sarjamurhaajasta, vaan Hikiän Leopardista, joka mielestäni on Lukkarisen murhaaja, ja jolla ei välttämättä ole tekemistä Meriläisen kanssa.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä Raidaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Vastaa Viestiin