Itse taas uskon, että Runar on ollut paikalla. Aikalainen anyone ihan ensimmäisissä viesteissään Tulilahti ketju 1:seen kertoi, että oli varmuudella nähnyt Runarin, kun oli ollut äitinsä kanssa Heinäveden kylällä asioimassa. Hän ei käsittääkseni ollut kertonut asiasta kellekkään. Alibin kirjeessäkin Runarin paikallaolo mainitaan ja, että hänen roolinsa tapahtumissa oli tirkistelijän rooli.
Voisin taas vaihteeksi laittaa tuon kirjeen, koska tässä on tullut esiin seikkoja, jotka sopivat kirjeen kertomukseen:
Olen odottanut, että joku muu paikkakuntalainen alkaisi puhua suutaan puhtaaksi, mutta se näyttää olevan turha luulo. Tämän vahvistaa parinkymmenen vuoden vaitiolo siltä suunnalta. Kerron mitä Tulilahdessa todella tapahtui.
Kohtalokas tapahtumaketju alkoi tuona heinäkuisena tiistai-iltana (tytöt saapuivat Heinävedelle maanantai-iltana) vuonna 1959 Heinäveden Kerman kylällä (sijaitsee 7-8 km kirkonkylältä itään tyttöjen reitin varrella). Kaksi maantien varressa seisoskelevaa paikkakuntalaista miestä näki kahden kevyesti pukeutuneen nuoren naisen ajavan tietä pitkin polkupyörillä. Miehet otaksuivat heidän olleen matkalla uudelle leirintäalueelle ja päättivät lähteä myöhemmin sinne heidän perässään.
Myöhemmin illalla sanottuaan talon emännälle menevänsä aittaan nukkumaan miehet odottivat kunnes emäntä oli vaipunut särkylääkkeiden syventämään raskaaseen uneen. Miehet hiipivät hämärän metsän halki Kermajärven rannassa olevalle veneelleen ja suuntasivat veneen keulan kohden leirintäaluetta. Noin puolen tunnin kuluttua toinen miehistä, eli A sammutti moottorin ja parivaljakko rantautui leirintäalueen vastarannan muodostavan niemen (Tuliniemi) toiselle puolelle. Vedettyään veneen piiloon miehet kävelivät niemen toiselle puolelle pensaikkoon kurkkimaan tilannetta.
Miehet huomasivat etteivät he olleet ainoat, joiden mieleen oli juolahtanut tehdä tytöille seuraa sinä iltana rantanuotiolla (tuokkospojat). Miehet päättivät jäädä katsomaan mitä tapahtuisi. Kävi pian selväksi, että aiemmin paikalle ehtineiden poikien pyrkiminen tyttöjen telttaan tyrmättiin tykkänään.
Kun pojat olivat poistuneet veneellään, tapahtumia seuranneet miehet ymmärsivät, että tytöt olisivat tuskin heille suosiollisempia kuin aikaisempia yrittäjiäkään kohtaan. Tilanne oli selvä. Oli keskiyö ja tarvittiin kovempia otteita mikäli yöjalasta aiottiin hyötyä.
Myöhemmin yöllä tilanteen karattua käsistä ja muututtua siksi, mitä kutsutaan Tulilahden kaksoismurhaksi koki leirintäalueen rinteen kuusikossa lymyävä Runar Holmström tirkistelijän uransa huippuhetkiä. Myöhemmin murhista syytetty Holmström oli tapahtuman ainoa todistaja - mutta kukapa häntä olisi uskonut. Sen tajusi Runar itse, jos ei kukaan muu.
Asioiden edettyä jälkien peittämiseen otti Runar moponsa ja työnsi sitä karjapolkuja myöten kilometrin päässä sijaitsevalle Heinävesi - Varkaus -valtatielle, missä hänet havaittiin puoli kolmen aikaan ajamassa Varkauden suuntaan (Tässä tuodaan esiin havainto R.H:sta). Sen verran metsässä rumuaminen oli käynyt varusteiden kunnolle, että Runar joutui Varkaudessa korjauttamaan moponsa huoltamossa.
Se oli yhteiskunnasta eristäytyneen pääsyytetyn todellinen rooli Tulilahden kaksoismurhassa. Tirkistelijä ei juuri puheillaan kehuskele. Siksi Holmströkään ei osannut liikkumisiaan Heinävedellä sen paremmin selittää.
Tuona murhayönä A ja B tekivät työnjaon pystyäkseen kätkemään tekojensa jäljet. Ensiksi miehet kantoivat yhdessä murhien uhrit telttakankaaseen käärittyinä Tulilahden perukassa sijaitsevan suon laitaan. Sitten A ryhtyi kätkemään tyttöjen tavaroita ja B lähti hakemaan puolen kilometrin päästä rakennustyömaalta lapiota, koska hän tiesi löytävänsä lapion nopeimmin omilta jäljiltään (huom. keskustelu lapion alkuperästä).
Paljon puhuttu talon koira tuskin edes höristeli korviaan puhumattakaan, että olisi nostanut äläkän, koska lapion hakijan askeleet olivat sille tutut kuukausien ajalta tällä uudisrakennustyömaalla ja muutenkin tutut vuosien takaa lähinaapurin liikuttua kyläreissuilla kyseisessä talossa miltei päivittäin.
Miesten kaivettua haudan ja peitettyä tyttöjen ruumiit A jäi kätkemään telttakangasta ja loppuja tavaroita. B muisti tyttöjen polkupyörät ja meni hakemaan niitä. Lähtiessään hän otti mukaansa tyttöjen intiimejä vaatekappaleita myöhempiä perverssejä rituaaleja varten. Vaatteet B kävi piilottamassa kotitalonsa perunakuoppaan, mistä hänen nähtiin poistuvan kello neljän jälkeen ympäröivään metsään.
Tällä välin A oli alkanut hermostua, vaikka hänellä riitti töitä murhapaikan siivoamisessa ja naamioimisessa. Työn hän teki tosiaan hyvin, sillä tämän kertomuksen allekirjoittanutkin oleskeli ja liikkui murhapaikalla muutaman päivän kuluttua huomaamatta mitään erikoista.
B:n vihdoin palattua pyöriä hakemasta miehet lainasivat lähellä hautapaikkaa rantaan vedettyä haudankaivaja Verdi Koikkalaisen venettä ja kuljettivat sillä tyttöjen pyörät lahdelle ja upottivat ne lahden syvimpään kohtaan. Se ei sijainnut keskellä lahtea vaan lähempänä toista rantaa salmen suulle päin (tämän mukaan Jermon karttapiirroksessa olisi siis virhe). B tunsi paikan hyvin pyydystettyään lahdella katiskoilla kalaa jo pikkupojasta asti. Pyörät löydettiin tästä paikasta vasta usean etsintäkerran jälkeen (!).
Tämän viimeisen hämäysliikkeen tehtyään miehet vetivät Koikkalaisen veneen rantaan ja kiersivät lahden jalkapelissä veneelleen samaa tietä, mitä olivat yöllä tulleet. Venematka takaisin sujui tyhjällä järvenselällä huomiota herättämättä. Aamukahvit juotiin emännän seurassa niin kuin ennenkin.
B jatkoi A:n luona remonttihommia vielä sen viikon ja sanoi sitten itsensä irti. Hän palasi kotipaikalleen ja kävi naapurissa perumassa sovitun halontekourakan ja sanoi saaneensa Niinimäestä (kylä Varkauteen johtavan tien varrella, lähellä keväällä 1960 löytyneiden tavaroiden löytöpaikkaa) muuraushommia pitemmäksi aikaa.
Sinne mennessään hän otti mukaansa perunakuoppaan piilottamansa tyttöjen tavarat ja piilotti ne sisätiloihin. Talven mnetyä hän alkoi epäillä piilopaikan varmuutta, haki tavarat pois ja vei ne tien varteen metsään. Sieltä ne löydettiin vähän ajan kuluttua eikä kukaan osannut selittää mitenkä ne olivat säilyneet talven yli metsässä niin hyvässä kunnossa Ehkäpä kettu oli kuljettanut ne keväällä luolastaan?
Teon naamiointi onnistui hyvin, mutta omatunto pitää huuhtoa päivittäin viinalla puhtaaksi. Tämä koskee B:tä. A ei tarvitse vastaavaa huuhtelua. Ehkä hän toimi pääosin avustajana ja hirmuteon ajatuksen alullepanijana. Ottakoot siitä muut selvää, se onkin jo toinen juttu.
Alibi 5/1985
Uusia ajatuksia joita kirjeestä heräsi: Onko A kirjeen kirjoittajalle läheisempi kuin B? Sen lisäksi, että A on ensimmäisenä aakkosissa (jonka perusteella kirjoittaja on ehkä voinut tiedostamattaan arvottaa henkilöt aakkosjärjestykseen heidän merkitysellisyyden perusteella itselleen), niin hän myös puhuu miten A oli alkanut hermostua peittelytöiden aikana. Tämä on todella yksityiskohtainen tieto enkä usko, että tämä ajatus on voinut päätyä kirjoittajan päähän mitenkään muutenkin kuin A:n itsensä kertomana.
Toisekseen niin kirjoittaja tuntuu puhuvan A:sta hieman jopa kunnioituksenomaisesti mainiten, että tämä teki työnsä hyvin ja implikoi myös, että A olisi tarpeeksi älykäs kyetäkseen manipuloimaan B:n tekemään murhat ja olemaan itse osallistumatta niihin.
En vaan saa päähäni kuka tuo kirjoittaja voisi olla. Minusta tuntuu, että se on joku jolle A on uskoutunut esimerkiksi humalassa. Jollain tapaa se vaikuttaa naisen kirjoittamalta joten ehkäpä kyseessä voisi olla jopa Lyytikäisten äiti?
Kirjeessä on myös kolme asiaa jotka sopivat tuohon HS:n kuvaukseen muurarista:
-B sai muuraushommia
-B oli alkoholisoitunut
-B vaihtoi hetkeksi paikkakuntaa muutaman viikon sisällä murhista
HS:n artikkelissa taas todetaan:
-epäilty oli muurari
-epäilty vaihtoi paikkakuntaa muutaman viikon sisällä murhista
-epäilty oli salaperäinen mikä nähdäkseni on toinen sana introvertille tai syrjäytyneelle. Tälläinen henkilö on altis alkoholisoitumaan, koska hän viettää paljon aikaa yksin.
