Poliisi kuulusteli Kanervoa ensimmäisen kerran jo syyskuussa 1953 pari viikkoa ennen Kyllikki Saaren suohaudan löytymistä. Kanervon palvelijatar ja kotona ollut lapsi todistivat Kanervon olleen 17.5. illalla kotona Merikarvialla noin 6o kilometrin päässä Kyllikin katoamispaikasta. Autolla sinne olisi ehtinyt tunnissa. Mutta Kanervolla ei ollut autoa eikä ajokorttia. Yksikään taksi ei ollut saanut illalla 17.5. kyytiä Merikarvialta Isojoelle. Lisäksi Kanervolla oli seuraavana aamuna rippikoulu alkaen kello 8. Hän oli pitänyt tuntinsa eikä ollut myöhästynyt. Näin ollen on hyvin epätodennäköistä, että Kanervo olisi voinut käydä yöllä Isojoella.Köökisykolooki kirjoitti:Doctor Lecterin postaus sivulla 44 sai minut miettimään jälleen papin (K.Kanervo) syyllisyyttä Kyllikki Saaren murhaan. Kyllikin kirje ja Kanervon "seikkaperäinen" kertomus seksuaalisesta kontaktista Kyllikin kanssa eivät jotenkinkin sovi yhteen. Miten näin luottavainen kirje Kyllikiltä papille, joka on käyttäytynyt todella sopimattomasti nuorta, uskovaista tyttöä kohtaan olisi aito.
Minulla on teoria: Jos kirjeessä ei ole päiväystä, se voi olla kirjoitettu jo aikaisemmin ennen papin seksivaateita, ehkä jopa rippikouluaikana. Sitten toukokuussa 1953 Kyllikki on kirjoittanut papille Merikarvialle, ehkä ihan toisenlaisen kirjeen. Kanervo on ensimmäiseen poliisikuulusteluun mennessään (lokakuussa, ennen ruumiin löytymistä) sitten vaihtanut viimeisen kirjeen kuoreen tämän vanhemman kirjeen ja sehän on osoittanut sen, että suhde nuoreen Kyllikkiin oli vain sielunhoidollinen. Kihniön tapaus vasta sai Kyllikin murhan tutkijat uudelleen epäilemään Kanervoa ja uudet kuulustelut aloitettiin. Kyllikki oli ennen kuolemaansa pelokas ja masentunut, ainakin ainoasta säilyneestä runostaan voi näin päätellä. Uskovainen, nuori tyttö oli aivan ristiriitaisissa tunnoissa, epäilikö olevansa raskaana, ei voinut kenellekkään puhua. Jos kirjoitti Kanervolle hyvin ahdistuneen kirjeen ja pelkäsi papin reaktiota, siksi olisi halunnut oman kylän tytön seuramatkalle mukaan. Tällaisen ahdistuneen kirjeen saatuaan pappi pelästyi suhteen paljastumista sitä katastrofia, mikä sitten Kihniössä toteutui. Tämän takia pappi lähti sunnuntai-iltana Isojoelle...
Seuraavat seikat osoittavat, että tekijä oli varmasti isojokelainen:
1. Ruumis oli kätketty suohautaan kuolonkankeuden alettua eli aikaisintaan aamuyöllä 18.5. Miksi vieras ihminen olisi palannut rikospaikalle ja lisännyt riskiään jäädä kiinni teostaan?
2. Kyllikin polkupyörä löydettiin vasta 22.7. suonsilmästä lähellä Kyllikin oletettua katoamispaikkaa, josta sitä oli etsitty jo useita kertoa. Pyörän nahkainen satula oli hyvässä kunnossa, joten se ei voinut olla vedessä kovinkaan kauan. Pyörän mitallipinnoilla oli myös ruosteenjälkiä, jotka osoittivat, että pyörää oli säilytetty ulkona. Ruosteenjälkiä ei olisi tullut, jos pyörä olisi ollut vedessä 17.5. alkaen. Vedessä ei ole riittävästi happea, jota ruosteenjälkien syntyminen kahdessa kuukaudessa vaatii. Pyörä oli siis upotettu suohon vasta heinäkuussa. Kuinka vieras ihminen olisi osannut kätkeä polkupyörän suonsilmään? Olisipa hänellä tuuri käynyt. Hänen olisi täytynyt liikkua kauan maastossa ja varoa, ettei kukaan huomaa häntä.
3. Kyllikin kengät löydettiin samalta alueelta vasta lokakuussa, vaikka siellä oli tehty lisää etsintöjä polkupyörän löytymisen jälkeen. Kyllä kengät olisivat löytnyneet varmasti noissa etsinnöissä, jos ne olisivat olleet siellä silloin. Kengät oli varmasti tuotu alueelle jälkeenpäin ja ulkopuolinen olisi jälleen ottanut uuden riskin. Mutta isojokelaiset olivat hermostuneita, kun Kyllikin ruumista ei löytynyt. Kyllikin surmaaja halusi tilanteen rauhoittuvat. Sitä oli turha odottaa ennen kuin Kyllikin ruumis oli löytynyt. Siksi tekijä halusi auttaa ruumiin löytymistä merkkikielellä.
4. Kun ensimmäisen kengän löytymisen jälkeen 11.10. järjestettiin uusi suuretsintä, suohauta lopulta löytyi. Kyllikin vatsaan oli isketty alapäästä teräväksi vuoltu männyntaimi aikaisintaan kesäkuussa, jolloin ruumiin mätäneminen oli edennyt riittävästi. Ruumis oli kätketty täsmälleen siihen kohtaan, johon kuva kangas päättyy ja suo alkaa. Tämäkin osoitti hyvää maaston tuntemista.
Kanervo oli toiminut Isojoen vt. kirkkoherrana vuoden verran huhtikuun 1953 loppuun. Toukukuun alussa hän siityi Merikarvialle. Sieltä hän olisi voinut ajaa linja-autolla Isojoelle ja takaisin, kun hänellä itsellään ei ollut autoa eikä ajokorttia. Se olisi ollut melkoinen riski: samaan linja-autoon olisi voinut nousta joku isojokelainen, joka tunsi hänet. Isojoella olisi alkanut kiertää huhuja hänen liikkeistään ja ihmettelyjä: "Mitä hän täällä vielä tekee?"
?
