Sivu 26/28

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ti Huhti 04, 2017 11:00 am
Kirjoittaja Ailar
Tästä kuvastakin selviää, että rouvalla on kengät jalassa. Hän on siis ollut ainakin jalkeilla tapahtumien alkaessa (ellei hänellä ollut tapana nukkua kengät jalassa). Mahtoiko heillä olla tapana oleskella sisällä kengät jalassa? Vai onko rouva ollut tulossa ulkoa riidan alettua?

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ti Huhti 04, 2017 1:41 pm
Kirjoittaja Atlanta
Luulen, että perheessä oli tapana pitää kenkiä sisätiloissa. Jo siksi, että se oli maalla aivan yleinen tapa tuohon aikaan vielä. Ja toiseksi varmaan siksi, että en usko mökin lattian olleen kovinkaan lämmin talviseen aikaan.
Vainajan jalkineet tosin näyttävät talvisaappailta. Voi olla hyvinkin niin, ettei rouva ole ehtinytkään riisua kenkiään kotiin saavuttuaan, kun on jo joutunut uunin sisään.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ti Huhti 04, 2017 1:43 pm
Kirjoittaja ReservoirDog
Kyllä hän taisi olla joko ulkoa tulossa tai ulos lähdössä, koska muistelen kirjasta lukeneeni, että hänellä oli löydettäessä päällään ulkovaatteet (takki, käsineet, jne.) Muumion huonosta kunnosta johtuen äitinsä tunnistanut poika oli turvautunut tunnistamisessa paljolti käsineisiin ja muuhun vaatetukseen, jotka muisti äidillään olleen.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ti Huhti 04, 2017 2:20 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Onhan myös ihan mahdollista että surma on tapahtunut pihalla tai jossain ulkorakennuksessa. Jos mies on saanut ruumiin uunin sisään, niin tokihan myös siirtäminen pihalta sisälle on onnistunut helposti.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: To Huhti 06, 2017 12:10 pm
Kirjoittaja Criminal Minds
Mick Taylor kirjoitti:Ehkä pitäisi tehdä ihan oma kategoria tällaisille vastaavanlaisille tapauksille? Siis sellaisille, joissa tekijä on erittäin suurella todennäköisyydellä viranomaisten tiedossa, mutta ei voida kuitenkaan juridisten, tai muiden seikkojen takia tuomita henkirikoksesta.
Ai vähän niinkuin A.Auer? :lol:

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: To Huhti 06, 2017 10:12 pm
Kirjoittaja paccasucco
Atlanta kirjoitti:Luulen, että perheessä oli tapana pitää kenkiä sisätiloissa. Jo siksi, että se oli maalla aivan yleinen tapa tuohon aikaan vielä. Ja toiseksi varmaan siksi, että en usko mökin lattian olleen kovinkaan lämmin talviseen aikaan.
Vainajan jalkineet tosin näyttävät talvisaappailta. Voi olla hyvinkin niin, ettei rouva ole ehtinytkään riisua kenkiään kotiin saavuttuaan, kun on jo joutunut uunin sisään.
Kyllä Atlanta,jalkineita pidettiin maalaistaloissa yleisesti sekä kesällä,että varsinkin talvella.Näin ainakin meillä päin oli tapana.Launtaipäivinä, joka oli siivouspäivä, ei tultu sisälle jalkineiden kanssa.Sama sääntö päti pyhäpäiviin.Krootilassa todennäköisesti vallitsivat toisenlaiset pelisäännöt.Ehkä talon isännän määräämät.

Ruumishan löytyi uunin sisältä ulkovarusteissaan:kumisaappaat, villahanskat ja päällystakki.Ajattelin sitäkin,että oliko Pentti Saarinen yrittänyt lavastaa murhan jonkun ulkopuolisen tekemäksi.Saarinenhan puhui siitä, "että vaimo oli niillä omilla matkoillaan..."Ehkä oli pukenut surmaamisen jo tapahduttua em. kamppeet uhrin päälle jälkeen päin todistaakseen tutkijoille, että Hilkka tosiaankin oli lähtenyt "kylään".

Uunisurmasta tehtiin 1962 Aarne Tarkaksen ohjaama löyhästi aiheesta vaikutteita saanut ja sen tematiikkaa sivuava genre-elokuva: Hän varasti elämän.

Kuva

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: Ke Loka 11, 2017 7:38 pm
Kirjoittaja DonMatteo
Aivan hirveä tapaus. Tapausta voidaan kyllä pitää selvitettynä,sillä mies vapautui ainostaan juridiikan kiemuroiden takia. Kuka muu olisi voinut muurata vaimon ruumiin miehen oman talon leivinuunin sisään kuin mies itse? Jos ruumis olisi edes ollut haudattu esimerkiksi takapihalle niin silloin voisi olla varteenotettava epäily.

Tämä tapaus on käytännössä selvä,mutta juridisesti selvittämättä. Kun taas esimerkiksi Onni Happosen tapaus on virallisesti selvitetty,mutta käytännössä edelleen hämärä. Mielenkiintoinen vertailukohta.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: Ke Loka 11, 2017 11:29 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Sehän on selvä, että mies on murannut vaimonsa uuniin. Mutta ei ole mitenkään 100% varmaa, että mies on syyllistynyt tappoon tai varsinkaan murhaan. Todennäköistä se tietenkin on, mutta se ei riitä.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: La Loka 14, 2017 1:42 pm
Kirjoittaja DonMatteo
Ei tietenkään ja luultavasti olisin oikeudessa tuomarina tehnyt itse saman päätöksen kuin tuon ajan tuomarit tekivät,sillä todistustaakka on vain ja ainoastaan syyttäjällä ja epäselvissä tapauksissa on päätettävä syytetyn eduksi.Kuolinsyytä oli mahdoton selvittää Ja kun laki oli sellainen että kuolemantuottamuksesta ei voinut enään 12 vuoden jälkeen tuomita.

Toki on kysyttävä että miksi syytön mies kätkisi vaimonsa ruumiin tällä tavalla?

Hirvittävää kyllä ajatellakin että miltä pariskunnan lapsista on tuntunut,varsinkin kun ainakin yksi heistä on ilmeisesti vahvasti epäillyt isäänsä (Poliisillekin oli lähettänyt kirjeen). Jos omasta isästäni olisi ollut kysymys niin olisin kyllä pistänyt miehen seinää vasten ja sanonut että alas ukko laulaa.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: Ke Marras 08, 2017 7:40 pm
Kirjoittaja Paa
Tai ehkä ukko pisti ruumiille kengät ja takin, niin vaikuttaisi siltä, että vaimo tosiaan on häipynyt vieraisiin. Olisi outoa, jos kengät olisivat talossa, vaikka vaimo on lähtenyt. Tietääkö muuten kukaan mihin ukko lopulta kuoli?

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: Pe Tammi 19, 2018 6:15 pm
Kirjoittaja Marc
Paa kirjoitti:Tai ehkä ukko pisti ruumiille kengät ja takin, niin vaikuttaisi siltä, että vaimo tosiaan on häipynyt vieraisiin. Olisi outoa, jos kengät olisivat talossa, vaikka vaimo on lähtenyt. Tietääkö muuten kukaan mihin ukko lopulta kuoli?
Tuosta https://fi.wikipedia.org/wiki/Uunisurma
selviää, että uunisurmaaja kuoli 66-vuotiaana 1.8.1986. Mutta kuolemansyy ei selviä.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: Pe Tammi 19, 2018 8:58 pm
Kirjoittaja paccasucco
Täysin totta on se, että uunisurma kuuluu kotimaisen rikoshistorian järkyttävimpiin tapauksiin.Ainakin omasta mielestäni.

Seuraava kuva julkaistiin 1970-luvulla Seura-lehdessä osana laajempaa juttukokonaisuutta.Lehtikuvan perusteella Seija-tytär muistuttaa ulkonäöltään isäänsä ja Seppo äitiänsä.

"Uunisurmasta syytetyn lapset kävivät isänsä luona.ME PELKÄÄMME HÄNTÄ VIELÄKIN."

Kuva

Re:

Lähetetty: Ma Huhti 26, 2021 6:03 pm
Kirjoittaja Annabelle
skoone kirjoitti: Su Tammi 13, 2008 11:44 am
joey kirjoitti:Kun kuitenkin nuo naisen etsinnät oli aloitettu kohtalaisen nopeasti surman jälkeen, miten voi olla, ettei talosta etsittäessä haistettu yhtään mitään? En tiedä yhtikäs mitään näistä ruumiiden mätänemisistä, muumioitumisista ja muista, mutta tuntuu jotenkin oudolta että kokonainen ruumis voi olla samassa huoneessa ilman, että kukaan huomaa...

Vai onko avainsana silloin nimenomaan tuo "kokonainen"? :D
Eiköhän ollut niin, että kun ruumis oli uunin yhteydessä olevassa muuratussa tilassa, niin uunin savut "säilöivät" ikään kuin ruumiin.
Niin, "Rikostarinoita historiasta"-ohjelmasarja kertoo ,että surmaaja olisi ollut "keskiverto älyltään", mutta "heikko ymmärrykseltään", mitä ikinä tuo fraasi sitten nykytiedolla tarkoittaakaan. Ilmeisesti oli kuitenkin tajunnut - kaikki tuon ajan ihmiset leivinuuneineen tunsivat uunin toiminnan; nykyihmisille leivinuunit ovat oudompi kapistus - että kun uuniin muuraa vainajan, niin sitä ei helposti löydä, ja mätänemisprosessi menee myös huomaamatta, kun uunin savut marinoivat ruumiin. Hyi helvetti. Ennen vanhaan ei ilmeisesti hirveästi satsattu mielenterveystyöhön. Näinhän tämä Saarinen oli vissiin jonkun lähteen mukaan vaimolleen sanonutkin jossakin vaiheessa, että tappaa vielä vaimonsa niin, ettei kukaan löydä ruumista. Lienekö ollut hyvinkin suunniteltu juttu, vaikka kännipäissään lopulta toteutettu?

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: To Joulu 23, 2021 1:06 pm
Kirjoittaja Juniorihölkkääjä
FB-kaveri oli seinälleen jakanut tällaisen. Rikosten Rauma -kirjassa on tästä viittaus ja henkilö lienee lukenut kirjaa parhaillaan ja kommentoi siitä FB:ssä: https://www.facebook.com/helena.grondah ... 5920299658
Mietin Rikosten Raumassa ollutta mainintaa , että komisario Gunnar Kivelä ratkaisi Kokemäen uunimuurarin tapauksen ?
Voi olla , että hän monien vaiheiden jälkeen antoi luvan purkaa uunin ? Mutta tosiasiassa tapauksen ratkaisi heti alkutekijöissä ISO PAAVO---PAAVO AHO Kokemäen poliisista ----ei vain annettu lupaa purkaa uunia pelkkien oletusten perusteella koska Pentti Saarinen oli ammatiltaan muurari ja villeimmät puheet veikkasivat , vaimonsa muuranneen Kokemäen uuden sillan rakenteisiin !
Minä olen koko ikäni tuntenut Hilkka Saarisen siskon ym. perheen jäsenet ollaan oltu samassa työpaikassa Harjavallassa ! Pentti Saarinen kulki työmatkansa minun ja siskoni kanssa linja-auton tupakki os. takapenkillä ja oli oikein ystävällinen meille aina oli tarjota jotain hyvällistä esim. banaania --pastilleja hurjista puheista huolimatta ei me pelätty häntä !
Kyllä hän oli vankilassa hetken aikaa mm. tutkinta ym. muurista täydellisessä vaatetuksessa istuma asennossa 75cm. muurin päältä löytyneestä muumioituneesta vaimostaan jolla oli musta takki/ villatakki / villasormikkaat /jalassa pitkät sukat/lyhyet saapas sukat /kumisaappaat/ ruumiinavaus 28.11. 1972. kuolin syy tukehtuminen! Saarinen vangittiin 1.12.1972 ja kuritushuone tuomio 8v. joka kuitenkin hovissa tms. vapautus syyte sen aikaisen lain nojalla syyte vanhentunut 23.12.1970. Saarisen vapautus 28.12.1973. siis 12v. kesti ennen kuin asia saatiin loppuun käsiteltyä ? Jossain tiedoissa lukee , että Saarinen eli mökissään kuolemaansa asti ? Tämä ei pidä paikkaansa Saarinen eli lopulta loppu aikansa sairaana puhekykynsä menettäneenä Kokemäen terv. kesk. vuode os. olen omin silmin käynyt vierailulla katsomassa yhtä toista paskiaista samassa huoneessa missä oli myös Saarinen joka ilmeistä päätellen tunnisti minut vielä ja tarjosin hänelle myös pastilleja ja hän nyökkäsi kiitokseksi ja ymmärsi kyllä kun puhuin hänelle------- kuten sille toisellekin joka alkoi sieltä sängystään herjaamaan Saarista mutta minä tukein sen suun muutamilla totuuden sanoilla ? Kyllä Saarinen joutui siviilissä kärsimään rangaistuksensa kun Henrikin kapakan miehet kiristivät siltä vaimon kuolemaan johtuneista tapahtumista ja heittelivät sitä kapakan pitkiä rappusia alas ! Sain hänen kuolemansa jälkeen tietää , että ainakin tytär oli käynyt katsomassa isäänsä ja pappi siunaamassa mutta mitä sellainen puhe kyvytön muuta enää kuin ilmeillään nyökkäilee ❤
Rauha hänen sielulleen ihminen se on rikollinenkin joku voi sanoa toisin mutta kyllä hän oli omat tekonsa ymmärtänyt ja katunut vaikka kovan kuoren alla piti tunteensa sisällään ❤

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960

Lähetetty: La Joulu 25, 2021 1:31 pm
Kirjoittaja Sorun
Aina olen tuota ”hauta”-asentoa miettinyt että ihan kuin olisi viime töikseen potkinut muuria.
Voiko sisäänmuurattu ihminen kuolla niin että se tunnistettaisiin tukehtumalla kuolemiseksi?