Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

En ole 100% varma onko tämä henkirikos selvitetty, mutta joku viisaampi varmaan siirtää tämän muualle jos näin on. Tapaus on hyvin samankaltainen kuin Pirkko Ryhäsen tapaus Kumpulassa, josta on keskutelua täällä: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=256

57-vuotias leskirouva Sylvi Saastamoinen surmattiin talvella 1967 Hattulassa. Saastamoista oli lyöty lapiolla päähän ja hänet oli jätetty yöksi pakkaseen kuolemaan.

Martti Kulonen niminen mies tunnusti teon ensimmäisessä kuulustelussa. Seuraavassa kuulustelussa hän peruikin tunnustuksensa ja väitti, että tunnustus johtui pidätyssellin aiheuttamasta ahdistuksesta. Kulonen tuomittiin 10 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen taposta ja ryöstöstä.

Riihimäen vankilan apulaisjohtaja käynnisti tapauksessa henkilökohtaiset tutkimukset ja havaitsi tapauksessa ristiriitaisuuksia. Hän vakuuttui Kulosen syyttömyydestä. Apulaisjohtaja pyysi vuonna 1971 eduskunnan oikeusasiamieheltä tuomion purkua. Se ei tuottanut tulosta, joten hän laati kirjelmän korkeimmalle oikeudelle 1972. Ennen kuin kirjelmä ehti edes korkeimmalle oikeudelle, eräs mies tunnusti syyllisyytensä Sylvi Saastamoisen surmaan. Mies pidätettiin, mutta hän perui välittömästi tunnustuksensa.

Muistikuvani katkeavat tähän. Muistaako kukaan seuraavia seikkoja:

1) Purettiinko Martti Kulosen tuomio?
2) Tuomittiinko teon tunnustanut toinen mies?
3) Onko tämä rikos selvittämättä?

silentservice
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: La Touko 26, 2007 12:19 am

Viesti Kirjoittaja silentservice »

Eipä tuosta taida paljoa tietoja löytyä. Mulla on kuitenkin aika antiikkisen vanha "varma" tieto, että Kulosen tuomio pysyi voimassa. En voi kuitenkaan olla 100varma, kun silloinen tietolähdekään ei elä enää.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

silentservice kirjoitti:Mulla on kuitenkin aika antiikkisen vanha "varma" tieto, että Kulosen tuomio pysyi voimassa. En voi kuitenkaan olla 100varma, kun silloinen tietolähdekään ei elä enää.
Riihimäen vankilan silloinen apulaisjohtaja oli erittäin varma Kulosen syyttömyydestä. Yritti kovasti saada tämän tuomiota purettua.

Olisi kiva tietää, miten lopulta kävi.

silentservice
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: La Touko 26, 2007 12:19 am

Viesti Kirjoittaja silentservice »

Omat muistukuvat horjuu. Siis mitä olen asiasta joskus kuullut. Oletko Aizer varma, että kyseessä oli apulaisjohtaja, kun mun muistin mukaan hn oli vankilassa opettajana? En ole kyllä varma tästäkään, kun tarkemmin muistelee... Ihmeen vähän jutusta löytyy tietoa. Mikrofilmiltä Hämeen Sanomien arkistosta voisi jotain löytyä. Tuskin enempää kuin viikon juttu...

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

silentservice kirjoitti:Oletko Aizer varma, että kyseessä oli apulaisjohtaja, kun mun muistin mukaan hn oli vankilassa opettajana?
Minä muistaisin melko varmasti, että kyseessä oli apulaisjohtaja.

Olisi vaan kiva tietää, purettiinko Kulosen tuomio. Jos ei purettu ja hän jäi siis syylliseksi, tämän keskustelun voisi siirtää pois selvittämättömistä tapauksista.

Inhorealisti

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Inhorealisti »

Mielenkiintoinen tapaus ja vastenmielinen rikos. Jättää ihminen tuolla tavalla virumaan.

Mistä Aizer (jos olet vielä palstoilla) ongit nämä tiedot? Olisi kiinnostavaa kuulla surman motiivi. Luulisi sen olevan tiedossa, jos kerran kyseenalainen tunnustuskin on saatu hankittua. Minulla on kyllä jonkin verran tuolla suunnalla tuttuja, mutta kun on itse 70-lukulainen ja surma on vuodelta 1967... Bumpataan nyt ensi hätään keskustelu etusivulle, niin ehkä joku kaikki Alibit visusti säilyttänyt osaisi valaista asiaa enemmän. Huomaan tapauksen kehyksen olevan taas oma alitajuinen suosikkini: pikkukunta, jossa tapahtuu jossain mielessä motiiviton surma.

Motiiviton siis siihen asti, kunnes joku kertoo sen meille kaikille.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Inhorealisti kirjoitti:Mistä Aizer (jos olet vielä palstoilla) ongit nämä tiedot?
Tiedot on ongittu aikakauden sanomalehdistä, ensisijaisesti Hesarista. Tämä tapaus tuli vastaan, kun joskus vuosia sitten etsin Torsti Ossian Koskisen tuomionpurkuun ja Pekka Lappalaisen oikeudenkäyntiin liittyviä uutisia. Minulla ei ole ko. lehdistä otettuja kuvia enää tallella.

Ensimmäisessä viestissä esitetyt kysymykset ovat yhä vailla vastauksia.

Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Aizerbaidzan kirjoitti:
Inhorealisti kirjoitti:Mistä Aizer (jos olet vielä palstoilla) ongit nämä tiedot?
Tiedot on ongittu aikakauden sanomalehdistä, ensisijaisesti Hesarista. Tämä tapaus tuli vastaan, kun joskus vuosia sitten etsin Torsti Ossian Koskisen tuomionpurkuun ja Pekka Lappalaisen oikeudenkäyntiin liittyviä uutisia. Minulla ei ole ko. lehdistä otettuja kuvia enää tallella.

Ensimmäisessä viestissä esitetyt kysymykset ovat yhä vailla vastauksia.
En ole kuullutkaan tästä tapauksesta. Kun taas tapauksen Koskinen/Ryhänen/Lappalainen tunnen varsin hyvin.

Veikkaisin että tuomionpurku korvauksineen olisi noussut sen verran otsikoihin että tapaus tunnettaisin laajemminkin.

Inhorealisti

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Inhorealisti »

Aizerbaidzan kirjoitti:
Inhorealisti kirjoitti:Mistä Aizer (jos olet vielä palstoilla) ongit nämä tiedot?
Tiedot on ongittu aikakauden sanomalehdistä, ensisijaisesti Hesarista. Tämä tapaus tuli vastaan, kun joskus vuosia sitten etsin Torsti Ossian Koskisen tuomionpurkuun ja Pekka Lappalaisen oikeudenkäyntiin liittyviä uutisia. Minulla ei ole ko. lehdistä otettuja kuvia enää tallella.

Ensimmäisessä viestissä esitetyt kysymykset ovat yhä vailla vastauksia.
Tähän, kuten moneen muuhunkin keskusteluun, toisi terää paikkakuntalaisen aikalaiskertomus. Vaikka 70-luvulla tiedotusvälineet eivät vielä jahdanneetkaan tuomittuja rikollisia samalla tavalla kuin nykyään, uskoisin että kylillä jutut kyllä kulkivat. Tai olisiko paikallislehden innokas kesätoimittaja seurannut tapahtumia... osaako kukaan heittää lonkalta, mitä lehteä Hattulassa luettiin 60-70-luvulla paikallislehtenä? Lottovoitto olisi, jos täällä olisi joku paljasjalkainen hattulalainen suurten ikäluokkien vuosimallia kertomassa näkemyksiään.

Sijaltainen
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 2:08 am

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Sijaltainen »

osaako kukaan heittää lonkalta, mitä lehteä Hattulassa luettiin 60-70-luvulla paikallislehtenä?
Hämeen Sanomat oli ja lienee edelleen ykköslehti Hattulassa, paikallislehti taisi tuohon aikaan ilmestyä nimellä Hattulan Lehti, myöhemmin nimellä Vanajaveden Seutu.
Jos Sijaltainen nousisi, taivaaseen ota luoksesi.

nalle_natunen
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 4:58 pm

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja nalle_natunen »

Aizerbaidzan kirjoitti: Riihimäen vankilan apulaisjohtaja käynnisti tapauksessa henkilökohtaiset tutkimukset ja havaitsi tapauksessa ristiriitaisuuksia. Hän vakuuttui Kulosen syyttömyydestä. Apulaisjohtaja pyysi vuonna 1971 eduskunnan oikeusasiamieheltä tuomion purkua. Se ei tuottanut tulosta, joten hän laati kirjelmän korkeimmalle oikeudelle 1972.

Aika erikoista toimintaa vankivirkailijalta. Lieneekö ollut sukua tai muuten tuttu tämän syytetyn kanssa, kun noin otti sydämen asiakseen hoitaa tekijän pois lusimasta?

Nykyisinhän vankilassa ei tulisi kuulonkaan tuollainen "yksityinen tutkimus", ei sillä, että virkailijoita moinen edes kiinnostaisi. Tosin syyttömiä ei lähtökohtaisesti Suomen vankiloissa edes nähdä.
// Non naunci habeo //

Rampo Edogawa
Poliisikoira Rex
Viestit: 265
Liittynyt: Ke Loka 28, 2009 4:51 pm

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Rampo Edogawa »

Harmillista, ettei KKO:n digitaalinen arkisto ulotu vuoteen 1972. Sieltä olisi saanut ainakin sen tiedon, mikä oli oikeuden ratkaisu tähän valitukseen. Mikäli siis tämä kirjelmä edes lähetettiin.

Toinen seikka mikä tuli mieleen on tuo tunnustus. Olisiko ollut niin, että 1971 kun tapauksesta valitettiin oikeusasiamiehelle se sai sen verran julkisuutta lehdissä, että joku "ammattitunnustaja" päätti sekoittaa hiukan soppaa. Ei liene sattumaa, että tunnustus tuli juuri tuolloin. Tämä voisi merkitä sitä, että tapauksesta on kirjoitettu valtakunnallisesti ja siitä voisi kohtalaisen helposti löytää arkistoista tietoa.
Nimeni on Veijonen, mutta herralla on tapana sanoa minua Batleriksi

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Satakunnan Kansa 9.10.1969:

Naisensurmaajalle yli 10 vuotta kuritushuonetta

Sekatyömies Martti Olavi Kulonen tuomittiin eilen Hauhon kihlakunnanoikeuden välikäräjillä leskirouva Sylvi Kaarina Saastamoisen tahallisesta taposta kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa tehdystä varkaudesta 7 kuukaudeksi kuritushuoneeseen eli yhdistettynä 10 vuodeksi 3 kuukaudeksi kuritushuoneeseen.

Leskirouva Saastamoinen löydettiin 12. joulukuuta vuonna 1967 kuolleena Hattulan kunnan Koskenkylässä omalta pihamaaltaan. Tutkimuksissa todettiin, että hänet oli surmattu ilmeisesti kotinsa pihamaalta löytyneellä lapiolla. Syylliseksi epäiltynä pidätettiin sekatyömies Martti Kulonen Nokian kauppalasta. Kuulusteluissa hän myönsi surmatyön, mutta jutun ollessa esillä toukokuussa 1968 hän kiisti syyllisyytensä. Kulonen määrättiin tällöin mielentilatutkimukseen. Hauhon kihlakunnanoikeuden päätös alistetaan Turun hovioikeuteen.


Mitään tietoa ei ole vieläkään siitä, pysyikö Kulosen tuomio ennallaan.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Tästäpä ei tietoa tunnukaan löytyvän. Ainoa vihjeen tapainen on eläköityneen poliisin aiemmin järjestämät rikosbussi-kierrokset joihin on vielä 2000-luvulla sisältynyt tämä kyseinen surmatyö.
Näitä bussikiertueita on vetänyt Raimo Siren, ymmärtääkseni koko uransa tehnyt noissa maisemissa, tämän jutun kohdalla mainitsee syylliseksi nuoren pojan.
Kulonenhan oli kiinni jäädessään 46-vuotias, ei oikein häneen viittaa.
Luulisi kyllä että moisesta tuomion kumoamisesta olisi uutisoitu.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Leskirouva surmattiin Hattulassa 1967

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Hattulassa asuvana olisi kiva ettei tämä hautautuis varsinkin jos joku näistä papparaisista on syyllinen kenen kanssa törmäilen kaupoissa.

Vastaa Viestiin