Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
kid

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja kid »

Mä oon yöllisillä retkillä hukannut sukkani, tosin umpihumalassa. Kengätkin ois jäänyt sille tielleen jos en ois laittanut kaveria hakeen niitä alakerrasta (meidät siis bustattiin ja kaverin mutsi oli melko vihanen). No joo.

Tohon koirajuttuun: Koirat on yksilöitä. Kaikki reagoi eri tavalla, mutta sitähän sanotaan että eläimillä on kuudes aisti... Kenties piskit on ollut levottomia jo ennen tapahtunutta, ja Pasi on päättänyt pistää koirat toiseen huoneeseen. Tai sitten toinen mies on tai on teeskennellyt olevansa koirafobikko tms. Easy. Koirat pois tieltä.

Turvakenkiin: Niitähän nyt käytetään melkein missä vaan työpaikoilla. Eri asia sitten, että kuka niitä jaksaa käyttää vielä pitkän päivän jälkeenkin. Toisaalta kengät on usein mukavat ja ainakin mulla oli "ilmastoidut", eli eivät mitkään epämukavimmat olemassa. Kaikki ei vaihda työvaatteita vasta työpaikalla. Mulle tuli mieleen varastotyömies, joka on ollut tulossa yö-/iltavuorosta himaan, tai Takon tehdastyöläinen tms.
eräsvain
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: To Heinä 16, 2009 10:59 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja eräsvain »

Elokuussa tulee 10 vuotta täyteen, eikä tekijää edelleenkään ole saatu kiinni. Eikai vaan poliisit ole luovuttaneet?? Onkohan poliisitv jaksoa anonyymisti sinun katseltavissa jostain, jossa puhutaan Pasista?
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Blues »

Niin, Pasin tappaja kävelee joukossamme luultavasti vieläkin :?
Koirien toiseen huoneeseen laittaminen ei minusta ole ollenkaan ihmeellinen asia, sillä minullakin käy kylässä ihmisiä, jotka eivät niistä välitä/pelkäävät niitä. Laitan koirat syrjään ja otan viereen taas kun olen yksin. Ei ihmeellistä.

Se mikä ihmetyttää on, että miten Pasi olisi laskenut tuntemattoman miehen kotiinsa?
Mutta sitten taas, Pasi on voinut käydä koirtensa kanssa lenkuralla vaikkapa Koskipuistossa.
Siellähän niitä "tarjokkaita homopoikia" ainakin 90 -luvulla riitti ihan omiksi tarpeiksi.
Olisiko siellä sitten bongannut jonkun jonka otti kotiinsa, joka ei ollutkaan niin "homo", Ja joka luuli, että kyseessä olisi hyvä "poka", mutta huomasi ettei Pasilla ollutkaan mitä varastaa? Ja Pasi halusikin vain seksiä?

Ei siis tullut seksisuhdetta, eikä ollut mitään, mitä "kääntää" joten Pasi sai kuolla, vaikka Pasi kuvitteli saavansa jotain muuta?

Olen pahoillani, mulla on TAAS joku "unohda äidinkielesi" -päivä :roll:
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
eräsvain
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: To Heinä 16, 2009 10:59 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja eräsvain »

Blues kirjoitti: Koirien toiseen huoneeseen laittaminen ei minusta ole ollenkaan ihmeellinen asia, sillä minullakin käy kylässä ihmisiä, jotka eivät niistä välitä/pelkäävät niitä. Laitan koirat syrjään ja otan viereen taas kun olen yksin. Ei ihmeellistä.
Pasin koirat oli koulutettu hyvin, joten tuskin ne ovat olleet murhaajan tiellä. Viikon kuluttua Pasi löydettiin, koska koirat olivat alkaneet äänehdellä niin, että naapurusto alkoi ihmetellä.
Blues kirjoitti: Se mikä ihmetyttää on, että miten Pasi olisi laskenut tuntemattoman miehen kotiinsa?
Pasilla ei tiettävästi ollut tapana päästää tuntemattomia sisään, joten luultavasti murhaaja tunsi Pasin tai jotain..
eyes
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2009 12:15 am

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja eyes »

Nostetaanpas tätäkin.
Aamulehti.fi kirjoitti:
Päivitetty 2.3.2013 14:04, julkaistu 2.3.2013 13:39
IS: Tampereella yli 10 vuotta sitten surmatun miehen tappaja yhä vapaana

Tamperelainen Pasi Aaltonen surmattiin kotiinsa ravintolaillan päätteeksi kesällä 2002. Tekijää ei ole vieläkään saatu kiinni, vaikka veriteosta on yli 10 vuotta.

Lauantain Ilta-Sanomat kertoo, että surmaan liittyviä vinkkejä voi edelleen ilmoittaa poliisille.

– Tapaukseen liittyviä seikkoja on muidenkin kuin tekijän tiedossa. Mikään tieto ei ole vähäarvoista, sanoo rikoskomisario Juha Siljanmäki.

Aaltonen surmattiin teräaseella lauantaina 24.elokuuta 2002 Satamakatu 5:ssä sijaitsevassa kodissaan. Ruumis löytyi vasta viikon päästä.

Aaltonen vietti elämänsä viimeisen illan loppua Otavalankadun Mixei-ravintolassa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Siljamäki on aiemmin kommentoinut Aamulehdelle, että mustasukkaisuus saattoi olla verityön motiivi.

Aaltosen asuintalon suunnasta nähtiin aamuyöllä kello kahden aikaan kävelemässä tummiin housuihin ja vaaleaan paitaan pukeutunut ja tummahiuksinen mies. Hän jätti Sievi-merkkiset turvakengät Näsilinnankadulle, josta sivullinen löysi ne. Lisäksi Aaltosen asunnosta löytyi Adidaksen tennissukat, joiden uskotaan kuuluneen surmaajalle.

Ilta-Sanomat kertoo, että joidenkin tietojen mukaan surmattu olisi pelännyt jotain ennen veritekoa.

– Tutkinnassa on tullut esille, että Pasia vaivasi jokin asia Tampereen suunnalla, sanoo tutkinnanjohtaja.

Tausta: Pasi Aaltosen surma

Pasi Aaltonen puukotettiin asunnossaan Satamakatu 5:ssä elokuun 24. päivän vastaisena yönä. Hän oli lähtenyt yksin taksilla ravintolasta kotiin. Hänet löydettiin vasta viikon kuluttua. Naapurit ottivat huoltomieheen yhteyttä koirien haukunnan ja porraskäytävään levinneen hajun vuoksi.

Aaltonen oli koirien harrastaja ja osallistui koiratapahtumiin labradorinnoutajansa ja sileäkarvaisen noutajansa kanssa.

Surmapaikan lähistöltä löytyivät 42-numeroiset Sievi Mustang -turvakengät, joita poliisi uskoi puukottajan käyttäneen.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194799 ... paana.html

En jaksanut kaivaa tuota Iltasanomien uutista tähän.
Eilisaamu
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: To Touko 15, 2008 11:06 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Eilisaamu »

Tässä ketjussahan joku joka Aaltosen jotakin kautta ilmeisesti tiesi/tunsi, kertoi että Aaltosella oli kumppani Lapissa, jonka vuoksi sinne oli muuttamassa. Tässä edellisessä artikkelissa kerrotaan että motiiviksi on jo epäiltykin mustasukkaisuutta. Sehän menisi aika yks plus yhteen. Voisi olla että Aaltonen oli muuttamassa uuden miehensä vuoksi Lappiin, ja mustasukkainen vanha kumppani, olkoonkin vaikka satunnainen rakastaja tai vaikka Aaltosen ykspuolinen ihailija, oli jo uhannut häntä asian tiimoilta, koska oli käynyt ilmi että hän pelkäsi jotain tai häntä vaivasi joku. Mutta hyvin mahdollinen on myös päinvastainen kuvio jota spekuloitiin. Että tämä tappaja on tosiaan joku aikaisempi satunnainen rakastaja, mutta onkin täysi kaappi-homo,tai bi, mahdollisesti naimisissa tai ainakin vakisuhteessa heterosuhteessa. Eli ovat tapailleet useaan kertaan mutta täysin salaa. Aaltonen onkin ollut rakastunut tuohon mieheen täysin, mutta ei ole saanut täydellistä vastakaikua. Ja jos se onkin ollut Aaltonen joka on sanonut että kun ei miestä saa itselleen,paljastaa rakastajan vaimolle totuuden miehestään. Tuo kenkä asia on jotakuinkin outo, mutta ehkä se on vain tuo kenkätyyppi mikä hämää jotenkin...turvakenkä. Toki se antaa viitteitä oletetun murhaajan työelämästä, mikäli ne kengät kuuluivat murhaajalle. Mutta yksinkertaisin selitys, itse kun tätä pähkäilen, on että tämä tappaja on tullut työkengät jalassa Aaltosen luokse, tappanut uhrin kengät jalassa, jolloin ne ovat tahriintuneet vereen. Varmasti tappaja on ollut hyvin sekavassa mielentilassa, kysessäähän on mahdollisesti intohimorikos, ja mukana ehkä myös päihteitä, ja näinollen on ajatellut vain että ei voi verisillä kengillä lähteä ulos, heittää kengät pois, huomaa sukkien tahriintuneen hieman vereen myös, heittää nekin pois, pesee käsiään ja kasvojaan ja hirveä hätä päästä äkkiä asunnosta ulos, ottaa Aaltosen jotkut kengät jalkaansa ja hädissään unohtaa sukat asuntoon. Jos muistaa ne vasta kun ovi painautuu kiinni,se on myöhäistä.
kallesanteri
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 5:11 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja kallesanteri »

Tossa Satamakatu 5 tänään 4.3.2013:

Kuva

C-rappu on kuvan kauimmaisessa päädyssä. Talon päädyssä on Näsilinnankatu. Talo on siis Satamakadun ja Näsilinnankadun kulmassa. C-rapun kohdalla talon kivijalassa on ainakin viimeiset kuusi vuotta ollut hierontamesta. Liekö ollut 2002 ja jos, niin onko mitään tekoa murhan kanssa? Tuskin kun... tai siis onko homoille olemassa hierontapaikkoja? :roll:
Joo, oikeen tuntuu joo, kyllä, hjyvää on.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Jos nyt ajattelee, ettei surmaaja varmaankaan ole sukkasillaan (yhdellä sukalla) jatkanut matkaansa hylättyään turvakengät, niin voisiko olla niin, että turvakengät ovat olleet hänen mukanaan jossain kassissa. Tällöin voisi ajatella, että ko. henkilöltä on loppunut työsuhde jossakin firmassa joko perjantaina tai lauantaina. Yleensähän työkamppeille kuitenkin on jokin säilytyspaikka työpaikalla, ettei niitä tarvitse mennen tullen mukanaan kanniskella.
Jos nyt oikein muistan, tästä jutusta uutisoitiin aikanaan, että turvakengät liittyvät surmatapaukseen ja ovat olleet surmaajalla mukana.
Onkohan turvakenkiä käytetty Aaltosen surmaan eli surmaaja on teräskärkisillä kengillä potkinut uhria?
Saatiinkohan noista kengistä/sukasta dna eristetyksi? Eikö sille sitten vain ole löytynyt omistajaa.
Voisihan tietysti olla niinkin, että surmaaja on käynyt vasta hankkimassa turvakengät ko.päivänä, mutta tämän nyt varmaan poliisit olisivat heti huomanneet ja kyselleet kenkäkaupoista ostajaehdokkaita.
Jos nyt surmaajalla on kengät kassissa ollut ja hän on ravintolassa lyöttäytynyt Aaltosen seuraan, kassi on todennäköisesti roikkunut ravintolan naulakossa illan ajan.
Tämä on kyllä ikävää, että Aaltonen löydettiin noinkin myöhään ja murhaaja sai viikon etumatkan. Jos homma olisi mennyt ajattelemallani tavalla, tekijä ei paikalle ole ainakaan autolla tullut.
laululintu
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Touko 04, 2011 10:28 am

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja laululintu »

Larva kirjoitti:Moi kaikille, ja asiaan:
Tampereen Tyttö kirjoitti:Turvakengistä. Katselin tässä vähän aikaa sitten ravintolan keittiötyöntekijää, miespuolista, jolla oli turvakengät jalassaan.
Ruokakaupassakin tarvitsee (ainakin osastoilla) turvakengät jalkojensa suojaksi. Vakuutus ei nimittäin korvaa jos sattuu turvakengättömille kintuille tipahtamaan jotain :)
Tai no, ainakin ne kaupat, missä olen itse ollut töissä.
Näin on myös keittiötöissä, ettei vakuutus korvaa jos liukastelet jollain crocseilla. turvakenkien käyttö on melko yleistä ravintolassa työskentelevillä.
Musta ei ole valkoista. Ja valkoinenkin voi paljastua valheeksi.
kid

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja kid »

Mietiskelin edelleen tuota koirahommaa, eli seuraavanlaista: joillakin koirilla on vähän, ööh, huono tapa tulla omistajan viekkuun tai jopa antamaan vähän pusuja silloinkin, kun omistajalla on meneillään lemmenleikit jonkun kanssa. Voisiko olla, että Pasi on ottanut jonkun entuudestaan tutun "fuckbuddyn" asuntoonsa, ja koirat on sitten laitettu toiseen huoneeseen etteivät tule häiritsemään? Siinä hötäkässä on sitten tekijältä sukat hukkuneet ja niin päin pois.

On sanottu, että Pasi ei tuntemattomia päästä kotiinsa, ja on sanottu, että motiivi olisi mahdollinen mustasukkaisuus. Eikö tässä voisi olla aika selkeä juoni siis? Pasi tapaa jonkun vanhan poikkiksen / hoidon / whatever, menevät heille "juttelemaan", mutta eksä antaakin ymmärtää muuta, ja iskee sitten. Oliko tietoa, missä tilassa Pasi on löydetty? (Vaatteet päällä / pois / jotain siltä väliltä?) En nyt itse niin välitä tietää, mutta mietin vaan, että poliisi on varmaan senkin ottanut huomioon. Moikka vaan poliisisedät, terkkuja Fobballe.

Suru tulee kun ajattelee tätä tapausta.
Rousku
Jane Marple
Viestit: 1076
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Miten surman ajankohta voi olla noin tarkkaan tiedossa, jos ruumis on löydetty vasta viikkoa myöhemmin? Ymmärrän, että tietyssä ajassa ruumiissa tapahtuu tiettyjä muutoksia, mutta voiko patologi silti varmasti sanoa, että tämä henkilö on tapettu seitsemän päivää sitten, eikä vain kuusi päivää sitten?

Oliko koirilla juomakuppi (tai ehkä pikemmin ämpäri) siinä huoneessa, johon ne oli suljettu? Janohan eläimelle tuossa ennemmin tulee kuin nälkä! Olivatko haukkuneet jo päiväkausia? Viikon juomattomuuden jälkeen luulisi jo koiran kuin koiran olevan henkitoreissaan, tai ääntä ei ainakaan pitäisi enää lähteä. -Sitä en ihmettele, etteivät koirat olisi isäntänsä surmaan mitenkään reagoineet. Jos hyvin koulutettu koira on komennettu toiseen huoneeseen ja olemaan siellä hiljaa, niin sehän tekee niin.

Mistä spekulaatio taksin käytöstä kotimatkalla on peräisin? Onko muuten yleensä poliisilta saatavissa jälkikäteen takseilta tietoja, minne matkat ovat suuntautuneet? Tuo matkahan on huomattavan lyhyt, tuntuisi luontevammalta kävellä - etenkin työttömän.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Surman ajankohta on voitu määritellä esim. postiluukusta pudotettujen lehtien päiväyksen mukaan tai jos jonkun olisi pitänyt saada yhteys Aaltoseen seuraavana päivänä (tosin siinä tapauksessa luulisi, että hänet olisi löydetty jo aiemmin).
Koirilla on saattanut olla mahdollisuus päästä vessaan ja tällöin janoiset koirat hoksaavat juoda vessanpytystä. Onhan surmaaja saattanut olla myös sen verran eläinrakas, että on täyttänyt vesikupitkin. Luultavasti kyllä omistaja itse täyttää ne yötä varten saavuttuaan kotiin. Eipä sitä kyllä parillakaan kipolla pitkää aikaa eteenpäin selviä.
Ei kai tuosta taksimatkasta mitään varmuutta olekaan. Kaipa se oli vain yksi oletus tapahtumien kululle, koska poliisihan uutisoi, ettei ole tiedossa, millä Aaltonen on kotiinsa saapunut.
Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2883
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Pasin surma on mainittu Aamulehden nettisivujen uutisessa "Näitä henkirikoksia poliisi ei ole pystynyt ratkaisemaan Pirkanmaalla", julkaistu 14.7.2013.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194826 ... aalla.html

Mitään uutta pätkästä ei ilmennyt, mutta hyvä kuitenkin, että asiasta kirjoitetaan:
2002: Pasi Aaltonen (38) surmattiin raa’asti asuntoonsa Satamakatu 5:ssä 24.8. Vahvin epäilty tapauksessa on tuntematon mies, jonka nähtiin poistuvan Aaltosen asunnosta yöllä. Poliisilla on hallussaan lyhytvartiset turvakengät, jotka liittyvät surmapaikkaan poliisin mukaan varmuudella. Tappajan epäillään käyttäneen kenkiä.
Tässä on muuten kuva siitä Adidaksen sukasta samaiselta Aamulehden nettisivuilta:

Kuva
Tämä sukka jäi todennäköisesti surmapaikalle Pasi Aaltosen surmaajalta. Sama mies käytti surmayönä ilmeisesti turvakenkiä.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?bl ... inary=true
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 420
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Juttelin tapauksesta uudelleen tämän Pasin tunteneen ihmisen kanssa. Hän siis ei missään tapauksessa ollut mikään läheinen ystävä, vaikka tervehtivät ja joskus istuivat samassa pöydässä oluella. Heillä oli yhteinen ystävä, nainen, jonka kanssa tämä lähde siihen aikaan liikkui. Hän sanoi, että aluksi tuttavapiirissä kovasti huhuttiin, että tämä lapinmies olisi syyllinen, koska oli kai jonkin verran mustasukkainen ja Pasin asema suhteessa oli alisteinen. Se, oliko alisteinen leikkimielellä vai tosissaan, on hänellekin epäselvä. Mutta hänelläkin on käsitys, että tuo lapinheppu on taatusti tutkittu pohjamutia myöten ja maantieteellinen etäisyys kyllä antaa helpon alibin, jos on vaikka töissä ollut sinä iltana.

Edelleenkin toisti aiemman luonnehdintansa siitä, että harmiton ja kiltti, hymyileväinen. Ei ehkä penaalin terävin kynä, mutta ihan normaali.
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 420
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Pasi Aaltonen -surmattu Tampereella v.2002

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Pieni lisäys vähän kevyemmin ikävään aiheeseen: Lähteeni heitti vielä perään, että Virpi Butt on syyllinen, koska a) asui juuri siinä kerrostalossa, jonka edestä kenkä löytyi eli hyvin lähellä Aaltosta ja b) mahdollisesti tunsi Aaltosen, koska kumpikin vietti aikaa mm. silloisessa Ale-pubissa, jossa Virpi oli tunnettu hankalana asiakkaana ja taisipa Aaltonenkin käydä siellä Mixein lisäksi viimeisenä iltanaan. Muutenkin Aaltonen oli baareissa töissä + vietti aikaa tn. myös kotikulmansa baareissa ja Virpihän oli baarihai. c) Virpi on äkkipikainen ja arvaamaton.

Ehkä veikin koiralenkiltä kadulla törmäämänsä Virpin drinksulle kaverimielellä.
No, vähän kevennyksenä tuo tuli. Mutta koko 42 voisi olla myös skroden naisen turvakenkien koko, jos vielä sattuu olemaan machoileva nainen, joka tykkää olla "kova jätkä" kenkiä myöten. Niillä on hyvä potkia, jos tulee riitaa.
Vastaa Viestiin