Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

En ainakaan haulla löytänyt tätä tapausta.

Vaasalaiset autonkuljettaja Bertel Osvald Porander ja talonomistaja Karl Vilhelm Stoor matkustivat 2.6.1945 Toijalaan ilmeisesti autokauppoja tekemään. Ainakin heidän tiedettiin saaneen lehdessä olleen ilmoituksen perusteella puheluja mm. Tampereelta ja Toijalasta. Ilmeisesti heidät oli houkuteltu Toijalaan katsomaan autoa, mutta autokauppojen sijaan heidät tapettiin ja ryöstettiin. Surmaajalle/surmaajille kelpasi rahat sekä Stoorin amerikkalainen, hopeakuorinen, isokokoinen ja paksulasinen taskukello. Kello olisi helppo tunnistaa: Sen yläpuolelle oli kaiverrettu V. Stoor.

Aamulehti uutisoi 1.3.1951 - kuusi vuotta myöhemmin - kaksoismurhan olevan yhä pimeä. Tietojen mukaan Tampereelta ja Toijalasta olivat Poranderille ja Stoorille soitelleet keskikokoiset nuorehkot miehet, mutta henkilöllisyyksiä ei saatu selville.

Yllä mainittu Aamulehti mainitsee jännän yksityiskohdan, jolla saattaa olla yhteys veritekoon. 31.5.1945 kaksi jyväskyläläistä autoilijaa oli saanut lehti-ilmoitukseensa Toijalasta kirjeen, jossa tarjottiin myytäväksi kuorma-autoa. Jyväskyläläisiä pyydettiin katsomaan autoa Konhon pysäkille Toijalan-Valkeakosken välille. Siellä oli lato, missä piti myyjän ja auton odottaa. Jyväskyläläiset saapuivat paikalle myöhäisemmällä junalla, mutta myyjää saati kuorma-autoa ei näkynyt. Olisivatko jyväskyläläiset kokeneet Poranderin ja Stoorin kohtalon, jos olisivat saapuneet aikaisemmalla junalla?

Kysymys murhainfolaisille: Onko tämä kaksoismurha yhä selvittämättä?

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945 - selvittämättäkö

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Tämä henkirikos jäi selvittämättä! Etelä-Saimaassa oli tästä pitkähkö juttu muistaakseni 1953.Artikkelin yhteydessä julkaistiin kuva Stoorin kellosta, jonka toivottiin tuovan ratkaisun tähän ryöstömurhaan.

Skannasin jutun Urkki-lehdestä elokuulta 1980:

Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

DonMatteo
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Loka 09, 2017 12:22 pm

Re: Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945

Viesti Kirjoittaja DonMatteo »

Aika vanha tapaus tämä tosiaan on.Tekijä lienee todennäköisesti kuollut ja todennäköisesti ei selviä. Pari pohdintaa:

Olisikohan tuo kello mahdollista vielä löytää? Siinä on kuitenkin surmatun nimi kaiverrettuna. Liekö murhaaja uskaltanut myydä sitä? Jos onkin myynyt niin olisikohan mahdollista ainakin saada selville että kuka sen on ostanut ja missä. Jos jotenkin saisi ihmisten tietoon laajemmin että tälläinen kello jos löytyy teidän vintiltänne niin ottakaa yhteyttä poliisiin. Toki on mahdollista että kello on myyty ulkomailla tai hukattu jonnekin kun on murhaaja on käsittänyt että siinä on uhrin nimi ja käsittänyt että sitä on riskaapelia myydä.

Millaistakohan asetta tekijä käytti?Tutkittiinkohan sitä? Jos tuo ase löytyisi jostain tekijän jäämistöstä.Ballistiikka ei liene tuohon aikaan ollut aivan yhtä kehittynyttä kuin nykyisin,mutta en tiedä onko mahdollista/resursseja/kiinnostusta jälkikäteen ryhtyä poliisilla asiaa tutkimaan.

Tekijä vaikuttaa melko ammattimaiselta,liekö hänellä muitakin rötöksiä tilillään? Liekö ammattirikollinen?Ymmärsi kuitenkin piilotella jälkensä ja suunnitteli kylmäverisen kaksoisryöstömurhan. Sotilaskarkuri lienee myös yksi vaihtoehto. Toijalassa toki pysähtyi juna,mutta olisiko mahdollista että tekijä oli jollain tavoin Toijalasta kotoisin tai tunsi seutua? Hän kuitenkin osasi sen valita tekopaikaksi,harvoin kai rikollinen täysin tuntematonta paikkaa valitsee murhapaikaksi.

Mahdollista toki on että hän hyppäsi teon jälkeen junaan ja matkasi tuntemattomaan määränpäähän,joko pohjoiseen tai etelään,ellei hänellä ollut autoa,mitä vähän epäilen sillä vieraaseen autoon olisi saatettu kiinnittää huomiota,poliisi olisi voinut pysäyttää ja kysyä ajokorttia.(Ja autojahan ei sodan jälkeen ihan joka hemmolla ollut.)

Tuo matkustajakodista soittaminen hieman ihmetyttää myös. Mies soitti siis jonkun vieraan nimissä (ja laskuun,ihailtavan röyhkeää 8) ). Mistä hän sai tämän vierailijan nimen?Tunsiko hän miehen? Ei kai matkustajakodeilla silloinkaan julkisia vieraslistoja ollut? Vähän paha spekuloida tällä kun ei tiedä että miten tuon ajan matkustajakodeissa toimittiin. Henkilökuntakaan ei siis tunnistanut miestä eri mieheksi kuin se joka heillä oli oikeasti vieraana? Mies lienee myös ollut sen verran siistin näköinen/sosiaalisesti taitava ettei ole herättänyt matkustajakodissa huomiota? Pätisikö tämä metsässä piilottelevaan sotilaskarkuriin...ehkei,ellei hänellä ollut jotain henkilöä kenen luona hän piilotteli tilapäisesti,jonka luona saattoi siistiytyä.

Mitenköhän pitkään tuo murhattujen miesten ilmoitus oli uudessa suomessa,yhden päivän vai useamman? He saivat viisi puhelua ja kaikki Tampereen lähistöltä (Tai näin oletan,voihan olla että puheluita tuli muualtakin päin Suomea,mutta niistä ei vain mainita,Helsingistä ei kuitenkaan tullut yhtään.).Uusi Suomi lienee kuitenkin ollut valtakunnallinen lehti? Ilmeisesti ketään näistä Tampereen soittajista ei pystytty tyydyttävästi jäljittämään? Sekin herättää kysymyksiä. Vaikuttiko murhaaja Tampere/Toijala seudulla? Soittiko hän vain tuon Toijalan puhelun? Ajatuksena tuntuu oudolta että hän olisi valinnut tuon seudun,ellei hän olisi asunut/piileskellyt siellä. Toki hän on voinut sen jälkeen paeta vaikka minne,tai sitten ei.

Paljon pohdiskelua ja arvailua...poliisi tätä tapausta tuskin ennän tutkii,eikä taida mediaakaan enään kiinnostaa,mutta kyllähän jokainen surma ansaitsisi tulla ratkaistuksi.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Todella hyviä ja aiheellisia kysymyksiä.Luulen, että sen aikaiset poliisimiehet ja rikostutkijat pähkäilivät samojen kysymysten parissa.

Eiköhän juttu haudattu lopullisesti viimeistään silloin 1950- luvun alkuvuosina,jolloin lehdistö teki viimeisen rynnistyksen julkaisemalla monissa sanomalehdissä kuvia taskukellosta ja yhteenvetoja asiasta.

Tarkistuksia ja puhutteluja tehtiin toki myöhemminkin, mutta ne eivät johtaneet mihinkään.

Jäi epäselväksi, oliko tekijöitä yksi vai useampi.Monet kallistuivat kahden tekijän puolelle.En tiedä, millä perusteella siihen päädyttiin.

Kysyit, mitä asetta tekijä käytti? Alibi-lehdessä 2/ 1979 kerrottiin, että surmaluodit ja hylsyt löydettiin, mutta 9-millistä asetta ei.

Vaikka Toijalan kaksoisryöstömurhasta kirjoitettiin paljonkin, niin kenties parhaan ja kattavimman yhteenvedon teki Mauri Sainio em. Alibissa."Kuoleman lato" oli vielä silloin paikallaan.Mikähän mahtaa olla tilanne tällä hetkellä?

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

DonMatteo
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Loka 09, 2017 12:22 pm

Re: Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945

Viesti Kirjoittaja DonMatteo »

Kiitos hyvistä artikkeleista,molemmat erittäin informatiivisia.

Jyväskylän miehillä tosiaan käynyt uskomaton tuuri että myöhästyivät siitä tapaamisesta,joka lienee täysin varmasti ollut murhaajan tai murhaajien ansa,nuo kaksi miestä olin unohtanut aiemmista pohdiskeluistani.Sääli ettei Vaasan miehillä käynyt yhtä hyvää tuuria.

Tosin tämäkin seikka kyllä vihjaa siihen suuntaan että murhaaja(t) majailivat Toijalan/Tampereen seudulla,mistä seuraa pohdintaa että:asuivatko he siellä vakituisesti? Vai piilottelivatko he siellä viranomaisilta ja jos piilottelivat,niin missä ja mistä syystä? Metsässä,jonkun uskotun luona,vai hotellissa? Luulisi että hotellin muut vieraat olisi jäljitetty poliisin toimesta,mutta toisaalta jos nuo miehet olivat hotellissa,joko oikeilla tai väärillä nimillään,se voisi selittää miten he ovat saaneet ongittua selville tämän miehen nimen,jonka nimissä he soittivat Vaasan miehille.

Ymmärsin tuon Emmauksen sijainnin väärin,kyseessä on siis Tampereella sijainnut hotelli ja tuo väärällä nimellä tehty puhelinsoitto tuli juuri sieltä. Hotelli Emmauksessa oli 117 vierashuonetta ja 50-luvulle tultaessa se oli Suomen suurin hotelli. Kyse ei siis ole mistään pienestä matkustajakodista kuten olin aiemmin virheellisesti käsittänyt. Sijaitsi muuten samassa osoitteessa, Rautatieasemaa vastapäätä,kuin nykyinen Scandic.No siitähän murhaajien olisi ollut helppo nousta Toijalan junaan.

Aiempaan kokemukseen rikollisesta toiminnasta kyllä viittaisi tämä kylmäverinen murha,se että he osasivat välttää kiinnijäämisen ja viranomaisten pakoiluun viittaisi se että he tarvitsivat paljon rahaa ja olivat valmiita tappamaan sen takia. Sodan traumatisoimia,kylmäverisiä miehiä oli tietysti kaikkialla,mutta siltikin...

Jos tuo ruotsinkielisen maanviljelijän havainto kellosta pitää paikkaansa ja se että sitä kaupitellut nuorimies oli kotoisin pohjoisesta niin se voisi vihjata että tekijät ovat joko menneet sinne tai kulkeneet sen kautta paetessaan,tuota kautta esimerkiksi Ruotsiin pyrkiminen voisi olla luonnollinen päämäärä,jos he olivat lakia paossa niin ulkomaille pakeneminen ei liene täysin mahdoton ajatus. Mielenkiintoista,mutta kenties yhteensattuma, sinänsä että tuo kellohavainto on Vaasan läheltä,josta myös uhrit olivat kotoisin.

Jyväskylän miehille siis kirjoitettiin kirje.Kirje ei liene poliisin hallussa? Siitä olisi voinut saada ainakin toisen murhaajan käsialanäytteen.

Tapaukset eivät välttämättä liity toisiinsa,mutta Tampereella surmattiin vuonna 53 keskellä kirkasta päivää,autonsa rattiin,ammattiautoilija nimeltään Toivo Nordman,joka myöskin ryöstettiin murhan yhteydessä. Samaa seutua ja tekojen välillä on ajallisesti eroa vain noin 8 vuotta. Toki mikään muu ei yhdistä tekoja,eikä Nordmania surmattukaan samalla tavalla.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Kaksoismurha ja ryöstö Toijalassa 1945

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Vanhassa lehtikuvassa Toijalan kaksoismurhan uhrit löytänyt Yrjö Lehtonen luuli pellolla hengettöminä makaavia uhreja ensin apulantapusseiksi. Kaamea totuus selvisi hänelle varsin pian.
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Vastaa Viestiin