Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja dazu »

Oulunkylän, tai Patolan sarjamurhaaja oli Helsingissä vuosina 1983-1984 toiminut sarjamurhaaja, joka surmasi kaksi naista, Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun, Oulunkylän urheilupuiston läheisyydessä. Näitä kahta surmaa yhdistivät toisiinsa (1.) alue, jolla teot tapahtuivat, (2.) tekojen ajallinen etäisyys toisiinsa, (3.) tekojen ajankohdat juhlapyhiä edeltäneinä öinä, (4.) tekohetkien olosuhteet, kuten yöaika, (5.) rikosten tekotapa ja toteutustapa, sekä (6.) rikospaikan kunto.


Elsa Argillander, 1.1.1983

Kuva Kuva

Uudenvuodenyönä jälkeen puolenyön, vuoden 1983 ensimmäisillä hetkillä oli 57-vuotias uskovainen leskirouva Elsa Argillander palaamassa linja-autolla numero 64 kotiinsa Hämeentiellä sijainneessa seurakuntatilassa pidetystä herätysliikkeen kokouksesta. Tummatukkainen ja mekkoon ja talvitakkiin pukeutunut 160cm pitkä Argillander jäi pois linja-autosta Oulunkylässä, Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä sijainneella pysäkillä, Kesoil-huoltamon kohdalla kello 00.30 ja lähti kävelemään kohti Patolassa Kisällintiellä sijainnutta kotiaan.
Pian hänen jäätyään pois linja-autosta, kun hän oli edennyt urheilukenttien ohi kulkevalle puistotielle, oli hän joutunut väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Tekijä oli pahoinpidellyt Elsaa jollakin astalolla, mahdollisesti kivellä, raiskannut Elsan ja kuristanut tämän. Teon jälkeen tekijä oli levitellyt uhrin tavarat eri puolille rikospaikan läheisyyteen, Oulunkylän urheilupuiston maastoon. Tekijä oli myös ottanut mukaansa muistoesineitä.

Seuraavana päivänä puolen päivän jälkeen kaksi lasta löysivät ruumiin Oulunkylän tekojääradan pukusuojan takaa. Ensimmäisenä paikalle tulleet poliisit eivät olleet tutkineet asiaa sen kummemmin, sillä paikalle tulleella vanhemmalla rikostutkijalla oli ollut vuoro loppumassa ja kiire jonnekin. Ruumis oltiin näin ollen lähetetty patologille ennen, kuin mitään tutkimuksia asiassa alettiin tehdä. Seuraavaan vuoroon tulleet tutkijat kävivät vilkaisemassa vainajaa patologin luona ja totesivat samantien Elsan kuolleen henkirikoksen uhrina ja tutkimukset aloitettiin. Seuraavana päivänä omaiset tunnistivat uhrin Elsa Argillanderiksi.

Kuva

Teon jälkeen poliisi kertoi medialle, että Argillanderin tapauksen ei uskottu liittyvän Susanne Lindholmin, Seija Kekkosen ja Onerva Ketolan tapauksiin, eli niin sanottuihin kellarisurmiin, joiden uskottiin tuossa vaiheessa olevan yhden ja saman tekijän käsialaa.
Myöhemmin Argillanderin surmaan liittyen etsittiin silminnäkijähavaintojen perusteella rotevarakenteista 20-30-vuotiasta miestä.
Samana yönä, kun Elsa Argillander surmattiin, Pakilan Välitalontien rakennustyömaan parakissa hakattiin mies niin pahasti, että hän halvaantui osittain.


Ulla-Maija Poussu, 9.6.1984

Kuva

Helluntaina 9.6.1984 iltapäivällä kolme naista olivat ulkoiluttamassa koiriaan ulkoilupolulla Helsingin Patolassa lähellä Oulunkylää ja lähellä Tuusulantietä, kun heidän koiransa reagoivat voimakkaasti johonkin pajupusikossa heidän ollessaan noin 150 metrin päässä pohjoisen suunnassa ulkoilupolun ja Kivipadontien liittymäkohdasta. Naiset kävivät tarkastamassa, mikä koiria pusikkoon vetää ja he löysivät sieltä alastoman ja verisen naisen ruumiin, joka oli täynnä ruhjevammoja. Ruumiin löytöajaksi merkattiin 17.50.
Poliisit saapuivat nopeasti paikalle ja alue eristettiin. Uhrille kuuluneita verisiä vaatteita ja tavaroita löydettiin ulkoilupolun varresta 100-300 metrin päästä ruumiin löytöpaikasta. Uhri tunnistettiin pian 31-vuotiaaksi Ulla-Maija Poussuksi. Hänet oltiin pahoinpidelty mahdollisesti kivellä, sekä raiskattu ja kuristettu. Ruumiin löytöpaikka oli alle kilometrin päässä Elsa Argillanderin ruumiin löytöpaikasta. Tekijä oli tälläkin kertaa ottanut mukaansa muistoesineitä.

Ulla-Maija Poussu oli kotoisin Lapista, Posiolta ja hän oli muuttanut Helsinkiin joitain vuosia aikaisemmin. Poussu oli ammatiltaan koneapulainen, mutta hän oli ollut vailla vakituista työtä. Poussu oli elänyt pari viimeistä vuotta asunnottomana ja liikuskellut epämääräisissä porukoissa rantojen ja metsien miesten kanssa. Viime aikoina hän oli liikuskellut Patolan, Itä-Pakilan ja Oulunkylän alueella ja hänen kantapaikkanaan oli toiminut samainen Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä sijainnut Kesoil- huoltoasema, jonka kohdalla Elsa Argillander oli noussut linja autosta viimeisenä yönään.
Pitkät tummat hiukset omannut 165cm pitkä Poussu oltiin nähty viimeisen kerran tuona lämpimänä alkukesän yönä kuudennen päivän puolella kello 01.40 kävelemässä Kivipadontien ja Käskynhaltijantien kulmauksessa. Poliisi arveli surman tapahtuneen noin kahden ja kolmen välillä yöllä.

Kuva

Poussun murhan jälkeen poliisi ilmoitti, että tekijä on psykopaatti, joka saattaa uusia tekonsa. Martti Latikka, joka johti tutkijaryhmää, jonka kontolla olivat niin kaikki kolme kellarisurmaa, kuin myös Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun tapaukset, piti todennäköisenä, että sama henkilö oli surmannut sekä Argillanderin, että Poussun, mutta hän totesi myös, että Argillanderin ja Poussun surmannut henkilö oli kuitenkin eri henkilö, kuin kellarisurmat tehnyt henkilö.
Svenska Ylen vuonna 2015 haastattelema kriminologian professori Kauko Aromaa esitti, että molempien, sekä Argillanderin, että Poussun surmien takana on yksi yhteinen tekijä, sarjamurhaaja.

Tutkimuksissaan poliisi kävi läpi mm. kaikki lähialueilla asuvat tunnetut seksuaalirikolliset ja väkivaltarikolliset. Näiden joukosta tekijää ei kuitenkaan löytynyt. Poliisi teki myös lukuisia tarkistuksia, kuulusteluja ja puhutteluja. Tutkimuksissa tuli jossain vaiheessa seinä vastaan.
Vielä 90-luvulla tapausten aktiiviinen tutkinta aloitettiin uudelleen, tuolloinkin molempia murhia tutkittiin saman tekijän tekeminä, mutta tutkimuksissa ei tuolloinkaan päästy pitkälle. Nyttemmin ei tapausten tiimoilta olla enää kuultu pitkään aikaan yhtään mitään...

Kuva

Mikäli ajatus sarjamurhaajasta ei miellytä, voitte käydä keskustelua erillisissä Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun murhia käsittelevissä ketjuissa.
Erityiskiitos nimimerkeille Doctor Lecter ja Scythe, joiden postaamaan materiaaliin olen aloituksen pitkälti perustanut, sekä tietysti Murhainfon tiimille, joka on koonnut aiheesta aikoinaan erinomaisen ja yksityiskohtaisen jutun, YKSINÄISEN ELÄMÄN KARMEA LOPPU.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja dazu »

Aluekuvausta

Murhien näyttämönä toimineiden Oulunkylän ja Patolan alue on Murhainfoon kirjoittaneiden alueella murhien aikaan asuneiden mukaan ollut metsäistä asuinlähiötä. Kerrostaloja paljon. Tuolla suunnalla on pyörinyt noihin aikoihin paljon ryyppyporukoita, paljon asunnottomia puliukkoja...
Alueella on ollut ulkoilumaastoa ja ulkoilureitit ovat kulkeneet monesti metsässä, syrjässä asutuksesta. Ulkoilureitit ovat olleet päiväsaikaan vilkkaassa käytössä, mutta yöllä, kun ihmisiä on ollut liikkeellä vähän, tai ei ollenkaan, niin ulkoiluväylät ovat tarjonneet saalistajalle hyvän toimintaympäristön... Yksinäinen nainen yöaikaan on ollut jo lähtökohtaisesti eristyksissä muista ihmisistä ja näin ollen otollinen uhri.
Alueella on toiminut myös lastenkoti tms. vastaava laitos, jossa on ollut huostaanotettuja nuoria. Tuolla myös tunnettu rikollinen Jari Kolivaara asusteli tuolloin.


Alueen rikoshistoriaa

Vuonna 1975 ti 23.9. - ke 24.09 välisenä yönä 17-18-vuotias Unto Arponen surmasi isänsä naisystävän, 33-vuotiaan Merja Tuppuraisen teräaseella ja päähän potkimalla. Teko tapahtui ulkoilupolulla Koskelassa. Syy henkirikokseen saattoi olla hieman ennen tekoa tapahtunut epäonnistunut yhdyntä.
Arponen vapautui vankilasta vuonna 1980.

16.4.1981 Hirsipadontieltä Oulunkylästä löydettiin surmattu vastasyntynyt poikalapsi. Tapaus on selvittämätön.


Jan Vapaavuori

Helsingin pormestarilla Jan Vapaavuorella on rikoshistoriaa tuolta ajalta samalta alueelta. Vapaavuori liikuskeli porukassa, joka mm. varasteli kaupoista ja kioskeista ja syyllistyi pahoinpitelyihin.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja MEG »

Tuttuja paikkoja nuo ovat minullekin. Vuosina 1979-81 kävelimme usein nykyisen vaimoni kanssa tuolla mäkisellä ulkoilupolulla. Eipä taida ketään surmista tietävä enää olla elossa ,niin surmaaja kuin silloiset paikalliset spurgutkin kuolleet.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Miten Vapaavuori liittyy asiaan?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja poikani »

Paljon kiitoksia nimimerkille dazu tämän ketjun luomisesta! Tapaukset ovat mielestäni jääneet aivan liian vähälle huomiolle niin Minfossa kuin lehdistössäkin. Varmaankaan uhrit eivät sitten ole olleet niin suurta yleisöä kiinnostavia kuin on ollut vaikkapa kadonnut tamperelainen urheilijatyttö. Itsellänikin on ollut jo pitkään aikeina kirjoittaa pohdintojani näistä henkirikoksista, mutta se on jotenkin aina jäänyt.

Murhien alue on enimmäkseen pysynyt samanlaisena kuin se oli silloin nelisenkymmentä vuotta sitten, mutta viime vuosina sinne on mm. rakennettu uusia taloja metsän laidalle. Kulkemalla alueen läpi saa mielestäni silti hyvän kuvan paikan tuolloisesta hengestä.
Martti Latikka, joka johti tutkijaryhmää, jonka kontolla olivat niin kaikki kolme kellarisurmaa, kuin myös Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun tapaukset, piti todennäköisenä, että sama henkilö oli surmannut sekä Argillanderin, että Poussun, mutta hän totesi myös, että Argillanderin ja Poussun surmannut henkilö oli kuitenkin eri henkilö, kuin kellarisurmat tehnyt henkilö.
On mahtanut Latikkaa eläkepäivinä harmittaa, kun samalta suunnalta on jäänyt viisi henkirikosta selvittämättä. Lieneekö mies enää hengissä? En siis mitenkään syytä häntä mistään, joskaan en puolustelekaan...
MEG kirjoitti:
Ke Tammi 22, 2020 7:38 pm
Eipä taida ketään surmista tietävä enää olla elossa ,niin surmaaja kuin silloiset paikalliset spurgutkin kuolleet.
Moni spurguista varmaan onkin, mutta ovatkohan kaikki? Lisäksi murhaaja on voinut tekojen aikaan olla vasta parikymppinen, jolloin hän olisi nyt kuusissakymmenissä.
????? ?? ??????.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja dazu »

Tekijä osuu aika vahvasti tuohon anger retaliatory aka displaced anger -tyypin sarjaraiskaajan profiiliin, alla FBI:n matskua tästä tyypistä englanniksi, pyrin suomentamaan tuon myöhemmin:

Anger Retaliatory (a.k.a. displaced anger)


o Motivation

§ Rage towards one person/punish women expressing his rage

§ Often misdirected impulses of hatred toward random victim

§ Sometimes in name of politics or religion, but in general it’s a crusade to hurt women who have hurt him

§ Believes self-importance is most important



o The Attack

§ Method of Approach

· Blitz

§ Method of Attack

· Brutal and violent initially, using sex as the weapon

· Weapon (e.g., explosives)

· 6 months–year cycle


o Behavior

§ Verbal

· Selfish

· Not negotiable

· Blames victim for their unfortunate life

· Extremely angry; displaces anger onto victim

· Obscene language

o “This is what is going to happen if you ever think about leaving me”

o “I will kill your new boyfriend”

o “Where is your boyfriend now?”

§ Sexual

· No foreplay

· Selfish

· Violent – extension of physical attack

· Forces acts to humiliate victim – “This rapist may rape his victim anally and then force her to perform oral sex on him immediately afterward. Following oral sex, he may ejaculate on her face in a further attempt to degrade her”

§ Physical

· Rips clothing

· Prepares for the rape (dressing in military fatigues, police uniform)

· Excessive brutality – much injury

§ MO

· Often lethal

· Tends to be unorganized, but is organized in process

· Stranger attack; unplanned and emotional

· Victim population planned; symbolizes whom/what offender hates

· Seeks women of his own race and age group, sometimes older

· Depending on level of organization, weaponry can be extensive

§ Signature

· Offender sees their own life as a message to others

· Attack is short and emotional; experiences satisfaction once anger discharged

· Short period of time – diffuses anger and escapes, generally leaving body if victim is killed

§ Personal Information

· On average, completed 9th grade education

· Physical harm before sexual harm

· Often drug/alcohol abuser

· Socially competent; likely to be married and does not assault wife

· Tends to be an adulterer

· Comes from unhealthy home, with more than half having been abused by parents.

· 80% come from a divorced home; more than half spent time in foster care

· Athletic and masculine self-image


o Methods of Avoidance

§ Any resistance may enrage him

§ Not looking to kill you, but the beating could be fatal – more so than either of the power rapists

§ Do not challenge or enrage – try to escape or incapacitate rapist

§ If not trying to escape, try to limit the level of violence

§ Pick a path and stick with it – either try to outsmart the rapist or be highly compliant. The reasoning for this is that that the rapist is of such a violent nature and has a low frequency of between crimes, so the anger he possesses resembles someone else to him and tends to be highly volatile. A victim must choose her path cautiously and must not act on a whim because he will have zero tolerance for erratic behavior.
http://uspp.csbsju.edu/crimpsych/cpsg-5.htm
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja poikani »

dazu kirjoitti:
Ke Tammi 22, 2020 5:38 pm
Jan Vapaavuori

Helsingin pormestarilla Jan Vapaavuorella on rikoshistoriaa tuolta ajalta samalta alueelta. Vapaavuori liikuskeli porukassa, joka mm. varasteli kaupoista ja kioskeista ja syyllistyi pahoinpitelyihin.
Tuomion Pasuuna kirjoitti:
Ke Tammi 22, 2020 7:55 pm
Miten Vapaavuori liittyy asiaan?
Tätä täytyy minunkin kysyä. Miksi Vapaavuori (s. 1965, oli lukiolainen murhien aikaan) liittyisi näihin tapauksiin, kun hän ei ollut tuolloin minkäänlaisessa päättävässä asemassa? Ilmeisesti nimimerkki dazu pitää siis Vapaavuorta potentiaalisena tekijänä. Saisiko tähän jonkinlaiset perustelut?

Mistäpä näistä selvittämättömistä tapauksista koskaan tietää, mutta eiköhän aika monia luonnehäiriöisiä ole noihinkin aikoihin liikkunut Pohjois-Helsingissä. Miksi juuri Vapaavuori on nostettu esille?
????? ?? ??????.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja dazu »

^En pidä Vapaavuorta tekijänä, mutta Vapaavuori on liikuskellut samoilla huudeilla ja samaan aikaan, kuin tekijä. On hyvinkin mahdollista, että Vapaavuori on tietämättään tuntenut tämän henkilön, joka teot on tehnyt.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja MEG »

Vapaavuori asui vanhempineen pohjoisHelsingin Puistolassa ja tuomittiin siellä suorittamastaan pahoinpitelystä 1982.
Oulunkylä on keski-Helsinkiä ,joten vaikuttaa luvattoman kaukaa haetulta yhdistää häntä k.o surmiin tai surmaajaan.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja poikani »

MEG kirjoitti:
Ti Tammi 28, 2020 8:14 pm
Vapaavuori asui vanhempineen pohjoisHelsingin Puistolassa ja tuomittiin siellä suorittamastaan pahoinpitelystä 1982.
Oulunkylä on keski-Helsinkiä ,joten vaikuttaa luvattoman kaukaa haetulta yhdistää häntä k.o surmiin tai surmaajaan.
Oulunkylä on kylläkin virallisesti Pohjois-Helsinkiä (Pohjoinen suurpiiri), mutta tietysti Puistola on vielä pohjoisemmassa. Itsekään en pidä mitenkään todennäköisenä, että Vapaavuori edes sattumalta tuntisi murhaajaa. Välimatkaakin on sen verran, että eivät ihan samojen pihojen poikia ole. Vaikka mistä sen tietää - onhan murhaaja voinut olla puistolalainenkin.

Jan, jos luet tätä, kerro tietosi!!!
????? ?? ??????.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

En tiedä miten 80-luvulla on ollut tilanne, mutta nykyään Oulunkylässä ja Puistolassa on asukkaita yhteensä noin 30 000.

Ei sen kokoisissa kaupungeissakaan läheskään kaikki tunne kaikkia oman ikäluokkansa ihmisiä. Helsingissä vielä vähemmän, kun sosiaaliset verkostot menee ihmisillä myös Oulunkylä-Puistola-alueen ulkopuolelle, eikä kyseessä ole yksittäinen keskittymä ihmisiä.

Toki se on mahdollista, että Vapaavuori tuntisi tekijän, mutta käytännössä kuka hyvänsä voi tuntea hänet, vaikka sinä tai minä.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja dazu »

Yritän vähän profiloida tätä tekijää... Tuon englanninkielisen luokittelun käännös on sen verran pidempikestoinen homma, että en ehdi sitä tässä välissä tekemään, joten kirjoitan vain omia näkemyksiäni tekijästä.
Olen aikaisemmin profiloinut tekijää Ulla-Maija Poussun ketjussa.

Teen tämän uusintaprofiloinnin nyt lukematta tuota vanhaa profilointia, ettei se vaikuta tähän uusintaprofilointiin.

Ensimmäinen asia, mikä tässä näyttäisi olevan aivan täysin selvää, on se, että tekijä on asunut tuolla alueella, missä teot ovat tapahtuneet. Hän on asunut alueella varmasti vuosia ennen Argillanderin surmaamista ja hän on pysynyt alueella ainakin Poussun murhaan asti.
Miehellä on ollut tietty itsevarmuus toimia tuolla alueella ja hän on molemmilla kerroilla ollut liikkeellä jalkaisin. Myös tietysti tuo, että teot ovat tapahtuneet maantieteellisesti hyvin lähellä toisiaan, kertoo siitä, että mies on asunut tuolla alueella.

Molemmat murhat ovat tapahtuneet juhlapyhiä edeltävinä öinä... On hyvin todennäköistä, että tekijä on ollut itse viettämässä iltaa alkoholin merkeissä ja tehnyt sitten teot kotimatkallaan.
Tekojen ajankohdat ja se, että tekojen välillä on pitkähkö 17 kuukauden väli, kertovat siitä, että tekijä on hyvin todennäköisesti ollut töissä, tai että hän on opiskellut jotain.

En usko, että tekijä on välttämättä syyllistynyt hyökkäyksiin Argillanderin ja Poussun murhien välillä, mutta hän on voinut syyllistyä hyökkäykseen ennen Argillanderin murhaa, tai Poussun murhan jälkeen.

Tekijä ei ole ollut kovin korkeatasoisesti organisoitunut, vaan hän on toiminut opportunistisesti, kun hän on baarista kotiin kävellessään kohdannut sopivanlaisen uhrin oikeanlaisessa ympäristössä/tilanteessa. Ainoa järjestäytymiseen viittaava piirre on tämä, että teot ovat tapahtuneet sopivanlaisessa ympäristössä yöaikaan ja tietysti sellaisina ajankohtina, kun potentiaalisia uhreja on ollut liikkeellä.
Näkisin näin, että tekijä ei ole ollut korkeasti koulutettu, vaan todennäköisesti hän on ollut koulutukseltaan perus amis.

FBI:n mukaan tekijä on kykeneväinen parisuhteeseen, eikä hän välttämättä vahingoita vaimoaan.

Tekijän ikää on vaikeaa määrittää, mutta päädyin lopulta sellaiseen tulokseen, että tekijä ei ole voinut olla aivan hirveän nuori, eikä myöskään kovin vanha. Arvioisin tekijän olleen ikähaarukassa 18-38 Argillanderin surman aikaan. Tekijä olisi näin ollen siis syntynyt välillä 1944-1964.
Tämän tyyppinen tekijä aloittaa toimintansa tyypillisesti ikähaarukassa 25-35... Uhrien ikä voisi viitata siihen suuntaan, että tekijä olisi yli 30-vuotias, mutta toisaalta tekojen järjestäytyneisyyden matala taso ja impulsiivisuus viittaisi nuoreen tekijään.

Uhrit symboloivat näissä teoissa tekijän äitiä. Tekijän äiti on ollut tummatukkainen.

Lienee selvää, että tekijä on kasvanut väkivaltaisessa kodissa ja, että teoissa käytetty väkivalta heijastelee tätä kodissa ollutta väkivaltaa.

Oletan, että tekijä on ollut alkoholisti.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Onkohan muualla Suomessa mitään muita selvittämättömiä henkirikoksia, jotka voisivat kuulua samaan sarjaan? Onhan tekijä voinut asua näitä surmia ennen tai niiden jälkeen vaikka jossain Kuopiossa.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Jos katsotaan selvittämättömiä henkirikoksia, niin mulle osuu silmiin yksi tapaus yli muiden ja se tapaus on 17-vuotiaan Helena Jämiäluoman murha Kankaanpäässä 1972.
Syy, miksi juuri Helena Jämiäluoman murha, niin Jämiäluoma surmattiin Argillanderin ja Poussun tapaan yöaikaan puistossa kaupunkialueella ja surmatapana oli kivellä päähän hakkaaminen, minkä lisäksi on huhuttu tapahtuneen kuristamista. Jämiäluoma oli myös raiskattu, hänet oltiin riisuttu alasti ja hänen vaatteensa oli levitelty ympäriinsä rikospaikan lähettyville. Näin ollen Jämiäluoman tapauksessa oli sama ns. signature, kuin Argillanderin ja Poussun tapauksissa. Lisäksi modus operandi oli ainakin pääpiirteissään sama.
Kaikissa kolmessa tapauksessa oli vain yksi rikospaikka, eli uhria ei oltu kuljetettu rikospaikalle ja uhri oltiin surmattu ruumiin löytöpaikalle.

Kysymys onkin, että oliko Oulunkylän sarjamurhaaja lähtöisin Kankaanpäästä.

Tässä on tosin seikkoja, jotka puhuvat sitä vastaan, että Jämiäluoman murhaaja olisi sama henkilö. Näitä seikkoja ovat uhrin ikä ja Jämiäluoman murhan ja Argillanderin murhan välillä oleva yli 10 vuoden väli... Jämiäluoma oli vain 17-vuotias. Argillanderin ja Poussun surmaajan olisi olettanut surmaavan itsensä ikäisiä, tai itseään vanhempia uhreja. Vai oliko Jämiäluoman surmannut henkilö sittenkin hyvin nuori...
Tuo 10 vuoden tauko ensimmäisen ja toisen murhan välillä kuulostaa todella oudolta... Missä tekijä olisi ollut tuon ajan... Vai onko mahdollista, että kellarisurmat olisivatkin olleet saman henkilön käsialaa ja näin samalla tekijällä olisikin ollut ainakin kuusi uhria... Eevi Peltonen vuonna 1991 olisi voinut olla seitsemäs.


Sitten on vielä tällainen juttu, että 42-vuotias Jalo Matias Aaltonen puukotettiin kuoliaaksi Oulunkylän aseman tienoilla 22.11.1978. Kyseessä on tapaus RVÄ/R/2039/78. Argillanderin surmapaikalle on Oulunkylän asemalta reilut puoli kilometriä. Liittyneekö raiskausmurhiin mitenkään, vai lieneekö täysin erillinen välivallanteko.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Bubi
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 2:57 am

Re: Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984

Viesti Kirjoittaja Bubi »

Ei nyt ihan samanlaisia tapauksia. Elsa Argillanderia ei raiskattu vaan käytetty muunlaista seksuaalista väkivaltaa. Tavarat oli kuulemma myös löydetty kaikki.

Vastaa Viestiin